Valkoisten sisällissodan uhrien muistomerkki Imatralla.

Akseli Einolan suunnittelema muistomerkki on pienellä kumpareella

Vuoksen rantamaisemissa, kuuluisan kosken itäpuolella sijaitsee Imatrankosken sankarihautausmaa, jossa lepäävät valkoisten puolella sisällissodassa kaatuneet sekä talvi- ja jatkosodassa taisteluissa menehtyneet sankarivainajat. Sisällissodan valkoisten sankarivainajien muistomerkki on pienoisella kumpareella ja se on tehty harmaagraniitista. Muistomerkissä lukee teksti:

Suomen vapaustaisteluissa 1918 kaatuneille kotiseudun ja isänmaan puoltajille.

Muistomerkin on suunnitellut jääkärikoulutuksen Saksassa saanut viipurilaissyntyinen Akseli Einola (1894 – 1948). Einola toimi Imatralla Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan paikallispäällikkönä 5.5.1919 – 1.3.1920. Tämän jälkeen hän omistautui maalaustaiteelle ja taidegrafiikalle. Imatralla hän toimi piirustuksen opettajana vuosina 1919 – 1931. Einola oli tuottelias sekä taidemaalarina että taidegraafikkona. Hän kuvitti opetustauluja, lasten- ja nuortenkirjoja, opetustauluja ja oppikirjoja. Hän oli yksi vuonna 1909 ilmestyneen kotimaisen eläinkuvaston kuvittajista.

Muistomerkkiin on kirjattu 25:n valkoisen nimet

Silloin vielä Ruokolahden kuntaan kuuluneelle Tainionkoskelle perustettiin suojeluskunta vasta sisällissodan jälkeen eli 27.8.1918. Suojeluskuntatoiminta oli ollut Ruokolahdella aktiivisempaa kuin Imatran Tainionkosken – Imatran taajamissa. Perustamiseen ryhdyttiin siis vasta kolme kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen. Alueelle oli aikomus perustaa kaksikin suojeluskuntaa, mutta suojeluskuntien yleisesikunta puuttui asiaan. Sen määräyksestä pidettiin 21.10.1918 kokous, joka nimettiin Imatran-Tainionkosken suojeluskunnaksi. Nykyisen Imatran alueella oleva Vuoksenniskan taajama jäi sen sijaan edelleen kuulumaan osaksi Ruokolahden suojeluskunnan toimialuetta.

Kun Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan esikunta päätti vuonna 1919 pystyttää patsaan sankarihaudalle, tehtävä annettiin siis ”omalle pojalle” eli Akseli Einolalle. Lisäksi hän sai suunniteltavakseen myös Tainionkosken suojeluskunnalle oman lipun. Lipun kustansi Ab Tornator Oy. Patsashankeen rahoitukseen osallistuivat muut suuret paikalliset teollisuuslaitokset. Hautamuistomerkkiin on kirjattu 25:n menehtyneen valkoisen nimet. Vuoden 1918 tapahtumat olivat kohtalokkaita sadoille ruokolahtelaisille. Sotasurmat-sivuston mukaan menehtyi 212 kunnassa asunutta. Ruokolahdella kirjoilla olleista kuntalaisista kuoli 117.

Muistomerkin paljastustilaisuus maanantaina 6.12.1920 alkoi kello 17.00 Valtionhotellin edustalla, jossa suojeluskunnan piiripäällikkö Aarno Karimo tarkasti yhdessä kapteeni Astolan kanssa suojeluskunnat.  Mukana oli Imatran-Tainionkosken suojeluskunnan lisäksi osastoja Jääsken, Joutsenon, Ruokolahden ja Lappeen suojeluskunnista. Valtionhotellilta siirryttiin Karjalan kaartin soittokunnan marssiessa edellä sankarihaudalle. Haudalla laulettiin soittokunnan säestyksellä yhteisesti virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tämän jälkeen kirkkoherra Lund suoritti yhdessä pastorien Rautajärvi ja Lund avustuksella sankaripatsaan vihkimisen. . Mieskuoron lauluesityksen jälkeen patsastoimikunnan puheenjohtaja Emil Laine piti luovutuspuheen ja luovutti patsaan Imatran - Tainionkosken suojeluskunnalle. Suojaverhon poistuessa patsaalta suojeluskunnat ampuivat kolme kunnialaukausta. Patsaan otti vastaan suojeluskunnan puolelta maisteri J. Kaikko. Tilaisuus päättyi maamme-lauluun. Valtionhotellissa jatkettiin juhlapäivää kello 20.00 alkaneella itsenäisyysjuhlalla.  Vuosi 1920 oli Etelä-Karjalassa sankaripatsaiden pystyttämisen ”kulta-aikaa”. Kesän ja ja syksyn kuluessa valkoiset sankarivainajat olivat saaneet omat muistomerkkinsä Joutsenoon, Lemille, Lappeenrantaan ja Savitaipaleelle. Imatralta läytyy myös punaisten joukkohauta sekä muistomerkki. Siitä kerron seuraavassa kirjoituksessani.

