Pyöräretki 18.10.2015 reitillä Lappeenranta - Kansola - Konnunsuo - Lappeenranta

Sunnuntaiaamuinen näkymä Kaarnantieltä Lyytikkälän kyläaukeille

Näkymä Kansolan sillalta Lauritsalan suuntaan

Näkymä Kansolan sillata Nuijamaan suuntaan

Suomen ehkä kansainvälisimmän maaseutukylän kyltti Ruokolasta
tulevan tien varressa

Joutsenon vastaanotto- ja säilööottokeskus entisessä
Konnunsuon vankilassa

Ympärillä leviaa komea suomalainen peltomaisema

Konnunsuon entinen koulu

Kolkkoja ovat majoitusrakennukset

Sunnuntaisen pyöretkeni tavoitteena oli käydä kuvaamassa kaksi lakkautettua entistä kyläkoulua. Polettuani Nuijamaalle vievää tietä Lempiälään poikkesin Nuijamaantieltä Mäenpääntielle. Tien liittessä Kaarnantiehen, jatkoin sitä pitkin kohti Kansolaa. Kaunis aurinkoinen sää suosi matkantekoani jälleen, kuten lähes koko syksyn ajan. Pysähdyin toviksi ihailemaan Lyytikkälän kylän peltoaukeita, jonka jälkeen jatkoin Saimaan kanavan ylittävälle Kansolan sillalle. Koukkasin ihailemaan myös vanhan kanavauoman vartta, jossa paikoin on edelleen käytössä vielä vanha kanavatiekin.

Jatkoin Kaarnantietä Kansolan läpi Joutsenontien risteykseen. Siellä käänsin kulkurini kohti Konnunsuota. Ruokolan kylän peltoaukeitten jälkeen edesssä siintivätkin jo Konnunsuon entisen vankilan rakennukset. Kävin siellä kerran Konnunsuon toimiessa vielä vankilana. Tutustuimme noin 25 vuotta sitten vankilan toimintaan oppilaiden kanssa. Muutama vuosi myöhemmin yritin viedä sinne lakitiedon kurssilaisia, mutta tässä välissä olivat ohjeet muuttuneet. Vankila ei ottanut enää vastaan vierailevia oppilasryhmiä. Ilmeisesti viranomaisten mielestä saattaisi joillekin nuorille pelkän vierailun perusteella syntyä liian hohdokas kuva "kiven sisällä" olosta.

Kuvasin aluksi lakkautettua Konnunsuon koulua peltoaukean takaa. Sen jälkeen ajelin pyörälläni ympäri - ämpäri vankila-aluetta, joka on siis nykyisin pakolaisten vastaanotto- ja säilöönottokeskus.  Entinen vankila ei ole kyllä miellyttävin asuinpaikka, mutta sen ympäristössä on mahtava luonto laajoine peltoaukeineen. Pakolaisten "discomusiikista" pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet, jotka ovat leirityneet osittain jopa vankilan maatilarakennusten väliin. Ajoittain satoihin lintuihin nousevat parvet kohoavat ilmaan nostaen "discomusiikin" volyymia huomattavasti. Jututin muutamia pakolaisia, kaksi heistä oli Aleppon kaupungista, Syyriasta. Toinen heistä olisi ulkonäön perusteella käynyt supisuomalaisesta punaisine hiuksineen ja partoineen.

Kaikki vastaantulijat joko tervehtivät oma-alotteisesti tai vastasivat tervehdykseeni. Pienet pojat hakivat heti kontaktia. Lapsia näkyi paljon, ja lastenrattaita oli talojen edessä. Koko alue oli erittäin rauhallinen, touhu verkkaisen uneliasta, Yksi ainut isohko miesporukka näkyi olevan koolla, seisoskeli sisääntuloportin luona.

Vierailu paikallisessa kuppilassa oli mielenkiintoinen. Hinnasto oli suomen lisäksi arabiaksi. Kuppilan omistaja oli tyytyväinen pakolaisiin, kehui heitä ja haukkui suomalaiset rasistit, oli todella vihainen näille. Hänellä ei ole ollut ongelmia pakolaisten kassa, sen sijaan joskus kantaväestön kanssa. Nämä paikalliset/muualta tulleet  rasistit kuulemma käyvät aika ajoin liimailemassa kuppilan vessaan ja muualle natsimerkkejä ja jättävät rasistisia lehtisiä. Omistaja kertoi tekevänsä niistä aina rikosilmoituksen. Poislähtiessäni paikalle ilmeistyi moottoripyörineen liivijengi. Huikkaisin heille lähtiessäni, että ottakaa romuillanne polkupyöräni kiinni...

Konnusuolta vie kilometrien pituinen viivasuora tie kohti Lappeenrantaa. Kivisaaren kohdalla on tien vieressä Lentolaivue 12:n muistomerkki, jonka huomasin tällä kertaa ja kävin kuvaamassa. Soskuan sulun jälkeen piipahdin vielä ottamassa kuvan kanavan varressa olevasta neuvostoliittolaisten sotavankien muistomerkistä. Sen jälkeen alkoikin paluumatkan loppuosa lievässä vastatuulessa.

