Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitus 1.7.1944. Seitsenvuotiaan muistikuvia

Lappeenrannan kartta vuodelta 1958. Karttaan on sijoitettu kertojan kotitalo sekä hänen muistamanaan suojakorsujen sijaintipaikat. Kartan painovuonna molemmille paikoille oli jo rakennettu uudet talot.

Tässä hieman jälkikirjoitusta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitukseen 1.7.1944.

Reijolankadun ja Ratakadun kulmassa sijaitsi ns. kivikorsu, josta
seitsenvuotias kertoja haki pommitukselta suojaa.

Edessä näkyvän Annakadun ja Reijolankadun risteyksessä olevan
talon takana sijaitsi ns. hiekkakorsu, joka sai pommituksesssa
täysosuman. Talo rakennettin paikalle sotavuosien jälkeen.

Olin eilen sukujuhlissa, jossa oli mukana myös 80-vuotias vieras, joka halusi kertoa omia muistojaan 1.7.1944 tapahtuneesta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommituksesta. Ehdotin hänelle, että kävisimme tapahtumapaikalla, jolloin muistot palaisivat ehkä vielä paremmin mieleen. Samalla minäkin saisin konkreettisen käsityksen siitä, missä kohtalokas sirpalesuoja/suojakorsu sijaitsi. Niinpä ajoimme Tykkiin Ratakadun/Reijolankadun/Annankadun tienoille. Kuulin nyt ensimmäisen kerran, että suojakorsuja olikin ollut tienoolla kaksi. Nykyisen Ratakadun ja Reijolankadun kulmauksessa oli kivenlohkareista koottu kivikorsu ja parisenkymmentä metriä siitä Armilakadun ja hautausmaan suuntaan toinen suojakorsu, jota kutsuttiin hiekkakorsuksi. Kertojani, silloin seitsenvuotinen poika, meni pommitukselta suojaan kivikorsuun. Hän muisteli korsun olleen varsin pieni, vain muutamia metrejä kanttiinsa. Suojassa oli useita henkilöitä, mutta niiden lukumäärää hän ei enää muista. Yksi suojassa ollut mies, jota muistelija arveli rautatieläiseksi, sai reiteensä osuman sirpaleesta ja putosi sitten viereiseen juoksuhautaan. Tienoolle oli kaivettu juoksuhautojen ja pesäkkeiden ketju. Pommituksen loputtua kertoja oli joidenkin muiden poikien kanssa lähtenyt palaamaan Reijolankatu 23:ssa (nyk. no 25) sijainneeseen kotiinsa. Ammusjunassa olleet kranaatit räjähtelivät edelleen ja niinpä yksi lensi poikien yli iskeytyen Annankandun ja Reijolankadun risteykseen. Pojat sukelsivat kiireesti vieressä olleen kuorma-auton alle.

Kertoja äiti oli hakenut suojaa kotia lähempänä olevasta hiekkakorsusta. Se sai täysosuman ja osa sieltä ja sen ympäristössä risteilevistä juoksuhaudoista turvaa hakeneista sai surmansa tai haavoittui. Kertojan äiti oli poistunut korsusta kuitenkin ennen pommin osumaa ja säilyi vahingoittumattomana. Paikalla on nyt kaksi asuinrakennusta, toinen on rakennettu heti sodan jälkeen, toinen myöhemmin. Sodan jälkeen rakennetussa talossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt asukas tuli mukaan keskusteluumme seisoessamme Annankadun ja Reijolankadun risteyksessä. Hän muisteli, että Ratakatua korjattaessa 1960-luvulla Reijolankadun ja Ratakadun risteyksestä löytyi räjähtämätön lentopommi. Ammusjunasta lentäneitä kranaatteja ja niiden sirpaleita lensi tienoolle suunnattomat määrät. Hänen tontiltaan myöhemmin sahatusta petäjästä  ei löytynyt kohtaa, jossa ei olisi ollut sirpaleita, kun se sahattiin poikki ja pilkottiin.

