Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lamposaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lamposaari. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Lappeen kunnan 23:s kansakoulu vihitty tarkoitukseensa. (Etelä-Saimaa 29.1.1924)

Lakkautettujen kyläkoulujen kierroksillani pyöräilin maaliskuussa Muukonniemen koululle. Tein vierailustani myös merkinnän blogiini. Visiitin jälkeen kaivoin maakuntakirjastossa vanhat Etelä-Saimaat vuodelta 1924 esille, löytääkseni koulun vihkiäisistä kertovan artikkelin. Löytyihän se, päivättynä 29.1.1924. Kirjoitin sen puhtaaksi, joten tässä olkaa hyvä:

Viime sunnuntaina vihittiin Muukonniemessä sijaitseva Lappeen kunnan komein kansakoulu tarkoitukseensa.

Muukonniemen kansakouluhanke sai alkunsa siitä, että Lappeen kunnan saaristoalueiden, johon kuuluvat Lamposaari, Utransaari ja Hirvisaari, koulunpuute teollisuusalueiden laajetessa vuosi vuodelta kävi yhä suuremmaksi. Aikaisemmin kävivät näiden saarien lapset Lauritsalan koulussa. Kun koulumatka lapsilla oli 3 – 4 kilometriä vesimatkaa, kävi kulku varsinkin syksyin ja keväin hankalaksi, jopa vaaralliseksikin.
Koulupulan selvittämiseksi alkoivat piiriläiset suunnitella kahta koulua, joista toinen sijoitettaisiin saaristoon ja toinen mantereelle. Kunnalle koituvien suurten kustannusten vuoksi suostuivat saarelaiset sittemmin yhden suuremman koulun rakentamiseen mantereen puolelle, vaikkakin heille vielä jäi vesimatkaa noin yksi kilometri.

Näitten suunnitelmien pohjalla esitettiin asia sitten Lappeen kunnan valtuustolle, joka vuonna 1921 päätti koulun rakennettavaksi Muukonniemen seutuville ja valitsi toimikunnan, johon tulivat opettaja T. Pantzar, isännöitsija K.J.Lång ja tarkastaja T.G.Murto, ottamaan lähempää selvää koulun paikasta. Toimikunta, asiaa harkittuaan katsoi sopivimmaksi sen paikan Muukonniemekkeellä, jossa koulu nyt sijaitsee.
Valtuusto puolestaan hyväksyi toimikunnan ehdotuksen, mutta osa mantereella asuvista, koulupiiriin kuuluvista talollisista vaati koulun rakentamista lähemmäksi omia asutuksiaan, eli noin kaksi kilometriä koulun nykyisestä paikasta mantereelle päin. Vihdoin piiriläisten erimielisyyksistä selvittyä, päätti Lappeen kunnanvaltuusto 1922 syksyllä ostaa kaksi hehtaaria suuruisen alueen maanviljelijä Antti Penttilältä sekä otti seuraavan vuoden tulo- ja menoarvioon 450 000 markkaa koulun rakentamista varten.
Rakennustyöt alotettiin kevättalvella 1923 arkkitehti Toivo Salervon laatimien piirustusten mukaan, koulun johtokunnan valvonnan alaisena.
 
Muukonniemen kansakoulua kehuttiin Lappeen pitäjän kauneimmaksi sen valmistuttua 1923 - 1924. Koulu on arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema.
Syyslukukauden alussa 1923 oli koulu niin valmis, että lukutoimet voitiin vaikeudetta aloittaa. Opettajiksi valitsi johtokunta 48 hakijasta yläkansakouluun Lapuan yhteiskoulun opettajat Lyyli ja Väinö Puurusen sekä alakansakouluun opettajatar Ida Kotirannan Lappeenrannasta. Heti alussa kirjoittautui kouluun 132 oppilasta. Koulu, joka sijaitsee Saimaan vesistön vilkasliikkeisimmän laivareitin varrella, on asemansa, ulkomuotonsa ja rakennustyylinsä puolesta Lappeen kunnan komein, rakennettuna kahta ylä- ja yhtä alakoulun opettajaa varten tarpeellisine opettajarakennuksineen ja koulukeittiöineen.
Rakennuskustannusten kokonaissumma on noussut 640 000 markkaan, johon erään sisältyvät ne huomattavat lahjoitukset, jotka Wahl & CO on rakennustarpeiden muodossa koululle lahjoittanut ja joka Lappeen kuntalaisten ja piiriläisten puolesta kiitollisuudella merkittäköön. Samoin on koulu saanut vastaanottaa lahjoituksen Rautakauppa Oy Ilmariselta kaikissa kouluhuoneissa tarvittavat akkunaverhotelineet sekä eräältä koulupiiriin kuuluvalta rouvalta akkunaverhot.

