Pätärin talomuseo Ylämaalla

Pätärin talomuseo Ulämaan Ylijärven kylässä

Kesäkuun 10. päivä pysähdyin Ylämaalle ja Miehikkälään tekemälläni retkellä toviksi Pätärin talomuseolla. Edellisessä risteyksessä opastekyltti oli kuuluttanut kutsua museolle, mutta nyt se näytti kieriskelevän hyljätyn morsiamen/sulhasen itsesäälissä ylhäisessä yksinäisyydessään. Talomuseo sijaitsee Ylämaan Ylijärvellä, osoitteessa Mätöntie 36. Tämän Kankaisen museotilan rakennukset ovat 1870 – 1880-luvulta. Talon ensimmäiset asukkaat ovat muistitiedon mukaan olleet Antti Mikonpoika Pätäri (1861 – 1936) ja hänen vuonna 1867 syntynyt vaimonsa Valpuri Mikontytär Seppä. Talon tupa on siirretty paikalle Säkkijärveltä ja kamarit rakennettu paikan päällä.  Antti Pätärin elinaikana tila oli kylän vauraimpia. Anttille ja Valpurille syntyi viisi lasta, Eerik (1889), Iivar (1892), Hilja (1895), Matti (1900) ja Toivo (1905). Perheen pojista ei yksikään avioitunut. Hilja-tyttärellä oli avioliitosta kaksi lasta, joista tytär kuoli lapsena ja poika jatkosodan viimeisenä päivänä. Tila siirtyi jo Antin ja Valpurin eläessä Matti Pätärin omistukseen. Hän hoiti kaikki tilan työt hevosvetoisesti. Kun hän kuoli vuonna 1976, tila joutui ensin valtiolle. Ylämaan kunta anoi tilaa museokäyttöön irtaimistoineen, jota taloon oli kertynyt runsaan sadan vuoden aikana.

Pätärin rakennukset Mätöntieltä kuvattuna

Pätärin talon ympäristö on paikoin pahasti pusikoitunut

Pätärin talo siirtyi kunnan omistukseen vuonna 1978. Tilan päärakennukseen sijoitettiin talomuseo. Sen kaikki museoesineet ovat Pätärin taloon kuuluvaa esineistöä, vain lääkekaappi ja esittelyvitriinit on tuotu muualta. Maalaistalon jokapäiväisessä elämässä käytetyt esineet ja työkalut ovat 1800-luvulta lähtien nähtävissä yhtenäisenä kokoelmana nähtävissä. Talomuseo avattiin vuonna 1980.

Museon pihapiirissä on viisi aittaa. Näistä suutarinaitassa on nähtävissä suutarin työvälineitä, kuten vanhoja lestejä. Vilja-aitta on peräisin 1600-luvulta. Näiden lisäksi pihapiirissä on maito-, liha- ja vaateaitat. Pihapiirissä on lisäksi sauna, riihi, puukatos eli liiteri sekä 1950-luvun navetta. Navettaan kunnostettiin 1980-luvun alussa tilat kotiseutumuseolle ja se avattiin vuonna 1983.

Kun Ylämaalla kuvattiin helmikuussa 2011 kahden viikon ajan Hiljaisuus-elokuvaan sotatalvesta 1944 kertovia tapahtumia, kuvauspaikka on Pätärin talomuseo ja sen pihapiiri. Sinne lavastettiin kaatuneiden kokoamispaikka. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Metsäpirtin pitäjässä sijainneelle kaatuneiden kokoamispaikalle. Myös Pätärin tilan riihi oli ollut kaatuneiden sotilaiden ruumiiden kokoamispaikkana jatkosodan aikana. Tehtävässä Elokuvaa kuvattiin Pätärin talomuseolla myös vuoden 2011 kevätkesällä. Kuvaukset jatkuvat Pätärin talomuseolla loppukuusta Kuvauksissa käytettiin myös paikallisia avustajia. Elokuvan arvostelu löytyy täältä.

Näkymä pihapiiriin

Vuoden 2013 lopulla Lappeenrannan kaupunki pyrki eroon kaikista paikallismuseoistaan. Yhtenä joukossa oli Pätärin talomuseo. Kesäkuussa seuraavana vuonna salama iski Pätärin talomuseoon.  Pihakoivuun iskenyt salama kynti pihaan metrin levyisen railon ja iski sitten museorakennukseen. Museorakennuksen välikatto putosi, ikkunat menivät rikki ja sähköpääkeskus tuhoutui täysin.  Salaman paineaalto oli siirtänyt taloa pituussuunnassa.

Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta kulttuurihistoriallisesti merkittävää omaisuutta vaurioitui. Ylämaalla heräsi huoli museon tulevaisuudesta, sillä korjauksesta olisi edessä iso lasku, ja jo valmiiksi talousvaikeuksissa olevalle museon tulevaisuus oli epävarma jo ennen tuhoja. Se oli onnettomuushetkellä Lappeenrannan kaupungin omistuksessa, joka oli siirtämässä talousvaikeuksiensa sitä Ylämaan kotiseutuyhdistyksen hoitoon.

Näkymä pihapiiristä

Talomuseon katto uusittiin pian salamavahinkojen syntymisen jälkeen eli heinäkuun alussa. Ennen kattotyötä paikoiltaan siirtynyt talo jouduttiin palauttamaan kaivinkoneen avulla alkuperäisille sijoilleen. Lappeenrannan kaupunki oli hankkinut katontekotarpeet jo edellisenä vuonna. Museon luvalla pärekatto vaihdettiin peltikatoksi. Kyläyhdistyksen järjestämissä kattotalkoissa oli mukana 4—7 miestä. Myös talomuseon navetan puinen yläosa oli salaman voimasta siirtynyt paikoiltaan ja oli jopa vaarassa romahtaa. Myös museoesineistöä oli tuhoutunut. Talomuseossa oli ollut yli 2600 luetteloitua museoesinettä. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan Erkki Mäkisen mukaan ”Ei näillä esineillä missään muualla ole arvoa kuin tässä talossa. Kyse on kulttuurihistoriallisesta menetyksestä”.

Vuoden 2016 kesäkuun lopussa Etelä-Saimaa kertoi, että Pätärin talomuseon kohtalo oli edelleen auki. Ylämaan kotiseutuyhdistys olisi ollut halukas sen ostamaan. Museo oli suljettuna jo toista kesää peräkkäin. Ylämaan Kotiseutuyhdistys oli tehnyt siitä tarjouksen, mutta sen tarjous ja kaupungin pyyntö eivät kohdanneet. Kesällä 2017 museon kohtalo oli ilmeisesti edelleen avoin.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Koulujen talkootoiminta jatkosodan vuosina

Mottitalkoiden propagandajuliste

Myös kansa- ja oppikoulujen oppilaat osallistuivat sotavuosina ahkerasti monenlaiseen talkootoimintaan. Kesällä 1942 - 1944 ne järjesti Nuorten Talkoot ry, johon kuuluivat kaikki suomalaiset nuorisojärjestöt. Talkoolaisiin kuuluivat alle 15-vuotiaat oppilaat. Sitä vanhemmat olivat työvelvollisia. Talkoolaiset keräsivät mm. metalli – ja kumiromua, jätepaperia ja pulloja. Marjojen, sienien ja voikukan juurien (kahvin korvikkeeksi) keruu ja tähkien poimiminen pelloilta kuuluivat myöskin talkoolaisten töihin. Lisäksi heidän velvollisuuksiinsa kuului oman kasvimaan lisäksi huolehtia vuorollaan koulukeittolan kasvimaan kitkemisestä ja kastelemisesta.

Vuonna 1942 Lappeenrannassa oli Nuorten Talkoot ry:n talkoopäällikkönä johtajaopettaja Kalle Kunnassalo. Hän kertoi Etelä-Savon haastattelussa 13.11.1942, että ”kesän työn kokonaistulos on erittäin hyvä ja suuriarvoinen”. Suuremmissa ja pienemmissä ryhmissä tehtiin työretkiä kaupungin ympäristöön ja näillä retkillä saivat lapset kaksi kertaa päivässä lämpimän keittoruuan työnantajan puolesta. Ja lapset taas varmasti omasta puolestaan yrittivät parhaansa”. Talkootyön tuloksena kertyneistä tuotteista ja työn rahallisesta arvosta kertoi opettaja Kunnassalo seuraavat tiedot.:
- Jätepuita on kerätty liki noin 600 m³.
-Marjoja on kerätty yli 11000 litraa.
- Sieniä on kerätty noin 4000 kg.
- Jäteperunaa on koottu noin 18000 markan arvosta
- Kahvinkorviketta on koottu noin 6500 markan arvosta.

