Kun Inkilän Antti piirsi Lavolassa Stalinille leppäkepillä kartan hiekkaan

Josef Stalin vuonna 1926

Tein jokin aika sitten blogikirjoituksen, jonka kimmokkeena oli keskustelu lintuharrastajan kanssa Juomasillan torpan kupeessa Lappeenrannan Mäntylässä. Törmäsin sen jälkeen vanhaan sanomalehtihaastatteluun, joka oli tehty 10.6.1954 ja ilmestyi paikallisessa Etelä-Saimaa-lehdessä. Siinä Lappeen Kärenkylästä kotoisin ollut maanviljelijä Antti Inkilä muisteli kohtaamistaan elokuussa 1908 silloisen vallankumousaktivistin, myöhemmän Neuvostoliiton diktaattorin Josef Stalinin kanssa Lavolan kylässä. Kohtaamisessa Inkilä piirsi Stalinille leppäkepillä maantien hiekkaan kartan kulkureitistä Lappeen Lavolasta Luumäen Taavettiin. Inkilän tarinan mukaan Stalin oli onnistunut pääsemään karkuun santarmien pidätysyrityksestä Karjalan kannaksen Uudellakirkolla. Kokosin haastattelusta ne osat, jotka kertovat suoraan Inkilän ja Stalinin kohtaamisesta. Lisäksi myös Inkilän kertomus siitä, kun hän tajusi, ketä hän opasti 31 vuotta aikaisemmin Lavolasssa.

Etelä-Saimaa 10.6.1954

Uudenkirkon selkkauksesta kului pari päivää. Lehdet tiesivät kertoa siitä pääkohdat. Antti Inkiläkin näki ja luki siitä uutisen. Se välähti hänen mieleensä uudelleen Lavolan tiellä, hänen nähdessään paitahihaisen miehen kulkevan polkupyörää taluttaen Luumäen suuntaan. Antin huomatessaan mies pysähtyi ja jäi odottamaan tätä. Outo maantienkulkija osoittautui venäläiseksi – onneksi Antti osasi auttavasti venäjää. Mies halusi Antin piirtävän hänelle kepillä kartan kulkurietistä Kouvolaan. Antti piirsi Taavettiin saakka. Pitemmälle hän ei osannut. Miehen ilmiantaminen ei pälkähtänyt hänen mieleensäkään – hän ajatteli, että ehkä miehen suorittamilla toimilla oli kaikesta huolimatta hyvään tähtäävä tarkoitus…

Hetken kuluttua kaksi toisilleen outoa miestä erosivat. Antti jatkoi postinkatomatkaansa ja pyörää taluttava mies lähti omalle taholleen.Ei kuitenkaan Antti Inkilän neuvomaan suuntaan. Tämän huomattuaan Inkilä huusi miehelle, ettei hän ollut neuvonut sinne päin menemään. "Bonimaj, bonimaj", huusi mies vastaan antaen ymmärtää, että hän pistäytyisi vain läheisessä torpassa juomassa. Ja niin hän tekikin. Asumusta kutsuttiin Horpun torpaksi. Siitä ei ole enää kuin paikka jäljellä.

Venäjää puhuvan miehen hävittyä Inkilän silmien näköpiiristä, hän unohti koko asian moneksi vuodeksi eteenpäin. Vasta kolmenkymmenenyhden vuoden kuluttua tapahtuma välähti jälleen hänen mieleensä. Vuonna 1939 hän huomasi lehdessä Neuvostoliiton päämiehen generalissimus Stalinin kuvan. Hänen suunsa loksahti selälleen. Mies oli sama, jolle hän oli piirtänyt leppäkepillä kartan maantien hiekkaan Lavolassa kuitenkin sillä erolla, ettei hänellä nyt ollut yllään paitaa, tummia housuja, varsisaappaita ja matalaa lippalakkia.

Myöhemmin Antti Inkilä yritti saada toimitetuksi Stalinille sanan tuosta hänen mieleensä painineesta kohtaamisesta Lavolan tiellä. Vuonna 1951 järjestetyissä Parikkalan maatalousnäyttelyissä hän otti muun muassa yhteyden nykyiseen ulkoministeri Urho Kekkoseen, jolle hän puhui asiasta. Kekkonen lupasikin toimittaa terveiset perille. Kävi kuitenkin niin, että Stalinin elämänlanka katkesi hiukan aikaisemmin, hänen ja Kekkosen ehtimättä tavata toisiaan. 

Etelä-Saimaa 9.10.1954

Ps. Yritin nopealla etsinnällä selvittää, tapahtuiko Uudellakirkolla elokuussa 1908 santarmien suorittama venäläisten vallankumouksellisten pidätys, mutta tähän mennessä olen vetänyt vesiperän. Muistiko Antti siis tapahtuma-ajankohdan väärin? Toinen askarruttava kysymys on, voiko hän muistaa 1908 tapaamansa henkilön kasvonpiirteet niin hyvin, että pystyy varmuudella sanomaan, että kyseessä oli juuri Stalin. Olihan Stalininkin ulkomuodossa tapahtunut 31 vuoden aikana selkästi muutosta. Monta epävarmaa kohtaa on vielä tässä tarinassa, jotta voimme varmuudella väittää, että tarina on tosi. Mutta mielenkiintoinen tämä on.Ps. Stalinin kohtaamisesta kertonut Anttti Inkilä vietti 70-vuotispäiviään viitisen kuukautta myöhemmin. Tällöin paikallisessa sanomalehdessä ilmestyi hänestä vuosipäiväkirjoitus. Sen mukaan Antti oli toiminut toistakymmentä vuotta kunnanvaltuutettuna, lautamiehenä  ja monissa muissa luottamustehtävissä. Joten hän näyttää olleen ihan Lappeen pitäjän "napamiehiä" eikä siis missään tapauksessa pehmoisia lasketteleva satusetä.

