Ylämaan metodistiseurakunta ja hautausmaa

Ylämaan metodistiseurakunnan rukoushuone

Metodistiseurakunnan rukoushuone pystytettiin
vuonna 1927.

Kun Senaatti antoi 16.8.1917 päätöksensä Säkkijärven pitäjän pohjoisten kylien muodostamisesta omaksi seurakunnakseen, alkoi välittömästi kiista siitä, missä seurakunnan lopulliset rajat tulisivat kulkemaan. Poikkeuksellisten olojen vuoksi asian eteneminen pysähtyi vuosikausiksi. Ensimmäinen uuden Ylämaan seurakunnan kirkonkokous pidettiin Santeri Karellin talossa elokuussa 1918.  Osa seurakuntalaisista alkoi epäillä seurakuntahanketta. Uuden seurakunnan perustamiskustannukset, mm. uuden kirkon rakentaminen, epäilyttivät. Vastustus oli voimakkainta lähellä Ylämaan ja Säkkijärven rajaa olevissa kylissä. Seurasi usean vuoden ajanjakso, jolloin kirkon- ja kyläkokouksissa kiisteltiin seurakunnan perustamisesta. Valtioneuvosto ratkaisi Ylämaan seurakunnan perustamiseen liittyvän soutamisen ja huopaamisen maaliskuussa 1925. Ylämaan seurakunta jatkoi itsenäisenä ja siihen kuuluivat Lahnajärven, Sirkjärven, Villalan, Timperilän, Hyttilän, Ihakselan, Ylijärven, Säämälän ja Hujakkalan kylät. Tässä vaiheessa nousi useissa kylissä kuitenkin vastarinta. Hujakkalan, Timperilän ja Villalan suunnalla monet erosivat kirkosta. Ylämaan seurakunnan lakkauttamisen kannattajien puhemieheksi kohosi Rikhard Timperi, joka oli palannut kotikyläänsä Amerikasta. Uudella mantereella hän oli omaksunut sosialismin ja huomannut siellä paikallisen seurakuntien varojenkeruukäytännön, joka perustui vapaaehtoisiin kannatus- ja toimitusmaksuihin. Kaikkiaan kirkosta erosi 400 - 500 henkeä. Ylämaan seurakuntaan jäi tässä vaiheessa vain muutamia taloja Hujakkalan, Timperilän, Säämälän ja Villalan kylissä.

Villalan rukoushuoneen tontti ostettiin Heikkilan talolta

Uutta käännettä tapahtumissa merkitsi Rikhard Timperin aloite, jossa pyydettiin kirkosta eronneille ja siviilirekisteriin siirtyneille saarnaamaan Viipurista metodistipappi O. Tuukkanen. Tuukkasen saapuminen saikin Timperilän kansakoulun täyteen ihmisiä kuuntelemaan hänen saarnaansa. Vierailun seurauksena metodistit saivat vahvan jalansijan Ylämaan kunnan alueella. Vastaavanlainen, kirkon paikasta alkanut riita, oli syntynyt Vuoksenrannan seurakunnassa ja siellä tappiolle jääneet olivat perustaneet vuonna 1921 metodistiseurakunnan. Ylämaalla metodistit järjestäytyivät lokakuussa 1926 omaksi seurakunnakseen. Kannatusta sillä oli lähinnä Säämälän, Villalan ja Timperilän kylissä. Seurakuntalaiset rakensivat vuonna 1927 rukoushuoneen Villalaan. Rukoushuoneen tontti ostettiin Heikkilän talolta ja kyläläiset antoivat rakennusta varten hirret. Hautausmaa tehtiin kirkon läheisyyteen Hietamiehenkankaalle.

Metodistiseurakunnan papit vaihtuivat aika usein. Pastori Markku Lehto mainitaan seurakunnan innokkaana työntekijänä 1950-luvulla ja hänen työnsä jatkajana toimi pastori Johan Salminen. Enimmillään seurakuntalaisia oli vajaat 200 henkeä. Vuonna 1956 jäseniä oli vielä 69, mutta 1970-luvulla heidän lukumääränsä oli pudonnut jo muutamaan kymmeneen. Vähitellen luterilaisesta seurakunnasta eronneet liittyivät siihen takaisin pahimpien ristiriitojen laannuttua. Liittyminen luterilaisen seurakunnan jäseneksi helpotti lisäksi käytännön asioiden hoitamista. Metodistiseurakunnan jäsenten piti nimittäin hakea virkatodistuksensa Lappeenrannasta saakka.

