Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Supistettu kansakoulu ja alakansakoulujen perustaminen

Rikkilän kansakoulu toimi supistettuna kansakouluna
 perustamisestaan (1910) lähtien aina 1940-luvulle.
Kuva vuodelta 1957. LKA.

Koska täydellistä kansakoulua ei harvaan asutussa maassamme voitu perustaa kaikki syrjäkyliin, mutta haluttiin kansakoulujen leviävän syrjäisimpiinkin kolkkiin, luotiin vaatimattomampi koulumuoto eli ns. supistettu kansakoulu. Eduskunnan vuonna 1920 hyväksymässä oppivelvollisuuslaissa supistettu kansakoulu mainittiin olosuhteiden aiheuttamana lievennyksenä yleisestä oppivelvollisuudesta. Vaikuttavia tekijöitä olivat koulupiirin laajuus ja asukastiheys. Kansakoulu muuttui supistetuksi kansakouluksi, mikäli sen oppilasmäärä laski alle 30:n. Taloudellisesti vaikeina pulavuosina ehdotti Kouluylihallitus kuntia muuttamaan vähäoppilaiset koulut supistetuiksi kouluiksi. Lappeella oppilasmäärän vähäisyyden takia näin kävi 1930-luvulla Vilkjärven ja Kauskilan kansakouluille. Rikkilän koulu toimi supistettuna kansakouluna aina vuoteen 1940 saakka. Supistettu kansakoulu toimi yhden yläkansakouluopettajan opetuksessa niin, että 12 viikkoa opetusajasta opetettiin ensimmäistä ja toista vuosiluokkaa ja 28 viikkoa kolmatta ja neljättä luokkaa. Näin ollen supistetussa kansakoulussa myös yläkansakoululuokkien opetus kärsi. Olihan lukuvuoden pituus kahdeksan viikkoa lyhyempi kuin tavallisessa kansakoulussa. Alaluokkien opetus ajoittui yleensä syyslukukauden alkuun ja kevätlukukauden loppuun. Supistettuja kansakouluja perustettiin etenkin maamme pohjois- ja itäosiin. Esimerkiksi lukuvuonna 1937 – 1938 supistettujen kansakoulujen osuus koko yläkansakoulujen määrästä oli vajaat 29 %. Vasta sotavuosina supistettujen kansakoulujen lukumäärä alkoi voimakkaasti laskea. Alakansakoululuokkien perustaminen Lappeella ajoittuu pääosin 1920-luvulle. Ensimmäiseksi ne perustettiin Lauritsalaan vuonna 1917 ja Taikinamäelle kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1920 aloittivat alakansakoululuokat Juvakan ja Korkea-ahon kansakouluissa. 1920-lopulla alakansakoululuokat aloittivat useissa kouluissa, vuonna 1928 Mustolassa, Simolassa ja Vainikkalassa sekä vuonna 1929 Kauskilassa, Pulsassa, Puralassa ja Vilkjärvellä. Vasta alakansakoululuokkien perustamisen jälkeen kaikki koulupiirin lapset pääsivät kattavasti kansakouluopetuksen piiriin. Tosin joinakin vuosina tämänkin jälkeen ei alakansakoulua perustettu eräissä kansakouluissa. Kyseisen piirin alakansakouluikäiset oppilaat kulkivat oppimassa aakkosia ilmeisesti naapuripiirien kouluissa. Esimerkiksi kouluvuonna 1938 – 1939 alakansakoulua ei ollut Kasukkalan, Keskisaaren, Puralan ja Tanin kansakouluissa.

Lakkautettujen (kylä)koulujen kierros (Päivitetty 12.1.2017)

Lappeen kansakoulujen piirijako vuonna 1957

Syksyisillä pyöräretkilläni Lappeenrannan ympäristön kyläteillä kiinnittivät nopeasti huomioni entiset komeat kyläkoulurakennukset. Kuvatessani pyöräretkelläni Hanhijärven jo muussa käytössä olevaa koulua, mietin  miten jokaisella koululla on oma rikas tarinansa takanaan. Ne ovat usein myös erittäin kauniita kokonaisuuksia, jotka ovat hallinneet kyläseutua keskeisellä sijainnillaan ja kyläläisiä yhdistävällä toiminnallaan sukupolvesta toiseen. Minulle heräsi halu kertoa kustakin koulusta tarina, joka on jokaisen seudun asukkaan helposti saavutettavissa. Niinpä kirjoitin lokakuussa 2014 ensimmäisen Lakkautettujen kyläkoulujen kierrokseni  Hanhijärven koulusta. Kiinnostukseni johti lopulta myös arkistojen penkomiseen. Niistä löytämilläni historiikeilla, faktatiedoilla ja valokuvilla olen täydentänyt tekstejäni.