Teen korviketta on kerätty 2500 markan arvosta.

- Kalastuksen tuotto ollut noin 4500 markkaa.
- Maataloustöiden arvoksi on laskettu noin 200 000 markkaa.

Syyskuussa talkoolaiset olivat olleet perunannostossa mm. Rikkihappo Oy:n perunamaalla, jonne tehdas oli järjestänyt kaupungista kuljetuksen, sekä tarjosi talkoolaisille lämpimän aterian ja maksoi pientä palkkaakin.[1]

Lauritsalassa talkoopäällikkönä oli johtajaopettaja Levi From. Kesällä 1943 hän kertoi koululaisten keränneen kevään aikana 28900 kg paperia ja 13300 pulloa. Lappeenrannassa vastaavat luvut olivat 50589 kg ja 31012 pulloa. Mainittakoon, että koko maan ahkerin pullojenkerääjä oli Lappeenrannan lyseon oppilas Gunnar Nurminen, joka sai kokoon kevään aikana 2650 pulloa.  Paras lappeenrantalainen paperinkerääjä oli Rauni Mäkelä, jonka saalis oli 876 kg.[2]

Mottitalkoot

Sota-aikana maassamme oli ankara polttoainepula. Sähkön säästettiin tiukasti eikä ulkomaisen tuonnin varassa ollutta kivihiiltä tai koksia riittänyt kotitalouksien tarpeisiin. Niinpä rakennukset oli lämmitettävä haloilla. Lämmityshalkoja tarvittiin suuret määrät ja samaan aikaan oli työvoimasta ankara pula työikäisten miesten pääosan ollessa rintamalla. Polttopuunteko- eli mottitalkoisiin valjastettiinkin nyt myös naiset ja lapset. Mottitalkoiden alkusysäyksenä olivat laskiaistiistaina vuonna 1942 järjestetyt laskiaistalkoot. Niiden tarkoituksena oli helpottaa sotainvalidien, sotaleskien ja muiden "vähäväkisten" talouksien sotaoloissa kokemaa polttopuupulaa. Hankalan tilanteen ratkaisemiseksi järjesti Kansanhuoltoministeriön puu- ja polttoaineosasto ”halkokamppailun” Suurtalkoot ry:n organisoimana saman vuoden syksyllä. Iskulauseena oli ”Motti mieheen – miljoona mottia talkootahdissa”. Jokaisen kaupunkilaisen piti tehdä motti eli kuutio tai useampikin halkoja hänelle osoitetussa paikassa. Mottitalkoita pidettiin yleensä viikonloppuisin ja niihin järjestettiin yhteiskuljetuksia kuorma-autoilla. Ensimmäisten näin organisoitujen talkoiden tulos oli kotirintaman osalta 1,047 miljoonaa pinokuutiometriä ja kun mukaan laskettiin rintamajoukkojen tekemät hakkuut nousi kokonaismäärä noin 1,2 miljoonaan pinokuutiometriin. Talkoiden rinnalle tuli vuonna 1943 mukaan myös hakkuuvelvoite "kansanhakkuiden" nimellä.

Mottitalkoot olivat tunnetuimpia jatkosodan kuluessa järjestetyistä talkookampanjoista. Suorituksesta mottitalkoissa sai todistuksen ja tietyn mottimäärän saavuttamisesta vastaavan mottikirvesmerkin. Merkkejä oli eritasoisia: rautakirveeseen oikeutti jo yksi motti, hopeakirves vaati neljän ja kultakirves jo 16:n motin hakkaamista. Talkoiden aikana yhteensä 160 osallistujaa hakkasi vähintään sata mottia, joka oikeutti mestarikirveeseen.

