250 sielua

Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki Suur-Miehikkälässä pystytettiin kunnan 100-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1987.

Tämä on tarina aikakaudesta, jolloin hallitsijat lahjoittivat laajoja alueita valtakuntansa sisällä suosikeilleen, jotka saivat samalla erittäin suuren määräysvallan alueella asuviin ihmisiin. Näitä alueita kutsuttiin lahjoitusmaiksi. Lahjoitusmaa oli alue, jonka verotuksen valtio oli luovuttanut palkkioksi, eläkkeeksi tai korvaukseksi aateliselle maanherralle. Ruotsissa perinnöllisten lahjoitusmaiden jakaminen aloitettiin  Juhana kolmannen aikana 1500-luvulla.  Enimmillään lahjoitusmanttaalit muodostivat Ruotsin vallana aikana maamme alueesta   26 % vuonna 1652. Erityisen tuhoisaa lahjoitusmaiden muodostuminen oli talonpojille, jotka menettivät perinteisen omistusoikeuden viljelemäänsä maahan. Tilanteen muutti iso reduktio vuonna 1680. Tällöin  lähes kaikki lahjoitukset peruttiin.

Kun Pietari Suuri valloitti Kaakkoisen Suomen isonvihan aikana, hän aloitti uuden laajamittaisen lahjoitusmaakauden Vanhassa-Suomessa. Kannaksella ja Laatokan Karjalassa kokonaisia pitäjiä jäi nyt lahjoitusmaan omistajien vallan alle. Lahjoitusmaan verosta oli maaherralla oikeus kantaa 2/3  itselleen ja loput 1/3 jäi kruunulle. Kaikkein nöyryyttävintä talonpojille oli se, että venäläisen tavan mukaan muutamissa lahjoituskirjoissa ei puhuttu lahjoitetuista tiloista vaan "sieluista", jotka luovutettiin lahjoitusmaaherralle perinnölliseksi omaisuudeksi. Karjalan kannaksella sijainneen Pyhäjärven Taubilan lahjoitusmaalla sattuneiden rettelöiden seurauksena annettiin keisarillinen asetus, jonka mukaan lahjoitusmaaherra sai korottaa alustalaistensa veroja, mutta ei kuitenkaan "aivan mielin määrin". Samalla säädettiin, ettei lahjoitusmaatalonpoika saanut muuttaa pois tilaltaan. Näin myös kaakkoissuomalaiset talonpojat "sidottiin turpeeseen".

Miehikkälän lahjoitusmaan vaiheet

Muistomerkissä on yhtä monta kiveä kuin aikoinaan
lahjoitusmaahan liitettiin tiloja.

Yksi harvoista jatkosodan jälkeen maamme alueelle jääneistä entisistä Vanha-Suomen lahjoitusmaa-alueista sijaitsee Miehikkälässä. Suurin osa niistä jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Miehikkälän lahjoitusmaan luovutti Katariina Suuri venäläiselle majuri Matvei Olsujeville 24.10.1790. Lahjoitus oli ikuinen ja perinnöllinen käsittäen 250 "sielua" tiloineen ja omaisuuksineen. Alue koostui silloisen Virolahden pitäjän pohjois-osasta, Miehikkälän ja Kylmälän kylistä, joista lahjoitusmaahan kuului 16 tilaa, sekä Säkäräjärven ja Tiilikkalan kylistä kuusi tilaa. Majuri Olsujev piti lahjoitusmaan hallussaan vain kolme vuotta myyden sen syksyllä 1793 kapteeni Karl Kilchenille. Kilchen möi osan "sieluista" eli Säkäjärven  ja Tiilikkalan talot sukulaiselleen Jobst Goveniukselle. Nämä tilat saivat vapautensa takaisin jo melko pian eli 1800-luvun alkupuolella. Kilchenin kuoltua hänen leskensä möt tammikuussa 1804 jäljellä olevan lahjoitusmaan hovineuvoksetar Katarina Rehbinderille, joka oli  haminalaisen kauppaneuvos Karl Bruunin tytär. Tytär panttasi lahjoitusmaan isälleen. Bruunin suvun hallussa tila pysyikin lähes koko 1800-luvun alkupuoliskon. Bruunien aikana verorasitus pysyi kohtuullisena.

