Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. "Siiwolohwin" kansakoulu

Kutsu Lappeenrannan esikaupunkien kansakoulun perustamiskokoukseen.
Lappeenrannan Uutiset 10.11.1897

1800-luvun lopulla kaupungin ja varsinkin sen esikaupunkien nopea kasvu toi mukanaan ongelmia lasten kasvatuksen ja koulutuksen järjestämisessä. Lasten vanhemmat kävivät päivisin töissä, eikä pystyneet useinkaan järjestämään lasten hoitoa poissaolonsa ajaksi. Lappeenrannan kaupungin kansakouluun ei otettu Lappeen kunnan puolella esikaupungeissa asuneitten vanhempien lapsia. Taikinamäellä sijainneeseen Lappeen kunnan omistamaan kansakouluun eivät kaikki kouluikäiset lapset mahtuneet tilanahtauden vuoksi. Lisäksi suuri osa perheistä oli edelleen kirjoilla jossakin muussa kunnassa, eikä vieraskuntalaisilla ollut mitään mahdollisuutta päästä Lappeen ylikansoitettuun kansakouluun. Kansakouluun pääsemisen esteeksi nousi monilla lapsilla myös puutteellinen sisälukutaito. Kansakouluunhan pääsivät vain ne, jotka kouluun tullessaan osasivat jo lukea. Niinpä esikaupunkien lapsista todettiin, että vetelehtivät nämä valvomattomina ja hoitamattomina kaduilla ja kujilla monenlaisille kiusauksille ja turmeleville vaikutuksille alttiina. Vuonna 1888 perustetussa Rouvasväenyhdistyksessä huolestuttiin näiden lasten kohtalosta ja yhdistys toivoi viranomaisilta toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi.[1]

Kutsu varsinaiseen perustamiskokoukseen.
Itä-Suomen Sanomat 17.12.1897

Hankkeen vauhdittamiseksi kutsuttiin kaupungin kansakoulun juhlasaliin 14.11.1897 yleinen kokous. Esikaupunkikoulun aloittamista perusteltiin kokousta ennen laajalla artikkelilla Lappeenrannan Uutisissa 10.11.1897. Kokoukseen saapui väkeä noin 30 henkeä, mikä oli ilmeinen pettymys järjestäjille. Paikalla oli esikaupunkien asukkaita, rouvasväenyhdistyksen jäseniä ja joitakin kaupunkilaisia. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin maisteri Carl Gustaf Swan, sihteeriksi Itä-Suomen sanomien toimittaja Kaarlo Forsgren. Ensimmäisen puheenvuoron käytti kirkkoherra Gustav Nordström, joka ilmoitti vastustavansa varsinaisen kansakoulun perustamista. Hän vetosi valtiopäivillä valmisteltavana olevaan kansakoulujen piirijakoon sekä esikaupunkiolojen uudelleen järjestämiseen, jotka toteutuessaan muuttaisivat myös kouluoloja. Lisäksi suuri oppilasmäärä edellyttäisi kahden opettajan palkkaamista ja suuren kouluhuoneiston hankkimista. Sen sijaan kirkkoherra ilmoitti kannattavansa jonkin muunlaisen valmistavan koulun perustamista. Kokous valitsi jatkoa suunnittelemaan toimikunnan, johon valitti kirkkoherra Nordström, kanttori Isak Ketonen, puuseppä K.J. Holmberg, rouva Ellinor Ståhle ja neiti J. Carling. Kirkkoherran kokouspuheenvuoroon sisältyi epäily siitä, löytyykö koulua käymättömiä lapsia Ellinor Ståhlen arvioima määrä eli satakunta lasta. Ståhle, jonka vastuulle rouvasväenyhdistyksessä kuuluivat pääosin esikaupunkialueet, selvitti nihkeästä asenteesta voimaantuneena tämän jälkeen koulupaikkaa vailla  olevien määrän kiertämällä mökistä mökkiin. Tämän laskennan tuloksena olikin entistä suurempi määrä eli 140 lasta.[2]

Siivolan koulun alkamiseen liittyviä uutisia.
Itä-Suomen Sanomat 11.1.1898

Esikaupunkikoulu, jota kutsuttiin myös Siivolan tai Siivoloffin kansakouluksi, sai nopeasti lupauksia taloudellisesta avusta. Kauppias Mikko Wolkoff ilmoitti lahjoittavansa koulua varteen 1000 neliösylin (3100 m²) maa-alueen ja myös rahallista tukea luvattiin. Jonkinasteisena varaslähtönä kouluhankkeelle käynnistettiin rouvasväenyhdistyksen toimesta sunnuntaikoulu joulukuun alussa. Kouluun saapui noin 60 oppilasta. Marraskuun 10. päivä valittu toimikunta kutsui 21.12.1897 kokouksen, jossa se aikoi esitellä ehdotustaan. Jostakin syystä kokous pidettiin kuitenkin vasta 10.1.1898. Silloin koulun ylläpitämistä varten perustettiin kannatusyhdistys, jonka jäsenet sitoutuivat tukemaan koulua kolmen vuoden aika kolmella markalla tai 20 markan kertamaksulla. Tehdyn selvityksen mukaan esikaupungeissa asui 98 koulua käymätöntä 6 – 12-vuotiasta lasta. Heistä 59 oli lappeelaisia. Kokous päätti perustaa esikaupunkikoulun, johon oppilaiksi otettaisiin kaikki riippumatta heidän kotikunnistaan. Koulu oli tarkoitus rahoittaa lahjoituksilla ja Lappeenrannan sekä Lappeen anniskeluvoittovaroilla. [3]

