Kuvaus Lappeenrannasta toukokuussa 1887

Kuvan keskellä näkyvä rakennus (nyk. Snellmanin päiväkoti) on entinen Seurahuone, jossa alla olevan Lappeenrannan kaupunkuvauksen kirjoittaja Fredrik Chydenius vietti aikaansa olutta juoden ja raakoja kananmunia nauttien. Hän odotteli höyrylaiva Elias Lönnrothin laskua talviteloilta matkallaan Helsingistä Liperiin toukokuussa 1887.

Vuonna 1958 oli Etelä-Saimaassa artikkeli otsikolla Millaiselta Lappeenranta näytti ohikulkijoista 71 vuotta sitten. Se perustui Pielisjärven nimimispiirin arkistosta löytyneeseen nimismies Fredrik Chydeniuksen kirjoitukseen. Hän oli tehnyt kuvauksen ylioppilasaikanaan kesällä 1887. Kirjoituksessa Chydenius kuvailee matkaansa Helsingistä Pohjois-Karjalan Liperiin.

Kun Riihimäki - Pietari-rataa rakennettiin, oli alusta alkaen suunnitelmissa myös yhdysrata Simolasta Lappeenrantaan. Tämä toteutui vuonna 1885.  Rata ja Lappeenrannan rautatieasema avattiin liikenteelle virallisesti 1. elokuuta 1885^.  Lappeenrannan asemalta rata jatkui Saimaa rannalle Rapasaareen. Tavoittena oli Saimaan vesikuljetusreittien yhdistäminen rautatiehen.

Monia vaiheita nähnyt rakennus toimi seurahuoneena
vuosina 1851 - 1918.

Myös Fredrik Chydenius hyödynsi tätä uutta kulkureittiä. Hän lähti Kaisaniemen vappujuhlien jälkeen junalla Helsingistä Lappeenrantaan, mutta joutui odottamaan täällä useita päiviä matkansa jatkumista. Nimittäin Elias Lönnroth-niminen alus, jolla matkan oli tarkoitus jatkua, oli vielä talviteloilla. Niinpä Chydeniuksella oli aikaa tutustua Lappeenrantaan usean päivän ajan. Olen poiminut artikkelista joitakin hänen kuvauksiaan.

Asemalta päästiin vossikalla kestikievariin, jota kutsuttiin myös hienommalla nimellä Societetshus. Jos kaupungista yritti seurata jotain syrjätietä, joutui hyvin pian asumattomalle kankaalle, josta ei kuulunut muuta kuin käen kukunta. Jos taas Viipurin tietä yritti tavoittaa johonkin maalaistaloon, oli välissä laaja suomalaisten asevelvollisten tarkka-ampujapataljoonien majoitusalue harjoituskenttineen, paviljonkineen ja parakkiasutuksineen.
.....
Rannoille oli istutettu hauska puisto ja uusi aika oli tunkeutunut (Linnoitus)niemen länsilaitaan saakka rautatien muodosssa. Itse niemen jatkona oli suuri Kauppakatu. Sen itäpuolelle taas oli rakennettu laivalaituri, jossa alus Elias Lönnrothia juuri parhaillaan viimeisteltiin. Satamaraide kulki siis osittain kaupungin läpi ja asema sijaitsi melko kaukana kaupungista.
 
....
 

Jotakin vanhaa on vielä säilynyt

Kaupungissa herätti huomiota useiden talojen ikkunoihin kiinnitetyt valkea paperilaput, joissa ilmoitettiin kyseisen huoneen tai huoneuston olevan vuokrattavana. Talot olivat pieni yksikerroksisia puutaloja. Komeimpia olivat kellotornilla varustettu neliskulmainen raatihuone ja apteekkitalo, jotka reunustivat toria kahdelta taholta, viimemainittu mantereen puolelta. Tori oli aivan pieni. Lauantaipäivänä oli siellä kaksi heinäkuormaa, yksi puuesinekuorma sekä Kauppakadun puolella muutamia torimummoja pöytineen. He näyttivät kuitenkin laihoilta eikä heillä ollut tavanomaisten uhkeiden "matroosien" rasvakerrosta, joka olisi saanut muistuttamaan neljällä tikulla varustettua pulloa.
 