Talonpoikien tilanne vaikeutui, kun lahjoitusmaa siirtyi 1853 kuvernementtisihteeri Johan Alfthanilta perintönä hänen tyttärelleen Julielle. Tämä oli avioitunut kaartinkapteeni Apollon Alfthanin kanssa. Apollon Alfthan, Kalliokosken lasitehtaan perustaja, kiristi huomattavasti alustalaistensa veroruuvia selvitäkseen tehdashankkeen aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista. Tehtaan rakentaminen vaati runsaasti varoja. Niinpä alustalaisten veroiksi eivät enää rittäneet pelkkä raha ja maataloustuotteet, vaan talonpojilta vaadittiin nyt myös päivätöitä. Talonpojat eivät tähän tyytyneet, vaan laativat keisarille osoitetun valituskirjelmän. Senaatti, joka asiaa käsitteli, ei kuitenkaan katsonut voivansa ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Välillisesti miehikkäläläisten valituksella oli kuitenkin merkitystä. Se antoi vauhtia valtiovallan toimenpiteille, joilla lahjoitusmaakysymys lopullisesti järjestettiin 1870-luvulla.

Muistomerkin laatassa olevan runon on kirjoittanut opettaja Emil Holmström

Valituskirjeen sisältö kertoo hyvin, miten raskaan verotusikeen alla lahjoitusmaatalopojat olivat Miehikkälässä. Kuudesosamanttaalin tilalta oli suoritettva vuosittain 120 päivätyötä hevosen kanssa, maksettava 24 ruplaa, luovutettva 40 seipäällistä heinää, lähes yhdeksän kiloa voita, neljä syltä halkoja,  8 000 kattopärettä, kaksi rekeä, kaksi lammasta, kaksi haravaa ja kaksi päivätyötä jokaiselta työtätekevältä hengeltä. Tämän päälle tulivat vielä tavanomaiset pitäjän virkamiehille menevät palkat ja muut pienemmät menot. Valituksen allekirjoittajat (Jakop Toikka, Antti Kurvi, Anttoon Jokimies) totesivat, ettei veroista ja veroluonteisista töistä selvitty mitenkään edes ahkeralla työllä. Suuri päremäärä selittyy valmistumassa olevan lasitehtaan katon kattamistarpeista. Seuraavana vuonna Alfthan näytti mahtinsa niskoitteleville "sieluilleen" ja ajoi Kylmälän talonpojat Antti ja Taneli Kylmälän tiloiltaan. Armottomista veronkorotuksista huolimatta suurellisen Alfthanin toiminta päättyi vararikkon 1867.

Miehikkälän lahjoitusmaan viimeinen omistaja kreivi Georg
Mengden käytti häätöuhkaa painostuskeinona neuvotellessaan
valtion kanssa lahjoitusmaansa lunastamisesta. Hän uhkasi tuoda
häädön jälkeen lahjoitusmaalle uudet asukkaat Virosta.
Uusi Suometar 18.6.1877.

Lahjoitusmaan ja lasitehtaan tiet erosivat joksikin aikaa tässä vaiheessa. Lahjoitusmaan osti vuonna 1868 konkurssihuutokaupassa Harjun kartanon omistaja maanviljelysneuvos Waldemar Baeckman, joka möi sen jo saman vuoden syksyllä hovineuvos Alexander Etterille. Etter teki kuitenkin vararikon vuonna 1870 ja lahjoitusmaa siirtyi nyt Suomen Hypoteekkiyhdistykselle. Tämä puolestaan möi sen seuraavana vuonna komissiomaanmittari J. W. Poppiukselle. Poppiuksen kuoltua hänen leskensä möi lahjoitusmaan vuonna 1873