Etelä-Savo-lehdessä oli marraskuun alussa pieni uutinen Lauritsalan jatkokoulun oppilaiden osallistumisesta mottitalkoisiin. Kirjoitin sen puhtaaksi kokonaisuudessaan, joten ollos hyvä:

Lauritsalan Jatkokoulun oppilaat ylittivät eilen komeasti mottihakkuutavoitteensa

Lauritsalan kauppalan uusi mottitalkootavoite on jaettu siten, että kaikki laitokset ovat saaneet oman määrätyn tavoitteensa. Niinpä Lauritsalan Jatkokoulu sai 75 kuutiometrin tavoitteen. Jatkokoulu olikin sen vuoksi eilen mottimetsässä opettajiensa johdolla saavuttaen kauniin 100 kuutiometrin hakkuutuloksen. Mukana oli kaikkiaan 52 oppilasta. Nuoret olivat näyttämässä esimerkkiä muillekin kauppalan asukkaille mitenkä motteja syntyy – kun toimeen tartutaan. Mottitalkoissa olivat Jatkokoulun oppilaat jokseenkin sataprosenttisesti, sillä vain sairaat olivat siitä poissa. Nekin, jotka eivät kyenneet metsään lähtemään, uurastivat päivän maanmuokkaustalkoissa koulun alueella.[3]

---

[1] Etelä-Savo 18.9.1942. Nuorten talkoolaiset nostavat nyt perunaa.; 13.11.1942. Nuorten talkoolaisten toiminta Lappeenrannassa ollut tuloksellista.

[2] Etelä-Savo 29.6.1943. Nuorten talkootoiminta Lauritsalassa. Etelä-Savo; 9.10.1943. Lappeenrannan koulut sijoittuneet hyvin jätepaperi- ja pullonkeräyksessä.

[3] Etelä-Savo 3.11.1943. Lauritsalan Jatkokoulun oppilaat ylittivät eilen komeasti mottihakkuutavoitteensa.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeelaisten taistelu kyläkoulujen perustamisesta

Siparin kansakoulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Taikinamäelle vuonna 1878 rakennettu kansakoulu oli pitkälti toistakymmentä vuotta ainoa Lappeen kunnan kansakoulu. Ensimmäinen kylänseutu, jossa alettiin vaatia oman kansakoulun saamista oli pitäjän eteläosassa sijaitseva Haapajärvi. Vankilassa opettajana toimineella Adam Lindhillä oli kylässä oli maatila. Hän teki teki kuntakokouksessa vuonna 1888 ehdotuksen naisopettajan johtaman kansakoulun avaamisesta Haapajärvelle, mutta aloite hylättiin. Kun syksyllä 1890 Taikinamäen kansakouluun ilmoittautui jo 101 oppilasta, esitti koulun johtokunta kuntakokoukselle kolmannen opettajan palkkaamista. Sen sijaan haapajärveläiset vaativat jälleen omaa koulua itselleen, mutta turhaan. Tuloksettomaksi jäi haapajärveläisten vaatimus myös saman vuoden joulukuun kuntakokouksessa. Hylkäämisen perusteluna oli tällä kertaa se, ettei tiedetty, miten haapajärveläisten valitus Taikinamäen kolmannen opettajan viran perustamisesta tulisi päättymään. Kun maaliskuussa 1892 keskusteltiin Taikinamäen koulun korjaamisesta, nousi  Haapajärven kansakoulun perustaminen jälleen esille.  Nyt perustettiin komitea, jonka tehtäväksi tuli laatia ehdotus sekä Taikinamäen kansakoulun huoneiden korjaamisesta että kansakouluasioiden järjestämisestä kunnassa.  Komitean ehdotti sekä Taikinamäen kansakoulun korjaamista että kunnan jakamisesta Haapajärven, Kokkilan, Mustolan, Pahloisten ja Seppälän eli Pulsan koulupiireihin. Vain Taikinamäen koulun korjaaminen sai tällä kertaa kuntakokouksen siunauksen. 

 