Imatrankosken valkoisten muistomerkkiin on kirjattu seuraavien vainajien nimet:

Karl Uno Bergren Armas Harakka Emil Huipero Juho Jäppinen Ville Kakkinen Tuomas Komi Juho Kosonen Urho Kuhmonen Arvid Laukniemi Paul Ljungberg Juho Lääperi Juho Mattinen Juho Miettinen

Iivari Miikki Ilmari Nöjd Kalle Pellinen Edvard Salakka Ilmari Savolainen Antti Simanainen Evald Simanainen Armas Smolander Juho Suikkanen Antti Tella Benjam Tuovinen Väinö Veijalainen

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Utulan koulu Ruokolahdella

Utulan entinen kansakoulu kesällä 2016. Etualalla  1920-luvun rakennukseen myöhemmin ympätty "elintasosiipi".

Tämä yhteenveto lakkautetusta ruokolahtelaisesta kyläkoulusta on odottanut julkaisemistaan jo viime kesästä alkaen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Utulan kansakoulun opettajaksi valittiin ensin Eljas Huuskonen
Karttulasta.  Opetustyön aloitti kuitenkin Alfred Miettinen, jonka
valinnasta löytyy niin ikään ilmoitus Suomen Wirallisesta Lehdestä.
Suomen Wirallinen Lehti 9.7.1917.

Ruokolahden Utulaan kansakoulu saapui vuonna 1917. Kunnanvaltuusto valitisti helmikuun 17.päivä vuonna 1917 koululle johtokunnan, johon valittiin Pekka Friari Karoniemestä, Emil Viuhkonen Tuomalasta, August Tiilikainen ja Adam Rautio Utulasta sekä Tuomas Hämäläinen Vuosalmesta. Alkavaan kouluun ilmoittivat vanhemmat 39 lasta. Koulupiiriin kuuluivat Härskiänsaaren, Tuomalan, Utulan ja Vuosalmen kylät.

Vuonna 1919 jouduttiin jälleen hakemaan opettajaa.
Tämä ilmoitus oli Suomen Virallisessa Lehdessä
2.5.1919.

Koulua pidettiin aluksi muutamia vuosia Alpo ja Ester Tiilikaisen Rantala-nimisellä tilalla. Koulurakennuksen paikaksi saatiin vuonna 1920  konsuli E. Wolffin lahjoittama maa-alue, jolla olevat rakennukset kunta osti Tornator Oy:ltä 5 000 markalla. Kunta antoi koulun rakentamiseen 25 000 markkaa. Johtokunta möi myöhemmin koulun tontilla sijainneet riihen kylkiäisineen, vanhasta navetasta tehdyn heinäkuurin ja aitan opettaja Alfred Miettiselle 950 markalla.

Koulu toimi ensimmäiset 26 vuotta ilman sähkövaloja. Koulukeittolatoiminta Utulassa alkoi sotavuosina. Ruoka valmistettiin Sastavin tuvan hellalla, josta se kuljetettiin muutama sata metriä koululle. Myöhemmin keittolana toimi saunan pukuhuone. Erillinen keittolarakennus valmistui 1970-luvun alussa ja silloin koululle saatiin myös puhdasvetinen porakaivo. Ajoittain tautiepidemiat keskeyttivät koulutyön. Näin tapahtui esimerkiksi helmikuussa 1937, kun oppilaiden keskuudessa levisi tulirokko. Pitkäaikainen opettajapariskunta Utulan koululla oli Airi ja Pentti Havia, jotka saapuivat Utulaan heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1962. He asuivat ja opettivat koululla ja siirtyivät sieltä pois vuosi ennen koulun lakkauttamista vuonna 1999.

