Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Vankilanopettaja Adam Lindh, romanikielisen aapisen ja kieliopin laatija

Vankilanopettaja Adam Lindhin laatiman romanikielisen aapisen käsikirjoituksen kansi

Lappeenrannan seudun kansanopetuksena vaiheissa  nousee 1880-luvulta 1910-luvulle esille usein nimi Adam Lindh. Hän oli syntynyt vuonna 1843 Savitaipaleella ja valmistunut kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista kesällä 1868. Lappeenrantaan hän muutti Viipurista vuonna 1882. Täällä asuessaan hän ole mukana lähes kaikessa mahdollisessa kansalais-, sivistys- ja järjestötoiminassa. Päätyönä hänellä oli Lappeenrannan vankilan opettajan toimi, mutta sen lisäksi  Lindh toimi opetustehtävissä ajoittain myös muissa paikkakunnan oppilaitoksissa. Kaiken tämän lisäksi hän oli pari vuotta paikallisen sanomalehden toimittajana ja kirjoitti useita paikallishistoriaa kuvaavia kirjoja. Hän oli myös keskeinen henkilö vapaapalokuntatoiminnassa sekä maanviljelysseurassa. Adam Lindhin monivaiheinen elämä päättyi Lappeenrannassa toukokuussa 1924.

Adam Lindhin anomus saapui Senaattiin 21.6.1900

Erikoisin ja minulle täysin uusi opettaja Lindhin harrastuksen kohde paljastui tutkiessani hänen Lappeenrannan kaupunginarkistoon tallennettuja asiakirjojaan. Tämä monipuolinen ja ilmeisesti lähes kaikesta inhimillisestä kiinnostunut "kansankynttilä" oli laatinut romanikielisen aapisen, koonnut sille sanaston ja kääntänyt kymmenen käskyä Martti Lutherin selityksillä varustettuna romanikielelle. Lisäksi hän oli laatinut romanikielelle kieliopin ja koonnut myös kokoelman sanontoja.  Romanikielinen aapinen oli valmistunut jo 1893. Vuonna 1900 hän anoi Senaatilta kyseisen kokoomateoksen painattamista ja jakamista ilmaiseksi romaniväestolle. Toki hän pyysi myös työstään korvausta. Sitä hän ei kuitenkaan saanut eikä kirjaa ilmeisesti koskaan painettu. Adam Lindh oli huomattavasti aikaansa edellä. Ensimmäinen painettu romanikielinen aapinen saatiin maahamme vasta niinkin myöhään kuin 1982. Täältä löytyy aiheesta lisää.

Alla Adam  Lindhin anomus ja Senaatin vastaus puhtaaksi kirjoitettuna:

Suurivaltaisin Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas

Teidän Keisarillinen Majesteettinne alamaisina elää maassamme kuljeksiva mustalaiskielinen kansanheimo, joka ruumiillisesti on hyvin ke[hittynyt]]tä, vaan henkisesti ovat useat heist[ä mel]kein pakanuuden tietämättmyy[den ti]lassa, ja puuttuen  kaikkea siveellistä tukea joutuvat he helposti rikoksiin ja vankihuoneisiin.

Olen yli 30 vuotisella opettaja ajallani ollut aina tilaisuudessa näkemään ja kuulemaan, miten kehittymättömiä he ovat olleet. Harvat heistä ovat osanneet lukea kirjaa sisältä ja vielä harvemmat ovat olleet ne, jotka ovat ymmärtäneet jotain luetun kappaleen sisällöstä.

Useain heistä olen kuullut sanovan, "jos meilläkin olisivat olleet kirjat lapsina ollessamme ja varsinkin omalla kielellämme, niiin tottahan mekin nyt jotain osaisimme". Tällaisia valituksia usein kuultuani rupesin kirjoittelemaan muistiin mustalaiskielisiä sanoja ja lauseita ja huomattuani siinä löytyvän riittävästi sanoja ajatusten ilmoittamiseen, aloin sitä sommitella kirjakieleksi. Tämän työni tuloksena valmistui jo vuonna 1893 mustalaiskielinen aapiskirja eli ”Aapis Liin”. Tämä kirja on sittemmin ollut Helsingin Keisarillisen Aleksanderin Yliopiston kielioppineiden nähtävänä ja tutkittavana. Koska yhä olen ollut siinä varmassa vakaumuksessa, että mustalaisetkin olisivat kirjallisuuden avulla opetettava ja saatettava kunnon kansalaisiksi ja yhteiskunnalle hyödyllisiksi jäseniksi, niin olen yhä edelleenkin jatkanut mustalaiskielen tutkintojani ja käyttänyt kirjoituksessa ainoastaan meidän kirjaimistoa.

Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne rohkenen nyt alamaisimmassa nöyryydessä jättää jo edellä mainitun Aapiskirjan ja siihen kuuluvat kaksi sanakirjaa, joissa toisessa on sanat siinä järjestyksessä, missä ne esiintulevat Aapisessa ja toisessa aakkosellisessa Lexikon-muodossa. Jumalan kymmenet käskyt M. Lutheruksen selityksillä, mustalaiskielen kielioppi ja mustalaiskielinen Puheluvarasto eli Parlör.

Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne alamaisimmassa nöyryydessä pyydän, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne armossa hyväksi näkisi määrätä, että nämä kirjat ja varsinkin Aapiskirja ja Jumalan kymmenet käskyt yleisillä valtion varoilla painatettaisiin ja mustalaisille maksutta jaettaisiin. Sillä Aapiseen olen sovittanut paljon hyö[dyllisiä] tietoja mustalaislapsille ja Jumala[n kym]menet käskyt ovat heille kaikille aina [tar]peelliset. Jos nämä kirjat tulisivat pain[etta]viksi, niin sitouden pitämään tarpeellista huolta lukemisesta.

Nämä käsikirjoitukset olen lukenut useille mustalaisille ja ovat he hyvin ymmärtäneet ja hartaammasti toivovat niiden ilmestymistä painettuina.

Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne vielä alamaisimmassa nöyryydessä pyydän, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne armossa hyväksi näkisi myöntää minulle yleisistä varoista kohtuullisen palkkion tästä pitkällisestä työstäni, kun myöskin valtion apua tutkintojeni jatkamiseen mustalaiskielessä..

Yhä ollen Teidän Keisarillisen Majestettinne nöyrin, kuuliaisin ja uskollisin alamainen

Adam Lindh
Wankilan opettaja Lappeenrannassa

--------

Keisarillisen Majesteetin Suomen Senaatti on tämän alamaisen hakemuksen siihen kuuluvine asiakirjoineen Itselleen esittelyttänyt, mutta ei tahtonut sitä varteen ottaa. Helsingissä, Keisarillisen Suomen Senaatin Siviilitoimikunnassa, Marraskuun 26 päivänä 1900

Käskystä:

Arvid Krogerus

---

[1] Anomusasiakirjan yläreunasta on repeytynyt pala pois. Hakasulkeitten välissä oleva sisältö on päätelty kontekstistä.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Ei-suomenkieliset kansakoulut (Päivitetty 15.6.2016)

Edessä näkyvässä rakennuksessa Aleksanterinkadun (nykyisin Valtakatu) ja Kauppakadun kulmauksessa sijaitsi aikoinaan Lappeenrannan venäläinen kansakoulu. Rakennuksessa toimi myös venäläinen kirjasto ja lukusali-
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Samoihin aikoihin kun kaupungin suomenkielinen väestö ajoi innolla kouluolojen parantamista, ryhtyivät myös kaupungissa asuvat muunkieliset asukkaat vaatimaan omakielistä opetusta. Niinpä teki kruununvouti J. Holm valtuustossa syyskuussa vuonna 1877 esityksen, jossa ehdotettiin kaupungin kansakouluun perustettavaksi myös ruotsinkielisen opettajan toimi. Holmin ehdotus  kuitenkin hylättiin äänestyksessä sillä perusteella, ettei kaupungilla ole siihen tarvittavia varoja.