Lappeenrannan pommitukset heinäkuussa 1944

Lappeenrannan aseman pommituksen (1.7.1944) uhrien muistomerkki Ristikankankaan hautausmaalla Lappeenrannassa

Nykyisen Lappeenrannan alue joutui kovien pommistusten kohteeksi jatkosodan loppuvaiheessa  kesällä 1944. Ensimmäiset hyökkäykset tapahtuivat kesäkuun 19 - 20. päivinä, jolloin Simolan ja Etu-Simolan asemanseutuja ja ratapihoja pommitettiin rajusti. Näissä pommituksissa menehtyi 137 - 160 ihmistä. Lappeenrannan silloisen kaupunkialueen vuoro tuli runsas viikko myöhemmin heinäkuun alussa.

Lappeenrannan aseman pommitusten uhrien joukkohauta ja muistomerkki
Ristikankaan hautausmaalla. Kuvan etuosassa uhrien hautakivet.

Kymmenet pommikoneet ja maataistelukoneet kävivät 1.7. Lappeenrannan rautatieaseman ja ratapihan kimppuun. Lappeenrannan kentällä olleet suomalaiset torjuntahävittäjät olivat lentäneet Talin - Ihantalan alueelle avustamaan siellä kiivaana käydyissä taistelussa. Niinpä kaupungilla ei ollut torjuntahävittäjien tarjoamaa suojaa. Rautatieaseman tavaratoimiston eteen oli pysähtynyt ammusjuna, joka sai hyökkäyksessä osumia, jotka räjäyttivät junan ilmaan. Aseman lähistöllä  syttyi seitsemän asuintaloa tuleen, eikä niitä kyetty pelastamaan, mutta sen sijaan tavaratoimiston osalta sammutustöissä onnistuttiin. Armilan koulun lähellä  metsikössä olleeseen taisteluhautaan ja korsuun tuli osumia, jotka surmasivat niistä suojaa hakeneita siviilejä. Pekka Toivanen toteaa Lappeenrannan kaupungin historiassa (1989), että pommituksen uhrina menehtyi kahdeksan siviiliä  ja kaksi sotilasta. Lisäksi yli 30 henkilöä haavoittui hyökkäyksessä. Ristikankaan hautausmaalla olevassa pommituksen uhrien joukkohaudassa on kuitenkin 16 uhria. Suurimmalla osalla heistä kuolinpäivämäärä on 1.7.1944. Muutamalla se on 2.7.1944. Joukkohautaan haudatut ovat:

Juho Jalmari Huikuri
Vilho Johannes Toikka
Tyyne Siviä Härkönen
Aili Kristiina Keskiruokanen
Pentti Olavi Keskiruokanen
Raili Marjatta Keskiruokanen
Seppo Johannes Keskiruokanen
Aune Siviä Karhu
Ilmari Robert Bruun
Eeva Meuronen
Juhana Meuronen
Hellin Aino Kaarina Saarhelo
Emil Vihtonen
Miina Vihtonen
Antti Sihvonen
Helvi Onerva Simpura

Pommitusten tuhoamaa Lappeenrannan asemanseutua 2.7.1944. SA-kuva

Keskiruokasen perheestä menehtyivät äiti sekä kolme lasta. Puna-armeijan koneet pommittivat Lappeenrantaa uudestaan jo seuraavana yönä. Tämä pommitus kohistui pääosin Alakylän kaupunginosaan.  Tuhot olivat jälleen suuria. Tässä jälkimmäisessä pommituksessa menehtyi Pekka Toivasen mukaan seitsemän ihmistä. Kalevankatu 40:stä löytyi hyökkäyksen jälkeen äiti kolmen lapsensa kanssa palaneina. Kysessä lienee edellä mainittu Keskiruokasen perhe. Huolimatta muistomerkin tekstistä, joukkohautaan on haudattu siis myös heinäkuun 2. päivänä pommituksessa menehtyneitä. Kolme asuinrakennusta tuhoutui täysin ja 18 rakennusta vaurioitui.  Samana iltana vihollisen koneet hyökkäsivät vielä lentokentälle. Useat kentällä olleet lentokoneet sekä lentokentän bensiinitynnyrivarasto tuhoutuivat. Tämän jälkeen ei Lappeenrantaa enää pommitettu jatkosodan aikana.