Kun eri kirkkokuntien raja-aidat kaatuivat 1970-luvulla, alkoi luterilaisen ja metodistiseurakunnan yhteistyö Ylämaalla. Hautausmaalla järjestettiin yhteisiä hartaustilaisuuksia ja 1990-luvulla Ylämaan luterilainen seurakunta tuki Villalan rukouhuoneen kunnostusta.. Myös hautausmaata on hoidettu talkootyönä. Ylämaan pieneksi käynyt metodistiseurakunta yhdistyi vuonna 1988 Lappeenrannan metodistiseurakuntaan.

Ylämaan metodistiseurakunnan hautausmaa Villalassa

Niin hiljainen on kylätie..., osa 2. Pyöräretki 13.5.2017 välillä Säämälä - Rumpu - Nutikka - Villala - Hyttilä - Leino - Lahnajärvi - Säämälä

Vilajoen Leinonkoski Lahnajärven ja Pukaluksen välissä

Aittokosken patterin muistomerkin laatta

Noin viikko sitten kuvailin polkupyöräretkeäni entisen Ylämaan kunnan luoteiosan kyläteillä. Lauantaina 13.5 2017 suuntasin polkupyöräni Ylämaan koillisiin ja itäisiin kyliin. Tällä kertaa huomasin, etteivät reitin varrella olevat kylät, Säämälä, Nutikka, Rumpu, Villala, Hyttilä ja Leino, olleet nukkumassa aivan samanlaista syvää "ruususen unta" kuin pitäjän luoteiset osat. Paikoin kyläteitten varsilla oli uusia omakotitaloja ja autoliikenne oli selkeästi vilkkaampaa kuin Kirpun-, Mätön- ja Kasarintiellä. Tosin metsittymään jääneitä peltoja, hylättyjä omakotitaloja ja maalaistalojen pihapiirejä riittää tämänkin reitin varrella.

Säämälän entinen kansakoulu

Ylämaan Villalan metodistikirkko

Ensimmäisen tavoitteena oli kuvata entinen Säämälän koulu, jonka historia ulottuu jopa vuoteen 1877 saakka. Tämä iso koulurakennus lähetti viimeiset oppilaansa maailmalle vuonna 1967. Palaan koulun vaiheisiin myöhemmin erillisessä postauksessa. Seuraavana päämääränä oli vuonna 1996 pystytetty Aittokosken patterin muistomerkki. Ennen sitä oli tien varressa Nutikan tanssilava, joka seisoo hyväkuntoisena edelleen todistamassa, että tanssilavakulttuuri ei ole henkitoreissaan ainakaan Etelä-Karjalassa. Aittokosken patterin muistomerkille on selkeät opastaulut Rummuntieltä, joten se löytyy helposti. Patteri sai täysosuman 16.7.1941 ja seitsemän Luumäen Suo-Anttilasta ollutta sotilasta menetti siinä henkensä. Nimensä patteri on saanut siitä, että se koottiin sodan alussa Luumäen Aittokoskella, aivan Ylämaan rajalla. Aittokosken patterin kohtalosta löytyy lisätietoa täältä.

Villalan metodistiseurakunnan hautausmaa

Tämän jälkeen päämääränä oli Villalan kylä. Ensimmäisenä kylään saavuttuani huomioni herätti vanha kirkkorakennus, joka seisoo Villalantien, Rummuntien ja Timperintien risteyksessä, kylän keskeisimmällä paikalla. Kyseessä on Ylämaan Villalan metodistiseurakunnan kirkko. Metodistiseurakunta syntyi tänne seurauksena niistä riidoista, joita Ylämaan seurakunnan perustaminen 1917 aikoinaan aiheutti. Kirkon pihamaa on päässyt jo hieman metsittymään ja näyttää siltä, että seurakunnan toiminta on jo vuosia sitten hiipunut.  Vaikka metodistiseurakunnan toiminta on käytännössä jo kylällä loppunut, samaa ei voi sanoa seurakunnan hautausmaasta. Kävin nimittäin myös Timperintien varressa Hietamiehenkankaalla olevalla metodistiseurakunnan hautausmaalla, jonka haudoilla riitti vierailijoita tasaisena virtana. Olihan seuraavana päivän äitienpäivä. Hautausmaata käyttävät nykyisin lähiseutujen kylien asukkaat riippumatta siitä, olivatko he luterilaisia, metodisteja tai muita. Kävin vilkkaita keskusteluja hautausmaata kunnostamaan tulleiden puheliaiden entisten ja nykyisten kyläläisten kanssa. Kuulin monta mielenkiintoista tarinaa, joihin palaan myöhemmin. Kuvasin myös Villalan vuonna 2000 lakkautetun koulun rakennukset.

