Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”

Lappeenrannan ensimmäisen kansakoulun
johtokunnan pöytäkirjat

Otsikossa oleva "kansanviisaus" ymmärrettiin pitkään niin, että ilman ruumiillista kuritusta lapsista ja nuorista kasvaa kunniattomia/kunnottomia aikuisia. Tällainen käsitys vallitsi myös koululaitoksessa.

1800-luvun loppupuolella vahvaksi pedagogiseksi virtaukseksi tuli maamme kansakouluissa herbart-zilleriläinen koulukunta.  Siinä opettajan oli pyrittävä kehittämään oppilas niin ymmärtäväiseksi, että tämä omasta halustaan ja vapaasta tahdostaan teki oikein. Tämä oli ihanne, joka ei kuitenkaan käytännössä toteutunut. Maamme kansakouluväen selvä enemmistö, puhumattakaan kansamme ”syvistä riveistä”, oli vielä 1900-luvuin alussa selkeästi ruumiillisen rangaistuksen kannalla. Kun tuusniemeläinen opettaja J.T. Heiskanen ehdotti yleisessä kansakoulukokouksessa vuonna 1911 ruumiillisen rangaistuksen poistamista, vain muutamat opettajat kannattivat hänen ehdotustaan.  Olihan julkiset raipparangaistuksetkin oli poistettu maamme rikoslainsäädännöstä niinkin myöhään kuin vuonna 1889. Sanomalehdissä oli kuitenkin ajoittain kirjoituksia, joissa vaadittiin ”vitsan vallan” poistamista. Monet kasvatusteoreetikot näkivät ruumiillisen kurituksen haitallisena. Suomalaisen koulujärjestelmän keskeiseksi uudistajaksi Uno Cygnaeuksen jälkeen nousseen August Mikael Soinisen (1860 – 1924) mukaan ruumiillista rangaistusta käyttävä opettaja teki huonon palveluksen kasvatustyölle. Ruumiinrangaistus olikin jo kielletty joissakin kansakouluissa, mm. Viipurin, Oulun, Helsingin suurissa kansakouluissa ja Lahden kansakoulussa, tai se oli sallittu vain koulutarkastajan luvalla.

Johtavien suomalaisten kasvatusteoreetikkojen ja monien kasvatusalan virkamiesten keskuudessa toivottiin yleisesti kurinpitolainsäädännön muuttamista tältä osin. Tämä tapahtuikin nopeasti 1910-luvulla parin vuoden kuluessa. Vuonna 1911 kansakoulutarkastaja Hjalmar Basilier (1857 – 1927) totesi, että kansakouluopettajien tulisi olla asiassa edelläkävijöitä ja kypsiä ruumiillisen rangaistuksen poistamiseen. Samana vuonna tehtiin valtiopäiville anomus (Anomusehdotus n:o 58/1911) ruumiinrangaistuksen poistamisesta kouluissa. Kansankoulutarkastajat esittivät kokouksessaan vuonna 1912, että ”vitsan valta” poistettaisiin vihdoinkin virallisesti. Kouluylihallitus puolestaan katsoi, että ruumiillinen kuritus oli tarpeellista silloin, jos opettaja ja johtokunta sitä yhdessä vaativat, ja jos vanhemmat sen toimeenpanivat. Eduskunnan sivistysvaliokunta asettui mietinnössään kannattamaan tehtyä anomusta, jonka eduskunta sitten hyväksyikin. Ruumiillisen kurituksen kansakouluissa kieltävä asetus annettiin 24.6.1914. Vaikka lainsäädäntö muuttuu, toiminta arjen tilanteissa jatkuu usein pitkään samoja vanhoja latujaan. Näin kävi myös kouluissa käytetyn ruumiillisen rangaistuksen suhteen. Siihen turvauduttiin vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. ”Nostin minä muutaman oppilaan seinällekin, kun mikään puhe ei tehonnut”, kuten eräs lappeenrantalainen rehtori muisteli kirjoittajalle.

Oppikoulussa oli käytössä yhdeksän luvallista rangaistusta, jotka olivat:
1. Varoitus ja nuhtelu luokkalaisten edessä,
2. eroittaminen tovereista,
3. muutto alimmaiseksi luokassa,
4. jälkeenpito koulussa viikon lopulla,
5. nuhtelu ja moite koulun kokoontuneiden opettajain ja nuorison läsnä ollessa,
6. aresti eri huoneessa eli karcerissa,
7. kehoitus koulusta lähtemään,
8. karkoitus oppilaitoksesta vissiksi lyhemmäksi tahi pitemmäksi ajaksi,
9. karkoitus ikuiseksi ajaksi.

