Karjalan väestö 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa

Viipurin linna
Kuva: Mauno Mannelin /EKM

Kirjoittelin aikonaan tämän suurpiirteisen yhteenvedon. Pistänpä sen tännekin:

Professori Ilmar Talve on todennut Suomen olleen jaettavissa 1800-luvulla karkeasti kahteen alueeseen. Porista Tampereen kautta Viipuriin vedetyn linjan eteläpuolelle jäi heterogeeninen ja sosiaalisesti kerrostunut alue. Linjan pohjoispuolella oli suhteellisen yhtenäinen ja talonpoikaisvaltainen alue. Varsinkin Pohjois-Karjala oli sosiaaliselta rakenteeltaan yhtenäinen. Sen sijaan Etelä-Karjalassa ja erityisesti Viipurin ympäristössä oli herraskartanoita ja sotilasvirkataloja. Se muistuttikin sosiaaliselta rakenteeltaan enemmän Lounais- ja Länsi-Suomea kuin pohjoisempana olevia alueita.[1]

          Viipurin läänin asukasmäärä oli 1860-luvun puolivälissä 280 000 henkeä. Asukasmäärältään se oli lääneistä maan kolmanneksi suurin.[2] Väestönkasvultaan Viipurin lääni oli yksi heikoimmista kuuluen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uusimaan, Hämeen ja Etelä-Savon kanssa hitaan väestönkasvun alueeseen. Vuosien 1815 – 1865 välisenä aikana väestönkasvu oli melkein kaikissa Viipurin läänin kunnissa alle maan keskiarvon.[3] Näin lääniin ei päässyt muodostumaan liikaväestöä siinä määrin kuin maamme muihin osiin. Maatamme 1860-luvun lopulla kohdanneet nälkävuodet eivät verottaneet väestöä Viipurin läänissä niin pahasti kuin muualla Suomessa. Kuolleisuus oli pahimpana nälkävuonna 1868 Viipurin läänin rovastikunnissa puolet pienempää kuin muualla maassamme keskimäärin. Läänin väestönvähennys oli toiseksi pienintä (-0,68 %) Uudenmaan jälkeen (-0,66%).[4]

          Viipurin läänin kunnat voidaan väentiheyden perusteella jakaa neljään ryhmään. Tiheimmin asutun vyöhykkeen muodostivat Suomenlahden saaristo- ja rannikkopitäjät. Suursaaren, Tytärsaaren, Kymin, Koiviston, Johanneksen ja Kuolemajärven väentiheys nousi yli 20 asukkaaseen neliökilometrillä. Erittäin harvaan asuttuun alueeseen (< 5 as./km²) kuului kolme Laatokan-Karjalan kuntaa (Suojärvi, Suistamo ja Korpiselkä). Harvahkosti asuttuja pitäjiä ( >5 < 10 as./km2 ) olivat Miehikkälä, Lappvesi (Lappee), Luumäki, Suomenniemi, Ruokolahti, Kirvu, Heinjoki, Pyhäjärvi, Uukuniemi, Ruskeala ja Salmi. Suurimmassa osassa läänin kunnista asukastiheys oli 10 – 20 asukasta neliökilometrillä. Vuosien 1875, 1880 ja 1890 väkilukutilastosta käy selville teollistumisen ja elinkeinomuutosten aiheuttaman muuttoliikkeen vaikutus kuntien väkiluvun kasvuun (esimerkiksi Kymi, Viipuri, Viipurin maalaiskunta).[5] Viipurin läänin väestöstä puhui äidinkielenään suomea 96,2%, ruotsia 2,4%, venäjää 1,1% ja saksaa 0,2%. Muu kuin suomenkielinen väestö asui pääasiassa Viipurissa ja muissa kaupungeissa. Venäjänkielisen väestön osuus vaihteli neljän ja kuuden prosentin välillä Viipurissa, Lappeenrannassa, Haminassa ja Kotkassa.[6] Vielä 1800-luvun lopulla Viipurin lääni kuului maamme muuttovoittoalueisiin. Läänin väestölisäys muualta oli 1880-luvulla 11 039 henkeä ja 1890-luvulla 22 685 henkeä. Tilanne jatkui samanlaisena 1910-luvulle saakka.[7]