Lappeenrannan Uutiset 3.8.1895

Mahdollisesti jo vuonna 1870, mutta viimeistään syksyllä 1878 olivat kaupungin venäläiset asukkaat myös täällä avanneet jonkunlaisen kansakoulun tapaisen lastenkoulun, joka sijaitsi kreikkalaiskatolisen seurakunnan omistamassa talossa Kauppa- ja Aleksanterinkatujen kulmassa. Koulusta vastasi johtokunta, jonka puheenjohtajana oli useimmiten korkein paikkakunnalla toiminut sotilashenkilö. Opinahjo sai toimintavaroja venäläisen hyväntekeväisyysjärjestön Suomen osastolta ja ilmeisesti myös Venäjän valtiolta. Sen hyväksi pidettiin raatihuoneella tanssiaisia, joihin esimerkiksi vuonna 1897 osallistui Lappeenrannan Uutisten mukaan jopa 2 000 henkeä. Koulun tukemiseksi järjestettiin myös seuranäytelmiä, arpajaisia ja kesäjuhlia. Tälle koululleen Lappeenrannassa asuvat venäläiset anoivat vuonna 1880 kaupungin avustusta. Anomuksessaan he kertoivat koulunsa toimivan Suomen kansakouluasetuksen pohjalla ja siinä olevan yhteensä 27 oppilasta. Kirjelmä oli ruotsinkielinen ja sen oli allekirjoittanut koulun johtokunnan esimies majuri Theodor Klemm. Tähänkin anomukseen valtuusto antoi kielteisen vastauksen. Tukea ei myönnetty, koska oltiin sitä mieltä, että lapset olisivat voineet tulla kaupungin omaan kansakouluunkin. Toisena kielteisen päätöksen  perusteluna oli, että koulu oli perustettu valtuustoa kuulematta. Lisäksi todettiin, ettei kaupungilla ole sellaisia varoja, joita se voisi luovuttaa sen ylläpitoon.Venäläinen kansakoulu oli vahvasti sidoksissa sekä paikalliseen venäläiseen varuskuntaa että kreikkalaiskatoliseen seurakuntaa. Vuonna 1880 sen johtokuntaa kuuluivat paikallisen komendantin majuri Klemmin lisäksi kauppiaat Abramoff, Wolkoff ja Jakovleff sekä Obolensky.

Myöhemmin kaupunki kyllä osallistui venäläisen koulun tukemiseen anniskeluyhtiön voittovaroista. 1910-luvulla alkoi myös kenraalikuvernöörin virasto avustaa sen toimintaa. Venäläisessä kansakoulussa vuonna 1880 opiskelleesta 27 lapsesta osa oli suomenkielisiä vuonna 1880. Kun koulu vietti 25-vuotisjuhliaa siinä oli 34 oppilaasta, joista yhdeksän oli suomalaisia. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vuonna 1886 joka viides tuolloin Lappeenrannassa koulua käyneistä lapsista (30 venäläisessä ja 114 suomalaisessa kansakoulussa) kävi venäläistä kansakoulua. Kaupunkilaiset ja myös esikaupunkilaiset laittoivat lapsensa usein mielellään venäläiseen kouluun, koska vuosisadan vaihteessa esikaupunkialueen kouluahtauden takia suomenkielisen koulupaikan saaminen oli kiven takana. Sen sijaan venäläiseen kansakouluun mahtui oppilaaksi. Lisäksi venäjän kielen osaaminen nähtiin myös hyödyllisenä keisarikunnassa. Lappeenranta-lehti kiinnitti vuonna 1915 huomionsa koulussa oleviin suomalaisiin oppilaisiin ja väitti, että jopa puolet koulun oppilaista oli äidinkieleltään suomalaisia. Venäläisen koulun opettajana toimi koko kauden leskirouva Aleksandra Sergejevna Abramova. Siitä, milloin koulun toiminta lakkasi, en löytänyt mistään tietoa. Toimintaa on ollut ilmeisesti ainakin vuoteen 1922 saakka, sillä siihen asti yllämainittu opettaja Aleksandra Abramova hoiti tehtäväänsä.

