Pontuksen kaivanto (Päivitetty 15.4.2017)

Pontuksen kaivannon muistopaasi

Kierrokseni 1.11.2014 jatkuu...
Soskuan neuvostosotilaiden hautausmaan jälkeen pyöräreittini kulki Soskuan sululle ja Saimaan kanavan itäistä reunaa pitkin edelleen seuraavalle sululle, eli Mustolaan. Vaikka kuvasin Mustolan tienoita tälläkin kertaa, palaan näihin kohteisiin myöhemmin, sillä koko Saimaan kanava, sen miljöö ja sulut ansaitsisivat oman bloginsa.

Välillä on hyvä käydä pohjalla, vaikka Pontuksen kaivannon...

Pontuksen kaivannon muistopaasi on Muukontien varressa kaivannon reunalla

Niinpä nostan seuraavaksi käsittelyyn Mustolan sulun jälkeisen pysähdyspaikkani eli Pontuksen kaivannon, jota kansa kutsuu nimellä Pontuksen kanava. Kanavaa siitä ei tullut - onneksi. Nimittäin, mikäli Salapausselän harjanteen puhkaisuyritys olisi onnistunut, seuraukset olisivat olleet melkoinen katastrofi. Vuoksi ei olisikaan Vuoksi, vaan Saimaan vesistön vedet purkautuisivat Suomenlahteen suoraan "Pontuksenjokea" pitkin. Paikalle syntyneeseen "Pontuksenkoskeen" olisi varmaankin rakennettu maamme suurin voimalaitos. Olisiko se tuonut sitten runsaasti energiaa käyttävän puunjalostusteollisuuden lisäksi esimerkiksi terästehtaan, kuten kävi Imatralle? Ja Imatra olisi jäänyt pahaiseksi kyläpahaseksi Ruokolahden leijonan metsästysmailla?

Näkymä Pontuksen kaivantoon Muukontieltä

Pontuksen kaivanto sijaitsee noin kahden kilometrin päässä nykyisen Saimaan kanavan suulta. Kaivanto on antanut nimensä myös kaupunginosalle, jota kansa kutsuu Pontukseksi. Kaupunginosan virallinen nimi on kuitenkin Laihia, joka juontuu paikallisesta suvusta ja tilannimestä. Tarina ei kerro ovatko laihialaiset yhtä saitoja kuin ne kuuluisat Vaasan kyljessä asuvat.

Kansan Työ 1.10.1957

Saimaan ja Suomenlahden yhdistävästä vesiväylästä haaveiltiin jo 1400 -1500 -luvuilla, kun Viipurin ja Olavinlinnan päällikkönä oli Erik Bjelke, mutta kaivaminen pysähtyi kallioseinämään. Seuraava yritys tapahtui yli sadan vuoden päästä, kun Ruotsin kuningas Kaarle IX määräsi amiraali Pentti Severinpoika Juustenin työhön. Paikalliset talonpojat joutuivat kaivaustyömaalle töihin kuninkaallisen käskykirjeen määräyksestä. Työt aloitettiin Lapveden ja Juustilan välillä vuonna 1607. Juustenin yllättävä kuolema keskeytti työt. Tämä Pontuksen kaivanto näkyy edelleen selkeästi maastossa noin puolen kilometrin pituisena, 10 -16 metriä leveänä ja enimmillään yhdeksän metriä syvänä kaivantona.

Kaivannosta käytetty nimi viittaa kuuluisaan Pontus de la Gardie´n (1520 -1585), joka oli merkittävän sotapäällikön ja sankarin maineessa Karjalassa. Todellisuudessa hänellä ei ole mitään tekemistä kaivannon kanssa. Hänen nimiinsä on liitetty runsaasti muitakin edistyksellisiä asioita Suomessa.

