Valkoisten sisällissodan uhrien muistomerkki Imatralla.

Akseli Einolan suunnittelema muistomerkki on pienellä kumpareella

Vuoksen rantamaisemissa, kuuluisan kosken itäpuolella sijaitsee Imatrankosken sankarihautausmaa, jossa lepäävät valkoisten puolella sisällissodassa kaatuneet sekä talvi- ja jatkosodassa taisteluissa menehtyneet sankarivainajat. Sisällissodan valkoisten sankarivainajien muistomerkki on pienoisella kumpareella ja se on tehty harmaagraniitista. Muistomerkissä lukee teksti:

Suomen vapaustaisteluissa 1918 kaatuneille kotiseudun ja isänmaan puoltajille.

Muistomerkin on suunnitellut jääkärikoulutuksen Saksassa saanut viipurilaissyntyinen Akseli Einola (1894 – 1948). Einola toimi Imatralla Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan paikallispäällikkönä 5.5.1919 – 1.3.1920. Tämän jälkeen hän omistautui maalaustaiteelle ja taidegrafiikalle. Imatralla hän toimi piirustuksen opettajana vuosina 1919 – 1931. Einola oli tuottelias sekä taidemaalarina että taidegraafikkona. Hän kuvitti opetustauluja, lasten- ja nuortenkirjoja, opetustauluja ja oppikirjoja. Hän oli yksi vuonna 1909 ilmestyneen kotimaisen eläinkuvaston kuvittajista.

Muistomerkkiin on kirjattu 25:n valkoisen nimet

Silloin vielä Ruokolahden kuntaan kuuluneelle Tainionkoskelle perustettiin suojeluskunta vasta sisällissodan jälkeen eli 27.8.1918. Suojeluskuntatoiminta oli ollut Ruokolahdella aktiivisempaa kuin Imatran Tainionkosken – Imatran taajamissa. Perustamiseen ryhdyttiin siis vasta kolme kuukautta sisällissodan päättymisen jälkeen. Alueelle oli aikomus perustaa kaksikin suojeluskuntaa, mutta suojeluskuntien yleisesikunta puuttui asiaan. Sen määräyksestä pidettiin 21.10.1918 kokous, joka nimettiin Imatran-Tainionkosken suojeluskunnaksi. Nykyisen Imatran alueella oleva Vuoksenniskan taajama jäi sen sijaan edelleen kuulumaan osaksi Ruokolahden suojeluskunnan toimialuetta.

Kun Imatran - Tainionkosken suojeluskunnan esikunta päätti vuonna 1919 pystyttää patsaan sankarihaudalle, tehtävä annettiin siis ”omalle pojalle” eli Akseli Einolalle. Lisäksi hän sai suunniteltavakseen myös Tainionkosken suojeluskunnalle oman lipun. Lipun kustansi Ab Tornator Oy. Patsashankeen rahoitukseen osallistuivat muut suuret paikalliset teollisuuslaitokset. Hautamuistomerkkiin on kirjattu 25:n menehtyneen valkoisen nimet. Vuoden 1918 tapahtumat olivat kohtalokkaita sadoille ruokolahtelaisille. Sotasurmat-sivuston mukaan menehtyi 212 kunnassa asunutta. Ruokolahdella kirjoilla olleista kuntalaisista kuoli 117.

Muistomerkin paljastustilaisuus maanantaina 6.12.1920 alkoi kello 17.00 Valtionhotellin edustalla, jossa suojeluskunnan piiripäällikkö Aarno Karimo tarkasti yhdessä kapteeni Astolan kanssa suojeluskunnat.  Mukana oli Imatran-Tainionkosken suojeluskunnan lisäksi osastoja Jääsken, Joutsenon, Ruokolahden ja Lappeen suojeluskunnista. Valtionhotellilta siirryttiin Karjalan kaartin soittokunnan marssiessa edellä sankarihaudalle. Haudalla laulettiin soittokunnan säestyksellä yhteisesti virsi ”Jumala ompi linnamme”. Tämän jälkeen kirkkoherra Lund suoritti yhdessä pastorien Rautajärvi ja Lund avustuksella sankaripatsaan vihkimisen. . Mieskuoron lauluesityksen jälkeen patsastoimikunnan puheenjohtaja Emil Laine piti luovutuspuheen ja luovutti patsaan Imatran - Tainionkosken suojeluskunnalle. Suojaverhon poistuessa patsaalta suojeluskunnat ampuivat kolme kunnialaukausta. Patsaan otti vastaan suojeluskunnan puolelta maisteri J. Kaikko. Tilaisuus päättyi maamme-lauluun. Valtionhotellissa jatkettiin juhlapäivää kello 20.00 alkaneella itsenäisyysjuhlalla.  Vuosi 1920 oli Etelä-Karjalassa sankaripatsaiden pystyttämisen ”kulta-aikaa”. Kesän ja ja syksyn kuluessa valkoiset sankarivainajat olivat saaneet omat muistomerkkinsä Joutsenoon, Lemille, Lappeenrantaan ja Savitaipaleelle. Imatralta läytyy myös punaisten joukkohauta sekä muistomerkki. Siitä kerron seuraavassa kirjoituksessani.