Koulumaailmassa on vuosia ollut trendinä pienten kyläkoulujen lakkauttaminen. Henkilökohtaisesti minä EN iloitse yhdenkään kyläkoulun lakkauttamisesta ja vanhan koulukiinteistön purkamisesta. Kouluilla on ja on ollut suuri merkitys kylien sosiaaliselle ja kulttuuriselle elämälle. Kun kylästä häviää koulu, sieltä saattaa hävitä muukin yhdessä tekemisen palo.

Aikomukseni on kuvata pyörä- ja kävelyretkilläni KAIKKI Lappeenrannan seudun lakkautetut ja vielä pystyssä olevat (ja palaneetkin) kyläkoulut ja laatia niiden historiasta lyhyt katsaus.

Taikinamäen kansakoulun opettajan,
kansakoulujen rakentamisen puolesta ahkerasti toimineen
  ja valtiopäivämiehenäkin vaikuttaneen Kalle Oittisen
 muistokirjoituksen alkuosa Wiipuri-lehdessä 23.9.1899.

Kansakoululaitoksen luominen aloitettiin maahamme1860-luvulla ja vähitellen jokaisessa isossa suomalaisessa maalaiskylässä oli oma koulu. Lappeenrantaan perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1866, Lappeelle vuonna 1878. Kouluverkosto alkoi supistua 1960-luvulla maaltamuuton kiihdyttyä ennennäkemättömiin mittoihin. Toinen koulutarvetta vähentävä tekijä oli syntyvyyden lasku. Tätä kehityskulkua ei ole onnistuttu kääntämään. Uudella vuosituhannella koulujen lakkauttamisen taustalla on ollut paitsi edellä mainitut syyt, myös säästäminen sekä käsitys että suuri on kaunista, opetuksessakin.

Aloitin blogikirjoitukseni lakkautetuista kouluista siis kirjoittamalla ensin artikkelin Hanhijärven koulusta. Seuraavana oli vuorossa tarina Lempiälän koulusta. Tämän jälkeen tuli vuoroon Tirilän koulu. Numerolla neljä on blogikirjoitusten ketjussa Puralan koulu, jonka kohtalon sinetöi aikoinaan tulipalo. Järjestyksessä viides on jälleen tarina palaneesta koulusta, nimittäin Keskisaaren koulusta. Kuudentena on vuorossa Lappeen pitäjän muinaisen keskuspaikan eli Kauskilan koulun tarina. Kauskilaa seurasi kirjoitus upeasta Vilkjärven koulusta. Numero kahdeksan kierroksellani on Rovon eli Rutolan koulu, joka perustettiin vuonna 1908. Seuraavana oli vuorossa Pahloisten eli Siparin kansakoulu, joka oli neljäs Lappeen kunnan alueelle perustettu koulu. Kymmenes kertomukseni on tarina Pulsan koulun vaiheista. Tämän jälkeen vuorossa oli Tanin koulu. Tanin jälkeen seurasi kertomus Lauritsalassa sijainneen Hakalin koulun vaiheista. Seuraavaksi perehdyin Lemin Kytölän kouluun ja Lamposaaren koulun historiaan. Tämän jälkeen on seurannut tarinat Muukonniemen koulusta sekä Luukkaan koulun alkuvaiheista. Kesän 2015 aikana olen koonnut artikkelit Rikkilän, Räihän, Rapattilan ja Nyrhilän/Kären kansakouluista. Syksyllä vuoroon tulivat Lemin Kotalahden koulu ja  Kannuskosken koulu Luumäellä. Lakkauttamista odottavista kouluista olen kirjoittanut yhden blogikirjoituksen, Partalan koulusta. Keväällä 2016 syntyivät tarinat Haapajärven koulusta ja Lauritsalan kansakoulun eli nykyisen Kanavansuun koulun alkuvaiheista. Vuoroa ovat odottamassa edelleen blogimerkinnät mm.  Mustolan ja Vainikkalan kouluista sekä  Kanavansuun koulun jatkovaiheista. Samoin tulossa ovat kirjoitukset Savitaipaleelta Säänjärven / Karhulan, Havon ja kirkonkylän kouluista, Lemin Pöllölän ja Huttulan kansakouluista sekä Taipalsaaren Rehulan koulusta. Lemiläisistä kouluista on Kytölän koulun lisäksi kirjoitukset Vetjan koulusta ja Lemin yksityisestä kansakoulusta. Taipalsaaren kouluista löytyvät artikkelit Tukialansalmen kansakoulusta ja pitäjän ensimmäisestä kansakoulusta.

