Sukuhistoriaa 1. Talonpoikaispäällikkö Pentti Lappalainen

Pälkjärven taistelun muistomerkin paljastustilaisuus 12.8.1928. Kuvalähde: Pälkjärven pitäjäseura

Isoisäni isoisä Pauli Paulinpoika Kinnunen eli pitkän elämän (1810-1895). Hän oli avioliitossa kaikkiaan neljä kertaa. Hänen toinen vaimonsa oli Anna Juhontytär Lappalainen (1821- 1851). Anna oli syntyisin Liperin Mattisenlahden talosta no 2. Kyseinen talo sijaitsi Joensuuhun, Liperiin, Taipaleeseen (Viinijärvelle) ja Lehmonahoon (Kontiolahdelle) johtavien teiden risteyksessä ja siinä oli keskikievari.

Annan isoisällä Pentti (Bengt) Lappalaisella (1769 – 1808) oli merkittävä asema kotipitäjässään 1800-luvun alussa. Kun Ruotsin ja Venäjän välille puhkesi ns. Suomen sota, nousivat pohjoiskarjalaiset miehet puolustamaan kotiseutuaan. Varsinkin Liperin ja Tohmajärven miehet lähtivät mukaan. Liperiläisten talopoikaisjoukkojen johtajana toimi yhden kirjalähteen mukaan mattisenlahtelainen Juho Lappalainen. Oletan kuitenkin muiden lähteiden perusteella, että hän olisi kuitenkin ollut edellä mainittu Annan isoisä Pentti Lappalainen. Pielisjärveläisillä oli johtajana legendaarinen Olli Tiainen.  Kun venäläiset joukot etenivät rajan yli Pohjois-Karjalaan tavoitteenaan Kuopio, hävitti Lappalainen miehineen Pielisjoen yli rakennetun lauttasillan katkaisten etenemisen Joensuusta eteenpäin. Venäläiset joukot pysähtyivät Pielisjoen rannalle. Savon jääkärirykmentin komentaja, eversti Johan August Sandels lähetti talonpoikien avuksi majuri  Carl Wilhelm Malmin mukanaan 20 miestä ja kaksi tykkiä. Majuri Malm saapui joukkoineen Mattisenlahteen ja ryhtyi valmistelemaan venäläisten karkottamista. Samaan aikaan Pielisjärveltä Olli Tiaisen johdolla saapuneet talonpoikaisjoukot hyökkäsivät 31.7.1808 Kontiolahden Mönnin kylään asettuneiden joukkojen kimppuun paikallisten kyläläisten avustamana. Venäläiset joukot perääntyivät tämän jälkeen nopeasti Pälkjärvelle.

Vuonna 1994 uudelleen pystytetty Pälkjärven taistelun
muistomerkki nykysasussaan.

Talonpoikaisjoukot yhdessä ruotsalaisjoukkojen kanssa kävivät Pälkjärvelle vetäytyneiden venäläisjoukkojen kimppuun 9.8.1808. Taistelussa majuri Malmin johtamat joukot löivät kenraali Aleksejevin 1300-miehisen venäläisosaston Pälkjärven kaakkoispäässä. Suomalais-ruotsalaisessa taisteluosastossa oli 400 vapaaehtoista talonpoikaa ja 250 sotilasta. Näistä kaatui 11 sotilasta sekä 8 talonpoikaa. Kaatuneet olivat vänrikki Löthman, 10 sotilasta ja kahdeksan vapaaehtoista. Nämä olivat liperiläisten päällikkönä ollut talollinen Pentti Lappalainen sekä talolliset Pekka Karttunen, Paavo Lukkarinen, Antti Turunen, loiset Pekka Kähkönen ja Juhana Lempinen sekä renki Mikko Jonasson ja yksi tuntematon.

Venäläisjoukot pakenivat silmittömästi Sortavalan suuntaan. Voitto Pälkjärvellä poisti eversti Sandelsin Savossa olleisiin joukkoihin kehittymässä olleen sivustauhan idästä. Pälkjärven taistelu tunnetaan myös nimellä Hiekan taistelu. Sodassa kävi lopulta ruotsalaisten kannalta huonosti eli edessä oli noyryyttävä tappio.

Pälkjärven suojeluskunta pystytti taistelupaikalle muistomerkin 12.8.1928. Neuvostoliiton aikakaudella muistomerkkiä runneltiin, mutta sen laatat löydettiin maastosta 1990-luvun alussa. Pälkjärven pitäjäseura kunnosti muistomerkin uudelleen lähelle sen entistä paikkaa vuonna 1994.

