 |
| Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen, viime tingassa hylätty kansikuva, jonka suunnitteli Björn Landström |
Joulukuun alussa 1954 markkinoille tullut Väinö Linnan sotaromaani “Tuntematon sotilas” ravisteli suomalaista kirjallista maailmaa heti ilmestyttyään. Ensimmäisenä siitä kirjoittivat arvostelunsa Helsingin ja Turun sanomalehdet ja muutamat aikakauslehdet. Saimaan rannoilla ilmeisesti haluttiin seurata jonkin aikaa sivusta sannan heittelyä kulttuurivaikuttajien hiekkalaatikolla, kunnes tammikuun toisella viikoilla rohjettiin tarttua kynään. Paikallinen sanomalehti Etelä-Saimaa pureutui aiheeseen nimimerkki Urmakan kolumnilla 11.1.1955. Urmakka oli antanut kirjoitukselleen sen sisältöä hyvin kuvaavan otsikon Kiista tuntemattomasta sotilaasta. Siinä kirjoittaja esittelee kirjasta lehtien palstoilla käytyä keskustelua, mutta tuo välissä, tosin varovasti, esille myös omia näkemyksiään. Kokosin lainauksia Urmakan tekstistä, jonka hän aloittaa seuraavasti:
Väinö Linna kuuluu olevan tamperelainen automies, mutta hän on paljon muutakin päätellen, että hänen ”Tuntematon sotilaansa” (WSOY) on herättänyt kansan keskuudessa ”jokamiehen kiistan”. Varsinkin lottina toimineet henkilöt ovat Linnalle käärmeentyneet, eikä suinkaan aiheetta, sillä hän antaa kirjassaan sen käsityksen, että tyttäremme kävivät rintamalotiksi yksinomaan henkilökohtaisista pyyteistä – päästäkseen naimisiin. Monessa kohden tässä paksussa romaanissa ei lotista puhuta, mutta kun sanlasku sanoo, että ”paha kello kuuluu kauemmaksi kuin hyvä kello”, niin nuo muutamat kohdat ovat herättäneet arvostelua ja pahennustakin
Tämän jälkeen nimimerkki Urmakka esittelee lehdissä aikaisemmin ilmestyneitä arvosteluja. Kotimaa-lehden arvostelusta hän toteaa näin:
Olimme aikalailla ällikällä, kun ”Kotimaa” kiirehti julkaisemaan siitä suorastaan yllättävän arvostelun. Siitä huolimatta, että arvostelija ilmeisesti oli tietoinen romaanin alkuvaiheista, osoitti se kirjoittajan rohkeutta. Julkisestihan kerrotaan, että Otava ja Tammikaan eivät uskaltaneet ottaa tätä ”rohkeaa” teosta julkaistavakseen.
Myös kirjailija Ilmari Turja antoi myönteisen arvion kehuen ennen kaikkea sitä, että kirja oli loistavasti kirjoitettu. Turjan mukaan sen allekirjoittavat kaikki tavalliset miehet. Tapasipa kenen tahansa, niin jokainen vakuuttaa, että häneltä meni yö tai kaksi pilalle tämän kirjan parissa. Myös Iltasanomien Kalle Salolta kirja sai kehuja, joita Urmakka lainaa:
Tässä on vihdoinkin se tuntematon rivimies, jota sotakirjallisuus on iät päivät ähkien synnyttänyt, se karkea sotilas, jonka ihmisyys on niin kovan kuoren sisässä, että äidit ja morsiamet sitä hevin tunne omakseen.
Tämän jälkeen Urmakka toteaa turkulaisen ”kristillis-siveellis-isänmaallis-vanhoillis-lapualaisen” Uuden Auran antaneen kirjalle ensimmäisen ”luunapin” ja jatkaa Toini Havun kielteisellä arviolla Helsingin Sanomissa 19.12.1954. Havun arvostelusta hän toteaa, että jokainen joka on lukenut sen,
on jäänyt ihmettelemään, kuinka Toini Havu on niin harvinaisen perusteellisesti selvillä myös sotilaallista asioista. Hän toi esille teoksen mahdottomuuden ”Purnaajan sota”-nimisessä arvostelussaan niin väkevästi, että varmaan moni entinen suojeluskunnan valistusohjaaja tunsi hienoista kateutta.
Toini Havun kielteisen arvion jälkeen Urmakka esittelee jääkärimajuri Paul Marttinan negatiivisen kirja.arvostelun ”Tuntemattomaksi tehty sotilas”, samoin tohtori Seppo Simosen Yhteishyvässä julkaistun arvostelun ”Väärä tuntematon sotilas”. Edellä mainituissa kriittisissä arvioissa moititaan kirjailija Linnan lotista antaman kuvan ohella hänen kielteisenä pidettyjä kuvauksia upseereista, sotilaspapeista ja alati purnaavista sotilaista. Joissakin arvosteluissa suoranaisesti solvattiin kirjailijaa ja hänen kuvaamansa yksikköä. Urmakan mielestä kirjailija kuitenkin tuntee, mitä on suomalaisten sotilaiden käymä sota:
Kyllä hänen porukkansa venkoilusta ja purnaamisesta huolimatta sotii siinä kuin muukin armeija.
Artikkelin lopusta löytyy Urmakan oma yhteenveto kirjasta:
Tavallaan niin kielteiset kuin myönteiset arvostelijat ovat oikeassa. Tämä suuri sotakirja on näet kirjoitettu niin, että se koskee jokaiseen lukijaan ja ei jätä kylmäksi eli haaleaksi. Se panee lukijan oppositioon tai myötätuntoon aina sen mukaan, minkälainen asianomainen on henkiseltä kokoonpanoltaan ja kokemuksiltaan. Tämä kirja – jos mikään – koettelee lukijan maailmankatsomusta
