Sukuhistoriaa 3, osa 3

Tiedot Anna Surakan ja John Alfred Hurun avioliiton solmimisesta. Vihkimisen suoritti 6.10.1917 pastori A. L. Heideman, todistajian olivat (pastori) Paul Heideman ja Jemina Korpi. Aviolitto oli Annan ensimmäinen ja John Alfredin toinen.

 
Anna Surakan ja John Alfred Hurun vihki avioliittoon (6.10.1917) Calumetin apostolisluterilaisen seurakunnan pastori Arthur Leopold Heideman. Kirkkokunnan vaihtuminen ortodoksisesta luterilaiseen lienee tapahtunut joko Annan asuessa Torontossa tai hänen avioitumisensa aikoihin. John Alfred Huru oli syntynyt 27.2.1892 Vesisaaressa Norjassa. Hänen vanhempansa olivat suomalaistaustaiset Henrik Huru ja Brita Halonen. Kotikielenä oli oletettavasti suomi, mutta paikallinen norjankielinen koululaitos piti huolen siitä, että hän oli myös norjankielen taitoinen. Niinpä hän ilmoittaa Yhdysvaltain väestölaskennoissa olevansa norjankielinen. Johan Alfred työskenteli Calumet & Hecla kaivosyhtiöllä kirvesmiehenä, joidenkin asiakirjojen mukaan myös mainarina. Vuonna 1918 perhe asui osoitteessa 118 1st Street, Centennial Heights, Calumet (Nykyisen katunäkymän tienoosta löydät täältä).

John Alfred Huru (1892-1941). Kuva on yksityiskohta
suuresta ryhmäkuvasta ja siksi epätarkka.

Johan Alfredin avioliitto Anna Surakan kanssa oli hänen toinen avioitumisensa. Nimittäin 1.9.1915 vihittiin Calumetissa Alfred Huru-niminen henkilö avioliittoon Eva H. Mansikan kanssa. Asiakirjoista ilmenee, että Alfred oli syntynyt vuonna 1892 Norjassa ja hänen vanhempansa olivat täsmälleen samat kuin John Alfredin eli Henrik Huru ja Briita Halonen. Oletankin molemmissa tapauksissa olevan saman henkilön, sillä asiakirjat kertovat, että avioliitto Anna Surakan kanssa oli Johnille toinen. En ole vielä löytänyt vastausta siihen, päättyikö avioliitto eroon vai kuolemaan. Avioliitosta syntyi ilmeisesti kuitenkin lapsi. Löysin viitteen lapsen olemassaolosta kutsunta-asiakirjoista. Nimittäin huhtikuussa 1917 Yhdysvallat liittyi mukaan 1. maailmansotaan ja maa aloitti yleiset kutsunnat. Kesäkuussa 1917 myös John Alfred joutui kutsuntoihin siitä huolimatta, että hän ei tässä vaiheessa ollut maan kansalainen. Häntä ei kuitenkaan kutsuttu asepalvelukseen, mutta kutsunta-asiakirjan mukaan hänellä oli tuolloin huollettavanaan yksi lapsi.

Anna Surakka Hurun muistokirjoituksen mukaan perhe asui jonkin aikaa Calumetissa, kunnes muutti länsirannikolle Pohjois-Kaliforniaan Fort Braggiin, toiseen suomalaissiirtolaisten suosikkikohteeseen. Perhe asui Fort Braggissa parisen vuotta, mutta siirtyi vuonna 1919 kolmanteen suomalaissiirtolaisten pesäpaikkaan Oregoniin Astorian kaupunkiin. Tästä Columbia-joen suulla sijaitsevasta lohenkalastuksella eläneestä kaupungista tuli Anna ja John Alfred Hurun lopullinen kotipaikka. Vuoden 1920 väestölaskennan mukaan perhe asui silloin osoittessa 1247 Franklin Avenue. Siihen, millaiselta tuossa ympäristössä näyttää nykyisin, pääsee kurkkaamaan tämä linkin kautta. Osa alueen taloista näyttäisi olleen pystyssä jo 1920-luvun alussa. Perheen vaiheista Columbia-joen suulla kerron seuraavassa postauksessani.