Villalan vanha koulurakennus

Tämän jälkeen käänsin kulkuneuvoni kohti Leinon kylää, jonne ajoin Hyttilän kylän kautta. Leinon kylällä on Lahnajärvestä Pukalukseen laskevassa Vilajoessa koski, jossa on aikoinaan ollut mylly, saha, kauppa ja jopa sähkölaitos. Korkeuseroa järvillä on 5,7 metriä. Pukaluksen itäpää onkin jo "Vennään puolel". Vilajoki haarautuu ennen koskea kahtia ja väliin jää Myllysaari. Näyttää siltä, että paikalla on aikoinaan ollut myllyt joen kummassakin haarassa, koska molemmistä koskista löytyy myllylaitteita ja -rakenteita sekä säännöstelypadot. Kiivettyäni kosken partaalta jyrkän mäen ylös saavuin Leinon kyläaukealle. Etsimäni entinen kansakoulu seisoi komeana kyläaukean reunalla olevalla mäellä halliten ryhdikkäällä olemuksellaan kylänäkymää. Leinon koulu aloitti toimintansa vuonna 1921 ja sen viimeiset oppilaat kirmaisivat kesälaitumille vuonna 1965. On sääli, että tämäkin upea rakennus jäi tarpeettomaksi. Kuvattuani komean koulun suuntasin Ylämaan hautausmaalle (josta tarinaa myöhemmin) ja edelleen Lappeenranta - Vaalimaa-tielle. Suuntana oli Lappeenranta.

Leinon entinen kansakoulu

Ajoittain matkalla tuli jopa hiki suojaisilla metsätaipaleilla auringon paistaessa ja sorateiden mäkien noustessa lähes 45 asteen kulmassa.  Mikäli haluatte nauttia vaihtelevista, kauniista kylämaisemista, jyrkkien soratiemäkien kiipeämisestä ykkösvaihteella ja mukavista keskustelutuokioista eteläkarjalaisten "kansanihmisten" kanssa, niin hypätkääpä pyöränselkään suuntana vaikka edellä nimeämäni kylätiet. Ja  muistakaa jututtaa vastaantulijoita aina kun se on mahdollista, sillä heiltä kuulette ne mielenkiintoiset tarinat, jotka puuttuvat yleensä kirjoista ja kansista :)


Tässä lisää kuvasatoa:

Nutikan tanssilava

Opasviitta Aittokosken patterin muistomerkille

Aittokosken patterin muistomerkki

Vilajoen Leinonkosken pohjoisen haaran kuohuja vanhan myllyrakennuksen kupeessa Myllysaarella

Vilajoen Leinonkosken eteläisen haaran koski Myllysaarelta kuvattuna

Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkki

Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkki

Lemin ”lenkin” kolmas kohde 26.7.2015 oli Lemin kunnantalon edessä seisova muistopaasi. Kyseessä on Jalkaväkirykmentti 1:n (JR I) muistokivi. Lemille oli välirauhan aikana sijoitettu suojajoukkoihin kuuluva 1. Prikaati. Sen esikunta ja I Pataljoona oli sijoitettu Vainikkalan kylään Kantturaniemen varuskuntaan ja 2. Pataljoona Lahnajärven varuskuntaan Niemenkylään, Lemin kirkolta noin kilometrin verran Toukkalan suuntaan. Liikekannallepanon tapahtuessa kesäkuussa 1941 täydennettiin 1. Prikaati rykmentiksi muodostamalla siihen III Pataljoona lähinnä Lemin ja Lappeen reserviläisistä. Perustaminen tapahtui Kantturaniemessä Vainikkalan kylässä. Pääosa reserviläisistä muodosti III Pataljoonan konekiväärikomppanian. Näin syntyneen Jalkaväkirykmentti 1:n vahvuus oli kaikkiaan noin 3600 miestä.