Utulan kansakoulu 1960-luvulla.

Kun Utulan koulu vietti 50-vuotisjuhliaan joulukuun 1. päivä, paikalla oli myös koulun ensimmäinen opettaja Alfred Miettinen.  Juhlien yhdessä paljastettiin  sankarivainajien muistotaulu, jossa on 25:n talvi- ja jatkosodassa kaatuneen entisen oppilaan nimet. Koulurakennus toimi kylätalona vuoteen 2013 saakka. Silloin Ruokolahden kunta pisti rakennuksen myyntiin. Rakennuksen osti Etelä-Saimaan lehtiuutisen mukaan talon asukas.

 

Utulan koulun sankarivainajien muistotaulu.
Etelä-Saimaa 3.12.1967

Lähteet:
Lainajyvästöstä euroaikaan. Ruokolahden kylät ja koulupiirit.
Etelä-Saimaa 1967, 2013
Suomen Wirallinen Lehti 1917
Suomen Virallinen Lehti 1919

Valkoisten sankarivainajien muistomerkki Uukuniemellä

Valkoisten sankaripatsas Uukuniemen kirkkotarhassa

Uukuniemen kirkonmäellä, kirkkotarhassa, seisoo muistopatsas, joka kertoo niistä dramaattisista vaiheista, jotka seurasivat heti vastaitsenäistyneen kansakuntamme ensiaskelia. Kysessä on vapaussodassa kaatuneelle kahdeksalle sotilaalle pystytty muistomerkki. Uukuniemen kirkossa järjestettiin surujuhla huhtikuussa kaatuneille uukuniemeläisille 21.4.1918. Samalla vihittiin sankarihautausmaa-alue. Vainajat kannettiin suojeluskuntalaisten muodostamaa kunniakujaa pitkin yhteishautaan, ja arkkuja laskettaessa suojeluskunta ampui kivääreillä kunnialaukausket. Hauta-alueesta huolehtimisen otti vastuulleen seurakunta sekä Lotta-Svärd -yhdistys ja martat. Kunta ja seurakunta päättivät hankkia yhdessä muistomerkin yhteishaudalle. Tämän sankaripatsaan paljastustilaisuutta vietetttiin 9.7.1922.

Uukuniemen pitäjä oli koko sisällissodan ajan valkoisten hallussa, eikä kunnan alueella käyty sotaan liittyviä taisteluita. Uukuniemeläiset miehet osallistuivat sotaan kuitenkin tiiviisti, ensin Sortavalassa, sitten Värtsilässä ja sen jälkeen Karjalan kannaksella. Osa heistä on saanut leposijansa muualla kuin kotiseutunsa kirkkomaassa. 

Alla yhteenvetoa uukuniemeläisten valkoisten joukkojen vaiheista vuosina 1917 - 1918. 

Uukuniemelle kunnallinen järjestysmiehistö syyskuun alussa 1917

Syyskuun 1. Päivänä vuonna 1917 pidetyssä Uukuniemen kuntakokouksessa pohdittiin järjestysmiehistön perustamista kuntaan yhä sekavimmiksi käyvien olojen herättäessä huolta.  Aloitteen tekijänä oli maanviljelijä Arvi Jännes. Kokouksessa tehtiin päätös kunnallisen järjestysmiehistön kokoamisesta. Ohjesääntöä järjestysmiehistölle laatimaan valittiin toimikunta, johon kuuluivat kunnallislautakunnan esimies, edellä mainittu Jännes, talollinen Lauri Tuunanen sekä opettaja M. Väkiparta. Säännöt päätettiin alistaa kuntakokouksen päätettäväksi. Järjestysmiehistään aiottiin koota 250 – 300 miestä ja laadittiin luettelo järjestysmiehistöön valituista.  Tässä vaiheessa järjestysmiesluetteloon kuului myös tunnettuja sosialisteja. . Luettelosta puuttuivat vielä Ännikänniemen, Latvasyrjän ja Rossinniemen kylien edustajat, koska näistä kylistä ei kuntakokouksessa ollut ketään saapuvilla.