Valtio ja kreivi Mengden pääsivät sopimukseen lahjoitusmaan
ostosta loppukesällä 1877. Mengdenin myyntitaktiikka
onnistui ja hän sai pyytämänsä hinnan = 275 000 markkaa
(nykyrahassa 1 120 000 euroa). Uusi Suometar 31.8.1877.

saksalaissyntyiselle tsaarin armeijan eversti, kreivi Georg Mengdenille. Mengden hankki myös lasitehtaat omistukseensa. Jälleen kerran Miehikkälän lahjoitusmaan omistajaksi saatiin suuruudenhullu upseeri. Tämä rakennutti itselleen suuren huvilan, eli kansan suussa Kotlahden hovin, Kotijärven rannalle, johon vdettiin rajattomasti hirisä lahjoitusmaan metsistä. Ympäröiviin metsiin raivattiin ratsastusratoja ja hiekkakäytäviä. Sinne nousi myös suuri puutarha talvilämpimine kasvihuoneineen. Päärakennus, joka oli osin yksi, osin kaksikerroksinen, käsitti 33 huonetta. Sen edessä oli pengerretty terassi, jonka edessä avautui lähteiden ja jalopuiden koristama pihanurmikko. Rakennukseeen tehtiin vesijohdotkin, mikäli mahdollisti ennennäkemättömän uutuuden, vesiklosetin. Vuonna 1877 Suomen valtio lunasti lahjoitusmaan kreivi Mengdeniltä talonpojille jaettavaksi. Sen jälkeen talonpojat joutuivat vielä lunastamaan maat itselleen pitkäaikaisten lainojen avulla. Saadaksen korkeamman hinnan Mengden oli korottanut talonpoikien veroja ja uhannut heitä häädöillä, elleivät nämä suostuisi korotuksiin. Häätöjen toimeenpanemiseksi hän uhkasi tuoda paikalle kasakkoja, "joilla on ankara käsi ja kova letti". Myytyään lahjoitusmaansa Mengden piti edelleen hallussaan Kalliokosken lasitehtaan. Sen tarina päättyi Mengdenin omistuksessa vararikkoon vuonna 1883 ja Georg Mengden hävisi historian hämärään.

Miehikkälän lahjoitusmaatalonpojille pystytettiin muistomerkki vuonna 1987 Suur-Miehikkälän kylään kunnan 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Muistomerkissä on yhtä monta kiveä kuin oli aikoinaan lahjoitusmaatiloja. Muistomerkin laatassa on opettaja Emil Holmströmin kirjoittama runo. Muistomerkin karttalinkki löytyy täältä.

Kalliokosken lasitehdas Miehikkälässä (Päivitetty 15.7.2017)

Kalliokosken lasitehtaan muistomerkki Miehikkälässä

Kaakkois-Suomi on pitkään ollut tunnettu raskaasta teollisuudestaan. Varsinkin maamme metsäteollisuutta on keskittynyt eteläisen Saimaan rannoille sekä Kymijoen varsille. Mutta on/on ollut tällä alueella myös muuta teollisuutta. Yhden tällaisen teollisuuslaitoksen muistomerkki löytyy kaikilta pääteiltä syrjässä Miehikkälän kunnan keskeltä Virojoen varresta Kalliokoskelta. Miehikkälässä toimi Kalliokosken lasitehdas vuosina 1861-1931. Tässä koostetta sen vaiheista:

Muistomerkin koristevalut ja metallityöt ovat
Veikko Krouvin ja Pekka Seppälän tekemiä

