Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitti välillä Haukkavuori - Simpele

Näkymä Haukkavuorelta Sarajärvelle

Pääosa retkeilyreitistä kulki mäkisillä kylä- ja metsäteillä

Lauantaina 29.4. suuntasin autoni keulan Simpeleelle. Tällä kertaa päämääränä oli kulkea Ruokolahden - Rautjärven retkeilyreitiltä väli Simpeleeltä Haukkavuorelle ja takaisin. Olen pari kertaa aikaisemmin käynyt Haukkavuorella ja kiertänyt sen ympäristössä kulkevan luontopolun, mutta reitiltä Simpeleelle vievä sivuhaara oli kokematta. Ruokolahden keskustaa lähtöpisteenä käyttäen olen muutaman kerran kolunnut vaellusreitin läntisen pään, mutta Haukkavuorelle asti en ole vielä reittiä kulkenut.


Jätin autoni kuitenkin Konkalammen hiihtokeskukseen, enkä Simpeleen keskustaan, josta reitti alkaa. Kun Konkalammen pururadalta siirrytään maastoon, on edessä todella jyrkkä nousu Ampumatielle. Tämän jälkeen reitti kulkee pitkän tovin kyseisellä tiellä, jolla korkeusvaihtelut ovat todella suuria. Vaikka kävely soratiellä on tietysti helppoa, pulssin saa nopeasti nousemaan, mikäli kipuaa rivakasti tiellä olevat jyrkät mäet ylös.

Reitti oli erittäin hyvin merkitty.

Ampumatietä kuljetaankin parisen kilometriä, kunnes saavutaan Pitkäjärventien ja Hivelinnotkontien risteykseen. Sen jälkeen seurataan toista kilometriä  Hivelinnotkontietä, kunnes tullaan Änkiläntien risteykseen. Sitäkin kuljetaan muutama sata metriä, kunnes vihdoin siirrytään maastoon. Sen alkumatka koostuu hakkuuaukeista, jonka jälkeen siirrytään sekametsään ja lopulta sakeaan kuusikkoon. Pian ollaan jälleen metsätiellä (Makkaravuorentie), jota kuljetaan puolisen kilometriä, kunnes reitti siirtyy uudestaan maastoon. Tälläkin kertaa on pian edessä korkealla mäellä oleva laaja hakkuuaukea. Sieltä laskeudutaan alas pellon reunaa pitkin ja saavutaan, jälleen kerran, metsäautotielle (Suurkankaantie). Tämän tien varressa tapaan ensimmäiset kanta-asukkaat, jotka ovat tekemässä tien päässä olleesta hirsitalosta polttopuita.  Tien päättyessä siirrytään metsäpolulle, joka kiertelee ensin suon reunaa ja kääntyy sen jälkeen notkoon, joka on täysin veden vallassa. Niinpä on pakko poiketa reitiltä, ja hamuta paikan ohi tiheän kuusikon läpi. Noin puolen kilometrin metsätaipaleen jälkeen saavutaan metsäautotielle (Kuhavuorentie). Tämän jälkeen retkeilyreitti kulkeenkin kylä- ja metsäautoteitä (Junkkarintie - Haukkavuorentie) aina Haukkavuoren laavulle saakka.

Myrskyn kaatamat puut oli jätetty polulle kelottumaan

Tällainen näkymää löytyy Junkkarintien varrelta

Tällä Simpele - Haukkavuori-reittiosuudella noin 75 - 80% matkasta kuljetaan joko metsä- tai kyläteillä, joten reitti on helppo. Mutta ne ennakko-odotuksiin sisältyvät ainutlaatuiset luontokokemukset jäävät vähemmälle. Reitti ei näytä olevan kovin suosittu, sillä mm. avohakkuualueilla polku miltei katoaa heinikkoon.  Reitti on erittäin hyvin merkitty viitoilla ja oranssilla värillä maalatuilla merkeillä.  Osuuden loppupäässä, Innasenurkan kyläaukean jälkeen,  saavutaan seudulle, joka henkii sitä samaa jylhän erämaan tuntua, joka on mielestäni tyypillistä Ruokolahden vaellusreitille. Loppupisteenä vaelluksellani oli tietysti Haukkavuori, jonka alla levittäytyvä Sarajärvi näytti olevan vielä umpijäässä.