Kuten edellä mainittiin, alotti koulu varsinaisen toimintansa syksyllä 1923, mutta pidettiin koulun viralliset vihkiäiset vasta viime sunnuntaina. Tilaisuuteen oli kutsuttu Lappeen kunnanvaltuusto, Etelä-Saimaan opettajayhdistys, piiriläiset ja koulun ystävät.

Ohjelman suorituksen alottivat täsmälleen klo kaksi nelikätisellä pianonsoitolla rouva L.Puurunen ja hra Rolf Hypen esittämällä Beethovenin Egmond-alkusoiton. Tämän jälkeen seurasivat opettaja Väinö Puurusen avaus- ja tervehdyssanat. Tilaisuutta varten harjoitettu sekakuoro lauloi muutamia lauluja rouva L.Puurusen johdolla. Sitten seurasi ohjelmassa Händellin Largon ja myöhemmin Beethovenin toisen sinfonian trio-esitys (rva Puurunen urkuharmooni, hra K.J.Lång viulu ja hra Hypen piano) Nämä musikaalista kykyä vaativat kappaleet suoritettiin taiteellisella valmiudella. Vihkiäispuheen piti sotarovasti Alfons Lönnroth päivän tekstin johdolla. Esitelmän kansakoululaitoksen synnystä ja koulujen vaikutuksesta yhteiskuntaoloihin piti tarkastaja T.G.Murto. 
Muukonniemen koulun länsipääyty siintää puiden välistä Hartikanlahdelle
 Lennokkaassa ja muotokauniissa puheessaan valaisi arkkitehti Toivo Salervo kodin ja koulun keskinäistä suhdetta, josta moni, ehkäpä koululle kylmäkiskoinenkin, sai lämpimän ja kohottavan vaikutelman. Puheen jälkeen seurasi tilaisuutta varten harjoitetun mieskuoron laulua. Koulun rakennuskertomuksen selosti johtokunnan puheenjohtaja, isännöitsijä K.J.Lång tehden siinä selkoa koulun rakennushistoriikista. Lappeen kunnanvaltuuston puolesta esiintoi sen puheenjohtaja, opettaja T. Pantzar kiitokset siitä huomaavaisuudesta, jota koulun johtokunta on osoittanut valtuustoa kohtaan toivottaen samalla valtuuston puolesta onnea ja menestystä koulun työlle. Opettaja Lauri Uotila esitti opettajayhdistyksen ja opettaja Lumme Mustolan koulun kiitokset ja onnittelut. Loppurukouksen toimitti kirkkoherra A. Simola ja hartautta uhkuva tilaisuus päättyi virteen 350.
 
Kaikille kutsuvieraille tarjottiin kahvit Lamposaaren sahan isännistön puolesta. Ylevä mieliala vallitsi yleisössä vielä juhlasta lähdettyäkin ja varmaankin saatiin siellä puheiden, laulun ja soiton mukana kylvetyksi siunausta tuottavia siemeniä läsnäolleiden mieliin.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 15: Muukonniemi



Muukonniemen koulu, maaliskuu 2015
Tämäkertaisena postauksena on jälleen Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, nyt järjestyksessä numero 15 eli Muukonniemen koulu. Koulua ei olla tosin vielä lakkautettu, vaan se toimii edelleen, muttei varsinaisessa kiinteistössään. Oppilaat nimittäin kuljetetaan joka aamu Joutsenoon koulukiinteistön sisäilmaongelmien takia. Edellinen koulupäivitys esitteli Lamposaaren koulua, jossa vierailin samana päivänä maaliskuun alkupuolella, jona pysähdyin kuvaamaan komeaa Muukonniemen koulua. Vanha koulurakennus on todella upea, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Sen lisäksi se sijaitsee hienolla paikalla, Saimaaseen pistävässä niemessä, keskellä kauneinta Järvi-Suomea.