Neljää ensimmäistä rangaistusta saattoi käyttää jokainen opettaja, rangaistuksia 5 -8 oppilaitoksen rehtori yhdessä luokanjohtajan kanssa ja karkotus ikuiseksi ajaksi voitiin tehdä vain opettajakunnan yhteisellä päätöksellä. Rangaistus numero seitsemän voitiin korvata joko holhoojan tai rehtorin antamalla ruumiillisella kurituksella. Jos sen seurauksena oli havaittavissa ”parannus”, jäi eroamiskehotus sikseen. Kun ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion ylläpitämissä ja kannattamissa kouluissa asetuksella vuonna 1914, sen soveltaminen eroamiskehotuksen sijasta kumoutui. Se ei kuitenkaan poistanut käytäntöä, jossa kotona annetulla kurituksella korvattiin koulussa annettu ankara rangaistus. Oppikoulun käyttämistä rangaistusmuodoista oli merkittävä yllä mainittu karsseri. Karsseriin eli eräänlaisen koulun vankilaan / putkaan voitiin tuomita enintään 14 vuotta täyttäneitä oppilaita korkeintaan kolmeksi päiväksi. Karsserissa oltiin klo 8 – 20:n välisenä aikana, yleensä neljä – kuusi tuntia päivässä. Karsserirangaistus oli voimassa aina 5.5.1972 annettuun koulujärjestyksen muutokseen asti. Sen soveltaminen oli tosin sotavuosien jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla harvinaista.

Mielenkiintoista on huomata, että Lappeenrannan
ensimmäisen suomenkielisen kansakoulun
varhaisimmat pöytäkirjat on kirjoitettu på svenska

Ruumiillinen kuritus ja karsserirangaistus olivat käytössä myös lappeenrantalaisissa kouluissa. Lappeenrannan yhteislyseoon rakennettiin karsseri ullakolle ensimmäisen laajennuksen yhteydessä vuonna 1907. Karsseri oli vuosittain käytössä muutamia kertoja, yleensä puoli päivää eli kuusi tuntia. Rangaistu oppilas vietti nuo tunnit pimeässä kopissa syömättä. 1920-luvulla karsserirangaistuksen aiheuttivat mm. dynamiitin varastaminen, röyhkeä ja sopimaton käytös, ilkivalta ja pitkäaikainen luvaton poissaolo. Seuraavalla vuosikymmenellä puolenkymmentä poikaoppilasta joutui karsseriin ravintolassa oleskelemisesta. Vuonna 1914 kielletyn ruumiillisen rangaistuksen kitkemisessä riitti vielä kansakouluntarkastajilla pitkään työtä. Joissakin tapauksissa rangaistuksissa oli kyse paitsi julkisesta nöyryyttämisestä myös jopa pahoinpitelystä. Toisaalta on hyvä muistaa, että lasten fyysisen kurittamisen kieltävä laki tuli voimaan vasta vuonna 1984, eli 70 vuotta myöhemmin kuin kouluissa. Alla muutamia pöytäkirjoista poimittuja rangaistusten soveltamisia:

----------
Lappeenrannan kaupunginarkisto. Kansakoulun johtokunnan arkisto. Ca.1. Pöytäkirjat.

1.10.1878, § 1

Kun walmistuskoulun oppilas K. L. on jo tätä ennen huonosta käytöksestään saanut monta helpompaa rangaistusta, vaan ei niistä ole ottanut vähääkään parantuakseen, niin päätti Johtokunta  wiime kokouksessa rangaista häntä 12 tunnin arestissa pidolla. Mutta tätä päätöstä täytäntöön pannessa, nousi satulamaakari W. vastustamaan sanoen itseänsä L:n holhojaksi ja kopeasti väitellen ettei mainittua poikaa saa koulun kopissa pitää eikä myöskään eroittaa koulusta, tunkeutuen tällä tavoin ikäänkun koulun hallitsiaksi. Johtokunta haetutti W:n saapuville vielä tarkemmin kuulustellakseen hänen mielipidettään asiassa, vaan kun hän samalla uhmalla vastusti Johtokunnan määräämää rangaistusta ja oli peräti tyytymätön siihen, niin suostui Johtokunta yksimielisesti viime kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan eroittamaan tänä päivänä L:n iäksi koulusta.

8.12.1881, § 3

Johtokunta päätti rangaista työmies P:n poian Robertin, joka oli varastanut rouva F:n kultaisen lakkarikellon sekä tutkia josko F:n pikku Kalle, joka, niinkun Robert P., käy lapsitarhassa, on ollut myös asiaan syypää. Siinä tapauksessa, jos Kalle F. syylliseksi havaitaan, vaaditaan hänen äitinsä häntä kurittamaan, mutta jollei äiti sitä tekisi, niin pidetään poika silloin koulusta eroitettuna. P:n poian kuritustavan ja laadun määrääminen jätettiin tohtori Ilmonin ja opettaja J. Pelkosen huoleksi. Sama on seuraus Robert P:lle elleivät vanhemmat antaisi häntä johtokunnan käsiin. Koulun loppujuhlasta kielletään P.  ja F. silloin, jos syylliseksi havaitaan.