Edestakaisin matkaa kertyi noin 24 kilometriä. Vastaantulijoita oli ainoastaan viisi, joista neljä oli pikavierailulla Haukkavuorella ja viiden ratsasti vastaan hevosen selässä kylätiellä. Hirsitalon pilkkojien lisäksi tarinoin pitkän tovin liikuttuneessa tilassa olleen kanta-asukkaan kanssa, joka oli kovin huolissaan siitä, etten vain ole vihreä. En tunnustanut mitään väriä, jotta uskallan kulkea reitin vielä toisenkin kerran :)

Uupunut hirsitalovanhus

Simpeleen Reservinupseereiden ja Simpeleen Reserviläisten
yhdessä omistama Junkkarikämppä, jota on mahdollista vuokrata.

Reitin varrella on myös Iivanansaari, jonka tarina löytyy täältä

Itäisen naapurimme tekemät ilmatilanloukkaukset

Etelä-Saimaa 29.1954

Parina viime vuonna on ltiedotusvälineissä ollut ajoittain uutisia venäläisten suorittamista maamme ilmatilan loukkauksista. On arveltu, että loukkauksilla on paitsi testattu ilmapuolustustamme, myös haluttu lähettää viestiä siitä, että pienen Suomen on syytä varoa ulko- ja puolustuspoliittisia päätöksiään. Jos nuo päätökset ovat "vääriä", olemme valmiina iskemään nopeasti, on epäilty piiloviestiksi.

Etelä-Saimaa 29.1.1954

Kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, ilmatilanloukkaukset eivät olleet lainkaan harvinaisia. 1930-luvulla puna-armeijan lentokoneet tekivät järjestelmällisesti tiedustelulentoja maamme yllä. Tulevaa talvisotaa varten suoritettiin pohjustustyötä. Ainakin yhdessä tapauksessa kone joutui tekemään pakkolaskun.  Tällöin lehdet kertoivat perusteellisesti tapahtumasta ja lentäjien kuulusteluista.  1980-luvulla puna-armeijan helikopterit suorittivat lentoja kilometrikaupalla maamme rajojen sisällä Uukuniemen Myötävaaralla. Paikallinen asukas katseli pihaltaan, kun iso neuvostoliittolainen kopteri kaarteli muutaman kymmenen metrin korkeudessa hänen pihansa yllä. Näistä ei useimmiten hiiskuttu sanaakaan tiedotusvälineille, joten kuulin tarina kyseisen tapahtuman kotihallaan seuranneelta. Pakko niistä oli kertoa silloin, jos punakone tippui tai teki pakkolaskun. Näin tapahtui tammikuussa 1954. Tällöin puna-armeijan suihkuhävittäjä putosi Simpeleelle, reilusti rajan länsipuolelle. Lentäjä toimitettiin jo seuraavana päivän kotimaahansa. Samoin tippuneen koneen jäännökset siirtyivä itärajan taakse niin pian kuin ne vain saatiin kerättyä. Lieneekö nopeaan palautukseen vaikuttanut se, että maahamme oli juuri luvattu päästääa 62 Suomen kansalaista, jotka olivat viettäneet osan elämästään Stalinin vankileirien saaristossa. Uutiset koneen tippumisesta ja suomalaisten palauttamisesta olivat muuten vierekkäin Etelä-Saimaa-lehdessä.

Rautjärven pitäjäntupa

Rautjärven pitäjäntupa on rakennettu vuonna 1905

Rautjärvi – Simpele -kierroksen ehdottomiin pysähtymiskohteisiin kuului vierailu Rautjärven kirkolla, jonka pihapiirissä seisoo komea pitäjäntupa. Pitäjäntuvat toimivat aikoinaan tiloina pitäjänkokouksille ja muille yleisille tilaisuuksille. Se tarjosi myös maja- ja lämmittelypaikan kaukaa pitäjänperukoilta tulleille kirkkovieraille. Ensimmäinen pitäjäntupa rakennettiin perimätiedon mukaan Rautjärven rantaan jo 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Rautjärven pitäjäntuvalle tehtiin perusteellinen korjaus vuosina 2005 - 2008

