Suomenniemi 15.11.2015: "Maitotie" ja Irja Hannosen polku

Irja Hannosen polun infotaulu

Marraskuisena viikonloppuna (15.11.2015) suuntasin matkani Suomenniemelle. Yön aikana oli satanut räntää, jota tuli vielä hieman aamullakin, mutta päivän aikana sade muuttui vähitellen pelkäksi vedeksi. Kohteina olivat ”Maitotie” sekä Irja Hannosen luontopolku.

Tikan talon pihapiiri nykyasussaan. Sähkötkin talossa näkyy jo olevan.

”Maitotie” on vanha suomenniemeläinen kulkuväylä, Etelä-Karjalan kauneimmaksi valittu, viralliselta nimeltään Karkauksentie. Tie (numero 14696) kääntyy valtie 13:lta Kauriansalmelta  ja seurailee Halisen kautta kymmenkunta kilometriä Kuolimon rantaa päättyen Karkauksen kylään. Se on erittäin mutkainen, mäkinen ja kaunis, todella ”wanhan hywän ajan” kylätie. Marraskuussa maisemat eivät tosin päässeet oikeuksiinsa. Etelä-Karjalan kauneimmaksi valittu Karkauksen maitotie lähtee Kauriansalmelta ja kulkee Halisen kautta Karkauksen kylään. Maitotie yhdistää valtatiet 13 ja 15 toisiinsa.

Teija Sopasen kokoama tietopaketti Irja Hannosesta

Irja Hannosen polku lähtee Karkauksenlahden pohjukasta, jonka etelärannalle on rakennettu parkkipaikka ja polusta kertovat informaatiotaulut. Polku on vajaat neljä kilometriä pitkä luontopolku, ja kulkee lähes koko matkan Kuituranniemen luonnonsuojelualueella (37 hehtaaria), jonka Irja Hannonen testamenttasi Suomenniemen kunnalle. Alueen puustossa ei ole tehty metsänhoitotoimenpiteitä yli 40 vuoteen. Maasto on paikoin vaativaa, mutta koska kulkua on helpotettu pitkospuilla, luokittelisin reitin helpoksi. Reitti on oiva esimerkki Suomenniemen luonnosta. Siihen kuuluvat vanha Tikan tilan pihapiiri ympärillä olevine metsittyvine peltoineen ja niittyineen, sekä vastakohtana karun kaunis Kuolimo louhikkoisine rantoineen ja Kuituran vähitellen pystyyn lahoavat metsät.  Reitillä on Kuituran taukopaikka laavuineen ja tulentekopaikkoineen.

Reitin opastusta

Irja Hannosen luontopolku avattiin Suomenniemi-päivien yhteydessä 2.7.2005. Luontopolun avasi Savitaipaleella asuva tunnettu kasvitieteilijä ja toimittaja Seppo Vuokko. Irja Hannosen luontopolun syntymisen mahdollisti Hannosen tekemä testamentti. Hän lahjoitti mittavan omaisuutensa, lähes 1,5 miljoonaa euroa, Suomenniemen kunnalle. Yhtenä ehtona oli, että kunta huolehtii suvun haudoista. Toisena toiveena oli, että Suomenniemen kunta säilyisi itsenäisenä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kunta liitettiin Mikkelin kaupunkiin vuoden 2013 alussa. Samalla vaihtui maakunta. Suomenniemi oli satoja vuosia kuulunut Karjalaan. Kuntamuutoksen jälkeen suomenniemeläiset siirtyivät savolaisiksi. Suomenniemen kunnan lopettaminen päätti myös miljoonalahjoittajan suvun haudan hoitamisen. Irja Hannonen samoin kuin hänen Eino.veljensä, olivat hyvin erikoisia ihmisiä. Oheinen Teija Sopasen laatima kooste kertoo Irjasta ja Hannosen perheestä. Lisäksi täältä löytyy Irja Hannosen tunteneen kirjoittajan kuvaus Hannosen sisaruksista.

Marraskuinen suolampi on upea!