Lappeen kansakoulujen piirijakoa varten vuonna 1920 laadittu käsinpiirretty kartta

Etelä-Saimaan toimituskin on huomannut vanhojen koulurakennusten historiallisen arvon. Etelä-Saimaa-lehdessä, sen paperiversiossa oli nimittäin 16.8.2015 artikkeli otsikolla Hirret kuiskivat tarinoita. Siinä kerrottiin, miten vanhojen kansakoulujen uudet omistajat ovat kiinnostuneita kotiensa menneisyydestä. Juttuun oli haastateltu Taipalsaaren Rehulan koulun nykyistä omistajaa taideseppä Antti Niemistä sekä Luumäen Heikkilän kansakoulun omistajaa kuvataitelija Sirkka-Liisa Lonkaa.

Jatkoa seuraa....

Lapveden kirkon muistomerkki

Lapveden kirkon muistomerkki Linnoituksessa, Rakuunamuseon takana

Marraskuisena aamuna pyöräilin tunnin lenkin Lappeenrannan keskustassa ja Linnoituksessa. Tuossa viimemainitussa niemessä sijaitsee ratsuväkimuseon takana Lapveden edesmenneen kirkon muistomerkki. Sen on pystyttänyt Lappeenrannan kaupunki kaupungin 300-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1949. Linnoituksessa edelleen vakaasti pystyssä seisovan ortodoksisen kirkon kellojen soittaessa taustamusiikkia poikkesin kuvaamaan tuon muistomerkin.

Kirkon muistomerkki lännestä kuvattuna. Merkin takapuolella on teksti: Herran sana pysyy iankaikkisesti

Harmaassa, graniittisessa pilarissa on korkokuvana Lappeenrannan vaakuna. Pilarin päässä on veistos, joka kuvaa kupolin huippua. Muistomerkki sijoitettiin kyseiselle paikalle, koska oletettiin siinä olleen 1500-luvulla rakennettu puinen kirkko. Nykyisen tiedon mukaan muistomerkin paikka on hieman virheellinen, sillä kirkon oletetaan olleen läheisten varastorakennusten alueella. Noilla tienoilla on ollut kaiken kaikkiaan kolme Lappeen - Lappeenrannan luterilaisen seurakunnan kirkkoa.

Näkymä muistomerkistä, taustalla Linnoituksen vallirakenteita

Ensimmäinen Lappeenrannan kirkko rakennettiin 1500-luvun puolivälissä itäisen Suomen tervakaupan keskukseksi muodostuneelle markkinaniemelle. Kirkko ympäröitiin kirkkotarhalla ja pappila siirtyi Hanhijärveltä markkinaniemelle johtavaan rinteeseen. Tämä kirkko, kuten Kauskilan kirkkokin, oli omistettu Pyhälle Laurille.

Näkymä muistomerkistä idästä kuvattuna.

Ensimmäinen kirkko poistui käytöstä huonokuntoisena 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Tällöin samalla paikalle rakennettiin uusi kirkko, joka tuhoutui Lappeenrannan taistelussa vuonna 1741. Kolmas kirkko, joka oli pyhitetty Neitsyt Marialle, valmistui 1700-luvun lopulla. Ajan muodin mukaan se oli ristikirkko.  Hiukan myöhemmin sen viereen rakennettiin komea kellotapuli. Tämän kirkon elinaika jäi lyhyeksi, sillä kesällä 1790 salama iski kirkkoon, joka paloi poroksi. Vain neljä kierteistä kynttilänjalkaa säästyi. Pian  paikalle puuhattiin neljättä kirkkoa. Tällä kertaa viranomaiset kielsivät kirkon rakentamisen perinteiseen paikkaan vedoten paloturvallisuuteen. Kirkon paikka tasoitettiin ja hautausmaalta kaivettiin luut ylös ja siirrettiin puolen kilometrin päähän uudelle hautausmaalle. Uusi Lappeen kirkko rakennettiin linnoituksen ulkopuolelle kauas vallien taakse vuonna 1793. Kirkon pystytti kuuluisa kirkonrakentaja Juhana Salonen. Siellä seisoo tänäkin päivänä (Lappeen) Marian kirkko, nykyisen Lappeenrannan ydinkeskustassa. Kirkko on ainoa maassamme 1700-luvulta säilynyt kaksoisristikirkko eli kahtamoinen. Mutta se onkin sitten jo oma tarinansa.

