Huhut Pyhäjärven laivaonnettomuudesta saavuttavat Sortavalan

Sanomalehti Laatokan toimittaja kertoi artikkelissaan 19.8.1903, miten hän hankki tietoa Pyhäjärvellä tapahtuneesta laivaonnettomuudesta. Artikkeli on oiva aikalaiskuvaus siitä, millaista toimittajan työ oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Tieto onnettomuudesta lähimpään kaupunkiiin, Sortavalaan, ei saapunut kännykkäviesteinä, uutislähetyksinä tai viranomaistiedotteina, vaan se kiiri epämääräisenä huhuna. Huhun selvittämiseksi toimittajan oli lähdettävä itse paikalle, ensin junalla ja loppumatka, parisenkymmentä kilometriä, polkupyörällä. Kirjoitin toimittajan uutisartikkelin alkuosan, eli kuvauksen matkasta onnettomuuspaikalle, pääosin puhtaaksi. Ollos hyvä:

Viime maanantaina alkoi tänne saapua surullisia tietoja Uukuniemeltä. Siellä kerrottiin viime sunnuntaina tapahtuneen laivaonnettomuuden, jossa olisi muka 17 henkeä vajonnut Ahtolan syliin ja monen monta sen lisäksi loukkaantunut. Ja kohta sen perästä tuotiin täkäläiselle sairashuoneelle loukkaantuneita, jotka vakuuttivat onnettomuuden pettämättömän todeksi. Samalla tiesi huhu kertoa, että ainakin 26 henkeä olisi varmasti saanut surmansa. En mitenkään saattanut olla lähtemättä paikalle asiasta tarkempaa selkoa ottamaan. Polkupyörä oli kunnossa, juna lähti klo 4 aikaan, ja niin olin matkalla onnettomuuspaikalle.

Huhu tapahtumasta oli jo kaikkien tiedossa. Matkustaessani junalla Jaakkimaan kuulin siitä jokaisessa piirissä keskusteltavan. Uhrien luku nousi täällä jo 30:ksi ja Jaakkiman asemalla tiedettiin niitä olleen kokonaista 40. Jaakkimasta nousin pyörälle ja aloin polkea Uukunientä kohti. Yhdeksän kilometrin päässä olevassa Merilän kylässä tapasin ensimmäisen henkilön, nuorenlaisen pojan, joka itse oli ollut tapahtumassa mukana. Oli. Tämä oli ollut lähtiessä proomun katolla, mutta vähän ennen luhistumista oli lähtenyt kokkaan eväitään syömään. ”Sanoin kertomaton oli ollut se surkeus, mitä siellä sai nähdä. Ei toki meidän pitäjästä hukkunut kuin 40 henkeä, mutta miten paljon lieneekään hukkunut muualta, Jaakkimasta, Sortavalasta y.m.” Näin hän kertoi totuudessaan, ja näytti siltä, että hän varmasti uskoi onnettomuuden niin suureksi. Ja niin uskoin minäkin ja painasin pyöräni yhä kiivaampaan vauhtiin. En enää malttanut puhutella vastaantulijoitakaan.  Pääsin vihdoin illanhämyssä Uukuniemen kirkolle ja oli siis tilaisuudessa ottamaan lähemmin selkoa siiitä.

Lento-uskoisuus

Kiinnostukseni suomalaisten siirtolaisten alkuvaiheisiin uudella mantereella on johtanut vanhojen amerikansuomalaisten lehtien systemaattiseen läpikäymiseen. Tutkimani materiaali on innostanut perehtymään tarkemmin joidenkin siirtolaisten elämänvaiheisiin. Yksi tällainen henkilö on kemiläissyntyinen Juho Rännäri, jonka monivivahteinen elämä päättyi Etelä-Dakotassa helmikuussa 1884.