Näkymää entisen seurahuoneen nurkalta

.....

Rakennukset olivat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta keltaiseksi tai harmaaksi maalattuja. punainen väri oli harvinaista. Sitä oli käytetty vain muutamiin ulkorakennuksiin. Seurahuone ja apteekki olivat rapattuja. Kattoaineksena vallitsi paikalla saatavissa oleva päre, mutta tavattiin myös tuontivaraista asfalttihuopaa, jopa peltiäkin, joka viimeksi mainittu oli maalattu vaaleaksi, vaaleanvihreäksi. Kaupunkiasutus ulottui etelässä vain Lappeen pitäjän kirkkoon, joka sijaitsi kaupungin reunalla

.....

Keisarin talon totesi Chydenius vaatimattoman näköiseksi yksikerroksiseksi harmaaksi maalatuksi rakennukseksi, jossa oli keltainen siipiosa puutarhaan päin. Pihalle oli istuettu kuusia ja kauniita koivuja ympäröimään pientä tuohista hyvimajaa. Talo oli ympäröity valkeaksi ja mustaksi maalatuilla vahtikojuilla. Sitä voitiin käydä katsomassa aamuisin klo 9 - 12 välillä.

Lappeenrannan Keisarinasema

Lappeenrannan vanhan rautatieaseman eli Keisarinaseman piirustukset

Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 2010 ajatukseni olivat jo seuraavana päivänä alkavassa yli kuukauden matkassa Pohjois-Amerikan suomalaisseuduille. Huomasin kuitenkin aamulla paikallisessa lehdessä Etelä-Saimaassa uutisen avoimista ovista juuri kunnostetulla entisellä Lappeenrannan rautatieasemalla.  Niinpä suuntasin, huolimatta kovasta ”matkakuumeesta”, heti työpäivän päätyttyä paikalle ihailemaan historiallista rakennusta. En ollut paikalla suinkaan yksin, vaan rakennuksen sisälle ja pihalle oli ahtautunut satoja lappeenrantalaisia ihailemaan historiallista rakennusta. Väenpaljous teki valokuvaamisesta hieman haasteellista. Me kaikki paikalle tulleet nostimme korkealle hattuamme niille tahoille, jotka olivat päättäneet entisöidä tämän vanhan arvokiinteistön. Sen verran upea rakennus oli, sekä ulkoa että sisältä. 

Aseman edustalla oli uteliasta kuhinaa

Keisarinaseman edustalla parveili 31.5.2010 runsas väkijoukko

Tämä Lappeenrannan vanha rautatieasema sai lempinimensä Keisarinasema, siitä että keisarillinen vierailu nopeutti niin Lappeenrantaan vievän rautatien kuin asemahallinkin rakentamista. Kun rautatietä Pietarista Helsinkiin suunniteltiin, pyrki Lappeenranta vaikuttamaan siihen, että rautatie kulkisi Lappeenrannan kautta. Rautatie linjattiin kulkemaan kuitenkin noin kahdenkymmenen kilometrin päästä Simolan ja Pulsan kautta. Tämän jälkeen oli useita epäonnistuneita yrityksiä pistoradan rakentamiseksi Lappeenrantaan. Mutta vasta kun tsaari Aleksanteri III ja hänen virkakoneistonsa olivat rakentamisen takana, se onnistui. Merkittävämpi syy radanrakentamiseen -  kuin keisarivierailu - oli  kuitenkin Venäjän armeijan joukkojen liikuttelu muualta Lappeenrantaan. Lappeenrantahan oli valittu sotilaiden leirien eli niin sanottujen leirikokousten pitopaikaksi. Vuoden 1884 keväällä senaatti päätti rahoittaa pistoradan Simolasta Lappeenrantaan ja rakentaminen aloitettiin saman tien. Parhaimmillaan rataa oli rakentamassa noin 1200 miestä ja 200 hevosta. Tyyliltään uusrenesanssia olevan rakennuksen suunnittelijana oli valtionrautateiden pääsuunnittelija arkkitehti Knut Nylander. Työ jäi hänen viimeisekseen, sillä pian Lappeenrannan aseman suunnittelutyön jälkeen hän menehtyi.