5.3.1883, § 1

Poikakoulun oppilas A. S., joka jo tätä ennen on tehnyt itsensä syylliseksi moneen rikokseen ja nyt viimeksi varkauteen, päätettiin eroittaa täksi lukukaudeksi koulusta sekä vaatia vanhempiansa antamaan jonkun Johtokunnan jäsenen läsnäollessa ruumiillisen rangaistuksen. Ellei mainittua kuritusta annettaisi, pidetään hän siinä tapauksessa ijäksi eroitettuna.

-------

Lappeenrannan kaupunginarkisto. Kansakouluntarkastajan arkisto. Ca. Kuulustelu ym. pöytäkirjat 1937 – 1961. 

Ote vuodelta 1937:

P. ja muut pojat kertoivat, että jokaista II luokan poikaa on seisotettu korokkeen reunalla. Syy seisottamiseen on ollut milloin väärä vastaus, väärin lasketut laskut tai kirjoitusvirheet tai kuiskaamiset toverille. Tukistaminen on vieläkin yleisempää. Tuon tuostakin sattuu, että opettaja A. kurittaa heitä joko karttakepillä tai hakaviivoittimella. Iskut annetaan takapuoleen ja samalla opettaja sanoo ottavansa housunmittaa.

Ote vuodelta 1945:

IV B-luokan oppilas E.V. kertoi, että opettaja käski hänen pyytämään kotoaan luvan, jotta opettaja saisi häntä tukistaa. Hän oli tuonut kirjallisen luvan ja häntä oli sitten muutamia kertoja tukistettu, kun oli ollut vallaton.

Ote vuodelta 1954:

Oppilas E.R. kertoo: Opettaja ottaa aina niskasta kiinni takaa päin ja puristaa kovasti. Tämä on tapahtunut useita kertoja ja eilen maantietotunnilla viimeksi. Hän otti meitä pari poikaa, jotka emme osanneet läksyjämme ja sanoi: Jos minä lyön teidät yhteen, niin tytöt saavat korjata imupaperilla tähteet

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Alkeiskoulu 1814 - 1843

Juhani Ahon apestaan August Fredrik Soldanista (1817 - 1885) vuonna 1901 kirjoittamassa elämäkerrassa Aatteiden mies on lyhyt kuvaus Lappeenrannan alkeiskoulun kurinpidosta ja hurjistakin opetusmetodeista. Epämieluisat muistot eivät estäneet lahjakasta kruunuvouti Carl Gustaf Soldanin poikaa hankkimasta laajaa yleissivistystä. Insinööriupseerin ja kemistin koulutuksen saanut kosmopoliitti asui myös Venäjälllä, Saksassa, Ranskassa, Englannissa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi Soldan asui pitkään myös Yhdysvalloissa (1849 - 1858). Suomeen hän palasi vuonna 1859 asuttuaan ulkomailla 37 vuotta. Vuonna 1860 Soldan valittiin rahapajan johtajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa saakka. 

Lappeenrannan kaksiopettajainen ja kaksiluokkainen piirikoulu muutettiin yksiluokkaiseksi alkeiskouluksi vuonna 1814. Piirihallinnon ja linnoituksen lakkauttamisen seurauksena Lappeenrannan asema oli muuttunut. Sen sijaan Haminassa ja Savonlinnassa piirikoulut jatkoivat kaksiluokkaisina. Koulutuksen järjestämiskomitean mielestä oli parempi, että läänissä oli muutamia hyvinvoivia kouluja kuin useita oppilaspulassa kituvia pikkukouluja. Alkeiskoulun kuluista vastasi valtio, mutta kaupungin piti tarjota opettajalle vapaan asunto. Alkeiskouluun tullessa oppilaiden oli osattava lukea ja kirjoittaa. Opetusohjelmaan kuuluivat uskonto, laskento, saksa, venäjä, latinan alkeet, maantieto, piirustus ja kaunokirjoitus. Opetus tapahtui saksaksi, mutta sen lisäksi koulussa käytettiin ruotsia, venäjää ja ehkä suomeakin.

Koulun opettajat vaihtuivat usein 1810-luvulla. Keväällä 1814 sitä hoiti A. F. Ahlberg, joka siirtyi sittemmin hatuntekijäksi Haminaan. Syyspuolella toimi opettajana 18-vuotias Lemin maanmittarin poika Emanuel Fiathan, joka menehtyi marraskuussa keuhkotautiin. Häntä seurasi luutnantti Johan Haweman, joka oli tehtävässä lukuvuoden loppuun 1817. Lukuvuonna 1817 – 1818 tehtävää hoiti postimestari C. H. Londen ja seuraavana lukuvuonna hänen veljensä Fredrik Londen. Vakinainen ja pätevä opettaja koululle saatiin 6.6.1819  jolloin opettajaksi tuli Anders Johan Saelan (1795 – 1841). Hän hoiti seuraavasta keväästä alkaen myös kehruuhuoneen saarnaajan virkaa. Hän oli vuonna 1795 syntynyt papinpoika Antreasta. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1816. Saelan hoiti opettajaan tehtävää uskollisesti aina vuoteen 1836, jolloin hänet nimitettiin Jämsän kirkkoherraksi. Saelanin tulo merkitsi koulun lähentymistä muun Suomen koulumuotoihin ja läheisiä suhteita kirkkoon.