Ps. Toinen aikomistani kyläkoulujen kuvauksista tyssäytyi nykyisten omistajien kuvauskieltoon.

Lisämajoitustilaa on saatu teltoista

Entisisä vankilarakennuksia, nykyisiä pakolaisten majoitustiloja

Taustamusiikista pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet

Myrän mutka Nuijamaalla (Päivitetty 13.3.2016)

Komean jylhä näkymä Myrän mutkan uloimmasta pussista
Pankanmäeltä, Myräntien varrelta

Saavumme My[y]rän kylään

Lauantaisen pyöräilyni kohteena oli 18.7.2015 itärajassamme oleva ns. Myrän mutka. Tuo Nuijamaan kirkolta itään kurkottava kuhmu on aina herättänyt Suomen itärajaa kartalta katsoessani mielessäni kysymyksiä. Miten tuo mutka on muodostunut ja mitä tuolla mutkassa on? Kiersin tällä kertaa reittiä Nuijamaa - Pohjola - Myrä - Hiiri - Parja - Kattelus - Kouvola - Ruokola - Kaarna - Kokkila - Nuijamaa. Myrän mutkan kylistä jäi kulkematta tällä kertaa Kontu. Otin matkalta joitakin kuvia, mm. Myrän kylässä olevasta pienestä muistomerkistä, kyläaukeista ja näkymän Pankanmäeltä, joka on Myrän mutkan kaukaisin kolkka. Hiljaiselta vaikuttivat kylätiet tämän pussin pohjalla. Muutamia kyläläisiä löysin kuitenkin juttukaveriksi Hiiren kylällä. He kertoilivat sotien jälkeen vielä 1950- ja 1960-luvuilla keränneensä metsistä sotilaskypäriä, pikakiväärin lippaita jne. Tykistökeskityksissä ja muissa sotatoimissa kaatuneiden suomalaisten kuolinpaikkoja löytyi silloin vielä  risteillä merkittyinä puiden kylkiin. Metsistä löytyy kuulemma vieläkin juoksuhaudan pätkiä ja konekivääripesäkkeitä.

Tuon Myrän kylän nimi on vuoden 1935 kartassa Myyrä ja kylässä oleva järvi Myyräjärvi, joten Hiiren ja Myyrän kylät rajautuivat toisiinsa. Myrä-sukunimen ja kylännimen alkuperästä löytyy perusteellinen selvitys täältä.

Hiiren tienhaara My[y]rän kylässä

Rajalinjan muotoutuminen Nuijamaalla

Moskovan rauhansopimuksessa 1940 vahvistettu rajalinja noudatteli pääosin Uudenkaupungin rauhan rajaa vuodelta 1721. Nuijamaan pinta-alasta ja sen väestön asuinalueista jäi yli puolet luovutetulle alueelle. Kirkonkylä jä rakennuksineen rajalinjalle, tosin tälle puolelle rajaa. Raja kulki linjalla Rapattila - Sorvali - Räihä - Myrä - Kontu. Lopullisesta rajalinjasta oli pitkään kuitenkin epätietoisuutta. Neuvostojoukot miehittivät 21.3.1940 lähes koko pitäjän alueen aina Suikkia, Kokkilaa ja Marttilaa myöten. Huhtikuussa tilanne jatkui epäselvänä. Lopulta kesäkuussa 1940 rajalinjaa saatiin sovittua ja Nuijamaan kirkonkyläkin palautui Suomelle. Niinpä kesäkuun 30. päivänä Nuijamaan  miehityksen jäljiltä huonoon kuntoon jääneeseen kirkkoon kokoontui parisataa nuijamaalaista talvisodan sankarivainajien siunaustilaisuuteen. Elokuussa 1940 viimeiset kontulaisetkin pääsivät palaamaan kotitaloihinsa

Rajalinjan epätietoisuuden syynä oli Moskovassa tehdyn rauhansopimuksen liitteenä olleen kartan suuri mittakaava (1: 1050 000). Se jätti tilaa runsaasti tulkinnoille. Suomalaiset saivat neuvostoliittolaisten  ehdotukset uudesta rajalinjasta Viipurissa 3.4.1940 uusine karttoineen (tällä kertaa mittasuhde oli 1: 100 000). Uusi rajalinja kulki kyseisessä ehdotuksessa mahdollisimman lännessä. Sen mukaan Nuijamaan kirkonkylä olisi kuulunut Neuvostoliitolle. Nuijamaan kirkonkylän ja monia muitakin kunnan alueita, pelasti rajasekakomitean suomalaisen puheenjohtajan, geodeetti Ilmari Bonsdorffin oivallus. Hänen ehdotuksessaan annettiin molempien maiden geodeeteille tehtäväksi määrittää teoreettinen rajaviiva , joka sitten olisi rajankäynnin peruste. Näin sovittiinkin, molempien maiden geodeetit suorittivat mittaukset ja rajalinja vedettiin sen mukaan Nuijamaan kirkonkylän kohdalla järven etelärannalle. Rajalinja jäi näin ollen huomattavasti idemmäksi ja etelämmäksi, kuin neuvostoliittolaisten antamassa ehdotuksessa. Sekä Nuijamaan kirkko että pappila ( Marko Tikan mukaan näin, mutta tuon ajan kartta väittää pappilan sijainneen muutama sata metriä rajalinjan väärällä puolella???) jäivät sen mukaan Suomen puolelle. Nuijamaalaisille iloisesta uutisesta kertoi oheinen Etelä-Saimaa-lehti kesäkuun 2 päivänä 1940.