Muukonniemen koulurakennus sijaitsee osoitteessa Muukonniementie 88,
Melkonniemessä, Hartikanlahden ja Mielonlahden välissä
Muukonniemen – Lamposaaren alueelle puuhattiin kansakoulua jo vuonna 1910. Seudun lapset olivat käyneet Mustolan kansakoulua vuoden 1905 syksystä alkaen. Matka sinne oli kuitenkin pitkä ja vaikeakulkuinen. Mustolan kansakoulun piirikokoukselle jätettiin anomus koulun perustamisesta Lamposaareen vuonna 1910. Anomus hylättiin piirikokouksessa 27.2.1910. Samaan aikaan puuhattiin kansakoulua Lauritsalaan. Tämä hanke toteutuikin vuonna 1911. Matka Lauritsalankin kansakouluun oli kuitenkin edelleen hankala varsinkin kelirikon aikana.
Muukonniemen molemmat koulurakennukset  maaliskuisessa kuvassa,
vasemmanpuoleinen rakennettu vuonna 1923, oikeanpuoleinen vuonna 1998.
Vuonna 1919 Lamposaaren, Utrasaaren sekä Hirvisaaren asukkaat perustivat Wahlin sahan isännöitsijan K. J. Långin johdolla toimikunnan, joka vaati kansakoulua sekä Lamposaareen että Muukkoon. Esitys koulujen perustamisesta toimitettiin kansakoulujen piirijakotoimikunnalle. Nyt pyrkimykset tuottivat tulosta ja niinpä vuonna 1920 hyväksytyssä Lappeen kunnan kolmannessa piirijakosuunnitelmassa mainittiin vihdoin Muukkolan koulupiiri. Aluksi suunniteltiin kahta koulua, toista saareen ja toista mantereelle. Koulun rakentamisesta lankeavat suuret kustannukset saivat kuitenkin saarilla asuvat taipumaan ainoastaan yhden, mutta suuremman koulun rakentamiseen ja tällä kertaa mantereelle. Lappeen kunnanvaltuusto oli myötävaikuttanut saarikoulun hylkäämistä, eväämällä vuonna 1921 toistamiseen rakentamisanomuksen. Koulupiiri koostui viidestä kylästä (Laihia, Saikkola, Hartikkala, Muukkola ja Ilottula) sekä kolmesta saaresta (Lamposaari, Utrasaari ja Hirvisaari).
Yksityiskohta vuonna 1923 rakennetusta koulusta
Koulun sijaintia ratkomaan valittiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja Taavi Pantzar, isännöitsijä
K.J. Lång ja tarkastaja Taavi G. Murto. Paikaksi valikoitui Saimaaseen pistävä niemi, joka näkyi selkeästi myös Lamposaareen, josta merkittävä osa koulun oppilaista saapui. Kunnanvaltuusto hyväksyi toimikunnan ehdotuksen, vaikka osa mantereella asuvista talollisista vaati koulun rakentamista noin kaksi kilometriä mantereelle päin.
Kaunis ovikokonaisuus Muukonniemen koulurakennuksessa.
Niinpä tammikuun alussa 1923 Lappeen kunta osti talollinen Antti Penttilältä 1,5 hehtaarin (toisen tiedon mukaan kahden hehtaarin) maa-alueen koulun paikaksi. Kauppahinta oli 20 000 markkaa. Kunnan puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Elias Tukia ja J. R. Malin. Koulun ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi sahan isännöitsija K.J. Lång, taloudenhoitajaksi maanviljelijä Juhana Turkia ja jäseniksi työn johtajat Aukusti Topra ja H. Haave sekä työmiehet Edvard Manninen ja Frans Ruokokoski .  Jo samaisen tammikuun ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta hyväksyi arkkitehti Toivo Salervon tekemät  kolmeopettajaisen koulun rakennuspiirustukset. Rakennustoimikuntana toimi koulun johtokunta joka antoi kivijalan teon Wille Hämäläisen urakaksi ja puurakenteet urakoi Juhana Ruokonen.
Muukonniemen koulurakennus Hartikanlahden jäältä kuvattuna

