Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terijoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terijoki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Muhamettilaiset suunnittelevat lapsilleen omauskoista kansakouluopetusta. (Etelä-Savo 1.8.1933)



Maassamme elettiin 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa lapuanliikkeen terrorin aikaa. Kommunisteja tai sellaiseksi kuvilteltuja, sosialidemokraatteja ja jopa maltillisia oikeistolaisia kyydittiin, pahoinpideltiin, uhkailtiin ja pakotettiin eroamaan luottamustoimistaan. Yliopistosta yritettiin tehdä pelkästään suomenkielistä ja  Saksassa valtaa nousseen Adolf Hitlerin ihailu ei sunkaan ollut harvinaista. Niinpä on yllättävää löytää juuri tuolta ajalta oheisenlainen, positiivinen artikkeli Etelä-Savo-lehdestä pienestä uskonnollisesta ja kielellisestä maahanmuuttajavähemmistöstä.

Minulle oli uutta artikkelissa se,
1. että jo noinkin kauan sitten puuhattiin maahamme koulua, jossa uskonnonopetus olisi ollut islaminopetusta. 2. Toinen yllätys oli islaminuskoisten tataarien määrä 1930-luvun alussa  Lappeenrannan seudulla
 

M.m. Lappeenrantaan 2 kk. kestävä haarakoulu. Täällä oppivelvollisia 24. Koko maassa muhamettilaisia 650 henkeä.

Saatuaan kuulla, että Suomessa asuvat muhamettilaiset ovat viime aikoina innokkaasti yrittäneet saada järjestetyksi lapsilleen heidän äidinkielensä ja uskontonsa opetusta omissa kansakoulujamme vastaavissa oppilaitoksissa, kääntyi edustajamme asiassa Suomen muhamettilaisen seurakunnan puheenjohtajan B. Shamaledtinin puoleen pyytäen häneltä yksityiskohtaisia tietoja hankkeesta. Herra Shamaledtin lausui tällöin:

- Suomen muhamettilaiseen seurakuntaan kuuluu nykyisin 650 henkilöä. Olemme tänne saapuneina saaneet nauttia täysiä kansalaisoikeuksia ja harjoittaa omaa uskontoamme. Kuulumme turaanilaiseen kansanheimoon, johon uskontunnustuksemme pääkansakin, turkkilaiset, kuuluu. Sortovuosina oli n.s. kagaaleilla läheinen kosketus tataarilaisiin kansoihin. Suomen itsenäistyttyä herpaantui tuo kosketus. Kuitenkaan ei pidä unohtaa, että Suomella on hyvin lämpimiä ystäviä Turkissa y.m. ja että Suomen ulkomaankaupalle olisi hyvin edullista saada syntymään suhteita myös näiden maiden kanssa. Suomessa toimiva Turan-yhdistys työskentelee mainittujen kansojen lähentämiseksi.

- Muhamettilaisen seurakunnan varoissaan olevat jäsenet ovat koettaneet voimiensa mukaan avustaa heikommassa asemassa olevia seurakuntalaisia sekä taloudellisesti että henkisesti. Uskontomme opetusta on näihin asti annettu seurakunnan puolesta, mutta nyttemmin on pyrkimyksemme saada opetus järjestetyksi entistä tehokkaammalla tavalla. Suomen voimassa oleva uskonnonvapauslaki myöntää vapautuksen uskonnonopetuksesta muihin kuin koulun uskontokuntaan kuuluville lapsille ja lisäksi antaa mahdollisuuden saada omaa uskonnonopetusta, mikäli vähintään 20 samaan uskontokuntaan kuuluvaa sitä pyytää. Kun meillä on maassa n. 150 oppivelvollista lasta, on herätetty kysymys uskontomme opettamisesta eri aineena lapsillemme. Olemme valmiit tekemään asian hyväksi uhrauksia. Tarkoituksemme on aikaansaada kansakouluja, joissa rinnakkain valtakunnan pääkielen kanssa opetetaan turkin kieltä, Turkin historiaa, sen kansallislauluja ja ennen kaikkea uskontoa, jota n. 350 miljoonaa ihmistä maapallolla uskoo ja kunnioittaa. Lisäksi kuuluisivat oppiaineisiin kaikki muut, joita nykyinen oppivelvollisuus edellyttää.