Tämän ns. Siivolan kansakoulu käynnisti toimintansa 24.1.1898. Oppilaita ilmoittautui ensimmäisenä päivänä jo 55. Opettajaksi saatiin keväällä Hämeenlinnan kiertokoulunopettajain koulusta valmistunut Hilja Massinen Nastolasta. Helmikuun alussa oppilasmäärä oli jo lähes 80 ja niinpä koululle tarvittiin toinen opettaja. Tehtävään valittiin neiti Selma Husari. Tammikuussa 1898 paikallisen säästöpankin isännistö lahjoitti koulua varten 1500 markkaa. Huoneistokysymyskin ratkesi nopeasti, sillä levyseppä Aleksanteri Kumpulainen tarjosi Pallossa rakentamastaan talosta ilmaiseksi koululle suuren huoneen, jota käytettiin myös lestadiolaisten rukoushuoneena. Tarjous otettiin kiitollisuudella vastaan, mutta toimikunta korosti vielä erikseen oman koulurakennuksen hankkimisen tarpeellisuutta. Ensimmäisenä lukuvuonna 1898 – 1899 koulun menot olivat 1534 markkaa.[4]

Vaikka esikaupunkikoulun tarpeellisuus ymmärrettiin ja se saatiin käynnistettyä erittäin nopeasti, kohtasi koulu pian ylipääsemättömiksi muodostuneita ongelmia. Lappeen kunta, jonka asukkaiden lapsia suurin osa koululaisista oli, ei Itä-Suomen Sanomien mukaan pistänyt ”rikkaa ristiin” koulun hyväksi. Myös yksityisten antamat lahjoitukset eivät olleet riittäviä. Koululaisilta puuttuivat pöydät ja koulutarvikkeista oli huutava pula. Syksyllä 1898 kouluun ilmoittautui noin 70 oppilasta. Siivolan koulun hyväksi pidettiin ainakin yhdet iltamat. Näiden syksyllä 1899 pidettyjen iltamien tuotto jäi kuitenkin varsin vaatimattomaksi.[5]

Vasemmalla peltiseppä Aleksanteri Kumpulaisen talo Pallossa ennen
purkamistaan. Kuva: LKA.

Ilmeisesti varojen puute ja Lappeen kunnan toimettomuus veivät lopulta mahdollisuudet esikaupunkikoulun kehittämiseltä. Sen sijaan Lappeenrannan kaupunki tuki hanketta anniskeluvoittovaroista. Koulun kannattajien kokous pidettiin vielä lokakuussa 1898, muta sen jälkeen paikalliset sanomalehdet vaikenevat niistä. Toiminta jatkui ilmeisesti kirkollisena, paikallaan toimivana kiertokouluna ainakin vuoteen 1902 saakka. Viimeinen uutinen Siivolan koulun alkamisesta löytyy kirkollisista ilmoituksista syyskuussa kyseisenä vuonna. Lopullinen sinetti Siivolan kansakoululle lyötiin lokakuussa 1905, kun kaupunginvaltuusto päätti luovuttaa koulun jäljelle jääneet varat Rouvasväenyhdistykselle sen lastenkodin hyväksi.[6] Vaikka hanke pysyvän esikaupunkikansakoulun saamisesta hiipui, ei huutava pula koulupaikoista poistunut. Syksyllä 1905 oltiin tilanteessa, jossa 150 kouluikäistä ei mahtunut Taikinamäen kouluun.[7]

---

[1] LU 13.11.1897. Vieläkin kansakouluista esikaupunkeihin; Ståhle 1929, 13-14 ; Kansonen 2006, 12-13

[2] LU 10.11.1897. Kansakoulu esikaupunkeihin; 13.11.1897. Vieläkin kansakoulusta esikaupunkeihin; 17.10.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; I-SS 16.11.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; Ståhle 1929, 13-14 ; Kansonen 2006, 12-13.

[3] LU 24.11.1897. Esikaupunkien kansakouluasia; I-SS 3.12.1897. Sunnuntaikoulu on alkanut Siiwolohwissa

[4] I-SS 25.1.1898. Siivolan kansakoulu alkoi eilen; LU 2.2.1898.  Siivolan pienten lasten koulussa 80 oppilasta; 12.2.1898. Siivolan pientenlasten kouluun; Castrén 1957, 572.

[5] I-SS 18.2.1898. Lappeenrannan kuulumisia. Siivolan kansakoulu; 3.10.1899. Tili Siivolan esikaupungin kansakoulun hyväksi pidetystä iltamasta. Yksittäisistä lahjoituksista ainoa maininta on alkuvaiheen jälkeen kesäkuulta 1899, jolloin eversti von Haartman lahjoitti koululle 200 markkaa. Ks. I-SS 10.6.1899.