Nykyinen Rautjärven pitäjäntupa on rakennettu vuonna 1905. Pitäjänkokouksia tuvassa pidettiin vuosina 1905 – 1922. Sen jälkeen kokouspaikka siirtyi Miettilään. Pitäjäntuvassa on sen jälkeen toiminut kunnankirjasto, ennen ja jälkeen sotavuosien miesten käsityökoulu ja naisten kiertävä kotiteollisuuskoulu. Jatkosodan aikana pitäjäntuvassa oli armeijan lääkintähuoltoyksikkö. Rakennuksessa annettiin vuosina 1945 – 1946 myös kouluopetusta. Pitäjäntuvalle perustettiin vuonna 1978 kotiseutumuseo, joka toimi rakennuksessa vuoteen 1996 saakka. Puuhaajina olivat sekä Rautjärven kunta että kotiseutuyhdistys. Rakennuksen huonon kunnon takia kotiseutumuseo siirrettiin Miettilään terveystalolle.

Rautjärven pitäjäntupa 31.5.2015

Rakennus kunnostettiin vaiheittain vuosina 2005 – 2008. Kunnostuksesta kantoi vastuun Rautjärven kotiseutuyhdistys ja rahoitusta saatiin sekä julkiselta että yksityisiltä tahoilta. Korjauksessa kengitettiin hirsiä, uusittiin katto ja lattia, vaihdettiin ikkunapuitteita ym. Ulkopuolelle tehtiin salaojitus, perinneaita, vinttikaivo ja ulkohuussi.

Punamullalla maalattu pitäjäntupa seisoo komeana luonnonkiviperustallaan. Kookas hirsirakennus on varustettu pienellä kuistilla. Katto on nykyisin pellistä ja rakennuksen yläosan seinät on pystyrimoitettu.

Rautjärven pitäjäntupa 31.5.2015

Pitäjäntuvassa järjestetään nykyisin vaihtuvia taidenäyttelyitä, näytelmiä ja musiikkitapahtumia. Siellä on myös pienehkö kokoelma kotiseutukirjallisuutta.

Haukkavuori Rautjärven ja Ruokolahden rajalla

Haukkavuoren laelta avautuvat komeat maisemat

Kesäloman alkamisen kunniaksi 30.5.2015 tekemäni, Rautjärvelle ja  Simpeleelle suuntautunut kotiseutumatka, alkoi Haukkavuorelle kiipeämisellä. Päivä ei ollut erityisen lämmin, mutta aika ajoin aurinko palkitsi säteineen vuorelle kavunneen kulkijan. Jyrkkiä rinteitä noustessa pukkasi ajoittain hikeä pintaan, mutta vuorelta avautuvat upeat maisemat, käen kukunta ja lukuisten lintujen iloinen sirkutus metsässä kertoivat, että kiipeäminen kannatti. Satakielen laulua jäin kyllä kaipaamaan.

Informaatiotaulu Haukkavuoresta

Haukkavuoren luontopolku on 4,4 kilometriä pitkä. Reitin alussa on laavu, taukokatos ja infotaulu reitistä. Luontopolku on suhteellisen hyvin viitoitettu ja merkitty puihin oransseilla ja sinisillä merkinnöillä. Noin kahden kilometrin jälkeen on polulla epäselvä risteys. Syynä on ilmeisesti paikalla tehty metsänhakkuu, joka on poistanut osan merkinnöistä. Risteyksessä valitaan kahdesta polusta taaempi. Polku soveltuu hyväkuntoisille ja haastavaa reittiä hakeville. Kapea polku mutkittelee metsässä, sateella liukkaiden kallioiden päällä ja polulle kaatuneiden puiden välissä. Reitin varrella on jyrkkiä nousuja ja runsaasti korkeusvaihteluja. Monissa jyrkissä paikoissa on aikoinaan tehdyt portaat. Nyt niistä merkittävä osa on jo heikossa kunnossa ja paikoin ne ovat myös luhistuneet. Polku vaatii kulkijalta sekä kuntoa että ketteryyttä.

