Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orrainpolku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orrainpolku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Onnea vuodelle 2017 viimevuotisten kuvien kera.

Toivotan kaikille blogiani lukeville hyvää alkanutta vuotta! Tässä kuvakoostetta vuoden 2016 polkupyörä- ja vaellusretkiltäni. Yksi nähtävissä oleva kuva vaati tosin siirtymisen mantereelta toiselle. Joistakin kuvauskohteista olen koonnut blogikirjoituksen, joistakin vielä en, vaan ne odottavat vuoroaan aikataulullisista tai inspiraatiosyistä. Tuhannet kuvat muutamilta viime vuosilta odottavat edelleen hyödyntämistä ja  jonkinlaisen tarinan tai aasinsillan kautta julkaisemista. Lupaan yrittää parhaani, jotta ne olisivat myös teitä kiinnostavia.
Lappeen entinen pappila tammikuisena pakkasaamuna
Lappeenrannan seurakunnan kirkko tammikuisena pakkasaamuna
Savitaipaleen kellotapuli helmikuun auringossa
Aitta Taipalsaaren Telkkälästä
Tällainen kartanorakennus löytyi hiihtoretkellä Saimaan saaristossa Vehkasalosta
Naurissaari Lappeenrannan edustalla on täynnä Salpalinjan rakenteita, juoksuhautoja, korsuja, bunkkereita.
Kasukkalan koulu huhtikuussa. Koulun historiasta tarinaa täällä.
Simolan kunnianarvoisa koulurakennus huhtikuussa 2016. Koulun vaiheista löytyy  myös blogikirjoitus.
Lemin Urolan - se myöhemmin löytynyt - kuppikivi
Näkymä Orrainpolun varrelta toukokuun puolivälissä 2016. Kyseinen vaellusreitti
on ollut jo vuosia yksi suosikkikohteistani. Niinpä siitä löytyy myös kirjoitukseni
Saimaan tyyni lahti välillä Rauha - Ukonniemi kesäkuun alussa
Lappeenrannan raatihuoneella oli avoimet ovet kesäkuussa.
Kylätapahtuma Taipalsaaren Juntulan Rantamäellä oli mieleenpainuva kokemus

Pöksänlahden entisen kesäsiirtolan ydylliä heinäkuussa.
Ruokolahden talvisodan sankarihautausmaan portti
Ei ollut elokuussa enää paljon jäljellä entisestä Luukkaan koulusta
Lauritsalan poikien ikioma muistomerkki
Syyskuinen näkymä vanhaan kanavauomaan Mälkiän sulun eteläpuolella

Kunnianarvoisa lyseorakennus lokakuussa
Yhdysvltojen länsirannikolle tehdyllä lokakuisella matkalla yksi pysähdyspaikka
oli Yosemite National Parkissa Glacier Point, josta oheinen näkymä.
Marraskuussa saatiin jo pieni lumipeite. Tässä Lemin kirkko ja hautausmaa
lumivaipassa.
Marraskuinen innoitusnäkymä. Edessä Lappeen kirkon muistomerkki
ja Rakuunamuseo
Linnoituksen joulumarkkinoilla
Juomasilla torppa Mäntylässä joulukuun lopulla. Rakennus on suojeltu.
Kaavailtiinpa siihen joskus museotakin. On ollut jo vuosia heikossa hapessa.



maanantai 12. tammikuuta 2015

Orrainpolku, Savitaipale (Päivitetty 16.5.2016)


Näin talvipakkasilla on hyvä muistella kesäisiä vaelluksia eteläkarjalaisessa luonnossa.  Jääkauden jäljet-reitin ohella suosikkeihini kuuluu Orrainpolku. Olenkin kiertänyt reitin useampaan kertaan.  Orrainpolku on noin 45 kilometrin päässä Lappeenrannasta, Savitaipaleella. Etelä-Karjalan maakuntaportaalin esittelysivusto ja reitin kartta löytyvät täältä.
Ajo-ohje reitille on seuraava: Savitaipaleen kirkolta ajetaan Partakosken suuntaan tietä numero 409. Matkalle sinne ajetaan Kärnäkosken linnoituksen ohi ja jatketaan komean Partakosken ja sen historiallisenmiljöön ohi noin 5 km. Tämän jälkeen osoittaa vasemmalle viitta 'Orrain luontopolku'. Lopulta olet siis perillä

Onkilammen laavu
Orrainpolun reitin pituus on noin 10 km. Reitillä on muutamia vaativia nousuja kallioisille vuorille, joilta sitten aukeavat upeat näkymät Kuolimolle. Vaativin osuus on nousu Luotolahdenvuorelle, jonka korkeusero Kuolimon tasosta on noin 45 metriä. Reitillä maisemat vaihtelevat kiitettävästi ja se on sopivan vaativa, eikä aika tule sitä kulkiessa pitkäksi. Polun varrelta löytyy mäntymetsiä, reheviä kuusikoita ja lehteviä sekametsiä. Reitillä on myös myös suomaisemaa ja pitkospuitakin pitkin pääsee vaeltamaan. Mutta minuun säväyksen ovat tehneet ennen kaikkea komeat järvimaisemat Luotolahden vuorelta Luotolahdenkapian salmelle. Reitin varrelta löytyy myös kaksi laavua, joilla voi pitää taukoa ja käydä vaikka laiturilta uimassa Kuolimossa tai Onkilammessa. Kivikkoiset ja juurakkoiset kohdat polulla hidastavat ajoittain etenemistä. Vaikka reitillä on paljon korkeusvaihteluita, niin todella jyrkkiä kohtia on polulla vain muutama.

Tyyni Onkilampi
Reitti on hyvin merkitty ja sen lähtöpisteessä sekä reitin varrella laavuilla on hyvät opas- ja informatiotaulut. Orrainpolun reittimerkinnät on uusittu viimeksi kesällä 2014.Polun kiertää rivakalla tahdilla noin neljässä tunnissa ja vielä jää aikaa muutamalle paussillekin. Oiva vaelluskohde esimerkiksi lauantaiaamun piristykseksi.

Kiersin eilen (15.5.2016) reitin jälleen kerran (en muista enää monesko kerta). Oli oivallinen vaelluskeli auringon paistaessa ja lämpötilan pyöriessä vajaassa kahdessakymmenesä asteessa. Reitti oli erittäin kuiva lähes sateettoman kevään seurauksena. Reittimerkinnät selkeät ja näkyvät. Pitkospuutkin olivat hyvässä kunnossa ja kuivat. Aikaa meni tällä kertaa kaksi tuntia ja 22 minuuttia. Pidin vain pari pientä paussia. Tungosta ei reitillä ollut, sillä ketään ei tullut vastaan eikä kukaan mennyt ohi. Orrainpolku näyttää kuitenkin saaneen hyvän suosion päätellen polun kulumisesta aivan eri tavalla kuin pari vuotta sitten. 
Onkilampi
Onkilampi
45 metriä alempana odottaa syleilyynsä Kuolimo
Puiden välistä siintää Luotolahti
Näkymä Luotolahdenvuorelta Luotolahdenkapiaan
Näkymä rannalta Luotolahdenkapian suuntaan

Toinen näkymä Luotolahdenvuorelta Luotolahdenkapialle

"Viidakkopolku" Luotolahdekapian itärannalla
Tänne ei eksynyt Jussi kuokan kanssa
Ryteikköä
Kuusikkoa
Pieni polku metsän halki vie....