- Mikäli varoja saadaan kokoon, aloittaa ensimmäinen koulu aluksi vain uskonto aineena toimintansa Helsingissä. Ensi vuoden syyskuusta lähtien toimii koulu täydellisenä kansakouluna. Jos valtiovalta suhtautuu piakkoin jätettävään anomukseemme suosiollisesti – olemme jokseenkin kaikki Suomen kansalaisia – perustamme myöhemmin kouluja Helsingin ohella Tampereelle ja Turkuun, joissa annetaan suunnitelman mukaan opetusta 6 ½ kuukautta sekä ns. haarakouluja Lappeenrantaan, Terijoelle ja Hyvinkäälle, joiden kurssiaika olisi vuosittain 2 kuukautta. Helsingin koulun oppilasmäärä olisi 27, Tampereen 30, Turun 22, Lappeenrannan 24, Terijoen 22 ja Hyvinkään 21.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Pannajulistus Terijoella



Lappeenranta 100/3.9.1912

Sattuipa jälleen vanhoissa lehdissä eteeni artikkeli, joka antaa näkökulmaa ajankohtaisiin keskusteluihin nyky-Suomessa.



Pannajulistus Terijoella



”Wetsh. Wremja” kertoo, että Terijoella oikeauskoisen kirkon seinälle on viime sunnuntaina naulattu seuraava ilmoitus:
Suomen arkkipiispan siunauksella ilmoitetaan: Katsoen siihen, että väliaikaisesti Terijoella asuvat porvarit Josep Masurow ja hänen vaimonsa Ewdokia ovat itsepäisesti päättäneet pysyä aikomuksessaan luopua ainoasta oikeasta oikeauskoisesta Kristuksen opista ja ovat siirtyneet evankelilaisten kristittyjen (lutherilaisten) lahkoo, tämän johdosta ja varoitukseksi muille, mainitut henkilöt julistetaan kirouksen alaisiksi (Gal. 1:8 – 9) Herramme Jeesuksen Kristuksen, apostoleille sekä heidän laillisille seuraajilleen ja piispoille (”minkä te sidotte täällä maan päällä, se olkoon sidottu taivaissa”, Math. 18:16 – 19, Johanneksen 20:23 ja ”ken ei tottele kirkkoa olkoon pakana ja maankulkia, Math 18:17) antaman vallan nojalla ja erotetaan he Herramme Jesuksen Kristuksen yhteydestä sekä ikuisesta pelastuksesta, siksi kunnes he korjautuvat ja palaavat oikeauskoisuuteen. Amen.
Kirkon rovasti Petr Potashev.

-----
Jehovan todistajien eli kansainvälisen
raamatuntutkijain seuran keskeinen
toimihenkilö oli 1910-luvulla insinööri
Kaarlo Harteva (von Haartman), joka
oli ulottanut kolportööritoimintansa vuonna
1912 myös Lappeenrantaan. Tätä uskon-
suuntaa kutsuttiin maassamme pitkään myös
hartevalaisuudeksi.
Lappeenranta-lehti 19.11.1912

Tämä uutinen julkisesta häpeästä ja tuomiosta uskontokunnan vaihtamisen takia saattaa kuulostaa nykypäivän ihmisestä varsin uskomattomalta. Kuitenkin esimerkiksi Jehovan todistajat käyttävät tänäänkin aika pitkälle samoja metodeja kuin ortodoksinen kirkko 1900-luvun alussa. Jehovan todistajien keskuudesta lähteneen tilannetta pahentaa vielä täydellinen eristäminen entisen uskonyhteisön jäsenistä ja jopa omasta perheestä. Muutama päivä sitten (4.11.2015) Turun Sanomissa oli artikkeli otsikolla Turvapaikanhakijoita kääntyy kristityksi.
Uskontokunnan vaihtaminen saattaa artikkelin mukaan olla uhka fyysiselle terveydelle ja jopa hengelle. Niinpä käännynnäisiä vastaanottava tahokin tuntuu olevan lausunnon perusteella, jos ei nyt aivan peloissaan, niin ainakin tosi, tosi varovainen.
Tässä lainaus artikkelista:

Kääntymistä harkitsevat ovat pääosin irakilaisia, mutta joukossa on myös pari syyrialaista. Sama ilmiö on jo aiemmin havaittu Saksassa. Kirkko on ohjeistanut seurakuntia suhtautumaan asiaan hyvin varoen.
–  Me emme halua antaa mielikuvaa, että käytämme hädänalaisia ihmisiä hyväksi, perustelee Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtaja Teemu Hälli.
– Yhteiskuntarauhan ja uskonnonvapauden takia me emme myöskään halua näyttäytyä muslimeille tahona, joka aktiivisesti yrittää käännyttää heitä, hän kertoo.

Islamin jyrkin tulkinta pitää uskosta luopumista kuolemalla rangaistavana rikoksena.– Kyllä tällainenkin tulkinta on olemassa, vahvistaa Siirtolaisuusinstituuttia johtava uskontotieteilijä Tuomas Martikainen.
– Yleensä seurauksena on sulkeminen yhteisön ulkopuolelle, kertoo asiaan itse arkielämässään perehtynyt turkulaismies, kuvaavaa kyllä nimettömänä.
Hän tuntee henkilökohtaisestikin ihmisiä, jotka eivät uskalla kääntymyksensä vuoksi edes käydä entisessä kotimaassaan. Osalla suhteet perheeseen ovat katkenneet.
Turussa kääntymistä harkitsevien kerrotaan olevan yhteisönsä reaktioista erittäin peloissaan.



sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Pyöräretki Simolan, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä 5.7.2015

Terijoelta siirretty komea huvilarakennus
Tein aurinkoisena sunnuntaina 5.7.2015 pyöräretken Simolan, Monolan, Kälvelän, Rikkilän ja Vainikkalan kylissä. Keli oli mitä mainioin, lämpötila pyöri 18 - 20 asteen välillä, taivas oli miltei pilvetön, reippaasti puhaltanut tuuli piti huolen siitä, ettei hiki noussut pahemmin pintaan, vaikka reitillä on muutamia pitkiä nousujakin. Laajana kukkivat kedot ja pientareet, niistä leviävät huumaavat tuoksut ja  silmiä hivelevä värikylläisyys saivat kaltaiseni kyynikonkin herkistymään. Pisteenä i:n päälle olivat ne lukuisat mukavat kohtaamiset, lämmin ystävällisyys ja avuliaisuus, joita sain kokea retkeni aikana. Jopa rajavartioston "pojat" olivat ystävällisesti huolehtivaisia kolutessani rajavyöhykkeen reunoja.

Pommituksen jäljet näkyvät edelleen Simolan vesitornin ulkoseinässä
Kuvasin reitille sattuvat koulut, joista kaksi (Rikkilä ja Vainikkala) on lakkautettu, yksi (Simola) on vielä koulukäytössä. Rikkilän koulun omistaa nykyisin aviopari, jonka miehen isovanhemmat antoivat aikoinaan tontin koulua varten. Vainikkalan koulun omistaa ilmeisesti edelleen Lappeenrannan kaupunki.

Simolan entinen asemarakennus on vuodelta 1869
Kävin myös Simolan asemalla. Ensiksi pysähdyin pommien ja kranaatien iskemiä julkisivussaan kantavalla vesitornilla. Simolan asemalla kuoli 19. - 20.6.1944 puna-armeijan lentokoneiden pommituksissa vähintään 130 ihmistä. Suurin osa Kannakselta pakenevia evakoita. Lopullista uhrimäärää ei tiedä kukaan. Vesitornin lähellä asuva Jarno Helo laski ystävällisesti vesitorniin sisälle ja kertoi tornin historiasta ja ylläpidosta. Kävin myös entisellä Simolan asemalla, joka pystytettiin vuonna 1869, kun Helsinki - Pietari-rataa rakennettiin ja joka nykyisin on yksityisasuntona. Upeaa rakennusta, sen ja kyläseudun historiaa esitteli perusteellisesti talon omistaja Anne Soini.