[6] LU 15.10.1898. Siivolan kansakoulun kannattajain kokous; I-SS 9.9.1902. Siivolan koulu avataan; 5.10.1905. Siivolan koululta jäänyt säästö; Castrén 1957, 572-573.

[7] I-SS 10.10.1905. Kouluolot Kiviharjussa ja Siiwolohwissa; 19.10.1905. Vieläkin kouluoloista Kiviharjussa ja Siiwolohwissa.

Kolme on kovaa päivää vuodessa: kylänluku, veronmaksu ja siantappo

Lappeen Rikkilän kiertokoululaiset opettajansa Helmi Koskimäen kanssa vuonna 1927.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Pitäjän- ja kiertokoulut Lappeenrannan seudulla

Koululaitos oli Suomessa aina 1860-luvulle saakka kirkon ylläpitämä. Vuoden 1686 kirkkolaissa määrättiin seurakuntalaisten lukutaito tavoitteeksi, johon seurakunnan tuli pyrkiä. Seurakunnat vastasivat lasten alkeisopetuksesta. Käytännössä opetus tapahtui lukkarin- ja pitäjänkouluissa, kierto- ja rippikoulussa sekä kinkereillä. Opetustyöhän oli palkattu koulumestari, jonka kustannuksiin sekä kaupungin että maaseudun asukkaat osallistuivat. Vuonna 1781 seurakunnalla oli Kourulan kylässä Sunisen tilan maalla vanha ränsistynyt koulutalo, jossa oli pidetty pitäjänkoulua. Koska talo oli huonossa kunnossa ja syrjässä, päätettiin se muuttaa esikaupunkiin kirkkoherran virkatalon maalle. Muuttaminen tapahtui kuitenkin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Seurakunta osti Paldon esikaupungista entisen lukkari Aron Savanderin talon ja siirsi sen kirkon läheisyydestä ostamalleen kaupunginpalvelija Maroinin tontille. Vuoden 1802 helmikuussa talo oli uudella paikallaan ja käytettävissä koulunpitoon. Taloa käytettiin sitten vuosikymmeniä sekä kouluhuoneena että pitäjäntupana.

Piispantarkastuksissa annetut lausunnot kertovat kansanopetuksen olleen Lappeenrannan seudulla vaaditulla tasolla. Huomattava osa lapsista osasi sujuvasti lukea ja muisti vaaditun Lutherin vähän katekismuksen ulkoa.  Tämä oli tulosta ahkerasta kotiopetuksesta, katekismussaarnoista. pitäjänkouluista ja kinkereistä. Pitäjänkoulussa ja kinkereillä huono-oppisia ja laiskoja oppilaita rangaistiin tukkapöllyillä ja pöydän alla istuttamalla. Kinkerit eli kylänlukuset olivat monille pelottava tapahtuma. Lappeen pitäjässä tunnettiinkin sanonta: Kolme on kovaa päivää vuodessa, kylänluku, veronmaksu ja siantappo.

Katekismussaarnoja pidettiin seitsemänä sunnuntain vuodessa. Seuraavana sunnuntaina seurasi kuulustelu sen lukulahkon (kinkeripiirin) kanssa, joka sinne määrättiin. Koulumestari antoi pitäjänkoulussa opetusta niille, jotka oli kinkereillä havaitun huonolukuisuutensa vuoksi sinne määrätty. Toinen ryhmä olivat ne, joita ei huonon lukutaitonsa takia huolittu rippikouluun. 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kouluinnostus oli heikkoa. Syinä olivat opetuksen kaavamaisuus ja pitkät matkat seurakunnan sivukyliltä. Vanhempia rangaistiin lastensa koulun laiminlyömisestä mm. jalkapuulla. Lisäksi lapsia tuotiin pitäjänkouluun väkipakolla viranomaisten toimesta. Nämäkään keinot eivät usein tepsineet.

Uutena keinona opiskelumotivaation parantamiseksi oli Porvoon synodaalikokouksessa vuonna 1801 suositeltu ratkaisu, jossa pitäjänkoulu muutettaisin kiertäväksi. Lappeella tähän ryhdyttiin vuonna 1841. Asia oli esillä pitäjänkokouksissa touko- ja lokakuussa. Jälkimmäisessä kokouksessa päätettiin järjestää muutamia kiertokouluja niihin kyliin, joissa lukutaito oli heikointa. Näitä olivat Alajoen ja Sydänmaan seudut, eli nykyiset Simolan ja Pulsan kylät. Kiertokoulupiirejä oli Lappeella aluksi 13. Kiertokoulu viipyi kaksi – kolme viikkoa kussakin piirissä. Kiertokoulua käymättä eivät huonosti lukevat päässeet rippikouluun, jonka käymättömyys taas esti avioliiton solmimisen. Koulutarkastaja Taavi G. Murto on poiminut kirjaansa Lappeen pitäjän historia II oheisen kuvauksen lappeelaisesta kiertokoulusta 1850-luvulta:

Sinä aamuna, jolloin kiertokoulu kirkonkuulutuksen mukaan piti alkaa. saapui pitäjän kappalainen sitä avaamaan. Mukanaan tuomasta lasten nimikirjasta hän huusi esiin kaikki 12 vuotta vanhemmat lapset, joita sitten tarkasti tutkittiin merkiten kirjaan heidän sekä sisä- että ulkolukutaitonsa. Samalla määrättiin ketkä heistä pääsivät kotiin ja kenen oli jäätävä kouluun. Syyttä pois jääneet ja erittäin huonolukuiset merkittiin sukupuolen mukaan kumpikin erikseen ja näistä saivat toiset  syksyllä, toiset keväällä rippilasten kanssa määräyksen yhtäaikaa saapua kaupungissa pidettävään laiskankouluun. Lupa päästä rippikouluun tai velvollisuus saapua kaupungissa pidettävään laiskankouluun merkittiin lasten lukuseteleihin. Kuulustelut mainituissa tilaisuuksissa teki koulumestari, merkinnät kirjoihin teki kappalainen.

Pitäjänkoulun opettaja sai palkkanaan ns. teinirahat, jotka olivat 13.5 paperi/pankkokopeekkaa talolta. Vuonna 1818 määrättiin myös lappeenrantalaiset maksamaan koulumestarille samansuuruinen palkka. Tällöin saivat talon ja sen palkollisten lapset sekä oppipojat osallistua opetukseen. Kun Lappeenrannan kaupunkiin perustettiin 1840-luvun alussa ala-alkeiskoulu, pyrkivät kaupunkilaiset irtautumaan koulumestarin palkkauksesta siinä kuitenkaan onnistumatta. Koulumestarin pesti oli 1800-luvulla vahvasti Sunisen suvun hallussa. Kun koulumestari Juho Suninen kuoli vuonna 1832, halusivat pitäjän asukkaat seuraajaksi vainajan pojan Antti Sunisen. Antti oli kuitenkin vasta 17-vuotias. Tämän vuoksi virkaa hoiti useita vuosia sijainen, Abraham Jaakonpoika Suninen. Antti Juhopoika Suninen ehti olla koulumestarina vain pari vuotta, kun hän menehtyi vuonna 1842 vain 27-vuotiaana. Seuraavan kuuden vuoden ajan tehtävää hoitivat yhdessä talollisenpoika Martti Reijola ja Antti Sunisen veli Elias Suninen. Vuonna 1848 viimeksimainittu vaati, että hänen tulisi saada koulumestarin tehtävät kokonaan itselleen. Tähän pitäjän asukkaat myös suostuivat. Heti vakinaisen viran saatuaan alkoi Elias Suninen ajaa myös palkansa korottamista. Lappeelaiset eivät olisi tähän suostuneet, mutta valitusten jälkeen Senaatti vahvisti kuvernöörin aikaisemman päätöksen. Koulumestarin palkkaukseen kuuluivat nyt ns. teinirahojen lisäksi kaksi kappaa ruista talolta, 4 kopeekka jokaiselta torppari- ja sahuriperheeltä ja kaksi kopeekkaa jokaiselta itsellisperheeltä. 

Pitkäaikaisen koulumestarin Elias
Sunisen muistokirjoitus.
Lappeenrannan Uutiset 25.2.1890

Pitäjänkoulu muuttui vähitellen kokonaan kiertäväksi kouluksi. Vuonna 1878 se toimi kahdeksassa eri paikassa neljä viikkoa kussakin. Koulumestari Sunisellakin alkoi olla jo ikää, mikä alkoi näkyä lastenopetuksen tason laskuna. Piispa vaatikin pitämässä tarkastuksessa toisen koulumestarin palkkaamista pitäjään. Asiasta kehkeytyi iso riita, sillä koulumestari ei ollut halukas ottamaan apulaista, koska se olisi merkinnyt palkan puolittumista.  Elias Suninen sai tuomiokapitulin toimesta apulaisen vuonna 1881 ja toinen kiertokoulunopettajan virka perustettiin vuoden 1882 alusta. Kolmas kiertokouluopettajaa otettiin Lappeelle vuonna 1889 ja neljäs vuonna 1892. Elias Suninen kuoli vuonna 1890 ja hänen jälkeensä pitkään kiertokoulunopettajina toimivat Pekka Pulli ja Juho Pusa. Sunisen kuoltua siirryttiin Lappeella kiertokouluopettajan palkkauksessa puhtaaseen rahapalkkaan, joka oli 400 markkaa vuodessa. Kun kansakoulujen rakentamisesta maaseutukyliin käytiin ajoittain kiivasta keskustelua, nostivat koulujen vastustajat sen vaihtoehdoksi kiertokoulujen vahvemman tukemisen. Esimerkiksi talollinen Filip Kälviäinen esitti vuoden 1881 piispantarkastuksessa, että kansakoulut lakkautettaisiin ja siihen uhrattavat varat käytettäisiin kiertokoulujen hyväksi. Vielä pidemmälle meni samassa tilaisuudessa Pietari Räipiö Korkea-ahosta. Hänen mielestään koulut olisi hylättävä ja turvauduttava ainoastaan kotiopetukseen: Silläkin opetuksella talonpojan lapsista tulee hyviä kyntäjiä, ja se taito näille kyllä riittäisi. Vuonna 1912 seurakunta jaettiin viiteen kiertokoulupiiriin, jotka olivat: Iitiä, Kaivanto, Alajoki, Lavola ja Haapajärvi. Kiertokoulu toimikin Lappeella pitkään kansakoulun rinnalla. Kun pitäjän alakansakouluverkko saatiin kuntoon, jäivät kiertokoulut alkeisopetuksen antajina tarpeettomiksi. Lappeen viimeisen kiertokoulun toiminta päättyi 1.8.1934. Viimeisenä kiertokoulun opettajana (1922 – 1934) toimi Saimi Tarkiainen.  Naapurikunnista kiertokoulut lakkautettiin seuraavasti: Luumäellä vuonna 1936, Suomenniemellä ja Lemillä vuonna 1938 ja Savitaipaleella 1941.  

