Lepoharjun hautausmaa

Lepoharjun hautausmaa

Lepoharjun hautausmaalle ensimmäisenä haudatun Amanda
Haverisen hautakivi.

Pysähdyin eilisellä pyöräilyretkelläni Ilottulantien varressa olevalla lauritsalalaisten hautausmaalla Lepoharjussa, otin muutaman kuvan hautausmaan kappelista ja haastelin parin omaistensa haudalla vierailleen lauritsalalaisen kanssa. Kauppala sai oman hautausmaansa Saikkolan kylään vasta syksyllä 1955. Sitä aikaisemmin Lauritsalan vainajat oli haudattu joko Lappeenrannan hautausmaille tai Lappeen evankelisluterilaisen seurakunnan hautausmaalle Lepolassa. Hautausmaa oli saanut nimensä kirkkohallintokunnnan julistaman nimikilpailun tuloksena. Hautausmaa sijaitseeekin jääkauden muovaaman Salpauselän harjulla.

Oman kappelinsa Lepoharju sai vuonna 1961. Lepoharjun vihkiäisiä vietettiin marraskuun 6. päivä. Ensimmäinen vainaja sai viimeisen leposijansa hautausmaalla kuitenkin vasta seuraavan vuoden loppiaisena. Seurakunta lahjoitti hänelle ikuisen hautapaikan.  Vaikka Lepoharjun hautausmaalle ei ole kertynyt ikää kuin vasta vähän yli 60 vuotta, on sinne haudattu jo yli tuhat lauritsalalaista. Vuosittain hautauksia on noin 30. Hautausmaa-alue on kooltaan noin 4 hehtaaria, josta on käytössä 1,5 hehtaaria. Lisäinformaatiota Lepoharjun hautausmaasta löytyy täältä.

Lepoharjun kappeli

Alla Etelä-Saimaan uutinen 8.1.1956 ensimmäisistä hautajaisista Lepoharjun hautausmaalla. Seurakunta tarjosi ensimmäiselle haudatulle ilmaisen hautapaikan, lupasi huolehtia hautamuistomerkin hankkimisesta ja haudan ylläpidosta.

Etelä-Saimaa 8.1.1956

Mies joka veisti keisarille veneen

Lappeenrantalainen käsityönopettaja Herman Koli (1863 – 1953) muisteli kohtaamistaan tsaari Aleksanteri III:n kanssa tämän vieraillessa Lappeenrannassa kesällä 1890.  Pitkähkö artikkeli oli Savo-Karjala-lehdessä 25.1.1947. Herman Koli oli syntynyt kuusipäiseen sisarusjoukkoon Taipalsaaren Saikkolan kylässä 6.9.1863. 24-vuotiaana hän lähti hakemaan ansioita kotitalonsa ulkopuolelta ja työskenteli 1880--luvun lopulla kirvesmiehenä Lappeenrannan sotilaskasarmeja rakentaen. Tämän jälkeen hän veisti kotitalossaan veneitä, kunnes pääsi syksyllä 1890 Lappeenrannan mieskäsityökouluun, jota hän kävi kaksi vuotta. Vuonna 1901 Koli valittiin Viipurin kiertävän käsityökoulun opettajaksi. Herman Koli joutui perheineen lähtemään vuosikymmeniä kotikapunkina olleesta Viipurista talvisodan sytyttyä ja asettui entiselle kotiseudulle, ei kuitenkaan Taipalsaarelle, vaan Lappeenrannan Peltolaan. Poimin artikkelista edellä mainitusta lehdestä Herman Kolin muistelun veneen lahjoittamisesta ja tsaarin kohtaamisesta. Kertomus osoittaa Kolin erinomaisen tilannevainun.