2.7.1944 pommitukset osuivat pääosin siviiliasutuksen keskelle. SA-kuva

Paikalliset sanomalehdet vaikenivat Lappeenrannan aseman pommituksista samaan tapaa kuin tuhoisista Simolan ja Elisenvaaran asemien pommituksista. Ensimmäisen kerran tapahtumiin viitattiin Hellin Saarhelon kuolinilmoituksessa 7.7.1944. Siinä kerrotaan hänen menehtyneen ilmapommituksessa Lappeenrannassa 1.7.1944.

17-vuotiaana pommituksessa kuolleen Hellin Saarhelon
kuolinilmoitus. Etelä-Savo 7.7.1944

Pommitusten uhreille pystytettiin muistopaasi ja istutettiin muistotammi minuutilleen tasan 73 vuotta pommitusten alkamisesta.

Simolan pommitusten uhrien muistomerkki Lepolan hautausmaalla

Simolan pommituksen uhrien joukkohauta ja muistomerkki Lepolan hautausmaalla.
Tähän on haudattu 42 pommituksen uhria. Osalla uhreista on myös oma hautakivi.

Lappeenrannassa sijaitsevan Lepolan hautausmaan pääportista sisälle astuttaessa jää portin oikealle puolelle kaksi viime sotien uhrien joukkohautaa. Toinen, lähempänä porttia oleva joukkohauta, on pystytetty Kaukaan tehtaiden pommituksessa talvisodan aikana 2.3.-1940 menehtyneille kuudelle työntekijälle. Toinen, hieman kauempana portista oleva, on Simolan pommituksissa 19. - 20.6.1944 surmansa saaneille. Lepolan hautausmaa valmistui Lappeen seurakunnan hautausmaaksi 1930-luvun lopulla. Simolan kylä kuului tuolloin Lappeen kuntaan.

Kaukaan tehtaiden pommituksissa 2.3.1940 kuolleiden työntekijöiden yhteishauta
Lepolan hautausmaalla

Simolan ja Etu-Simolan (nykyisin Raippo) ratapihalle ja asemanseudulle suunnatuissa puna-armeijan lentokoneiden pommituksissa menehtyi 137 - 160 henkilöä. Surmansa saaneista oli 20 - 25 sotavankeja. Tarkkaa lukua kuolleista neuvostosotavangeista ei ole, sillä kuljetuksessa olleen vankileirin arkisto tuhoutui pommituksessa. Osa pommituksissa haavoittuneista siirrettiin nopeasti jatkohoitoa saamaan länteen ja on saattanut menehtyä saamiinsa vammoihin jossakin muualla. Monet pommituksen uhreista tuhoutuivat niin, ettei heitä voinut enää tunnistaa. Niinpä Simolan tragedian uhriluku on vain suuntaa-antava.

Kahdeksan Simolan pommituksen uhria haudattiin muutaman päivän kuluttua
pommituksesta Lepolan hautausmaan kappelin pohjoispuolelle. Heidät on
haudattu vain viidelle hautapaikalle. Tällä yhteishaudalla ei ole muistomerkkiä,
ja ainoastaan kolmella haudalla on hautakivi.

Lähes heti pommituksen jälkeen haudattiin kahdeksan pommituksen uhria Lepolan kappelin vasemmalle puolelle vierekkäisiin hautoihin. Enismmäinen hautaus suoritettiin 22.6. ja viimeinen hautaus suoritettiin 27.6.1944. Tämän jälkeen hautaamiset olivat jonkin aikaa pysähdyksissa. Siviiliväestö evakuotiin Lappeenrannan seudulta ja kaupunkiin julistettiin 27.6. 1944 öinen ulkonaliikkumiskielto. Näissä haudoissa on viimeinen leposija seuraavilla henkilöillä:
Anna Haaranen ( haudattu 27.6.1944
Mauri Kourula (asemamiehen poika, 27.6.1944)
Pekka Lötjönen (24.6.1944)
Eelis Suurkuukka ( (23.6.1944)
Serafiia Suni (23.6.1944)
Maria Borgström (23.6.1944)
Emmi Nikkola (23.6.1944)
Mimmi Lehtikunnas (22.6.1944)