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeen kunnan Taikinamäen kansakoulu

Taikinamäen entisen kansakoulun rakennus 1.5.2015. Koulua kutsuttiin lempinimellä "taikinapytty".

Lappeen pitkäaikaisen "koulumestarin",
Elias Sunisen muistokirjoitus.
Lappeenrannan Uutiset 25.2.1890

Lappeen pitäjän alueella oli lasten opetus kauan pääosin seurakunnan ylläpitämän kiertokoulun varassa. Pitkäaikaisena kiertokouluopettajana toimi Elias Suninen. Esimerkiksi 1870-luvun lopulla kiertokoulu toimi kahdeksassa paikassa neljä viikkoa kerrallaan. Vuonna 1882 varsinaiseksi koulumestariksi palkattiin K. V Ahlblad ja Elias Suniselle apulainen. Yli 40 vuotta kiertokoulunopettajana toiminut Elias Suninen kuoli vuonna 1890. Vuodesta 1892 lähtien Lappeella oli neljä kiertokoulunopettajaa, joista Pekka Pulli ja Juho Pusa olivat tehtävissään pitkään. Vuonna 1912 seurakunta jaettiin viiteen eli litiän, Kaivannon, Alajoen, Lavolan ja Haapajärven kiertokoulupiireihin. Merkittävä rooli kansanopetuksessa oli myös pyhäkouluilla, joiden toiminta organisoitiin uudelleen vuonna 1867. Pyhäkoulun lisäksi oli myös rippikoululla tärkeä rooli lukutaidon parantamisessa. 1870-luvun alussa rippikoulua pidettiin Lappeella kaksi kertaa vuodessa kaksi viikkoa kerrallaan, sittemmin neljä viikkoa kerrallaan. Jotkut lappeelaiset vanhemmat lähettivät lapsiaan myös Lappeenrannan kouluihin, kuten vuonna 1866 toimintansa aloittaneeseen kansakouluun.

Vuoden 1865 kunnallisasetuksessa kansakoulujen perustaminen määrättiin kunnan toimialaan kuuluvaksi. Kun Aleksanteri II hyväksyi 11.5.1866 senaatin asetusehdotuksen kansanopetuksen järjestämisestä maassamme ja antoi samana päivänä Keisarillisen Majesteetin Armollisen asetuksen kansakoulutoimen järjestämisestä Suomen suuriruhtinaanmaassa, eivät mielialat olleet Lappeen pitäjässä vielä kovinkaan suopeita kansakoulun perustamiselle. Lappeelaiset olivat tässä asiassa vielä hyvin vanhoillisia ja nuukia. Jokainen kansanopetuksen parantamisyritys, mikäli siihen tarvittiin varoja, kohtasi ankaraa vastarintaa. Kaikki verotaakkaa lisäävät uudistushankkeet kuitattiin sanomalla: On sitä ennenkin eletty ja toimeen tultu. Toisaalta pitäjästä löytyi kuitenkin henkilöitä, jotka olivat jo valmiita käynnistämään tehokkaamman kansanopetuksen kunnan alueella. Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä esitettiin huhtikuussa 1866 seuraavanlainen toivomus: Pitäjäämme olisi siis tarpeellinen valita kaksi koulumestaria ja pidättää nekin lapset koulussa, jotka jo lukea osaavat, ja opettaa heille kirjoituksen ja luvunlaskun taitoa sekä nuottienki tuntemista. Semmoinen koulu olisi pidettävä talven aikana, sillä silloin lapset hyvin joutaisivat. Nyt niiden aika näkyy kotonakin kuluvan mäenlaskussa ja suurempien korttipelaamisessa ja tupakinpolttamisessa.