Vaikka marraskuinen päivä ei näyttänyt parhaita puoliaan matalilla riippuvine pilvineen ja ajoittaisine sadekuuroineen, ei tuloni polulle kaduttanut yhtään. Myös loppusyksyn luonto voi olla kaunis. Reitille rakennetut pitkospuut, joita oli runsaasti, olivat erittäin liukkaita. Ainoa turvallinen tapa liikkua niitä pitkin oli ”hiihtäminen”. Vaelluskengät luistivat erittäin hyvin märillä, osittain lehtien peittämillä pitkospuilla. Kävin Hannosen polun jälkeen useassa muussakin kohteessa Suomennimellä, mutta kerron niistä toisessa yhteydessä. Päätin kuitenkin palata uudestaan ensi kesänä. Aikomukseni on silloin ajaa ”Maitotie” polkupyörällä ja patikoida sekä Irja Hannosen polku, että lähellä sijaitseva Saarajärven polku ja käydä lisäksi tutustumassa läheiseen Ripatin/Karkauksen myllyyn.

Kuituran taukopaikka

Pitkospuita louhikossa

Näkymä Kuolimon rannalta

Marraskuisen kauniita Kuolimon rantoja

Tolpankankaan luontopolku 20.9.2015

Tolpankankaan luontopolun opastaulu

Lähes kahden kuukauden paussi, joka allekirjoittaneella on ollut jalkaisin tehtyjen vaellusten suhteen, katkesi tänään 20.9.2015. Viime aikoina suorittamani polkupyöräretket ovat olleet todella mielenkiintoisia, mutta hitaasti etenemineen on kuitenkin usein vielä nautinnollisempaa. Tänään valitsin molemmat valellusvaihtoehdot. Kiersin ensin Luumäellä Tolpankaankaan luontopolun, jonka jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja ajoin Kannuskoskelle ja takaisin.

Ja edessä oli laaja hakkuuaukea

Tolpankankaan luontopolun lähtöpiste sijaitsee noin kolme kilometriä Kannuskosken kylästä itään. Luontopolun on rakentanut Kannuskosken kylätoimikunta. Luontopolun on rakentanut Kannuskosken kylätoimikunta. Opasvihoksen asiantuntijana on ollut Seppo Vuokko. Polun lähtöpisteen osoite on Lakkalantie 346. Tuossa kohdassa hiekkapohjaiseen kangasmetsään erkanee metsäautotie. Tieltä noin 150 metrin päässä on opastaulu. Kankaalla on runsaasti parkkitilaa, joten suurehkonkin ryhmän saapuminen sinne ei ole mikään ongelma. Lähtöpisteellä olevasta laatikosta ei löytynyt suomenkielistä opaslehtistä, ainoastaan englanninkieliset ja venäjänkieliset. Otin mukaani englanninkielisen, mutta matkan varrella selvisi minulle, että sen sivuista puuttui osa. Jälkikäteen huomasin, että opaslehtinen löytyi myös verkosta

Tolpankaan maisemaa, hyvin hoidettua talousmetsää

Pääosin kuivassa kangasmaastossa kiertävällä noin viiden kilometrin pituisella polulla voi perehtyä jääkauden mahtavaan voimaan maaston muokkaajana. Tuo puuttuva opaslehtinen olisi hyvin avannut polun varrella olevan maiseman menneisyyttä. Nyt polulla yksitoikkosessa mäntymetsässä kulkeminen jäi pääosin syvästä hiljaisuudesta nauttimiseksi. Tosin luontopolku kulkee noin kolmasosan matkasta paikallistiellä, niin ikään noin kolmasosan metsäautotiella ja loput metsäkoneitten jäljiltä syntyneillä urilla. Polulta erkanee sivupolku alueen keskellä syvähkössä notkossa olevalle laavulle. Laavu sijaitsee pienen Karhulammen rannalla. Aikomukseni oli käydä katsomassa, missä kunnossa laavu on ja ottaa kuvia sen ympäristöstä. Kun olin laskeutumassa sinne viimeistä jyrkkää mäkeä alas, huomasin häiritseväni  - en suinkaan karhua - vaan sinne aikaisemmin saapunutta lemmenparia. Päätinkin kääntyä takaisin ja suoda heille onnellisten hetkien jatkumisen.