Parakkielämää Lemillä 25.6.1941
SA-kuva

II JR 1:n esikunta Punkan talossa Lemillä 26.6.1941

Jatkosodan aikana JR 1:n  ryhmitysalueita ja taistelupaikkoja olivat Lemin lisäksi Nuijamaa, Ruokolahti, Rautjärvi, Ojajärvi, Kaukola, Kaarlahti, Räisälä, Sakkola, Valkjärvi, Kirjasalo, Lempaalanjärvi, Viipuri, VKT-asema, Valkeasaari ja Viipurinlahti. Hyökkäysvaiheen aikana sekä myös asemasotavaiheessa rykmentti suoritti sille annetut taistelutehtävät moitteettomasti. Kesäkuussa 1944 se joutui Kannaksella ylivoimaiseen tehtävään.  Rykmentti otti vastaan puna-armeijan suurhyökkäyksen läpimurron kesäkuun 10. päivä 1944. Valtavissa tykistökeskityksissä, lentopommituksissa ja panssarijoukkojen läpimurroissa rintama murtui. Valkeasaaressa taistelukentälle jäi kaatuneena tai kadonneena JR 1:stä yhteensä 382 miestä. Lisäksi haavoittui 400 sotilasta. Osa joukoista joutui pakokauhun valtaan. Asemista vetäytyminen, vaikka se tapahtui enemmän tai vähemmän kaoottisesti, pelasti kuitenkin osan. Mikäli sotilaat olisivat jääneet asemiin, heidät olisi täydellisesti tuhottu.

Muistokivi on Rutolasta tuotu Salpalinjan estekivi. Se on pystytetty 6.5.1972.

Laatassa lukee teksti: Tällä paikalla perustettiin Jalkaväkirykmentti 1, joka puolusti maatamme Karjalan kannaksella 1941-1944.

Kaatuneiden lentäjien muistomerkki Ruokolahdella

 

Talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden lentäjien muistomerkki

Ruokolahti-vierailuni lopuksi 14.6.2015 kävelin kirkon takana siintävälle muistopaadelle. Kyseessä oli Ruokolahden Kirkonmäelle Kaakkois-Suomen Ilmasillan 10.8.1987 pystyttämä muistomerkki, joka seisoo Ruokolahden kirkkotarhan vieressä Salosaareen vievän tien varrella. Muistokivi on pystytetty talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden lentäjien muistoksi, ja sen on suunnitellut Olavi Veijalainen. Ruokolahden yllä käytiin talvisodan suurin ilmataistelu helmikuun 29. päivänä 1940.
Muistokiven laatassa lukee teksti:

Kunnia sodissa kaatuneille lentäjille,
jotka antoivat kalleimman uhrin isänmaamme vapauden puolesta. 
 

Kiven päällä seisova  risti on sodanaikainen lentäjätunnus.

TALVISODAN HÄVITTÄJÄTUKIKOHTA UKONSALMESSA

Talvisodan aikana maamme hävittäjälaivueet toimivat Karjalan kannaksen ja nykyisen Etelä-Karjalan lentokentiltä, mutta myös järvien jäädyttyä myös jäille perustetuilta kentiltä.

Yksi tällainen jääkenttä perustettiin vuoden jouluna 1939 Ruokolahdelle Ukonsalmeen. Tukikohdan johtopaikka sijaitsi Ruokolahden kunnantalon tiloissa ja koneiden seisontapaikat olivat Rasilan laivalaiturin ja sen vastapäätä olevan Mäntyniemen majan rannassa jäällä. Molemmissa kohteissa olivat saunat, joissa lentäjät lämmittelivät kovan pakkastalven aikana odotellessaan hälytys startteja.

Muistomerkin laatta

Hävittäjien tehtävänä oli ilmavalvontatietojen perusteella jäljittää ja tuhota vihollisen pommikoneita ja hävittäjiä. Koneet nousivat ja laskeutuivat Ukonsalmen jäälle käyttäen suksin varustettuja laskutelineitä. Mekaanikot pitivät koneet käyttökelpoisina kovassakin pakkaskelissä taivasalla. Yön ajaksi mekaanikot poistivat koneiden moottoriöljyt ja pitivät ne lämpöisinä avotulella kuumennettavissa astioissa. Koneiden päälle asetettiin suojakankaat, joiden sisäpuolelle ohjattiin puhalluslampuilla kuumaa ilmaa. Koneet tankattiin käsipumpuilla ja polttoaine tuotiin hevosten vetämässä reessä paikalle.