Alkeiskoulussa opettajia oli siis ainoastaan yksi. Kurinpito ja opetustapa saattoivat toisinaan olla hyvinkin yksioikoisia. Juhani Ahon vuonna 1901 kirjoittamassa Suomen rahapajanjohtajan August Fredrik Soldanin elämäkerrassa tämä muisteli opettajaansa Anders Johan Saelania seuraavasti:

Lappeenrannassa pantiin poika pastori Saelanin kouluun, jossa kuria ajan tavan mukaan ylläpidettiin etupäässä tukkapöllyllä ja päänkoputuksella. Kun ei poika voinut oikein ääntää saksalaista sch-äännettä, paukutettiin hänen päätään pöydän laitaan, johon otsa silloin parahiksi ulottui. Opintiensä ensi taipaleesta oli hänellä siis vaan kauhu muistona, joka lopuksi kasvoi niin suureksi, että hänet kerran täytyi väkisin kantaa kouluun.

Lappeenrannan alkeiskoulu toimi saksankielisenä 1814 - 1842, jona aikana siellä opiskeli noin 200 oppilasta. Vuonna 1842 koulun nimi muuttui ala-alkeiskouluksi ja opetuskieleksi vaihtui ruotsi. Sellaisena se vaikutti useita vuosikymmeniä pääasiassa vanhaa opetussuunnitelmaansa noudattaen. Koulun valvojan, rovasti Stråhlmanin kertomuksen mukaan vuonna 1824 oli koulussa 20 oppilasta. Heistä useimmat olivat paikallisten virkamiesten poikia. Myös kaupungin venäläisten asukkaiden pojat kävivät alkeiskoulua. Vuonna 1827 oppilaita oli enää vain 15. Yhteensä Lappeenrannan alkeiskoulussa oli oppilaita vuoteen 1842 mennessä 225. Tämä tarkoittaa keskimäärin kahdeksaa oppilasta vuosittain. Pojat olivat iältään seitsemästä vuodesta hieman toiselle kymmenelle.

Vuonna 1843 annettu lukio- ja koulujärjestys yhtenäisti Vanhan Suomen ja muun Suomen koululaitokset.  Uudet oppikoulumuodot tulivat olemaan ala- ja yläalkeiskoulu sekä lukio. Tyttökoulujen perustaminen herrasväen tyttärille sallittiin. Ala-alkeiskoulu tuli olemaan vaatimaton perustietoja opettava koulu. Se oli ainoa koulu pikkukaupungeissa ainoa ja suuremmissa kaupungeissa kansanopetuskoulun ja ylempien oppikoulujen pohjakoulun välimuoto. Yläalkeiskoulu oli neliluokkainen, entisten triviaalikoulujen työn jatkaja. Oppikoulu pysyi edelleen kirkon alaisena.   Uudistuksessa pyrittiin vähentämään latinan ylivaltaa ja lisäämään luonnontieteiden opetusta. Hyvistä aikeista huolimatta uudistus osittain epäonnistui. 

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lastenkoulut eli pedagogiot

Kokkolan pedagogiotalo on tiettävästi kaupunkiemme vanhin koulurakennus
ja profaani puurakennus. Se rakennettiin porvariston päivätöinä 1695-1696

Ruotsin valtakunnassa alettiin kiinnittää huomiota kansanopetukseen vakavammin 1600-luvulla. Varsinkin papisto teki tarmokkaasti työtä yleisen lukutaidon levittämiseksi maahamme. Lukutaidon levittäjinä ja valmistuslaitoksina ylemmille kouluasteille toimivat myös ne pedagogiot eli lastenkoulut, joita perustettiin maamme pikkukaupunkeihin varsinkin Kristina-kuningattaren hallitusaikana. Tällainen perustettiin myös Lappeenrantaan. Oppiaineena niissä olivat lukeminen, katekismus, virsilaulu, kirjoituksen, laskennon ja ehkä myös latinan alkeet. Opetuskielenä Lappeenrannan pedagogiossa oli aluksi suomi, mutta se muuttui myöhemmin todennäköisesti ruotsiksi.  Koulutyö alkoi jo kello 5 aamulla ja se kesti, useammassa erässä, 7 - 8 tuntia päivässä.

Lappeenrannan pedagogion ensimmäisistä opettajista on säilynyt joitakin hajatietoja. Vuonna 1654 opettajana oli kaupunkilaisten arvostama hiljainen ja kunnollinen Jonas Stabäck. Hänelle ei aluksi maksettu vakinaista palkkaa, vaan hänen oli yritettävä tulla toimeen lasten vanhemmilta saaduilla vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Niitä kertyi liian vähän, joten vuonna valitti asiasta vuonna 1663 raastuvanoikeudelle. Raastuvanoikeus määräsikin opettajan palkaksi kaksi taalaria vuodessa jokaiselta opetettavalta lapselta. Mutta tätäkään summaa ei aina ilmeisesti maksettu, tai oppilaita oli koulussa vähän, koska Stabäckin taloudellinen tilanne pysyi heikkona. Niinpä hänen täytyi lopulta siirtyä muihin tehtäviin.

