Tyttöni, tyttöni mun, o-o-olethan sinä mun…Markkinahumua uudella kauppatorilla lokakuussa 1956

Lappeenrannan uudella kauppatorilla oltiin kyynärpäätuntumassa syysmarkkinoilla 1956.
Kuva: Lappeenrannan museot / Y. Sironen.

Monipolvinen koosteeni Lappeenrannan kauppatorin vaiheista saa nyt viimeisen silauksen, ainakin toistaiseksi. Kirjoitin aikaisemmin lähtötunnelmista satamatorilla, ns. Jaaakkolan kirkon ja muiden satamatorin rakenteiden "tuomioperjantaista", uuden kauppatorin ja -hallin valmistumisesta ja niiden toiminnan alkamisesta uudella paikalla Kisakentällä. Viimeisenä tarinana on kuvaus ensimmäistä markkinoista uudella torilla lokakuussa 1956. Koosteeni perustuu nimimerkki "Ratten" artikkeliin. Se kuvaa erittäin hyvin lapsuuteni aikaista, jo lähes tyystin kadonnutta markkinatunnelmaa, joka eli vielä vahvana 1960- ja 1970-luvuillakin. Olen sitä yrittänyt löytää viime vuosina torilta markkinoiden aikana, mutta olen ollut koko ajan kadonneen jäljillä. Poissa ovat helppo-Heikit, huviteltat, pelipöydät ja haitarinsoittajat. Markkinaväkikin on huomattavasti harvemmassa parveilemassa myyntikojujen ympärillä. Rinkelinmyyjien määrä on enää murto-osa entisestään. Poliisin "pahnoillakaan" ei enää ole markkinapäivinä tungosta, tai jos on, lehdet eivät siitä kerro. Oi ja voi!

Etelä-Saimaa 26.10.1956

Ensimmäiset syysmarkkinansa uusi tori koki 25-26.10.1956. Etelä-Saimaa kuvasi markkinatunnelmia 26.10. artikkelissa ”Saas nähdä, putoaako tyttö”. Markkinavieraita oli Etelä-Saimaan mukaan sadesäästä huolimatta runsaasti, joten torilla oltiin tiiviissä kyynärpäätuntumassa. Asiakkaita houkuttelemassa oli lukuisa määrä helppo-Heikkejä, rinkelikauppiaita ja monenlaisen rihkaman myyjää. Markkinoilla oli myös huvitelttoja, joissa oli mahdollisuus tiputtaa ”tyttö ahaventen valtakuntaan” ja seurata taikurien näytöksiä. Markkinakentällä huutelivat pelipöytien hoitajat ”kymmenen markan miljonäärejä” voittamaan kahvia ja muuta tarpeellista tavaraa. Jokaisen pöydän ympärillä oli paksu ihmismuuri, joka muodostui pääosin uteliaista pikkupojista. Tämän tästä porukasta kuului naurunremakka pelipöydän hoitajan sutkauttaessa jotakin onnistunutta. Varsinkin Helppo-Heikit olivat yleisön suosiossa. Myynnissä on yhtä paria, kahta paria, kolmea paria, milloin mitäkin. Eräs Helppo-Heikeistä lupasi neljän perlon-vahvisteisen villasukkaparin päälle ”vielä ehta pariisilaiset savunharmaat navettanailonit. Ja tämän kaiken sai tonnilla". Toimittajan lähemmässä tarkastelussa myytävät tuotteet eivät tosin osoittautuneet kovinkaan kehuttaviksi.  Syksyisen kostea sää oli saanut monen helppo-Heikin äänen käheäksi. Sen verran kuitenkin kurkusta lähti pihinää, että yleisöä oli muurina pöydän ympärillä.