------

Oli kesäpäivä Lappeenrannassa vuonna 1890. Hiljainen ja unelias pikkukaupunki oli täynnä kansaa, jota oli tullut aika kaukaa Savonmaasta saakka. Hänen Majesteettinsa Keisari Aleksanteri III:n jättiläishahmo oli saapunut seurueineen kaupunkiin. Ennen puolta päivää ilmestyi kaupungin rantaan veneineen Taipalsaaren Saikkolan kylästä myös nuorukainen Herman Koli tuodakseen raatimies Rundbergin ja merikapteeni Cederhvarfin kehotuksesta tekemänsä’ veneen toimitettavaksi vapaaherra Langhoffille.

Nuorukainen nousi maihin venerannassa, samalla paikalla, missä nyt on Kauppatori. Siihen aikaan oli paikka suurimmaksi osaksi metsikkönä. Nykyisen Jaakkolan kirkon paikalla oli kauppias Haikalan vilja-ampaari eli makasiini ja kaupungin uimahuoneet. Rannassa ei näkynyt ihmisiä ja melkein tyhjät olivat kadutkin. Kansa oli virrannut Leirikentälle, jossa parhaillaan oli keisarin kunniaksi järjestetty paraati.

Veneentekijä lähti tapaamaan raatimies Rundbergia, mutta ei löytänyt tätä eikä myöskään kapteeni Cederhvarfia, jota kävi tavoittamassa Paldosta. Täällä hän sattui kuulemaan – tietysti sielläkin puhuttiin keisarillisesta vieraasta – että Virolahdella oli keisarille lahjoitettu vene. Silloin pälkähti Saikkolan pojan päähän tarjota uutta venettään lahjaksi keisarille. Eihän Langhoffin veneellä ollut toimitusaikaa. Nuorukainen lähti tavoittamaan kruununvouti Holmia saadakseen tämän kautta lahjansa toimitetuksi, mutta tämä neuvoi kääntymään kuvernööri Gripenbergin puoleen ja tämä taas puolestaan käski puhumaan asiasta, senaattori, ent. hovitallimestari Tudeerille, jolla oli välitön yhteys keisariin. Ja hänen avullaan asia järjestyikin. Oli kysynyt Tudeer: "Onko oma käsi tehnyt", tarkoittaen venettä, ja kun kuuli, että Herman oli itse tehnyt veneen ja hyvin oli tehnytkin, käski tuoda lahjan Lönnrotin koulun luo.

Nuorukainen teki työtä käskettyä ja vei veneensä määrättyyn paikkaan. Siellä hän kuuli, että keisari on parhaillaan paraatia vastaanottamassa. Nuorukainen juoksi koululta yli heinäpeltojen, joiden paikalla on nyt 5. kaupunginosa, paraatikentälle ja näki siellä keisarin ratsun selässä paraatin juuri päättyessä. Herman juoksi samaa tietä takaisin ehtiäkseen veneensä luo ajoissa. Keisarin piti sama päivänä lähteä paluumatkalle kaupungista ja lahjan luovuttamisella oli kiire. Ja sitten se tapahtui. Keisari astui alas koulun portaita seurassaan kenraalikuvernööri, kreivi Heyden, senaattori Tudeer ja monia muita seurueeseensa kuuluvia. Senaattori puhui jotain keisarille ja viittasi veneeseen päin. Keisari asteli sen luo ja samalla senaattori viittasi myös veneentekijään, jolle keisari armollisesti nyökkäsi. Saikkolan poika kumarsi syvään Hänen Majesteetilleen. Keisari tarkasteli hetkisen hetkisen venettä, nyökkäsi hyväksyvästi nuorukaiselle lausuen pari sanaa venäjäksi. Portilla vartiossa seisova palokuntalainen Jakovlevin Nikolai tulkitsi ne myöhemmin: ”Hyvä vene!” Majesteetti nousi  odottaviin vaunuihin ja ajoi pois. Lahjavene kuljetettiin myös keisarilliseen junaan. Myöhemmin tuli keisarin vastalahjana veneentekijälle 50 ruplaa, joka Suomen rahassa vastasi 130 markkaa – sen aikaisen hintojen mukaan veneen kaksinkertainen hinta.