Tämän jälkeen uhrien hautaamiset alkoivat uudestaan ilmeisesti 12.8.1944. Sillä päivämäärällä luotiin siunauskappelin oikealla puolella oleva joukkohauta. Puna-armeija hyökkäys oli pysähtynyt ja pahin uhka Lappeenrannankin joutumisesta hyökkääjän haltuun oli ohitettu. Missä nuo vainajat säilytettiin kesän aikana on minulle vielä mysteeri. Haudattiinko heidät tilapäishautoihin odottamaan rauhallisempia aikoja tulevaa siunaustilaisuutta varten? Vai olivatko he sitä odottamassa ruumishuoneella tai jossakin muussa säilytystilassa? Osa uhreista löytyi Simolan aseman ympäristöstä vasta usean vuorokauden jälkeen ja näin ollen läheskään kaikkien uhrien kuolinpäivämäärää ei voi tarkkaan määritellä. Tähän joukkohautaan on siunattu yhteensä 42 vainajaa, jotka lähes kaikki olivat Neuvostoliiton suurhyökkäystä Kannakselta pakenevia evakoita. Lähes kaikkien heidän siunaamispäivämäärät puuttuvat ja ne tapahtuivat ilmeisesti elo-syyskuun aikana. Joitakin uhreja siunattiin maan poveen lokakuun lopulla ja joulukuussa, viimeiset lokakuussa 1945. Tuntemattomiksi jääneet vainajat siunattiin 29.10.1944. Tässä luettelo joukkohaudassa lepäävistä sekä suluissa heistä löytyvää tietoa:

Simolan aseman vesitornin seinässä näkyvät
edelleen pommituksen jäljet. Rakennus on suojeltu ja
se on Simolan pommituksen muistomerkki pitäen
sisällään pienen museon.

Vappu Lyökäri (Johannes, siunattu 26.12.1944)
Eeva Nordsten (Uuras)
Maria Nordsten (Uuras)
Tyyne Nordsten (Uuras)
Veikko Suninen (Oulunkylä)
Otto Paavilainen
John Vasenius
Lilja Huttunen (Äyräpää)
Helmi Siviä Sutinen
Rauha Kallioinen (synt. 8.10.1910, siunattu 28.10.1945)
Timo J. Tirkkinen
Aune Tirkkinen
Ida Lautala
Aksel Hartonen (Uusikirkko, synt. 17.9.1874)
Huuhtanen
Reinikainen (naishenkilö)
Nordsten
Helenius (naishenkilö)
Helena Vesalainen
Martta Palmola
Tuntematon tyttö
Tuntematon tyttö
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Hilda Orkola (Vahviala, Rakkolanjoki)
Tuntematon naishenkilö
Tuntematon naishenkilö
Maija Liisa Sutinen (synt. 23.2.1930)
Pentti Henrik Sutinen (synt. 20.1.1933)
Tuntematon lapsi
Kerttu Orava
Selma Pystynen (Vahviala, synt. 17.5.1919, siunattu 20.12.1944)
Kerttu Autio
Eero Orava
A. Turunen (Viipuri)
Tuntematon
Tuntematon mieshenkilö (Merkintä hautakortissa: Elias Laakko, on epävarmaa, onko haudattu tähän ja onko ilmapommituksen uhri)
Reino Hytti
Aino Näränen (Os. Kaipia, synt.6.4.1898 Lappeella, Viipurin msrk)
Tauno Pennanen (Asentaja, Parikkala)
Edith Maria Pennanen (Asentajan vaimo)