Stabäckin seuraajista tunnetaan nimeltä Mikael Barthold ja Johannes Fabricius. Viimemainitun valitti vuonna 1680 raastuvanoikeudessa, etteivät oppilaiden vanhemmat maksa hänelle opettamisesta mitään. Vanhempien vastineesta ilmeni, että opettajan palkaksi oli jokunen aika aikaisemmin myönnetty Lappeen pitäjästä kertyvät teinirahat. Tämän lisäksi he olivat maksaneeet hänelle myös lisäpalkkaa. Palkanmaksuun he eivät enää kuitenkaan suostuneet, koska Fabricius löi laimin virkansa hoidon. Niinpä raastuvanoikeus jätti Fabriciuksen valituksen huomioimatta. Teinirahoja kannettiin vuoden 1624 valtiopäiväpäätöksen perusteella 6 äyriä talolta köyhien oppilaiden koulunkäynnin avustamiseksi. Näin kerätyt varat joutuivat kuitenkin usein aivan muihin tarkoituksiin.

Kun Lappeenrannan kaupunginoikeudet lakkautettiin vuonna 1683, jatkoi täkäläinen pedagogio silti edelleen vaatimatonta toimintaansa. Sen ylläpidosta huolehti nyt Lappeen seurakunta. Muutos ei millään tavalla parantanut pedagogion opettajan taloudellista asemaa, vaan hänen elatushuolensa jatkuivat.  Fabriciuksen jälkeisistä pedagogion opettajista ei tiedetä juuri muuta kuin heidän nimensä. Vuonna 1690 toimi opettajana Pietari Tornander, neljä vuotta myöhemmin Johannes Harmonius, vuonna 1697 Grels Ripsander ja vuosina 1701—1705 Henrik Hordiander.

Kun Viipuri kukistui vuonna 1710, joutui Lappeenrantakin sodan jalkoihin. Huomattava osa kaupunkia tuhoutui ja koulun toiminta taukosi pitkäksi aikaa. Vasta Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1721 alkoi kaupungin uusi rakentaminen. Vuonna 1726 sai pedagogio uuden huoneiston. Se rakennettiin raatihuoneen kanssa samaan rakennukseen. Samalla se aloitti toimintansa Olaf Wångin johdolla. Hänen seuraajakseen tuli vuonna 1729 Fabian Oleander, joka pari vuotta myöhemmin siirtyi Säkkijärven kappalaiseksi.

Vuonna 1732 siirtyi Savonlinnasta Lappeenrantaan triviaalikoulu. Sen käyttöön luovutettiin pedagogion ja sen yhteydessä sijaitsevan raatihuoneen huoneistot. Triviaalikoulun siirto Lappeenrantaan lopetti yli  vuosikymmeneksi pedagogion toiminnan. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä triviaalikoulun alimmalla annettiin samantapaista alkeisopetusta kuin pedagogiossakin.

Triviaalikoulun historia jäi Lappeenrannassa kuitenkin lyhyeksi. Se kesti vain kahdeksan vuotta. Syynä olivat jälleen kerran valtiollisten olojen muutokset. Koulu lopetti toimintansa ns. hattujen sodan aikana. Kun sen seurauksena myös Kymijoen itäpuoliset alueet joutuivat Venäjän valtaan, menetti Lappeenranta saamansa triviaalikoulun.  Niinpä kaupungin vanha pedagogio virkosi vuonna 1745 uudestaan henkiin. Tosin opetus alkoi siellä vasta seuraavana vuonna. Opetus tapahtui aluksi kämneritalossa.  Opettajan tehtävää hoiti porvoolaissyntyinen Karl Petterberg apupapin viran ohella vuosina 1747 – 1748. Vuosien 1742 ja 1743 teinirahoilla sille rakennettiin uusi huoneisto entiselle paikalle vuoden 1741 palossa tuhoutuneen tilalle. Tämä tapahtui tosin vasta 1750-luvun alkupuoliskolla. Siihen asti koulua pidettiin kämneritalossa.
Koulutiedot ovat tältäkin ajalta varsin puutteellisia. Oppilasmäärä pysytteli 20 - 30 vaiheilla Vuosina 1748 - 1753 tehtävää hoiti ylioppilas Mathias Severin, lappeenrantalaisen ajurin poika.  Hänen jälkeensä opetuksesta vastasi turkulaisen porvarin poika Anders Bethulin vuosina 1754 - 1759. Viimemainittu vihittiin papiksi ja muutti Valkealaan kappalaiseksi. Seuraava opettaja, jääskeläinen Sven Warell oli toimessa vuosina 1760 - 1764, jolloin häntä seurasi opettajana lappeenrantalaissyntyinen Kaarle Johan Langell vuosiksi 1764 - 1769