Viipurin / Lappeen rinkeli, osa 2

Paistoperinne leviää Lappeelle

Rinkelikaupasta tuli Lappeenrannan seudulla
niin suosittu elinkeino, että paikallinen rautakauppa
mainosti paikallislehdessä säännöllisesti teettämiään
rinkelilaatikoita. Lappeenranta-lehti 7.2.1911

Lappeen pitäjän alueelle Viipurin rinkelin paisto markkinamyyntiin levisi 1800-luvun jälkipuoliskolla Hanhijärven kylän kautta. Rinkelin valmistustavan toi Lappeelle Hanhijärven kylästä syntyisin ollut Anni Pajari, joka palasi veljensä Sakari Rantasen talouteen Hanhijärvelle. Perhe aloitti rinkelinpaiston ja pian tämä lisäansiomahdollisuus levisi naapuritaloihinkin. On esitetty myös teoria, jonka mukaan rinkelin leviämisreitti olisikin ollut Saimaan kanava, joka valmistuttuaan vuonna 1856 lisäsi Viipuriin tehtyjä kaupunki- ja markkinamatkoja ja toi rinkelipaistoperinteen myös kanavanvarren kyliin. Oli miten oli, kehittivät lappeelaiset talolliset joka tapauksessa rinkelinpaistosta itselleen kannattavan lisäansiolähteen. Sesonki ajoittui seitsemän viikon jaksolle syksyisiin markkinoihin Suomen eri kaupungeissa.  On väärin sanoa, että lappeelaiset anastivat vii­purilaisilta rinkelinteon, sillä siinä vaiheessa kun paistoperinne levisi Lappeella, oli Vii­purin rinkeli alkuperäisessa ympäristössään vielä vahvasti elossa.

Lappeelainen rinkeli

Lappeelaiset kehittivät rinkelin leipomiseen oman muunnoksensa. Lap­peen Hanhijärvellä ensiksi kaksi taloa ryhtyi leipomaan rinkeleitä leipomaan jo 1880-luvulla. Ja siitä taito 1890-luvulla levisi vähitellen lähes jokaiseen Hanhijärven taloon. Ennen 1900-luvun alkua se oli jo siirtynyt myös Lappeen Mentulan, Saikkolan, Partalan ja Lyytikkälän kyliin, ja hiukan myöhemmin Saarnialan, Ilottulan ja Muukkolan kyliin. Ennen ensimmäistä maail­mansotaa kerrotaan Lappeella leivotun rinkeleitä ainakin 63:ssa talossa. Osa taloista leipoi vain syksyisin ja ke­väisin markkinoiden aikana, mutta osa ympäri vuoden. Rinkeleitä leivottiin vain maalais­taloissa ja niinpä rinkelien maku ja onnistuminen vaihteli taloista toiseen. Sen sijaan ulkomuoto oli kaikilla  sama.

Lappeen isäntäyhdistys oli huolissaan rinkelienleivontatupien
paloturvallisuudesta. Itä-Suomen Sanomat 1.10.1895

Rinkelinleipomistupa

Vuonna 1907 annettiin kunnallinen määräys erillisestä ja siististä rinkelinleipomistuvasta. Siinä ei saanut asua eikä käyttää muunlaisena työverstaana.  Tämä oli huomattava parannus, vaikka rinkelitupia käytettiinkin myös esimerkiksi käsitöiden tekoon, kutomiseen ja niissä pidettiin myös talkootanssejakin. Rinkelinpaisto olikin merkittävä sosiaalinen tapahtuma. Aputyttöjä ja –poikia tuli pyytämättä avuksi ja laulu raikui työtä tehdessä. Piiri- ja rakkauslauluja oli käytössä sadoittain, taisipa olla jopa tuhansittain. Hauskoja tarinoita kertoili itse kukin vuorollaan. Varsinkin iltaisin tupien penkeille kerääntyi naapurin poikia ja miehiä istuskelemaan. Nämä pyrkivät muka auttamaan tyttöjä, mutta keskittyivät lähinnä pieneen kiusantekoon ja naurattamiseen.