Myös sisällä oli ahdasta, kun vierailijat halusivat tutustua esillä
olleeseen kuvamateriaaliin.

Keisarinasema koostui kolmesta osasta. Rakennuksen keskiosassa sijaitsi III luokan odotussali, vasemmassa päädyssä I luokan ja II luokan odotustilat ja loisteliaat keisarilliset tilat. Rakennuksen oikea pääty koostui asemapäällikön tiloista asuntoineen ja toimistoineen. Keisarillisiin tiloihin kuului kaksi Sali, joiden sisutuksessa oli upeita yksityiskohtia. Ensimmäisen salin kasettikatossa oli karjalaiseen koristeperinteeseen viittaava maalattu kuviointi ja upeita puisia rosetteja. Toisen salin seinäverhoiluna oli käytetty hienostunutta moiré-kuvioitua puuvillasilkkikangasta. Täältä löytyy Elina Maijasen vuonna 2010 tekemä opinnäytetyö Keisarinasemasta.

Näkymää asemalle radan puolelta etelästä

Näkymää asemalle radan puolelta pohjoisesta

Ensimmäinen juna saapui jo toukokuussa 1885 Lappeenrantaan. Radan viralliset avajaiset pidettiin 1.8.1885, joten se valmistui juuri ennen tärkeää keisarillista vierailupäivää. Nimittäin tsaarin seurue saapui Lappeenrantaan 4. elokuuta 1885 klo 17 suomalaisten rakennuttamalla keisarillisella junalla Viipurista, joka oli ollut heidän ensimmäinen vierailukohteensa Suomessa.

Keisarillisen junan pysähdyttyä asemalle ensimmäisenä kuultiin ”Keisarihymni”. Korkeita sotilasviranomaisia ja kaupungin virkamiehet ottivat keisarillisen seurueen vastaan. Tienvarret olivat täynnä hurraavia ihmisiä keisarin ajaessa asemalta kaupunkiin. Keisarille varta vasten tehdyn kunniaportin edessä seisoi parikymmentä kansallispukuista naista, jotka heittelivät keisarillisten vaunujen eteen kukkia. Illalla keisarillinen seurue vieraili linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Lisäksi keisari tarkasti leirikentälle kokoontuneet sotajoukot.

Uuni

Esimerkki kattojen koristemaalauksista

Seuraavan kerran keisarillinen seurue saapui Lappeenrannan asemalle kuusi vuotta myöhemmin.
Tsaaria ja hänen seuruettaan kuljettanut juna pysähtyi komeasti koristellulle Lappeenrannan asemalle 5. elokuuta 1891. Viipurista Lappeenrantaan kulkeneen matkan varrella rautatietä vartioi eri reservikomppanioista yhteensä 10 000 miestä. Heidät oli asetettu vartioon radan kummallekin puolin. Keisariparin mukana olivat lapset Georgi, Ksenia ja Mihail. Seurueeseen kuului myös muita sen ajan korkea-arvoisia henkilöitä, kuten sotaministeri Vanovski, hovimarsalkka Obolenski ja henkivartioston päällikkö, kenraali Tsherevin, jotka olivat olleet Lappeenrannassa myös kuusi vuotta aikaisemmin.

