Ylämaan metodistiseurakunta ja hautausmaa

Ylämaan metodistiseurakunnan rukoushuone

Metodistiseurakunnan rukoushuone pystytettiin
vuonna 1927.

Kun Senaatti antoi 16.8.1917 päätöksensä Säkkijärven pitäjän pohjoisten kylien muodostamisesta omaksi seurakunnakseen, alkoi välittömästi kiista siitä, missä seurakunnan lopulliset rajat tulisivat kulkemaan. Poikkeuksellisten olojen vuoksi asian eteneminen pysähtyi vuosikausiksi. Ensimmäinen uuden Ylämaan seurakunnan kirkonkokous pidettiin Santeri Karellin talossa elokuussa 1918.  Osa seurakuntalaisista alkoi epäillä seurakuntahanketta. Uuden seurakunnan perustamiskustannukset, mm. uuden kirkon rakentaminen, epäilyttivät. Vastustus oli voimakkainta lähellä Ylämaan ja Säkkijärven rajaa olevissa kylissä. Seurasi usean vuoden ajanjakso, jolloin kirkon- ja kyläkokouksissa kiisteltiin seurakunnan perustamisesta. Valtioneuvosto ratkaisi Ylämaan seurakunnan perustamiseen liittyvän soutamisen ja huopaamisen maaliskuussa 1925. Ylämaan seurakunta jatkoi itsenäisenä ja siihen kuuluivat Lahnajärven, Sirkjärven, Villalan, Timperilän, Hyttilän, Ihakselan, Ylijärven, Säämälän ja Hujakkalan kylät. Tässä vaiheessa nousi useissa kylissä kuitenkin vastarinta. Hujakkalan, Timperilän ja Villalan suunnalla monet erosivat kirkosta. Ylämaan seurakunnan lakkauttamisen kannattajien puhemieheksi kohosi Rikhard Timperi, joka oli palannut kotikyläänsä Amerikasta. Uudella mantereella hän oli omaksunut sosialismin ja huomannut siellä paikallisen seurakuntien varojenkeruukäytännön, joka perustui vapaaehtoisiin kannatus- ja toimitusmaksuihin. Kaikkiaan kirkosta erosi 400 - 500 henkeä. Ylämaan seurakuntaan jäi tässä vaiheessa vain muutamia taloja Hujakkalan, Timperilän, Säämälän ja Villalan kylissä.

Villalan rukoushuoneen tontti ostettiin Heikkilan talolta

Uutta käännettä tapahtumissa merkitsi Rikhard Timperin aloite, jossa pyydettiin kirkosta eronneille ja siviilirekisteriin siirtyneille saarnaamaan Viipurista metodistipappi O. Tuukkanen. Tuukkasen saapuminen saikin Timperilän kansakoulun täyteen ihmisiä kuuntelemaan hänen saarnaansa. Vierailun seurauksena metodistit saivat vahvan jalansijan Ylämaan kunnan alueella. Vastaavanlainen, kirkon paikasta alkanut riita, oli syntynyt Vuoksenrannan seurakunnassa ja siellä tappiolle jääneet olivat perustaneet vuonna 1921 metodistiseurakunnan. Ylämaalla metodistit järjestäytyivät lokakuussa 1926 omaksi seurakunnakseen. Kannatusta sillä oli lähinnä Säämälän, Villalan ja Timperilän kylissä. Seurakuntalaiset rakensivat vuonna 1927 rukoushuoneen Villalaan. Rukoushuoneen tontti ostettiin Heikkilän talolta ja kyläläiset antoivat rakennusta varten hirret. Hautausmaa tehtiin kirkon läheisyyteen Hietamiehenkankaalle.

Metodistiseurakunnan papit vaihtuivat aika usein. Pastori Markku Lehto mainitaan seurakunnan innokkaana työntekijänä 1950-luvulla ja hänen työnsä jatkajana toimi pastori Johan Salminen. Enimmillään seurakuntalaisia oli vajaat 200 henkeä. Vuonna 1956 jäseniä oli vielä 69, mutta 1970-luvulla heidän lukumääränsä oli pudonnut jo muutamaan kymmeneen. Vähitellen luterilaisesta seurakunnasta eronneet liittyivät siihen takaisin pahimpien ristiriitojen laannuttua. Liittyminen luterilaisen seurakunnan jäseneksi helpotti lisäksi käytännön asioiden hoitamista. Metodistiseurakunnan jäsenten piti nimittäin hakea virkatodistuksensa Lappeenrannasta saakka.

Kun eri kirkkokuntien raja-aidat kaatuivat 1970-luvulla, alkoi luterilaisen ja metodistiseurakunnan yhteistyö Ylämaalla. Hautausmaalla järjestettiin yhteisiä hartaustilaisuuksia ja 1990-luvulla Ylämaan luterilainen seurakunta tuki Villalan rukouhuoneen kunnostusta.. Myös hautausmaata on hoidettu talkootyönä. Ylämaan pieneksi käynyt metodistiseurakunta yhdistyi vuonna 1988 Lappeenrannan metodistiseurakuntaan.

