Kouluruokailun historiaa Lappeenrannan kouluissa II

Etelä-Savo kertoi 17.4.1943 eduskunnalle annetusta lakiesityksestä, jonka mukaan kuntien tulee tarjota kansakoulujen oppilaille ilmainen kouluateria päivittäin.

Tarina  kouluruokailun historiasta Lappeenrannassa saa jatkoa alla. Blogimerkintää kirjoittaessani havahduin siihen, että sotavuosien kokemuksilla saattaa olla ratkaiseva merkitys siinä, että maassamme toteutettiin ensimmäisenä maailmassa peruskoulutuksessa oleville lapsille ilmainen kouluateria.

 

Lappeella koulukeittolatoiminta käynnistyy Juvakan kansakoulussa

Lappeella koulukeittolatoiminta käynnistyi Juvakan koulussa. Koulun johtokunta anoi kunnan varoista 200 - 300 markkaa koulukeittolatoiminnan aloittamiseen. Kunta myönsikin 100 markan avustuksen vuoden 1913 kevätlukukaudeksi. Lauritsalan kansakoululla koulukeittolatoiminta käynnistyi huhtikuussa 1916 ja ruokaa tarjottiin 31 koulupäivänä. Koulun oppilaista (joita oli 133) vajaa puolet eli 58 ruokaili koulukeittolassa. Heistä 36 sai ilmaisen aterian ja 22 maksoi itse saamastaan ruuasta. Kunta avusti Lauritsalan koulukeittolaa lukuvuoden aikana 546 markalla.  Vuonna 1917 käytti Lappeen kunta vaateavustuksiin ja koulukeittoloihin Juvakan kansakoulussa 800 markkaa, Lauritsalan kansakoulussa 500 markkaa ja Korkea-ahon koulussa 100 markkaa. Vuonna 1919 koulukeittoloille ja varattomien oppilaiden vaateavustuksiin kului 3800 markkaa. Se oli noin 1,1% kunnan kokonaismenoista. Vuoden 1920 talousarviossa koulukeittoloille varattiin jo 15 000 markkaa. Summasta käytettiin kuitenkin vain 10 200 markkaa. Kun vuonna 1925 Lappeen kunnan koululaitoksen menot olivat 2,44 miljoonaa markkaa, kului tästä summasta 71 500 markkaa vähävaraisten oppilaiden vaateapuun ja kouluruokaan.[1] Vuonna 1930 koulukeittolat olivat toiminnassa seuraavissa kahdeksassa kansakoulussa: Armila, Juvakka, Kauskila, Lauritsala, Muukonniemi, Peltola, Rovo ja Taikinamäki. Koulukeittola puuttui siis 20:stä kansakoulusta. Yksikään toiminnassa olevista keittoloista ei koululääkärin arvion mukaan ollut tyydyttävässä kunnossa. Alueliitosten seurauksena suurin osa niistä kouluista, joissa oli ollut koulukeittola, jäi joko Lappeenrannan tai Lauritsalan alueelle. Jostakin syystä koulukeittolatoiminta lakkasi Kauskilan kansakoulussa vuoden 1930 jälkeen. Koulukeittolatoimintaan saatiin ilmeisesti jonkinasteista parannusta, sillä vuonna 1931 koululääkäri arvioi usean keittolan toiminnan tyydyttäväksi. Vuodesta 1932 aina sotavuosiin saakka Lappeen kunnan alueella toimi koulukeittola ainoastaan Muukonniemen ja Rovon (Rutolan) kouluissa. Vuonna 1943 koulukeittola käynnistyi Hanhijärven koululla. Sotavuonna 1943 käytti Lappeen kunta koulumenoihin yhteensä 2.4 miljoonaa markkaa. Tuosta summasta 132 500 markkaa (noin 5.5 %) kului vähävaraisten oppilaiden ruoka- ja vaateavustuksiin. Kesällä 1943 – ensimmäisenä maana maailmassa – sääti eduskunta lain kouluruoan tarjoamisesta kansakoululaisille maksutta.  Kunnat määrättiin antamaan ilmainen ateria vähävaraisille heti ja kaikille viiden vuoden siirtymäajan kuluessa. Oppilaat velvoitettiin koulun työajan ulkopuolella tekemään kohtuullinen määrä työtä ruokatarvikkeiden kasvattamiseksi ja keräämiseksi koulukeittolaa varten. Opettajat velvoitettiin ohjaamaan tätä toimintaa. Kasvitarhatoiminta hiipui 1950-luvulla ja edellä mainittu velvoite jäi vähitellen kuolleeksi kirjaimeksi.