Taikinamäen kansakoulu rakennettiin vuonna 1878

Silloinen Viipurin läänin kuvernööri Christian Oker-Blom edisti aktiivisesti kansakoulujen perustamista ja hän kävi useissa eri puolilla lääniään pitäjänkokouksissa puhumassa niiden puolesta. Lappeelle kuvernööri saapui 24.9.1869 ja sai kirkossa pidetyssä pitäjänkokouksessa arvovallallaan lappeelaiset taipumaan siihen, että pitäjänmakasiinista myytäisiin 100 tynnyriä ruista kansakoulun tuleviin tarpeisiin. Viljoja ei kuitenkaan myyty, ne vain laitettiin makasiinissa erilleen muusta viljasta. Koulun johtokuntaan valittiin seuraavan vuoden joulukuussa (19.12.1870) eversti Lars Emil von Haartman, koulumestari Elias Suninen sekä talolliset B. A. Tavast, Juhana Rantanen ja Aatami Simola sekä vähän myöhemmin vielä seurakunnan kirkkoherra, rovasti J. M. Hackzell. Kuntakokouksessa 24.3.1871 päätettiin lopulta myydä kansakouluhanketta varten keräty rukiit. Samassa kokouksessa teki maanviljelijä B. A. Tavast ehdotuksen, että eversti von Haartmanilta Lauritsalassa vuokrattaisiin se ei kauvan sitte rakettu kestikievarin kaksinkertainen rakennus ja sen ympärillä olevat kartanohuoneet koululle. Koska Haartamanin pyytämä vuotuinen korvaus oli vain 300 markkaa, hyväksyi kuntakokous ehdotuksen.

Koulu rakennettiin kirkkoherran virkatalon entisestä päärakennuksesta,
jonka kuntalaiset siirsivät uudelle paikalle

Kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana toimi ensimmäiset seitsemän vuotta eversti von Haartman, sitten rovasti Hackzell kuolemaansa vuonna 1882 saakka. Hyvästä alusta huolimatta kansakoulun perustaminen Lauritsalaan jäi tällä kertaa toteutumatta. Elokuussa vuonna 1871 kansakoulun johtokunta ehdotti kuntakokoukselle, että kansakoulurahastoon kannettaisiin jokaiselta 16 vuotta täyttäneeltä kuntalaiselta vuosittain 25 penniä. Ankaran vastustuksen vuoksi tämä ehdotus kuitenkin kokouksessa raukesi. Vuonna 1871 kansakoulun johtokunta ehdotti, että pitäjän kansakoulurahastoon kerättäisiin jokaiselta 16 vuotta täyttäneeltä kuntalaiselta 25 penniä. Huolimatta kirkkoherran ja eversti von Haartmanin tuesta kuntakokous ei lämmennyt ehdotukselle, mutta esitys toteutettiin neljä vuotta myöhemmin. Vuoden 1872 alussa ilmoitti koulun johtokunta kuntakokoukselle, että kansakoulurahastossa oli koossa 2606 markkaa, joista Lappeenrannan asukkaat olivat koonneet 425 markkaa ja loput oli saatu pitäjänmakasiinista myydyistä rukiista. Lisäksi varat karttuivat viinaverorahoilla sekä makasiinista myydystä rukiista saaduilla tuloilla. Nimittäin 20.12.1873 ehdotti koulun johtokunta pitäjänkokoukselle, että makasiinista myytäisiin vielä 75 tynnyriä ylijäämäruista kouluhankkeen hyväksi. Seuraavana vuonna päätettiin myös siirtää viinaverorahat eli 577 koulurahastoon.

Taikinamäen kansakoulun urakoitsija oli vaakakirjuri Magnus Wilhelm Fagerlund

Seuraavan kerran kansakoulun käynnistäminen toden teolla oli koulun johtokunnan kokouksessa joulukuussa 1875. Kansakouluksi hankittiin nyt kirkkoherran virkatalon entinen päärakennus. Sen pitäjäläiset siirsivät Taikinamäelle pappilan maalle. Pitäjänkokous hyväksyi 19.3.1876 eversti von Haartmanin laatimat kansakoulun piirustukset. Niissä oli piirretty entiseen rakennukseen kaksi lisähuonetta. Rakennustöitä valvoi rakennustoimikunta, jota niin’ikään johti von Haartman. Muina jäseninä olivat rakennusmestari Petterson, lautamies Juhana Pulli ja talollinen Ville Oikkonen. Rakennuksen, jonka arvoksi arvioitiin vuonna 1879 18 000 markkaa, urakoi vaakakirjuri Magnus Wilhelm Fagerlund. Kansakoulu näyttää olleen eversti von Haartmanin sydäntä lähellä tämänkin jälkeen, sillä hän tuki koulua opetusväline- ja rahalahjoituksin. Koulurakennuksista puuttuivat silloin vielä aitat, rehuladot, navetat, sauna ja kaivo. Nämä saatiin koululle vasta vuosikymmenien kuluttua ja vain korkeampien viranomaisten painostuksen jälkeen. Esimerkiksi koulun juomavesi jouduttiin alussa hakemaan Saimaan rannassa Lappeenrannan kylpylaitoksen vieressä olleesta lukkari Helsingiuksen pienestä kaivosta. Oppilaat hörppivät tuodun veden yhteisen vesiastian laidasta. Koulu sai oman kaivon lopulta vasta vuonna 1908. 