Taikinamäen entinen kansakoulu

Uusien koulujen rakentaminen oli, tuloksetta, uudelleen esillä vuonna 1894, kun kuvernöörin uhkasakon pakottamana päätettiin rakentaa Taikinamäen kansakouluun kaksi lisäluokkaa. Koulun tilanahtaudesta kertoo hyvin uutinen, jonka mukaan sieltä lähetettiin 24 itkevää lasta kotiin kesken lukuvuoden.  Vajaa kaksi vuotta myöhemmin, 14.3.1896, oli kansakoulun perustaminen Haapajärvelle jälleen esillä kuntakokouksessa. Alustavasti oli kauppias H. Leinon kanssa tehty jo luokkahuoneista vuokrasopimuskin. Vaikka useat keskeiset kunnalliset vaikuttajat, mm. kirkkoherra Gustaf Nordström, kappalainen Karl Gustav Forsblom puolustivat koulun avaamista, kokouksen selvä enemmistö vastusti sitä. Koulun vastustajat vaativat, että ennen uusien koulujen perustamista oli perustettava toimikunta, joka päättäisi koulujen määrästä ja paikoista. Koulujen rakentamista ajaneet kuntalaiset esittivät nyt piirijakokomitean perustamista. Koulujen jarruttajat onnistuivat kuitenkin saamaan kuntalaisten suuren enemmistön vastustamaan tätäkin ehdotusta. 

Kaukaan vuonna 1950 valmistunut kansakoulu on järjestyksessä jo kolmas
koululle rakennettu rakennus. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Vuoden 1896 aikana tapahtui kuitenkin Lappeen kunnan kouluasioissa merkittävä muutos. Kuntaan perustettiin yhteensä kolme uutta kansakoulua. Lisäksi kuntakokous hyväksyi 5.12.1896 pitämässään kokouksessa piirijakokomitean perustamisen. Komiteaan valittiin talolliset Heikki Leino, Mikko Sipari, Simo Anonen, Martti Pusa, August Suninen, Taavetti Ruokonen ja Ville Tani, kanttori Isak Kotonen, lautamies W. Ryösö, kauppias Villanen ja taloudenhoitaja Caleb Rasander. Kaikkien kolmen uuden kansakoulun perustamisen käynnistivät yksityiset tahot.  Kaukaan tehtaiden kansakoulun taloudellisesta pohjasta vastasi Aktiebolaget Kaukas Fabrik. Tehtaan työväki oli sen perustamisesta alkaen kaivannut omaa kansakoulua. Asiasta neuvoteltiin tehtaan isännistön ja työväen kesken, koska kunnalta ei apua ollut saatavissa. Aluksi suunniteltiin oman koulupiirin muodostamista. Koulupiiri olisi yhteisesti ylläpitänyt koulua. Lopulta kuitenkin tehtaan omistaja Hugo Standertskiöld päätti rakentaa ja ylläpitää koulun sekä palkata sille opettajat. Tosin koulu sai opettajan palkan suuruista valtionavustusta jo vuodesta 1897 alkaen. Samalla Standertskiöld pidätti itsellään oikeuden johtokunnan valintaan. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Tammisaaren opettajaseminaarista valmistunut tarmokas Aina Adele Simolin, joka oli tehtävässä aina vuoteen 1915 saakka. Koulu avattiin 19.10.1896 ja siihen ilmoittautui 46 oppilasta. Koulu toimi aluksi kaksikielisenä, sillä alkuvuosina oppilaista 5 – 7 oli ruotsinkielisiä. He saivat kaksi tuntia päivässä opetusta omalla äidinkielellään. Koulu muuttui kokonaan suomenkieliseksi vuonna 1910.

Talollinen Taavetti Muukkonen vuokrasi
1.65 hehtaarin tontin Mustolan kansakoulua varten