Vanha asemarakennus palveli Lappeenrannan päärautatieasemana aina vuoteen 1934 saakka, jolloin valmistui ratayhteys Lappeenrannasta itään Imatralle. Vuonna 1885 rakennettu asema sijaitsi pohjois–eteläsuunnassa kaupungin länsilaidalla. Uutta rataa voitu linjata sen kautta, joten kaupungin eteläpuolelle rakennettiin uusi, edelleen käytössä oleva rautatieasema. Keisarinasema toimi tämän jälkeen lähinnä tavara-asemana. Vuonna 1936 suojeluskunta oli kiinnostunut rakennuksesta, mutta hinnasta ei päästy sopuun. Muutamaa vuotta myöhemmin suunniteltiin jopa rakennuksen purkamista, mutta sotavuosien levottomat ajat pelastivat aseman. Vanha asema muokattiin asuinkäyttöön vuonna 1947, jolloin julkisivun korkeat puuleikatut keskirisaliitit purettiin. Samalla rakennuksen sisäkatto madallettiin. Asuntokäytössä rakennus oli vuoteen 2002 saakka. Matkustajaliikenne asemalle lopetettiin jo vuonna 1960.

Räystäs

Keisarinaseman restaurointi aloitettiin Etelä-Karjalan museon valvonnassa 13.11.2008 purkamalla asuintilat. Näin saatiin alkuperäiset rakenteet esiin. Purkutyöt kestivät puoli vuotta ja entisöinti toiset puoli vuotta. Tasan vuoden päästä entisöinnin aloittamisesta voitiin tiloissa järjestää käyttöönottotarkastus. Entisöinnin yhteydessä paljastuivat paneeleista rakennetun sisäkaton alta alkuperäiset katto-ornamentit, jotka oli suunnitellut Viipurin lääninarkkitehti Jac Ahrenberg. Ahrenberg oli muuten arkkitehdin työnsä lisäksi myös kirjailija. Myös III luokan odotussalista löytyi kaunis ja hyvin säilynyt kasettikatto. Keisarinasemalla ehti entisöinnin jälkeen olla muun muassa kahvilatoimintaa sekä taidenäyttelyitä. Kerrosalaa rakennuksessa oli 437 neliömetriä.

Vielä yksi näkymä innokkaaseen vierailijajoukkoon

Tammikuun 19. päivä anno domini 2013 oli kohtalokas päivä Keisarinasemalle. Silloin asema tuhoutui yöllä alkaneessa tulipalossa. Palokunta oli saanut hälytyksen klo 00.41. Sen saapuessa ei juuri mitään ollut tehtävissä. Samalla tuhoutui merkittävä osa eteläkarjalaista historiaa. Vierailin heinäkuussa 2015 katsomassa, mitä kuuluu Keisarinaseman tontille nykyään. Rakennuksen kivijalat ja portaat ovat edelleen paikoillaan. Voisiko niille siis nostaa uudelleen asemarakennuksen. Piirokset ja valokuvat sen toki mahdollistaisivat? Vanhan aseman tontteineen omistaa / omisti? Asunto Oy Lappeenrannan Villa Aleksanteri. Kaksi kolmasosaa Villa Aleksanterin osakkeista omistaa Kirsi Kiinteistöt Oy, Jari Koskimies ja kolmasosan Lappeenrannan kaupunki.

Alla kuvia tontista nykytilassaan: 

Taavetin asema (Päivitetty 17.2.2016)

 

Luumäen hiljennyt asemarakennus elokuun alussa vuonna 2015

Luumäen lenkilläni 2.8.2015 oli tarkoituksenani tutkailla ja kuvata Helsinki - Pietari-radan varressa olevien vanhojen asemarakennusten kuntoa. Monet niistä ovat jopa radan rakentamisen ajalta eli 1870-luvun alusta. Niinpä pyöräilin Luumäen aseman ohella ihailemaan myös Taavetin asemarakennusta. Sekin on ollut pian jo yhdeksän vuotta käyttämättömänä. Kokosin aseman vaiheista alle hieman koostetta.