Lyhyt selostus Fort Braggin evankelisluterilaisen seurakunnan alkuvuosikymmenistä Kaliforniassa

Vuonna 1889 rakennettu Fort Braggin evankelisluterilainen kirkko kuvattuna lokakuussa 2016

Yhteenveto perustuu pastori Salomon Ilmosen artikkeliin Kirkollisessa Kalenterissa vuodelta 1934 (sivut 177 – 185). Ilmosen tekstiä on lyhennetty ja kielellisesti muokattu. Lisäksi joitakin nimiä on korjattu ja joidenkin artikkelissa mainittujen henkilötietoja on täydennetty.

Kun suomalaisten siirtolaisten määrä Mendocino-kauntissa Californiassa kasvoi, ja olosuhteet vakiintuivat, perustivat he myöskin luterilaisen seurakunnan ja rakensivat sille kirkon. Ensimmäisen yleisen, seurakunnan perustamiseksi pidetyn kokouksen pöytäkirjan kertoo seuraavaa:

1      " Pöytäkirja Fort Braggin, Mondocino Co., Cal. 17 p. Helmikuuta v. 1889. Ensi pidetyssä kokouksessa, jossa perustettiin Suomalainen Evankelis-Lutherilainen Seurakunta yhtyi siihen viisitoista jäsentä. Valtuusmiehiksi valittiin äänten enimmistöllä: esimieheksi John Bärquist, kirjuriksi Johan Petter Westerberg, rahastonhoitajaksi Johan Gest, lautamiehiksi Johan Jensen, Herman Bärquist, Jacob Nyy, Isak Markkula, Jacob Bäckman, ja Peter Johanson."

2      " Seurakunnan nimestä tehtiin päätös, että tämän seurakunnan oikea ja laillinen nimi on: Suomalainen  Evankelis-Lutherilainen  Seurakunta. Ja ettei sitä saa muuttaa, jollei koko seurakunta siihen suostu."

3      "Seurakunnan jäseniksi otetaan kaikkia siveellisiä henkilöitä.  Ja hyväksyttiin, ettei Seurakunnan valtuusmiehet saa olla kapakanpitäjiä."

Suomalaisten siirtolaisten pystyttämä kirkko on nykyisin nimeltään
Trinity Lutheran Church

Jo seurakunnan perustavassa kokouksessa päätettiin ostaa kirkon-lotti (= kirkon tontti). Maaliskuun kokouksessa päätettiin se puhdistaa ja raivata. Huhtikuun 28 p:n kokouksessa järjestettiin keräyslistat kirkonrakennusvarojen kokoamiseksi. Kesäkuun 30 p:nä hyväksyttiin kirkon piirustukset ja määriteltiin sen koko. Samalla päätettiin ottaa $300.00 rakennuslaina ja ostaa rakennnusta varten lautoja kuivamaan. Niitä saatiin lahjaksikin Fort Braggin sahalta. Saman vuoden syyskuussa päätettiin viipymättä ryhtyä kirkon rakennustyöhön. Vielä samana vuonna kirkko oli jo vesikatossa, ja sen sisällä voitiin ryhtyä pitämään kokouksia pitämään ja viettämään hartaushetkiä, vaikkei sisustus vielä ollutkaan valmiina. Kirkko oli täysin valmistuneena kesällä 1890. Se oli maalattu sekä ulkoa että sisältä, alttari, saarnatuoli ja penkitkin olivat valmiina.

Jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Jo perustamisvuoden lopulla laskettiin sen nousevan toiselle sadalle lapset mukaan luettuina. Toisen toimintavuoden lopulla jäsenmäärä oli noussut kahteen sataan. Jäsenmäärä ei sen jälkeen ole missään vaiheessa noussut enää suuremmaksi.  Seurakunnan jäsenet asuvat Fort Braggin lisäksi Noyo Hiilillä, Noyossa, Casparissa, Mendocinossa, Albionissa ja Comptchessa. Heitä asuu kolmenkymmenenkin mailin etäisyydellä Fort Braggista. .

Seurakunnan opettajan eli papinviran hoitajana oli aluksi Kuusjärvellä syntynyt entinen sahan puukhollari Heikki (Henry) Turunen, joka hoiti tehtävää vuoteen 1892 saakka. Turusen mielenterveys petti ja hän kuoli muutamia vuosia myöhemmin valtion parantolassa Ukiahissa. Vuonna 1893 otettiin kokeeksi pappisseikkailijaksi paljastunut  F. E. Öhde. Hänen toimintansa supistui muutamaan kuukauteen. Seurakunnan täytyi vapauttaa hänet palveluksestaan. Tämän jälkeen seurakunnan esimies Johan Petter Westerberg saarnasi ja piti hartaushetkiä useana vuotena (1893 – 1896). Hän hoiti tehtävää niin tyydyttävästi, että seurakuntalaiset kehottivat häntä suorittamaan papintutkinnon ja vihityttämään itsensä papiksi. Se häneltä kuitenkin jäi tekemättä ja Westerberg siirtyi apostolisluterilaisen seurakunnan sanajulistajaksi.