Osa polusta kulki kahden suon välistä nousevalla harjulla,
jonka päälle oli tehty metsäautotie

Poikkesin hieman polulta syrjään ihailemaan suolammen rauhaa

Pisteellä neljä eli soranottokuopalla voi tutustua
hiekkaharjun muodostumiseen

Tolpankangas on yli neliökilometrin laajuinen sora- ja hiekkaselänne, joka on jääkauden aikaansaama luomus. Tolpankaankaan korkeimmat kohdat ovat noin 115 metriä merenpinnan yläpuolella. Jääkauden "viskomina" siellä on myös runsaasti siirtolaohkareita. Yksi sellainen on Pöljon tien varressa oleva kiikkuva kivi. Se on noin kymmenen kuutiometrin kokoinen ja sen saa heilumaan lihasvoimin. Kivi on rauhoitettu.

1930-luvulla miltei koko Tolpankangas paloi, kun marjastajan nuotiosta pääsi tuli irti. Sormi ei kuitenkaan silloinkaa jäänyt suuhun, vaan pinnaltaan palaneet puut kaadettiin ja veistettiin egyptinparruiksi. Ja tilalle istutettiin mäntyä. Tolpankangas näyttää edelleen olevan mitä oivallisin marjastupaikka. Muutamin paikoin kypsän punaisina hehkuneet runsaat puolukantertut saivat minutkin ryhtymään kerääjäksi. Paikoin näytti notkoissa olevan vieläkin runsaasti myös mustikkaa.

Tolpankaan luontopolku on varsin helppokulkuinen ja hieman yksitoikkoinen reitti. Siltä puuttuvat henkeäsalpaavat maisemat, mielenkiintoiset pienet yksityiskohdat, ikiaikaiset metsät ja dramaattisen vetiset suonylitykset.  Esimerkiksi Ylämaan kirkonkylän ympäristössä kulkeva luontopolku on huomattavasti monipuolisempi ja myös vaativampi.

Silti ei kaduta tippaakaan, että tuli kierrettyä!

Luontopolun erikoisuuksia:Reitin varrella ei ollut laavua lukuunottamatta yhtään rakennusta, ei edes latoja.
Koko vaelluksen aika en kuullut kertaakaan moottorisahan tai perämoottorin ääntä enkä minkään muunkaan työkoneen ääniä.

Parannusehdotus:
Opastaulut luontopolun 15 pisteelle. 

Vielä yksi kuva Tolpankaankaalta

Lääväkorven - Syväjärven reitti, Ruokolahti

Näkymä Syvänsalmenmäen kallioilta Syväjärven pohjoispäähän

Syvänjoen partaalla

Toissapäivänä, eli 14.6.2015, suuntasin eukkopitäjään eli Ruokolahdelle. Valitsin päivän urakaksi Lääväkorven - Syväjärven reitin kulkemisen. Sen pituus on 18 kilometriä. Ennen reitille menoa pyörähdin Albert Edelfeltin vuonna 1887 kuuluisaksi tekemällä kirkonmäellä, jonne saapui hämmästykseni tasaisena virtana autoja.  Väkeä alkoi olla paikalla kuin suviseuroissa. Kysyin paikalle saapuneelta "eukolta", mistä oli kysymys. Tänään oli kuulemma konfirmaatiosunnuntai.

Poikkesin myös komealle, vuonna 1752 valmistuneelle kellotapulille. Kirkonmäeltä suuntasin urheilukentän tienoille. Siellä en sitten enää hahmottanut tarkalleen, mistä luontopolku oikein menee. Urheilukentälle johtavan hiihtosillan kupeessa oli pari ruokolahtelaista "äijää" tupakalla ja aamukaljoilla. He huitoivat ystävällisesti lisäohjeita, joiden avulla nopeasti löytyikin sitten etsimäni polku.