Kesällä 1923 julistettiin koulun johtajaopettajan, naisopettajan ja alakansakoulun opettajattaren virat haettavaksi. Hakijoita oli peräti 51. Valituiksi tulivat opettajapariskunta Väinö ja Lyyli Puurunen Lapualta yläkouluun ja opettaja Ida Kotiranta Lappeenrannasta alakouluun. Ida Kotiranta teki pitkän päivätyön Muukonniemen opettaja. Hän oli virassa aina vuoteen 1949 saakka. Koulutyö alkoi 28.9.1923 kahdessa vuorossa rakennuksen keskeneräisyyden takia ja kalusteiden puuttumisen takia. Ensimmäisenä lukuvuonna oppilaita ilmoittautui kouluun yhtyeensä 130. Koulun vihkiäisjuhlaa vietettiin 27. tammikuuta 1924. Koulun pitkäaikaisia opettajia ovat olleet Ida Kotirannan lisäksi Saima Salervo, Aili ja Matti Suorsa, Liisa Valtonen, Mirja ja Hannu Kyyrä, Maija ja Niilo Sinkko sekä Arja Pelkonen.
Etelä-Saimaan (2.2.1924) uutiskuva Muukonniemen koulun vihkiäisistä 27.1.1924

Olen poiminut rehtori Jukka Korpelan laatimasta koulun 75-vuotishistoriikistä joitakin mielenkiintoisia tapahtumia ja yksityiskohtia kouluvuosien varrelta:
- Alkamisvuodesta 1923 lähtien johtokunta avusti vähävaraisia oppilaita vaatteiden hankkimisessa . Ensimmäisenä kouluvuotena avustettiin 25 oppilasta 5000 markalla .
- Vuonna 1925 perustettiin suuren oppilasmäärän takia toisen alakoulunopettajan väli-
aikainen virka.
- Vuonna 1927 koulu oli viikon suljettuna tuhkarokkoepidemian takia.
- Vuonna 1929 oppilasmäärä oli kohonnut 180 oppilaaseen ja johtokunta päätti vastustuksesta huolimatta siirtää osan oppilaista Mustolan kouluun.
- 1930 -luvun vaihteessa muutama oppilas oli pois koulusta ja kulki kerjuulla. Tästä antoi koulun
johtokunta varoituksen kyseisten lasten vanhemmille.
- Ruokailu oli alkuaikoina vapaaehtoista ja maksullista, aterian hinta 50 penniä ateria. Tosin johtokunta myönsi vähävaraisille lapsille ilmaisen aterian.
- Vuonna 1935 pidennettiin hiihtoloma yhdeksänpäiväiseksi kurkkumätätapausten vuoksi.
- Koulun kaikkien aikojen oppilasmääränhuippu saavutettiin vuonna 1937, jolloin koulun kirjoissa oli 205 oppilasta jatkokoululaiset mukaanluettuina.
 - Talvisodan aikana koulutyö oli keskeytettynä viideksi kuukaudeksi, koska koulurakennusta tarvittiin sotilasmajoituksen tarpeisiin.
- Syyslukukaudella 1941 ei ensimmäinen luokka opiskellut lainkaan opettajapulan vuoksi.
- Vuonna 1943 pidettiin hallituksen määräyksestä helmikuussa kahden viikon hiihtoloma polttopuiden säästämiseksi.
- Vuodesta 1947 koululla on ollut terveydenhoitaja.
- Vaikka Lamposaaressa aloitti vuonna 1947 toimintansa kaksiopettajainen kansakoulu, oli Muukoniemeen perustettava viides opettajan virka vuonna 1948 suuren oppilasmäärän takia.
- 1950-luvun alussa koulun johtokunta tunsi (valittaen aina kouluhallitukseen asti) huolta pienten repunkantajien koulutiestä. Koulutie oli nimittäin sopimaton ja jopa vaarallinen kulkiessaan läpi erään talon karjahaan, jossa hevosetkin kirmailivat laitumella.
Muukonniemen kansakoulu kuvattuna 1950-luvun puolivälissä.
Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 165 oppilasta.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