Lepolan hautausmaan kappeli

Joukkohautaan on haudattu yhdeksän tuntematonta vainajaa ja yhden tunnistus on epävarma. Enemmistö pommituksen uhreista (60) haudattiin Lappeenrantaan. Myös Luumäellä on monen Simolan uhrin (9) viimeinen leposija. Kaukaisimmat siunaamispaikat ovat Västanfjärd Turun saaristossa ja Kemi Lapissa. Lepolan hautausmaan lisäksi on useita Simolan pommituksen uhreja haudattu Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Siellä ovat täältä kotoisin olleiden ja pommituksessa kuolleiden sotilaiden ja lottien hautakivet. Tälle sankarihautausmaalle siunattiin myös ne sotilaat, joiden ruumiit olivat junassa Simolan asemalla odottamassa siirtoa Sisä-Suomeen kotiseudun multiin. Nämä ruumiit tuhoutuivat pommituksessa niin, ettei vainajia pystytty enää identifioimaan ja olihan tilanne kesäkuun lopussa 1944 kaiken kaikkiaan täydellisen kaoottinen. Näiden sotilaiden ruumiit koottiin kolmeentoista arkkuun ja laskettiin sankarihautausmaahan. Näitä sotilaiden ruumiita oli ollut kuljetuksessa mukana 61. Ainakin viisi tunnistettua ruumista on toimitettu kuitenkin myöhemmin kotiseudulleen. Lappeenrannan sankarihautausmaalla on kolme näihin vainajiin liittyvää muistokiveä.

Lappeenrannan sankarihautausmaalla on muistokivi 61:lle Simolan pommitukseen
joutuneelle sankarivainajalle, jotka haudattiin Lappeenrantaan 13:ssa yhteisarkussa.

Kuolleet sotavangit haudattiin aluksi tilapäishautoihin Simolan aseman lähelle, josta heidän ruumiinsa siirrettiin sotavankien hautausmaalle Korkea-ahon tien varteen. Vaatimuksen siirrosta esitti Liittoutuneiden valvontakomisio. Korkea-ahontien varren hautausmaalle on haudattu yhteensä 742 sotavankia. Seitsemän sotavankia oli haudattuna vuoteen 1950 Simolan aseman läheisyydessä. Myöhemmin (tämän lähteen mukaan vuonna 1950) heidän ruumiinsa siirrettiin Saimaan kanavan varressa olevalle Soskuan sotavankihautausmaalle.

Pommituksen tunnistetuista suomalaisista uhreista 30 oli sotilaita, kuusi uhreista oli  lottia, työvelvollisia heistä oli 22, rautatiehenkilökuntaa neljä ja siviilejä yhtyeensä 51. Se, milloin Lepolan joukkohaudalle pystytettiin muistomerkki, ei ole vielä tiedossani, vaikka olen sitä useilta viranomaistahoilta kysellyt.

Simolan pommitukset kesäkuussa 1944

Simolan aseman vesitornin seinässä näkyvät edelleen selkeästi pommituksen jäljet

Allekirjoittanut teki heinäkuun alussa vuonna 2015 pyöräretken entisen Lappeen pitäjän eteläisiin kyliin. Kävin silloin mm. Simolan koululla ja asemalla, Rikkilän entisellä koululla, Vainikkalan asemalla ja myös sen entisellä koululla. Olen jotakin kirjoitellut muista paikoista jo aikaisemmin blogiini, mutta Simolan aseman olen jättänyt rauhaan. Nyt päätin kuitenkin tehdä pienen koosteen kyseisen seudun historian yhdestä dramaattimmista tapahtumasarjasta, kun tarvitsin tietoja siitä erääseen tilaisuuteen. Aikomuksenani on tuoda myöhemmin esille sellaistakin faktaa, jota ei näytä lukuisissa aihetta sivuavissa artikkeleissa olevan.