Imatrankosken valkoisten muistomerkkiin on kirjattu seuraavien vainajien nimet:

Karl Uno Bergren Armas Harakka Emil Huipero Juho Jäppinen Ville Kakkinen Tuomas Komi Juho Kosonen Urho Kuhmonen Arvid Laukniemi Paul Ljungberg Juho Lääperi Juho Mattinen Juho Miettinen

Iivari Miikki Ilmari Nöjd Kalle Pellinen Edvard Salakka Ilmari Savolainen Antti Simanainen Evald Simanainen Armas Smolander Juho Suikkanen Antti Tella Benjam Tuovinen Väinö Veijalainen

Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla, osa 1.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden hautamuistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuusjärven hautausmaalta Outokummussa löytyy vuoden 1918 sisällissodan valkoisen osapuolen sankarivainajien joukkohauta ja muistomerkki. Outokumpu, joka silloin oli vielä Kuusjärven kunta, oli alueella, joka jäi heti sodan alussa selkeästä valkoisten hallitsemalle vyöhykkeelle. Kuusjärven kunnan alueella ei käyty minkäänlaisia taisteluja sodan aikana punaisten ja valkoisten välillä.  Niinpä ihmetykseni olikin suuri, kun hautausmaalta löytyi myös punaisten muistomerkki, johon on hakattu 42 vakaumuksensa puolesta kuolleen nimet. Punaisten haudassa lepäävien vainajien määrä on siis kymmenkertainen valkoisten vastaavaan määrään - neljä kuollutta - verrattuna. Mistä löytyisi selitys tälle omituisuudelle?

¨Kuusjärvellä poliittinen herääminen tapahtui varsin myöhään Vuoden 1905 suurlakkokin sivuutettiin pitäjässä vähin äänin. Ensimmäinen työväenyhdistys  kuntaan perustettiin vuonna 1907. Sosialdemokraattien kannatus oli kunnassa kuitenkin vielä vähäistä. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa puolue sai 11 % pitäjäläisten äänistä, kun esimerkiksi vanhasuomalaisten ääniosuus oli 31 % ja nuorsuomalaisten 58 %. Maalaisliiton paikallisosasto perustettiin Kuusjärvelle vuonna 1909.  Kaivostoiminnan käynnistyminen vuonna 1911 Outokummussa mullisti uneliaan maalaispitäjän hereille myös poliittisesti.  Outokumpuun ilmaantui pitkälahtelaisia työmiehiä, jotka toimillaan saivat työväenliikkeen voimistumaan. Syntyi Puhujaseura, josta tuli vuonna 1918 perustetun Outokummun Työväenyhdistyksen edeltäjä. Räätäli Kaasisen kodissa pidettiin lukutupaa, jossa luettiin ahkerasti työväenlehtiä: Työmiestä, Työtä, Rajavahtia ja Kurikkaa, sekä tutkittiin Ingersollin teoksia. Sosialidemokraattien ääniosuus nousi dramaattisesti. Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa se oli jo 41 %. Ennen itsenäitsymistä pidetyissä eduskuntavaaleissa se oli korkeimmillään vuonna 1916, jolloin sosialidemokraattinen puoleue sai lähes puolet annetuista äänistä (49 %). Kuusjärvi oli siis muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa vahvaksi työväenliikkeen ja sosialidemokraattisen puoleen tukialueeksi.

