Sotilasvakoilu Venäjän hyväksi Suomessa 1920-luvulla

Örnulf Tigerstedt julkaisi vuonna 1943 kirjan Vastavakoilu iskee - Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919-1939

Neuvosto-Venäjän ja sen seuraajan Neuvostoliiton vakoilutoiminta Suomessa oli oli vilkasta koko maailmasotien välisen ajan. Se kohdistui poliittisen päätöksenteon ja taloudellisen toiminnan ohella vahvasti myös puolustusvoimiimme. Toiminta näyttää olleen usein myös menestyksellistä. Tuon tuostakin jäi kiinni Neuvostoliiton hyväksi toimineita vakoilurenkaita. Osa vakoiluorganisaatioista oli nivoutunut vahvasti kommunistisen puolueen maanalaiseen toimintaan. Joissakin tapauksissa vakoilijat olivat Venäjältä paenneita valkoisia emigrantteja tai inkeriläisia, vienankarjalaisia ja aunuksenkarjalaisia pakolaisia.  Venäjän tiedustelupalvelu onnistui erittäin hyvin soluttamaan  omia muulejaan moniin maanpakolaisjärjestöihin. Joskus värvätyt olivat suoranaisia rikollisia tai ongelmiin joutuneita reppanoita. Aiheesta on kirjoitettu muutama kirjakin. Vuonna 1943 ilmestyi Örnulf Tigerstedtin Vastavakoilu iskee - Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919-1939 ja Ali Alava julkaisi vuonna 1973 kirjan Punaiset etappimiehet.

Tässä esimerkkinä tapaus vuosilta 1922 - 1924. Uutinen on poimittu Etelä-Savo-lehdestä 15.4.1924. Vakoilijoiden värvääjänä toimi lemiläislähtöinen ajuri Antti Sinkko Viipurista. Suurin osa vakoilurenkaan muista jäsenistä oli myöskin tästä karjalaisten pääkaupungista. Ajan käytännön mukaisesti kaikki tuomittujen henkilötiedot olivat julkisia, samoin myös syytteestä vapautetun:

Viime vuoden marraskuun 24 pnä sai Etsivän keskuspoliisin Viipurin alaosasto peltiseppä Edvard Eskelisen luona, joka sittemmin tämän vuoden tammikuussa murhasi kostoksi lankomiehensä, työmies Frans Alanteen, pidätetyksi entisen viipurilaisen ajurin Antti Antinpoika Sinkon, joka on kirjoilla Viipurin maaseurakunnassa, mutta syntynyt 9.2.1880 Lemillä. Sinkosta oli tiedossa, että hän vuoden 1922 elokuussa yritti Sortavalassa lahjoa erään Rannikkotykistörykmentti 3:n esikunnassa palvelevan tykkimiehen sotilassalaisuusien ilmiantajaksi. Sanotulla kertaa ja myöhemminkin onnistui Sinkon päästä viranomaisien käsistä pakoon, kunnes Venäjän retkiensä jälkeen ja väärien nimien taakse kätkeytymisestä huolimatta alussa mainittuna päivänä lopullisesti joutui kiinni.

Toimitetussa kuulustelussa selveni, että Sinkko oli Viipurissa kesällä 1922 ”palaneen” ja tammikuussa 1923 5 vuoden kuritushuonerangaistukseen tuomitun rautatieläisen Joel Sundqvistin toiminnan perijänä järjestänyt maahamme uuden sotilasasian vakoiluverkon, joka toimitti sotilaallisia tietoja Venäjälle. Halutut sotilastiedot koskivat kaikkia aselajeja ja joukko-osastoja ilmavoimat ja tankkirykmentti mukaan luettuna. Tankkirykmenttiä koskevassa  tehtävässä kysytään mm. ”onko Hämeenlinnan tankkirykmentin alipäällystökoulusta päästetty vääpeleitä (siis koulun suorittaneita)? Tavatut, lähteviksi aiotut ja tulleet vakoiluarkiston asiakirjat osoittavat, että rajavartiostoja, suojeluskuntia ja Karjalan pakolaisia myöten oli vakoilutoimintaa harjoitettu Neuvosto-Venäjän hyväksi.