Taavetin asemarakennuksesta poistuivat viimeiset matkustajat 3.9.2006

Taavetin asema

Asemahallista johtavat portaat ratapihalle, joka on aidattu

Kun Pietari - Helsinki radan osuus Lahden - Viipurin rataosalla valmistui syksyllä 1870, liikenne Taavetin ohi käynnistyi 11.9.1870. Samana vuonna valmistui Knut Nylanderin piirtämä Taavetin IV –tyypin asemarakennus. Taavetin asema purettiin kuitenkin jo melko uutena. Knut Nylanderin seuraaja Bruno Granholm suunnitteli vuonna 1905 entisen tilalle jugend-tyylisen aseman, jonka tyypilliset koristeaiheet, esimerkiksi hieno ”kattoratsastaja”, ovat vuosien saatossa osittain hävinneet. Rakennuksen perushahmo on kuitenkin jäljellä. Rakennuksen itäosassa sijainnut asemapäällikön asunto-osa on purettu pois.
Taavetin asema on kokenut paljon olemassaolonsa aikana. Aluksi aseman seinässä komeili ruotsinkielinen Davidstad. Taavetin asemaa suunniteltiin vuoden 1882 valtiopäivillä Savon radan risteysasemaksi, mutta myöhemmin suunnitelmat siirrettiin koskemaan Kaipiaista ja lopulta edelleen Kouvolaa, josta se sitten lopulta rakennettin erkanemaan. Vuonna 1897 aseman kyltti vaihtui nimeksi Taavetti ja sen venäjänkieliseen muotoon. Taavetista tuli kuitenkin Luumäen tärkein keskus ja kunnallishallinto siirtyi sinne kirkonkylältä vuonna 1912. Samana vuonna Taavetin silloinen asemapäällikkö innostui kesällä ryyppäämään ja jäi syksyllä kiinni postirahojen kavalluksista.Vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä asemalla pitivät punaiset päämajaansa ja asevarastoaan. Vuoden 1918 sisällissodan ensimmäisiä taisteluja käytiin Taavetin aseman tienoilla. Valkoiset onnistuivat 19.1.1918 kaappaamaan asemapäällikön avulla punaisten ase- ja ammuslähetyksen. Kun aselastin kaappaus tuli punaisten tietoon, nämä tekivät Lappeenrannasta noin 200 - 250 miehen vahvuisena junalla Taavettiin rangaistusretken 20. - 21.1.1918. Punakaartilaisten junan saavuttua Taavettiin syntyi kaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välillä tulitaistelu Taavetin yläkylällä apteekin lähellä. Kahakassa kaatui jääkäri Lauri Pelkonen. Hän oli ensimmäinen vuoden 1918 taisteluissa kaatunut jääkäri.

Lännestä päin saapuvan junamatkustajan silmäkulmassa
saattaa vilahtaa tämä näkymä

Talvisodan ja jatkosodan vuosina asema eli vilkkaan liikenteen aikaa. Taavetin rautatieasema tuli tutuksi jatkosodan aikana kymmenille tuhansille suomalaisille, virolaisille ja saksalaisille sotilaille. Alueella koottiin joukkoja ja asemalta lähdettiin rintamaa kohti. Läheisen Salpalinjan rakentaminen toi myös paljon liikennettä. Tutuksi asema tuli myös kymmenilletuhansille evakoille näiden matkatessa turvaan Sisä-Suomeen. Sotien aikana rataa ja asemaa pommitettiin usein. Rata ja monet lähitaloista saivat osumia, mutta itse asemarakennus säästyi pommituksien tuhoilta.

Taavetin aseman tavaralastaussilta

Rautatieasemat olivat ennen maaseudulla keskeisiä ihmisten kokoontumispaikkoja. Arkipäivisin käytiin katsomassa vain iltajunat, mutta pyhäisin oltiin junalla, kuin junalla ”päästämässä” junia. Aseman ympärille muodostui silloinen Taavetin keskusta. Alueella oli asuinrakennusten lisäksi  kauppoja ja pankkeja. Taavetin rautatieaseman seudun hiljentyminen alkoi 1960-luvun jälkeen, kun reilun kilometrin verran asemalta koilliseen Linnalantien varteen alkoi muotoutua Luumäen kunnan uusi keskuspaikka. Toistaiseksi viimeinen matkustajajuna pysähtyi illalla 3.9.2006. 