Vuodesta 1896 seurakunnan papillinen huolto oli San Franciscossa asuvien Suomen merimies-ja siirtolaispappien huostassa useita vuosia. Sovittuina kuukausina kävivät saarnaamassa ja papillisia toimituksia suorittamassa pastorit Robert Hernberg, Axel Renwall, A. A. Wirtanen, E. Sjöblom ja Lauri Ahlman. Toista vuotta seurakuntaa hoiti paikkakunnalla asuen pastori A. Sandström. Vuonna  1908 saapui Fort Braggiin vakinaiseksi opettajaksi Suomi-Opistosta valmistunut pastori Matti Pesonen. Hänen aikanaan rakennettiin seurakunnalle pappila. Pastori Pesonen piti ahkerasti seuroja ja jumalanpalveluksia kulkien laajan seurakunnan kaikilla kulmilla niin metsäkämpillä kuin uudisasukastaloissakin. Hän hoiti seurakuntaa kolmisen vuotta (1908 – 1910). Häntä seurasi pastori Otto Stadius, joka toimiFort Braggin  pappina vajaan vuoden. Pitempiaikaiseksi tuli Suomi-Opistosta valmistuneen pastorin Otto Kaarron toiminta Fort Braggissa. Hän saapui paikkakunnalle vuonna 1912 ja oli vuoteen 1915. Hänen aikanaan oli seurakunnan kristillinen nuorisotyö vilkasta. Lisäksi hän etevänä musiikkimiehenä johti kirkkokuoroja, jotka esiintymisellään lisäsivät juhlien ja kokousten ohjelmain monipuolisuutta ja arvokkuutta.

Teksti Fort Braggin evankelisluterilaisen seurakunnan kirkonkirjan 1. sivulta.
Ilmeisesti seurakunnan kirjurin Johan Petter Westerbegin käsialaa.

Fort Braggin seurakunta palautui kuitenkin vielä San Franciscossa asuvien merimiespastorien hoitoon. Otto Mäki kävi siellä saarnaamassa ja piti rippikoulun vuonna 1917 sekä pastorit Arne Halla vuonna 1919 ja Y. Jauhiainen vuonna 1920.

Fort Braggin seurakuntapiiri järjestettiin uudelleen vuonna 1922, kun mukaan tuli Eurekan seurakunta. Lisäksi Suomi-Synodin Kotilähetys ryhtyi avustamaan $40 kuukaudessa. Kiinassa lähetyssaarnaajana toiminut pastori Niilo Korhonen otti nyt seurakunnan hoitoonsa, apunaan soitto- ja laulutaitoinen vaimonsa Sylvia Korhonen. Seurakunnan nuorisotyö elpyi uudelleen. Samaan aikaan paikkakunnalla oli runsaasti töitä tarjolla, suomalaista väestöä runsaasti, ja seurakunnan toiminta kulki edistymisen merkeissä. Pastori Korhosen siirryttyä vuonna 1928 Michiganiin kutsuttiin saarnaaja Joseph Salmu seurakunnan opettajaksi. Nelisen vuotta hän hoiti tehtävää uutteran puolisonsa kanssa seurakuntaa. Hänen jälkeensä vuonna 1932 saapui seurakunnan papiksi artikkelin kirjoittaja Salomon Ilmonen. Hänen vaimonsa Emma Ilmonen toimii seurakunnan urkurina ja laulun johtajana.

Pyhäkoulua on Fort Braggissa pidetty seurakunnan varhaisimmilta vuosilta saakka. Oppilasmäärä on vaihdellut kahden- ja kolmenkymmenen vaiheilla. Lukumäärä on ollut vähäinen, kun vertaa sitä paikkakunnan runsaaseen suomalaisväestöön.  

Seurakunnan ompeluseuran toiminta alkoi seurakunnan perustamisvuosina. Varoja on kerätty kahviaisilla, myyjäisillä y. m., keskimäärin kaksisataa dollaria vuosittain. Seurakunnan kirkko ja pappila ovat nykyisin velattomat. Vuonna 1922 rakennettiin kirkon perään tilava kokoushuone ja keittiö, niin että nykyään voidaan kirkossa järjestää juhlien loppuun y. m. tilaisuuksiin kahvitarjoiluakin.