Helmikuun alkupäivinä 1940 Ukonsalmen jäätukikohdan päälliköksi tuli kapteeni Eino Luukkanen Värtsilästä siirtyneen hävittäjälaivueensa kanssa. Hänen laivueensa kuului 10 Fokker hävittäjää ja 11 Gladiator hävittäjää. Tukikohdan joukkoja alettiin kutsua Osasto Luukkaseksi.

 Ilmataistelu Ruokolahden yllä

Helmikuun viimeinen päivä 1940 valkeni aurinkoisena. Vihollisen ilmatoiminta alkoi vilkkaana. Viholliskoneiden etsintätehtäviä riitti heti aamuhämäristä alkaen. Luukkasen hävittäjäosasto palaili klo 08.30 onnistuneelta torjuntalennolta tukikohtaansa, kun venäläinen hävittäjäpartio ilmestyi yllättäen paikalle ja avasi tulen viimeisiä vielä ilmassa olevia koneitamme vastaan. Tässä taistelussa lakisuojauksessa ollut Gladiator-kone sai osuma. Alikersantti Pentti Kosola syöksyi osuman saaneen ja palavan koneensa kanssa Kaljaniemen selällä Kartsaaren kupeessa jäälle. Kosola ehti avata laskuvarjonsa, mutta se ei palavana pelastanut lentäjää.

Venäläiskoneet palasivat tukikohtaansa ja sieltä lähetettiin valmistelujen jälkeen hävittäjäosasto tuhoamaan Ukonsalmessa olevia suomalaiskoneita. Niinpä klo 11.40 Lempaalasta nousi ilmaan 23 viholliskonetta käsittävä osasto, jossa oli Polikarpov I-16 ja Polikarpov I-153 merkkisiä hävittäjiä. Osasto eteni kahtena osana, jotka lensivät lähekkäin eri korkeuksilla suojaten toisiaan. Suomen ilmavalvonta havaitsi ne ensi kerran klo 11.57 Karjalan kannaksella. Siitä alkaen niitä seurattiin koko lentoreitin ajan, mutta Ukonsalmeen viesti koneista tuli vasta kuuden minuutin viiveellä. Ilmavalvonta tulkitsi koneiden olevan pommittajia, koska ne käyttivät ensi kertaa siivissä olevia lisäpolttoainesäiliöitä.

Muistomerkin päällä seisoo sodanaikainen lentäjätunnus

Ukonsalmen tukikohdassa olleet suomalaiskoneet saivat starttikäskyn noin 12.05 ja ilmaan nousivat Fokkerit, koska niitä käytettiin ensisijaisesti pommittajia vastaan. Tietävälän ilmavalvonta-asema havaitsi vasta 12.07, että viholliskoneet olivatkin hävittäjiä. Kun tämä tieto ehti sitten Ukonsalmen tukikohtaan, olivat viholliskoneet jo hyvin lähellä. Vasta nyt saivat Gladiatorit starttikäskyn. Niinpä viimeiset koneet olivat vielä nousukiidossa, kun ilmataistelu alkoi. Vuoksenniskan ilmavalvonta-asema ilmoitti sen tapahtuneen klo 12.13.

Ilmataistelu tapahtui Ukonsalmen ja Kaukopään yllä. Suomalaiskoneista ammuttiin alas viisi konetta. Venäläiskoneista tiputettiin kolme konetta. Vääpeli J Tolkin Gladiator ammuttiin nousukiidossa Haapaselän jäälle. Tolkki selvisi tapahtumasta mustelmilla. Yksi venäläinen kone ammuttiin alas Matikkalan mäkeen ja sen ohjaaja kuoli. Tanskalainen vapaaehtoislentäjä luutnantti C. Kristensen putosi osumasta Gladiator koneella Kaljaniemen selälle jäälle ja kuoli. Lähelle nykyisen patotien mantereenpuoleista rantaa putosi venäläisen luutnatti  Volohovitshin I-16 kone. Hän pelastui laskuvarjolla ja jäi Kaukopään tehtaan alueella vangiksi. Luutnantti Halme menehtyi saatuaan luodin päähänsä ja pudottuaan Gladiator koneineen Kaukopään tehtaan Patotien pään lähellä sijainneelle puuvarastolle. Lisäksi kuolleen tanskalaislentäjän veli luutnatti P. Kristensen sai osuman ja pelastautui laskuvarjolla Harakan sahalle palovammoja saaneena. Palava Gladiator sytytti lautataapelit tuleen. Vääpeli Liljan Gladiator ammuttiin alas Tainionkosken Tipanmäkeen ja lentäjä pelastui myös laskuvarjolla. Fokkereista tuhoutui vain yksi, luutnantti Huhanantin ohjamaa kone. Se putosi Itä- Siitolaan kuten myös venäläinen luutnatti Jefimovin I -16. Molempien koneiden lentäjät saivat surmansa..