Ylämaan metodistiseurakunnan hautausmaa Villalassa

Arkkipiispa

Tapanani ei ole ollut sotkeutua Suomen evankelisluterilaisen kirkon riitoihin eikä ottaa kantaa kirkon linjauksiin. Tällä kertaa teen poikkeuksen koskien kirkon johtajan arkkipiispa Kari Mäkisen toimintaa. Organisaation johtajana hän on mielestäni omilla toimillaan VAIN pahentanut tunteikasta tilannetta. Kyseessä on siis perjantaina eduskunnan hyväksymään kansalaisaloitteeseen liittyvä arkkipiispan kommentointi. Eduskuntahan antoi 28.11.2014 äänin 105 - 92 tukensa avioliittolain muutokselle.

Arkkipiispa Kari Mäkinen tuki  aloitetta melko suoraan ennen äänestystä tapahtuneilla julkituloillaan mm. täällä ja täällä (alkuperäinen facebook-päivitys). Aloitteen tultua hyväksytyksi on arkkipiispa Mäkinen jatkanut tuen osoitustaan  ja todennut (facebook-päivitys) iloiten:
Tiedän miten paljon tämä päivä merkitsee sateenkaariväelle, heidän läheisilleen ja monille muille. Iloitsen täydestä sydämestäni heidän puolestaan ja heidän kanssaan.
Käyty keskustelu on ravistellut myös kirkkoa myönteisellä tavalla. Minusta näyttää siltä, että tässä osat ovat kääntyneet. Yhteiskunta saarnaa nyt etiikasta, jossa ei puolusteta instituutioita ja periaatteita vaan ihmisiä. Sellaista saarnaa kirkko tarvitsee.

Eduskunnan äänestyksen jälkeen on Suomen evankelisluterilainen kirkko menettänyt tuhansia jäseniään. Eilen eronneiden määrä oli yhden vuorokauden aikana noin 5100 Iltasanomien uutisoinnin mukaan ja vauhti ei ole juurikaan hidastunut tänään.  Eroajina ovat ennen kaikkea kirkon konservatiiviset jäsenet, jotka ovat suivaantuneet arkkipiispan toimintaan asiassa. Tähän tulokseen ovat tulleet asiantuntijat ja sama heijastuu eronneiden omissa kommenteissa. Nämä ovat niitä, jotka ovat olleet kirkollisesti aktiivisimpia ja kirkon perinteitä vahvasti puolustavia jäseniä. Jos ja kun tämä osa kirkon jäsenistöstä äänestää jaloillaan, kirkon olisi syytä todella huolestua. Omaan nilkkaan ampuminen on suurta typeryyttä. Tämän erobuumin on siis aiheuttanut nimenomaan arkkipiispa Kari Mäkinen lausunnoillaan, ei niinkään eduskunta. En usko, etteikö arkkipiispa ole ollut tietoinen siitä, mihin hänen lausuntonsa johtavat. Onko kyseessä siis tahallinen toiminta, jolla ajetaan konservatiiveja lähtemään kirkosta ja sen päätöksenteosta, jolloin tietyt päämäärät saavutetaan?

Seuraavaksi taistelu siirtyy kirkon sisälle, kuten paikallinen sanomalehti Etelä-Saimaa totesi pääkirjoituksessaan 29.11.2014. Jos arkkipiispa aloittaa avoimen liputuksen homo- ja lesboparien kirkollisen vihkimisen puolesta (kuten hän ilmeisesti tulee tekemään), suurin osa kirkollisista herätysliikkeistä tulee eroamaan kirkosta ja sadattuhannet jäsenet jättävät sen samalla. Instituutiojohtajia tämä ei näy juurikaan huolettavan. Nimittäin silloin, kun se eletään todeksi, he nauttivat jo huonosti ansaittua ruhtinaallista eläkettä ruhtinaallisena maksetun palkkauskauden jälkeen. Niinpä kymmenen vuoden kuluttua alle puolet suomalaisista kuuluu enää evankelisluterilaiseen kirkkoon ja toiminnan alasajo on kiivaassa vauhdissa. Satoja kirkollisia kiinteistöjä saa pilkkahintaan tai ilmaiseksi maaseudulta. Kaupunkien keskustoissa ne menevät edelleen hyvin kaupaksi: moskeijoiksi, ravintoloiksi ja asunnoiksi. Samalla alkaa keskustelu siitä, onko ristilippu maamme symbolina aikansa elänyt.

Sitä odotellessa, muistakaa nauttia upeasta suomalaisesta luonnosta!!!