Markkinoille aina Oulun ja Kajaanin tasolle saakka

Leivontamäärät saattoivat olla ennen markkinoita todella suuria. Jopa kuusikin 80 kilon taikinaa saatettiin leipoa yhden vuorokauden aikana. Rinkelinleipomistuvassa lämpöä oli 40—50 astetta, uunin edessä paljon enemmän. Rinkelit jäähdytettiin aittahuoneissa ja poikien tehtävänä oli päivällä lastata rinkelit voipaperin väliin kuutiometrin kokoisiin laatikoihin. Kun kolme laatikkoa oli valmiina, niitä lähdettiin hevosella viemään asemalle, jossa markkinoilta markkinoille kulkevat miehet olivat jo odottamassa rinkeleiden tuloa. Nämä olivat huutokaupassa ostaneet torilta myyntipaikan. Jos leipomistapahtuma oli hauska kotona, niin vielä onnellisempaa oli, jos pääsi markkinoille myyjäksi. Sehän tiesi uuden näkemistä ja vaihtelua. Markkinoille ei laskettu ketä tahansa. Myyntitaito oli se, jota arvostettiin. Markkinamiehet kulkivat hevosilla, myöhemmin vain junilla, rinkeleitä myymässä kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomen markkinoilla. Jokunen kävi aina Kajaanissa ja Oulussakin saakka.

Tarina Lappeen Rantasenkylän rinkelikauppiaasta.
(Lappeenrannan Uutiset 4.2.1893) Lappeelaiset
rinkelikauppiaat olivat tuossa vaiheessa  jo lähes täysin
vallanneet monien kaupunkien markkinat. Toisen
lehtiuutisen mukaan oli Mikkelin syysmarkkinoilla vuonna
1890 52 rinkelikauppiasta, joista 49 oli Lappeenrannan
seudulta ja vain neljä Viipurista (Suomi 27.9.1890)

Taikinaa vaivattiin toistakin tuntia

Markkinarinkeli syntyi vain 75 senttiä korkeassa ja 80 sentin läpimittaisessa taikinapaljussa. Kaksi tyttöä survoi taikinaa käsineen tunnin ja pitempäänkin. He käänsivät ja vaivasivat koko voimallaan taikinan äärimmäisen sitkeäksi. Samalla sekoitettiin sokeri, mausteet ja voi. Lappeella leikattiin ruisoljista paistinpannun tai pellin levyiseksi neljä olkea, joista helpeet kuorittiin tarkkaan. Pellille sopi kaksi normaalikokoista rinkeliä niin, että kaksi olkea laitettiin kummankin alle. Leipoessa oli pöydällä puinen omatekoinen vaaka, jonka toisessa kupissa oli rinkelinpainoinen kivi ja toiseen kuppiin pantiin kivenpainoinen taikinamöykky. Näin mitattiin jokaisen rinkelin paino leipoessa. Samalla nähtiin leipojan taidot, eli miten nopeasti hän teki rinkeleitä, ja miten hän sai ne aina samaan suorakaiteen muotoon. Suorakaiteen muoto oli tinkimätön sääntö Lappeella.

Voitelu kananmunan ruskuaisella

Kun 50 — 60 peltiä oli saanut rinkelinsä, oli taikinapalju tyhjä, mutta uusia oli jo nousemassa. Pellit nostettiin rinkeleineen tuvan orsille nousemaan tuntikausiksi, minä aikana edellinen erä paistettiin. Rinkeliuuni oli lämmitetty hehkuvan kuumaksi. Kun arina oli laastu, heitettiin uuniin kolme - neljä kourallista suolaa samalla kun suupelti tupattiin kiireesti kiinni. Tuonne kuumaan suolahöyryyn työnnettiin muutamassa sekunnissa kuusi - kahdeksan rinkelipeltiä ja sen jälkeen luukku tiiviisti kiinni. Tuossa kuumuudessa ei rinkelien tarvinnut kauan olla, kun ne olivat läpikypsiä. Vaikka rinkeliin ei syntynytkään mitään kovaa kuorta, oli kuori silti tummanpunainen. Rinkelit voideltiin kuumina kananmunan ruskuaisella. Tästä ne saivat rikkomattoman ja hehkuvan punaisen värin. Pellit kannettiin aittaan jäähtymään hyllyille, joilta pellit irrotettiin uuteen käyttöön heti, kun rinkelit ovat sen verran jäähtyneet, että niitä voi nostella hyllyille. Rinkeleiden piti olla hiukan lämpimiä kun niitä lastattiin monien voipaperien väliin laatikkoon. Silloin ne säilyivät pehmeinä päiviä, tarvittaessa jopa viikkokaupalla, eivätkä rinkelit kadottaneet sulaessaan pehmeyttään ja vaikka olivat talvella laatikossa jäätyneetkin.