Antti Sinkon pidätys johti myös siihen, että seuraavat henkilöt pidätettiin viime joulukuun ja tammikuun aikana: joulukuun 7 p. viilari Toimi Juho Nikolai Westerberg (s. 1893) Kolikkoinmäeltä, jossa omistaa talon Tasakatu 16:ssa, saman kuun 8 p. maalari Sulo Aaro Julkunen (s. 1898), kotoisin Laihialta, tavattu Helsingissä, saman kuun 9 p. satulaseppä’ Väinö Jeremiaanpoika Särkioja (s. 1897) Tiilirtuukilta Uudenkadun 10:stä, saman kuun 20 p. maalari Mikko Simonpoika Nousiainen (s. 1881) Terijoleta ja tammikuun 10 p. talollinen Emil Simponpoika Hyyrynen (s. 1900) Kiviniemestä.

Helmikuun 1 p. lähetettiin asiasta syntynyt laaja kuulustelupöytäkirja Viipurin Hovioikeuden kanneviskaalivirastolle, asianmukaisen syytteen nostamista varten. Hovioikeus on sittemmin istunnoissaan käsitellyt Antti Sinkon ja muiden edellämainittujen juttua ja antanut t.k. 8 pnä asiasta päätöksensä. Tämän päätöksen mukaan oli selville käynyt, että Anttio Sinkko on valtiopetoksen aikomuksessa toiminut kommunistisen järjestön asiamiehenä ja hankkinut sille Suomen puolustuslaitosta koskevia tietoja, jotka Suomen valtion ulkonaiseen turvallisuuteen nähden  olivat pidettävät vieraalta valtiolta salassa salassa sekä että toiset pidätetyt, paitsi Hyyryläinen, ovat toimineet osallisina ja avustajina tässä vakoiluhommassa.. Hovioikeus tuomitsi Antti Sinkon, Sulo Aaro Julkusen ja Väinö Särkiojan valtiopetoksen valmistamisesta ja valtiosalaisuuksien luovuttamisesta sekä Toimi Juho Westerbergin ja Mikko Nousiaisen avunannosta samoihin rikoksiin pidettäväksi kuritushuoneessa: Sinkon 4 vuotta sekä Julkusen ja Särkiojan kummankin 2 vuotta ynnä Westerbergin ja Nousiaisen kumpaisenkin 1 ½ vuotta, ka kunkin heistä olemaan kansalaisluottamusta vailla, Sinkon 8 vuotta, Julkusen ja Särkiojan 4 vuotta vuotta sekä Westerbergin ja Nousiaisen 3 vuotta yli vankeusrangaistusajan. Emil Hyyrysen määräsi hovioikeus lääninvankilasta vapaaksi laskettavaksi, ellei häntä muusta kuin edellä mainitusta syystä ole edelleen vangittuna pidettävä.

Tuomituista Antti Sinkko on vanha rikollinen, jonka punaiset 1918 laskivat vapaaksi Viipurin lääninvankilasta ja joka sen jälkeen on istunut mm. Kakolassa. Vakoilijain kesken hän oli tunnettu ”Porthoksen” nimellä. Särkioja ja Julkunen ovat nuoria asevelvollisuutensa suorittaneita miehiä. Mikko Nousiaisen vaimo Olga Nousiainen kärsii paraillaan rangaistusta Hämeenlinnassa samanlaisiat rikoksista, mistä hänen miehensä tuomittiin

Aira Huuskonen, lappeenrantalainen naisdesantti

Kiinni jäänyt desantti saattoi säästää henkensä ryhtymällä yhteistyöhän suomalaisten tiedusteluviranomaisten kanssa. Kuvassa Lohijoelle pudotettu desantti, inkeriläinen Laukkanen nimeltään, mukanaan olevalla radiolähettimellä ottamassa yhteyttä Venäjälle. Käkisalmi 1942.02.11. SA-kuva

Lueskellessani Atso Haapasen kirjaa Viholliset keskellämme. Desantit Suomessa 1939 - 1944 löysin sivuilta 260 - 263 tarinan lappeenrantalassyntyisestä 21-vuotiaasta naisdesantista. Kokosin naisdesantin tarinan pääpiirteet yhteen alla olevaan artikkeliini. Täältä löytyy lisäksi laatimani laajempi katsaus kyseiseen kirjaan.

Kolme desanttia Äänislinnan seudulle

Heinäkuun 9. päivän välisenä yönä 1942 livahti kolme desanttia suomalaisten miehittämälle alueelle Itä-Karjalassa. Heistä vanhin oli Eino Ilmari Matikka, joka oli siviiliammatiltaan metsätyöläinen. Matikka oli kotoisin Äänisenrannan piirin Pienen-Mussalon kylästä.. Toinen desantti oli Veijo Kalevi Luoto, sahatyömies Sorokan kaupungista. Kolmas oli urheiluvalmentaja Aira Annikki Huuskonen, joka oli kotoisin Äänislinnan kaupungista. Hän toimi puna-armeijassa radistina.

