Laestadiolaisuus nousussa. Etelä-Saimaa 30.1.1960

 Alla oleva artikkeli sattui silmiini, kun etsin paikallishistoriaan liittyvää materiaalia Etelä-Saimaa-lehdestä. Mielenkiintoiseksi artikkelin tekee kolme asiaa:
1. Se on kirjoitettu pari kuukautta ennen vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvaa hajaannusta. Herätysliikkeen sisällä kuplivat jo haastattelun ajankohtana erittäin voimakkaat jännitteet. Niinpä vuosina 1960 - 1961 liikkeestä erotettiin  noin 2/3 siihen kuuluneista papeista sekä kymmenkunta paikallisyhdistystä. Tämä erotettu ryhmä sai nimekseen "pappiseriseura". Liikkeen johto jäi sen jälkeen maallikkojen käsiin. Vähitellen alkoi myös herätysliikkeen eristäytyminen sekä protesti maallistumista ja modernisaatiota vastaan, joka sai surkuhupaisiakin piirteitä televisioiden pilkkomisineen.

 2. Uutisessa toimittajan haastattelema Eino Pietilä sai  potkut pääsihteerin paikalta artikkelissa ennakoidussa keskusjärjestön vuosikokouksessa. Pian hänet myös erotettiin koko liikkeestä.

3. Artikkelissa kerrotaan ns. korpikommunismin ja lestadiolaisuuden ilmenemisestä samoilla seuduilla ja samoissa yksilöissä. Pietilä EI kiellä tämän väitteen todenperäisyyttä, ainoastaan vähättelee sen merkitystä.

Pääsihteeri Eino Pietilä

Laestadiolaisuus nousussa

Helsinki 29.1. (UK) - Kirjeenvaihtajaltamme – Laestadiolainen herätysliike elää nousukautta ja sulkee nyt toimintapiiriinsä lähes 300 vireästi toimivaa rauhanyhdistystä eri puolilla maata. Erityisen vilkasta toiminta on ollut Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, paikka paikoin Lapissa, Helsingissä, Savossa ja Pohjois-Karjalassa, mutta myös muualla Suomessa on tunnettu tarvetta kuunnella laestadiolaissaarnaajien julistusta parannuksesta ja syntien anteeksi annosta, kertoi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Eino Pietilä perjantaina.

Niin ikään on yhdistysten aputoimikuntien järjestämä sisälähetystoiminta vilkastunut. Vakinaisia palkattuja saarnaajia ei yhdistysten piirissä ole yhtään, vaan maallikkoveljet kukin vuorollaan irrottautuvat 2 – 3 kuukaudeksi omista askareistaan ja lähtevät julistusmatkalle maakuntiin. Näiden tilaisuuksien kuulijakunta on vuosi vuodelta lisääntynyt ja henkisesti yhtenäistynyt. Erityisen merkille pantavaa on laestadiolaisnuorten toiminnan tiivistyminen Keski-Pohjanmaalla, Rovaniemen seudulla ja Helsingissä.

Keskusyhdistyksen järjestämät valtakunnalliset suurseurat pidetään kesäkuun 29. - 30. päivänä Kajaanissa. Sen lisäksi pidetään maakunnissa 2 – 3 päivää kestäviä kesäseuroja paikallisyhdistysten omien seurojen lisäksi. Keskusyhdistyksen johtokunnan kokous pidetään maaliskuun 17. päivänä ja vuosikokous pääsiäisviikolla. Vuosikokouksen aikana otettaneen esille kommunistien väitetty toiminta Lapin ja Oulun läänien rauhanyhdistyksissä.

Pääsihteeri Pietilä sanoi, ettei ainakaan toistaiseksi ole havaittu äärivasemmiston haitanneen rauhanyhdistysten toimintaa. Joka tapauksessa he ovat vähemmistönä miltei kaikissa rauhanyhdistyksissä, eivätkä pysty vaikeuttamaan laestadiolaisherätyksen toteutumista rauhanyhdistysten piirissä.

