Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kommunismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kommunismi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. elokuuta 2015

Neuvosto-Karjalan 15-vuotiselta taipaleelta


Arkistojeni aarteisiin kuuluu teos nimeltä Neuvosto-Karjalan 15-vuotiselta taipaleelta. Tämä 93-sivuinen kirjanen on painettu New Yorkissa vuonna 1935. Kirjan kustantajana oli Finnish Federation Inc, joka kuului amerikansuomalaisten kommunistijärjestöjen ryppääseen. Keskeinen suomalaiskommunistien järjestö, The Finnish Workers' Federation of the United States, perustettiin vuonna 1927 ja rekisteröitiin New York City:ssä vuonna 1932. Se oli poliittinen, mutta myös kulttuuri- ja opetualalla toimiva organisaatio, joka aktiivisesti tuki radikaaleja ammattiyhdistyksiä, farmareiden liittoja, osuustoimintaliikkeitä sekä työttömien liittoja. Vuonna 1941 Finnish Worker's Federation liittyi valtakunnalliseen kommunistijärjestöön nimeltä International Worker's Order. Tuo järjestö kuitenkin lakkautettiin 1950-luvun alussa, mutta järjestöjen toiminta jatkui edelleen paikallispiirien johdolla.



Lehtisen taustan avaamiseksi lienee tarpeen esitellä hieman käsitettä Neuvosto-Karjala

Neuvosto-Karjalan historiaa

Terveiset toveri Stalinilta

Kun vuonna 1917 Venäjästä itsenäistynyt Suomi oli käynyt verisen sisällissodan, heräsi Suomessa halu liittää itärajan takana olevia sukulaisheimojen asuttamia alueita Suomen yhteyteen. Varsinkin monissa Suomeen rajautuvissa kunnissa sekä Aunuksessa että Vienan-Karjalassa esiintyi myös paikallisen väestön keskuudessa toiveita liittymisestä Suomeen. Nämä pyrkimykset epäonnistuivat, kun Suomesta saapuneet vapaaehtoisjoukot ja paikalliset bolsevikkeja vastaan aloiteut kansannousut epäonnistuivat. Rauhanneuvotteluissa Neuvosto-Venäjän kanssa Suomi luopui vaatimuksistaan karjalaisten asuttamaan Itä-Karjalaan, mikäli Neuvosto-Venäjä järjestää alueelle itsehallinnon.

Ennen kuin Venäjän ja Suomen väliset rauhanneuvottelut Tartossa alkoivat, antoi yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea   asetuksen Karjalan työkommuunin perustamisesta Aunuksen ja Arkangelin kuvernementtien karjalaisten asuttamalle seudulle kesäkuussa 1920. Runsaasti suomalaisia punaisia (yli 5000) oli paennut Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle, ja monet heistä nousivat johtaville paikoille Itä-Karjalassa. Heistä Edvard Gyllingistä tuli Itä-Karjalan vallankumouskomitean puheenjohtaja eli  käytännössä pääministeri. Neuvostoliiton perustamisen jälkeen Karjalan Työkommuunin nimi muutettiin Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi vuoden 1923 heinäkuussa. Vuonna 1929 Wall Streetin pöärssiromahduksesta alkaneen pulakauden seurauksena kymmenettuhannet työttömiksi jääneet, tai taloudelliseen ahdinkoon joutuneet ihmiset Suomessa ja Pohjois-Amerikassa uskoivat kommunistijärjestöjen propagandakutsuun. Kutsun taustalla ei ollut pelkkä  hyväntahtoisuus, vaan myös taloudellisen hyödyn tavoittelu. Nimittäin samaan aikaan oli Neuvostoliitossa huutava pula ammattityövoimasta ja ensimmäisen viisivuotissuunnitelman tavoitteet olivat kovat. Kommunistien kutsuviesti oli: Tulkaa rakentamaan Karjalaan työläisten paratiisia, jossa poissa on työttömyys ja pula, ja jossa kaikista työläisistä pidetään hyvää huolta.

Teoksen sisälehti

Ensimmäisiä suomalaisia siirtolaisia Amerikasta ja Kanadasta saapui Venäjälle jo pieniä määriä 1920–luvun alussa. Neuvosto-Karjalan johto värväsi ammattitaitoisia amerikansuomalaisia työläisiä työhön Karjalaan Moskovan suostumuksella vuodesta 1931 alkaen. Tavoitteena oli työn tuottavuuden lisääminen metsäteollisuudessa, joka oli Neuvosto-Karjalan tärkein talousala. Lisäksi tahdottiin saada kansallista eli siis suomalaista ainesta Neuvosto-Karjalan työläisväestöön. Neuvosto-Karjalaan muutti pelkästään vuosina 1931–1935 noin 6 000 amerikansuomalaista.

USA:n ja Kanadan suomenkielisen kommunistisen lehdistön aloittama laaja propagandakampanja pohjusti ja edisti värväämistoimintaa. Nämä siirtolaiset uskoivat vilpittömästi uudenlaisen yhteiskunnan ja vapaan työn mahdollisuuksiin. Tätä uskoa vahvisti pettymys Amerikassa vallitsevaan talousjärjestelmään Wall Streetiltä alkaneen talouslaman aikana. Amerikansuomalaiset uskoivat saavansa Neuvosto-Karjalasta mielekästä työtä  ja he halusivat mukaan rakentamaan parempaa tulevaisuutta eli sosialismia. Siirtolaisten työsopimukset tehtiin heidän kanssaan yleensä kahden vuoden ajaksi, mutta suurin osa heistä  ajatteli jääväänsä Neuvostoliittoon lopullisesti. Siirtolaiset lähtivät Neuvostoliittoon perheineen ja he toivat mukanaan koneita, kalustoa ja valuuttaa. Neuvosto-Karjalan johto perusti vuonna 1931 New Yorkiin ja Torontoon värväyskonttorit. Niiden toiminnan organisoi suomalainen kommunisti Matti Tenhunen ja hänen vahvan roolinsa takia New Yorkin konttoria kutsuttiinkin "Tenhus-Matin staapiksi."



Matkailumainos kirjasen sivuilta
Neuvosto-Karjalan värväys kohdistui nimenomaan ammattitaitoiseen työvoimaan. Lähtijän piti saada paikallisen kommunistisen työväenyhdistyksen suositus. Lisäksi häneltä vaadittiin valmiutta sosialismin rakennustyöhön ja uskollisuutta neuvostovallalle. Amerikansuomalaisten perustamia kolhooseja olivat mm. Hiilisuo lähellä Petroskoita, Säde Aunuksessa ja Vonganperä Uhtualla. Eniten amerikansuomalaisia asui Petroskoissa, Kontupohjassa sekä Äänisenrannan ja Prääsän piireissä.

Kuten jo yllä mainitsin, tapahtui laajaa muutto Neuvosto-Karjalaan myös Suomesta 1930-luvun alkuvuosina Myös tähän muuttoaaltoon vaikutti propagandakampanja, jota Neuvosto-Karjalan johto ja Suomen kommunistit harjoittivat ulkomaisten työläisten värväämiseksi. Noin 12 000—15 000 loikkaria siirtyi Suomesta Neuvostoliittoon vuosina 1930—1934. Suomesta tullleita loikkareita ei kohdeltu suinkaan yhtä hyvin kuin Pohjois-Amerikasta saapuneita kommunisti. Suomesta tulleet joutuivat aluksi turvallisuuspalvelun OGPU:n tarkastusleireihin. Sieltä heidät myöhemmin määrättiin työhön Neuvostoliiton eri alueille tai GULAG:in pakkotyöleireille (valtionrajan luvattomasta ylityksestä rangaistiin kolmen vuoden vankeustuomiolla). Vuoden 1932 jälkeen suuri osa rajaloikkareista jätettiin työhön valtakunnanrajasta kaukana oleville Karjalan ja Leningradin alueen seuduille. He asuivat erikoistaajamissa OGPU:n valvonnassa, eikä heillä ollut henkilöpapereita. He eivät saaneet poistua luvatta työ– ja asuinpaikaltaan. Lisäksi heidät määrättiin aikaisemmasta työkokemuksestaan huolimatta usein raskaaseen työhön rakennuksille, metsä– tai vuoriteollisuuteen.


Proletaarinen luokkataistelutervehdys

Kirjasen tehtävä


Kirjasen tehtävänä on kuvata paitsi Neuvosto-Karjalan "menestystä" 15 olemassaolovuoden aikana, luoda alueesta myönteinen kuva niille vasemmistolaisille amerikansuomalaisille, jotka olivat jääneet asumaan uudelle mantereelle. Siinä tehtävässä alkoi ollakin sarkaa, sillä pettyneiden siirtolaisten paluuvirta oli jo käynnissä. Suurelle osalle heistä palaaminen ei onnistunut. Tuhansien kohtalona oli kuolla joko teloitettuna ja nääntyneenä tauteihin ja nälkään vankileirien saaristossa. Kun kirjanen ilmestyi vuonna 1935, tuuli oli jo kääntynyt.  Neuvosto-Karjalan johtajan Edvard Gyllingin suomalaisia suosinut kansallisuuspolitiikka tuomittiin kommunistisen puolueen Karjalan aluekomitean kokouksessa tammikuussa 1935. Saman vuoden lokakuussa hänet ensimmäisessä puhdistusaallossa erotettiin tehtävistään Karjalassa yhdessä Kustaa Rovion kanssa. Vallasta syrjäytettyä Neuvosto-Karjalan johtoa syytettiin "puolueenvastaisesta nationalistisesta toiminnasta" ja "lähentymisestä porvarilliseen Suomeen". Gylling siirrettiin Moskovaan Maailmantalouden instituutin tieteelliseksi työntekijäksi, ja siinä tehtävässä hän toimi vuosina 1935–1937. Hänet vangittiin heinäkuussa 1937 ja teloitettiin 14.6.1938. Kaksi kolmasosaa Karjalan suomalaisista joutui vainojen uhreiksi suuren terrorin aikana. Noin neljä tuhatta heistä ammuttiin vuosina 1937—1938. 

Kirja sisältää seuraavat artikkelit:

Neuvosto-Karjalan kartta

Neuvosto-Karjalan kartta

Sisällöltään sosialistista. Lainaus toveri Stalinilta

Lukijoillemme. Kirjan toimitus

Neuvosto-Karjala 15-vuotias. Eero Haapalaisen katsaus Neuvosto-Karjalan 15-vuotiseen taipaleeseen.


Karjala - laulujen maa. Yrjö Sirolan artikkeli Karjalan vahvasta osuudesta suomalaisessa kansallisessa kulttuurissa, mutta luokkataisteluhengessä

Bandiittien hyökkäys Neuvosto-Karjalaan. Eero Haapalaisen artikkeli ilkkuva artikkeli suomalaisten vapaaehtoisten sotaretkistä Vienassa ja Aunuksessa

Suomen porvaristo ja Neuvosto-Karjala. Asser Salon artikkeli, josta muuten löytyy Kiimasjärven "sankarin", toveri Toivo Antikaisen lausumana:
Neuvostoliitto ei halua yhtään tuumaa lisää maata, koska sitä on aivan riittämiin.

Petroskoi - sosialistiseki Neuvosto-Karjalan pääkaupungiksi. Petroskoin kaupunkineuvoston puheenjohtajan Verner Forsteni esittely kaupungistaan.

Tulinen vallankumoustervehdys kanadasta
Kaksi tietä. Nimimerkki Iivon vertailua sosialistisen Karjalan ja fasistisen Suomen välillä.

Kontupohja, Karjalan uusi teollisuuskeskus. Kontupohjan paperitehtaan ensimmäisen johtajana Hannes Järvimäen artikkeli kaupungista ja sen tehtaista

M.I.Kalin karkotettuna Aunuksessa. N. Seletski

Mahtava voima. Kollektiivitalous "Kulttuuri". Vik Krause

Tieteellinen tutkimustyö Karjalassa. S.A. Makarjev

Koski ja kylä. O. Johanssonin propagandistinen artkkeli kosken valjastamisesta:
Koski lakkasi olemasta. Kylä muuttui sosialistiseksi

Toinen viisivuotinen. J. Tihisen ylistysruono viisivuotissuunnitelmalle

Karjalan vesivoimalähteet. A. Usenius

Stalinin kanava. V.Vuokon ylistys Stalinin kanavalle.

Karjalan metsärikkaudet sosialistisessa rakennustyössä. Matroosan metsätypunktilta.  Arvo Lehdon artikkeli amerikansuomalaisten kansoittamasta metsätyömaakeskuksesta
Tukkimiesten mietteitä. J. Hannulan artikkeli Kanadan tukkityöläisten lähetystön vierailusta. mm. Matrosan metsätyöpunktilla.

Oi, katsokaa. O. Johanssonin pateettinen runo Karjalalle

Ulkolaiset työläiset Karjalan sosialisessa rakennustyössä. Katso artikkeli alla

Syvän vaon kyntäjät. Eemeli Parraksen artikkeli amerikansuomalaisten Säteen kommuunista Aunuksessa

Hiilisuon raivaajat. Lauri Luodon ja O. Johanssonin artikkeli Hiilisuon neuvostotilasta, jonka kantajoukon muodostivat Amerikasta ja Suomesta tulleet.

Neuvosto-Karjalan nainen sosialismia rakentamassa. Siina Urpilainen

Meidän Kalevalamme. Gennadij Fisch

Näin käytti tsarismi Karjalan aluetta. N. Vinogradov

Karjanhoidon kehttäminen Neuvostoliitossa

Karjalan kantele. Viktori Gudkov

Työläisten joukkokontrolli. G.F. Solodij
"Antaa nakertajien nakertaa". Nimimerkki K.A.S:n kolumni ei-kommunistista työväenliikettä vastaa. Sapiskaa saavat Raivaaja-lehti, Industrialisti-lehti, tuplajuulaiset (IWW) ja Oskari Tokoi

Karjala kansalaissotien ja interventsion kohteena L. Letonmäki

Miten työskennellään Vilgan punktilla. Hannes Juvosen kirjoittama Petroskoin lähellä olevan, amerikasuomalaisten miehittämän, Vilgan metsätyömaan kuvaus.

Juhlasointuja. Jalmari Virtasen juhlaruno 15-vuotisjuhlaan

Taide ja kirjallisuus Neuvosto-Karjalassa. Eemeli Parras

Kuvaamataide Neuvosto-Karjalassa. Hannes Pulkkinen

Maailman suurin suksitehdas. S. Kankaanpää

Sanomalehdistön ja kirjallisuuden kustantaminen Neuvosto-Karjalassa. Matti Tenhunen

Proletariaatin diktatuuri on demokratian korkein muoto. N. V. Arhipov

Poimin lopuksi näytteeksi yhden kirjasen artikkeleista. Ollos hyvä!



Ulkolaiset työläiset Karjalan sosialistisessa rakennustyössä


Edvard Gylling

KARJALA sai ennen riittävästi työvoimaa laajan Neuvostomaan muilta alueilta. Mutta kun sosialistinen rakennustyö laajeni ja jokaisella alueella alkoi kuumeinen uuden luominen, kuivui se virta, jota myöten Karjala oli aikaisemmin saanut tarvitsemansa työvoiman.

Samaan aikaan kuin myrskyisästi nousi ja vyöryi rakennustyön mahtava aalto yli avaran maamme, alkoi kaikissa kapitaalin maissa syvin finanssi-, teollisuus-, kauppa- ja maatalouskriisi, mitä historia tuntee. Proletaareja kymmenmiljoonin joutui vaille työtä, vaille asuntoa, ruokaa ja vaatteita. Näiden tapahtumien seurauksena alkoi vastaaviin Neuvostoliiton laitoksiin saapua porvarimaiden eri kansallisuuksiin kuuluvilta työläisiltä ja korkeamman teknillisen sivistyksen omaavilta henkilöiltä kyselyjä: onko mahdollista siirtyä Neuvostoliittoon, josta työttömyys oli poistettu? Myöskin Neuvosto-Karjalan toimihenkilöt saivat ulkomailta: Yhdysvalloista, Kanadasta, Ruotsista ja Suomesta samanlaisia kyselyjä.

Karjalaan siirtymistä haluavien suurin osa oli metsä-, rakennus- ja muun puutyöalan työläisiä sekä automekaanikkoja ja konemiehiä; joukossa oli pienfarmareita ja maataloustyöläisiä. Kyselykirjeisiin vastattiin myönteisesti sekä järjestettiin näiden tänne siirtyvien työläisten työpaikkoihin sijoittelut.

Nyt on kulunut 5 vuotta, kun tämä ulkolaisten työläisten Neuvosto-Karjalaan tulo alkoi.

Neuvosto-Karjalan johtoa ja kommunistisen
ihanneyhteiskunna rakentajia
Erittäinkin on ulkolaisia metsätöissä. Metsätyöt muodostavatkin Karjalan valtavimman tuotantoalan.

Matroosan hakkuualueelle sijoittautui ensimäinen Kanadasta tullut metsätyöjoukko v. 1930—31 sesongin alussa. Se joutui tekemään paperipuita. Tulos oli tällä hakkuukaudella noin 1,000 kiintokuutiometriä miestä kohden (5-7 kiintokuutiometriä päivässä). Parhain tulos oli 1400 kiintokuutiometriä. Sen hakkasi Pohjois-Ontariosta tullut toveri Svante Luopa.

Näitä tuloksia pidettiin silloin korkeimpina saavutuksina. Mutta seuraavina hakkuukausina alettiin toteuttaa brigaadijärjestelmää. Se kohotti tuotantoa. Otettiin myös käytäntöön sosialistinen kilpailu ja iskuruus. Parhaimpia palkittiin eri tavoilla. Työn tuottavaisuus kohosi entisestä kaksinkertaiseksi. Niinpä esimerkiksi toveri M. Aaltosen 3-miehinen brigaadi viime hakkuukautena teki 3,274 kiintokuutiometriä tukkeja ja paperipuita ja ajoi puut yhdellä hevosella traktoritien varteen. Monet muut brigaadit lähentelevät tätä saavutusta. Niin on tehnyt esim. Vilgan punkti, jota voimme pitää Matroosan "nuorempana veljenä". Neljä vuotta sitten oli punktin tehtävänä hakata ja ajaa 32,000 kiintokuutiometriä. Viime talvena oli suunnitelma jo 107,000 kkm. Se täytettiin ja ylitettiin.

Etumaiset tukkityöläisten brigaadit hakkaavat jo miestä kohti 12—16 kkm päivässä. Kilpaillessa huipputuloksia saavuttaneet toverit pääsevät 27—29 kiintokuutiometriin.


Neuvosto-Karjalan johtoa
Töiden mekanisoinnin johdosta alenevat tuotantokustannukset. Esimerkiksi Vilgajoen uittokustannukset ovat alentuneet 2 viime vuoden aikana 64 kopeekkaa kkm kohti. Lososinassa, Internationalessa, Tumbassa, Luusalmella ja Uhtualla ovat tulokset jokseenkin samalla tasolla.

Nämä tulokset on saavutettu siten, että töihin on sovellutettu sosialistiset työmetoodit, jollaisia ei ole missään kapitalistimaassa. Työtä tehdään uusiaikaisilla työvälineillä ja koneilla. Samalla kun kapitalistimaista tulleet tukkityöläiset ovat mukanansa tuoneet työtottumuksensa, ovat he ammattitaitoaan opettaneet karjalaiselle kollektivistille, joka nyt hyvällä menestyksellä kilpailee ulkoatulleen työvoiman kanssa.

Rakennustyöalalla ovat kapitalistimaiden entiset työläiset olleet tavallaan pioneereja uusien menetelmien käytäntöönotossa ja työnlaadun parantamisessa. On rakennettu ennentuntemattomia "amerikalaisia" lautataloja, termoliittirakennukset on myöskin huomattu käytännöllisiksi; ne ovat neuvostokeksintöä. Ulkoatulleiden muurarien ja rapparien työtavat ovat nopeuttaneet työtä ja huomattavasti alentaneet kustannuksia. Mainittakoon vielä, että varsinkin Amerikasta tulleet työläiset ovat mukanaan myös tuoneet erilaisia työkoneita, jotka rakennustöitä tehdessä ovat nyt käytännössä.

Vastuunalaisille paikoille rakennustöiden johdossa on Neuvosto-Karjalassa asetettu ulkomailta tulleita työläisiä. Mainitsemme muutaman esimerkin. William Suikkanen on nyt Petroskoin kaupungin rakennustrustin johtajana ja tämän trustin II piirin johtajana on toveri Lauri Wax, joka työläisnostokkaasta on kohonnut tärkeiden töiden johtoon. Petroskoin suuremmat rakennukset kuuluvat näet tälle piirille nykyään. Tunnetuksi ovat tulleet myös sellaiset iskurit kuin rappari toveri Ranta-aho, joka keskimäärin täyttää suunnitelmat yli 200%, toverit Savenius, Paavo Honka, Juho Koski, A. Jokinen, J. Viitala, M. Aalto, y.m. Kontupohjassa ulkoatulleet rakennustyöläiset ovat myöskin kunnostautuneet, paitsi suurten yhteiskunnallisten ja asuinrakennusten alalla, myöskin tehdasrakennuksilla.

Kapitalistimaista tulleet automekaanikot, sorvarit ja mestarit ovat olleet mukana rakentamassa Petroskoin auto- ja traktorikorjaustehdasta. Nyt on Karjalassa jo yli 500 autoa ja noin 200 traktoria. Lisäksi kaikenlaisia, moottoreita ja muita koneita. Näiden kunnossapitäminen kysyy huomattavan määrän ammattimiehiä ja perusremontit sitäpaitsi vaativat erikoista tehdasta, jota varten on mainittu Petroskoin remonttitehdas.


Karjalan eri piireissä toimivat konetraktoriasemat kollektivistien palveluksessa, metsänhakkuujärjestöillä on eri piireissä omat korjaamonsa, samoin muilla talousjärjestöillä. Karellessin huomattavimmat korjausverstaat ovat Matroosassa, Vilgassa, Losovinassa ja Internationalessa, jotka yhdessä Petroskoin verstaan kanssa kantavat vakavan vastuun sekä metsätyösuunnitelmien ajallaan toteuttamisessa että varustelun ja matkustajaliikenteen säännöllisessä toiminnassa.

Keksintätyössä ja ratsionalisoimistehtävissä ovat ulkoatulleet työläiset kilpailemassa toisten kanssa. Lankkutiet tukinajoa varten, autojen käyttäminen tukkikuormain vetäjinä sekä auton peräkärryjen vakiinnuttaminen liikenteessä on suoritettu etupäässä ulkolaisten työläisten esityksen perusteella. Keksintätyötä kaikin tavoin koetetaan edistää. Sitä varten on olemassa koko Neuvosto-Karjalaa käsittävä Keksijäin liitto, jonka puheenjohtajana nyt on toveri Gylling. Kullakin työmaalla on keksijäyhdistyksensä. Hyväksytyistä keksinnöistä ja ratsionaliehdotuksista annetaan palkinnot.

Kulttuuri- ja valistustyöhön osallistuvat ulkolaiset työläiset innolla. He myös erilaisilla kursseilla, kokouksissa ja neuvotteluissa ottavat oppia ja antavat kokemuksiaan toisten tietoon. Heidän lapsensa käyvät neuvostokoulua ja on jo monia näistä korkeammissa oppilaitoksissakin. Näin me näemme sosialistista yhteiskuntaa rakentamassa myöskin kulttuurialalla  eri  maiden  työläiset,  kokoontuneina  Neuvosto-Karjalaan.

"Olemme saavuttaneet menestyksiä siksi, että meillä on ollut oikea puolueen johtava linja ja olemme kyenneet organisoimaan joukot tämän linjan toteuttamiseksi, puhumattakaan siitä, että ilman näitä ehtoja meillä ei olisi niitä menestyksiä, jotka meillä nyt on ja joista me oikeudella ylpeilemme," lausui toveri Stalin puolueen XVII edustajakokouksessa. Tämä lausunto soveltuu myöskin Neuvosto-Karjalan oloihin, missä kapitalistimaista tulleet työläiset raatavat rinnan paikallisten työläisten kanssa ja kohottavat puolueen ja sen johtajan toveri Stalinin johdolla talouttamme sekä kulttuuritasoamme.

Kapitalistimaista tulleista, vielä monessa asiassa pikkuporvarillisia käsityksiä omaavista työläisistä, joilla kuitenkin on rehellinen vallankumouksellinen innostus, kasvaa samalla uusia ihmisiä, kuten toteaa m.m. eräs Amerikasta tullut toveri Hannula: "Opimme sosialististen työmuotojen valtavan salaisuuden. Me olemme siirtymässä sosialistisen yhteiskuntaihmisen kandidaateiksi."

LEO LEINO

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Finnish American Reporter-lehti



Vanhoja lehtileikkeitä penkoessani nousi käsiini Helsingin Sanomissa jouluaaton aattona 2002 ollut artikkeli Ollaanko sitä salaa kommunisteja? Kyseessä on Anne-Riitta Isohellan tekemä juttu amerikansuomalaisesta lehdistöstä ja Finnish American Reporter-lehdestä. Tarina perustuu lehden päätoimittajan Jim Kurtin haastatteluun. Kyseinen, alkuaan kommunistisen Työmies Societyn  vuonna 1986
perustama lehti voi tänäkin päivänä hyvin, päinvastoin kuin muut artikkelissa mainitut amerikansuomalaiset lehdet. Useita kertoja kyseisessä lehdessä vierailleena ja sen toimittajat tavanneena, ymmärrän kyllä miksi. Artikkelissa mainittu, lehden aikaisemmasta historiasta kummunnut epäluulo, on tyystin kadonnut. Lehti siirtyi vuonna 2000 Finlandia Universityn alaisuuteen ja ei ole sidoksissa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen suuntaukseen. Toimitus sijaitsee  Hancockissa, Pohjois-Michiganissa.

Ohessa otteita 23.12.2002 ilmestyneestä artikkelista:


Ollaanko sitä salaa kommunisteja?


Yhdysvalloissa elää arviolta 620 000 amerikansuomalaista, ja he ovat ahkeria vaalimaan juuriaan lehtien avulla. Maassa julkaistaan yhä viittä tilattavaa lehteä siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä luettavaksi. Viikoittain ilmestyvät siirtolaislehdistä vanhin, Raivaaja Pittsburghissa [pitäisi olla Fitchburgissa], sekä uusin tulokas Finlandia Weekly Floridassa.

Amerikan uutiset, entinen Finnish Update, ilmestyy kahdesti kuussa. Lehtien levikit vaihtelevat 1500:sta 2500:aan. Levikiltään pienin alle tuhannella tilaajalla on vain neljästi vuodessa ilmestyvä New World's Finn.
Suurin lehdistä on kerran kuussa ilmestyvä The Finnish American Reporter. Alkujaan Työmies Societyn perustama lehti on ilmestynyt pari vuotta Michiganissa toimivan Finlandia Universityn kustantamana. Lehden päätoimittaja Jim Kurtti vieraili Suomessa marraskuussa ulkosuomalaisten parlamentissa.
Lehtien tilaajat ovat isiltä peritysti nuukaa väkeä. Kurtti tietää The Finnish American Reporterin 3 400 tilatun kappaleen kiertävän kädestä käteen myös tilaajan sukulaisten ja tuttavien keskuudessa.
Erityisen tarkasti lehdistä luetaan nimiä. Ei ole väliä esiintyvätkö ne kokousuutisissa tai lukijoiden kirjeissä. Joku tuttu on vielä elossa jossakin päin mannerta, jollakin on suvun vaiheisiin liittyvä sukunimi. Kuka kenenkin poikia on, on tärkeää siirtolaisen jälkeläisten identiteetille...

...Viime vuosisadan alun suomalaiset veivät poliittiset asenteensa mukanaan ja Jim Kurtin mukaan ne elävät yhä. Jos kirkkosuomalaisilla ja sosialisteilla oli aikoinaan omat hallit, seurantalot ja tanssilavat, jälkipolvilla on yhä omat lehdet. Myös The Finnish American Reporterin sivuilla on käyty kiivasta lukijakeskustelua siitä, "voiko Työmies Societyn perustamaa aviisia tilata mikään kunniallinen perhe, vai ollaanko sitä peräti salaa kommunisteja"!
 ----
Ps. Katsaus amerikansuomalaisten lehtien nykytilanteeseen:
Raivaaja-lehti lopetti ilmestymisensä vuonna 2009. Raivaajalla on vielä kuitenkin verkkosivut ja nettikirjakauppa, joiden sivut löytyvät täältä
Finlandia Weekly-lehteä ei enää löydy mistään. Samoin on käynyt New World's Finn-lehdelle.
Amerikan Uutiset sen sijaan ilmestyvät edelleen

 
 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Anarkisteja Amerikasta Suomeen. Etelä-Saimaa 28.10.1920

Lueskellessäni paikallisen Etelä-Saimaa-lehden vuoden 1920 numeroita, huomasin oheisen artikkelin karkoitettavista amerikansuomalaisista anarkisteista. Vasemmisto,  ja usein äärivasemmisto, oli saanut vahvan otteen suomalaisten siirtolaisten keskuudessa 1900-luvun alkuvuosina. Tämä näkyi myös vilkkaana lehti- ja julkaisutoimintana. Amerikansuomalaiselle lehdistölle oli tyypillistä lehtien lyhyt elinkaari. Useimmat amerikansuomalaiset lehdet eivät pysyneet taloudellisten haasteiden takia kauaakaan pystyssä. Luokkataistelu-lehden elinkaari oli kuitenkin lyhyydessään ennätysmäinen. Lehti ei kuitenkaan kaatunut rahaongelmiin vaan viranomaisten toimenpiteisiin.  Lehden painos oli nimittäin 5000 kappaletta, joka noissa oloissa oli hyvä painosmäärä.Uutinen herätti sen verran mielenkiintoani, että pengoin asiaa hieman lisää.




Anarkisteja Amerikasta Suomeen
 
New-Yorkin Uutisten kertoman mukaan karkotetaan anarkistisen Luokkataistelu-nimisen lehden toimituskunta, joka joku aika sitten vangittiin ja tuomittiin kuritushuoneeseen, Yhdysvalloista Suomeen. Toimituskuntaan kuuluvat Aku Päiviö, Kusti Alonen ja Ida Mäki. Lähetyspäivää ei ole määrätty, mutta tulee karkotus pantavaksi käytäntöön lokakuun loppupuolella. Mainittu lehti on New Yorkin Uutisten kertoman mukaan julaissut kirjotuksia, jotka ovat sisältäneet mitä verisintä anarkiaa, minkävuoksi sen toimintaa ja kiihotusta on pidetty maankavalluksena



Luokkataistelu oli vuonna 1919 New Yorkissa ilmestynyt suomenkielinen anarkistinen työväenlehti. Sitä julkaisi anarkosyndikalistisen Industrial Workers of the World -ammattiliiton (IWW eli tuplajuulaiset) amerikansuomalainen Bronxin osasto. IWW:n suomalainen Bronxin osasto toimi ammattiliittonsa sisällä omana anarkistisena ryhmittymänään. Se vastusti kaikkea liiton sisäistä keskushallintoa ja kannatti avoimesti suoraa toimintaa, sabotaasia ja mellakointia. Lehti ehti ilmestyä vain kolmen numeron verran. Viranomaiset lakkauttivat sen osana työväenliikkeeseen kohdistettuja voimakeinoja. Vuonna 1917 Yhdysvalloissa oli tullut voimaan niin sanottu Espionage Act –laki. Sen tavoittena oli suojata maan sotaponnistuksia vakoilua ja sabotaasia vastaan. Vuotta myöhemmin sitä laajennettiin. Sen jälkeen kaikenlainen sodanvastainen toiminta ja sotaa kritisoivien mielipiteiden julkinen esittäminen tuli kielletyksi. Laki oli suunnattu lähinnä vasemmistolaisia sodanvastustajia vastaan. Näistä merkittävimpiä olivat Amerikan sosialistinen puolue sekä IWW-ammattiliitto. Vasemmistoa ja työväenliikettä vastaan suunnattuja toimia jatkettiin myös sodan päättymisen jälkeenkin. Aikakautta kutsuttiin "punaiseksi peloksi". Yhdysvalloissa oli Venäjän lokakuun vallankumouksen seurauksena herännyt pelko vasemmiston järjestämästä vallankumouksesta myös uudella mantereella. Lehden päätoimittaja Carl Päiviö (1893 – 1952) ja apulaispäätoimittaja Gust Alonen (1877 – 1953) saivat lokakuussa 1919 neljän – kahdeksan vuoden tuomion. Päiviö oli tullut maahan laittomasti Australiasta vuonna 1915. Alonen oli tullut maahan jo vuonna 1894, asunut kuitenkin välillä pariinkin otteeseen Australiassa Päiviön tavoin.

Kesäkuun 21. päivänä 1919 hallituksen viranomaiset tekivät New Yorkissa ratsian kolmeen vasemmistolaiseen kohteeseen. Nämä olivat Sosialistisen puolueen oppilaitos Rand School of Social Science, puolueen vasemmistosiiven toimisto Manhattanilla sekä samassa kaupunginosassa sijainnut IWW-ammattiliiton New Yorkin toimisto. IWW:n toimiston ratsian yhteydessä viranomaisten haltuun päätyi Luokkataistelu-lehden numeroita. Huomio kiinnittyi erityisesti maaliskuun lehdessä julkaistuun, ilmeisesti Carl Päiviön kirjoittamaan artikkeliin ”Mellakoivien massojen toiminta”. Siinä Päiviö kyseenalaisti rauhanomaisen vallankumouksen tavoittelun ja kehotti työläisiä lakkojen ja rauhallisten mielenosoitusten sijaan mellakointiin ja sabotaasiin. Alla Päiviön tekstistä pätkä, johon viranomaiset ennen kaikkea tarttuivat:

»Mellakoivat väkijoukot ovat ainoa mahdollinen tapa käynnistää lopullinen veriseksi muodostuva taistelu kapitalistien ja työväenluokan välille. Helvettiin opetukset rauhanomaisesta vallankumouksesta! Työväenluokan verinen vallankaappaus on ainoa mahdollisuus, koska niin kauan kuin vihollisemme pystyy kohottamaan yhdenkin miekan, on veretön taistelu pelkkä haave.»

Oikeudenkäynti Päiviötä ja Alosta vastaan alkoi 6.10.1919. Tuomiot annettiin kolme viikkoa myöhemmin. Molemmat saivat 4–8 vuoden vankeusrangaistuksen "rikollisesta anarkiasta". Oikeuden mielestä Päiviö ja Alonen olivat kirjoitustensa ansiosta yhtä syyllisiä maanpetokseen, kuin jos he olisivat itse  organisoineet aseellista vallankaappausta. Tuomarin mukaan oikea tuomio kyseisenlaisesta maanpetoksesta olisi kuolemanrangaistus, mutta laki mahdollisti vain vankilatuomiot. Päiviö ja Alonen määrättiin myös karkotettavaksi Yhdysvalloista vankilasta pääsynsä jälkeen, mutta molemmat saivat kuitenkin jäädä maahan vapauduttuaan vuonna 1923.
Kuvassa New Yorkissa tuomittuja äärivasemmistolaisia.
Keskellä alhaalla Carl Päiviö, hänen yläpuolellaan Gust Alonen.


Carl Päiviö jatkoi toimintaansa työväenliikkeessä. Hänestä tuli 1930–1940-luvuilla yhdysvaltalaisen vasemmiston johtavia organisaattoreita, joka kiersi eri puolilla Yhdysvaltoja pitämässä puheita ja kurssitilaisuuksia. Päiviö siirtyi anarkismista kommunismiin, sillä toisen maailmansodan aikana hän  työskenteli International Workers Order -järjestössä, joka oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen alainen organisaatio. Päiviö toimi myös IWO:n jäsenjärjestöihin lukeutuneen amerikansuomalaisen Finnish America Mutual Aid Societyn sekä Finnish Workers Federationin pääsihteerinä. Kun 1950-luvun alussa alkoivat senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainot, pyrkivät viranomaiset jälleen karkottamaan Päiviön. Hänet otettiin kiinni maastakarkotusta varten ja pidettiin useita kuukausia siirtolaisten vastaanottokeskuksessa Ellis Islandilla. Päiviö kuitenkin kuoli ennen karkotuksen toimeenpanoa.

Gust Alonen asettui tuomion suorittamisen jälkeen vuonna 1923 puolisonsa Idan kanssa New Yorkin Westchesteriin perustettuun Mohegan Colony -nimiseen anarkistiseen yhteisöön, jossa asui myös puolenkymmentä muuta suomalaisperhettä ja lisäksi lukuisia muita vasemmistolaisia. Alonen työskenteli kirvesmiehenä ja auttoi rakentamaan yhteisön koulua, joka toimi espanjalaisen anarkistin Francisco Ferrerin luoman ”nykyaikaisen koulun” (Escuela Moderna) mallin mukaisesti. Hänen tiedetään olleen myös kiinnostunut luontaishoidoista ja luonnonmuokaisesta ravinnosta. Lisätienestejä Alonen hankki muun muassa toimimalla joulukuusikauppiaana. Viimeisinä vuosina Alonen asui perheineen Westchesterin piirikunnan Peekskillissä. Joidenkin lähteiden mukaan Alonen olisi kuollut Illinoisin osavaltiossa vuonna 1953.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Amerikansuomalaiset äänilevyt

Ilmoitus Columbia Recordsin suomenkielisistä äänilevyistä Valvoja-lehdessä 31.10.1929

Selaillessani vanhoja amerikansuomalaisia lehtiä, huomioni kiinnittyy lehtien sisäsivuilla suuriin äänilevymainoksiin. Niissä mainostettiin Columbia Recordsin ja muiden levy-yhtiöiden suomalaisia, Yhdysvalloissa äänitettyjä levyjä. Ilmeisesti menekki on ollut hyvä, koska 1920-luvulla uudella mantereella valmistui vuosittain kymmeniä suomenkielisiä levyjä. Niiden vähittäiskauppakin on ollut kannattavaa, koska muutenhan kauppaliikkeet tuskin olisivat varanneet levymainoksille ruhtinaallisesti palstatilaa. Jotkut näistä äänilevyistä saavuttivat myös Suomessa laajan suosion.

Toimittaja Pekka Gronowin Kansan Uutisten Viikkolehteen kirjoittaman artikkelin mukaan ensimmäiset amerikansuomalaiset levytykset tehtiin jo vuonna 1907, ja kuten edellä mainitsin, 1920-luvulla ilmestyi vuosittain kymmeniä suomenkielisiä levyjä. Wall Streetin pörssiromahduksen seurauksena alkaneet lamavuodet 1930-luvulla hyydyttivät amerikansuomalaisen musiikin buumin. Kaikkiaan recordeja, kuten äänitteitä nimitettiin, tehtiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yhteensä toista tuhatta.

Koska sosialismilla oli suuri kannatus amerikansuomalaisten keskuudessa, se näkyi myös suomenkielissä äänitteissä. Suomenkielisen työväenliikkeen toiminta alkoi New Yorkin Brooklynissä, kun kaupunkiin perustettiin Työväenyhdistys Imatra vuonna 1890. Vuonna 1903 eri työväenyhdistyksistä koottiin Amerikan Suomalainen Työväenliitto. Venäjän vallankumouksen jälkeen työväenliike jakautui myös Amerikassa sosialisteihin ja kommunisteihin. Kommunistisessa haarassa oli suomalaisilla vahva osuus. Niinpä vuonna 1921 perustetun kommunistisen Workers Party of American jäsenistä alussa oli lähes puolet suomalaisia.

Myös syndikalistisella IWW-järjestöllä (kannattajia sanottiin tuplajuulaisiksi) oli tukeva kannatus amerikansuomalaisten keskuudessa. Heihin kuului Arthur Kylander, jonka Lumber jäkissä lauletaan metsureista. Hänen taivasparodiansa Oi kuinka engeliksi mielin  idea on kopioitu ruotsalaisen siirtolaisen Joe Hillin pilkkalaulusta Pie in the Sky. Suosittu hupilaulaja, kotkalaissyntyinen Leo Kauppi(nen) oli sen sijaan tuplajuulaisten kanssa kiivasta taistelua käyneiden kommunistien joukoissa. Hän siirtyikin 1930-luvulla monen muun amerikansuomalaisen kommunistin tavoin Neuvosto-Karjalaan. Uuden uljaan maailman rakentaminen siellä päättyi Stalinin vainoihin. Hänet tuomittiin vuonna 1938 vankeuteen vakoilusta ja hän menehtyi vankileirillä.

Tunnetuimpia ovat mm. Otto Pyykkösen johdolla marraskuussa 1924 äänitetty Vapaa Venäjä, Hiski Salomaan (alkuperäiseltä nimeltään Hiskias Möttö) Vapauden kaiho, Tiskarin polkka, Taattoni maja  ja Lännen lokari, Arthur Kylanderin Muistojen valssi sekä Antti Syrjäniemen ajankohtaissatiiri Daytonin apinajuttu. Daytonin apinajutun aiheena oli Tennesseessä pidetty oikeudenkäynti, jossa erästä opettajaa syytettiin Raamatun luomiskertomuksen arvostelusta.

Kaikkien aikojen suosituin amerikansuomalainen levytys lienee ollut Leo Kaupin esittämä Meren aallot, jota lienee myyty noin 30 000 kappaletta. Menestyslevytyksiä olivat lisäksi mm. Leo Kaupin Kuuliaiset Kottilassa, Hannes Saaren Kulkurin masurkka, ja Sonja, Leo Kaupin Juhannuspolkka Paksulassa ja Akseli Vuorisolan Alaska.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Politiikka ja uskonto, osa 1: Lestadiolaiset sosialismia kampeamassa


Maassamme järjestetään pian eduskuntaavaalit. Äänestäjien suosikkina näyttää olevan lestadiolaistaustaisen Juha Sipilän johtama Keskustapuolue. Perinteisesti on vasemmisto lestadiolaisuudessa torjuttu ja se on koettu uhkaksi uskonnon harjoittamiselle. Onko tuo traditio edelleen voimassa nopeasti muuttuneessa ja muuttuvassa maailmassa onkin jo toinen asia. Alla lyhyt artikkeli aiheesta, jossa tarkasteluajankohtana on 1900-luvun alkuvuosikymmenet:

Lestadiolaiset sosialismia kampeamassa

Lestadiolaisen herätysliikkeen kaikki haarat ottivat kielteisen asenteen sosialismiin. Vanhoillislestadiolaisen suunnan järjestäytymiskokouksessa lokakuussa 1906 todettiin sosialistien toimintaan osallistumisesta ykskantaan: Sosialistiriennoista lausuttiin yleisenä mielipiteenä, että niistä tulisi kristittyjen pysyä poissa.[1] Sosialismiin palattiin vuosien 1908, 1909, 1917 ja 1926  vuosikokouksissa. Sosialismin "pauloihin" joutuneelle nähtiin ainoana ratkaisuna Jumalan evankeliumi.[2] Sosialismi nähtiin uhkana maalliselle esivallalle. Lisäksi siinä katsottiin vallitsevan jumalankielteinen henki. Vanhoillislestadiolaisia varoitettiin tilaamasta sosialidemokraattisia lehtiä ja ostamasta edes puolueen arpoja.[3]
          On aivan ilmeistä, että työväenliike ja sosialismi herättivät kiinnostusta monien vähävaraisten lestadiolaistyöläisten keskuudessa. Paikoin on merkkejä lestadiolaisten aktiivisesta osallistumisesta työväenliikkeessä, varsinkin työväestön organisoitumisen alkuvaiheessa. Tunnetuin lestadiolainen työväenaktiivi lienee ollut Vilho (Vilhelm) Pylkkö[4] (1870 – 1926) Kotkasta. Vilho Pylkkö toimi Kotkan Työväenyhdistyksessä ollen vuosina 1897 – 1899 ja 1903 yhdistyksen sihteeri. Hän osallistui kotkalaisten edustajana Forssan puoluekokoukseen, jossa hän kuitenkin joutui wrightiläishenkisenä oppositioon.[5] Vilho Pylkkö oli puuhaamassa Kotkan ensimmäistä työväenlehteä, Itä-Suomen Työmiestä.  Hänet oli ajateltu lehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi. Kotkan maistraatti ei pitänyt Pylkköä sopivana tehtävään, koska hänet oli muka havaittu anarkistiksi. Päätoimittajaksi valittiin toinen henkilö, ja lehti alkoi ilmestyä säännöllisesti 2.5.1900. Lehti edusti alkuvaiheessa kirjoituksillaan kristillissosiaalista linjaa. Kirkolliset dogmit oltiin valmiita hylkäämään ja niiden tilalle haluttiin suuren natsarealaisen humaanisuusaatteet ja Jeesus-uskon ylevät periaatteet. Sosialismia julistettiin vuorisaarnan hengessä. Lehti ajoi voimakkaasti raittiusaatetta,  ja se tuki juomalakkoliikettä. Lehden linjassa heijastui ilmeisesti lestadiolaistaustaisen Vilho Pylkön kynänjälki. Itä-Suomen Työmiehen ilmestyminen päättyi jo 7.11. 1900, kun lehti julistettiin julkaisukieltoon. Koko ilmestymisensä ajan se oli kärsinyt päätoimittajan ja lehden johtokunnan välisistä ristiriidoista.[6] Vilho Pylkkö joutui sivuraiteille työväenyhdistyksen toiminnasta sen radikalisoituessa. Hänet erotettiin työväenyhdistyksestä vuoden 1904 kunnallisvaalien valmistelujen yhteydessä.[7] Myöhemmin Vilho Pylkkö ja hänen poikansa tulivat tunnetuiksi Kotkassa vaatetusalan tehtailijoina.[8]
          Koska pääosa esikoislestadiolaisista lukeutui 1900-luvun alussa työväestöön, oli luonnollista, että heidän keskuudessaan heräsi mielenkiinto työväen järjestötoimintaan. Tamperelainen Aatu Härmä tiedusteli "Lapin vanhimpien" kantaa työväestön ammatilliseen järjestäytymiseen talvella 1903 - 1904. Vastauksessaan "vanhimmat" kielsivät osallistumisen työväenyhdistyksiin.[9] Suomen esikoislestadiolaiset kokivat vuoden 1905 suurlakkotapahtumat uhkana järjestykselle. Viipurilaiset saarnaajat Antti Kolehmainen ja Aapo Marttala totesivat Lapin "vanhimmille" lähettämässään kirjeessä 18.12.1905 maailman pauhaavan niinkuin meri, joka ei tyyntyä taida.[10] Samoihin aikoihin lähetti saarnaaja Niklas Milén kielteisen arvion vallitsevasta tilanteesta: Vaikka kyllä nyt väkevästi sosialistihenki eli jumalankieltämysoppi turmelee kansaa, että näyttää kauhealta tämä aika.[11] Esikoislestadiolaisten vasemmiston torjunta muotoutui jo ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja. Sekä joukkojen liikehdintä kaduilla että suurlakko nähtiin yhteiskunnallisen järjestyksen horjuttajina, ja ne herättivät huolta tulevaisuudesta.[12]
          Uusheräyksen asenne oli myös torjuva työväenliikkeeseen ja sosialidemokratiaan. Kolkuttajassa huomioitiin  tyytyväisenä vanhoillislestadiolaisten Tornion - Haaparannan kokouksessa 1909 tekemät päätökset. Sosialistinen työväenliike nähtiin kirkon- ja uskonnonvastaisena. Sen katsottiin uhkaavan yhteiskunnallista järjestystä.[13] Uusheränneitten keskusjärjestö esitti vuonna 1914 kannattajilleen vetoomuksen  
Kolkuttajassa:

Tämä nykyinen aika asettaa Herran omille erityisiä velvollisuuksia. Jumalattomuus ja suruttomuus on levinnyt laajalti yli maan. Jumalan olemassaolon kieltämysoppi uhkaa  lopettaa kansastamme viimeisenkin kunnioituksen tunteen kaikkea pyhää kohtaan.[14]

          Uusheräyksen saarnaajain kokouksessa suhtautuminen työväenliikkeeseen oli esillä vasta vuonna 1917. Tällöin kotkalainen Emil Spets esitti kysymyksen: Miten kristityn on suhtauduttava nykyiseen työväenliikkeeseen?  Herätysliikkeen asenne oli kielteinen. Emil Spetsin puheenvuoroissa nousi esille yleinen pettymys puolue-elämään. Hän katsoi puolueissa olevan enempi tai vähempi katkeruutta toisia kohtaan, ja katsoi sen vuoksi, että Jumalan lapsilla tulisi olla oma puolue. Puheenvuoroissa todettiin lisäksi, että kauhialta tuntuu nähdä uskontunnustajan kulkemassa mielenosoituskulkueissa ja vielä ehkä kantamassa punaista lippua.[15]
          Herätysliikkeen sisällä tunnettu huoli vasemmistoaatteen leviämisestä tuli esille liikkeen lehdissä. Poliittinen vasemmisto nähtiin uhkana ”kristillisyydelle”.[16] Huolimatta herätysliikkeen kaikkien haarojen kielteisestä kannasta, antoivat liikkeen yksittäiset jäsenet vaaleissa tukensa vasemmistolle. Se, että asia oli esillä useissa yhteyksissä, kertoo torjunnan tarpeesta. Vuoden 1909 vuosikokouksessa saarnaaja Kalle Helisten valitti, että jotkut vanhoillislestadiolaiset olivat liittyneet tukemaan Jumalan pilkkaajia ja äänestäneet heitä. Jouko Talonen on tutkimuksissaan löytänyt tietoja myönteisestä suhtautumisesta työväenliikkeeseen Perhosta, Kajaanista, Säräisniemeltä, Kemistä, Kittilästä, Oulunsalosta ja Pudasjärveltä.[17]


[1]        Vkokptk 1906, § 4.
[2]        Vkokptk 1908, 10; 1909, 31; 1917, 15 – 16; 1926, 8.
[3]        Vkokptk 1909, 14-15, 30-31.
[4]     Räätäli Vilhelm Pylkkö oli syntynyt 11.9.1870 Savitaipaleella, josta hän muutti vuonna 1887 Lappeenrantaan. Lappeenrannassa Vilho Pylkkö oli lestadiolaisella Mikko Auvisella räätälinopissa ja sai kisällinkirjan vuonna 1890. 1890-luvulla Pylkkö muutti Helsinkiin. Kotkaan hän muutti vuonna 1896 perustettuaan kaupunkiin räätälinliikkeen. Kirkonkirjat perhe siirsi Kotkaan vasta vuonna 1902  (LaKA I Bab:1, 157; Kinnunen ; Anne Partin kirje 1.11.1996).
[5]        Runeberg 1955, 282.
[6]        Paronen 1963, 217 – 218.
[7]        Runeberg 1955, 282.
[8]        Harjunpää 1989, 25.
[9]        VK II 1966, 115-116; Talonen 1993, 32-33.
[10]       SLK. Vettasjärven kok. Antti Kolehmaisen ja Aapo Marttalan kirje Ruotsin Lapin                "vanhimmille" 18.12.1905.
[11]       VK II 1966, 133.
[12]       Talonen 1993, 35.
[13]       Kolk  4/1909, 61, 9/1909, 159; 1912, 262.
[14]       Kolk 23/1914, 423-424 (Kirje lähetysystävillemme kaikkialla).
[15]   Kolk 13-14/1917. Pöytäkirja tehty Suomen Lähetysseuran Laestadiolaisen Haaraosaston vuosikokouksesta Oulussa 15 ja 16 päivänä maaliskuuta 1917, § 4.
[16]       AS 1907, 217; SL 1922, 93 ; 1924, 30 – 31; 1939, 186 – 187.
[17]       Talonen 1979, 18 – 19; Talonen 1988a, 133-135.