Mankin mylly, Savitaipale (Päivitetty 19.6.2017)

Mankin mylly Savitaipaleella

Mankin myllyn isäntä Heikki Havo myllyrakennuksen edessä.

Ajellessani 6.9.2015 pyörälläni Mankinmyllyntietä kohti Savitaipale - Taavetti maantietä, olin ohittamassa Mankinmyllyn maatilaa. Huomasin pihalla talonväkeä, joten poikkesin pihaan. Samalla näin, että pihapiirissä seisoi vanha myllyrakennus. Ajaessani lukemattomia kertoja tuon pihapiirin ohi, en ollut huomannut kyseistä myllyrakennusta, vaan olin itsekseni ajatellut, että siellä aikoinaan mahdollisesti sijainnut mylly oli aikoja sitten kaatunut lahonneena paikoilleen ja raivattu pois. Olin siis ollut väärässä. Jos kansakoulut olivat aikoinaan kyläyhteisön keskeisiä kokoontumispaikkoja, sitä olivat myöskin myllyt. Kirjoitin blogikirjoituksen aikaisemmin  Savitaipaleen ja Lemin kunnan rajalla seisovasta Tauvin myllystä.

Nyt sain oivan tilaisuuden tutustua Tauvin myllyä melko lähellä sijainneeseen Mankin myllyyn. Kun kyselin myllyn historiasta, tilan nykyinen isäntä hälytti paikalle edellisen isännän, Heikki Havon. Tämä saapui pian pyörällään paikalle ja kertoili myllyn vaiheista. Myllyrakennuksen hirsirakenteita on hieman korjailtu ja jopa 1950-luvulla Mäntyharjun Huuhilonkoskeen siirretyt koneet oli tuotu sinne takaisin. Laitteita ei tosin oltu laitetttu enää paikoilleen, eivätkä ne enää olleet siinä kunnossa, että niitä voitaisiin käyttää. Myllyyn oli kerätty runsaasti monenlaista maatalouteen ym. liittyvää esineistöä, joten se on tavallaan myös pieni museo. Sain mukaani myös Onni Havon vuonna 1994 laatiman Mankinmyllyn historian, josta tein alle koosteen. Lämmin kiitos vielä Heikki Havolle opastuksesta ja myllyyn liittyvistä tarinoista.

MANKINMYLLYN HISTORIAA

Myllyrakennus on ikäisekseen hyvässä kunnossa

Vuonna 1861 jätti Taavetti Juhananpoika Ahtialansaari anomuksen Viipurin läänin Kuvernöörivirastolle jauhomyllyn rakentamiseksi. Hänellä oli tarkoituksena rakentaa yhdellä kiviparilla varustettu jauhomylly Aatami Matinpoika Havon omistamalle Havo  n:o l kruununtilan maalle Mankinsillan puroon. Maanmittarin katselmuksessa havaittiin, että Ahtialansaaren ajattelema myllynpaikka sijaitsikin samasta tilasta 1/6 omistavan Taavetti Markuksenpoika Ruipon maalla. Tämä vuokrasi 50 vuoden sopimuksella 13 ruiskylvökapanalaa (kapanala = 154 m²) Mankinsillan hiekkakankaasta Kukkovuorenmaa nimisestä maa-alasta. Vuotuiseksi myllynpaikan korvaukseksi sovittiin 10 hopearuplaa. Samalla todettiin, että puron putouskorkeus kyseessä olevalla paikalla 2272 jalan matkalla on 39 tuumaa.

Myllytila oli tämän uutisen mukaan erittäin hallanarka:
Lappeenrannan Uutiset 22.12.1897

Tuomarin pitämässä katselmuksessa vuonna 1863 todettiin, että hakija oli jo pystyttänyt maanmittarin osoittamalle paikalle myllyrakennuksen. Se oli suuruudeltaan 10 ½ kyynärää neliössä nurkkien sisältä ja 6 ¼ kyynärää korkea. Ratashuone sen sisällä oli 3 ½ kyynärää leveä.  Niinpä katsottiin, että rakennuksen tilavuuteen nähden tulee vesirattaan olla kuusi kyynärää ja hammasrattaan kolme ja puoli kyynärää läpimitaltaan. Vesirännin tuli olla seitsemän kyynärää pitkä, neljä kyynärää leveä yläpäästä ja puolitoista kyynärää alapäästä, sekä  ja yhteensä 85 henkilöä.