Rautateiden henkilöliikenteen merkitys oli pienentynyt autokannan ja tieverkon uudistuessa. Taavetin aseman  miehitys lopetettiin vuonna 1990. Henkilöliikenteen pysähdykset Taavetissa lopetettiin syyskuussa 2006 Kerava – Lahti-oikoradan avaamisen ja alhaisen käyttäjämäärän takia. Taavetista oli päivittäin ollut kaksi InterCity-junayhteyttä Lappeenrannan ja toiset kaksi Kouvolan suuntaan. Sunnuntaisin asemalla oli pysähtynyt myös lähijuna Kouvolasta Imatralle ja Imatralta Kouvolaan ja Helsinkiin. Päivittäin Taavetin asemaa oli käyttänyt noin 28 matkustajaa. Asemalaiturit purettiin myöhemmin rataosan perusparannuksen yhteydessä.
Taavetin asemarakennus on ollut myynnissä verkkohuutokaupassa. Korkein tarjous 15.2.2016 päättyneessä huutokaupassa nousi vain 16 500 euroon. Yksi syy kauniin rakennuksen halpaan hintaan lienee vain 700 neliömetrin tontti, johon sisältyy rasitteena tieoikeus Liikennevirastolle.  Eli käytännössä osa tontista on katualuetta. Lisäksi rata-alue ulottuu todellakin lähes kiinni asemarakennukseen, joka toisi lisähaasteen rakennuksen remontoinnille ja myös sen purkamiselle.

Lähteet:
”Rakas on meille tämä pitäjä. Kuvia ja tarinoita Luumäeltä”.
Toimittaneet:
Pentti Pien-Inkeroinen, Eero Kangas, Pekka Siiropää ja Hilkka Suoanttila-Tuuva.

Lappeenranta-lehti 7.12.1912
Etelä-Saimaa 28.8.2006
Etelä-Saimaa 17.2.2016

Pyöräretki Simolan, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä 5.7.2015

Terijoelta siirretty komea huvilarakennus

Tein aurinkoisena sunnuntaina 5.7.2015 pyöräretken Simolan, Monolan, Kälvelän, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä. Keli oli mitä mainioin, lämpötila pyöri 18 - 20 asteen välillä, taivas oli miltei pilvetön, reippaasti puhaltanut tuuli piti huolen siitä, ettei hiki noussut pahemmin pintaan, vaikka reitillä on muutamia pitkiä nousujakin. Laajana kukkivat kedot ja pientareet, niistä leviävät huumaavat tuoksut ja  silmiä hivelevä värikylläisyys saivat kaltaiseni kyynikonkin herkistymään. Pisteenä i:n päälle olivat ne lukuisat mukavat kohtaamiset, lämmin ystävällisyys ja avuliaisuus, joita sain kokea retkeni aikana. Jopa rajavartioston "pojat" olivat ystävällisesti huolehtivaisia kolutessani rajavyöhykkeen reunoja.

Pommituksen jäljet näkyvät edelleen Simolan vesitornin ulkoseinässä

Kuvasin reitille sattuvat koulut, joista kaksi (Rikkilä ja Vainikkala) on lakkautettu, yksi (Simola) on vielä koulukäytössä. Rikkilän koulun omistaa nykyisin aviopari, jonka miehen isovanhemmat antoivat aikoinaan tontin koulua varten. Vainikkalan koulun omistaa ilmeisesti edelleen Lappeenrannan kaupunki.

Simolan entinen asemarakennus on vuodelta 1869

Kävin myös Simolan asemalla. Ensiksi pysähdyin pommien ja kranaatien iskemiä julkisivussaan kantavalla vesitornilla. Simolan asemalla kuoli 19. - 20.6.1944 puna-armeijan lentokoneiden pommituksissa vähintään 130 ihmistä. Suurin osa Kannakselta pakenevia evakoita. Lopullista uhrimäärää ei tiedä kukaan. Vesitornin lähellä asuva Jarno Helo laski ystävällisesti vesitorniin sisälle ja kertoi tornin historiasta ja ylläpidosta. Kävin myös entisellä Simolan asemalla, joka pystytettiin vuonna 1869, kun Helsinki - Pietari-rataa rakennettiin ja joka nykyisin on yksityisasuntona. Upeaa rakennusta, sen ja kyläseudun historiaa esitteli perusteellisesti talon omistaja Anne Soini.

