1900-luku - sivistyksen ja edistyksen riemuvoitto?

Kuvan lähde: Yhdysvaltain kongressin kirjasto

1950-luvulla syntyneenä ehdin elää lähes puolet vuosisadasta, jonka aikana ihmisten elämä mullistui radikaalisti uusien keksintöjen, sivistystason nousun, liikenteen ja tiedonvälityksen mullistumisen, kohonneen elintason ja lääketieteen kehityksen seurauksena. Tämä positiivisen kehityksen musertavat - ainakin minun vaakakupissani - ne lukemattomat kansanmurhat, joita 1900-luvulla tehtiin. Tiennäyttäjinä olivat turkkilaiset, jotka tuhosivat kokonaisen kulttuurin ja sen edustajat ensimmäisen maailmansodan aikana. Tämä tuhansia vuosia nykyisen Turkin itäosissa vaikuttanut kansa ja sen kaupungit, kylät, kirkot, koulut ja luostarit tuhottiin kahdessa vuodessa. Viime kuukausina on tiedotusvälineissä usein ollut esillä kaksi kaupunkia nykyisen Syyrian itäosan kurdialueilta. Kyseiset kaupungit, Ras El Ain ja Deir Eil Zor, muodostuivat satojentuhansien armenialaisten hautapaikoiksi. Silloin lukemattomat hautakummut, luurangot ja petoeläinten maasta kaivamat ruumiinosat täyttivät noiden seutujen tienoot.

Sain illalla päätökseen Grigoris Balakianin kirjan "Armenialainen Golgata. Muistelmat kansanmurhan vuosilta 1914 - 1916". Tämä järkyttävä aikalaiskuvaus kertoo siitä, että kokonaiset kansat on mahdollista manipuloida suorittamaan hirvittäviä veriorgioita, kunhan niiden oikeutus verhotaan isänmaallisuuden ja oikean uskonnon puolustamisen kaapuun. Kirja oli niin järistyttävä kokemus, että se palasi yöstä toisen uniini.

Armenialaisten kansamurha oli ikään esinäytös seuraavien vuosien kansanmurhille. Muiden valtioiden toimettomuus (tai armenialaisten häikäilemätön hyväksikäyttö) ja varsinkin Turkin silloisen liittolaisen Saksan passiivinen hyväksyntä kansanmurhalle ovat pöyristyttävää luettavaa. Lisäksi Turkin päästäminen hirmuteoista ilman sen kunnollista jälkipuintia edesauttoivat vastaavan toimintamallin hiljaista hyväksymistä muualla.

Vastaavaan projektiin ryhtyi "Isä Aurinkoinen" vuosina 1932-1934. Tätä ukrainalaisia kohdannutta kansanmurhaa (Holodomor) on muisteltu näinä päivinä. Stalin oli kuitenkin huomattavasti tehokkaampi murhatöissään. Uhrimäärästä on esitetty toisistaan suurestikin poikkeavia arvioita. Pienin arvio on kolme miljoonaa, suurin 14 miljoonaa. Myöhemmin Stalinin etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuivat monet muut vähemmistöt kuten suomalaiset, tsetseenit ja Krimin tataarit. Stalinin Neuvostoliittoa seurasivat kansanmurhaajina natsien johtajat kuudella miljoonalla juutalaisuhrilla. Itä- ja Keski-Euroopan juutalaisten tuhoamisen seurauksena katosi, samalla tavalla kuin Armeniassa, ikivanha, rikas ja omintakeinen kulttuuri ja kieli (jiddish) lähes kokonaan. Kansanmurhat, etniset puhdistukset ja väestönvaihdot eivät suinkaan loppuneet 2. maailmansotaan. Olemme nähneet niitä senkin jälkeen Kamputseassa, Ruandassa, Myanmarissa ja nyt väestönvaihdot Pohjois-Syyriassa. Valitettavasti/luultavasti todistamme niitä jatkossakin.