          Itsenäistymisen jälkeen varsinkin Kannaksen rajapitäjät kärsivät muuttotappiosta, kun Pietarin tarjoamat sivuansiomahdollisuudet loppuivat. Alueen asukkaat muuttivat Viipuriin ja Vuoksen yläjuoksulle nousseisiin Imatrankosken, Tainionkosken, Vuoksenniskan ja Enson teollisuustaajamiin sekä Kymenlaaksoon. Raja-Karjalassa väestöryntäyksen koki Suojärvi, jonne nousseisiin teollisuuslaitoksiin siirtyi Viipurin läänin muista kunnista, Savosta ja Pohjois-Karjalasta sadoittain työntekijöitä. Pohjois-Karjalassa sai Joensuun seudun lisäksi suuren muuttovoiton Kuusjärvi, jonne perustetut kuparikaivokset houkuttelivat 1930-luvulla väkeä ympäröivistä kunnista.[8]

          Meren takainen siirtolaisuus ei saavuttanut Viipurin läänissä sitä laajuutta kuin maan länsiosissa. Ainoastaan Säkkijärveltä siirtolaisuus kehittyi yhtä suureksi kuin Pohjanmaalta. Viipuri ympäristöineen, Jääski, Lappee sekä Kymenlaakson pitäjistä Kymi, Sippola ja Valkeala kuuluivat kohtalaisen vilkkaan meren takaisen siirtolaisuuden alueisiin. Karjalainen siirtolaisuus suuntautui lähinnä Pietariin, jossa oli jatkuvasti tarjolla lisäansiomahdollisuuksia. Esimerkiksi vuonna 1901 Viipurin läänin henkikirjoitetusta väestöstä 4% asui Venäjällä, lähinnä Pietarissa. Valtameren takaiseen siirtolaisuuteen verrattuna Pietariin suuntautunut muutto oli usein lyhytaikaisempaa. Varsinaisen siirtolaisuuden lisäksi Kannakselta käytiin paljon maataloustöissä Inkerinmaalla keväisin ja syksyisin.[9]

          1900-luvulla Karjalaa voi luonnehtia yhdistysten, varsinkin nuorisoseurojen maakunnaksi. Nuorisoseura-aate oli vireämpää kuin muualla Suomessa. Itsenäistymisen jälkeen myös suojeluskuntia perustettiin alueella ahkerasti ja opintokerhotoiminta oli vilkasta. Karjala ja varsinkin Viipurin seutu oli tunnettu vireästä urheilutoiminnasta. Kaakkoisen Suomen sanomalehdistä oli ehdoton ykkönen kokoomuksen Karjala-lehti, jonka levikki nousi ennen talvisotaa 40 000:n kappaleeseen. Pohjois-Karjalassa kokoomuksen Karjalainen ja maalaisliiton Karjalan Maa kävivät ankaraa kamppailua ykköslehden asemasta.[10]

---

[1]        Talve 1990, 32 – 33.

[2]        SVT VI:5, 4.

[3]        Turpeinen 1986, 24-28.

[4]        SVT VI:5, 4; Turpeinen 1986, 252.

[5]        SVT IV:22, Taulu I, 8 - 11.

[6]        SVT IV:22, Taulu VIII, 76; Kuusanmäki 1983, 70.

[7]        Lento 1951, taulu V.

[8]        Huttunen & Sivonen 1974, 286 – 292. Kuusjärven saama muuttovoitto vuosina 1935 – 1939 oli 1604 henkeä.

[9]        Engman 1983, 219, 400; Hietanen 1982b, 27; Suomen Historian Kartasto, kartta n:o 58;          Hämynen 1998, 177.

[10]       Nevalainen 1994, 375 – 379.

Muutamista kreikkalaiskatolisista rukouskappeleista Sortavalan ja Salmiin kihlakunnissa.

Tammi - helmikuussa 1915 ilmestyneessä matkailulehdessä oli Gösta Grotenfeltin oheinen artikkeli Laatokan-Karjalasta. Matkailulehteä toimitti vuosina 1912 - 1921 filosofian maisteri Ernst Lampén (1865 - 1938), jota on sanottu sekä Suomen matkailun isäksi että savolaisuuden apostoliksi. Gösta Grotenfelt (1855 - 1922) puolestaan oli maataloustieteilijä. Hän oli Helsingin yliopistossa maanviljelystalouden ja maanviljelysopin professori vuosina 1901–1906, maanviljelysopin professori vuodesta 1906, lisäksi maanviljelystaloudellisen koelaitoksen johtaja vuosina 1904–1912 ja kasvinviljelysosaston johtaja 1904–1922. Grotenfelt kartutti pääasiassa 1910-luvulla eri puolille maatamme suuntautuneilla keräysmatkoillaan maatalouteen liittyvää esineistöä noin 2000 esineen verran. Näihin sisältyi kyntö- ja maanmuokkausvälineiden ohella maanviljelyskoneita, eläinten syöttöhäkkejä ja -ruuhia, hevospilttuita, kulkuneuvoja jne. Poikkeuksellisen runsaasti hän kokosi maitotalousesineistöä ja rajakarjalaiseen maataloudenharjoitukseen liittyvää aineellista kulttuurijäämistöä. Koska lehden ilmestymisestä on jo yli sata vuotta, ei mitkään tekijäoikeusesteet koske enää sitä. Joten julkaisen artikkelin nyt tässä. Ollos hyvä!