Uutinen Mankin myllylle hankitusta höyrykoneesta:
Itä-Suomen Sanomat 11.3.1909.

yhden kyynärän korkea. Padon tuli ulottua yli koko puron, koska maaperän löyhään laadun takia ei muuten tulisi kestäväksi. Sen oli oltava 42 kyynärää pitkä, kolme kyynärää korkea ja neljä kyynärää leveä. Lisäksi todettiin, että "sadankahdenkymmenenkolmen kyynärän päässä myllyn yläpuolisesta seinästä on vuori, jonka puronpuoleiseen kylkeen hakattiin uurre tai linja merkitsemään sitä korkeutta, jota ylemmäs vettä purossa ei saa padota". Myllyn jauhatuskunnan katsottiin käsittävän yksitoista asukasta (= tilaa)

Myllyseinän hirressä komeilee vuosiluku 1878

Mäntyharjun Huuhilonkoskesta myllylle takaisin
pelastettua koneistoa

Taavetti Ahtialansaari kuoli vuonna 1903 ja myllyn peri hänen poikansa Aatami. Lehtiuutisen mukaan myllyn paikka oli erityisen hallanarka. Perimätiedon (ja oheisen lehtiuutisen) mukaan hänellä oli myös höyrykoneella toimiva saha. Se sijaitsi  Kukkovuoren alla, nykyisen maantien paikkeilla. Aatami Ahtialansaari joutui kuitenkin rahavaikeuksiin ja katosi paikkakunnalta. Hänet julistettiin konkurssitilaan kihlakunnanoikeuden päätöksellä 19.2.1910 ja mylly siirtyi konkurssihuutokaupassa 30.10.1911 Miina Havon omistukseen.

Myllyrakennus on ilmeisesti ulkoasultaan edelleen alkuperäinen. Katto on ollut alkuaan pärekatto. Voimanlähteenä oli puusta rakennettu alavesiratas ja myllynkivet olivat luonnonkiviä, yläkivi 95 senttimetriä ja alakivi 115 senttimetriä halkaisijaltaan. Ne ovat nykyisin myllyn ajosillan tukikivinä. 1920-luvulla silloinen isäntä Eino Havo hankki myllyyn uuden ja sen ajan tietämyksen mukaan hyvän voimanlähteen, Tampellan pystyturbiinin. Jauhinkiviksi hankittiin Tirvan myllynkivitehtaan valmistamat 110 senttimetrin kivet. Myllylle hankittiin myös pärehöylä ja päreitten teko oli jokakeväistä puuhaa, sillä lähikylillä oli paljon rakennuksia ja kaikissa niissä oli pärekatot.

Mylly- ja patorakennelmissa ilmeni aika ajoin ongelmiakin. Hätäportin molemmin puolin oli alunperin rakennettu kivistä pato, ehkä noin 25 metriä pitkä. Vesi alkoi vähitellen lirisemään padon alta, savimaata kulkeutui pois ja vesi alkoi kiertää myllyn. Jonkin aikaa myllyä käytettiin kuu-lasytytyksellä toimivalla "Porilaisella" polttomoottorilla. Moottori oli sijoitettu ala-aittaan,veden poistokanavan päälle. Tämä osoittautui huonoksi  ratkaisuksi mm. myllyn sisälle jäävien  pakokaasujen takia. Mahdollisesti käyttökulutkin nousivat kannattavuusrajan yläpuolelle.

Niinpä rakennettiin uusi pato. Se tehtiin suurista tukkipuista arkkumuotoon. Iivari Pumpula salvosti kuin hirsirakennusta kaksi seinää noin metrin päähän toisistaan ja väliin rakennettiin muutaman metrin välein aina tukiseinä. Salvoksen pää kaivettiin useita metrejä rinteeseen ja salvos täytettiin kivillä ja soralla. Kun syksyllä tulivat sateet, vesi nousi joessa ja paineen lisääntyessä se löysi pienen reiän padon alta. Reikä kasvoi hyvin nopeasti ja lopulta kuului hirveä rysäys. Patohirret katkesivat poikki ja mylly oli jälleen ilman käyttövoimaa.

Kuvassa n.s tullitynnyri

Tämän jälkeen rakennettiin vielä uudelleen maapato. Se oli kuitenkin jatkuvan korjauksen alaisena. Mylly jauhoi lähiseudun jyvät ja teki päreitä. Talvisin veden tulo purossa loppui ja vesiränni ja turbiini jäätyivät. Niinpä keväisin vaati useamman päivän työn saada ne sulaksi ja mylly käynnistymään.