Lapveden vanha kirkko on herännyt vuodesta 2012 lähtien muutamiksi viikoiksi tai kuukausiksi kuitenkin uudestaan henkiin. Kirkon paikalle, sen muistomerkin viereen, pystytetään joka talvi Linnoituksen Lumikirkko, jossa järjestetään jumalanpalveluksia ja muuta toimintaa

Lähikuva muistomerkistä sen etupuolelta, jossa on Lappeenrannan vaakuna, sekä teksti:
Tällä paikalla sijaitsi Lapveden seurakunnan kirkko 1600 -1700 -luvulla.

Kauskilan kylän perimätietoa

Lappeen kunnan vaakuna. Sen on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 4.2.1953.  Vaakuna sai aiheensa Kauskilan Kappelinmäellä sijainneen Lappeen suurpitäjän keskiaikaisen kirkon suojeluspyhimyksestä Pyhästä Laurentiuksesta,  joka esiintyi aiheena jo 1600–luvun alkupuolella Lappeen kihlakunnan sinetissä. Vaakunan halstari liittyy olennaisesti Pyhään Laurentiukseen tämän tunnuksena. Pyhä Laurentius kärsi marttyyrikuolemaan  rauta-arinalla polttamalla. Lappeeseen (Kauskilaan) vanhana kauppapaikkana viittaa Pyhän Laurentiuksen oikeassa kädessä olevat kolme kultarahaa.

Kauskilan koulun arkistoon tutustuessani löysin sen kätköistä alla olevan kuvauksen Kauskilan kyläseudun ja Kappelinmäen historiasta. Myöhemmin suoritetut kaivaukset ja historiantutkimus ovat osoittaneet, ettei tässäkään tapauksessa perimätieto ole puhunut täyttä palturia. Muistelosta ilmenee myöskin se voimakas taikausko, joka vallitsi vielä rahvaan parissa 1800-luvulla:

Kauskilan kylässä on ollut eräällä mäellä, jota vielä nykyisinkin kutsutaan Kappelinmäeksi, pieni puukirkko eli kappeli Sen ympärillä, eteläpuolella, mäen rinteellä on ollut hautausmaa ja vanhat ihmiset muistavat vielä siinä olleita hautakiviä ja merkkejä. Kerrotaan siinä olleen suuren kivilohkareen, johon oli hakattu vieraskielinen kirjoitus, jota kansa ei ymmärtänyt. Sitten saapui maantietä pitkin, maantie sijaitsi hautausmaan länsipuolella lähellä järven, Löytösen järven rantaa, eräs ylhäinen sotaherra, hevosella ajaen. Hän meni kiven luo ja luettuansa kirjoituksen ja nähtävästi sen ymmärrettyään, alkoi kovasti itkeä. Varmaankin hän löysi siinä jonkun sodassa kaatuneen omaisensa hautakiven muistikirjoituksineen. Kivi on sitten myöhemmin haettu Kappelinmäeltä pois ehkä johonkin muistoesineeksi.

 
Kappelinmäellä ollut kirkko kerrotaan hävitetyn venäläisten vihollisten toimesta, jotka myös ratsastivat hautausmaan ylitse ja tasoittivat sen kummut tasasaiseksi maaksi. Kirkon kello on ennen sotaa, luultavasti 1740 tai 1741 upotettu mäen alla olevaan pieneen järveen, Löytöseen. Siitä sitä on myöhemmin yritetty nostaa ja on se saatukin vedenpintaan näkyviin, mutta ei ylemmäs, ja silloin kansa on ajatellut, että vedenhaltija ei tahdo aarrettaan luovuttaa. Yleinen luulo paikkakunnalla on vielä nytkin se, että kirkon kello on vielä tänäänkin Löytösen järvessä.