Muutamista kreikkalaiskatolisista rukouskappeleista Sortavalan ja Salmiin kihlakunnissa.

Ken liikkuu Itä-Karjalan etelä osassa, huomaa helposti, että täällä vallitseva kreikkalais-katolinen uskontunnustus on syvästi vaikuttanut kansan luonteeseen ja tapoihin. Suurimmalla tarkkuudella noudattaa väestö uskonsa sääntöjä ja tahtoo ulkonaisissa tavoissaan ja liikkeissä osoittaa suurta kunnioitustaan tälle näissä seuduin niin ikivanhalle kirkolle.

Sortavalan ja Salmiin avaran kihlakunnan pitäjät ovat rakennuttaneet hyvinkin upeita temppeleitä ja pitäjän kirkkoja sekä hyvin vaalineet näitä pyhättöjä. Mutta kun nämät kirkot perin harvaan asutuissa seuduissa sijaitsevat matkojen päässä, ja kylät ovat kaukana toisistaan, eivät kirkot voineet tyydyttää asukasten ,,Jumalan huoneen" kaipuuta. Useimpiin kyliin on siis rakennettu erikoisia rukoushuoneita eli kylän kappelia, joissa käydään rukoilemassa sekä pyhinä että arkina. Monet näistä pienistä kappeleista ovat vanhoilta ajoilta. Nykyään taas, kun venäläisten kirkkojen luku on näillä seuduin lisääntynyt, on heretty rakentamasta uusia rukoushuoneita, ja osa vanhoja pikkukirkkoja jätetään ränsistymään.

Eräällä tutkimusmatkalla Sortavalan ja Salmiin kihlakunnissa saimme nähdä suuren joukon tällaisia kappeleita seutukunnan kylissä. Nämät suovat maisemille erinomaisen viehätyksen, sillä useinkin ovat ne rikkaasti koristellut sekä ulkoa että sisältä. Muutamissa kylissä on rukoushuoneet pystytetyt vanhoille hautauspaikoille, korkeita kuusia kasvaville, toisissa taas ne sijaitsevat jollakin pelto- tahi metsäkankarella. Aijomme tässä esitellä lehtemme lukijoille useampia tällaisia oikeauskoisia kyläkappeleita.

Suurin niistä, minkä me tapasimme, oli Suojärven kirkonkylässä, ja on tämä -- mikäli meille kerrottiin — ennen muinoin käytetty seurakunnan kirkkona. Tämän läheisyydessä tavataan nykyään seurakunnan suuri, jokseenkin siro uusi kirkko. Rukoushuoneessa — Tshasounna — on pienempi eteinen, suurempi temppelihuone sekä erityinen pienempi huone, joka kannattaa kuputornia. Paitsi suuruutensa puolesta eroaa tämä kappeli muista samanlaisista myöskin siinä, että molemmilla pitkillä sivuilla on suuret ikkunat. Ulkopuolelta puuttuu kaikki koristeet ja sisältä se on perin yksinkertaisesti varustettu.

Merkillisimmät ovat ne kappelit, jotka sisältävät ainoastaan kaksi huonetta, nimittäin eteisen ja rukoushuoneen. Tätä mallia on Suistamon kirkonkylän kappeli. Sen ainoana koristeena yksinkertainen puuristi. Seisoessaan siinä maantien vieressä, keltaiseksi maalattuna valkoisine ikkunalautoineen, muistuttaa se suuresti tavallista nykyaikuista asuinrakennusta.

Vanhan ja erinomaisen kauniisti koristetun rukoushuoneen omistaa Ägläjärven kylä Suistamon pitäjässä. Se sijaitsee lähellä järvenrantaa suuressa kuusikossa. Se sisältää kaksi huonetta ja avonaisen eteisen. Vakituiseen rukoushuoneeseen on uudempina aikoina tehty suuri ikkuna, mutta ulommaisessa huoneessa lähinnä eteistä on kaksi pienempää ikkunaa vanhempaa mallia. Eteisessä ei ole yhtään koristetta ja portaat ovat karkeiksi piilutut ja huonosti hoidetut. Rikkaasti leikkauksilla varustettu katto herättää erityistä huomiota; tornin kupu joka on keskellä kattoa on omituista mallia ja torni itse on merkillisillä koristeilla kaunistettu.