Sotavuosina Kansanhuolto vaati, että jokaiselle myllyssä jauhetulle jauhokilolle piti olla heidän antamansa jauhatuslupa. Kun miehet olivat rintamalla, piti heidän lyhyillä lomillaan saada perheelleen leipäjauhoja. Eipä sitä lupalappua aina ollut ehditty hankkia. Siitä huolimatta pantiin jyvät tuuttiin ja jauhot pussiin. Taisipa siinä joskus syntyä myöskin pontikkajauhot. Niinpä jossakin  vaiheessa tulivat kansanhuollon toimesta tulivat ”sinettimiehet”. Mylly sinetöitiin ja jauhatus lopetettiin. Muutaman kuukauden kuluttua sinetit poistettiin ja toiminta jatkui ennallaan. Sotavuosien jälkeen alkoi Suomessa voimakas soiden ojitus. Tämä aiheutti sen, että veden virtaus joessa oli keväisin kova ja sitten se loppui nopeasti. Vain sadekausina vesi riitti jauhatukseen. Niinpä toiminta ei ollut enää kannattavaa.

Separaattori

Vuonna 1953 yksi myllytilan pojista, Olavi Havo, oli savottamiehenä Mäntyharjulla. Hänen kortteeripaikkana oli Raution talo. Iltapuhteena öljylamppua rassatessa oli talon nuorten miesten kanssa keskustelussa noussut puheeksi sähkövalon saaminen kylään. Tarinoidessa selvisi, että kylässä on oma Huuhilonkoski, jossa on aikaisemmin harjoitettu myllytoimintaakin. Kylän asukkaiden tavoitteena oli saada kylään oma sähkölaitos. Olavi Havo taas tiesi, että Mankinmyllyllä oli tarpeeton turbiini. Tämä keskustelu johti lopulta siihen, että turbiini, voimansiirto ja myllynkivet siirrettiin samana vuonna jauhamaan sähköä Huuhilonkosken ympäristöön. Vuonna 1958 saatiin Mankinmyllylle sähkö, sinne hankittiin sähkömoottori ja kotitarvemylly, jolla vielä jonkin verran jauhettiin myöskin ympäristötalojen viljaa. Myöhemmin 1950-luvulla ympäristön sähköistyttyä ja siirryttyä luontaistaloudesta tehokkaaseen maataloustuotantoon, hankittiin lähes jokaiseen taloon oma mylly. Sillä jauhettiin pääasiassa karjan käyttämä vilja. Ihmisravinnoksi tarkoitettu leipävilja jauhettiin Savitaipaleella Tienhaaran myllyssä tai Lemillä Tuuliaisen myllyssä. Yhä useampi talous alkoi ostaa viljatuotteensa suoraan kaupasta. Niinpä pienien kylämyllyjen "etsikonaika" oli auttamattomasti ohi.

Myllyrakennuksen pohjoisseinää

Mankinmyllylle on nyt sävelletty ja sanoitettu oma valssinsa.  Sanoittajana on toiminut Arto Havo ja sävellyksen on tehnyt Esa Pöljö. Ollos hyvä:

 

Tietoja Luukkaan kylän historiasta

Näkymä Saimaan Kanavalta 1900-luvun alusta

Tämäkin kooste löytyi Lappeenrannan kaupunginarkistosta, jossa säilytetään Luukkaan koulun varhaisinta arkistoaineistoa. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, Lappeen kuntaan perustettiin vuonna 1925 historiatoimikunta. Sen tavoite oli kunnan historian kirjoittamisen käynnistäminen. Kirjoittajiksi valittiin amanuenssi Ragnar Rosén ja kansakoulujen tarkastaja T.G.Murto. Näistä jälkimmäisen  teos Lappeen pitäjän historia II vuodesta 1784 nykypäiviin ilmestyi vuonna 1929. Historiatoimikunta lähetti kyselylomakkeita varsinkin opettajille, jotka sitten tekivät haastattelut ja niistä kootut muistiinpanot.

Tietoja Luukkaan kylän historiasta

I
Luukkaan kylässä on n.k. Myllymäki saanut nimensä tuulimyllystä, joka on ennen sijainnut mainitulla mäellä. Samoin pistää Saimaaseen n.k. Myllyniemi, jossa ennen harjoitettiin tervanpolttoa.

II
Luukkaan maat on ennen omistanut joku sotaherra, josta ei ole lähempää tietoa. Sittemmin noin 150 vuotta takaisin siirtyivät nykyisten maanomistajain esi-isät tänne Luukkaalle Lappeen pitäjän Wilkjärveltä ja olivat he sukunimeltään Häkämies. Nykyiset Luukkaan molemmat talot olivat ennen yhtenä talona ja ovat kai Häkämiehet aikojen kuluessa omistaneet sukunimekseen Luukas luultavasti paikan nimen mukaan. Mistä taas paikkakunta on omituisen nimensä johtanut, sitä eivät nykyiset asukakat tiedä. Muu mäkitupa-asutus on paikkakunnalle syntynyt sen mukaan, kun tehdaslaitoksia on paikkakunnalle perustettu.

