Ruokolahden Lassilan Linnavuori

Näkymä Lassilan Linnavuorelta Latvajärvelle

 Sunnuntai-iltaisena vaelluskohteena oli 12.7.2015 Ruokolahden Lassilan Linnavuori. Se sijaitsee Niskapietilän museotieltä poikkeavan Lassilan tien kupeessa, lähellä nykyistä valtakunnan rajaa.

Niskapietilän tie on osa vanhaa Savonlinna - Viipuri –maantietä. Tiehallinto on valinnut sen yhdeksi niistä museoteistä, joiden on tarkoitus kertoa tienpidon historiasta Suomessa. Tie kulkee Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven alueella ja on 19,5 kilometriä pitkä. Niskapietilän tie oli muotoutunut jo ennen Uudenkaupungin rauhaa 1721. Tällöin raja katkaisi liikenneyhteydet Saimaalta Pietariin, kunnes Turun rauhassa 1743 Kaakkois-Suomen alue liitettiin kokonaisuudessaan Venäjään. Toisen maailmansodan jälkeinen rajansiirto katkaisi jälleen yhteydet Viipuriin. Niskapietilän tie toimi valtatie 6:n osana vuoteen 1957 asti, jonka jälkeen se jäi syrjään valtaliikenteeltä. Tien historiasta löytyy lisätietoa täältä.

Luolan suuaukko pystysuorassa vuorenseinämässä

Lassilan Linnavuori kohoaa Latvajärven rannalla. Vuoren laelle kannattaa kiivetä vuoren jyrkkää seinämää sieltä avautuvien upeiden näkymien vuoksi. Linnavuoren kupeessa, korkeassa pystysuorassa graniittikalliossa olevalle rakoluolalle kiipeäminen ei oleylivoimainen suoritus. Luolaan pääsyn helpottamiseksi joku on ystävällisesti väsännyt loppumetreille tikkaat. Luola kulkee kallion läpi ja näyttää jatkuvan pitkälle ylöspäin, mutta kiipeäminen vaatii taitoa, apuvälineitä ja varsinkin uskallusta. Nimittäin paikoitellen vaikuttavat lohkareet, joiden päälle pitäisi kiivetä, ainakin meikäläisestä varsin epävakailta.

"Luolamies" vartiossa

Sulo V. Siitonen kertoo Ruokolahden kotiseutulukemistossaan (osa 2, sivu 109) lyhyesti vuoreen liittyvästä perimätiedosta.  Sen mukaan vuori sai nimensä sen sisällä olevasta onkalosta. Vainovuosina kyläläiset olivat paenneet vihollista luolaan ja linnoittautuneet sen sisälle. Isonvihan aikana vuoren onkaloissa oli ollut piilossa 40 kyläläistä. Aseistetut vartiomiehet olivat valvoneet luolan molempia suuaukkoja. Kun venäläiset eivät saaneet suomalaisia ajettua ulos luolista, olivat he kaataneet kallionrakosista kiehuvaa vettä luolassa olevien päälle. Keino ei ollut kuitenkaan tepsinyt, sillä kylmä kallio jäähdytti veden ennen kuin se satoi luolassa olevien niskaan.

Näkymää luolan sisältä

Linnavuoren reissua ei kannata jättää vain käynniksi luolassa. Kiersimme vuoren nousten vähitellen sen kaakkoista seinustaa  pitkin vuoren laelle. Vuoren laelta avautuvat komeat näkymät Latvajärvelle ja ympäristöön. Tuulen ja tuiskun pieksämät ikimännyt kruunasivat maiseman. Juuri kypsymässä oleva runsas mustikkasato sai matkalla suun makiaks. Edellisenä päivänä rakennustelineiden pystyttämisessä kipeytynyt oikea polvi vihoitteli vuorelta alas laskeutuessa ja lannisti hieman muuten mukavia fiiliksiä.

Näkymä Linnavuoren laelta. Edessä vuoressa oleva pystyhalkeama, josta rakoluola on muodostunut

Vuoren laella oli rehevässä kukinnassa runsaasti näitä kasveja

Näkymä Linnavuoren laelta

Näkymä Linnavuoren laelta

Rätinajo

Olen viime aikoina lueskellut Sulo V. Siitosen 1980- ja 1990-luvuilla toimittamia Ruokolahden kotiseutulukemistoja. Kirjasarjassa on yhteensä kuusi osaa. Niissä on pääosin lyhyitä tarinoita ruokolahtelaisista rakennuksista, nähtävyyksistä, muistomerkeistä ja paikkakunnan asukkaista. Niitä ryydittävät Siitosen tekemät piirrokset. Myös paikkakunnan murre pääsee kirjoissa hyvin esiin ja tallennetuksi. Sulo V. Siitonen ja Ruokolahti-seura on tehnyt hatunnostonarvoisen työn kootessaan vanhat tarinat ja perimätiedon kirjoihin ja kansiin.

Tässä yksi helmi ns. rätinajosta (alussa oleva taustoitus on väitöskirjastani). Ja vieläkö joku väittää, etteivät karjalaiset ole kauppamiehiä?

Rätinajo

Karjalassa oli lukuisia pitäjiä, joissa kotiteollisuus oli merkittävä sivuelinkeino. Tunnetuin näistä oli Kannaksen Valkjärvi. Siellä valmistettiin kaikentyyppisiä ajotyökaluja, rekiä ja kärryjä. Näitä myytiin ennen kaikkea Pietariin. Puuastioistaan olivat tunnettuja Säkkijärvi, Vahviala, Virolahti ja Lappeen seutu. Kurkijoen tuotteita olivat luokit, länget ja piiskat, Uukuniemen pärekorit, Parikkalan huovikkaat. Muolaan pitäjän keskellä sijainneessa venäjänkielisessä Kyyrölässä valmistettiin erilaisia saviastioita. Tuotanto oli niin laajaa, että se vaati oman myyntiorganisaationsa. Näin syntyi omalaatuinen kulkukaupan laji, potti- ja rättikauppa, jota harjoittivat ennen kaikkea valkjärveläiset.
----
Ns. rätinajossa kauppamiehet myivät Kyyrölän saviastioita ja keräsivät sekä ottivat maksuina vastaan rättejä, lumppuja ja säkkejä. Lumput ja säkit toimitettiin Pietariin, jossa paperiteollisuus käytti niitä raaka-aineikseen. Rättimies tiesi saavansa lumppuja joka talosta, sillä asetus kielsi lumppujen hävittämisen. Ennen ostosmatkalle lähtöään rätinajajat ajoivat Kyyrölään, josta lastasivat kuormaansa savivateja, kukkopillejä, makeisia, leivonnaisia ja kaikenlaista pientä rihkamaa: Kun rättimies tuli taloon, hän toi sisälle muutamia potteja nähtäväksi. Seuraavaan tapaan hän esitti asiansa (Ruokolahdelta):

Kerätkää nyt yhtee myysyy, kaikenlaist ryysyy, syssäkkii, kyntörättii, pienii palasii, paija-alasii, tilkuu talkkuu, paimene salkkuu. Kuta mustempii, sen lystempii, kuta likasempii, sen parempii. Siit mie annan teile niistä nippii nappii, kohvkuppii, pottii ja vattii, lusikoi rautasii, savisii lautasii, kissankuppii, kukkopillii, kissanpiirakoi, orehkoi, kauruskoi, inkväärii, pastillipötköö, hokmantippoi, vanhaamiestä ja vieläkii mitä muuta miel tekköö. Taitaa miul viel vähä olla pirupaskaakii