Mielenkiintoinen oli myös pysähdys upealla, Terijoelta siirretyllä huvilalla.
Palaan myöhemmin edellä mainittujen koulujen vaiheisiin, samoin Simolan vesitorniin ja ehkä myös Simolan aseman historiaan.

Jälleen kerran voin todeta:
- Upea on Etelä-Karjalan luonto, upeita ovat sen asukkaat, rikas ja mielenkiintoinen on kotiseutumme historia.
Simolan koulu

Rikkilän entinen kansakoulu
Vainikkalan lakkautettu kyläkoulu

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Lestadiolaisuus Venäjällä, osa 2

Venäläisten lestadiolaisten laulukirja Siionin Lasten Lauluja painettiin Pietarissa vuonna 1910


”Pietarin tieltä” uusi uskonvakaumus


Edellisessä kirjoituksessani kerroin lestadiolaisuuden leviämisestä Pietariin ja sen lähialueille. Liikkeen saatua Venäjän pääkaupungissa vankan kannattajajoukon sen säiteilyvaikutus tuntui laajalti myös Itä-Suomessa. Pietarin lestadiolaisyhteisön vaikutus tuntui ennen kaikkea Kannaksella ja Laatokan Karjalassa.
                      Venäjän pääkaupungin suuresta ja varakkaasta lestadiolaisyhteisöstä ei tehty organisoitua lähetystyötä ympäröiville seuduille. Tutustuminen lestadiolaisuuteen tapahtui pääosin henkilökontaktien välityksellä työ- ja kauppamatkoilla. Lestadiolaisten nuohoojamestarien ja suutarien opissa ollessaan suomalaisista oppipojista useat omaksuivat mestareidensa uskonvakaumuksen. Lestadiolaisten kokoushuoneisto oli Pietarin suomalaisten tiedossa, ja monet kävivät kuuntelemassa sananjulistusta. Useat Pietarissa asuneet ja siellä lestadiolaisuuteen liittyneet veivät uuden uskonvakaumuksensa entisille kotiseuduilleen vieraillessaan siellä tai muuttaessaan Suomen puolelle. Tällä tavalla lestadiolaisuutta levisi Uukuniemelle, Antreaan, Impilahdelle, Tohmajärvelle ja Värtsilään.[1] Pietarin vahvalla lestadiolaisyhteisöllä oli säteilyvaikutusta Viipurin läänin lisäksi varsinkin Pohjois-Karjalan ja Mikkelin läänin alueelle.[2] Muuttoliike toi herätysliikkeen Pietarista Miehikkälään ja Muolaaseen.[3] Kauppa- ja työmatkoilla "tarttui" lestadiolaisuutta Savitaipaleelle, Uudellekirkolle ja Jaakkimaan.[4] Kivennavan seurakunnassa  herätysliike sai alkunsa pietarilaisten saarnaajien Heikki Kultalan, Juho Mikkolan ja Kaarle Teodor Lindströmin välityksellä jo 1870-luvulla. Vastaavanlainen  saarnaajien tuoma lestadiolaisherätys alkoi Pyhäjärven Riiskan kylässä 1880-luvun lopulla.[5] Lestadiolaisuuden leviämisessä Terijoelle oli pietarilaisella huvila-asutuksella tärkeä rooli. Joka kesä saapui huviloilleen Kellomäelle, Kuokkalaan ja Ollilaan kymmeniä lestadiolaisia käsityöläisiä. Seuroja pidettiin ahkerasti. Vähitellen herätysliike voitti kannatusta myös paikallisen väestön keskuudessa.[6] Tällainen leviämistapa oli harvinainen. Yleensä liike joko haettiin työ- ja kauppamatkojen yhteydessä tai se tuli paikkakunnalle muuttoliikkeen mukana.
                      Koska Pietarin lestadiolaisyhteisöllä oli keskeinen merkitys liikkeen leviämisessä Kaakkois- ja Itä-Suomeen, nousivat pietarilaiset saarnaajat tärkeiksi alueellisiksi vaikuttajiksi herätysliikkeessä. Varsinkin saarnaaja Juho Mikkola[7] nautti arvostusta laajalti. Muita Itä-Suomen kannalta merkittäviä pietarilaisia saarnaajia olivat Heikki Kultala, Juho Sipolainen,  Kaarle Wellingk, Kaarle Teodor Lindström.[8] Useat muutkin herätysliikkeen saarnaajat olivat jossakin  elämänsä vaiheessa asuneet Pietarissa. Tämä oli omiaan korostamaan Pietarin lestadiolaisyhteisön keskeistä merkitystä.[9] Varsinkin Karjalan kannaksen itäosista suuntautuivat lestadiolaisten seuravierailut kauppa-, rahdinajo- ja työmatkojen luonnollisena seurauksena Pietariin. Vuorovaikutus oli molemminpuolista. Esimerkiksi Juho Mikkola kävi myöhemmin Terijoen Kuokkalassa asuessaan saarnaamassa Pietarin seurahuoneella. Samoin Terijoen Kellomäessä asunut Ii-
sakki Hirvonen saarnasi Pietarissa säännöllisesti.[10]