Kaskenpolttoa harjoitettiin kylässä vielä noin 30 vuotta sitten. Talossa asui myös paitsi talonväkeä myös n. k. läksiäimiä, jotka elivät satunnaisilla töillä. Oli myös talolla torppareita, jotka tekivät veronaan hevos- ja jalkatyöpäiviä taloon. Talosta liikenevä tavara vietiin Lappeenrantaan ja käytiin talosta taloon sitä kauppaamassa. Noin 60 vuotta sitten perustettiin ennen mainittuun Myllyniemeen höyrysaha, joka oli pitäjän ensimmäisiä tehdaslaitoksia. Sen omisti liikemies Paul Jakovleff Wiipurista. Mainittu tehdaslaitos herätti aikoinaan ihmettelyä, ei ainoastaan paikkakunnan asukkaiden, vaan ympäri pitäjää kävivät uteliaat sitä katsomassa.

Luukkaan talossa löytyy verokuittikirja alkaen vuodesta 1817. Siinä on yhdistettynä useanlaisia veroja ruplina ja kopekkoina maksettava. Näistä veroista mainitsen: Goduschna, vaivaisvero, viinanpolttoraha ja edellisen vuoden heinäsäätö..

Kansanopetus supistui lukutaidon ja kristinopin alkeiden saavuttamiseen. Koulumestari E. Suninen piti n.k. laiskakoulua eri osissa pitäjää.. Nimi johtui siitä, että pitäjän silloinen kappalainen Holmström lähetti lukutaitoiset pois koulusta ja ainoastaan lukutaidottomat n.k. laiskat saivat käydä koulua.

Kihlajaisia kutsuttii liitoksiksi. Kun sulhanen tuli taloon, sai hän etsiä morsiamensa, joka meni piiloon kamariin tai muun rahvaan joukkoon. Kun sitten sulhanen löysi omansa, toi hän hänet keskelle tuvan lattiaa, jossa liitokset toimitettiin. Tämän jälkeen vasta sulhanen riisui päällysvaatteensa ja nautti talon vierasvaraisuudesta. Sitten mentiin pappilaan kuulutukselle.

Edellämainitut tiedot on antanut talon vanha emäntä Anna Luukas ijältään 65 vuotias ja samoin emäntä Maria Luukas, ijältään 64 vuotias, molemmat Lappeen Luukkaalta.

Koulutietoja

Helmikuun 15 p:nä 1913 päätti Lappeen kunnanvaltuusto kokouksessaan, että Lappeen pitäjän Luukkaan ja Hakalin kylät eroitetaan Lauritsalan koulupiiristä ja näitä kyliä varten rakennetaan Lappeen pappilan virkatalon maalle kahden opettajan koulu, jonka tulee olla valmiina 1 P:nä elokuuta 1913. Koulurakennus päätettiin rakennettavaksi Y. Sadeniemen piirustusten mukaisesti, ja jätettiin töiden valvominen koulun johtokunnan huoleksi, joka samalla toimi rakennustoimikuntana ja valtuutettiin johtokunta palkkaamaan töiden valvomista varten ammatttitaitoinen henkilö:

Edellämainitun valtuuston päätöksen johdosta ryhtyikin koulun johtokunta rakennuspuuhiin antaen koulun rakentamisen urakana rakennusmestari K. L. Niemisen suoritettavaksi. Työt valmistuivatkin aikanaan, niin että koulu pääsi alkamaan toimintansa elokuussa 1913.

Koulun puuhaajoina ja sen toiminnan eteenpäinviejinä on ennen muita mainittavat maaniviljelijä P.F.Luukas, liikemies A. J. Huttunen, työmiehet Juho Varis, Taavetti Kapiainen, Elias Tersa ja E. A. Seppänen.

Koulun opettajina ovat toimineet:
Jalmari Saarinen  1.8.1913 – 31.7.1918
Edit Kettunen 1.8.1913 – 31.7.1914
Iida Johanna Wirkkanen 1.8.1914 -
Josef Sorvali 1.8.1918 -
Siiri Wendla Aura 28.9.1920 – 31.7.1921
Naemi Wirtanen 1.8.1921 – 31.7.1922
Tyyne Aino Mäkelä 24.9.1921 – 31.7.1922
Levi Aleksanteri From 1.8.1922 -

Luukkaalla 28.12.1926
Josef Sorvali