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 15: Muukonniemi

Muukonniemen koulu, maaliskuu 2015

Tämäkertaisena postauksena on jälleen Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, nyt järjestyksessä numero 15 eli Muukonniemen koulu. Koulua ei olla tosin vielä lakkautettu, vaan se toimii edelleen, muttei varsinaisessa kiinteistössään. Oppilaat nimittäin kuljetetaan joka aamu Joutsenoon koulukiinteistön sisäilmaongelmien takia. Edellinen koulupäivitys esitteli Lamposaaren koulua, jossa vierailin samana päivänä maaliskuun alkupuolella, jona pysähdyin kuvaamaan komeaa Muukonniemen koulua. Vanha koulurakennus on todella upea, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Sen lisäksi se sijaitsee hienolla paikalla, Saimaaseen pistävässä niemessä, keskellä kauneinta Järvi-Suomea.

Muukonniemen koulurakennus sijaitsee osoitteessa Muukonniementie 88,
Melkonniemessä, Hartikanlahden ja Mielonlahden välissä

Muukonniemen – Lamposaaren alueelle puuhattiin kansakoulua jo vuonna 1910. Seudun lapset olivat käyneet Mustolan kansakoulua vuoden 1905 syksystä alkaen. Matka sinne oli kuitenkin pitkä ja vaikeakulkuinen. Mustolan kansakoulun piirikokoukselle jätettiin anomus koulun perustamisesta Lamposaareen vuonna 1910. Anomus hylättiin piirikokouksessa 27.2.1910. Samaan aikaan puuhattiin kansakoulua Lauritsalaan. Tämä hanke toteutuikin vuonna 1911. Matka Lauritsalankin kansakouluun oli kuitenkin edelleen hankala varsinkin kelirikon aikana.

Muukonniemen molemmat koulurakennukset  maaliskuisessa kuvassa,
vasemmanpuoleinen rakennettu vuonna 1923, oikeanpuoleinen vuonna 1998.

Vuonna 1919 Lamposaaren, Utrasaaren sekä Hirvisaaren asukkaat perustivat Wahlin sahan isännöitsijan K. J. Långin johdolla toimikunnan, joka vaati kansakoulua sekä Lamposaareen että Muukkoon. Esitys koulujen perustamisesta toimitettiin kansakoulujen piirijakotoimikunnalle. Nyt pyrkimykset tuottivat tulosta ja niinpä vuonna 1920 hyväksytyssä Lappeen kunnan kolmannessa piirijakosuunnitelmassa mainittiin vihdoin Muukkolan koulupiiri. Aluksi suunniteltiin kahta koulua, toista saareen ja toista mantereelle. Koulun rakentamisesta lankeavat suuret kustannukset saivat kuitenkin saarilla asuvat taipumaan ainoastaan yhden, mutta suuremman koulun rakentamiseen ja tällä kertaa mantereelle. Lappeen kunnanvaltuusto oli myötävaikuttanut saarikoulun hylkäämistä, eväämällä vuonna 1921 toistamiseen rakentamisanomuksen. Koulupiiri koostui viidestä kylästä (Laihia, Saikkola, Hartikkala, Muukkola ja Ilottula) sekä kolmesta saaresta (Lamposaari, Utrasaari ja Hirvisaari).

