Lappeenranta sai linja-autoaseman vuodenvaihteessa 1932 - 1933

Näkymä Lappeenrannan linja-auto-asemalle 1937. Kuva: Lappeenrannan museot/A. Pietinen

Vuodenvaihteessa 1932 – 1933 Lappeenrannan kaupunkikuvaan ilmestyi uusi uljas rakennus, joka viesti uuden liikkumistavan valloittaneen lopullisesti myös Saimaan etelärannat. Kaupunkimme kunnallinen linja-autoasema oli valmistunut. Linja-autoasemalla, joka sijaitsi Lappeen kirkkoa vastapäätä, valmistui laituripaikat 13 autolle. Sanomalehti Etelä-Savon toimittaja kuvaili asemarakennusta näin:

Itse asemarakennus, joka sijaitsee Kauppakadun puoleisessa päässä, on ulkoasultaan siro ja hauskan näköinen. Sisälle astuttaessa tullaan tietenkin ensiksi aika tilavaan odotushuoneeseen, jonka seiniä reunustavat pitkät penkit ja niiden edessä pöydät. Sisustus on funkistyyliä erikoisine väreineen ja valaistuksineen. Hyvin hauskalta ja onnistuneelta vaikuttaa myös pakettien säilytyskomero ja kioski virvokkeiden tarjoilua varten. Erittäin tilavat ja ajanmukaiset ovat mukavuuslaitokset peseytymislaitteineen. Asemalle on lisäksi puhelimet sekä kaukopuheluja että paikallispuheluja varten. Rakennuksen toisessa päässä on nykyaikainen keittiö sähköhelloineen, jäähdytyslaitteineen y.m. Kun vielä mainitsemme, että asemarakennuksessa on keskuslämmitys, voinee lukija saada rakennuksesta itseään tyydyttävän kuvan.

Näkymä linja-autoaseman laitureille vuodelta 1957.
Kuva Lappeenrannan museot/Matti Poutvaara.

Linja-autoaseman saamisessa aloitteentekijänä oli ollut Viipurin Matkailu Oy, jonka toimesta aikaisemmin oli avattu Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen kunnallinen linja-autoasema.  Sen oli suunnitellut kaupungininsinööri H. Kuokkanen. Asemarakennus oli noussut kaupungin omana työnä sen omistamalle tontille. Kokonaiskustannukset olivat nousseet noin 100 000 markkaan. Lappeenrannassa oltiin ylpeitä uudesta liikenteen solmukohdasta, sillä se oli maassamme järjestyksessä toinen kaupunki, jossa oli ajanmukainen linja-autoasema. Ennen uuden aseman rakentamista kaupungissa oli ollut kolme erillistä linja-autojen lähtöpaikkaa. Asemarakennuksen vuokrasi ja toiminnasta siellä vastasi Linja-autoliiton Viipurin osasto.

Tulitikkurasian etiketti. Kuva: Lappeenrannan museot.

Ensimmäisenä toimintavuonna Lappeenrannasta lähti parikymmentä kaukovuoroa päivässä, määräpäänä olivat Viipuri, Kotka ja Mikkeli. Paikallisliikenne oli vielä vähäistä suuntautuen miltei yksinomaan Lauritsalaan. Liikenne kasvoi kuitenkin nyt nopeasti ja linja-autoasemaa oli laajennettava jo vuonna 1935.  Merkittävä muutos liikennevirrassa tapahtui sodan seurauksena, kun Viipuriin ja muualle Kannakselle suuntautunut vilkas liikennöinti jäi pois.

Kun linja-autoaseman 25-vuotisjuhlapäivä lähestyi syksyllä 1957, siellä elettiin vilkkaan toiminnan vuosia. Asemalta lähti päivittäin peräti 73 kaukovuoroa. Paikallisvuoroja oli yhteensä 132. Näistä 46 suuntasi Lauritsalaan, 43 Hakaliin, 25 Rutolaan, 14 Tapiolaan ja viisi rautatieasemalle.

Lähteet: Etelä-Savo 10.1.1933, Etelä-Saimaa 21.9.1957

Rutolan muuntaja

Rutolan muuntaja 6.4.2015

Kun saapuu Lappeenrantaan Mikkelin suunnasta, katse kiinnittyy vähän ennen Kuutostien liittymiä paremmat päivät nähneeseen muuntajaan. Tämä maamerkki on tien vasemmalla puolella ja sen takana siintää pieni Myllylampi. Kyseessä on käytöstä poistettu Rutolan muuntajakoppi. Rakennuksen katto on romahtanut ja se seiniä peittävät graffitit. Sen jälkeen, kun uusi Mikkelitien pätkä joitakin vuosia sitten valmistui, on tuosta muuntajasta muodostunut minulle merkki siitä, että olen jälleen saapumassa rakkaaseen kotikaupunkiini.

 Muuntamo sijaitsee Salpalinjan rakenteiden päällä. Nimittäin yksi tuon puolustuslinjan miehistöluolista lymyilee muuntajan alla. Muuntaja kärsi aikoinaan vaurioita luolan louhintatöiden aikana. Niinpä Enso-Gutzeit vaati Linnoitustoimistoa rakentamaan uuden muuntajan maaliskuun alussa 1941. Vaatimuksena oli, että uuden muuntamon olisi oltava käytössä 1.5.1941 uittokauden alkaessa.

Rutolan ylivientilaitos Myllylämmen puolelta kuvattuna joskus 1900-luvun alussa.
Valokuva: Lusto - Suomen metsämuseo

Miksi tuo maamerkki on aikoinaan rakennettu? Paikalla toimi  vuosina 1890 – 1963 uittolaitos. Sen avulla siirrettiin lähes 100 miljoonaa tukkia Saimaan vesistöalueelta Kymijoen vesistöön ja sitä pitkin edelleen Kotkaan W.Gutzeit & Co:n tehtaille sahattavaksi. Tukkien kuljettaminen vesistöstä toiseen toteutettiin Rutolan ylivientilaitoksen avulla. Nimittäin Saimaan ja Jängynjärven välinen maakannas esti tukkien kuljetuksen uittamalla. Ratkaisuksi rakennettiin 260 metriä pitkä höyrykäyttöinen rullarata Myllylammesta Kärjenlampeen. Täältä tukit siirrettiin uittokanavaa pitkin Jängynjärvelle, josta alkoi matka kohti ”savolaisten Amerikkaa” eli Kotkaa. Tämä höyrykäyttöinen rullarata korvattiin vuosina 1908-1909 puisella uittokourulla, johon pumpattiin vettä ylivientilaitoksen kautta. Myöhemmin ylivientilaitos muutettiin sähköllä toimivaksi. Tässä vaiheessa paikalle tarvittiin muuntajaa. Tästä tukinuittoreitistä Saimaan ja Kymijoen vesistön välillä on ansiokkaasti kirjoittanut Hilkka Mattila kirjassaan tukkien matkassa.

Tällä kertaa en hurauttanut autolla muuntajan ohi, vaan kurvasin sinne pyörälläni aurinkoisena huhtikuisena viikonloppuna. Ohessa kuvia tästä, kovia kokeneesta maamerkistä.

Näkymä muuntajalta ylivientilaitoksen konehuonerakennukseen

Muuntajan sisäseinät on "koristeltu" graffiteilla

Sisänäkymää

Katonkorjaajille olisi töitä

Näkymä ylätasanteelta alas

Muuntaja miehistöluolan kohdalta kuvattuna