Myrän mutkan synty

Myrän peltoaukeita

Hiiren kylätie

 Molempien maiden geodeettisten mittausten perusteella Enson teollisuusalue kuului reilusti Suomen alueelle. Ulkoasianministeri Vjatseslav Molotov oli ilmoittanut kuitenkin Suomen silloiselle Moskovan suurlähettiläälle Juho Kusti Paasikivelle 10.4.1940, että Enson asema ja tehdas jäävät Neuvostoliiton puolelle. Enson luovuttamisen estämiseksi suomalaiset tekivät lukuisia maanvaihtoehdotuksia, mutta neuvosto-osapuoli pysyi tinkimättömänä. Heille oli kuitenkin tapahtunut pieni huolimattomuus aikaisemmin. Enson kohdalla olisi pumppuasema vesitorneineen jäänyt Suomen puolelle. Niinpä Neuvostoliitto esitti aluevaihtoa. Suomi luovuttaa pari neliökilometriä lisää maata Ensosta, ja saa vastineeksi alueen jostakin muualta. Suomalaiset olisivat halunneet vastineeksi Koitajoen vartta Ilomantsista, mutta tähän Neuvostoliitto ei suostunut. Neuvostoliittolaiset tarjosivat palan maata Nuijamaalta. Alue oli 18 neliökilometrin laajuinen alue Nuijamaan kirkonkylän ja Konnun välistä. Paasikivi sai valtuudet sopia aluevaihdosta. Lopullinen rajalinjasopu syntyi kuitenkin vasta heinäkuussa 1940, kun Suomi sai vielä kahdeksan neliökilometria lisämaata Paavolan alueelta Nuijamaalta. Yritin karttojen avulla selvittää, missä tuo Paavolan alue tarkalleen on, mutta en siihen saanut selvyyttä. Paikalliset asiantuntijat, kertokaa blogistille, missä tuo alue sijaitsee?

Tiedustelu- ja kaukopartiomatkojen lähtöalue

Hiiren peltoaukeita

Itään pistävä Myrän alue muodostui välirauhan aikana suomalaisen tiedustelutoiminnan lähtöalueeksi. Seudun erämainen, louhikkoinen ja vaikeakulkuinen maasto selittänee maantieteellisen sijainnin lisäksi sen suosiota lähtöalueena. Esa Anttalan kuuluisaksi tulleen romaanin Hopeaa rajan takaa (josta tehtiin vuonna 1963 elokuva, pääosassa mm. Spede Pasanen) tapahtumat alkoivat juuri Myrältä 4.6.1941. Kolmimiehinen partio, Toivo Paavilainen, Urpo Lempiäinen (= kirjailija Esa Anttala, 1917 - 1977) ja Eugen (Ese) Wist lähtivät pitkälle hopeanhaku- ja tiedustelumatkalle. Miehet kävivät onnistuneesti hakemassa Wistin perheen kätketyt hopeat Uudenkirkon Rieskjärveltä, perheen kesämökin läheisyydestä.

Esa Anttalan kirjan kansi

Matka kesti 13 vuorokautta ja kilometrejä kertyi 245, melkoinen suoritus siis. Samoihin aikoihin lähti jälleen uusi partio Myrältä, kokeneet kivennapalaiset partiomiehet Ilmari Tolvanen ja Arvo Mörö. Myrän maasto oli tullut heille tutuksi kahdeksan tiedustelumatkan aikana edellisenä kesänä. Mörö ja Tolvanen palasivat onnistuneelta matkaltaan,  jälleen Myrän kautta,  viikon päästä. Myrän seutu koitui sekä Tolvasen että hopeanhakumatkalla mukana olleen Toivo Paavilaisen kohtaloksi. Nämä kaatuivat Myrän maastossa 19.7.1941. Tolvanen oli tuomassa partiotaan 19 päivän matkalta Länsi-Kannakselta.

Lähteet:
Kaino Rastas (1997): Salaista tiedustelua. osa VII. Rautulaisten Lehti 3/1997.
Marko Tikka (2008): Kanavan kansaa, rajan väkeä. Nuijamaan historia 1860 - 1989 (203 - 204)
Juha Pohjonen: (2008): Nuijamaan kirkonkylän pelastuminen. Teoksessa Kanavan kansaa, rajan väkeä (213 - 214)

Pahimmillaan Suomen itäraja olisi siirtynyt huomattavasti lännemmäksi Nuijamaan kohdalla, aina Ruokolan kylän reunaan