Mielenkiintoinen oli myös pysähdys upealla, Terijoelta siirretyllä huvilalla.
Palaan myöhemmin edellä mainittujen koulujen vaiheisiin, samoin Simolan vesitorniin ja ehkä myös Simolan aseman historiaan.

Jälleen kerran voin todeta:
- Upea on Etelä-Karjalan luonto, upeita ovat sen asukkaat, rikas ja mielenkiintoinen on kotiseutumme historia.

Simolan koulu

Rikkilän entinen kansakoulu

Vainikkalan lakkautettu kyläkoulu

Yksinäinen punakaartilaisen hauta

Jooseppi (Juosi) Muston (1.1.1884-27.4.1918) hauta Lappeenranta - Imatra-radan varressa Pontuksen kaivannon pohjalla

Kierrokseni 1.11.2014 jatkuu...

Pontuksen kaivannon ihailusta siirryin paljon vakavampien asioiden äärelle. Kun kulkee Pontuksen kaivannon muistomerkiltä kaivannon reunaa pitkin kulkevaa polkua noin sata metriä pohjoiseen, eteen nousee ratapenger. Penkereen toisella puolella, aivan sen kupeessa, kaivannon pohjalla, on yksinäinen hauta. Haudassa lepää sisällisodassa, sen loppukahinoissa teloitettu Jooseppi (Juosi) Musto. Hänen kohtalostaan on kirjoittanut kollegani willimies perusteellisesti blogissaan. Samoin tapahtumista löytyy perimätietoon nojaava Katrina Suikki-Hiltusen artikkeli Laihian kylän Pontuksen punavankisurmat 1918 Etelä-Karjalan Museoviestistä vuodelta 2009, eikä walpas wikipediakaan ole häntä unohtanut. Nuo lukemalla saa hyvän kuvan Jooseppi Muston kohtalosta ja sodan mielettömyydestä, joten en mene tarkemmin yksityiskohtiin.

Jooseppi Muston hauta aiheutti vuonna 1931 rataa rakennettaessa pienen mutkan rataan. Näin haluttiin kunnoitta hautarauhaa. Hautaa suojattiin lisäksi kuvassa haudan takana näkyvillä kivipaasilla.

Keväällä 1918 maassamme riehunut raaka sisällisota oli samalla veljessota. Oman sukuni vaiheisiin perehtyessäni on minulle selvinnyt, että kaksi isoisäni veljistä taisteli valkoisten puolella, yksi punaisten riveissä. Onneksi kaikki he selvisivät hengissä. Tosin punaisten puolella sotinut vietti pari vuotta Tammisaaren vankileirissä.

Puntuksen kaivantoon teloitettuja oli alkuaan kaksi. Jooseppi jäi lopullisesti teloituksen jälkeen kaivettuun hautaansa, mutta toinen vainaja siirrettin punaisten joukkohautaan. Syynä Joosepin pysymiseen Pontuksen kaivannon haudassa oli hänen äitinsä näkemä uni. Siinä Jooseppi ilmestyi äidilleen ja sanoi: Miun on täs hyvä olla, koha toimitat vaa papin siunaamaa.

Finns in Hanna, Wyoming (in Finnish and English)

Näkymä Hannan kaupunkiin Wyomingissa
A view over town Hanna

Wyomingin osavaltion eteläosassa sijaitsee pölyinen pikkukaupunki, joka on saanut nimen Hanna. Kaupunki sijaitsee 2065 metriä merenpinnan yläpuolella kuivassa puoliautiomaassa. Seutu poikkeaa täysin siitä, mihin suomalaiset siirtolaiset olivat tottuneet kotiseudullaan.