Polun lähtöpisteessä on informaatiotaulun lisäksi vessat ja kota

Polku kulkee Haukkavuoren ympäristössä hyvin vaihtelevassa ja ajoittain lehtomaisessa metsässä. Reitin alkupisteeltä noustaan vajaat 80 metriä Sarajärven pinnasta kohoavalle Haukkavuorelle. Sen laelta avautuvat huikaisevat näkymät kauas horisonttiin. Jylhät maisemat, syvänsinisenä siintävät järvet, vihreät metsät ja käkkäräiset männyt kalliolla kruunaavat supisuomalaisen maiseman. 

Haukkavuori on Etelä-Karjalan maakunnan korkein piste. Sieltä on äkkijyrkkää pudotusta alhaalla kimmeltävälle Sarajärvelle lähes 80 metriä. Ympäristössä olevat järvet ja lammet ovat myös huomattavasti merenpinnan yläpuolella, mm. Sarajärvi 93 metriä ja Saarlampi 105 metriä. Haukkavuoren laki on kaiken kaikkiaan 172 metriä merenpinnan yläpuolella.

Tästä se taivallus alkaa

Sarajärven rannasta jyrkänteisenä pystyseinänä kohoava Haukkavuori hallitsee järvimaisemaa. Eteläreunan osittain hioutuneet jyrkänteet ovat sekä morfologisesti että maisemallisesti upeita. Alueen, jonka pinta-ala on yhteensä 119 hehtaaria, metsäosa on lehtipuuvaltainen, osittain kosteapohjainen sekametsä. Valtapuina ovat järeät koivut ja haavat. Suuria mäntyjä ja kuusia esiintyy alueella harvakseltaan. Lahopuita on alueella paikoitellen hyvinkin runsaasti. Lisäksi aluekokonaisuuteen kuuluu muutamia pieniä soistumia, purolaakso ja lähde. Haukkavuori on luokiteltu Etelä-Karjalan arvokkaimpiin kallioalueisiin. Alueen metsät ovat vaihtelevasti käsiteltyjä. Vuoren jyrkänteen alla on vaahteralehto. Maa-aineslain nojalla on alueesta suojeltu noin 85 %. Siitä on 26 hehtaaria  (22 % alueesta) on hankittu valtiolle luonnonsuojelualueeksi.

Haukkavuori on ollut myös historiallinen rajapyykki.  Valtakunnan raja on kautta vuosisatojen kulkenut näiden seutujen halki, ainakin neljä kertaa. Vanhan Ruotsin ja Novgorodin ensimmäinen virallinen raja määriteltiin Pähkinäsaaressa vuonna 1323 ja sen linja noudatti kaakosta alkaen maastoa Pajarin Pitkäjärvi - Ylimmäinen - Laikkolammet - Torsansalon tienvarren rajamerkki - Pallaitniemi - Torsanvuori - Haukkavuori. Samaa linjaa ovat Rautjärven kohdalla noudattaneet myös Täyssinän (1595) ja Uudenkaupungin (1721) rauhan rajat. Torsanvuoressa (jonka tarkastaminen jäi seuraavaan kertaan) ja Haukkavuoressa nähtävissä olevat vuosiluvut sekä rajan suuntaa osoittavat merkit ja valtakunnan tunnukset ovat Uudenkaupungin rauhan perua rajankäynti vuodelta 1722. 

 

Rajamerkintä vuodelta 1722

Haukkavuori on ollut pitkään  myös kuntien rajapyykkinä. Aikaisemmin siellä yhtyi kolmen kunnan, Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen rajat. Nykyisin se on kahden kunnan eli Rautjärven ja Ruokolahden rajana. Haukkavuoren luoteis-pohjoisosa kuuluu Ruokolahden kuntaan, mutta muilta osin se kuuluu Rautjärven kuntaan.

Informaatiota vuoren laella usealla kielellä

Haukkavuoren ydinalueen lahjoitti Etelä-Karjalan maakuntaliitolle vuonna 1962 Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). Etelä-Karjalan maakuntaliitolta se siirtyi niin ikään lahjoituksena Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle vuonna 1989.

Käkkärämänty vuoren päällä

Ajo-ohje:
Haukkavuorelle on Simpeleeltä matkaa n. 14 km. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Ennen Sarajärven kylää on vasemmalle viitta "Haukkavuori".