Fort Braggin seurakunta käsittää (1934)  kaikki suomalaisasutukset laajassa Mendocino-kauntissa, paitsi Redwood Valleyn. Vakituisia saarnapaikkoja ovat Albion, Albion Hill ja Comptche. Seurakuntalaisia asuu myöskin Sointulassa, Noyo Hillillä, Tunnelin päällä, Inglenoogissa ja Pudding Creekillä. Suomalaisten lukumäärä Mendocino-kauntissa lähentelee kahtatuhatta. Niistä vain pieni murto-osa kuuluu seurakuntaan. Kirkossa ja juhlissa käyvien lukumäärä on kuitenkin suurempi.

Orpopojan kirje Kaliforniasta 1883

Suomalainen työväenhaali Fort Braggissa Kaliforniassa. Värit ovat ainakin kohdallaan!

Oheisessa, Amerikan Suomalaisesta Lehdestä (16/10.4.1883) poimimassani orpopojan kirjeessä, on hyvin esillä se, miksi suurin osa uudelle mantereelle muuttaneista siirtolaisista ei koskaan palannut takaisin entiseen kotimaahansa. Ei, vaikka varmasti koti-ikävä kaiversi mieltä.  Muistot entisestä kotimaasta olivat pääosin huonoja Ilmeisesti vasta vajaan vuoden Amerikassa asuneella, Fort Braggin lähelle Pohjois-Kaliforniaan päätyneellä siirtolaisella on kirjoituksessaan tyypillistä uusiin olosuhteisiin muuttaneen uhoa, mutta siitä löytyvät myös syyt sille, miksi hän koki elämän Amerikassa parempana kuin Suomessa. Suomessa ihmisen paikan yhteiskunnassa määritti vielä se, millaiseen perheeseen n  hän oli syntynyt. Säätykierto oli vielä vähäistä ja herrat olivat edelleen todellakin HERROJA. Kirjoittaja näyttää olevan erityisen katkera papistolle. Tyytyväisenä hän kertoo, miten Amerikkaan tultuaan  häntä alettiin puhutella heti isännäksi; tarkoittaneeko hän termiä Mr., vai lieneekö kirjoittaja jo kyennyt hankkimaan itselleen oman homesteadin? Ja koska uudessa asuinmaassa vallitsi uskonnonvapaus, ei hänen tarvinnut enää "pappeja passata". 

Noyo, Mendocino County, California

Tässä ilmoitan kohtaloni, nyt kun olen tullut näkemään, miten tässä maassa eletään, päästyäni sieltä surkeuden maasta Suomesta Amerikkaan, jossa sai lehmäin kanssa kilpaella olkien ja ruumenien päältä. Paljon on silmäni virkummat, kun ei tarvitse niellä survoleipää[1] , kuten ennen kotimaassa,

jota pärevanteen sisässä paistettiin. Paljon ovat muuttuneet muutoinkin minun asiani, kun ruvettiin isännäksi puhuttelemaan. Olen hyvin tyytyväinen siihen ja muuhun kaikkeen, jos vaan olisi vähän tasaisemmat maat; ne tahtoivat vähän tuskauttaa, mutta kun muistan, ettei tulla enää kepin kanssa aamulla ylös ajamaan, kuten vielä viime talvena, niin olen tyytyväinen. Jos ei ollut niin hopusti valmis, niin mentiin sanomaan papille, ettei se viitti työtä tehdä eikä lukea. Sitten pannaan veroa niin paljon kun nahka sietää, että saataisiin yhdellekään keppikäteiselle herralle palkan lisää. On toki täällä siitä hyvä, ettei tarvitse herroja helsata eikä pappeja passata, niin kuin minun, joka olin orpopoika ja kaikilta mitätöin, niin enpä tietänyt miten piti olla; ei saanut olla lakki päässä eikä lakitta, ei sisällä eikä ulkona. Kun meni jotakin asiaa sanomaan, niin piti olla kynnyksellä ja lakki korvallisella. Pyydän, ettei lukija pahastuisi puuttuvaista kirjettäni.

J. M

Työväenhaali Fort Braggissa

[1] Jyvistä, ruumenista ja oljista jauhetun seoksen pohjalta paistettu leipä