Lappeenrannassa ilmainen kouluruoka sotavuosien jälkeen

Lappeenrannassa jaettiin kouluruoka kaikille ilmaiseksi heti sotavuosien jälkeen. Aikaisemmin oli köyhien perheiden lapsille jaettu keittoa kunnalliskeittiöstä ilmaiseksi vaikeina aikoina kuten esimerkiksi vuonna 1919. Kansakoulun vuosikertomuksessa todetaan kuitenkin 1920-luvulla lakonisesti vuosi toisensa jälkeen, ettei ravintoavustusta koulun oppilaille jaettu. Tarvetta kouluruokailun järjestämiselle olisi kyllä ollut, sillä koululääkäri Elis Kuitusen mukaan jopa 40 % Lappeenrannan kansakoulujen oppilaista oli aliravittuja. Kaupungin talousarviossa varattiin 1920-luvulla vuosittain 5000 markan määräraha varattomien lasten ruoka- ja vaateavustuksiin. Siitä, miten ruoka-avustus annettiin, eivät pöytäkirjat kerro. Alueliitoksen mukana 1930-luvun alussa Lappeenrantaan tulleissa Armilan, Juvakan ja Peltolan kouluissa oli koulukeittolat, joka muutti oitis tilanteen. Lappeenrannan kansakoulujen johtokunta valitsi joulukuun alussa 1931 toimikunnan koulukeittolatoimintaa suunnittelemaan. Samalla selvitettiin lasten muita avuntarpeita. Tammikuun kokouksessa 1932 hyväksyi johtokunta tarkastaja Taavi G. Murron esityksestä 418 oppilaalle ravintoapua, 270 vaateapua ja 478 koulutarvikeavustusta. Samassa kokouksessa päätettiin koulukeittolan ruokalista: maanantaina kaurahiutalevelli, tiistaina hernekeitto, keskiviikkona ruishiutalevelli, torstaina hernekeitto ja perjantaina ohrahiutalevelli. Lauantaisin ruokaa ei tarjottu. Maksaville oppilaille ruuan hinta oli 60 penniä. Helmikuun kokouksessa ruoka-apua saavien määrään lisättiin vielä 57 lasta, vaateapua saavien 12 ja koulutarvikeavusta saavien 134. Kevätlukukaudella 1932 jopa 477 varattomien perheiden oppilasta sai yhteensä noin 38 000 ateriaa koulukeittoloista.[2] Lönnrotin kansakoulussa oma keittolatoiminta alkoi vasta vähän ennen talvisotaa. Oppilaat kulkivat Peltolan koululla syömässä. Tämä koski siis niitä oppilaita, jotka olivat saaneet ilmaisen lipun ruokailuun kaupungilta. Vuonna 1932 ruoka-avun tarpeessa oli 45 Lönnrotin kansakoululaista.  Lönnrotin kansakoulussa keitot ja vellit valmistettiin ensiksi opetuskeittiöluokassa. Vuonna 1938 oli koulussa 60 kappaletta ruokakuppeja ja lusikoita. Koulun keittäjät tiskasivat kupit, mutta oppilaiden tehtävänä oli kuivata ne. Lautaset hankittiin vasta sotien jälkeen. Omaa koulukeittolaa alettiin puuhata Lönnrotiin vuonna 1938. Ne valmistuivat lukuvuodeksi 1946 – 1947 ja sijoitettiin talousrakennuksen liiteriosaan.