Seuraavaksi tehtävään valittiin kymiläissyntyinen Nils  Mellberg. Hän oli tehtävässä vuosina 1769 – 1773, jolloin konsistori erotti hänet heikon opetustason, liian kovan kurinpidon ja tehtävien laiminlyönnin takia. Mellbergiä seurasi opettajana papiksikin vihitty hattulalaissyntyinen Pietari Laurstedt, joka toimi Lappeenrannan pedagogion opettajana vuodet 1773 - 1780. Tämän jälkeen koulussa ei ilmeisesti ollut lainkaan opetusta kahteen vuoteen koulutilojen kehnouden ja opettajan puuttumisen vuoksi. Koulun viimeiset opettajat olivat lappeenrantalaissyntyinen Abraham Langell vuosia 1782 - 1784  ja taipalsaarelaissyntyinen Henrik Magnus Wahrenberg. Vuonna 1785 koulussa oli 20 oppilasta. Lappeenrannan pedagogion pitkäaikainen ja välillä keskeytynyt toiminta lakkasi vuonna 1787, kun uudet koulumuodot astuivat sen tilalle.

Koulurakennuksen vaiheet ovat mielenkiintoisia. Vaikka uusi koulutalo oli valmistunut 1750-luvun alkupuolella, se oli huonossa kunnossa jo seuraavalla vuosikymmenellä.  Niin vaadittiin taas uuden koulutalon rakentamista. Se valmistui kesällä 1771. Rakennus tuli maksamaan runsaat 232 ruplaa. Vain kolmen vuoden kuluttua se jouduttiin purkamaan, koska sen paikalla asemakaavassa oli päävartio. Koulun purkamiseen ryhdyttiin keväällä 1774 ja se pystytettiin nyt esikaupunkiin. Rakennuksen siirron jäljiltä se oli kuitenkin keskeneräisenä huonossa kunnossa. Jällen kerran koululle rakennettiin uusi rakennus 1780-luvun alussa. Sekin osoittautui heikkokuntoiseksi.  Miten minusta alkaa tätä kirjoittaessa tuntua siltä, kuin tässä olisi jotakin hyvin, hyvin, hyvin tuttua.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Yksityisten henkilöiden pitämät lastenkoulut.

Tulevan vuoden tammikuussa täyttää kunnallinen kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Nimittäin 17.1.1866 aloitti toimintansa kaupungissamme pientenlastenkoulu ja lastentarha ja syyskuun alussa samana vuonna käynnistyi myös tyttökansakoulun toiminta. Suomen ensimmäinen varsinainen kaupunkikansakoulu ei siis suinkaan aloittanut Helsingissä, Turussa tai jossain muussa huomattavammassa kaupungissa, vaan silloisessa pienessä ja syrjäisessä Lappeenrannassa. Tässä on siis yksi uusi kotiseutumme ylpeyden aihe Saimaan kanavan, Linnoituksen, Marian kirkon ja Viipurin rinkelien ja monen muun rinnalle.

Tämän 150 vuotta kestäneen yleissivistävän työn kunnioittamiseksi teen jatkossa - ainakin tammikuulle asti – blogimerkintöjä kansanopetuksen vaiheista kotikaupungissani.

 

Lappeenrannan vanhimman koulun eli Lönnrotin koulun tyylikäs ikkuna

Yksityisten henkilöiden pitämät lastenkoulut Lappeenrannassa
1800-luvullatoimi Lappeenrannassa kuten monissa muissakin kaupungeissamme yksityisten naishenkilöiden perustamia lastenkouluja. Niitä ylläpidettiin vanhemmilta perityillä  oppilasmaksuilla. Näiden koulujen tarkoituksena oli pääosin lukemisen ensi alkeiden opettaminen, joskus myös oppilaiden valmentaminen oppikouluun. Kouluajoissa ja lukujärjestyksissä ne  seurasivat osittain kansakouluissa käytössä olleita tapoja.
Juvan kappalaisen A. H. Winterin leski Helena (o.s. Riegel) piti Lappeenrannassa tytöille koulua ainakin vuonna 1838. Rouva Winter kutsui kaupungin alkeiskoulua tarkastamaan saapuneen lehtori Johan Ludvig Runebergin koulunsa kevättutkintoon 23. kesäkuuta 1838. Tarkastajam mukana seurasi myös hänen puolisonsa Fredrika Runeberg. Viimeistään vuodesta 1846 lähtien piti neiti Constance Åberg kahdeksan vuotta kaupungissa koulua "pienille pojille ja tytöille". Pormestarin antaman todistuk­sen mukaan hän oli opettanut "ahkerasti ja huolellisesti". Tämä on ollut kaupungin ensimmäinen varsinainen ns. pientenlastenkoulu. Sen tarkoituksena oli etupäässä oli luku- ja kirjoitustaidon opettaminen.