- 1950-luvun suuret ikäluokat nostivat oppilasvahvuuden jälleen kahdensadan pintaan ja laajentuneen Mustolan koulun lisäksi Muukon aseman seudulta pakkosiirrettiin 30 lasta Partalan
kouluun. Asiaa ei auttanut edes 76 oppilaan vanhemman vastustuskokous, josta lähetystö vei kirjelmän kouluhallitukseen asti vuonna 1960.
- 1960- luvun lopulla kansakoulu muututtui kuusivuotiseksi ja oppikoulun siirtyvien määrä kasvoi. Tästä seurasi oppilasmäärän lasku, joka johti viidennen opettajaviran lakkauttamiseen vuonna 1968.
- Vuonna 1975 koulun nimi muuttui Muukonniemen kansakoulusta Muukonniemen ala-asteeksi.
- 1980- ja 1990-luvuilla oppilasmäärä liikkui sadan molemmin puolin (vuoden 1998 alussa 96 oppilasta).
- Lisärakennus, jossa on liikuntasali, teknisentyön luokka ja väestösuoja, valmistui vuonna 1998. Samassa yhteydessä vanhan koulurakennuksen molemmat päädyt, entiset asunnot, muutettiin normaaleiksi perusluokiksi.
Muukonniemen koulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto
Muukonniemen koulu 2000-luvulla.
Muukonniemen koulun henkilökuntaa ja oppilaita alkoivat 2010-luvulla vaivata huonosta sisäilmasta johtuvat terveysongelmat. Nämä nousuivat esille varsinkin syksyllä 2013. Lopulta ajauduttiin tilanteeseen, jossa koulun oppilaat opiskelevat Joutsenossa, lakkautetun Joutsenon lukion jäljiltä jääneissä tiloissa. Sinne oppilaat kuljetetaan joka päivä. Tällaisena tilanne jatkunee, kunnes vuoden 2017 alussa valmistuva Pontuksen koulu korvaa Kanavansuun, Mustolan ja Partalan koulut Muukonniemen lisäksi.

Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus
Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 14: Lamposaari


Lamposaaren entinen kansakoulu maaliskuun alkupuolella 2015
Maaliskuisena sunnuntaiaamuna Kulkurini toi minut ensin upealle Muukonniemen koululle ja sen jälkeen lossimatkan takana olevalle Lamposaaren koululle. Lamposaari on Lappeenrannassa, eteläisellä Saimaalla sijaitseva saari, joka muodostuu itse asiassa kahdesta saaresta, Utrasaaresta ja Lamposaaresta. Saaret yhdistettiin aikoinaan toisiinsa kansakoululle kulkevan tien vuoksi. Lossi saatiin saareen vuonna 1963. Sitä ennen siellä ei ollut teitä eikä autojakaan. Saaressa toimi aikoinaan WAHL & CO AB:n / Rauma Repolan OY:n saha ja sen mukana tuomana runsaasti asukkaita. Sahasta on muuten vuonna 2013 ilmestynyt laaja historia, Martti Rommin kokoama Wahlin saha 1905 - 1967. Saha paloi 1967 ja siitä alkoi saareen autioituminen. Vielä 1980-luvulla Lamposaaressa oli posti ja Utrasaaressa kirjasto. Kun palvelut lopetettiin, asukkaiden muuttoliike kiihtyi varsinkin 1980- ja 1990-luvuilla. Talot autioituivat ja rapistuivat. Nykyisin saaressa on noin 60 ympärivuotista asukasta.
Lamposaaren kansakoulu 1960-luvun puolivälissä
Kuva Lappeenrannan kaupunginarkisto
Oma kansakoulupiiri perustettiin Lamposaaren vuonna 1947. Koulu saarelle rakennettiin vuonna 1953. Sen suunnitteli Maaseudun Keskusrakennustoimisto. Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 48 oppilasta ja kolme opettajaa. Vuonna 1965 tehdyssä Lappeen kunnan kansakoulujen oppilasmäärä ja tilaselvityksessä todettiin Lamposaaresta seuraavasti: Koulussa olisi kovasti tilaa suuremmallekin oppilasjoukolle. Saaren asukamäärän laskiessa nopeasti sahan palon jälkeen, koulu lakkautettiin vuona 1975. Koulurakennuksen nykyisten omistajien mukaan Lappeenrannan kaupunki myi koulurakennukset yksityishenkilöille 1990-luvulla. Nykyisillä omistajilla, joita jututin pitkät tovit koulun pihalla,  rakennus on ollut noin kaksitoista vuotta. Rakennuksen ulkoasu on pääpiirteissään sama kuin sen valmistuessa 1950-luvulla.