Haukkavuoren parkkipaikka löytyy osoitteesta Haukkavuorentie 235 56800 Rautjärvi 

 

Jyrkimpiin polun kohtiin on rakennettu portaita

Mutta paikoin portaat ovat jo luhistuneet

Upeita näkymiä riittää polun varrella

Kyllä tämäkin kansallismaisemasta käy

 

Ja vielä lisää

Ja tässä yksi näkökulma

 

Viitoitusta

Parikkalan Koitsanlahden ortodoksinen hautausmaa (Päivitetty 12.5.2018)

Parikkalan ortodoksinen hautausmaa

Ajellessani 2.6.2015 kohti Pohjois-Karjalaa, poikkesin kuutostieltä syrjään hieman ennen Koitsanlahtea. Tavoitteena oli löytää palanen laatokankarjalaista ortodoksista perinnettä eli Parikkalan vanha ortodoksinen hautausmaa. Olinhan kirjoittanut tästä hautausmaasta blogissani jo aiemmin. Käännyin Kuutostieltä Käkirinteentielle ja lähes metsäautotiekuntoisen Käkirinteentien ja Syrjärinteentien risteyksestä löytyikin etsimäni hautausmaa.

Hautausmaan portti

Harvinaisen metsäisen Syrjärinteen kalmiston erottaa muusta metsästä osittain kiviaita, osittain verkkoaita. Hautausmaalla on pieni tsasounarakennus ja myös huoltorakennus. Hautausmaan portin kupeessa on informaatiotaulu, johon on lisäksi merkitty kalmistoon haudatut.

Yleisnäkymää hautausmaalle

Hautausmaan tsasounan pääty

Infomaatiotaulusta ilmenee, että kalmisto sijaitsee Petriläisen suvun ja Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan omistamalla maalla. Tämän apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounan ovat lahjoittaneet Ksenia ja Pekka Kuisminin perilliset Maire, Martti, Mirja, Martta ja Maija. He halusivat rakennuttaa tsasounan hautausmaalla lepäävien vanhempiensa muistoksi. Rakennus on arkkitehti Sakari Siitosen

Uutinen Koitsalahden kalmiston uudesta tsasounasta Jaakkiman Sanomissa

suunnittelema ja Seppo Kaskisen sekä Seppo Lötjosen rakentama. Tsasounan katolla olevan liekin teki Martta Saarisen (Kuismin) puoliso Jorma Saarinen. Tsasounan ikonit ovat Liisa Tynkkysen ja Mirja Kuismin-Nurmen maalaamia. Tsasounan vihki metropoliitta Ambrosius 29.6.2003. Tsasouna on jo kolmas paikalla sijainnut. Edellinen oli luhistunut ilmeisesti 1800-luvulla ja kyseisen vuosisadan lopulla sille puuhattiin seuraajaa, mutta jostakin syystä hanke ei toteutunut. Alueella oli vahva ortodoksinen väestö jo 1500-luvulla. Siitä jäi vain rippeet 1600-luvun sodissa ja myllerryksissä. Seudun ortodoksiväestö on pitänyt kuitenkin uskollisesti kiinni esi-isiensä uskosta luterilaisen enemmistön keskellä, vaikka monet heistä ovat siirtyneet asumaan muualle Suomeen. Myös tsasounan lahjoittaneet Kuisminin sisarukset asuvat muualla kuin Koitsanlahdessa.

Sukunimet Kuismin, Petriläinen, Kondrtajeff, Huovinen ja Riikonen esiintyvät usein hautakivissä. Sukunimeä Kondratjeff ja sen suomennoksia esiintyi aiemmin käydessäni Simpeleen luterilaisella hautausmaalla. Merkittävällä osalla heistä oli hautamuistomerkissään ortodoksinen risti.

Näkymää tsasounalle hautausmaan alaosasta

Ilmeisesti suuri osa Parikkalassa ja Simpeleellä asuvista ortodokseista on viime vuosikymmeninä haudattu kyseisten kuntien alueella luterilaisille hautausmaille. Tästä kertoo sekin, että 2000-luvulla Parikkalan ortodoksiselle hautausmaalle on haudattu vain joitakin henkilöitä.

Tsasouna ilta-auringon paisteessa

Näkymä tsasounasta

Hautausmaan informaatiotaulu