Johan (Juho) Rännäri (1827 Kemi – 15. helmikuuta 1884 South Dakota, USA) toimi opettajana, toimittajana ja kansanvalistajana. Hän käytti varsinaisen nimensä ohella nimimerkkejä J.R., -n-i ja J. Suomela. Aikomuksenani on kirjoittaa hänestä laajahko elämäkerta. Nostan tässä postauksessani kuitenkin yhden Rännäriin liittyvän anekdootin. Juho Rännäri julkaisi nimimerkillä J. Suomela vuonna 1866 tiettävästi ensimmäisen suomenkielisen lestadiolaisuutta arvioivan ja esittelevän kirjasen Pohjanmaan lento-uskoisuuden synty ja vaikutus. Valitettavasti minulla ei ole vielä kyseistä kirjasta, joten sen sisällön arvioiminen jää myöhempään ajankohtaan. Oulun Wiikko-Sanomista 10.3.1866 löytyi kuitenkin lyhyt arvointi kirjasta otsikolla Uutta kirjallisuutta. Liitän oheen arvion oheen. Vanha sanonta: "Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen", on osoittautunut tämä arvion kohdalla oikeaksi.

Pohjanmaan lento-uskoisuuden synty ja vaikutus
Tämän kirjan tekijä on tunnettu J. Suomela. Niin kuin jo melkein yleensä täällä Pohjanmaalla lienee tiettynä, on täällä Oulussaki sekä Braahenki kaupungissa ilmaantunut tuota niinkutsuttua lento-uskoisuutta, jolla ei näytä sen syvemmällä pohjaa olevan, kun kevytmielisten ja heikko hermoisten ihmisten vaihettelevissa tunnoissa ja mielen huvituksissa. Niin kun kirjan-tekijä näyttää, on tämä jumalisuus vaähitellen kulkeutunut tänne pohjaisesta päin. Arvattavasti on se pitkittävä matkustustaan vieläki etelämmäksi, kunnes siellä kohtaava suurempi mielen valistus saattaa sen haihtumaan ja peräti katoamaan. Kirjan hinta on 16 penniä.

Pietari Hannikainen, suomenkielisen kirjallisuuden ja lehtitoiminnan uranauurtaja

Vierivin metsähautausmaan huoltorakennus Parikkalassa ilta-auringon kajossa

Vierevin hautausmaan infokyltti

Ajellessani 10.11.2015 kotiseutumatkalle Pohjois-Karjalaan poikkesin Kuutostieltä syrjään, kun huomasin Parikkalan kirkolle osoittavan kyltin. Ajattelin tien varrelta saattavan löytyä jotakin mielenkiintoista kuvattavaa. Parikkalan kirkolle vievä tie kiertelee Argusjärven itärannalla ja sen puolivälistä löytyi vanha metsähautausmaa. Pysäytin autoni ensin hautausmaarakennuksen eteen ja kiertelen hetken hautausmaalla. Menin uudestaan hautausmaalle kirkkoa lähempänä olevasta portista. Tällä kertaa kiertelin kalmiston aika tarkkaan. Huomasin, itselleni yllätykseksi, hautausmaalle haudatun yhden suomalaisen kirjallisuuden urauurtajista.

Pietari Hannikaisen ja hänen toisen vaimonsa Emilie (os. Savander)
hautakivi Vierevin hautausmaalla.

Pietari (Petter) Hannikainen, jonka sukunimi oli vuoteen 1852 saakka Hanén, oli syntynyt 24. elokuuta 1813 Säämingissä. Hän oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja maanmittari. Hänen vanhempansa olivat Säämingin Kiilanmäen kylän talollinen, herastuomari Mikael Hannikainen ja hänen toinen puolisonsa Katarina Löppönen. Hannikainen pääsi ylioppilaaksi 1833 ja opiskeli Helsingin yliopistossa. Kouluvuosina suomalainen sukunimi vaihtui ”hienostuneempaan” muotoon Hanén, mutta Hannikainen otti alkuperäisen sukunimensä uudestaan käyttöön vuonna 1852.  Hannikaisesta tuli maanmittausauskultantti vuonna 1835, varamaanmittarin arvonimen hän sai 1843. Hannikainen oli Viipurin läänissä varamaanmittarina vuodesta 1849 ja vakinaisena komissiomaanmittarina vuosina 1857–1866. Täältä hän siirtyi Uudenmaan läänin vakinaiseksi komissiomaanmittariksi 1866–1874 ja vanhemmaksi komissiomaanmittariksi 1874–1879. Hannikainen osti vuonna 1851 maatilan Parikkalasta, jonne hän muutti luovuttuaan virastaan vuona 1879.