Palaan jossakin vaiheessa koulun sulkemisvaiheisiin. Alla lisää kuvia koulurakennuksesta:
Lamposaaren kansakoulu 1950-luvun puolivälissä
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto



Lamposaaren entinen kansakoulu maaliskuun alkupuolella 2015

Lamposaaren entinen kansakoulu maaliskuun alkupuolella 2015
Lamposaaren entisen kansakoulun seinässä oleva kyltti kertoo rakennuksen mennestä kouluhistoriasta


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lakkautettujen (kylä)koulujen kierros (Päivitetty 12.1.2017)

Lappeen kansakoulujen piirijako vuonna 1957
Syksyisillä pyöräretkilläni Lappeenrannan ympäristön kyläteillä kiinnittivät nopeasti huomioni entiset komeat kyläkoulurakennukset. Kuvatessani pyöräretkelläni Hanhijärven jo muussa käytössä olevaa koulua, mietin  miten jokaisella koululla on oma rikas tarinansa takanaan. Ne ovat usein myös erittäin kauniita kokonaisuuksia, jotka ovat hallinneet kyläseutua keskeisellä sijainnillaan ja kyläläisiä yhdistävällä toiminnallaan sukupolvesta toiseen. Minulle heräsi halu kertoa kustakin koulusta tarina, joka on jokaisen seudun asukkaan helposti saavutettavissa. Niinpä kirjoitin lokakuussa 2014 ensimmäisen Lakkautettujen kyläkoulujen kierrokseni  Hanhijärven koulusta. Kiinnostukseni johti lopulta myös arkistojen penkomiseen. Niistä löytämilläni historiikeilla, faktatiedoilla ja valokuvilla olen täydentänyt tekstejäni.

Koulumaailmassa on vuosia ollut trendinä pienten kyläkoulujen lakkauttaminen. Henkilökohtaisesti minä EN iloitse yhdenkään kyläkoulun lakkauttamisesta ja vanhan koulukiinteistön purkamisesta. Kouluilla on ja on ollut suuri merkitys kylien sosiaaliselle ja kulttuuriselle elämälle. Kun kylästä häviää koulu, sieltä saattaa hävitä muukin yhdessä tekemisen palo.

Aikomukseni on kuvata pyörä- ja kävelyretkilläni KAIKKI Lappeenrannan seudun lakkautetut ja vielä pystyssä olevat (ja palaneetkin) kyläkoulut ja laatia niiden historiasta lyhyt katsaus.

Taikinamäen kansakoulun opettajan,
kansakoulujen rakentamisen puolesta ahkerasti toimineen
  ja valtiopäivämiehenäkin vaikuttaneen Kalle Oittisen
 muistokirjoituksen alkuosa Wiipuri-lehdessä 23.9.1899.