Pentti Lappalaisen kuolemasta on Liperin rippikirjassa vuosilta 1806 – 1812 lyhyt merkintä: Stupat in Pelgjärfvi slaget  1808 / Kaatunut Pälkjärven taistelussa 1808.

Kohtalokas sunnuntai Uukuniemen Pyhäjärvellä 115 vuotta sitten

Pyhäjärven laivaonnettomuuden muistomerkki Paakasalmen hautausmaalla

Vieraillessani Uukuniemen Paakasalmen hautausmaalla kunnostamassa sukuhautoja huomioni kiinnittyy usein muistomerkkiin, jonka nimilaatassa on yhteensä 18 nimeä.  Nuo nimet viestivät omaa karua kieltään siitä, miten 1900-luvun alussa turvamääräysten noudattaminen vesiliikenteessä oli vielä lapsenkengissä. Kokosin tarinan traagisen onnettomuuden kulusta ja seurauksista yhteen useista lehtiartkkeleista.

Mitä tapahtui?

Höyryvene Ainon ilmoitus/mainos
Laatokka 30.5.1903

Sunnuntaina 16.8.1903 lähti höyryvene Aino kuljettamaan Uukuniemen Ristirannan laiturista kirkkoväkeä Pyhäjärven yli Ännikänniemeen jumalanpalveluksen jälkeen. Koska oli rippipyhä, oli kirkolle saapunut väkeä tavallista runsaammin. Laivan hinauksessa kulki noin 25 metriä pitkä proomu, jonne osa matkustajista siirtyi. Matkustajien määrästä Ristirannan laiturista lähdettäessä esiintyi ristiriitaista tietoa. Höyryveneessä oli noin 75 henkeä ja proomussa olevien määrästä arviot liikkuivat 250 – 400 hengen välillä.

Proomuun oli rakennettu rautatolppien päälle katto, joka jakaantui kahteen osaan.  Proomun ollessa, kuten 16.8.1903, tungokseen asti täynnä, oli varsinkin nuorilla matkustajilla tapana kiivetä tuolle katolle. Katolle oli kielletty menemästä, mutta siitä huolimatta sinne noustiin. Aluksi siellä oli kymmenkunta henkeä, mutta lopulta katolla olevien määrä nousi useaan kymmeneen. Herman Pesonen-niminen hanuristi soitteli katolla harmonikkaansa, mikä houkutteli väkeä sinne.

Laiva oli tuulen vaikutuksesta painunut kohti Höy/Höijsaaren rantaa, jolloin joku huomautti perämiehelle, ettei tämä laske alusta liian lähelle saaren rantaa. Tämä seurauksena perämies käänsi äkkiä laivan suuntaa. Proomun perämies Taneli Pöllänen ei sitä nähnyt katolla olevan väenpaljouden vuoksi. Hinausköysi antoi ensin löysää, jonka jälkeen se nykäisi voimakkaasti proomua. Proomu heilahti ja kallistui. Sekä katolla olevien painosta että voimakkaan nykäyksen seurauksena proomun katto luhistui. Tuuman paksuiset rautatolpat kaatuivat ja toinen puoli katosta putosi katolla olleiden kanssa alas ruumaan. Toinen puoli katosta kaatui sen sijaan noin 40 matkustajan kanssa veteen.

Taistelua henkiinjäämisestä

Yksityiskohta tapahtuma-alueen kartasta. Nykyinen Suomen ja
Venäjän raja kulkee Ristselkää pitkin ja Höysaari kuuluu Venäjälle.
Ristiranta on rajavyöhykkeellä.

Veden varaan joutuneilla alkoi armoton taistelu hengestään. Samalla yritettiin auttaa myös toisia. Sisar piti kiinni veljestään, veli sisarestaan, mies vaimostaan. Kaksi nuorta tyttöä takertui hyvänä uimarina tunnettuun Juhana Härkäseen ja kaikki kolme vaipuivat lopulta Pyhäjärven aaltoihin. Proomussa olleista loukkaantui katon putoamisen seurauksena toistakymmentä henkeä. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt pahasti kasaan painuneen katon alle.  Loukkaantuneiden veri valui pitkin proomun reunoja ja sydäntä särkevät huudot kiirivät pitkin Pyhäjärven pintaa. Tapahtui myös ihmepelastuminen. Leskirouva Maria Toivonen suistui katolta veteen ja hukkui, mutta hänen mukanaan ollut vuoden ikäinen lapsi jäi jostakin syystä kellumaan veden pinnalle ja hänet onnistuttiin pelastamaan.