Taistelu oli ohi  klo 12.27. Suomalaisten tappiot olivat suurimmat yhdelle päivälle sattuneet talvisodan aikana. Koska Ukonsalmen tukikohta oli paljastunut, se purettiin illansuussa. Ilmataistelusta selvinneet koneet lensivät seuraavana aamuna Lemille, missä ne toimivat kirkonkylän rannassa Lahnajärven jäällä sodan loppuun saakka.

Kärmeniemen tykkipatteri, Lemi

Kärmeniemen patterin opastaulu

Poikkesin 20.10.2014 mökillä käydessäni Salpalinjan rakenteisiin kuuluneen Kärmeniemen tykkipatterilla. Patteri sijaitsee muutamia kilometrejä Lemin taajaman pohjoispuolella. 

Patterin miehistö- ja varastotiloihin johtava aukko

Ajo-ohje:
Lemin kirkonkylän risteyksessä kannattaa kääntyä vasemmalle Uimintielle. Sitä tietä pari kilometriä ja käännyt oikealle Vuolteentielle. Tulet Lemin taajaman länsipuolella aukeavan Lahnajärven  ja siitä länteen sijatsevan Kivijärven Kuuksenenselän erottavalle kapealle, harjuiselle Vuolteenkannakselle, jossa mutkittelee mainittu Vuolteentie. Kannaksen päätyttyä maasto nousee ja Vuolteentien oikealle puolelle erkanee huomaamaton ajouran pätkä- Sieltä löytyy Kärmeniemen tykkipatteri.

Näkymä miehistö- ja ammusvarastotiloista tykkipatterin asemaan

Patterin vaiheita:
Talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutettavalta alueelta evakuoitiin kaikki aseistus sekä muu omaisuus. Käkisalmen kaupungista n. 5 km pohjoiseen sijainneesta Vahtiniemen patterista siirrettiin tykit Lemille, minne kevään 1940 aikana aloitettiin Salpalinjan rakentaminen. Tykit ( 2 kpl 152/45-C) sijoitettiin Kärmeniemen linnoitettuihin tykkiasemiin. Näistä tykeistä muodostettiin Linnoitustykistöpatteristo 1:n 3. Patteri (3./LTPSTO 1). Jatkosodan alettua tykit irrotettiin 11.7.1941 Kärmeniemestä ja siirrettiin 16.7. mennessä rajan läheisyyteen Antamoisiin, missä 22.7. ammuttiin koelaukaukset (2/tykki). Elokuun lopulla 26.8. tykit lastattiin Lappeenrannasta junaan ja kuljetettiin entisiin tuliasemiinsa Laatokan rannalle Vahtiniemeen, missä ne olivat ampumavalmiina 9.9.1941. Patterista muodostettiin 32. Raskas Patteri ja se liitettiin Rannikkotykistörykmentti 3:n II Linnakkeistoon (32./II/ RTR3) 

Näkymä tykkipatterin aukkoon

Täälläkin on betonirakenteet hyvässä kunnossa

Jatkosodan päätyttyä Lemin alueelle vetäytyi II/RTR 3. Kärmeniemen linnakkeen otti haltuunsa 32. RASK PTRI, jolla oli vain yksi tykki, sillä toinen oli loppuun ammuttuna lähetetty korjattavaksi. Rannikkojoukkojen oleskelu Lemillä jäi lyhyeksi, sillä joukot kotiutettiin marraskuun loppuun mennessä. Tykit irrotettiin tuliasemista ja lähetettiin huollettaviksi Parolaan.

Tykkipatterin "musta aukko"