Ilomantsin Virmajärvi - Euroopan Unionin mannerosan itäisin piste

Kuuman kesän kääntyessä loppua kohden on aika palata blogikirjoitusten pariin. Vierailin Euroopan

Suomen itäraja ennen talvisotaa Virmajärven kohdalla.

Unionin mannerosan itäisimmällä pisteellä Ilomantsin Virmajärvellä 31.7.2018. Se sijaitsee 70 kilometriä idempänä kuin Venäjän entinen pääkaupunki Pietari. Raja on ollut  kyseisellä paikalla jo vuodesta 1617 alkaen. Ennen talvisotaa raja kaartui Virmajärveltä jyrkästi itään, osittain jopa koilliseen, talvisodan jälkeen vuonna 1940 sijaan Moskovan rauhansopimuksen seurauksena lounaaseen. Virmajärvi kuuluu Koitajoen vesistöalueeseen ja on mittaamattomien erämaiden keskellä.  Tehometsätalous on kuitenkin tuonut metsäautotiet maamme syrjäsimpiinkin kolkkiin. Metsäautoteitä alettiin seudulle rakentaa 1950- ja 1960-luvuilla. Niinpä Virmajärven rannalle pääsee nykyisin hyvin autolla. Virmajärven rantaan on vuonna 1996 rakennettu katselupaikka, joka on rajattu pois rajavyöhykkeestä. Tämän vuoksi rajatulla alueella liikkumiseen ei tarvita rajavyöhykelupaa. Katselupaikalla käy vuosittain noin 2 500 vierailijaa.

Koitajoen alueen historiaan ja nähtävyyksiin voit tutustua lähemmin täällä.

 Näkymia Virmajärveltä.

Uukuniemen kirkonkylän hautausmaa

Uukuniemen vanhan hautausmaan portti, kiviaitaa ja sen takana kalmistoa

Uukuniemelle tekemälläni kotiseuturetkellä kohteina olivat myös hautausmaat. Tässä entisessä suurpitäjässä on kaksi hautausmaata, joista vanhempi sijaitsee kirkonkylän maastossa. Tämä "Uukuniemen vanha hautausmaa"  on iältään runsaat kolmesataa vuotta vanha. Kun vuonna 1691 päätettiin Uukuniemelle rakentaa uusi kirkko (aikaisempi sijaitsi Kesälahdella), sen paikaksi määrättiin pitäjässä keskeisemmällä paikalla sijaitseva Pyhämäki. Kirkko valmistui ja sen vihkimisen suoritti Käkisalmen rovasti Johan Serlachius 11.3.1694. Kirkosta ei tullut kuitenkaan pitkäikäistä, sillä salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi sen jo saman vuoden heinäkuussa. Seurtakunnalla oli edessään jälleen uuden kirkon rakentaminen. Pyhämäelle kirkkoa ei kuitenkaan enää pystytetty, koska mäki oli kovaa ja kivistä maata. Sen sijaan melko lähellä sijainnut Ertonmäki oli kirkon ja kirkkotarhan paikkana parempi, koska ympäristössä oli hautausmaaksi sopivampaa hiekkamaata. Uusi, järjestyksessä kolmas kirkko, vihittiin 24.2.1700 ja samalla vihittiin myös hautausmaa. Hautausmaan ja mäellä sen yläpuolella seisovan kellotapulin erottaa nykyisin kirkosta Pyhäjärven rantaan vievä tie. Hautausmaan ja kirkon erosta meinasi vuonna 1940 tulla lopullinen, kun Moskovan rauhan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton rajalinja määriteltiin aluksi kulkemaan kirkon ja kellotapulin välistä

Uukuniemen vanhan hautausmaan muistopaasi.

Kirkonkylän hautausmaalle suoritettiin hautauksia vuoteen 1914 saakka. Viimeinen hautaus on tapahtunut 27.7.1914. Uusi hautausmaa Paakasalmella oli vihitty käyttöön vuonna 1891 ja vanha hautausmaa jäi vähitellen pois käytöstä. Pinta-alaa tällä vainajien viimeisellä leposijalla on 7 000 neliömetriä. Nykyisin tätä hautausmaata ylläpidetään luonnonvaraisena metsähautausmaana. Hyvin hoidetun näköisessä kalmistossa on säilynyt jonkin verran hautakiviä ja puisia tai metallisia hautaristejä. Hautausmaata kiertävä kiviaitakin näytti olevan hyvässä kunnossa.

Moskovan rauhan (1940) rajalla

Miettilästä Ilmeelle vienyt tie Variksenkylässä katkesi tässä kohden
maaliskuussa 1940, tosin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi

Imatralta Rautjärven Miettilän kautta Simpeleelle johtavan Niskapietilän museotien varrelta löytyy lukuisa määrä mielenkiintoisa rajaseudun historiaan liittyviä paikkoja. Monelle niistä on pystytetty kiitettävästi opastauluja, muistomerkkejä ja -kiviä. Jos kierrät museotien polkupyörällä (lämpimästi suosittelen), sinulla on mahdollisuus kaikessa rauhassa nauttia kauniista maisemista, mäkisistä teistä ja pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia sekä tarinoimaan paikallisten asukkaiden kanssa.

Miettilän kylän keskeltä haarautuu pikkuvihan muistokiven vierestä tie Variksenkylälle. Se tie vei aikoinaan Ilmeelle, joka oli yhdessä Miettilän kanssa ennen talvisotaa Rautjärven kunnan keskeisiä taajamia. Parin kilometrin jälkeen, pitkässä alamäessä on Korisevanojan notkoa ennen tien oikealla puolella muistokivi, jossa lukee teksti:

Moskovan rauhan raja kulki tästä 13.3.-1940 – 30.8.1940.

Tässä meni jo valmiiksi hakattu rajalinja
keväällä ja kesällä 1940.

Mikä on tämän muistomerkin tarina?  Löysin selitystä tästä Timo Pulkkisen vuonna 2008 tekemästä pro gradusta ”Missä se raja kulkee. Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset.  Lopullisen rajalinjan vedossa neuvostoliittolaiset tulkitsivat rauhasopimuksen karttaan tussilla piirrettyä rajalinjaa vahvasti ja tiukasti kotiinpäin vetäen. Niinpä he vaativat Enson luovuttamista itselleen, vaikka se suomalaisten tulkinnan mukaan olisi kuulunut reilusti Suomen puolelle kuuluvaan alueeseen. Suomalaiset olivat jo taipuneet Enson luovuttamiseen, kun toukokuun puolivälissä 1940 venäläinen valtuuskunta ehdotti vielä Enson pohjoispuolella olevalta Pelkolan alueella pientä rajamuutosta. Enson tehtaiden vedensaanti oli sidoksissa alueella olevaan vesitorniin, ja neuvostoliittolaisten halusivat liittää senkin alueeseensa. Vastineeksi tarjottiin noin 18 neliökilometrin aluetta Konnun – Myrän seudulta Nuijamaalta. Näin muodostui itärajaamme ns. Myrän mutka.  Suomalaiset pyrkivät hyödyntämään uutta tilannetta ja yrittivät saada isomman korvauksen. He esittivät korvaukseksi mm. noin 85 neliökilometrin laajuista aluetta Ilomantsin Koitajoelle. Tätä vastapuoli piti kuitenkin kohtuuttomana. Tässä ”iltalypsyssä” Suomi sai kuitenkin alueita Miettilästä, ilmeisesti noin kahdeksan neliökilometriä Vilkon - Variksenkylän alueelta. Näin rajalinja siirtyi idemmäksi pari kilometriä Miettilän kohdalla.

Muistomerkin laatn teksti.

Raja ylitti silloisen Miettilästä Ilmeelle johtaneen tien muistomerkin kohdalla. Lähistölle ennättivät neuvostoliittolaiset rakentaa vartiotornin, jonka he räjäyttivät vetäytyessään tältä linjalta loppukesästä 1940. Entinen wirkaweljeni Willimies on ehtinyt vierailla paikalla jo ennen minua. Hän on onnistunut kaivamaan muistomerkistä tietoja. Niiden mukaan se on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.

Sodan julistamista Neuvostoliittoa vastaan kannattivat monet Norjan hallituksen jäsenet vuonna 1940

Etelä-Saimaa 18.10.1945

Yllä oleva otsikko löytyi Etelä-Saimaa-lehdestä 18.10.1945. Minulle oli uusi asia, että Norjan hallituksessa vakavasti harkittiin näin radikaalia vastausta Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen marraskuun lopussa 1939. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto-vastaisuutta käytettiin lyömä-aseena Norjassakin, kuten artikkelista ilmenee. Yritin etsiä lisää tietoa aiheesta, mutta en sitä juurikaan löytänyt. Onko jollakin tämän ”kerhon” jäsenistä sitä tai edes vinkkiä johonkin asiaa koskevaan tutkimukseen?

Norjalaisia vapaaehtoisia saapui Suomeen yhteensä 695 (toisen tiedon mukaan 725) ja heistä kaksi kaatui talvisodan aikana. Sotaan he osallistuivat yhdessä ruotsalaisten vapaaehtoisten kanssa Sallan -Märkäjärven lohkolla. Täältä löytyy tarina norjalaisesta talvisodan vapaaehtoisesta, joka jäi sodan jälkeen Suomeen. Hän oli elossa vielä vuonna 2015. Tarina on norjaksi, mutta täysin ymmärrettävä heikollakin ruotsin kielen taidolla (eli jälleen tuli todistettua, että ruotsin kielen opinnoista on hyötyä jokaiselle historiasta kiinnostuneelle)
 
Lisäksi Norjasta saatiin 12 kenttätykkiä ja kivääreitä. Norjassa suoritettiin myös varojen keräys, jonka tuotolla ostettiin 6 kpl uusia koulutuskoneita. Oslon lähellä annettiin suomalaisille näillä koneilla siviililentokoulutusta. Tärkeä oli lisäksi Norjan viranomaisten apu lentokonehankintojen toteuttamisessa. Isossa-Britanniasta Suomeen hankitut koneet lennettiin Stavangerin suoritetun välilaskun avulla lähes suoraan tukikohtiinsa. Yhdysvalloista Suomeen hankitut koneet purettiin norjalaisissa satamissa ja kuljetettiin edelleen Ruotsiin kokoonpanoa varten.