Yksityiskohta vuonna 1923 rakennetusta koulusta

Koulun sijaintia ratkomaan valittiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja Taavi Pantzar, isännöitsijä

K.J. Lång ja tarkastaja Taavi G. Murto. Paikaksi valikoitui Saimaaseen pistävä niemi, joka näkyi selkeästi myös Lamposaareen, josta merkittävä osa koulun oppilaista saapui. Kunnanvaltuusto hyväksyi toimikunnan ehdotuksen, vaikka osa mantereella asuvista talollisista vaati koulun rakentamista noin kaksi kilometriä mantereelle päin.

Kaunis ovikokonaisuus Muukonniemen koulurakennuksessa.

Niinpä tammikuun alussa 1923 Lappeen kunta osti talollinen Antti Penttilältä 1,5 hehtaarin (toisen tiedon mukaan kahden hehtaarin) maa-alueen koulun paikaksi. Kauppahinta oli 20 000 markkaa. Kunnan puolesta kauppakirjan allekirjoittivat Elias Tukia ja J. R. Malin. Koulun ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi sahan isännöitsija K.J. Lång, taloudenhoitajaksi maanviljelijä Juhana Turkia ja jäseniksi työn johtajat Aukusti Topra ja H. Haave sekä työmiehet Edvard Manninen ja Frans Ruokokoski .  Jo samaisen tammikuun ensimmäisessä kokouksessaan johtokunta hyväksyi arkkitehti Toivo Salervon tekemät  kolmeopettajaisen koulun rakennuspiirustukset. Rakennustoimikuntana toimi koulun johtokunta joka antoi kivijalan teon Wille Hämäläisen urakaksi ja puurakenteet urakoi Juhana Ruokonen.

Muukonniemen koulurakennus Hartikanlahden jäältä kuvattuna

Kesällä 1923 julistettiin koulun johtajaopettajan, naisopettajan ja alakansakoulun opettajattaren virat haettavaksi. Hakijoita oli peräti 51. Valituiksi tulivat opettajapariskunta Väinö ja Lyyli Puurunen Lapualta yläkouluun ja opettaja Ida Kotiranta Lappeenrannasta alakouluun. Ida Kotiranta teki pitkän päivätyön Muukonniemen opettaja. Hän oli virassa aina vuoteen 1949 saakka. Koulutyö alkoi 28.9.1923 kahdessa vuorossa rakennuksen keskeneräisyyden takia ja kalusteiden puuttumisen takia. Ensimmäisenä lukuvuonna oppilaita ilmoittautui kouluun yhtyeensä 130. Koulun vihkiäisjuhlaa vietettiin 27. tammikuuta 1924. Koulun pitkäaikaisia opettajia ovat olleet Ida Kotirannan lisäksi Saima Salervo, Aili ja Matti Suorsa, Liisa Valtonen, Mirja ja Hannu Kyyrä, Maija ja Niilo Sinkko sekä Arja Pelkonen.

Etelä-Saimaan (2.2.1924) uutiskuva Muukonniemen koulun vihkiäisistä 27.1.1924

Olen poiminut rehtori Jukka Korpelan laatimasta koulun 75-vuotishistoriikistä joitakin mielenkiintoisia tapahtumia ja yksityiskohtia kouluvuosien varrelta:
- Alkamisvuodesta 1923 lähtien johtokunta avusti vähävaraisia oppilaita vaatteiden hankkimisessa . Ensimmäisenä kouluvuotena avustettiin 25 oppilasta 5000 markalla .
- Vuonna 1925 perustettiin suuren oppilasmäärän takia toisen alakoulunopettajan väli-

aikainen virka.
- Vuonna 1927 koulu oli viikon suljettuna tuhkarokkoepidemian takia.

- Vuonna 1929 oppilasmäärä oli kohonnut 180 oppilaaseen ja johtokunta päätti vastustuksesta huolimatta siirtää osan oppilaista Mustolan kouluun.