Papit ovat asuneet pappilassa, joka on ollut Hanhijärven rannalla erässä niemessä. Siinä on nyt Niempelto-niminen talo, asukkaiden nimi on Partanen. Hanhijärven ja Hyyvikkään järven välillä on soinen maakaistale. Sanotaan erään papin kaivattaneen ojan kannaksen poikki ja nykyisinkin se vielä yhdistää molemmat mainitut järvet toisiinsa. Oja on niin leveä ja syvä, että siinä hyvin sopii veneellä soutamaan, en ole kuullut sillä olevan mitään erikoista nimeä. Sen sijaan on Hyyvikkään järvessä, aivan ojan suulla, suuri kivi, nimeltä Papinkivi. Se on saanut nimensä siitä, että sen lähelle on hukkunut pappi ollessaan soutamassa ja on varmaan hänkin haudattuna Kappelinmäen hautasumaahan. 


Se mäki, jolla nykyisin sijaitsee Kauskilan kansakoulu, on nimeltään Rouhkion mäki. Se on varmaan vanha taistelupaikka, sillä siinä kerrotaan olleen paljon luurankoja maantiellä ja kivilohkareitten välissä. Kylässä elää vielä sellaisia henkilöitä, jotka muistavat sen ja jotka ovat koonneet luurankoja tieltä pois ja vieneet niitä syrjempään metsään.

Kirkkokallionmäki, joka on koulusta vähän etelään, on saanut nimensä siitä, että kirkkokansa, etenkin nuoriso, on käynyt siinä kirkosta tullessaan istumassa.

Surmanmäki, joka on koulusta puolitoista kilometriä pohjoiseen, on saanut nimensä siitä, että joku talonpoika kaupungista tullessaan on jäänyt siinä kärriensä alle ja kuollut. Hänen nimensä on ehkä ollut Lipiäinen.


Vihtolan kylässä on ennen ollut vain kolme taloa, jotka ovat saaneet nimensä isännän ristimänimen mukaan. Ne ovat olleet Ermojoukko, Erjoukko ja Simojoukko. Ne ovat olleet suuria taloja ja nyt niistä on muodostunut useita muita taloja, jotka vieläkin ovat suuria ja varakkaita.

Kauskilan eli Karhun kylän vanhin talo on Karhun, nykyisin Kallionpään nimellä oleva talo. Omistajan sukunimi on nytkin Karhu.

Kansa on ollut hyvin taikauskoista. Kaikkialla on ollut haltijoita, joita on yritetty parhaan mukaan palvella. Taloissa on kasvatettu käärmeitä, jotka ovat suojelleet karjaa ja tuottaneet hyvän maito-onnen. Lypsyltä tullessaan on emäntä ensimmäiseksi kaatanut maitoa käärmeitten maitokuppiin niiden juotavaksi. Käärmeitä on ollut paljon tuvassa, saunassa, riihessä ja muissa paikoissa. Ne eivät ole tehneet ihmisille pahaa. Yön ajaksi on riputettu hienonnettua tupakaa vuoteen ympärille lattialle etteivät ne käärmeet olsi tulleet vuoteeseen. Käärmeet ovat pelänneet tupakkaa. Viimeksi on tällaisia kasvattikäärmeitä ollut rikkaassa Kaapron talossa Lappeella lähellä nykyistä Pulsan asemaa.

Sellaisilla paikoilla, johon on maahan kätketty rahaa sodan pelosta, ovat ihmiaset nähneet palavan sinisen liekin vähän maan yläpuolella Sitä on sanottu aarnivalkeaksi. Sellainen tuli on eräänä kesäiltana palanut Kauskilan kylässä nykyisen Harju-nimisen talon maalla. Se on palanut aivan äänettömästti ja hiljaa. Useat ihmiset ovat nähneet sellaisen tulen palavan etenkin matalissa notkoissa, vähän soisilla mailla. He ovat yrittäneet etsiä niiltä paikoilta maasta kätkettyjä aarteita, mutta eivät ole löytäneet, kun eivät ole tienneet taikaa tai uhria, jolla aarteenkätkijä on aarteen maahan kaivanut. Hän on voinut esim. sanoa: aarre ei nouse ylös ennekuin tämä käsi, joka sen kätkee, on kylmänä. Tai:  aarre ei nouse, ennekuin maassa on rauha. Tai: aarre ei nouse, ennenkuin pojanpoikani sen nostaa.  Se, joka ei tiedä tätä, ei löydä maasta siihen kätkettyjä aarteita, mutta joka tietää, hän löytää.

Näiden asioiden kertoja on ollut emäntä Eeva Kaipia Kauskilasta.