Desantit tuotiin lentokoneella Ison-Mussalon järvelle. Tehtävänä oli oleskella Äänisjärven, Maasjärven ja Lohijärven välisellä alueella ja hankkia tietoja Äänislinnan kaupungista. Toimeksiantona oli selvittää suomalaisten sotilasosastojen vahvuuksia, asemia ja muita sotilaallisia kohteita. Lisäksi piti hankkia asiakirjoja, joiden avulla siviilit saisivat oleskella kaupungissa. Matikka ja Luoto olivat suomalaisessa asepuvussa, Huuskonen siviilipuvussa. Desanteilla oli pistoolit ja käsikranaatteja, radio ja yhteensä 5000 markkaa rahaa.

Raaka kaksoismurha

Desantit toimivat tehtävässään raa’asti.  Eino Matikka otti Äänislinnan kaupungissa Irina Poljakov-nimisen vanhuksen ja Tatjana Denisovin oleskelulupakirjat, jonka jälkeen hän katkaisi puukolla molempien naisten kaulat, jotteivat nämä ilmoittaisi asiasta suomalaisille. Kun Huuskonen ilmoitti tapoista radiolla venäläisille, nämä olivat tyytyväisiä. Kiinnijäämisen estämiseksi ampumista oli käsketty välttää.

Kaikki kolme desanttia jäivät kuitenkin kiinni. Matikka pidätettiin 10.8.1942, Huuskonen 11.8., molemmat Polovinnoje-järven seudulla. Luoto otettiin kiinni 20.8. hänen yrittäessään neuvostoliittolaisten puolelle Syväri-joen eteläpuolella Salmijärvellä.

Matikka sai vakoilusta ja kahdesta murhasta kuolemantuomion. Hänet teloitettiin 24.10.1942.  Luoto ja Huuskonen tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Luoto, joka ilmoitti sukunimekseen myös Karjalaisen, oli syntynyt Oulussa 17.3.1924. Neuvostoliittoon hän meni salaa vuonna 1933 ilmeisesti vanhempiensa mukana. Luoto vapautettiin 1.10.1944. Sekä Huuskonen että Luoto säilyttivät henkensä nuoren ikänsä takia. Huuskonen aloitti myös yhteistyön suomalaisten tiedusteluviranomaisten kanssa

Naisdesantti vaihtaa puolta

Huuskosta kuulustellessa suomalaiset päättivät suomalaiset aloittaa sanomien vaihdon venäläisten kanssa Huuskosen välityksellä. Tarkoituksena oli houkutella venäläisiä lähettämään lentokoneita hakemaan partiota joltakin järveltä. Huuuskonen siirtyi nyt suomalaisten palvelukseen. Hän kirjoitti suomalaisten laatimia sanomia partion tiedustelutietoina. Viestitys onnistui hyvin ja puna-armeija muonitti muutaman kerran kiinnisaatua partiota aavistamatta mitään. Lopullisena juonena houkuteltiin puna-armeijaa hakemaan kahta muka kiinniotettua suomalaista upseeria Säpsäjärven rannalta. Tämä onnistuikin 28.8.1942, kun kaksi Shavrov Sha-2 lentovenettä saapui heitä noutamaan. Kyseiset koneet saatiin ehjinä ja niitä voitiin käyttää pyörillä varustettuna myös maakoneina. Koneet siirrettiin onnistuneen petkutuksen tuloksena Suomen ilmavoimien käyttöön.

Mikä liittää tämän hurjan ja monivivahteisen tarinan Lappeenrantaan?

Desantti Aira Huuskonen oli syntynyt 8.12.1921 Lappeenrannassa ja muuttanut vanhempiensa mukana 10-vuotiaana Neuvostoliittoon. Hän oli anonut vapaaehtoisena pääsyä puna-armeijaan. Hänestä tuli näin 21-vuotiaana entisen isänmaansa petturi. Petos ei jäänyt yhteen kertaan, vaan hän petti myös uuden asuinmaansa. Tuskinpa hänellä oli muuta vaihtoehtoa. Aira Huuskonen vapautettiin vankeudesta 28.9.1944. Palautettiinko hänet Neuvostoliittoon, jossa maanpetturilla lienee ollut edessä vain yksi kohtalo? Vai siirtyikö hän joidenkin muiden puolta vaihtaneiden tavoin länteen?