Kahden viikon kuluttua pidetyssä uudessa kokouksessa hyväksyttiin järjestysmiehistölle laadittu sääntöehdotus ja valittiin siihen lisää miehiä. Joulukuun alussa todettiin, ettei Viipurin kuvernöörinvirasto ei kuitenkaan vahvistanut sääntöjä, vaan vaati niihin muutoksia. Vuoden 1917-1918 kuntakokouksen esimies Jännes vaati kunnalta varoja aseiden hankkimiseksi perustetulle järjestysmiehistölle, mutta tässä vaiheessa sosialistit eivät enää tukeneet hanketta, vaan väittivät aseita hankittavan vain heidän kukistamisekseen. Jännes vastasi tähän, ettei tarkoitus ole suinkaan selvitellä suomalaisten keskinäisiä välejä, vaan kysymys on paljon suuremmasta tehtävästä:

Meidän on yhdyttävä puolalaisiin, ukrainalaisiin ja muihin keisarillisen Venäjän sortamiin kansoihin, meidän on vapautettava maa ryöstelevistä vieraista sotajoukoista ja saatava Suomi vapaaksi.

Aseita ei tässä vaiheessa saatu, mutta miehistön ensimmäiseksi päälliköksi valittiin Suomen kaartissa aikoinaan palvellut Juho Leminen Härkälästä. Joissakin kylissä, esimerkiksi Latvasyrjässä, hankittiin kuitenkin jo aseita ja pidettiin harjoituksia. Samoihin aikoihin myös Laatokan Karjalassa perustettiin punakaarteja, jotka saivat aseita venäläisiltä sotilaita. Estääkseen aseiden joutumista punakaartilaisille, Sortavalan suojeluskunta valtasi 230 asetta käsittävän asevaraston. Tämän seurauksena Harlun, Hämekosken ja Savonlinnan punakaartien liikehdinnän. Tästä huolestuneina sortavalalaiset esittivät avunpyynnön maanviljelijä Jännekselle.  Aikaisemmin laadittuun järjestysmiesluetteloon kuuluneille lähetettiin kutsu kunnallislautakunnan jäsenten ja poliisien välityksellä saapua ylihuomenna Sortavalaan. Osa, pitkälti toistasataa miestä, noudatti kutsua. Nekin, jotka eivät kutsua aluksi noudattaneet, liittyivät mukaan jonkin aikaa asiaa harkittuaan. Näin muodostuneiden uukuniemeläisten vapaustaistelijoiden ikä vaihteli 17 – 50 vuoden välillä.  

Uukunimeläiset joukot mukaan sisällissodan taisteluihin

Sisällissodan valkoisella puolella ymmärrettiin, että Sortavalaan siirtyneiden joukkojen lisäksi tarvittiin reservejä ja  huoltojoukkoja. Tammikuussa 1918 opettajat Matti Tuokko ja Matti Väkiparta kutsuivat pitäjän eri kylistä olleita miehiä sotilaallisiin harjoituksiin, joita johti joku ”vanhassa väessä” palvellut sotilas.  Samalla pitäjään muodostui jonkinlainen valkoisten johtoporras, josta alettiin pian käyttää epävirallista nimitystä ”esikunta”. Tähän kuuluivat apteekkari J. Paqvalen, kunnanlääkäri G. Walle ja edellä mainitut opettajat Tuokko ja Väkiparta sekä herastuomari Tuomas Tiittainen. Pian Uukuniemellekin muodostettiin suojeluskunta ja edellä mainittu epävirallinen esikunta muuttui suojeluskunnan esikunnaksi esimiehenään opettaja Tuokko. Esikuntapäällikkö kulki pitäjän eri kylissä valvomassa ja ohjaamassa harjoituksia sekä organisoimassa vartiointia. Valkoisten hallussa olleilta alueilta pyrki koko ajan rintamalinjan eteläpuolelle punaisten halussa olleille seuduille ja tämä pyrittiin katkaisemaan. Huhu kertoi lisäksi, että Mensuvaaran kylässä olisi ollut punaisten osasto. Kylästä löytyikin mielipiteiltään punaisiksi todettuja henkilöitä, mutta sotilaallisia osastoja sieltä ei löytynyt. Sieltä pidätettiin joitakin - osa täysin viattomia - henkilöitä, jotka vietiin tutkittaviksi Sortavalaan ja aina Etelä-Pohjanmaalle saakka. Nämä pääsivät vapaiksi vasta sodan päätyttyä.