Uutinen onnistuneista arpajaisista ja kansanjuhlista
Lappeenrannan venäläisen kansakoulun hyväksi
elokuun alussa vuonna 1897. Tyysterniemellä
oli paikalla jopa 2000 henkeä ja kaikki 6000
arpaa myytiin. Arpajaisten tuotto oli 3840 markkaa.
. Ohjelmassa oli sotilassoittokuntien musiikkia,
lauluesityksiä ja ilotulitus.
Lähde: Lappeenrannan Uutiset 10.8.1897

Kun Kaukaalle perustettiin kansakoulu vuonna 1896, se oli aluksi kaksikielinen, mutta muuttui vuonna 1910 ainoastaan suomenkieliseksi. Ruotsinkielinen opetus käynnistyi uudelleen vuonna 1919. Tällöin Kaukaan tehtaiden isännöitsijä Henrik Cronströmin pojat saavuttivat kouluiän ja heille palkattiin kotiopettajaksi Märta Korström. Lukuvuonna 1919 – 1920 opetti ainoastaan Cronströmin vanhempaa poikaa. Muutaman vuoden kuluessa oppilasluku nousi kolmeen ja laajeni Cronströmin perheen ulkopuolelle. 1920-luvulla tässä Märta-tädin kouluksi kutsutussa oppilaitoksessa oli kymmenkunta oppilasta. Seuraavalla vuosikymmenellä koulun nimeksi vakiintui ”Kaukas Svenska Skola ja vuonna 1958 viralliseksi nimeksi tuli ”Lauritsala svenska folkskola”. Kotiopetuksesta kouluksi muuttuneelle opetukselle antoi tehdas ensin isännöitsijän Männikkö-nimisestä huvilasta luokkahuoneen. Näissä tiloissa valtionapua nauttinut ruotsinkielinen kansakoulu toimi vuoteen 1930 saakka. Tämän jälkeen siirryttiin insinööri von Hertzeinin huvilaan ja sieltä tehtaan konttorin yläkertaan. Vuonna 1937 koulu siirtyi konttoripäällikkö Ardus Engblomin huvilalle. Vuonna 1944 seurasi muutto tehtaan vanhaan konttorirakennukseen, jossa se toimi vuoteen 1960 saakka. Koulun toiminta lakkasi vuonna 1964 oppilaiden vähyyden vuoksi. Viimeisenä lukuvuonna oppilaita oli enää seitsemän. Korkeimmillaan koulun oppilasluku oli vuonna 1958, jolloin oppilaita oli 42.  Koulun oppilaat tulivat pääosin Kaukaalta, mutta heitä saapui myös Lauritsalasta, Joutsenosta ja Lappeenrannasta. Valtionavun lisäksi (noin 80% kuluista) koulu tukivat Kaukas, Hackman & Co ja Paraisten Kalkkitehdas Oy. Pääsyehtona kouluun oli kielen lisäksi kuuluminen ylempään sosiaaliluokkaan. Kaukaalla, Lauritsalassa ja Lappeenrannassa asui jonkin verran työväenluokkaan ja alempaan keskiluokkaan kuuluvia ruotsinkielisiä perheitä. Heidän lapsillaan ei kuitenkaan ollut asiaa omakieliseen kansakouluun Kaukaalla.

Lappeenrannan seudulle muutti 1920- ja 1930-luvuilla joitakin tataariperheitä. Suomen tataariyhteisö alkoi vuonna 1933 puuhata omaa kansakoulua, jossa olisi opiskeltu turkin kieltä ja kulttuuria ja jossa uskonnonopetus olisi ollut islamin opetusta. Kaavailuissa oli tällaisen koulun perustaminen ensiksi Helsinkiin, sitten myös Turkuun ja Tampereelle. Lisäksi tataarikoulun haaraosastoja kaavailtiin Terijoelle, Lappeenrantaan sekä Hyvinkäälle. Näissä ”haarakouluissa” opetusta olisi annettu kaksi kuukautta vuodessa, joten opetus olisi ilmeisesti tapahtunut kesäaikana. Sanomalehti Etelä-Savon haastatteleman tataariyhteisön edustajan mukaan Lappeenrannan seudulla asui silloin 24 kansakouluikäistä tataarilasta. Tataarien omasta kansakoulusta tuli totta vasta sotien jälkeen, jolloin Helsingissä toimi tataarien kansakoulu.

---