Lappeenrannan koulukeittolan ruokalista Kevätlukukausi 1932 Maanantai               kaurahiutalevelli Tiistai                    hernekeitto Keskiviikko              ruishiutalevelli Torstai                    hernekeitto     Perjantai                 ohrahiutalevelli Maksavilta oppilailta peritään 60 penniä / ateria

Sotavuosina oli sekä vaateavulla että keittoloiden tarjoamalla ruualla kova tarve. Lukuvuonna 1940 – 1941 jopa runsaat 42 % maamme kansakoululapsista sai ruoka- ja vaateapua. Syksyllä 1941 koulukeittolat pyrittiin käynnistämään marraskuun lopulla. Lappeenrannassa kouluateria kyettiin järjestämään noin 800 oppilaalle eli 70 %:lle oppilasmäärästä. Pullonkaulaksi nousi keittiötilojen puute. Lauritsalassa kouluruoka tarjottiin noin 1100 oppilaalle eli 90 %:lle oppilaista. Vuoden 1942 alussa todettiin, että kouluruoka tulisi tarjota kaikille oppilaille. Lappeenrannassa tähän pyrittiin ja Lauritsalassa uskottiin sen myös toteutuvan. Kouluylilääkäri A.A. Lyytinen totesi haastattelussaan marraskuussa 1943, ettei sotatilanne ollut huonontanut lasten yleistä terveydentilaa. Merkittävin syy tähän oli kouluruokailu. Reilu enemmistö kansakouluista tarjosi lämpimän kouluaterian. Myös opettajat ylistivät kouluruokailun pelkästään myönteisiä vaikutuksia. Ongelmaksi ruokailun järjestämisessä nousi Lappeenrannan seudulla kuitenkin jatkossa koulutilojen joutuminen lopulta kokonaan puolustusvoimien käyttöön ja oppilaiden siirtyminen korvaaviin tiloihin. Niinpä helmikuussa 1944 jouduttiin toteamaan, ettei kouluruokailua voi enää kaupungin kansakouluissa järjestää.[3]

---

[1] Asenne koulukeittolatoimintaa kohtaan oli vielä varsin nihkeä. Esimerkiksi lukuvuodeksi 1916 – 1917 oli Juvakan koulukeittiötä varten anottu 1000 markkaa, mutta valtuusto myönsi vain 700 markkaa. Ks. Lappeenranta 5.12.1916.

[2] Syyslukukaudella 1932 ruoka-apua saavien oppilaiden määrä oli 415. Koulukeittolan toiminta käynnistettiin 17.9.1932. Koko lukuvuonna 1932 – 1933 sai Lappeenrannan kansakouluissa 509 oppilasta noin 81 600 ateriaa.

[3] Etelä-Savo 6.2.1941. 42,4 prosenttia kansakoulujen oppilaista on saanut ravinto- ja vaateavustusta; 29.9.1942. Lappeenrannan kouluissa voitaneen kouluruokailu järjestää kaikille lapsille; 3.11.1943. Koululaisten yleistila ei ole sota-aikana huonontunut; 16.11.1943. Erittäin myönteisiä kokemuksia koulukeittolatoiminnasta.  Ruokailu järjestettiin 141 koulupäivänä ja aterian hinta oli 55 – 60 penniä. Lukuvuonna 1940 – 1941 tarjottiin 157 päivänä ilmainen kouluateria 622 oppilaalle. Lisäksi 1,20 markan arvoisia maksullisia aterioita söivät varakkaampien perheiden lapset yhteensä noin 25 000. Lappeenrannan kansakoulujen kouluruokailussa syötiin kyseisenä vuonna yhteensä 126 000 puuroa, keittoa ja velliä.

Lemin Hattumäki - linnoitusrakenteita kahden maailmansodan ajalta

Hattumäen panssariestekaivannon infotaulu.
Lemin keskustaajamassa ja sen lähiympäristössä kiertelee Itsenäisyyden polku, joka opastauluineen on oiva opas sekä maamme että Lemin historiaan

Hattumäen kupeessa, Lemin keskustasta noin kilometri pohjoiseen, Savitaipaleelle vievän tien varressa seisova opastaulu on pitkään askarruttanut mieltäni. Tällä kertaa (26.7.2015) pysäytin pyöräni ja ryhdyin tarkemmin tutkimaan, mitä taulussa kerrotaan. Vast’ikään uusittu opastaulu kertoo, että kyseessä on alue, jonne rakennettiin puolustusrakenteita jo 1. maailmansodan aikana. Olin Hattumäkeä ennen käynyt tervehtimässä Lemin koulumänty-parkaa, Lemin "obeliskia", Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkkiä ja monta muuta paikallishistoriaan liittyvää paikkaa, mutta niistä myöhemmin.