Kiihkeä liikehdintä alkoi Kuusjärvellä toden teolla vuoden 1917 syksyllä. Porvarillisella puolella olisi erään kertomuksen mukaan ollut tosin jo keväällä keskusteluja Turvalliskunnan perustamisesta ja perimätieto kertoo, että työväen järjestyskaarti olisi ollut toiminnassa jo kesällä 1917. Näille väitteille ei kuitenkaan löydy kuitenkaan vahvistusta asiakirjoista. Siitä, miten kunnassa toimittiin sosialidemokraattien julistaman lakon aikana mrraskuussa, ei myöskään ole juurikaan asiakirja-aineistoa. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi on pitänyt turvautua haastatteluihin ja suojeluskunnan arkistosta löytyvään materiaaliin. Se, mitä Outokummussa tapahtui, näyttää olleen vahvasti sidoksissa siihen, mitä liikehdintä Joensuussa eteni. Keväällä 1917 Joensuuhun oli saapunut Yhdysvalloista juuri palannut työväenliikkeen johtohahmo August Wesley, joka piti pitkin syksyä Joensuussa kursseja maakunnasta saapuneille työväenliikkeen johtomiehille. Kyseessä oli jonkinasteiset päällikkökurssit. Kuusjärveltä kursseille osallistuivat ainakin Noak Huttunen Outokummusta ja Pekka Kinnunen Varislahdesta.  Wesley kierteli lisäksi  piiripäällikön ominaisuudessa perustamassa punakaarteja maakuntaan. Siitä, kävikö hän punakaartin perustamistarkoituksessa myös Kuusjärvellä, ei ole tietoa.

Outokummun työväentalo, kiihkeän toiminnan keskipiste marraskuussa 1917.

Outokummun työväentalolla pidettiin heti yleislakon alettua 13.11.1917 suurlakkokokous. Kokouksesta ajettiin kaikki työväenyhdistykseen kuulumattomat. Kokous päätti, että työt oli kunnan alueella lopetettava ja kaupat, myllyt ja koulut suljettava. Seuraavana päivänä perustettiin järjestyskaarti, johon kuului 30 miestä. Järjestyskaartin jäsenten tehtäviin kuului  toimia lakkovahteina eri puolilla pitäjää. Kaartin vahvuutta lisättiin seuraavina päivinä niin, että siihen kuului 19.11. jo 58 miestä. Kaarti, jonka johtajana toimi Konsta Halme, suoritti vartiopalvelusta  15.11. lähtien Outokummun kaivoksella ja myllyillä. Lisäksi se takavarikoi aseita ja elintarvikkeita. Työväenyhdistyksen sisällä ilmeni tässä vaiheessa erimielisyyksiä. Kuusjärveläiset johtajat Antti Koistinen ja Simson Kokko eivät kannattaneet vallan siirtämistä Järjestyskaartille, mutta ei-paikalliset työväenliikkeen johtohahmot olivat toista mieltä. Perimätieto mainitsee heistä kolme nimeltä: Kallio, Koskenkorva ja Aatu Soininen.

Lakkoa johtamaan valittiin suurlakkokomitea, joka harkitsi "lahtarien" vangitsemista, mutta toimenpidettä pidettiin liian varhaisena Marraskuun 17. pävä lakkokomitean miehet kiersivät ympäri pitäjää takavarikoimassa aseita. Piirikomiteasta tulleiden ohjeiden mukaan lähetettiin 10 miestä ottamaan haltuunsa myös poliisilaitos, mutta tehtävä epäonnistui, sillä Kuusjärveltä ei sellaista löytynyt. Kuten aikaisemmin totesin jäi Kuusjärvi selkeästi valkoisten hallussa olleelle alueelle. Niinpä Kuusjärven  punaisten oli haudattava vallankumoushaavensa.

Valkoisten saatua seudulla yliotteen kutsuttiin kaikki punaiseksi epäillyt kuulusteluihin. Heiltä takavarikoitiin kaikki aseet. Kuulusteluja johti kaivosyhtiön palveluksessa ollut piiripäällikko Armas Pohja. Pohjan kantana oli, ettei punaisia tule vangita, elleivät he ole syyllistyneet rikoksiin. Kaikki epäillyt pääsivät kuulusteluiden jälkeen vapaiksi. Perimätieto selittää Pohjan toiminnan humaaniksi, mutta taustalla saattoi olla myös kaivosyhtiön halu välttää levottomuuksia ja säilyttää kallisarvoinen työvoima työkykyisenä ja - haluisena.