Lappeen kunnan ensimmäisen kansakoulun vihkiäisiä vietettiin 22.9.1878

Taikinamäen kansakoulua laajennettin kahdella
luokkahuoneella 1894 - 1895. Yllä ilmoitus urakka-
huutokaupasta. Lappeenrannan Uutiset 24.10.1894

Rakennustyöt viivästyivät mm. siksi, ettei urakoitsijalle luvattuja rakennustarpeita ollut riittävästi. Tämän takia urakoitsijalle aiheutui lisäkustannuksia, joita varten kuntakokous myönsi hänelle 30.9.1876 500 markan korvauksen.  Koulu pääsi alkamaan vasta vuotta aiottua myöhemmin eli syyskuun 16. päivä 1878. Koulun vihkiäisiä vietettiin 22.9.1878. Johtokunta oli valmistellut jo koulun alkamista vuonna 1877, sillä se oli tiedustellut Jyväskylän seminaarin johtajalta sopivia opettajia kouluunsa. Tämä oli ehdottanut opettajiksi Frans Mikael Heleniusta ja ”frökynä” Alina Maria Renforsia. Viivästymisen takia opettajiksi tulivat lopulta valituksi 8.7.1878 Kalle Oittinen (1878 - 1899) Jyväskylän seminaarista ja Ida Aleksandra Grönroos (1878 - 1914) Viipurin Tervajoelta. Opettajien palkoista päätettiin kuntakokouksessa hyvissä ajoin eli 23.12.1876. Miesopettajan palkaksi määrättiin 600 markkaa ja naisopettajan 400 markkaa vuodessa. Koulunkäynnin aloitti 25 poikaa ja 18 tyttöä. Näistä 16 oli siirtynyt Lappeenrannan kaupungin kansakoulusta. Aluksi koulussa oli erilliset erikseen tyttö- ja poikaluokat, mutta vuonna 1889 siirryttiin sekaluokkin. Kirkkoherra Hackzellin ja eversti von Haartmanin ehdotuksesta myös kunnan vaivaishoidon varassa eläneet orpolapset lähetettiin kansakouluun. Tämä tuli olemaan kauaskantoisen viisas ratkaisu näiden lasten tulevaisuuden kannalta. Kansakoulun johtajana toiminut Kalle Oittinen oli todellinen kansankynttilä. Oittinen oli koulutyönsä ohella huomattava maatalous-, kunnallis-, nuorisoseura- ja raittiusmies. Lisäksi hän oli valtiopäivillä vuosina 1894, 1897 ja 1899 Lappeen kihlakunnan edustajana talonpoikaissäädyssä. 

Taikinamäen kansakoulussa vallitsi melkein toiminnan alusta lähtien sietämätön tilanahtaus. Niinpä koulunjohtaja Kaarlo Oittinen totesi puheenvuorossaan vuoden 1897 valtiopäivillä talonpoikaissäädyn istunnossa, miten ovat suuret lapsiparvet saaneet itkevinä palata kotiinsa [tilanpuutteen vuoksi]. Koulun johtokunta teki kuntakokoukselle jatkuvasti ehdotuksia luokkahuoneiden lisäämisestä, mutta ne kaikuivat kauan kuuroille korville. Lopulta koulurakennusta jatkettiin vuosina 1894 – 1895 kahdella luokkahuoneella. Tähän velvoitti Viipurin läänin kuvernööri 30.9.1893 antamallaan päätöksellä. Kuntaa uhkasi 100 markan uhkasakko, mikäli lisärakennus ei olisi valmis 1.9.1894 mennessä. Vajaan viidentuhannen markan urakan sai rakennusurakoitsija Adam Kaipainen. Oppilasmäärän kasvaessa lisättiin myös opettajavoimia. Kolmas opettaja saatiin koululle vuonna 1890, neljäs vuonna 1900 ja viides vuonna 1903. Juvakan kansakoulun valmistuminen vuonna 1906 helpotti tilanahtautta Taikinamäellä muutamiksi vuosiksi. Mutta jo vuonna 1911 oli johtokunnan esitettävä kunnanvaltuustolle uuden lisärakennuksen rakentamista. Monien viivytysten ja valitusten jälkeen kunnanvaltuusto määräsi kokouksessaan 11.3.1916 kunnallislautakunnan antamaan riidanalaiset varat (20 000 markkaa) koulun pystyttämiseen ja rakennustyöt pääsivät käyntiin. Rakennusurakoitsijana oli nelihenkinen työryhmä, johon kuuluivat J.Saarinen, J.Soininen, M.Kankaanranta ja Johan Laitala-nimiset herrat. Rakentaminen maailmansodan riehuessa Euroopassa ei sujunut ilman vaikeuksia. Niinpä hirsitukkien vetämiseen talollisten metsistä jouduttiin nimismiehen avulla hakemaan lupa Venäjän armeijan linnoituspiiriltä. Tämä rakennus valmistui lopulta syyslukukauden alkuun vuonna 1917. 