Tässä linkki sivustolle, joka kertoo ukrainalaisten kansanmurhasta vuosina 1932 - 1934

Puomi Kuolismaantiellä Ilomantsissa

Puomi pysäytti kulkijan Kuolismaan tiellä

Kuvassa näkyvä puomi on edessä, kun rajavyöhyke alkaa tiellä joka johtaa Ilomantsin Möhköstä Kuolismaalle. Kuolismaa sijaitsee jo Venäjän puolella, mutta kuului ennen talvisotaa Suomelle ja oli yksi Ilomantsin itäosien suurista kylistä. Aikoinaan rajavyöhykkeen raja oli edessä näkyvän mäen päällä, jossa oli vuorolinja-autojen kääntymäpaikka. Neuvostoliiton viranomaiset vaativat sen siirtämistä mäen alle, sillä kääntyvän linja-auton valot häiritsivät itäblokin erämaan rauhaa. Vaikka Neuvostoliitto katosi, puomi on pysynyt paikoillaan. Tässä karttalinkki tuolle alueelle.

Aajevaaran - Lusikkavaaran alue vuoden 1939 kartalla. Uusi valtakunnan raja
lisätty jälkikäteen.

Tapasin Ilomantsin kylän raitilla viime kesänä vanhan pariskunnan joka kaiholla ja katkeruudellakin muisteli puomin taakse jäänyttä kotikyläänsä Lutikkavaaraa, joka jäi Moskovan rauhansopimuksen rajanvedossa niukasti Neuvostoliiton puolelle, kuten oheisesta kartasta ilmenee. Rajalta kotitalolle oli ollut matkaa noin kilometri.

Neuvostoliiton harjoittama pintavakoilu oli vilkasta jatkosodan jälkeen aina 1950-luvun lopulle saakka. Sitä suoritettiin myös Ilomantsin korkeudella ja Kuolimaalle johtavan tien varressakin. Siinä käytettiin hyväksi suomalaisten viinanhimoa ja typeryyttä. Useat vakoilusta kiinni jääneet olivat entisiä sotavankeja, jotka oli värvätty tehtäväänsä sotavankeudessa. Ilomantsin tapauksissa kyse oli ensin mainitusta syystä. Nimittän Kusurissa asuneet Erkki ja Toivo Eronen päättivät kesäkuussa 1951 lähteä hakemaan Neuvostoliiton puolelta votkaa. He olivat olleet Leminahon vartioasemalla sahaamassa puita, kun viinanhimo iski.  Votkaa he saivat, mutta se edellytti vastapalveluksia. Vastapalvelukseksi saamastaan votkasta oli se, että Eroset toimittivat tietoja Leminahon vartioasemasta ja alueen siviiliasukkaista. Veljekset kävivät viinanhakumatkoilla useita kertoja vuosina 1951-52 ja luovuttivat keräämiään tietoja. Veljesten matkat rajan taakse paljastuivat vasta vuonna 1959.

Uukuniemen kellotapuli

Uukuniemen kellotapuli

Uutinen Uukuniemen kellotapulin palosta 3.6.1849.
Borgå Tidning 13.6.1849.

Morgonbladet kertoo 10.4.1854 , että uusi kirkko (tosiasiassa
peruskorjattu kirkko) valmistuu tulevan kesän aikana.
Kellotapulin arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennssä.
Lisäksi kerrotaan, että pitäjässä oli syntynyt edellisenä vuonna
104 lasta, joista ei yksikään ollut avioton.

Uukuniemen kirkon läheisyydessä, Pyhäjärven rantaan vievän tien toisella puolella, seisoo seurakunnan kellotapuli. Se on rakennettu 1850-luvulla samassa yhteydessä, kun seurakunnan kirkossa tehtiin perinpohjaiset korjaustyöt. Seurakunnan laatima esite kirkosta ja kellotapulista kertoo jälkimmäisen valmistuneen vuonna 1853. Aikakauden sanomalehdet toteavat kuitenkin kellotapulin valmistuvan vasta vuoden 1854 lopulla. Kirkon peruskorjaus toteutui rakennusmestari Juho Theodor Tolpon johdolla. Lieneekö kellotapuli hanen kynänjälkensä tuotoksia?

Edellinen kellotapuli oli palanut täydellisesti kesäkuun 3. päivä 1849 salamaniskun sytyttämässä tulipalossa. Tulipalossa tuhoutuivat myös kellotapulin kellot. Nykyiset kellot 26 metriä korkeassa tapulissa ovat vuodelta 1860 ja 1875. Talvisodan rauhanteon jälkeen rajalinja kulki aluksi kellotapulin ja kirkon välissä. Neuvostoliittolaiset valitsivat silloin esikuntansa tukikohdaksi kellotapulin. Mikäli rajalinja oli jäänyt kyseiselle paikalle, kellotapulirakennus ei luultavasti olisi saanut jäädä paikalleen, vaan se olisi purettu nopeasti. Onneksi rajalinja siirtyi parisen kilometriä idemmäksi ja kellotapulikin säästyi.

Talvisodan pommitukset Lauritsalassa

Kaukaan tehtaiden pommituksissa 2.3.1940 kuolleiden työntekijöiden yhteishauta
Lepolan hautausmaalla

Lepolan hautausmaalla, joka perustettiin 1930-luvun lopulla Lappeen seurakunnan hautausmaaksi, on useita viime sotien aikana pommituksissa menehtyneiden joukkohautoja. Kun astuu hautausmaan pääportista sisälle, jää portin oikealle puolelle kaksi viime sotien uhrien joukkohautaa. Lähimpänä porttia oleva yhteishauta on pystytetty Kaukaan tehtaiden pommituksessa talvisodan aikana 2.3.1940 menehtyneille kuudelle työntekijälle.

Ake Nordström kertoo kirjassaan 100 vuotta palotorjuntaa Kaukaalla (1995) kuuden Kaukaan tehtaiden työntekijän menehtymisestä pommituksessa seuraavasti:

Lauantaina 2.3.1940 klo 10.30 hyökkäsivät vihollisen koneet 33 koneen voimin kaupunkiin ja Kaukaalle. Kaukaalla pommitus kohdistui lähinnä aseman varastoille. Räjähdyspommi vaurioitti pahoin yhtä suurta selluloosavarastoa, joka lisäksi syttyi palopommista tuleen. Varaston sisällä työntekijät olivat tehneet selluloosapaaleista itselleen sirpalesuojan. Pommituksen alkaessa meni tähän suojaan yhdeksän varaston työntekijää. Pommin räjähdyksen aiheuttamana osa massapaaleista putosi suojan sisäänmenoaukolle ja tukki sen miltei kokonaan. Kuin ihmeen kaupalla pääsi pienestä aukosta kolme miestä tunkeutumaan ulos ja turvaan. Kuusi miestä, Arvid Haajanen, Eemil Hakkarainen, Aarne Haverinen, Väinö Leikas, Otto Puustinen ja Olavi Suutari jäivät palavaan varastoon loukkuun ja menehtyivät varaston tuhoutuessa tulipalossa täydellisesti

Kokosin yhteenvedon neuvostokoneiden suorittamista pommituksista ja niiden aiheuttamista tuhoista Lauritsalassa käyttäen apunani Åke Nordströmin yllä mainittua kirjaa sekä hänen vuonna 1985 julkaisemaansa teosta Pommit puoavat - Lappeenranta liekeissä 1939 - 1944.

 Talvisodan pommitukset Lauritsalassa

Talvisodan aikana Lauritsalan kauppalaa ja Kaukaan tehdasaluetta pommitettiin yhteensä 26 kertaa. Lauritsalan kauppalan alueelle pudotettiin 714 räjähtänyttä pommia. Näistä noin kolmasosa oli palopommeja, loput miina- ja sirpalepommeja. Ensimmäinen pommitus tapahtui joulukuun ensimmäisenä päivänä, jolloin vihollisen seitsemän konetta pudotti räjähdys- ja sirpalepommeja Lauritsalan sahan asuntoalueelle. Ilmatorjunnan onnistui ampua yksi hyökkäävistä koneista alas.  Seuraavaa ilmahälytys oli vasta 18.12., koska sankat lumisateet estivät vihollisen lentotoimintaa. Tämän jälkeen puna-armeijan lentokoneiden aikaansaamia ilmahälytyksiä oli yötä päivää sodan loppumiseen saakka. Lauritsalassa annettiin talvisodan aikana yhteensä 220 ilmahälytystä.

Lauritsalan kauppalassa menehtyi pommitusten uhrina 13 henkilöä, haavoittuneita oli seitsemän. Huolimatta lukuisista yrityksistään ei vihollinen onnistunut tekemään suurta tuhoa Kaukaan tehtaille. Suurimmat aineelliset vahingot aiheutuivat 18 viholliskoneen hyökkäyksestä 21.2.1940. Siinä tuhoutui rullatehtaan takana olleet kaksi suurta tikselikuuria (tikseli= koivukeppi / puurullien aihio) ja avovarastossa ollut koivutukkipino. Viimeisin Lauritsalan pommitus tapahtui 11.3.1940. Tällöin Hakalin kansakoulun ullakko syttyi palopommista tuleen ja koulun katto sekä ullakko tuhoutuivat.

Yhteenvetoa talvisodan aikana tehdyistä pommituksista Lauritsalassa:

Pommituksen pvm	Hyökkäävien koneiden määrä	Kohde	Kuolleet/haavoittuneet	Muut tuhot	Lisätietoja
1.12.1939	7	Lauritsalan sahan asuinalue, kanavan yli johtava silta	-	Silta vaurioitui, asuinrakennukset kärsivät vaurioita	Yksi kone ammuttiin alas, kaksi miehistön jäsentä saatiin kiinni, kolmas ampui itsensä
21.12.1939	6	Imatran Voiman suurjännitelinja	-	Pommit putosivat Pajarilaan ja Mustolaan aiheuttamatta vahinkoa.
14.1.1940	1	Lauritsalan rautatiesilta	-	-
4.2.1940	3	Kaukaan tehtaat	-	Pommit putosivat Saimaaseen
6.2.1940	1	Kaukaan tehtaat	-	Tehtaalta rikkoutui ikkunoita
15.2.1940	35	Kaukaan tehtaat ja asuinalue	1 kuollut	Abesiiniassa tuhoutui asuinrakennus, tehtaiden rikkivarasto paloi, useita tulipalonalkuja tehtaalla	Seitsemän rakennusta tuhoutui ja 38 vaurioitui
17.2.1940	1	Liikkuva juna Hakalin kohdalla	-	Pari rakennusta vaurioitui Hakalissa
20.2.1940, klo 00.06 klo 03.10 klo 23.58	3 3 3	Pommit osuivat Tirilään Kaukaan asuntoalue Kaukaan tehtaan asuntoalue Abessiinia	4+1 - 1 haav.	Vilho Hakalin taloon täysosuma, Vahingot vähäisiä Asuinrakennus A 240 vaurioitui	Kolme eri pommitusta
21.2. klo 9.41 Klo 11.50	18 18	Mustola, Lapvesi ja Tirilä. Kaukaan tehdasalue	2+2 -	Mustolassa tuhoutui Pyykkösen talo, Lapevedellä tuhoutui yksi asuinrakennus Kaksi rulla-aihiovarastoa ja koivutukkipino tuhoutuivat	Kaksi eri pommitusta
26.2.1940	2	?	-	Vauriot vähäisiä
2.3.1940,  klo 1.15 klo 10.30	3 33	Hakali Kaukaan tehtaat	3 haav. 6	J. Räsäsen talo vaurioitui Selluloosavarasto tuhoutui	Kaksi eri pommitusta
11.3.1940	9	Hakali	-	Hakalin koulun katto ja ullakko tuhoutuivat