Uukuniemellä järjestettiin kutsunnat, jotka onnistuivat hyvin. Suurin osa riviin kutsutuista miehistä liitettin VIII Jääkäripataljoonaan. Se harjoitettiin Sortavalassa ja osallistui taisteluihin Kannaksella raudussa. Tuo aikaisemmin pitäjästä koottu sotilasjoukko osallistui taisteluihin Värtsilässä ja myöhemmin osa Jääsken Ahvolan ja Imatran seuduilla. Uukuniemellä valkoisten rivissä taisteli niin talolliset kuin mökkiläisetkin. Mielenkiintoinen on tieto, että valkoisten joukoissa, jopa vapaaehtoisina, oli myös sosialisteja. Rintamapalveluksessa oli yhteensä 193 uukuniemeläistä. Näiden lisäksi vartiopalvelukseen osallistui 487 miestä.

Valkoisten sankarivainajat

Sisällissodassa kaatui valkoisten riveissä Suomen sotasurmat 1914 – 1922-sivuston mukaan yhteensä 17 uukuniemeläistä. Kirjassa ”Uukuniemi. Rajan halkoma pitäjä mainitaan samoin valkoisten puolella kaatuneen 17 miestä. Heistä 16 on nimetty. Tässä listaa heistä:

H. Berg, H. Eerikäinen, J. Hakulinen, H. Hirvonen, U. Karhu, J. Karppi, A. Kettunen, O. Kettunen, J. Konttinen, F. Kuutti, M. Leminen, M. Levänen, J. Pitkänen, H. Pitkänen, J. Saikkonen ja A. Suutarinen.

Lisäksi yksi valkoisten puolella kaatunut oli tunnistamatta. Yllä mainituista suutari Hiskias Eerikäinen oli syntyisin Uukuniemeltä, mutta hän oli kirjoilla Viipurissa. Sotasurmat-sivustolta löytyy kaksi nimeä, joita ei ole edellä mainitussa kirjassa. He ovat Matti Lemmetyinen ja Olli Melanen

Alla yhteenvetoa Sotasurmat 1914 – 1922-sivustolta löytyvä luettelo Uukuniemellä kirjoilla olleista ja valkoisten puolella kaatuneista.

Sukunimi	etunumi	ammatti	syntymäaika	kuolinpäivä	Kirjopillaolokunta	kuolinkunta	kuolintapa
Berg	Alfred Salomonpoika	Talollisen poika	26.11.1894	2.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Hakulinen	Janne Juhonpoika	Työmies	4.1.1896	2.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Hirvonen	Heikki Kustaa Matinpoika	Talollisen poika	20.5.1897	31.3.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Karhu	Uuno Juhanpoika	Työmies	20.8.1889	27.4.1918	Uukuniemi	Terijoki	Kaatunut
Karppi	Juho Heikinpoika	Työmies	28.8.1894	5.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Kettunen	Oskar Pekanpoika	Talollisen poika	18.7.1901	1.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Kettunen	Antti Juho Konstantininpoika	Talollisen poika	9.6.1899	1.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Konttinen	Juho Matinpoika	Työmies	23.3.1895	20.4.1918	Uukuniemi	Kivennapa	Kaatunut
Kuutti	Filip Juhanpoika	Talollisen poika	10.4.1895	5.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Haavoittuneena kuollut
Leminen	Matti Mikonpoika	Maanviljelijä	14.11.1879	5.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Lemmetyinen	Matti Tiinanpoika	Työmies	2.8.1895	23.4.1918	Uukuniemi	Muolaa	Kaatunut
Levänen	Matti Juho	Maanviljelijä	7.11.1895	19.2.1918	Uukuniemi	Antrea	Kaatunut
Melanen	Olli	Maanviljelijä	3.5.1891	?.4.1918	Uukuniemi		Kadonnut
Pitkänen	Juho Matinpoika	Työmies	26.5.1885	15.3.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Pitkänen	Aukusti Matinpoika	Kauppias	18.6.1891	1.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Saikkonen	Juho Matinpoika	Talollinen	15.3.1889	3.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut
Suutarinen	Aaro Yrjönpoika	Maanviljelijä	20.8.1888	5.4.1918	Uukuniemi	Rautu	Kaatunut