Suolammen pinta kuplii sateessa

Syvänjoen Myllykosken alajuoksu

Tässä alkumetrejä

Lääväkorven reitin alkupää on erittäin helppoa maastoa. Reitillä varrella olevat metsät ovat pääosin kuusi- tai sekametsiä. Louhikoita, jyrkkiä rinteitä ja vuoria polulla on Syväjärven ympäristössä, sen itä-, länsi- ja pohjoispuolella. Paikoin rinteet ovat niin jyrkkiä, että puiden väliin on asetettu köysi, jotta kiipeäminen ja laskeutuminen onnistuisivat. Reitti ei ole siis sopiva pienten lasten tai huonokuntoisten aikuisten kuljettavaksi. Polku on merkitty erittäin hyvin maastoon. Opasviitat sen sijaan ovat jo vahvasti "ajan patinoimia". Reitin kohokohtia on Syväjärvelle sen pohjoispäässä avautuvat maisemat sekä Vasarin ja Syväjärven välissä oleva Myllykoski. Myllykoskella on laavu, vessat, nuotio ja grillipaikat sekä puuvarasto. Aikamoinen erämaa tuntui aukeavan heti Ruokolahden taajaman jälkeen, sillä reitin varrella en kuullut kertaakaan moottorisahan, moottoriveneen, en edes traktorin ääntä. Sen sijaan käet kukkuivat, kilpaa, uuttukyyhkyt kujertelivat, tiltaltit "äittelivät" ja peipposet ja laulurastaat musisoivat. Autoliikenteen pauhu alkoi lopulta kuulua lähestyessäni uudestaan Ruokolahden taajamaa.

Reitillä en törmännyt kovinkaan moneen kulkijaan. Kolme miestä tuli alkumatkasta (reitti kulki tuossa vaiheessa metsäautotiellä) hölkäten vastaan, mutta varsinaisia vaeltajia en reitillä tavannut. Sen sijaan miljoonat itikat pitivät minulle seuraa. En muista olleeni vastaavanalaisen murhanhimoisen itikka-armeijan hyökkäyksen kohteena sitten haman nuoruuteni Lapin-matkan. Patikoinnin alettuani pääsin melko pian nauttimaan myös kesäisestä sateesta. Vettä tuli aluksi vähän, mutta jossakin vaiheessa satoi jo kaatamalla. Monella vaelluksella hyviksi osoittautuneet vaelluskenkänikin vettyivät lopulta läpimäriksi. Sitä kuuluisaa leijonaakaan en matkalla havainnut. Leijonille sopivia luolia näkyi louhikoissa kyllä olevan riittävästi.

Vaellukseni suoritettuani perehdyin nyt oikein kunnolla Ruokolahden kirkonmäen maisemaan, rakennuksiin ja muistomerkkeihin. Niistä tuleekin jatkossa riittämään tarinaa.

Syvänsalmenmäen laki penkkeineen. Maisemat laelta peitti aika
tehokkaasti eteen kasvanut puusto

Myllykosken kuohuja

Myllykoskea

Myllykoskea sen päältä kuvattuna

Myllykosken laavu

Silta yli Syvänjoen virran Myllykosken niskassa

Leijonaluola?

Sateinen suolampi

Eksymisen vaaraa ei pitäisi polkujen risteyksissä olla

Tällaisia ajan patinoimia opastauluja löytyy reitin varrelta runsaasti

Ruokolahti - Rautjärvi vaellusreitin opastaulut ovat hyvässä kunnossa

Haukkavuori Rautjärven ja Ruokolahden rajalla

Haukkavuoren laelta avautuvat komeat maisemat

Kesäloman alkamisen kunniaksi 30.5.2015 tekemäni, Rautjärvelle ja  Simpeleelle suuntautunut kotiseutumatka, alkoi Haukkavuorelle kiipeämisellä. Päivä ei ollut erityisen lämmin, mutta aika ajoin aurinko palkitsi säteineen vuorelle kavunneen kulkijan. Jyrkkiä rinteitä noustessa pukkasi ajoittain hikeä pintaan, mutta vuorelta avautuvat upeat maisemat, käen kukunta ja lukuisten lintujen iloinen sirkutus metsässä kertoivat, että kiipeäminen kannatti. Satakielen laulua jäin kyllä kaipaamaan.