Samantapaista koulua pitivät rovasti Stråhlmannin naimatto­mat tyttäret Katariina, Natalia ja Emilia kaupungissa vuodesta 1853 alkaen. Heidän lankonsa, pormestari Åkerblom, oli hankkinut heille virallisen luvan. Vuosina 1856—1865 tiedetään kaikkiaan toi­mineen kolme nuorten naisten omistamaa pientenlastenkoulua, joissa vuosittain oli yhteensä 20 oppilasta, sekä tyttöjä että poikia. Esikuntakapteenin leski Charlotta E. Cajander sai koululuvan vuonna 1860 ja neiti Selma Blom 23.9.1860

Yksi vanhimmista Lappeenrannassa toimineista kouluista oli  n.s. Lönnströmin matamin koulu. Sitä piti samannimisen ”satulamaakari” Lönnströmin vaimo asunnossaan Sistosen talon pihamaalla sijainneessa rakennuksessa 1860- ja 1870-luvuilla. Opetuskielenä koulussa oli ruotsi ja koulussa opetettiin ainoastaan aakkosia ja lukemisen alkeita. Kuri oli koulussa kova ja tottelemattomia varten matamilla oli lähellä saatavilla pieni pamppu. Sillä hän tarvittaessa heti näpäytti sormille, jopa päähän.  Jos tämä ei tehonnut kurittomaan oppilaaseen, sekaantui itse ”satulamaakari” itse asiaan. Hän uhkasi häirikköä ikkunan pielessä riippuvalla paksulla tervapampulla tai palmikoidulla nahkahihnlla. Siitä, käyttikö hän koskaan tervapamppua, ei ole varmuutta.  Sen sijaan nahkahihnaan yksi jos toinenkin häriköija sen sijaan ”tutustui”..

Opettaja Selma Blomin kuolinilmoitus. Itä-Suomen
Sanomat 25.1.1910.

Edellistä hieman nuorempi oli n.s. Blomin mamsellin koulu. Se toimi 1870- ja 1880-luvuilla ensin Pallas-hotellin huoneustossa ja sittemmin kamreeri Gestrinin omistamassa talossa. Myös tässä neiti Selma Blomin pitämässä koulussa oli opetuskieli ruotsi. Neiti Blom oli käynyt Haminassa "pensionin" ja antoi aikaisemmin Lappeenrannassa yksityisopetusta. Koulunpitoluvan han sai siis syksyllä 1860. Blomin opetusohjelma oli varsin laaja. Siihen kuului raamatunhistoriaa, maantietoa ja yleistä historiaa, piirustusta ja kaunokirjoitusta, aritmetiikkaa. Kielten opetusta annettiin kielistä ruotsin, saksan, venäjän ja ranskan kielissä. Lisäksi opetusta annettiin naisten käsitöissä.  Esimerkiksi lukuvuonna 1862 - 1863 Blomin koulussa oli 10 oppilasta. Koulu toimi oppikouluun valmistavana kouluna ja oppilaina olivat lähinnä kaupungin hienostoon kuuluneitten perheitten lapset. Selma Blom teki pitkän, noin 50 vuotta kestäneen elämäntyön lasten opetuksen parissa. Hän hoiti vielä vuoden 1910 alussa  kouluaan, vain muutamia viikkoja ennen 22.1.1910 tapahtunutta kuolemaansa.

Hilda Elfvengrén noin 90-vuotiaana
Kuva: Taavi G. Murto. Lappeenrannan
kansakoululaitoksen historia (1924)

Harvinaisen pitkän ajan  toimi kaupungissa myös n.s. Elfvengrenin koulu. Se oli samoin kuin Blomin mamsellin koulu kaikille kaupunkilaisille aikoinaan hyvin tuttu. Monessa kaupunkilaisperheessä kyseisen koulun oppilaina oli ollut useita sukupolvia, lasten lisäksi vanhemmat ja jopa isovanhemmat. Kyseistä koulua piti neiti Hilda Elfvengrén useissa paikoissa eri puolilla kaupunkia. Hän toimi lastenopettajana 1860-luvulta aina vuoden 1910 tienoille saakka. Hilda Elfvengrén ei ilmeisesti keskittynyt samalla tavalla kurinpitoon kuin aikaisemmin mainitut koulunpitäjät. Oppilaidensa kertoman mukaan kohteli opettaja oppilaitaan aina lempeydellä ja hyvyydellä. Jos koulussa ilmeni vallattomuutta, kutsui hän avukseen äitinsä: Mamma, kom nu hit igen!. Saavuttuaan paikalle ”mamma” naputti sormellaan pöytään tai laittoi vanhat silmälasinsa - oppilaan - nenälle. Toisinaan taas hän vaihteen vuoksi rankaisi vallatonta oppilasta asettamalla vanhan pitsimyssynsä tämän päähän. Hän saattoi myös kiinnittää  häiriköijän olkapäähän punaisen tai sinisen rusetin. Rangaistus oli kärsittävä tunnin loppuun saakka, vaikka se aiheutti hauskoja hetkiä muille oppilaille. Hilda Elfvengrenin koulussa oli hyvinkin eri-ikäisiä lapsia. Nuorimmille lapsille alkaen 4-vuotiaista tarjottiin eräänlaista lastentarha-askartelua. Vanhemmat lapset ohjattiin kirjojen opiskelun pariin.  