Pontuksen kaivannon muistopaaden laatta

Kaivannon reunalla Muukontien varressa on sille pystytetty neljä metriä korkea muistomerkki. Sen pystytti vuonna 1957 Lappeenrannan Kilta, joka lahjoitti muistopaaden Lauritsalan kauppalalle paljastustilaisuudessa. Tilaisuuden avajaispuheen piti Lappeenrannan killan puheenjohtaja Uuno Ruotzi. Lauritsalan kauppalan kiitospuheenvuoron piti kauppalavaltuuston puheenjohtaja Hugo Pöljö, joka lupasi kauppalan pitävän muistomerkitä hyvää huolta. Muistomerkkihankkeen "isä" oli aktiivinen kansanperinteen kerääjä ja kotiseutumies, maanviljelijä Ferdinand Laihia. Hän kertoili tilaisuudessa jopa vuosisatojen taakse ulottuvaa perimätieto Pontuksen kaivannosta ja sen ympäristöstä. Muistomerkin paljastusjuhlaa vietettiin 29.9.1957. Lahjoituksia muistomerkkiä varten antoivat Lauritsalan kauppala ja maanviljelijä Ferdinand Laihia.
Muistopaaden laatassa on teksti:

Etelä-Saimaa 5.8.1972

Yhdistääkseen Viipurin ja Savonlinnan vesitiellä määräsi kuningas Kaarle IX amiraali Pentti Juustenin kaivattamaan tämän ns. Pontuksen kaivannon. Lappeen miehet aloittivat työn kesällä 1607 ja keskeytyi se syksyllä 1608.

Tämäkään muistomerkki ei kuitenkaan saanut olla rauhassa ilkivallalta, vaikka sen ei luulisi ketään ärsyttävän.  Vain 15 vuotta muistomerkin pystyttämisen jälkeen sen muistolaatta oli revitty irti ja rosvottu. Koska messinkinen laatta on helposti tunnistettavissa, laittoi pakallislehti Etelä-Saimaa siitä etsintäkuulutuksen. Tarina ei kerro löytyikö laatta jostakin, vai jouduttiinko teettämään uusi.

Vanhoja lehtiä lukiessani sattui silmääni myös alla oleva  artikkeli Saimaan Sanomista (no 119/1976), joten kuvasin sen. Artikkeli sisältää myös sosialidemokraattien vaalipropagandaa :) Nimittäin edessä olivat kunnallisvaalit.  Ollos hyvä!

Puna-armeijan sotilaiden hautamuistomerkki Soskualla

Neuvostosotilaiden hautamuistomerkki Soskualla

Kierrokseni 1.11.2014 jatkuu...

Soskuan neuvostosotilaiden hautausmaan portti

Kuvattuani Lempiälän lakkautetun koulun jatkoin matkaa Lempiäläntietä (aikaisempi kansan antama nimi oli kuulemma Miljoonatie) joitakin satoja metrejä eteenpäin, kunnes saavuin Lempiäläntien ja Laivatien (alkuaan Tuomojantie) risteykseen. Sieltä häämöttääkin seuraava pysähdyspaikkani eli Soskuan neuvostosotilaiden hautausmaa. Se sijaitsee tien vieressä, joten sinne löytää huomattavasti helpommin kuin Laukkaradalla sijaitseville hautausmaille.

Paikallisten kertoman mukaan paikalla sijaitsi sotavuosina neuvostosotilaiden vankileiri. Vangit asuivat yhdessä parakissa piikkilanka-aidan takana. Kylän asukkaat tunsivat sääliä heitä kohtaan ja toivat ruokaa nälkäisille vangeille.

Alkuaan hautausmaalle haudattiin 39 vankia. Heistä ilmeisesti suurin osa kuoli Konnunsuon vankilassa olleella vankileirillä. Myöhemmin  (tämän lähteen mukaan vuonna 1950) sinne siirrettiin seitsemän Simolan pommituksessa kuollutta sotavankia. Hautausmaasta muodostui pitkäksi aikaa 48:n neuvostovangin viimeinen leposija.  Vuonna 2011 löytyi Joutsenon Anolasta kuuden neuvostosotilaan hauta. Heidät oli ammuttu pakoyrityksen yhteydessä välittömästi kiinnisaannin jälkeen ja haudattu samalla. Näiden sotilaiden hautarauhaa uhkasi soranotto. Niinpä heidän ruumiinsa kaivettiin ylös ja siirrettin Soskuan hautausmaalle. Näiden vankien uudelleenhautaus suoritettiin marraskuun lopulla 2011. Niinpä muistopaadessa kerrotaankin vainajien nykyiseksi lukumääräksi 54.