Syksyllä 1896 samoihin aikoihin, kun Kaukaan koulu avattiin, aloitti myös Mustolan kansakoulu. Tämäkin käynnistettiin yksityisillä varoilla. Kansakoulun perustamista ajoivat ponnekkaasti kanavainsinööri Oskar Schultz ja sahan isännöitsijä J. M. Åhman.  Kesäkuussa 1896 järjestettiin Lauritsalan Suolavuorella koulun hyväksi kansanjuhla ja arpajaiset. Niillä, ja kahtena seuraavana vuonna suolavurella pidetyillä tapahtumilla saatiin noin 5000 markkaa, ja keräyksillä varoja koottiin lisää. Hankkeen eteenpäinviemiseksi pidettiin yleinen kokous 26.7.1896. Tällöin valittiin johtokunta, johon kuuluivat Oskar Schultz, kasööri Julius Poppius, rakennusmestari D. A. Larick, sulkuvartija Sakari Kankkunen sekä maanviljelijät Elias Sunimento ja E. Hanski.  Kokouksen jälkeen koulun aloittaminen eteni vauhdilla. Heinäkuun toisen päivänä pidettiin kansakoulun rakentamisesta urakkahuutokauppa, jossa halvimmalla eli 2300 markalla koulun tarjoutui rakentamaan ”työmies Nieminen”. Koulun piirustukset oli laatinut monitaitoinen Oskar Schultz ja 1.65 hehtaarin laajuisen tontin vuokrasi maanviljelijä Taavetti Muukkonen 20 markan vuosivuokralla. Lauritsalan saha lahjoitti lautoja ja hirsiä, koulupiirin asukkaat rakennustarvikkeita, päivätöitä ja silkkaa rahaa.  Koulu tehtiin ajan tavan mukaan hirrestä ja se valmistui todella ripeästi, runsaassa kahdessa kuukaudessa. Koulurakennus koostui yhdestä laajasta opetussalista, käsityösalista, kahdesta huoneesta, keittiöstä, ”etehisestä” ja opettajalle varatuista komeroista. Koulun hyväksi perustettu ompeluseura keräsi myös pitkähkön ajan varoja, sillä kansakoulun kannattajat olivat joutuneet kouluja rakennettaessa huomattaviin velkoihin. Koulun vihkiäisiä vietettiin 18.10.1896 ja seuraavana päivänä sinne ilmoittautui 85 oppilasta. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Tyyne Rouhiainen Antreasta. Koska koulussa oli vain yksi opettaja, jouduttiin 35 oppilasta lähettämään kotiin. Marraskuussa koululle palkattiin apuopettajaksi johtokunnan jäsenen Julius Poppiuksen tytär Gerda Poppius ja 9.11.1896 myös kotiin lähetetyt oppilaat pääsivät aloittamaan koulutiensä.

Mustolan koulu kevättalvella 2015

Lappeen neljännen kansakoulun perustamispuuhat Siparissa etenivät samanaikaisesti kahden edellä mainitun kouluhankkeen kanssa. Sen takana oli Lensulan, Myllylän, Pahloisten, Toikkalan ja Yllikkälän isäntien yksituumaisuus. Kyseisten kylien miehet kokoontuivat helmikuun 23 päivänä 1896 Mikko Tikan taloon neuvottelemaan kansakoulun perustamisesta. Kun kouluhankkeen varsinainen alkuunpanija talollinen Mikko Sipari ja hänen Hanna-vaimonsa ilmoittivat lahjoittavansa koululle tonttimaan sekä tukevansa koulua muutenkin, päätettiin koulu perustaa ja käytiin sitä varten hankkimaan varoja. Koululle valittiin johtokunta 25.3.1897 pidetyssä kokouksessa. Siihen tulivat valituksi kanttori Isak Ketonen ja talolliset Antti Lensu ja Mikko Sipari Pahloisista, Ville Pesu Toikkalasta, Mikko Lensu Lensulasta ja Antti Sipari Pahloisista. Koulun hyväksi pidettiin kahdet arpajaiset, joista toiset Lappeenrannan kaupungissa. Eversti Lars Emil von Haartman lahjoitti koululle 200 markkaa. Suurimman osan rakennusaineista hankittiin koulupiirin talollisilta. Itse rakentaminen tapahtui pääasiassa koulupiirin asukkaiden tekemillä päivätöillä. Mikko Siparin kerrotaan olleen yhdessä poikiensa kanssa yksi uutterimmista talkoomiehistä. Koulupiirin alueen isännät lahjoittivat sen rakentamiseen tarvittavat hirret. Siparin kansakoulu aloitti toimintansa vuoden 1897 syksyllä Luhangasta saapuneen opettaja Adolf Roinilan johdolla. Avajaisia vietettiin 12.9.1897 ja koulutyö alkoi seuraavana päivänä. Myös Siparin koulun alkuvaiheita varjostivat velkaantuminen sekä riidat koulun paikasta, vaikka viimeksi mainittu ilmiö ei ollut niin laajaa kuin monissa muissa koulupiireissä. Koulun alkuviikkoja varjosti sen aktiivisen puuhaajan, talkoomiehen ja rahoittajan Mikko Siparin menehtyminen keuhkokuumeeseen.