Kansakoululaitoksen luominen aloitettiin maahamme1860-luvulla ja vähitellen jokaisessa isossa suomalaisessa maalaiskylässä oli oma koulu. Lappeenrantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1866, Lappeelle vuonna 1878. Kouluverkosto alkoi supistua 1960-luvulla maaltamuuton kiihdyttyä ennennäkemättömiin mittoihin. Toinen koulutarvetta vähentävä tekijä oli syntyvyyden lasku. Tätä kehityskulkua ei ole onnistuttu kääntämään. Uudella vuosituhannella koulujen lakkauttamisen taustalla on ollut paitsi edellä mainitut syyt, myös säästäminen sekä käsitys että suuri on kaunista, opetuksessakin.

Aloitin blogikirjoitukseni lakkautetuista kouluista siis kirjoittamalla ensin artikkelin Hanhijärven koulusta. Seuraavana oli vuorossa tarina Lempiälän koulusta. Tämän jälkeen tuli vuoroon Tirilän koulu. Numerolla neljä on blogikirjoitusten ketjussa Puralan koulu, jonka kohtalon sinetöi aikoinaan tulipalo. Järjestyksessä viides on jälleen tarina palaneesta koulusta, nimittäin Keskisaaren koulusta. Kuudentena on vuorossa Lappeen pitäjän muinaisen keskuspaikan eli Kauskilan koulun tarina. Kauskilaa seurasi kirjoitus upeasta Vilkjärven koulusta. Numero kahdeksan kierroksellani on Rovon eli Rutolan koulu, joka perustettiin vuonna 1908. Seuraavana oli vuorossa Pahloisten eli Siparin kansakoulu, joka oli neljäs Lappeen kunnan alueelle perustettu koulu. Kymmenes kertomukseni on tarina Pulsan koulun vaiheista. Tämän jälkeen vuorossa oli Tanin koulu. Tanin jälkeen seurasi kertomus Lauritsalassa sijainneen Hakalin koulun vaiheista. Seuraavaksi perehdyin Lemin Kytölän kouluun ja Lamposaaren koulun historiaan. Tämän jälkeen on seurannut tarinat Muukonniemen koulusta sekä Luukkaan koulun alkuvaiheista. Kesän 2015 aikana olen koonnut artikkelit Rikkilän, Räihän, Rapattilan ja Nyrhilän/Kären kansakouluista. Syksyllä vuoroon tulivat Lemin Kotalahden koulu ja  Kannuskosken koulu Luumäellä. Lakkauttamista odottavista kouluista olen kirjoittanut yhden blogikirjoituksen, Partalan koulusta. Keväällä 2016 syntyivät tarinat Haapajärven koulusta ja Lauritsalan kansakoulun eli nykyisen Kanavansuun koulun alkuvaiheista. Vuoroa ovat odottamassa edelleen blogimerkinnät mm.  Mustolan ja Vainikkalan kouluista sekä  Kanavansuun koulun jatkovaiheista. Samoin tulossa ovat kirjoitukset Savitaipaleelta Säänjärven / Karhulan, Havon ja kirkonkylän kouluista, Lemin Pöllölän ja Huttulan kansakouluista sekä Taipalsaaren Rehulan koulusta. Lemiläisistä kouluista on Kytölän koulun lisäksi kirjoitukset Vetjan koulusta ja Lemin yksityisestä kansakoulusta. Taipalsaaren kouluista löytyvät artikkelit Tukialansalmen kansakoulusta ja pitäjän ensimmäisestä kansakoulusta.
Lappeen kansakoulujen piirijakoa varten vuonna 1920 laadittu käsinpiirretty kartta


Etelä-Saimaan toimituskin on huomannut vanhojen koulurakennusten historiallisen arvon. Etelä-Saimaa-lehdessä, sen paperiversiossa oli nimittäin 16.8.2015 artikkeli otsikolla Hirret kuiskivat tarinoita. Siinä kerrottiin, miten vanhojen kansakoulujen uudet omistajat ovat kiinnostuneita kotiensa menneisyydestä. Juttuun oli haastateltu Taipalsaaren Rehulan koulun nykyistä omistajaa taideseppä Antti Niemistä sekä Luumäen Heikkilän kansakoulun omistajaa kuvataitelija Sirkka-Liisa Lonkaa.

Jatkoa seuraa....