[1] KA. PTA. Cf:8. Antrean srkert. 27.5.1881 (Anders Gustaf Hahl); MVK. Johan Alarik Hannosen hst. 19.4.1968.: Raittila 1967, n:ot 65 ja 471; HÄ 1940, 116-117 (M. Vanninen); Pms 9/2.12.1954 (Kauko Mäntylä: Lestadiolaisuus Pohjois-Karjalassa 1800-luvun loppupuolella); Mäntylä 1953, 27-28.
[2] Lestadiolaisuuden toi Tohmajärvelle suutari Kaarle Wellingk, joka muutti sinne Pietarista vuonna 1887 (Mäntylä 1953, 28, Raittila 1967, n:o 538), Juvalle herätysliike saapui työmies Kalle Paavilaisen tuomana. Hän oli rippikirjojen mukaan oleskellut Venäjällä vuosina 1869-1878 (Raittila 1967, n:o 331,   Nirkko-Leskelä 1989b, 3-4).
[3] KA. PTA. Cg 4:2. Virolahden srkert. 27.2.1885 (Matthias Helenius); Muolaan srkert. 26.3.1885 (Johan Albert Tengén); Raittila 1967, n:ot 214 ja 284.
[4] Einari Koposen hst. 28.3.1992; RSide 4/1980, 12, Arvi Penin hst 4.9.1994, HÄ 1/1927,  12-13 (Kustavi Lounasheimo: Samuli Tapanaisen muistokirjoitus).
[5] Kinnunen 1996, 76 –77;  Kukko 1980, 217.
[6] OMA. Laestadiana 11. Matti Polkon hst. 8.7.1933; Kiuru 1961, 274-275; Kinnunen  1996, 76 – 77.
[7] Mikkola ei varsinaisesti koskaan ollut kirjoilla Pietarissa, vaikka asui siellä vuosina 1875-1876, 1877 ja 1882-1903 (Raittila 1967, n:o 289).
[8] Raittila 1967, n:ot 214, 471, 253, 538.
[9] Tällaisia olivat: Raittila 1967, n:ot 18, 65, 94, 100, mahdollisesti n:o 127, 171, 220, 284, 331, 365, 444, 465, 488, 520, 546, 587, 608.
[10] Raittila 1967, n:o 289; OMA. Laestadiana 10. Ec:2. Mimmi Pulkkisen hst.