Etelä-Saimaa 30.1.1960

Laestadius oli herätyssaarnaaja

Kaaresuvannon kirkkoherra Lars Levi Laestadius oli lähinnä herätyssaarnaaja, joka keskittyi kuulijakuntansa havahduttamiseen ja käännyttämiseen. Tässä päämäärässään hän myös onnistui. Laestadiuksen saarnojen ja kirjoitusten teologisia peruskonseptioita on tutkittu useissa väitöskirjoissa. Saadut tulokset poikkeavat toisistaan.[1] Monet opilliset linjaukset jäivät hänen julistuksessaan epäselviksi ja monitulkintaisiksi tai vähälle huomiolle. Tutkijoilla on eri näkemyksiä siitä, pyrkikö Laestadius erillisen uskovien herätysryhmän muodostamiseen. Professori Pekka Raittila katsoo, että ryhmä syntyi lähinnä spontaanisti. Piispa Olaus Brännströmin teesi on, että Laestadius pyrki harkitusti uskovien ryhmän muodostamiseen ja hengellisen pappeuden toteuttamiseen tämän ryhmän puitteissa.[2] Siitä tutkijat ovat yksimielisiä, että Laestadiuksen mukaan Jumalan armon toteutuminen edellyttää ihmiseltä armon järjestykseksi nimitettävän muutosprosessin kokemista.  Siihen kuuluvat keskeisinä katumus, uudestisyntyminen ja elävä usko jokapäiväisenä katumuksena ja kilvoitteluna. Kasteen asema jäi Laestadiuksen teologisessa ajattelussa epäselväksi.[3] Herätysliikkeen sisällä eli alusta lähtien erilaisia käsityksiä esimerkiksi sakramenttien luonteesta ja seurakuntaopista. Nämä ovat johtaneet ajoittain kuohuntaan ja jakautumisiin liikkeessä. Erimielisyyksissä ovat vastakkaiset puolet vedonneet oikeutetusti Laestadiuksen saarnoihin ja kirjoituksiin.[4]

Lestadiolaisuuden tunnusmerkkeihin on kuulunutkin alttius hajaannuksille. Epäselvää on kuitenkin, missä määrin liikkeen pirstoutuminen on Laestadiuksen monitulkintaisen perinnön, missä määrin yhteiskunnallisen, uskonnollisen ja kulttuurisen muutoksen seurausta. Herätysliikkeen ja sen eri haarojen opista ja opetuksesta puuttuu kattava yleisesitys. Opillinen kirjo suuntien välillä ja sisällä on varsin suuri ja näyttäisi olevan vain lisääntymässä.[5] Lisäksi vertaileva tutkimus siitä, miten nykyisen lestadiolaisuuden opilliset korostukset vastaavat herätysliikkeen perustajan näkemyksiä odottaa tekijäänsä.

Pajalan rovastin perinteen kantajat ovat sisäisissä riidoissaan vedonneet ahkerasti liikkeen perustajan kirjoituksiin ja saarnoihin. Hänen saarnojensa painattaminen ja niiden kieliasu ovat synnyttäneet voimakkaita tunteita. Joissakin (esikois)lestadiolaisryhmissä Laestadiuksen saarnat ovat saavuttaneet lähes pyhän tekstin aseman.[6] On perusteltua kysyä, onko herätysliike jäänyt Laestadiuksen vangiksi? Liikkeen perustajan elämäntapoihin, kulttuuriin ja pukeutumiseen kohdistuvia ohjeita noudatetaan huolimatta yhteiskunnan ja elinolosuhteitten radikaalista muuttumisesta. Ilmeisesti missään lestadiolaishaarassa ei ole käyty laajaa sisäistä keskustelua siitä, mikä Laestadiuksen opetuksessa kestää muutosten tuomissa haasteissa ja mikä olisi syytä hylätä. Toisaalta, onko liikkeen perinteinen tulkinta Laestadiuksesta ja hänen teksteistään saavuttanut niin pyhän aseman, ettei uudelleentulkinta ole mahdollista, vaikka aikalaislähteet antaisivat siihen mahdollisuuksia?

---

[1] Juntunen 1982, 38, 101-102.

[2] Brännström 1962, 114-141; Raittila 1976, 26; Juntunen 1982, 15.

[3] Juntunen, 259, 262

[4] Lohi 1999, Ihonen 2001, 161-165; Kinnunen 2004, 29.

[5] Esikoislestadiolaisuuden opetusta on tutkinut Risto Blom vuonna 2001 ilmestyneessä kirjassaan Jumalan lapseksi. Käsitys uudestisyntymisestä esikoislestadiolaisessa julistuksessa. Vanhoillislestadiolaisuudessa tärkeimpiä lienevät Erkki Reinikaisen teokset, yhteensä seitsemän kappaletta vuosina 1983-2003. Lisäksi on mainittava Juhani Uljaksen Peltoon kätketty aarre (2000) ja Kullervo Hulkon Kukistumaton valtakunta (1965).

[6] Ihonen 2001, 169; Laestadiuksen tekstien ”pyhästä” asemasta esikoislestadiolaisuudessa todistaa riita, joka syntyi Per Boremanin 1956 toimittamasta Laestadiuksen evankeliumipostillasta. Ks. Hengellisen hallituksen vaiheet ensinsyntyneessä laestadiolaisessa seurakunnassa Ruotsin Lapinmaalla, 23-31. Esikoisuuden hajaannusta koskevia kirjeitä 1972. Moniste/MKA.