Kalliokosken lasitehtaan perusti silloinen lahjoitusmaanomistaja Apollon Alfthan. Ajatuksen tehtaan perustamisesta hän sai sukulaiseltaan Fredrik Alfthanilta. Pyrkimyksenä oli hyödyntää Miehikkälän lahjoitusmaan suuria metsiä, joilla tuolloin ei vielä ollut suurtakaan arvoa. Lasitehtaat kuluttivat silloisilla valmistusmenetelmillä suunnattomia määriä puuta. Vuonna 1860 Alfthan haki oikeuttaa lasitehtaan perustamiseen ja hänelle myönnettiin perustamisoikeus 23.1.1861. Tehtaan rakennustyöt käynnistyivät saman vuonna ja valmistuivat syksyllä. Ammattitaitoinen työväki saapui Saksasta. Tehtaassa valmistettiin pelkästään ikkunalasia. Sen valmistukseen käytettiin Laatokan hiekkaa, jota tuotiin laivoilla Pietarin kautta. Hyvälaatuinen hiekka mahdollisti laadukkaan ikkunalasin valmistuksen ja Kalliokosken ikkunalasit saivat useita palkintoja maatalous- ja teollisuusnäyttelyissä Moskovaa ja Tukholmaa myöten. Työntekijöitä ali alusta lähtien yli 30 ja vuosituotanto ylitti 5 000 ikkunalasilaatikkoa.

Lasitehdas oli toiminnassa vuodet 1861 . 1931

Vaikka lasin menekki oli hyvä, alkoivat Alfthanin rahahuolet pian haitata sen toimintaa. Kalliokosken tehdas joutui vuonna 1868 konkurssihuutokauppaan, joss sen huusi pietarilainen kauppias Maximilian Erlenbach. Erlenbachin aikomuksena oli myydä Kalliokosken lasia Pietarin liikkeestään käsin. Tehtaan isännöitsijäksi tuli Saksasta Venäjälle muuttaneen ikunalasin puhaltajan Franz Lücken. Tuotanto kuitenkin putosi eikä toiminta ollut enää kannattavaa. Erlenbach luopui toiminnasta ja möi sen Miehikkälän lahjoitusmaan silloiselle omistajalle kreivi Mengdenille 1874.  Mengdenin kaudella tehtaan isännöitsijän olivat suomalaiset Otto Karlsson ja Karl Kärkkäinen. Tehdas nousi pian entiseen maineeseensa. Karlssonin aikeena oli kouluttaa suomalaista työväkeä lasinpuhaltajiksi, mutta saksalaiset ammattimiehet uhkasivat joukkoerolla siinä tilanteessa. Niinpä ajatuksesta oli luovuttava.

Kansainvälinen työyhteisö johti
myös kansainvälisiin avioliittoihin
Haminan Sanomat 16.11.1915

Kesäkuussa 1877 tehdas paloi maan tasalle. Suomen valtio lunasti kreivi Mengdeniltä Miehikkälän lahjoitusmaat ja hänen onnistui rakentaa tehtaat uudelleen. Niinpä uusi tehdas oli käyttökunnossa jo syksyllä 1878. Suureellisesti elänyt Mengden teki kuitenkin vararikon vuonna 1883 ja lasinpuhallus pysähtyi Kalliokoskella lähes kymmeneksi vuodeksi. Karlsson ja Kärkkäinen siirsivät työväen jatkamaan lasinpuhallusta Kotkaan.

1891 lasitehtaan ostivat K.A. Sandsjoe ja J.E.Segerberg ja tehtaasta muodostettiin Kalliokoski Glasbruks Ab. Tehtaalle koitti uusi kukoistuskausi. Sen laitteita uusittiin ja tuotanto nousi vuosisadan vaihteessa 8700 laatikkoon vuodessa. Tehtaan isännöitsijäksi tuli Ruotsin kansalainen , insinööri Evald Sandelin. Tehtaan työntekijöiden välillä oli tarkka arvojärjestys. Kaikkein ylin oli isännöitsijä perheineen. Jopa isännöitsijän kuskinkin tunteneen oman arvonsa, sillä hän oli pitänyt ajaessaan hevospiiskaa ylpeästi pystyssä. Yläluokkaan kuuluivat lisäksi konttoristi ja hyttimestari ja kahdeksan puhaltajaa, joita kutsuttiin mestareiksi. Tehdas työllisti myös paikkakunnan väkeä erilaisissa kuljetustöissä. Lähikylien talolliset kuljettivat sivutyönään raaka-aineita ja lasikuormia ja lämmitystöissä sekä myös tehtaan maatilan töissä. Lasitehtaalla oli myös maatila, jossa työskenteli pehtoorin lisäksi karjakko sekä renkejä ja piikoja.