"Hyväntahtoisen neuvostojohtajan valoisa muisto säilyy syvällä sydämissämme". Stalinin kuolema ja suomalaisten ylistävät muistosanat

Josef Vissarionovitsh Stalin (1878 - 1953)

Tämänpäiväisen blogimerkinnän kimmokkeena oli keskustelu lintuharrastajan kanssa Juomasillan torpan luona Lappeenrannan Mäntylässä. Kyseinen henkilö kertoi nuorena poikana olleensa samoissa työtehtävissä Partekilla miehen kanssa, joka väitti tavanneensa piippua poltelleen nuoren vallakumousaktivisti Stalinin. Tämä oli kysellyt tietä Lappeenrannan silloisen kaupunkiasutuksen länsireunalla rautatieasemalle.  Vuosia myöhemmin miehelle oli selvinnyt, kenen kanssa hän kävi keskustelua ja kelle neuvoi tietä.

Tämän häikäilemättömän diktaattorin ja valtionpäämiehen elämä päättyi 5.3.1953. Vaikka Stalinin päämääränä oli  maamme itsenäisyyden tuho, jonka seurauksena kävimme kaksi sotaa Stalinin johtamaa Neuvostoliittoa vastaan, eivät hänen kuolemansa jälkeen ilmestyneet suomalaiset sanomalehdet löytäneet hänestä moitteen sijaa. Poliiittinen johtomme jopa innostui lausumaan ylistäviä sanoja tästä Suomen "ystävästä". Maassamme järjestettiin suruliputus Stalin hautajaispäiväksi ja messuhallissa pidettiin muistojuhla, jota kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Tässä keräämääni koostetta maamme poliittisen johdon ylistys- ja muistopuheista:

Eduskunnan puhemies K.A.Fagerholm esitti eduskunnan istunnossa generalissimus Stalinin kuoleman johdosta seuraavat muistosanat, joita kansanedustajat kuuntelivat seisaaltaan:

Viime yönä levisi yli koko maailman tietoon, että generalissimus Stalinin kuolinkamppailu oli päättynyt Moskovassa eilisiltana. Josef Stalinissa sammui erään historian suurmiehen elämä.  Uuden yhteiskuntajärjestelmän määrätietoinen luoja, eräs aikamme suurimmista valtiomiehistä, mahtavan suurvallan kiistaton johtaja halki vuosikymmenien on päättänyt työnsä. Ymmärrämme Neuvostoliiton kansojen surun ja kaipauksen syvyyden. Myös Suomen kansa tietää menettäneensä ystävän. Monissa yhteyksissä on saatu todeta, että generalissimus Stalin tunsi ystävyyttä ja kunnioitusta Suomea ja sen kansaa kohtaan. Siksi on itäisessä naapurimaassamme suuren johtajansa manalle menon johdosta kohdannut suuri suru ja menetys kohdannut myös meitä. Suomen eduskunta kunnioittaa poismenneen valtiomiehen muistoa hetken hiljaisuudella.

Tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi lähetti Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajalle Nikolai M. Shverkinille seuraavan surunvalittelusähkeen:

Vastaanottakaa, Herra Puheenjohtaja, Suomen kansan ja minun henkilökohtaiset syvät valitteluni SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suomen kansa kätkee sydämeensä valoisan muiston mahtavan neuvostovaltion suuresta johtajasta ja rakentajasta, joka vilpittömästi pyrki luottamuksen ja ystävyyden lujittamiseen maittemme kesken.

Ilmoitus valtakunnallisesti suruliputuksesta
ja muistojuhlasta. Etelä-Saimaa 8.3.1953

Pääministeri Urho Kaleva Kekkonen lähetti kaksikin surunvalittelua. Ensimmäisen hän lähetti Neuvostoliiton ministerineuvostolle Suomen hallituksen osanottona:

Suomen hallitus esittää Neuvostoliiton hallitukselle ja kansoille syvän osanottonsa SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suurta hyväntahtoisuutta Suomea kohtaan osoittaneen neuvostojohtajan valoisa muisto säilyy syvällä sydämissämme innoittaen meitä jatkuviin ponnistuksiin perinteiden luomiseksi maittemme keskeiselle ystävyydelle ja näiden perinteiden lujittamiseksi.

Toisen Kekkonen lähetti ulkoministerin ominaisuudessa  Neuvostoliiton ulkoministerille A. J. Vyshinskille:

Vastaanottakaa, Herra Ministeri, syvä valitteluni, SNTL:n ministerineuvoston puheenjohtajan, generalissimus Josef Vissarionovitsh Stalinin kuoleman johdosta. Suomen kansa syvästi kunnioittaa maittemme keskeisen ystävyyden vilpittömän edistäjän valoisaa muistoa.

Ps. Paitsi, että kansakuntamme oli - valtiojohtomme julkilausumista päätellen - syvän murheen murtama, sama murhe täytti kotomaamme kadut ja kujat. Näin voinee päätellä siitä, että messuhallissa pidetun valtakunnallisen muistojuhlan lisäksi kautta maan järjestettiin Suomen "lämpimän ystävän" muistojuhlia. Alla ilmoitus "hyväntahtoisen leppoisan piippumiehen" muistojuhlasta Lappeenrannassa:

Etelä-Saimaa 8.3.1953