- 1930 -luvun vaihteessa muutama oppilas oli pois koulusta ja kulki kerjuulla. Tästä antoi koulun

johtokunta varoituksen kyseisten lasten vanhemmille.
- Ruokailu oli alkuaikoina vapaaehtoista ja maksullista, aterian hinta 50 penniä ateria. Tosin johtokunta myönsi vähävaraisille lapsille ilmaisen aterian.

- Vuonna 1935 pidennettiin hiihtoloma yhdeksänpäiväiseksi kurkkumätätapausten vuoksi.

- Koulun kaikkien aikojen oppilasmääränhuippu saavutettiin vuonna 1937, jolloin koulun kirjoissa oli 205 oppilasta jatkokoululaiset mukaanluettuina.

 - Talvisodan aikana koulutyö oli keskeytettynä viideksi kuukaudeksi, koska koulurakennusta tarvittiin sotilasmajoituksen tarpeisiin.

- Syyslukukaudella 1941 ei ensimmäinen luokka opiskellut lainkaan opettajapulan vuoksi.

- Vuonna 1943 pidettiin hallituksen määräyksestä helmikuussa kahden viikon hiihtoloma polttopuiden säästämiseksi.

- Vuodesta 1947 koululla on ollut terveydenhoitaja.

- Vaikka Lamposaaressa aloitti vuonna 1947 toimintansa kaksiopettajainen kansakoulu, oli Muukoniemeen perustettava viides opettajan virka vuonna 1948 suuren oppilasmäärän takia.

- 1950-luvun alussa koulun johtokunta tunsi (valittaen aina kouluhallitukseen asti) huolta pienten repunkantajien koulutiestä. Koulutie oli nimittäin sopimaton ja jopa vaarallinen kulkiessaan läpi erään talon karjahaan, jossa hevosetkin kirmailivat laitumella.

Muukonniemen kansakoulu kuvattuna 1950-luvun puolivälissä.
Lukuvuonna 1956 - 1957 koulussa oli 165 oppilasta.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

- 1950-luvun suuret ikäluokat nostivat oppilasvahvuuden jälleen kahdensadan pintaan ja laajentuneen Mustolan koulun lisäksi Muukon aseman seudulta pakkosiirrettiin 30 lasta Partalan

kouluun. Asiaa ei auttanut edes 76 oppilaan vanhemman vastustuskokous, josta lähetystö vei kirjelmän kouluhallitukseen asti vuonna 1960.

- 1960- luvun lopulla kansakoulu muututtui kuusivuotiseksi ja oppikoulun siirtyvien määrä kasvoi. Tästä seurasi oppilasmäärän lasku, joka johti viidennen opettajaviran lakkauttamiseen vuonna 1968.

- Vuonna 1975 koulun nimi muuttui Muukonniemen kansakoulusta Muukonniemen ala-asteeksi.

- 1980- ja 1990-luvuilla oppilasmäärä liikkui sadan molemmin puolin (vuoden 1998 alussa 96 oppilasta).

- Lisärakennus, jossa on liikuntasali, teknisentyön luokka ja väestösuoja, valmistui vuonna 1998. Samassa yhteydessä vanhan koulurakennuksen molemmat päädyt, entiset asunnot, muutettiin normaaleiksi perusluokiksi.

Muukonniemen koulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Muukonniemen koulu 2000-luvulla.
Muukonniemen koulun henkilökuntaa ja oppilaita alkoivat 2010-luvulla vaivata huonosta sisäilmasta johtuvat terveysongelmat. Nämä nousuivat esille varsinkin syksyllä 2013. Lopulta ajauduttiin tilanteeseen, jossa koulun oppilaat opiskelevat Joutsenossa, lakkautetun Joutsenon lukion jäljiltä jääneissä tiloissa. Sinne oppilaat kuljetetaan joka päivä. Tällaisena tilanne jatkunee, kunnes vuoden 2017 alussa valmistuva Pontuksen koulu korvaa Kanavansuun, Mustolan ja Partalan koulut Muukonniemen lisäksi.

Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus

Vuonna 1998 valmistunut lisärakennus