Hilda Elfvengreini ilmoitus koulun alkamisesta.
Lappeenrannan Uutiset 29.8.1894

Tämänkin koulun opetuskieli oli aluksi ruotsi, myöhemmin sen rinnalle tuli myös suomi. Oppiaineina olivat ruotsi, suomi, ranska, saksa, laskento ja kirjoitus. Koulumaksun suuruus oli viimeisinä vuosina neljä markkaa viikossa. Elfvengrénin koulu oli yleensä kansakoulujen tapaan järjestetty ja sieltä annettiin poispääseville pieniä todistuksiakin. Koulusta ilmoitettiin myös lehdissä, mutta paikkakuntalaiset tunsivat koulun ja panivat mielellään siihen lapsensa joksikin aikaa. Vanhimmat oppilaat olivat 12—13 vuotiaita. Nämä kävivät jo usein töissä, mutta heille haluttiin antaa lisäopetusta. Koulu toimi useassa paikassa Raastuvankadulla, kunnes siirtyi lopuksi viimeksi Kauppakadulle Sokuran taloon. Koulussa oppilaat istuivat suuren kulmikkaan "klahvipöydän" ympärillä. Oppilaat toivat opettajalleen usein "lämpimäisiä",  kun kotona oli leivottu. Myös oppilaiden tuomat kukat, syksyllä omenat ja jopa liha teurastusaikana kuuluivat "luontaisetuihin".  Ansioistaan opetusalalla Hilda Elfvengren sai vuonna 1910 Topelius-rahaston stipendin. Neiti Elfvengren kuoli 92 vuotiaana vuonna 1926 Papulan vanhainkodissa Viipurissa. Hänen täyttäessään  90 vuotta  kävi appeenrantalaisten lähetystö kamreeri Gestrinin johdolla tervehdyskäynnilla Elfvengrenin luona Viipurissa. He toivat mukanaan hänen entisten oppilaidensa keskuudestaan keräämän kunnianosoituksen.

Lyyli Swanin ilmoitus koulun alkamisesta.
Lappeenrannan Uutiset 29.8.1894.

Lisäksi Carl Gustaf Swanin tyttäret antoivat Lappeenrannassa yksityisopetusta, ensin Toini Swan jo vuonna 1889 ruotsin, saksan ja ranskan kielissä. Vuo­desta 1891 lähtien piti Elli Swan yksityistä koulua Obolenskin talossa. Tavoitteena oli valmistaa nimenomaisesti oppilaita tyttökoulun ja lyseon eri luokille. Syksyllä vuonna 1894 hoiti opetusta Lyyli Swan sisaren ollessa matkoilla ulkomailla. Oppilasmäärä Swanin koulussa oli vuonna 1892 kaksitoista. Se oli samasuuruinen, kuin mikä oli Elfvengrenin koulussa tavallisesti.


Joulukuussa 1895 ilmoittivat porvarikoulun opettajat Ellen Cannelin ja Edit Karhunen aloittavansa syksyllä 1895 käynnistyneeseen Porvarikouluun valmistavan koulun. Taustana oli Porvarikoulun aloittaneiden oppilaiden kirjava taso. Syksystä 1897 siirtyi valmistava koulu siirtyi Edit Karhusen ja hänen miehensä A. Th. Sahlgrenin haltuun. Koulua pidettiin silloin Ruotzin talossa. Sahlgrenit luopuivat koulusta jo vuonna 1899 ja rouva Emmi Melart jatkoi sitä useita vuosia mm. Työväen­talossa, ja myöhemmin omassa talossaan. Tämänkin koulun oppilasluku oli kym­menen vaiheilla. Lisäksi Työväen­talossa oli vuonna 1903 opettajatar M. Muhosen 3—4 vuotiaille pitämä leikkikoulun, jonka ohjelmana olivat leikki, voimistelu, käsityöt, piirustus ja kertomus sekä kansakouluun valmistava koulu 5 - 12-vuotiaille. Jälkimmäistä näistä jatkoi Työväentalossa Elsa Käkelä vuonna 1904. Vuonna 1915 aloitti Signe Pelkonen yksityisen lastentarhan VPK:n talossa ja seu­raavana vuonna Ida Bruun aseman tienoilla valmistavan koulun.

Nähtävästi kupunkilaiset kaipasivat vielä  entisiä pientenlastenkouluja, koska vuoden 1917 alusta käynnisti pastorinrouva Inga Huotari sellaisen kelloseppä Kaupin talossa. Lisäksi keväällä 1918 neuvottelivat lasten vanhemmat rouvien Takalan ja Haikalan kokoonkutsumina valmistavan koulun alkamisesta seuraa­vana syksynä. Kansakoulua ei siis edelleenkään pidetty välttämättä oppikoulun valmistavana kouluna.