Vesitornin sisältä löytyy tuhoisien pommien kappaleita

Lappeen Simolan kylässä elettiin kohtalokkaita hetkiä jatkosodan aikana kesäkuussa 1944. Tällöin, 19. - 20.6., Neuvostoliiton ilmavoimien suorittamat kolme suurpommitusta aiheuttivat tuhoa ja kuolemaa Simolan kylässä, asemalla ja aseman raiteilla seisoneissa junissa sekä Etu-Simolan (Raippo) pysäkillä. Pommitukset liittyvät Neuvostoliiton kesäkuussa Kannaksella aloittamaan suurhyökkäykseen. Pommitusten tavoitteena oli estää suomalaisten rautateitä pitkin suorittama huoltoliikenne rintamalinjojen takana. Simola joutumisen laajojen pommitusten kohteeksi selittää sen asema Karjalan kannakselta tulevan ja sinne vievän junaliikenteen solmukohtana. Niinpä Simolan asemalla ja ratapihalla oli pommituspäivinä käynnissä erittäin vilkas liikenne. Junanvaunut olivat tavaroiden lisäksi täynnä evakkoja, lottia, sotilaita, linnoitustyömiehiä ja jopa sotavankeja. Pommituksessa kuolleiden määrästä esiintyy useita toisistaan poikkeavia tietoja. Suurin annettu lukumäärä on 142. Menehtyneistä noin puolet oli siviilejä ja loput sotilaita, virkailijoita ja neuvostoliittolaisia sotavankeja. Haavoittuneita oli ainakin 150.

Lepolan hautausmaalla on pommituksessa kuolleiden
joukkohauta sekä muistomerkki.

Pommitukset tapahtuivat kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen pommitus oli maanantai-iltana 19. kesäkuuta noin kello 20 aikoihin. Tähän pommitukseen osallistui 47 konetta. Toinen pommitus tapahtui tiistaiaamuna 20. kesäkuuta kello 7 jälkeen. Kolmannen kerran pommikoneet ilmaantuivat Simolan ylle tiistai-iltana noin kello 20. Toisena pommitupäivänä Simolan ja Etu-Simolan kimpussa oli 67 konetta. Pommituksista tuhoisin oli ensimmäinen. Siinä menehtyi ainakin 101 ihmistä. Suojautuminen paikallisen kaupan kellariin oli kohtalokas yli 40 (joidenkin tietojen mukaa 43) ihmiselle, sillä se sai täysosuman.

Pommituksissa paloi asemaseudulta 15 taloa ja vaurioituneita taloja oli 23 taloa. Simolan ja Etu-Simolan ratapihoilla tuhoutui tai vaurioitui raiteita ja vaihteita. Niiden lisäksi menetettiin kaksi veturia ja 63 vaunua tuhoutui tai vaurioitui. Huolimatta isoista vahingoista ja traagista kohtaloista saatiin rautatieliikenne melko nopeasti kuitenkin jatkumaan.

Toinen rautatieliikenteen solmukohtaan samoihin  aikoihin (20.6.1944) tehty tuhoisa pommitus tapahtui Elisenvaarassa. Tässä 44 koneen pommituksessa kuolleiden määrästä on vain arvioita. Kuolleita oli niiden mukaan noin 200. Asemalle oli juuri saapunut räisäläläisten evakkojuna. Asemalle oli tehty pommitus jo 15.6., mutta jälkimmäinen oli sotiemme tuhoisin.

Simolan pommituksen jäljet näkyvät yhä hyvin Simolan aseman vanhan veturien vesitornin tiiliseinissä. Torni on säilytetty pommitusten uhrien muistomerkkinä ja sen sisältä löytyy pieni näyttely pommituksista. Osa pommituksen uhreista on haudattu Lepolan hautausmaalle yhteishautaan, jolle on pystytetty muistomerkki. Lappeenrannan sankarihautausmaalle on haudattu lisäksi 61 tuntemattomaksi jäänyttä vainajaa. Samoin siellä on viimeinen leposija viidelle  pommituksessa menehtyneelle sotilaaalle. Osa tunnistetuista vainajista siirrettin haudattavaksi kotiseutunsa multaan.

Lisätietoja:

Heikki Kauranteen laatima yhteenveto pommituksista löytyy täältä. Se sisältää mmm. karttapiiroksia ja ilmakuvia alueesta laajan tietopaketin lisäksi.
Aiheesta löytyy artikkeli myös Willimiehen blogista artikkeli sekä sitä seuraava laaja keskustelu.