Syrjäiselle Kalliokoskelle saatiin sähkövalot jo vuonna 1914, kun Pitkäkoskeen rakennetusta pienestä voimalaitoksesta saatiin energiaa. Kylälle järjestettiin kunnollinen katuvalaistuskin. Lisäksi tehtaan työväki sai asuntoihinsa vapaan sähkövalon. Tehtaalla oli vuonna 1920 tulipalo ja toiminta keskeytyi puoleksi vuodeksi. Uusi tehdas tehtiin nyt tiilestä ja sen toiminta saatiin käyntiin vuoden 1922 alusta. Tuotanto nousi nyt voimakkaasti ja vuonna 1928 saavutettiin tuotantoennätys: 16 650 ikkunalasilaatikkoa vuodessa. Tehtaan surmaksi koitui vuonna 1926 Lahdessa alkanut koneellinen ikkunalasin valmistus. Tämä johti Kalliokosken tehtaiden varastojen kasvuun. Koneellisesti valmistettu lasi meni paremmin kaupaksi tasalaatuisuutensa takia. Kautta historiansa hyvästä laadusta tunnettu Kalliokosken tehdas joutui toteamaan, ettei sen lasi enää kelvannut kuluttajille. Niinpä viimeinen lasikuorma lähti syksyllä 1931 Taavetin asemalle. Seitsenkymmenvuotinen lasinjalostushistoria Virojen varrella Miehikkälässä päättyi.

Vuonna 1898 maassamme oli ainakin kahdeksan ikkunalaistehdasta.
Yksi niistä toimi Miehikkälän Kalliokoskella. Wiipuri 15.6.1898.

Kalliokosken tehtaiden yhteyteen perustettiin vuonna 1896 ruotsinkielinen kansakoulu. Koulu olit järjestyksessä toinen Miehikkälän kunnan alueella käynnistyneistä kouluista. Vaikka se oli tarkoitettu lähinnä lasitehtaan ruotsinkielisen työväestön lapsille, sinne otettiin myös suomenkielisiä oppilaita. Kouluajatuksen ”isä” oli tehtaan isännöitsijä Evald Sandelin, joka valittiin myös koulun johtokunnan puheenjohtajaksi. Koulu oli toiminnassa aina vuoteen 1927 saakka.

Kalliokosken lasitehtaan muistomerkki pystytettiin Miehikkälän kunnan kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ja Pitkäkosken kylätoimikunnan toimesta vuonna 1991. Se löytyy Suumiehikkäläntien varrelta vähän ennen Pitkäkoskea. Suunnittelutyöryhmässä oli molempien tahojen edustus. Koristevalu- ja metallityöt ovat Veikko Krouvin ja Pekka Seppälän käsialaa.

Keskeinen lähde: Yrjö Varpio; Vanhaa Miehikkälää.(1987)

Post scriputum:
Pyöräilin jälleen (15.7.2017) Kalliokoskelle ja tutustuin uudestaan entisen lasitehtaan ympäristöön. Tehtaan raunioiden lisäksi alueella näyttää olevan pari asuinrakennusta tehtaan toiminta-ajalta.  Olisi hienoa, jos alueelle saataisiin opastaulu(ja), jossa kerrottaisiin lasinvalmistuksen historiasta seudulla. Tässa kuvia tehtaan raunioista sekä yhdestä asuinrakennuksesta.