In southern Wyoming there’s a dusty small town called Hanna. The town is located c.6800 feet above sea level in semi-arid desert. The surroundings are completely different from the Finnish immigrants’ homelands.

Kaupunki on syntynyt aikoinaan (1889) kivihiilikaivoksen ympärille. Kivihiiltä tarvittiin mm. Union Pacific-rautatieyhtiön vetureihin. Suomalaiset siirtolaiset olivat työskennelleet kaivoksilla Pohjois-Michiganissa, Pohjois-Minnesotassa sekä Pennsylvaniassa. Kun uusia ja ehkä paremmin palkattuja kaivostyöpaikkoja syntyi muillekin alueille, suomalaiset riensivät niille kokeilemaan onneaan. Näin kävi myös Hannassa. Suomalaiset rakensivat paikkakunnalle nopeasti omat haalinsa ja kirkkonsa. Syntyipä kaupungin itäpuolelle, sen rajojen ulkopuolelle paikallinen Finntown, joka sai nimen Elmo.

The town was founded (1889) around a coal mine. Coal was especially needed to power Union Pacific locomotives. Finnish immigrants had worked on mines in Northern Michigan and Minnesota, as well as Pennsylvania, and had moved to the area when new and perhaps better paid mining jobs opened. The Finns built their own churches and halls in Hanna. Also, a local Finntown, Elmo, emerged outside the town limits.

Suomalaisten haali Hannassa
The Finnish hall in Hanna

Melkoisen kuoliniskun kaupungin suomalaisyhteisölle aiheutti kaivosonnettomuus vuonna 1903. Tällöin kesäkuussa kaivoksessa tapahtui kaasuuntumisen seurauksena maanalainen räjähdys, jossa 215:sta vuorossa olleesta mainarista vain 46 säilyi hengissä. Suurin osa kuolleista oli suomalaisia ja mustia kaivosmiehiä.

A major blow to the local Finnish community was the mining accident of 1903. The June accident was an explosion caused by mine gas, and resulted in the death of all but 46 of the 215 miners working their shifts. Most of the deceased were Finnish or African-American.

Hannan hautausmaa portteineen
Hanna cemetery gates

Paikallisena oppaana toimi Bill Klemola
My local guide, Bill Klemola

Vierailin kaupungissa vuonna vuonna 2007. Tapasin silloin suomalaistaustaisen kaupunginvaltuutetun Bill Klemolan, jonka kanssa kiertelin mm. kaupungin hautausmaalla. Seudun kaivoksissa menehtyi vuosikymmenten kuluessa satoja kaivosmiehiä. Heille on pystytetty Hannan hautausmaalle muistopaasi, johon on hakattu heidän nimensä. Paaden nimiä lukiessa ei jää epäselväksi se, että suomalaiset mainarit muodostivat merkittävän osan onnettomuuksissa menestyneistä.

I visited the town in 2007, meeting a local city council member Bill Klemola, who accompanied me on a tour of e.g the town’s cemetery. Hundreds of miners perished in mining accidents in the area’s mines in its golden era. A memorial has been erected for them with each of their names carved on stone. When reading the names it becomes clear that Finns were the ones hardest hit in the accidents.

Kaivosonnettomuuksissa menehtyneiden muistopaasi / A memorial for the mining accident's victims

Hannan suomalaisten uskonnollisista tarpeista vastasi alussa mm. pastori Henry Tanner Lead Citystä, joka tässä Amerikan Suomalaisessa Lehdessä (no 47, 21.11.1890) julkaistussa ilmoituksessa kertoo lähtevänsä matkalle Wyomingin suomalaisten keskuuteen ja käyvänsä matkalla mm. Hannassa.
The Hanna Finns religious needs were met by reverend Henry Tanner from Lead City, who in an article in Amerikan Suomalainen Lehti (no. 47 11/21/1890) informs that he is going on a trip to meet the Wyoming Finns, with a stop in Hanna as well.

Ps. PALAAN UUDESTAAN HANNAN SUOMALAISTEN KOHTALOIHIN KUN EHDIN!!!