Hannikaisen Viipurissa toimittaman Kanawa-lehden 1. numero

Hannikainen toimitti Viipurissa ilmestynyttä monipuolista viikkolehteä Kanava, Sanansaattaja Viipurista vuosina 1845 - 1847. Siinä käsiteltiin uskonnollisia, valtiollisia ja poliittisia aiheita. Nimi valittiin rakenteilla olleen Saimaan kanavan mukaan, mutta symboloi myös tiedon kulkemista. Kanawa oli liberaali ja uudistusmielinen. Hannikainen vaati lehdessään suomea virkakieleksi, elinkeinovapautta, vapaata maanjakoa ja teollisuuden kehittämistä. Kanawaa on sanottu Suomen uudenaikaisen lehdistön edelläkävijäksi. Viranomaiset lakkauttivat lehden vuonna 1847. Hannikainen avusti tämän jälkeen useita lehtiä, kuten vuonna 1847 perustettua Suometarta, jonka päätoimittajakin hän oli vuonna 1864. Muita lehtiä, joiden toimittajana tai päätoimittajana Hannikainen oli, olivat Lukemisia maamiehille : aikakautinen-kirja maanviljelys, talous- ja taitous-asioista 1849 – 1850, Sanan-Lennätin 1855 – 1859., Aamurusko, sanaisia lapsille 1857 – 1859 ja Uusi Suometar.

Pietari Hannikaisen toimittamista lehdistä yksi oli
Aamurusko. Sanaisia Lapsille

Pietari Hannikaisen kirjoitti Ruokolahden Hölmölän kylässä eräänä myrskyisenä yönä vuonna 1838  näytelmän Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään. Se painettiin Kanawa-lehdessä vuonna 1845. Se oli tiettävästi ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä. Esittäminen tapahtui vuonna 1846 lappeenrantalaisessa yksityiskodissa. Seuraavana vuonna Silmänkääntäjä nähtiin Kuopiossa ja sittemmin sitä on esitetty mm. Kansallisteatterissa, viimeksi vuonna 1893. Silmänkääntäjää lainattiin myöhemmin eri lukemistoihin, mikä teki siitä erittäin tunnetuksi. Hannikainen ivailee Silmänkääntäjässään rahvaan suurta typeryyttä ja herkkäuskoisuutta, jota ovelat petkuttajat helposti hyödyntävät. Mutta hän tekee myös pilaa herrasväestä, jonka joukkoon pääsemiseksi ei vaadita muuta kuin suomalaisen nimen muuntaminen muukalaiseksi. Talonpoikaissyntyinen kirjailija asettuu selvästi talonpoikien puolelle ja näyttää, kuinka herrasväen syvästi halveksima talonpoika nousee monessa asiassa joko halveksijoidensa rinnalle tai edelle. Kaikkiaan Hannikainen julkaisi yhdeksän näytelmää, neljä jäi lisäksi julkaisematta.

Pietari Hannikainen oli Suometar-lehden päätoimittajana vuonna 1864

Hannikainen kirjoitti myös runoja ja suomensi tunnettujen kirjailijoiden, kuten Holbergin, Shakespearen ja Cervantesin näytelmiä. Hänen suomennoksiinsa kuuluu myös asiaproosaa, lainopillisesta tietoudesta Venäjän historiaan. Hannikainen laati ansiokkaat Savon ja Karjalan maakuntakuvaukset. Lisäksi hän kuuluu myös laki- ja virkakielen kehittäjiin. Pietari Hannikainen kuoli 27.9.1899 ja hänet haudattiin Vierevin hautausmaalle Parikkalassa.

Viipurissa ilmestynyt Sanan-Lennätin kuului Hannikaisen toimittamien lehtien joukkoon