Hattumäeltä Leminkirkolle päin johtava yhdysjuoksuhauta

Varsinaiset venäläisten sodan vuoksi käynnistämät linnoitustyöt alkoivat Lemillä kevätttalvella 1916. Ne toivat Lemille noin 300 venäläistä sotilasta ja rakentajia valvovia santarmeja. Linnoitustyömaalla tarvittiin myös palkattua työvoimaa. Sitä olikin enimmillään noin 1400 muualta tullutta työntekijää. Heistä osa oli työhön pakko-otettuja. Lisäksi töissä oli vielä noin 1300 lemiläistä. Palkkataso oli linnoitustöissä hyvä. Se oli arviolta kolminkertainen verrattuna tuon ajan maatyöläisen palkkaan. Rahaa työmaat toivat seudulle runsaasti. Näiden patteri- ja lintaasitöiden aikana kerrotaan Lemillä olleen rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niinpä Lemin Säästöpankki joutui rajoittamaan talletusten vastaanottamista, koska pankilla oli vaikeuksia korkojen maksamisessa. Pankki ei nimittäin sota-aikana saanut talletuksia riittävän tuottavasti sijoitetuksi. Sotavuosina laukannut voimakas inflaatio teki talletuksista nopeasti melkein arvottomia. Markan arvo käytännössä romahti. Maailmansodan alusta vuoteen 1921 mennessä sen arvo oli pudonnut vain kymmenenteen osaan entisestään.

Venäläisten suunnittelemilla linnoitteilla katkaistiin järvikannaksia. Linnoitusvyöhyke alkoi Urolasta, jatkui Hattumäelle ja edelleen Rosioronmäkeen, Tauriin ja Keskisenpäähän. Kivijärven ja Lahnajärven välinen Vuolteenkangas linnoitettiin vahvasti. Linnoitusrakenteisiin liittyivät olennaisesti tykki- eli huoltotiet. Toinen niistä lähti Olkkolanmäeltä ja toinen Vuolteenkankaalta. Jälkimmäinen oli jopa kymmenen metriä leveä.

Juoksuhaudat ja pesäkkeet nävät vielä hyvin maastossa

Ensimmäisen maailmansodan lintaaseja ei koskaan käytetty tarkoitukseensa. Niitä ei koskaan saatu myöskään valmiiksi. Rakentamista valvoneita venäläisiä sotilaita lähti Lemiltä heti maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Viimeiset poistuivat loka – marraskuussa 1917. Rakennustyöt keskeytyivät vähitellen.  Niitä ei missään vaiheessa kiirehditty, koska työmaata valvoneet venäläisupseerit eivät halunneet rintamalle. Työmaalla lintsattiin ahkerasti ja tehtiin monenmoista vilunkia. Jokunen isäntä kuljetti samaa kivilastia kolmen päivän ajan eri kiertoteitä pitkin nostaen samasta lastista monet korvaukset. Epämääräisestä laskutuksesta hyötyivät sekä rakennustöitä valvoneet venäläiset että helpommalla pääsevät lemiläiset työmiehet.

Linnoituskaivantojen varsilta löytyi runsaasti kypsiä
mustikoita ja metsämansikoita

Vaikka työmaalla maksettiin hyvin, jäi lemiläisiä kaivertamaan ilman korvauksia hakattu puusto, tuhotut viljelysmaat, niityiltä ja pelloilta linnoitusten peitteeksi viedyt mullat sekä maksamattomat majoitusmaksut. Lemiläiset hakivatkin runsain joukoin (172 anomusta) korvauksia valtiolta vuosina 1918 – 1919. Jonkin verran varoja saatiin myymällä venäläisiltä jäänyttä puustoa, rakenteita ja rakennuksia. Lopulta korvausta saatiin vaatimattomina Valtion sotavahinkolainan obligaatioina.