Sodan sytytyä järjestivät valkoiset Kuusjärvellä kutsunnat. Muistitiedon mukaan vain puolisenkymmentä punaista vältteli kutsuntoja ja osa heistä pakeni punaisten hallussa olleille alueille. Jotkut heistä osallistuivat punakaartin riveissä taisteluihin. Kirkkoherra Vilho Laineen sodan jälkeen laatiman kertomuksen mukaan kolme kuusjärveläistä kuoli Tammisaaren vankileirillä, kolme punaista katosi ja kahdeksan päätyi vankilaan. Sotasurmat-sivuston mukaan Kuusjärvellä kirjoilla olleista punaisista menehtyivät Vilhelm Henrik Hyttinen, Antti  Eelis Sivonen ja Matti Soininen Tammisaaren vankileirillä. Lisäksi Riihimäen vankileirillä menehtynyt Kalle Reinhold kuului oletettavasti punaisiin. Kuusjärveläisiin kadonneisiin punaisiin kuuluivat Mikko Jumppainen, Armas Kauppinen, Paavo Heikki Kinnunen. Lisäksi kahden kadonneen kuusjärveläisen, Paavali Räsäsen ja Antti Juho Koistisen kuolinaika ja - paikka on tuntematon, eikä heidän kuulumisesta punaisiin ole täyttä varmuutta. Yksikään heistä ei ole haudattuna Kuusjärven hautausmaahan. Mistä nuo 42  vakaumuksensa puolesta kaatunutta sitten ovat kotoisin? Vastaus siihen löytyy seuraavasta kirjoituksestani ...

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuparikaivospaikkakunta Outokumpu oli pitkään Pohjois-Karjalan vasemmistolaisin kunta. Siellä sosialidemokraatit saivat kunnallisvaaleissa 1920-luvulta lähtien vuosi toisensa jälkeen reilusti suurimman ääniosuuden. Kun Kuusjärven Outokummusta löytyi rikas kuparimalmio vuonna 1910, uneliaaseen maaseutupitäjään alkoi muuttaaa väestöä lähikunnista ja kauempaakin. Kaivostoiminta käynnistyi 1913 ja tuotanto sekä työväestön määrä kasvoi varsinkin 1920-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1953 kaivoksilla oli töissä yli 1100 työntekijää. Nämä lähtökohdat tiedostaen olettaisi vuoden 1918 tapahtumien olleen silloisessa Kuusjärven pitäjässä hyvinkin drmaattisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Nimittäin vuosina 1917 - 1918 Outokummun kaivosyhteisö oli vielä varsin pieni eikä työväenliike ollut riittävän vahva haastaakseen kunnan porvarilliset tahot. Vai olisiko syynä ollut myösl se, etteivät paikalliset työväestön nokkamiehet olleet sotakiihkoilijoiden vietävissä?

Tässä koostetta Kuusjärven valkoisten osallistumisesta sisällissotaan

Valkoisten joukkohautaan on siunattu neljä
sodassa kaatunutta.

Valkoisen osapuolen sotilaallinen järjestäytyminen käynnistyi Kuusjärvellä 19.11.1917. Tällöin perustettiin kuntaan Turvallisuuskomitea kuntakokouksen yhteydessä. Outokummun Työväenyhdistyksen edustajat olivat uhkaillen koettaneet estää sen perustamisen ja paikallinen lakkokomitea oli jyrkästi kieltänyt suojeluskunta-asian käsittelemisen kokouksessa. Niinpä kokous oli ollut varsin rauhaton.

Turvallisuuskomitean/Suojeluskunnan päällikkönä toimi piiripäällikkö Armas Pohja ja varapäällikkönä konttoristi Toivo Kosunen ja helmikuusta 1918 lähtien opettaja Mikko Mustonen. Suojeluskunnan esikunnassa toimivat Pohja, Mustonen ja insinööri Toivo Kuokkanen.  Lakkoaikana ei sattunut mitään suurempia kahnauksia, vaikka tunnelmat olivatkin kireät. Sekä lakkokomitean alainen punakaarti että järjestyskomitea pyrkivät takavarikoimaan kaikki aseet, joita ei kuitenkaan paljoakaan löytynyt. Suojeluskunta yritti ostaa aseita, mutta se osoittautui vaikeaksi.

Kuusjärven poliittisesta tilanteesta maaliskuussa
1918 kertoo oheinen lyhyt uutinen Karjalaisessa
28.3.1918.