Tässä kuva uudelleenhaudattujen neuvostosotilaiden kuudesta arkuista Soskuan hautausmaalla.

Yleisnäkymä Soskuan hautausmaalle

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 2: Lempiälän koulu

Lempiälän entinen koulu kuvattuna Mäenpääntieltä

Aurinkoisen pyhäinpäivän aamuna 1.11.2014 suuntasin pyöräretkeni Kuutostien eteläpuolelle Lasolan, Rasalan, Lempiälän, Soskuan ja Mustolan maastoihin. Viipurinportin ABC:n jälkeen jatkoin Lemminkäisen kivimurskaamolle vievää tietä toivoen siltä pääseväni oikaisemaan Pajarilantielle. Lopulta tuo tie päättyi kuitenkin raivioalueeseen. Niinpä kantelin pyörääni puolisen kilometriä mahdollisimman hankalassa maastossa, koska raivio oli tehty ehkä 10-15 vuotta vanhaan koivikkoon ja raivatut ohuet puunrangat oli jätetty maahan lahoamaan. Saavuin lopulta kynnetyn pellon reunaan. Pelto mahdollisti paikoin pyörällä ajon, koska mullikon pinta oli hieman jäässä. Näin saavutin Pajarilantien, jota pitkin jatkoin komean Rasalan kyläaukean läpi Kuutostielle. Sitä olikin sitten helppo polkea kohti päivän ensimmäistä määränpäätä eli Lempiälän lakkautettua kyläkoulua.

Lempiälän entinen koulu peltoaukean takaa kuvattuna

Lempiälän kyläaukean reunassa kohoaa sen komein rakennus, vuonna 1922 rakennettu koulu. Koulun puuhaaminen seudulle aloitettiin vuonna 1920 ja se toimi ensimmäisen vuotensa Juho Oikkosen talossa Lempiälässä. Koulutyö alkoi 30.8.1920. Täältä löytyy kirjoitus Lempiälän kansakoulun alkuvaiheista vuosilta 1920 - 1925

Rakennus valmistui niin, että siellä voitiin aloittaa opetus syyskuussa 1922. Vihkiäisiä vietettiin lokakuun 22. päivä 1922. Koulurakennus sijaitsee Lempiäläntien ja Mäenpääntien risteyksessä. Koulussa toimi sotavuosina kenttäsairaala / kaatuneitten evakuointikeskus. Tähän kyläkouluun minulla onkin muutaman vuoden tiivis suhde. Kun Lauritsalan koulukeskusta saneerattiin vuosina 2006 - 2009, toimi Lempiälän koulu väistötilana. Minullakin oli ilo pitää historian ja yhteiskuntaopin tunteja tuolloin Lempiälän maalaismaisemassa. Muistona tuolta ajalta lähti mukaani (siirtyessämme takaisin Lauritsalaan) Lempiälän koulun jäämistöstä arkistohylly/-kaappi, joka seisoo ylväänä nykyisen luokkani takaosassa.

Koulun historia omana kouluna päättyi keväällä 2006. Tämän jälkeen osa koulun entisistä oppilaista jatkoi opiskeluaan Räihän koululla Nuijamaalla, osa siirtyi Mustolan koulun oppilaiksi. Koulukiinteistö myytiin vuonna 2010 ja se toimii nykyisin yksityisasuntona.

Kirjailija Annikki Bärman on kuvannut kirjassaan Korvikenuoruus koulua sotavuosina. Kansakouluopettajana ja myöhemmin  kieltenopettajana toimineen Lempiälän koulun entisen oppilaan tuotanto on ollut laajaa.
Täältä löytyy blogi, jossa hieman sivutaan Lempiälän kouluakin, vaikka kirjoitus keskittyy kyseisen blogistin vuosiin Lauritsalan yhteiskoulussa. Ja täältä löytyy tammikuussa 2015 kirjoitettu blogikirjoitus, jossa koulun entinen oppilas muistelee Lempiälän kouluvuosiaan.

Lempiälän entinen koulurakennus kuvattuna Lempiäläntieltä

Kuva samasta kohdasta muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin