 |
Opinsaunan ensimmäisen numeron kansi vuodelta 1957. Kansikuvan oli piirtänyt opettaja Sinikka Pirkola.
Julkaisussa oli sama kansikuva myös vuosina 1958 - 1961, ainoastaan kannen väri vaihtui vuosittain. |
”Lasten suusta totuus
kuullaan”
Lappeenrantalaisen koulumaailman jokakeväisiä kohokohtia on jo kuudenkymmenen
vuoden ajan ollut Opinsauna-nimisen julkaisun ilmestyminen. Lehden kustantajana
on ollut ensin Lappeenrannan opettajayhdistys, sen jälkeen Lappeenrannan
opettajien ammattiyhdistys ja nykyisin Opetusalan ammattijärjestön Lappeenrannan
seudun paikallisyhdistys. Tämän vuosijulkaisun syntyhistoriaa muisteli opettaja
Eino Jakonen Opinsaunan 30-vuotisjuhlanumerossa seuraavasti:
Olimme Kalle Kunnassalon päivillä 28.1.1957 Saimaanlinnassa, jossa muun
turinan yhteydessä keskusteltiin kansakouluväen keväisestä juhlasta
Kesäteatterissa. Ehdotin vieressäni istuvalle Väinö Knuutiselle, että
annettaisiin kaikkien oppilaiden kirjoittaa määrätyistä aiheista, joista parhaat
luettaisiin tulevassa kevätjuhlassa sinä aikana, kun siirryttiin
ohjelmanumerosta toiseen. Aiheista, jotka olen unohtanut, kirjoitettiin. Sain
kokoojan tehtävän. Vastauksia tuli niin runsaasti ja ne olivat niin hyviä, että
sain ajatuksen lehden tekemisestä. Kävin tarkastajalta pyytämässä
kesäjuhlarahaa, jos lehti tuottaisi tappiota. Hän lupasi rahaa ja oli muutenkin
innostunut asiaan. Minun lisäkseni toimitukseen kutsuttiin Väinö Knuutinen,
Toivo Haavisto ilmoitusten hankkijaksi, Sinikka Pirkola ja Eila Paakkinen. Mitä
kukin teki, en muista. Pääsiäisloman aikana hakkasin käytännöllisesti katsoen
yötä päivää juttuja lehteen.
 |
Opinsaunan kansi vuodelta 1964. Sama kansipiirros oli vielä
vuoden 1965 Opinsaunassa. Sen jälkeen kansi on
vaihtunut joka vuosi. |
Ensimmäinen Opinsauna-lehti painettiin Karjalan
kirjapainossa 20-sivuisena. Päätoimittajana oli Eino Jakonen. Pääkirjoituksen
kirjoitti toimitussihteerin tehtävistä vastannut Eila Paakkinen. Eino Jakosen
muistelusta olivat jääneet pois toimituskuntaan osallistuneista opettajista
Elna Iivanainen, Helge Nokkala ja Paavo Tammivuori. Myös opettaja Sointu
Ruokosella on ollut merkittävä rooli alkuaikojen Opinsaunojen toimittamisessa. Julkaisu
sai heti suuren menestyksen. Lehden myyntihinta oli 50 markkaa, josta voittoa
kertyi kolmekymmentä markkaa kappaleelta. Opinsaunan päätoimittajina ovat
olleet Eila Paakkisen lisäksi Eino Jakonen, Liisa Nikkilä, Sinikka Pirkola, Anja
Immonen, Leena Maijanen, Sakari Kontunen, Hannu Takala, Mauno Forsman, Mirja
Sipiläinen, Säde-Sylvia Verho, Timo Nurmi, Jyrki Ylärakkola ja Matti Matikainen.
Vastaavanlaisia koululaisten tuotoksista koottuja julkaisuja ilmestyi vuonna 1986
maassamme kymmenkunta. Myös Lauritsalan kauppalan koululaisilla oli oma
kevätjulkaisu. Tuohus-niminen lehti ilmestyi vuosina 1964 - 1966. Lappeenrantalaisten
Opinsaunaa kehuttiin kuitenkin 1980-luvulla maan parhaimmaksi.
Selailemalla vanhoja Opinsaunoja huomaa nopeasti, että julkaisu antaa hyvän
poikkileikkauksen siitä, mitä eteläkarjalaisessa koulumaailmassa ja muualla
yhteiskunnassa on tapahtunut vuosikymmenten kulussa. Tapahtunut muutos näkyy myös
oppilaiden käyttämässä kielessä, heidän piirtämissään kuvissa ja myös
keskustelunaiheissa. Lehden keskeisen aineiston ovat alusta asti muodostaneet
oppilaiden tuotokset. Julkaisun toimituskunta on pyytänyt opettajia
kirjoituttamaan ja piirrättämään oppilaita sopimistaan aiheista. Usein annetut
aiheet ovat samoja, joista on kouluvuoden aikana puhuttu joko
valtakunnallisesti tai paikallisesti. Esillä ovat olleet muna- ja kanavuoret,
peruskouluun siirtyminen, kuntaliitokset, koulujen rakentamiset ja
lakkauttamiset, poliorokotukset, lama, saastuminen, luonnonsuojelu,
presidentinvaalit, euro ja EU, poliitikot, urheilusankarit ja jopa Karjalan
palauttaminenkin. Kansainvälisiäkään tapahtumia ei ole unohdettu. Neuvoja on
annettu kansainvälisiin kriiseihin ja ohjeita ovat saaneet niin George Bush
kuin Saddam Husseinkin. Aiheina ovat olleet myös He-Man ja Batman, pipot ja
Lauritsalan Reikäenkeli, isä ja äiti, koti ja perhe. Merkittävin osa annetuista
aiheista on ollut ikuisia nuorten ja lasten elämään, opiskeluun ja
koululaitokseen liittyviä teemoja. Opinsauna-lehdissä on ollut paljon myös
haastatteluja. Lehtinen on sisältänyt lukuisan määrän koulujen esittelyjä ja pieniä historiikkeja.
Alkuvuosina mukana oli myös asiantuntija-artikkeleita. Koulutarkastaja Väinö
Knuutinen kirjoitti sellaisen jokaiseen numeroon aina vuonna 1970 tapahtuneeseen
menehtymiseensä saakka. Koulutoimenjohtaja Rauno Penttinen jatkoi perinnettä
muutamana seuraavana vuonna.
 |
Opinsauna lahjoitti keväällä 1963 soutuveneen koulujen kesäsiirtolaa varten.
Kuvassa venettä luovuttamassa Taikinamäen koulun pihalla vasemmalta
opettaja Juhani Sipiläinen, talouspäällikkö Urho Pesonen, tarkastaja
Väinö Knuutinen ja opettaja Eino Julkunen. |
Julkaisun hyvä menekki on taattu sillä, että innokkaat oppilaat kiertävät
myymässä lehteä usein kulkien ovelta ovelle. Näin heillä on mahdollisuus pieniin
lisäansioihin ja samalla oppia myyntityötä. Koska lehti on ilmestynyt jo kohta
kuudenkymmenen vuoden ajan, on siitä tullut traditio, joka takaa sille tasaisen
levikin vuodesta toiseen. Monen oppilaan omat isovanhemmat ja vanhemmat esiintyvät
vanhojen Opinsauna-lehtien sivuilla kirjoittajina ja piirtäjinä. Julkaisusta
saadut varat käytetään oppilaille jaettuihin stipendeihin. Viime vuosina
stipendejä on jaettu noin 4500€ vuodessa. Vaikka tehokas myyntityö on ollut yksi
lehtien suosion tae, tärkein syy siihen on ollut kuitenkin julkaisun sisältö. Samat
asiat kiinnostavat koulumaailmassa sukupolvesta toiseen. Opettajat (ja
varsinkin sijaisopettajat), kurinpito, oppiaineet ja kouluruoka, niistä
puhutaan kouluissa aina. Kun tämä tapahtuu oppilaiden (ja opettajienkin) huumorin
ja kommellusten ryydittämänä, on tulos taattu. Lasten kynästä ja suusta esiin
pulpahtaneet viattomat, mutta niin rehelliset totuudet saattoivat joskus sekä
itkettää että naurattaa. Mutta ne molemmat kuuluvat elämään, myös kouluelämään.
Opinsaunan sivuille kootuissa tarinoissa, tuokiokuvissa, vitseissä ja
sattumuksissa esiintyvät lukemattomat opettajat, mutta myös vahtimestarit,
keittäjät, lääkärit, hoitajat, kauppiaat, taiteilijat, työmiehet sekä
paikalliset kuuluisuudet ja joskus myös omituisuudet. Lehtien avulla on
mahdollisuus – edes hieman – siirtyä ”aikakoneella” eteläkarjalaiseen
pikkukaupungin tunnelmaan 1950- ja 1960-luvuilla, kasvavaan yliopistokaupunkiin
1980-luvulla tai vaikkapa kiivasta kouluverkkotaistelua käyvään, kansainvälistyvään
2000-luvun alun maakuntakeskukseen.
Lukemattomia ja lukemattomia hykerryttäviä arvioita ja kipeitä totuuksia on
lasten kynistä vuosien varrella syntynyt. Niitä lukiessa ovat varmaan monet
opettajat ja vanhemmat punastelleet. Vuonna 1962 kyseltiin lapsilta kuka on
kaupunkimme paras ammattinsa taitaja:
- Minun isäni on ainakin hyvä työmies, mutta ei hän varmaankaan kaupungin
paras työmies ole. Olen usein seurannut hänen työtään. Kyllä ihan sääliksi käy.
- Minusta meidän isä on kaupungin paras työmies. Meidän isän nimi on Onni.
Minusta meidän isä on kivan näköinen ihminen hän on pitkä ja laiha vyötäröstään
ja hänellä on tekohampaat.
-... kirvesmies on meidän isä. Koska hänellä on niin pitkät päivät, ei hän voi
sitten paljon rähistä.. Mutta on hän mukavakin.
- Minun mielestäni lääkärit saavat välillä palkkansa
liian helpolla. Joskus ne eivät sano muuta kuin suu auki ja tuhat markkaa.
Minun mielestäni paras lääkäri on Lemola.
- Kaupunkimme paras on kaupungin johtaja. Kuulin kun hän
piti puheensa. Hän osasi oikein paisuttaa sanojansa.
- ... laulaja on Pauli Helkiö hän vetää sooloja minkä
kerkee vaikka se ei kunnon osaa vielä laulaa.
Samassa julkaisussa kyseltiin oppilailta ihmettelyn aiheita.
Tässä muutama poiminta:
- Sitä minä ihmettelen, kun minulle aina sanotaan: Ei, ei.
- Minä olen aina ihmetellyt, että miten niin minä en muista läksyjäni, kun
kotona osaan, mutta koulussa en muista milloinkaan
- Minä ihmettelen, miten tämä maalima on niin ihana.
Vuonna 1963 kyseltiin suosituinta lappeenrantalaista. Äänestyksen
voitti moukarinheiton Suomen mestari Kalevi Horppu. Kolme seuraavaksi
suosituinta olivat myös kaikki urheilumiehiä, nimittäin Otto Kestola, Lalli
Partinen ja Rauno Ruotsalainen. Suosikkien kirjo oli kuitenkin laaja:
- Urheilun kannalta on Kalevi Horppu, mutta poliittisesti katsoen on
Kansakoulun tarkastaja Knuutinen. Lapset pitävät hänestä, koska hän on mukava
ja reilu. Hän käy usein tarkastamassa kouluilla onko siellä siistiä, ja
osaavatko lapset läksyjään. Kun hän tulee, ei kukaan tiedä sitä niin moni
pelästyy ja alkaa hosua ja yrittää siivota pulpettiaan, ja sitten meneekin
kaikki tavarat sikin sokin. (Esko V lk)
- Suosituin on mielestäni opettaja Juhani Sipiläinen. Hän osaa järjestää asiat
niin taitavasti, ettei niitä tavallinen ihmisjärki pysty selvittämään.
Tavallisesti opettajia sanotaan vähän keljuksi olennoiksi, mutta hän ei ole
sitä lainkaan. (Timo IV lk)
- Valokuvaaja Rumpu. Kun kolari sattuu on Rumpu jo ottamassa kuvia vaikkei
autoilija itsekään ole kerennyt autosta ulos. Rumpu on aina tuntia ennen
kolaria kyttäämässä kamerat valmiina (Mikko VI lk)
Oppilaiden aineista poimittua:
1962
- Meillä on vain hyvin pieni metsä. Siellä ei kasva kuin yksi kuusi ja sekin
on mänty.
Tunneilla lausuttua:
1962
Pekka ei saanut kuin pihisevää ääntä kurkustaan.
Opettaja: Siinä kolmannessako erässä sinun äänesi meni?
Pekka kuiskaa: Nii, sillo ko Saipa tasotti.
Vuoden 1963 opinsaunassa vastattiin kysymykseen, mitä eroa on
kaupunkilaisella ja maalaisella. Tässä muutamia eroja:
- Vielä tänäkin päivänä on maailmassa kaksi heimoa kaupunkilaiset ja
maalaiset.(Irmeli IV lk)
- Maalaiset ovat paksuja ja kaupunkilaiset laihoja. Markku V.
- Hän kumpi on enemmän syöneen näköinen on maalainen ja
tämä kärsineen näköinen on kaupunkilainen.
- Jokaisessa koulussa (maalla) ei puhuta kirjan kieltä. Johtuu siitä että
oppilaat puhuvat murretta murre tarttuu helposti opettajiin. (Timo V lk.)
- Maalainen niistä nenänsä pellolle, mutta kaupunkilaisella ei ole peltoa niin,
ne niistävät nenäliinaansa. (Seija II lk.)
- Maalaiset taluttavat lehmiä kaupunkilaiset taluttavat koiraa. (Liisa II lk.)
- Maalaiset katselevat illoin ikkunasta maisemia. Sen sijaan kaupunkilaiset
katsovat televisiota. (Arto IV lk.)