Informaatiotaulu Haukkavuoresta

Haukkavuoren luontopolku on 4,4 kilometriä pitkä. Reitin alussa on laavu, taukokatos ja infotaulu reitistä. Luontopolku on suhteellisen hyvin viitoitettu ja merkitty puihin oransseilla ja sinisillä merkinnöillä. Noin kahden kilometrin jälkeen on polulla epäselvä risteys. Syynä on ilmeisesti paikalla tehty metsänhakkuu, joka on poistanut osan merkinnöistä. Risteyksessä valitaan kahdesta polusta taaempi. Polku soveltuu hyväkuntoisille ja haastavaa reittiä hakeville. Kapea polku mutkittelee metsässä, sateella liukkaiden kallioiden päällä ja polulle kaatuneiden puiden välissä. Reitin varrella on jyrkkiä nousuja ja runsaasti korkeusvaihteluja. Monissa jyrkissä paikoissa on aikoinaan tehdyt portaat. Nyt niistä merkittävä osa on jo heikossa kunnossa ja paikoin ne ovat myös luhistuneet. Polku vaatii kulkijalta sekä kuntoa että ketteryyttä.

Polun lähtöpisteessä on informaatiotaulun lisäksi vessat ja kota

Polku kulkee Haukkavuoren ympäristössä hyvin vaihtelevassa ja ajoittain lehtomaisessa metsässä. Reitin alkupisteeltä noustaan vajaat 80 metriä Sarajärven pinnasta kohoavalle Haukkavuorelle. Sen laelta avautuvat huikaisevat näkymät kauas horisonttiin. Jylhät maisemat, syvänsinisenä siintävät järvet, vihreät metsät ja käkkäräiset männyt kalliolla kruunaavat supisuomalaisen maiseman. 

Haukkavuori on Etelä-Karjalan maakunnan korkein piste. Sieltä on äkkijyrkkää pudotusta alhaalla kimmeltävälle Sarajärvelle lähes 80 metriä. Ympäristössä olevat järvet ja lammet ovat myös huomattavasti merenpinnan yläpuolella, mm. Sarajärvi 93 metriä ja Saarlampi 105 metriä. Haukkavuoren laki on kaiken kaikkiaan 172 metriä merenpinnan yläpuolella.

Tästä se taivallus alkaa

Sarajärven rannasta jyrkänteisenä pystyseinänä kohoava Haukkavuori hallitsee järvimaisemaa. Eteläreunan osittain hioutuneet jyrkänteet ovat sekä morfologisesti että maisemallisesti upeita. Alueen, jonka pinta-ala on yhteensä 119 hehtaaria, metsäosa on lehtipuuvaltainen, osittain kosteapohjainen sekametsä. Valtapuina ovat järeät koivut ja haavat. Suuria mäntyjä ja kuusia esiintyy alueella harvakseltaan. Lahopuita on alueella paikoitellen hyvinkin runsaasti. Lisäksi aluekokonaisuuteen kuuluu muutamia pieniä soistumia, purolaakso ja lähde. Haukkavuori on luokiteltu Etelä-Karjalan arvokkaimpiin kallioalueisiin. Alueen metsät ovat vaihtelevasti käsiteltyjä. Vuoren jyrkänteen alla on vaahteralehto. Maa-aineslain nojalla on alueesta suojeltu noin 85 %. Siitä on 26 hehtaaria  (22 % alueesta) on hankittu valtiolle luonnonsuojelualueeksi.

Haukkavuori on ollut myös historiallinen rajapyykki.  Valtakunnan raja on kautta vuosisatojen kulkenut näiden seutujen halki, ainakin neljä kertaa. Vanhan Ruotsin ja Novgorodin ensimmäinen virallinen raja määriteltiin Pähkinäsaaressa vuonna 1323 ja sen linja noudatti kaakosta alkaen maastoa Pajarin Pitkäjärvi - Ylimmäinen - Laikkolammet - Torsansalon tienvarren rajamerkki - Pallaitniemi - Torsanvuori - Haukkavuori. Samaa linjaa ovat Rautjärven kohdalla noudattaneet myös Täyssinän (1595) ja Uudenkaupungin (1721) rauhan rajat. Torsanvuoressa (jonka tarkastaminen jäi seuraavaan kertaan) ja Haukkavuoressa nähtävissä olevat vuosiluvut sekä rajan suuntaa osoittavat merkit ja valtakunnan tunnukset ovat Uudenkaupungin rauhan perua rajankäynti vuodelta 1722. 