Uutinen Siparin kansakoulun vihkiäisistä.
Lappeenrannan Uutiset 14.9.1897

Koska Mustolan ja Siparin kansakoulut joutuivat rakennettaessa huomattaviin velkoihin, ne anoivat Lappeen kunnalta sekä rakennus-, että vuotuista avustusta. Siparin koulu sai jo valtiolta 1500 markan suuruisen avustusta. Aluksi Mustolan koulupiiri pyysi vapautusta kunnan Taikinamäen kansakoulun kustannuksista ja anoi samalla kunnalta sekä rakennusapua että 550 markan suuruista vuotuista avustusta, kunnes lopullinen kansakoulujen piirijako olisi saatu aikaiseksi. Kun anomus sai kuntakokouksessa sekä kannatusta että vastustusta, tehtiin esitys, että Lappeen kansakouluja varten laadittaisiin sekä piirijako- että kustannussuunnitelma. Ehdotus hyväksyttiin ja suunnitelmaa laatimaan asetettiin komitea, johon Taikinamäen kansakoulun johtokunnan lisäksi valittiin 11 jäsentä. Komitea ehdotti, että pitäjään olisi muodostettava 17 kansakoulupiiriä. Näistä se esitti jo toiminnassa oleva olevan Mustolan koulun lisäksi ensin avattavaksi vuonna 1892 rakennettavaksi ehdotetut Haapajärven, Kokkolan, Siparin ja Pulsan koulut. Koulujen perustaminen jäisi kuitenkin riippumaan ”eri kulmakuntien harrastuksesta”. Jokaiselle koulupiirille, Mustola mukaan luettuna, ehdotettiin annettavaksi 1000 markkaa rakennusapua ja 250 markan vuotuinen kannatusapu. Kun tieto tästä ehdotuksesta levisi kuntalaisten keskuuteen, kokoontui 9.1.1897 pitäjäntuvalle suuret kansanjoukot seuraamaan asian käsittelyä (täältä löytyy Lappeenrannan Uutisten lehtiartikkeli Niin se oli verraton kokous, se kokouksesta). Pitäjäntupa, sen rappuset ja osittain pihamaakin oli tungokseen asti täynnä kansaa. Komitean puheenjohtaja, rovasti Gustav Nordström aluksi selitti ja puolusti komitean ehdotusta. Samoin tekivät maanviljelijä Elias Sunimento, hovinhoitaja Caleb Rasander, sulkuvartija Sakari Kankkunen ja monet muut, mutta heidän puheenvuoronsa keskeytettiin. Kokouksessa nousi valtava meteli, eikä puheenjohtaja Kalle Oittinen pystynyt sitä mitenkään hillitsemään. Huutajat halusivat määrätä, kuka saisi puhua ja kuka ei. Lisäksi huutelijat vaativat valmistelukomitean jäseniä  poistumaan kokouksesta Lopulta puheenjohtaja Oittinen teki kokoukselle oman päätösehdotuksensa, jonka mukaan:

1. Ei perusteta kunnan varoilla uusia kansakouluja

2. Ei jaeta kuntaa eri koulupiireihin maksun suhteen.

3. Annetaan kunnan piiriin ehken rakennettaville kouluille kerta kaikkiaan 1000 markkaa rakennusapua ja vuosittain 250 markkaa kullekin opettajan palkkaamiseksi. Tämä sillä lisäyksellä että kouluja ei synny useammin kuin yksi vuodessa – Mustolan ja Siparin koulut näihin viiteen luettu.

Komitean ehdotuksen kannattajat asettuivat nyt Oittisen ehdotuksen puolelle ja sen vastaehdotukseksi asetettiin täydellinen ennalleen jääminen ja avustusten kieltäminen. Vastustajain johtajana oli kokouksessa entinen lautamies Elias Kälviäinen, joka ilmeisesti suuttuneena siitä, ettei Haapajärvelle oltu perustettu kansakoulua, oli siirtynyt kansakoulun vastustajain joukkoon. Äänestyksessä 40 äänestäjää 2745,9 äänellä kannatti puheenjohtajan ehdotusta ja 193 äänestäjää 1521,8 äänellä vastusti. Tässä tapauksessa oli onni, että kunnallinen harvainvalta, joka perustui varallisuuteen. voitti. Näin kansakouluverkon rakentamista ei kokonaan estetty. Elias Kälviäinen yhdessä muiden kansakoulujen vastustajien kanssa valitti vielä päätöksestä, mutta Viipurin läänin kuvernööri piti kuntakokouksen päätökset voimassa.