Kun punakaarti antoi 26.1.1918 valtakunnallisen  liikekannallepanon ja Helsinkiin asetettiin 28.1. väliaikainen vallankumoushallitus, Kuusjärvi sijoittui maantieteellisen sijaintinsa ansiosta valkoisten haltuun jääneelle alueelle.  Pitäjän kohtalon ratkaisivat tapahtumat muualla Pohjois-Karjalassa. Kuusjärvellä punaisten kannattajamäärä oli liian vähäinen, jotta se olisi voinut toimia yksin. Levoton tilanne johti Joensuun ja sen ympäristön suojeluskuntalaisten kokoontumiseen 20.1. Samaan aikaan Joensuussa oli menossa sosialistiagitaattori August Wesleyn pitämä kurssi. Kurssilaiset vaativat August Wesleyn johdolla kaupunginvaltuustoa poistamaan suojeluskuntalaiset kaupungista. Etelämpänä Karjalassa olivat suojeluskuntalaiset riisuneet Sortavalassa paikallisen venäläisen varusväen aseista. Tämän jälkeen Sortavalaan kokoontuneet suojeluskuntalaiset ryhtyivät puhdistamaan muuta Pohjois-Karjalaa venäläisestä varusväestä. Kun Joensuuhun kokoontuneet valkoiset kuulivat tästä, he ryhtyivät vastaaviin toimiin muualla Pohjois-Karjalassa.  Tässä vaiheessa agitaattori Wesley poistui kaupungista. Punaisten jäätyä ilman johtohahmoa, he näkivät viisaimmaksi pidättäytyä aktiivitoiminnasta. He luovuttivat myös aikaisemmin haltuunsa saamansa aseet suojeluskunnille. Joissakin kirjoissa todetaan, että koko tapahtumasarja vietiin läpi Pohjois-Karjalassa ilman verenvuodatusta. Asia ei suinkaan ollut niin. Helmikuussa valkoiset teloittivat viisi Venäjän armeijan sotilasta.  Huhtikuun 14. päivä surmattiin lisäksi kaksi lättiläistä, 11 puolalaista, yksi tataari, 82 venäläistä ja kolme virolaista Venäjän armeijan sotilasta. Lisää aiheesta tämän linkin takaa. Lisäksi maakunnan kaakkoisosassa, Värtsilässä, käytiin kiivaat taistelut paikallisen punakaartin kanssa.

Uutinen taisteluissa kaatuneiden Hannes Lihavaisen ja Matti
Mustosen sankarihautajaisista Kuusjärven kirkkomaalla
28.3.1918

Edellä kuvatut Joensuun tapahtumat ratkaisivat myös Kuusjärven kohtalon. Yhteenottoja punaisten ja valkoisten välillä ei kunnan alueella tapahtunut. Molemmat osapuolet harjoittelivat ahkerasti. Joensuun tapahtumien jälkeen kaikki punaisiksi epäillyt kutsuttiin kuulusteluihin ja heiltä otettiin aseet pois. Kaikki epäillyt pääsivät kuulustelujen jälkeen vapaiksi. Sodan syttymisen jälkeen valkoiset järjestivät Kuusjärvellä kutsunnat. Kunnasta lähti valkoisten rintamalle vapaaehtoisesti 69 miestä. Kutsuntojen kautta lähetettyjä oli 61. Heistä kaatui taisteluissa viisi, yksi katosi ja haavoittuneita oli viisi. Ne suojeluskuntalaiset, jotka eivät lähteneet rintamalle, suorittivat vartiopalvelusta kuudessa eri kohteessa pitäjällä. Näitä olivat Outokumpu, Sysmä, Varislahti, kirkonkylä, Maljasalmi ja Viuruniemi. Vartiopalveluksessa oli maaliskuuhun asti 25 miestä ja maaliskuun lopusta 15.

Sotasurmat 1914 – 1922-sivuston tiedot menehtyneistä valkoisista poikkevat yllä kerrotusta.  Sivuston mukaan  sisällissodan taisteluissa, vankileireillä ja katoamisten seurauksena menehtyi 11 Kuusjärvellä kirjoilla ollut henkilöä.  Valkoisten puolella saivat surmansa Jääskessä 8.3.1918 kaatunut  Matti Mustonen ja sotatapahtumien yhteydessä kadonnut Antti Kuronen.  Kuusjärven hautamuistomerkki kertoo, että sinne on haudattu myös 8.2.1918 kaatunut Liperissä kirjoilla ollut Kusti Naumanen, Viipurissa kirjoilla ollut Johannes Lihavainen ja Kuusjärvellä syntynyt, mutta Isokyrössä kirjoilla ollut Ludvig Tiilikainen.  Lehtiuutiset kertovat Kusti Naumasen kaatuneen Värtsilän valtauksen yhteydessä ja hänen asuneen Kuusjärven Sysmän kylässä. Ludvig Tiilikainen kaatui Lempäälän taistelujen yhteydessä. Räätäli Johannes Lihavainen menehtyi Imatralla sotasairaalassa Joutsenon rintamalla tiedusteluretkellä saamiinsa vammoihin.