Pelastustoimet

Helsingin Kaiussa (1-2/1903) ollut piirros onnettomuudesta

Onnettomuuden tapahduttua syntyi proomussa ja höyryveneessä valtava sekasorto. Lisäksi tilannetta pahensi laivaväen ja matkustajien neuvottomuus ja hämmennys tilanteessa ja kesti tovin, ennen kuin pelastustoimiin ryhdyttiin. Lopulta höyryveneen koneet sammutettiin ja kapteeni saapui veneellään ensimmäisenä pelastuspuuhiin. Paikalle saapui myös muita kirkkomatkalta saapuneita veneitä. Ne olivat jo muutenkin täynnä, joten niihin ei voitu pelastaa kuin yksittäisiä veden varaan joutuneita. Proomusta heiteltiin ja ojennettiin veteen laudan- ja köydenpätkiä. Niiden avulla proomuun saatiin nostettua melkoinen osa veteen joutuneista. Osa pelastautui itse uimalla Höijsaaren rantaan, jonne oli matkaa noin 300 metriä. Höyryvene kävi välillä keventämässä lastiaan matkustajista läheisen saaren rantaan. Laivan saapuessa takaisin onnettomuuspaikalle tilanne oli jo ohi. Osa matkustajista oli painunut jo veden alle ja pelastuneet saatu ylös. Proomu otettiin uudestaan hinaukseen ja vedettiin Ristirantaan. Siellä lääkäri G. Walle antoi loukkaantuneille ensiavun. Kolme pahiten loukkaantunut lähetettiin Sortavalan kaupungin sairashuoneelle.

Tapahtuma ei jäänyt ilman jälkiseurauksia. Oikeusistuimen käsittelyssä onnettomuus oli tammikuussa 1904. Useiden päivien ajan tapahtumista liikkui mitä villeimpiä huhuja sekä Uukuniemellä että sen lähiseuduilla. Fake news ei siis suinkaan ole 2010-luvun keksintö. Niiden levittäjänä oli runsas sata vuotta sitten, ei STT tai lehdistö (kuten ei nykyisinkään) vaan hevosmiesten tietotoimisto. Sanomalehtien raportointi tapahtumasta alkoi kahden päivän kuluttua eli 18.6.1903. Useat lehdet kertoivat onnettomuudesta vasta 20.8. Tässä sanomalehti Laatokan toimittajan kuvaus matkastaan onnettomuushuhun jäljille.

Mitä tuo traaginen onnettomuus merkitsi sitten yksilöille, perheille ja suvuille? Palaan siihen, samoin kuin onnettomuuden muihin seurauksiin seuraavassa blogikirjoituksessani.

Kiihtelysvaaran kirkko

Kiihtelysvaaran kirkko syyskesällä 2017

Allekirjoittanut vieraili miltei vuosi sitten Kiihtelysvaaran kirkolla palatessani Ilomantsista. Perimmäinen syy vierailulle oli käynti nälkävuosina kuolleiden muistomerkillä, joka sijaitsee kirkkotarhassa. Kuvasin silloin myös komeaa kirkkorakennusta, sankarihautoja ja kellotapulia. Kirkon kuvaus ei oikein onnistunut, sillä kyseisenä päivänä oli vuoden 2017 kesälle harvinainen sää. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, enkä saanut kelvollisesti koko kirkkoa kuvaan kuin yhdestä suunnasta.

Kiihtelysvaaran kirkko oli puinen ristikirkko, jolla oli ikää – silloin – 247 vuotta. Kirkko oli rakennettu Heikki Hägerin johdolla vuosina 1769–1770. Kirkkoa oli korjattu useaan otteeseen, 1830-luvulla, vuosina 1855–1856 ja 1931. Istumapaikkoja oli kirkossa 452 hengelle. Kiihtelysvaaran kirkko oli vanhimmista Pohjois-Karjalassa säilyneistä luterilaisista kirkoista. Kirkon kellotapuli on vuodelta 1856.

Kirkkorakennuksen kohtaloksi muodostui aamuyöllä 23.9.218 syttynyt tulipalo. Kyseessä oli ilmeisesti tuhopoltto. Päivällä kirkosta oli jäljellä enää savuavat rauniot. Palosta onnistuttiin pelastamaan alttaritaulu, ehtoollishopeat ja osa alttarivaatteista. Kirkkotarhassa sijainnut kellotapuli saatiin suojattua.

Aina kun pysähtyy satoja vuosia vanhojen komeiden puurakennusten luona, miettii miten ne saisi säilymään aikakausiensa muistomerkkeinä vielä tuleville polville. Tänään noita kansallisia aarteita on jälleen yksi vähemmän. Surullinen päivä Kiihtelysvaaralle ja koko Pohjois-Karjalalle!

Kiihtelysvaaran kellotapuli säilyi 23.9.2018 tulipalossa