Eräs tshasounna, joka mitä kupuun ja torniin tulee paljon muistuttaa viimeksi selostettua kyläkappelia, tavattiin Mantsinsaaren Peltoisten kylässä. Katonharjaa kaunistaa tässä leikkauksilla varustettu harjalauta. Kappeliin kuuluu pimeä eteinen ja rukoushuone, joka saa valoa kahdesta ikkunasta. Sisemmäisessä huoneessa peittää seinät joukko pyhimysten kuvia, osa näistä oli hyvin mieltäkiinnittäviä öljymaalauksia, osa taas tavallisia väripainoksia, jotka melkein lähen-telivät irvikuvia. Tämän pyhimysten kuvilla varustetun seinän edessä riippui pienempiä ja suurempia kynttiläkruunuja ja suitsutusastioita. Tämän rukoushuoneen kokonaisvaikutus oli hartautta ja tunnelmaa herättävä.

Sivumennen mainittakoon että tämän rukoushuoneen hoitaja, kun hänelle tarjottiin juomarahoja, vastasi kieltävästi ,,mene, mene" mutta otti kumminkin lahjan vastaan. Sama näytelmä uusiutui muissakin kappeleissa.

Useimpien suurempien tshasounnojen vieressä, jotka ovat rakennetut kylän kirkkomaalle, tavattiin melkolailla koristettuja pyhäin miesten hautoja (emme missään kuulleet puhuttavan haudatuista pyhistä naisista!) Säännöllisesti olivat nämät vanhat haudat metsän peittämiä, niin ettemme saaneet niistä valokuvia otetuiksi. Tolvajärven kylän lähistöllä olevassa kappelissa Korpiselällä huomattiin tällainen hauta, jonka päälle kreikkalainen risti oli pystytetty ja sen päälle katto neljän mahtavan pilarin tukemana. Tämä hautakoriste oli huonosti hoidettu ja oli romahtamaisillaan kumoon. Samanlaisia taipumuksia huomattiin monella muullakin haudalla niitten kappelien vierustoilla, joissa kävimme.

Muutamat karjalaiset kyläkappelit - erittäinkin nuoremmat — olivat erittäin rumat ja aistittomat. Esimerkkeinä mainittakoon Hautavaaran ja Leppäniemen kylissä Suojärven pitäjää. Että monet näistä kappeleista ovat huonossa hoidossa ja unhoon joutumaisillaan, on jo mainittu. Enin ränsistynyt kaikista tarkastamistamme oli Muuannon kylässä Suistamon pitäjää. Kuvasta voi selvästi huomata rakennuksen yksinkertaisen ja tökerön tekotavan; rukouskappelin katolla nähdään vielä risteyksessä pilareita, mutta tornin katto on täydelleen hävinnyt.

Onpa vielä yksihuoneisia kappeleita eri osissa Itä-Karjalaa. Panemme tähän kuvan hyvin tyypillisestä tällaisesta "tshasounnasta", jonka tapasimme eräässä Mantsinsaaren talossa, talollisen F. Stjukin - Sidorowin omistamassa. Tämä pieni kappeli oli rakennettu peltotien viereen ja sen pohja-ala oli ainoastaan 3x4 m. Se oli kokoonkyhätty vaan tolpista ja laudoista ilman kivijalkaa, jonka tähden se arvelluttavasti kallistui toiselle syrjälle. Sisällä oli öljymaalaus kuvaava Kristusta ristinpuussa, sitä paitsi siellä säilytettiin savustusastioita ja koreasti kirjailtuja käsiliinoja eri mallisia. Tässä kuvassamme nähdään kappelin omistaja — Feodor Stjukin - avopäin palvomassa Kristuskuvaa; kappelin sisään mennessään hän aina paljasti päänsä. Tämän tshasounnan rikas ulkopuolinen kattokoristelaite on erittäin kaunis ja hyvin tehty, ja kupu eriskummallisine risteineen näyttää erittäin sirolta.

* * *

Nämät tässä selostetut niin lukuisina Itä-Karjalassa esiintyvät kappelit, joilla lienee tuhansia vastineita rajan itäpuolella, tekevät ehdottomasti elokkaan ja omituisen vaikutuksen ensi kerran näkijään. Vanhemman itäkarjalaisen sivistyksen komeina edustajina ovat nämät oikeauskoiset kappelit sitäpaitsi mieltäkiinnittäviä tutkimuksen esineitä.
Gösta Grotenfelt