Kalliokosken lasitehtaan raunioita

Asuinrakennus lasitehtaan ajalta

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeen Armilan kansakoulun jälleensyntyminen

Etelä-Saimaa kertoi Lappeen Armilan koulupiirin perustamisesta
ja Simolan kansakoulun laajennuksen lykkäämisestä 20.11.1956.

Lappeen kuntaan perustettiin vuonna 1920 esikaupunkialueille uusi Armilan koulupiiri. Se aloitti toimintansa vuonna 1921 ja sai ensimmäisen koulurakennuksensa vuonna 1922. Kuntarajajärjestelyt vuonna 1932 siirsivät Armilan kansakoulun monen muun koulun tavoin Lappeenrannan kaupungin alueelle. Varsinkin sotavuosien jälkeen alkoi lappeenrantalaisen esikaupunkiasutuksen uusi invaasio Lappeen kunnan alueelle kaupungin pursuessa yli silloisten rajojensa. Tämä merkitsi oppilasmäärän nopeaa lisääntymistä mm. Tirilän kansakoulussa. Asutuksen kasvaessa Kalliokosken, Hyrynmäen ja Kourulanmäen kylissä nousi oppilasmäärä Tirilän kansakoulussa syksyllä 1952 jo 104:än. Koulun kaksi luokkahuonetta eivät riittäneet tuolle oppilasjoukolle, vaan lisätilaksi jouduttiin vuokramaan kaksi huonetta eräästä maalaistalosta.

Lappeen uuden Armilan kansakoulun vihkiäisiä vietettiin vuoden 1960
helmikuussa. Etelä-Saimaa 15.2.1960.

Aiemmin suunnitellusta Tirilän kansakoulun suunnitellusta laajentamisesta oli luovuttu vuonna 1949. Sen tilalle nousi vaihtoehdoksi kokonaan uuden koulun rakentaminen Armilaan. Tätä halusivat myös Armilan ja Kourulanmäen asukkaat, jotka esittivät vuonna 1951 valtuustolle koulun rakentamista näihin kyliin. Kansakoululautakunta totesi asutuksen laajenevan kyseiselle alueelle ja ehdotti kunnan kouluolojen järjestämissuunnitelmaan uutta Armilan - Kourulanmäen koulupiiriä. Kunnavaltuusto päätti syksyllä 1956, että Lappeen kunta saisi jälleen oman Armilan koulupiirinsä. Tämän jälkeen sekä Lappeella että Lappeenrannassa olivat toiminassa samannimiset koulupiirit. Uutta koulurakennusta sille alettiin rakentaa vuonna 1959 kunnan omistamalle tontille. Koulupiiriä perustettaessa keskusteltiin valtuustossa siitä, oliko opetus tehokkaampaa ja taloudellisempaa pienissä vai suurissa kouluissa. Koulun rakentaminen alueelle, jota kaavailtiin liitettäväksi Lappeenrannan kaupunkiin, herätti lisäksi epäilyä hankkeen järkevyydestä. Armilan kouluun rakennettiin kolme luokkaa ja yhdistetty voimistelu- ja veistosali. Uuden opinahjon vihkiäistilaisuudessa 14.2.1960 todettiin sama asia, mitä mistä kirjoitellaan ja pujhutaan tänäkin päivänä:

Koulun tulisi kasvattaa lasta ja nuorta aikuiseksi maailmaan, joka alati kehittyy. Näin ollen koulun tulisi olla ajastaan edellä. Nykyisin se on useimmiten jäljessä.

Vuoden 1967 kuntaliitoksen yhteydessä Lappeen Armilan kansakoulun nimi muutettiin Myllymäen kouluksi vuonna erotukseksi kaupungissa toimineesta vanhasta Armilan kansakoulusta.

	1960	1961	1962	1963	1964	1965	1966	syksy 1966
Armilan kansakoulun oppilasmäärä	92	97	99	105	94	81	57	55