Vuonna 1917 koululle valmistui (nyt jo purettu) lisärakennus, jonka Koulukadun puoleisen julkisivun piirustukset ohessa

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 23: Tukialansalmi, Taipalsaari (Päivitetty 18.2.2016)

Entinen Tukialansalmen kansakoulu Taipalsaarella

Tällä kertaa lakkautettujen kyläkoulujen kierrokseni sai satoa 27.9.2015 tekemästäni pyöräretkestä Taipalsaaren ja Savitaipaleen kuntien pohjoisosaan. Ennen kuin saavuin Rahikkalan kylään ihailemaan tuulimyllyä, perinnemaisemaa ja kirkonrakentajien muistomerkkiä huomasin aivan Taipalsaaren ja Savitaipaleen kuntien rajalla entisen koulurakennuksen.  Kyseinen kiinteistö on Tukialansalmen etelärannalla, Taipalsaaren kunnan puolella. Kävin kuvaamassa koulun ja perehdyin sen vaiheisiin lähteenäni Pertti Jurvasen toimittama kirja Kuivasensaaren kylien historiaa.

Entinen Tukialansalmen kansakoulu Taipalsaarella

Savitaipaleen kuntakokous hyväksyi tammikuussa vuonna 1900 pitäjän jakamisen yhdeksään kansakoulupiiriin. Tämä päätös koski vain koulujen perustamista, muttei merkinnyt koulunkäynti- eikä oppivelvollisuutta. Kun oppivelvollisuuslaki säädettiin elokuussa 1921, alkoi kunnassa riidat koulupiirien rajoista ja lukumääristä. Niinpä vasta vuoden 1926 hyväksyttiin lopullinen oppivelvollisuuslain mukainen piirijako. Kunnan syrjäkylillä kansanopetuksesta vastasi kuitenkin vielä pitkään kiertokoulu.

Etelä-Savo 9.6.1934

Kokonaisuudessa saatiin kunnassa asuvat lapset kansakoulun piiriin vasta vuonna 1941.

Kuivasensaaressa muodostettiin Pettilään oma koulupiiri, johon liitettiin myös joulukuussa 1927 perustettu Korholan koulupiiri. Taipalsaaren kunnanvaltuusto lähetti keväällä 1934 Savitaipaleen kunnanvaltuustolle kirjeen, jossa ehdotettiin Savitaipaleen Korholan ja Taipalsaaren Pönniälän koulupiirien yhdistämistä. Kuntien edustajat kokoontuivat touko-kesäkuun vaihteessa Taipalsaaren Laamasella ja Tukialansalmen Huuhkaan talossa. Koulun paikaksi hahmoteltiin Tukialansalmea. Kuntien edustajat neuvottelivat vielä kansakouluntarkastaja Taavi G. Murron kanssa Lappeenrannassa. Myös Savitaipaleen kunnanvaltuusto otti ajatuksen myönteisesti vastaan ja 18.6.1934 se hyväksyi kuntien nimeämien edustajien yksimielisesti tekemän ehdotuksen, että kyseisistä koulupiireistä muodostetaan Tukialansalmen koulupiiri. Koulu rakennettiin maanviljelijä Eemil Illukan maalle Tukialansalmen rannalle. Perustamiskustannukset päätettiin jakaa kuntien kesken. Ylläpitokustannukset sovittiin jaettavaksi oppilasmäärän perusteella.

Entisen Tukialansalmen kansakoulun piha-alue rajautuu
taustalla näkyvään salmeen.

Uutinen Tukialansalmen koulun vihkiäisistä.
Etelä-Savo 8.10.1935

Tukialansalmen koulu aloitti syksyllä 1935 toimintansa supistettuna kansakouluna. Kaksi ensimmäistä vuosiluokkaa kävivät koulua kuusi viikkoa. Näitä seurasivat yläkoululuokat. Neljän yläkoululuokan opetusjakso oli 28 viikkoa. Keväällä jatkoivat alakoululuokat taas kuuden viikon ajan. Opettajan kokonaisopetusaika vuodessa oli 40 viikkoa.

Arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema koulurakennus vihittiin käyttöönsä 6. lokakuuta 1935. Luonnonkauniille paikalle nousseen koulun oli rakentanut urakoitsija A. Vilhu. Koulu tuli maksamaan kaikkiaan noin 160000 markkaa. Koulusta ei koskaan tullut oppilasmäärältään suurta. Oppilaita koulussa oli esimerkiksi vuonna 1937 yhteensä 19. Näistä 13 oli yläkoulussa ja kuusi alakoulussa. Koulussa oli koko sen toiminta-ajan vain yksi opettaja.  Opettajina olivat seuraavat henkilöt: Teuvo Eskola 1935-1946, Esteri Eskola 1947-1948, Akilles Juntunen 1949-1950 ja Maire Oikkonen 1951-1962.

Tukialansalmen koulupiiri lakkautettiin vuonna 1962 oppilaiden vähyyden vuoksi. Korhola ja Tukiala liitettiin Pettilän koulupiiriin. Pönniälän kylä siirtyi Taipalsaaren kunnan Leväsen koulupiiriin.

Koulu lakkauttamisesta on siis kulunut jo 53 vuotta. Päällisin puolin rakennus näkyy olevan melko hyvässä kunnossa. Se sijaitsee erittäin upealla paikalla Tukialansalmen rannalla ja paikallistien vieressä. Harvoin olen nähnyt kauniimpaa koulunpaikkaa kuin tämä.