 

Rajamerkintä vuodelta 1722

Haukkavuori on ollut pitkään  myös kuntien rajapyykkinä. Aikaisemmin siellä yhtyi kolmen kunnan, Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen rajat. Nykyisin se on kahden kunnan eli Rautjärven ja Ruokolahden rajana. Haukkavuoren luoteis-pohjoisosa kuuluu Ruokolahden kuntaan, mutta muilta osin se kuuluu Rautjärven kuntaan.

Informaatiota vuoren laella usealla kielellä

Haukkavuoren ydinalueen lahjoitti Etelä-Karjalan maakuntaliitolle vuonna 1962 Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). Etelä-Karjalan maakuntaliitolta se siirtyi niin ikään lahjoituksena Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle vuonna 1989.

Käkkärämänty vuoren päällä

Ajo-ohje:
Haukkavuorelle on Simpeleeltä matkaa n. 14 km. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Ennen Sarajärven kylää on vasemmalle viitta "Haukkavuori".

Haukkavuoren parkkipaikka löytyy osoitteesta Haukkavuorentie 235 56800 Rautjärvi 

 

Jyrkimpiin polun kohtiin on rakennettu portaita

Mutta paikoin portaat ovat jo luhistuneet

Upeita näkymiä riittää polun varrella

Kyllä tämäkin kansallismaisemasta käy

 

Ja vielä lisää

Ja tässä yksi näkökulma

 

Viitoitusta

Pappilanniemi

Näkymä Pappilanniemestä Linnoitukseen

Useina syksyisinä viikonloppuaamuina polkuni on vienyt melko lähellä kotiani sijaitsevalle Pappilanniemelle. Saimaaseen pistävä niemi sijaitsee Lappeen pappilan entisillä mailla, mikä selittää paikalle annetun nimen. Niemessä kulkee helppokulkuinen kuntopolku / luontopolku, jonka pituus on 1,9 kilometriä

Pappilanniemessä on alkuperäistä metsäluontoa Saimaan rannalla lähes kaupungin keskustassa ja suurteollisuuden kupeessa. Keväisin Pappilanniemen lehtometsän kedot täyttyvät sinivuokkojen merestä.
Jyhkeät rantakalliot kurottavat Saimaaseen. Kallioiden takana rehevät lehtometsät muodostavat eliöstöltään rikkaan yhteisön. Alueella, joka on kooltaan runsaat 30 hehtaaria, on havaittu 351 kasvilajia. Alue on arvokas elinympäristö mm. lahopuuta tarvitseville lajeille sekä kolopesijöille. Lisäksi alueelta löytyy monipuolinen kääpälajisto.

Aikoinaan alueella on ollut vilkastakin toimintaa kesäaikana. Olihan sen rannalla Pappilansalmen lossi, joka kuljetti matkustavaisia laivavaväylänä toimivan salmen yli Pieneen Lamposaareen ja edelleen Vehkataipaleeseen, Tuosaan, Pakkalaan ja muualle Taipalsaaaren saaristoon. Lossi korvattiin vuonna 1989 käyttöön otetulla Luukkaansalmen sillalla. Niemessä on sijainnut uimalaitos pukukoppeineen ja jopa tanssilava. Tästä enemmän kollegani willimiehen blogissa

Pappilanniemen päivitystä ja kunnostusta kaipaava opastaulu

Pappilanniemi on ollut 2000-luvulla ajoittain esillä puuutiaisaivokuumetta ja borrelioosia levittävien punkkien takia. Siksi alueella liikkuvan on syystä suojattava itsensä riittävällä vaatetuksella.

Alla lokakuussa Pappilanniemessä ottamiani kuvia

Näkymää Pappilanniemestä Linnoitukseen

Näkymää Pappilanniemestä Lappeenrannan keskustaan

Pappilanniemessä puu maatuu siihen, mihin se kaatuu

Kuvaa lokakuiselta polulta

Polun varrelta

Polku harjanteella