Alueelle rakennettiin lisää panssarikaivantoja ja muita puolustuslaitteita jatkosodan aikana 1941 – 1943 . Lemin kirkonkylä suojattiin kaikkiin suuntiin rakentamalla teiden poikkipanssariestekaivannot. Niiden yli pääsi tilapäisiä siltoja pitkin. Puolustusrakenteita tekivät nuoret pojat sekä rintamalle jo liian vanhat työvelvollisuusikäiset miehet. Linnoitustöiden tuloksena Toukkalantie oli katkaistu Hattumäen laidasta, kirkonkylän puolelta, Vainikkalantie oli poikki Pyörä-Sinkon takaa, Iitiäntie Pappilanmäen kohdalta ja Uimintie Suntionmäestä.

Hattumäen laelle on kallioon kaivettuna tulenjohto-  ja
tähystyspaikka. Sinne olivat seudun nuoret miehet
rakentaneet vapaa-ajanviettopaikkansa.

Tauriin, noin kaksi kilometri Lemin kirkolta Lappeenrannan suuntaan, sijoitettiin vuonna 1943 Karjalan kannakselta siirretty varavankila. Nämä vangit kaivoivat myös panssariesteitä Keskisenjärven ja Syntymäisen järven väliselle:

Hannajoen varressa on edelleen näkyvissä juoksuhautoja. Niistä johtaa yhteyshauta Lemin kirkolle päin.  Hattumäen päällä oli komento- ja tähystyspaikka. Juoksuhaudat ja panssariestekaivannot ovat maastossa vielä hyvin nähtävissä.

Lemin koulumänty

Lemin "koulumänty"

Sunnuntaiaamuna 26.7.2015 pilkisteli pilvien välistä ajoittain aurinko, mutta melko pian taivaankannen kattoi yhtenäinen pilvimatto. Allekirjoittaneen mieli paloi kuitenkin kovasti polkupyöräretkelle eteläläkarjalaisille kyläteille, vaikka sääennuste lupaili kunnon sateita. Tällä kertaa olin valinnut lähtöpisteekseni Lemin kirkonkylän. Samalla oli tarkoitus katsella ja kuvata Lemin itsenäisyydenpolun kohteita ja poiketa metsiin katsomaan, mistä löytyisi hyviä mustikkamaita. Se minulle selvisi kiertelyni aikana, että Lemin keskustaajaman alueelta löytyy vaikka minkä verran historiallisesti mielenkiintoisia pysähtymipaikkoja. Kiersin tällä kertaa niistä vain osan. Yhtenä ensimmäisistä, samalla kun sade alkoi hiljalleen kastella varusteitani,  oli Lemin kunnantalojen väliin jäävä "koulumänty".

Lemin kunnantalon pihassa seisova "koulumänty" on  noin 4 metriä korkea, "heikossa hapessa" oleva männyn kanto. Harvoin on lahonnut kanto seisomassa kunnanviraston pihalla estämässä kunnanvaltuutettujen mersujen pysäköimista. Kanto on vieläpä rauhoitettu. Kyseinen kanto oli vielä komea mänty vuoteen 1943 saakka, mutta myrsky syksyllä 1943 kaatoi sen. Paikalle jäi muistoksi kuitenkin tämä

"Koulumänty" on seissyt Lemin kunnantalon pihalla
kantona (kaskessa?) vuodesta 1943 saakka

nelimetrinen kanto. Uutinen tapahtumasta pääsi jopa Suomen Kuvalehden sivuille. Lemillä, kuten muissakin maaseutupitäjissä, oli tapana vielä vuosisadan alkupuolellakin säilyttää vainajat kotona siunauspäivään saakka. Vainajia säilytettiin useimmiten riihissä ja aitoissa. Hautajaispäivän aamuna tuotiin vainajat, talvella reellä ja kesällä veneellä tai kärryillä, kirkolle siunausta varten. Korkea mänty oli selvä maamerkki, jonka luona pysähdyttiin ja valmistauduttiin vainajan saattamiseen kirkkomaahan. Siunaus tapahtui haudan äärellä. Kirkonkellojen kutsuessa lähdettiin arkkua kantamaan "koulumännyn" luota saattoväen seuratessa. Tätä on sanottu Lemillä - kuten paikoin muuallakin Itä-Suomessa  "koulunkäynniksi" ja tästä tulee myös nimitys "koulumänty". Kyseessä lienee arkaainen hautajaismenojen kiertoilmaisu. Koulu-sana esiintyy kuoleman yhteydessa kansanrunoudessakin.