Ryijyjen ja muiden tekstiilien kauppakojuja kierrellessä toimittaja toteaa: "Nuo iänikuiset ”Tuhkimot” ja muut ”Joutsenet” saivat kyllä torilla kävelijän taas kerran huokaisemaan sitä pimeyttä, mikä kaikesta valistuksesta huolimatta vielä vallitsee kodinsisutuksen alalla." Kyyrölän pottien myyjiä löytyi torilta vain pari kappaletta, Kylmäkoskelle siirtyneitä (Allekirjoittaneen kommentti: Yllättävää, ettei paikallisia, Pulsan – Tanin seudun pottien /kukkopillien tekijöitä olisi tämän mukaan ollut torilla lainkaan). Heillä oli kauppa kuulemma käynyt erittäin hyvin. Viipurin rinkelin kauppiaita oli torilla vaikka millä mitalla. Niiden myyntikojuja oli rivissä kahden puolen toria ja useimmat markkinavieraat poistuivatkin torilta markkinarinkeli tai pari kainalossaan. Markkinahulinan keskellä kaikui vielä kaiken kruununa sokean haitarinsoittajan sävelet:

Tyttöni, tyttöni mun, o-o-olethan sinä mun…

Ps
 Kävin päivällä kauppahallissa ja totesin toiminnan siellä vaipuneen lähes "ruususen uneen". Paljon oli tyhjää tilaa tarjolla.

Lappeenrannan uusi kauppatori ja -halli avajaispäivänä 29.9.1956

Tuhannet lappeenrantalaiset riensivät sateisena syyskuisena maanantaiaamuna tutustumaan uuteen
kauppatoriin ja -halliin. Kuva: Lappeenrannan museot/Kuvapaja

Lappeenrannan alati muuttuvan kaupunkikuvan historiassa valkeni eilen jälleen uusi aamu, uusi alku. Yhden jos toisenkin kaupunkilaisen askeleet suuntautuivat lokakuun (sic!) hiljaisessa tihkusateessa entiselle Kisakentälle, jolla nyt oli vilinää ja vilskettä. Uudella torilla tehtiin ensimmäisen kerran kauppaa, keskusteltiin ja pohdittiin, moitittiin ja kiiteltiin, kukin makunsa ja mielensä mukaan

Näillä sanoilla aloitti Etelä-Saimaa-lehdessä nimimerkki ”Ratte” artikkelinsa juuri avatun Lappeenrannan kauppatorin ja kauppahallin tunnelmista 30.9.1956.  Kisakentällä oli kaupankäynti alkanut edellisenä päivänä.  Kokosin lehden puolen sivun mittaisen artikkelin pohjalta koostetta avajaispäivästä.

Kauppahallin käytävällä oli avajaispäivänä suunnaton tungos.
Kuva: Lappeenrannan museot/Kuvapaja

Vaikka avajaispäivä oli sään puolesta huono ja maanantai oli yleensä viikon heikoin toripäivä, nyt tori kuhisi elämää. Useimmat eivät kuitenkaan ostaneet juuri mitään, vaan tyytyvät katselemaan ja kiertelemään.  Torilla kaupunkilaiset totesivat yksimielisesti, että sen uusi asfalttipohjainen torikenttä oli ehdottomasti siistimpi kuin entinen satamatorin kenttä. Torimyyjät antoivat sen sijaan kritiikkiä tilanahtaudesta. Kullekin myyjälle annettu tila oli pienempi kuin entisellä torilla. Niinpä ei saanut niin hyvin esille kuin aikaisemmin. Kauppahallin tiloissa oli suunnaton tungos. Jälleen tuli arvostelua liian ahtaista tiloista: ”Liian kapea, kerrassaan kapea”, kuultiin käytävillä.  Myös hallin tekstiilikauppiaat valittivat myyntipaikkojensa pienuutta. Lisäksi heitä vaivasi varastotilojen puute. Halliin ei oltu rakennettu minkäänlaista varastoa heitä varten  ja monet hallipaikat jäivätkin tämän takia varaamatta tilojen vuokrausta varten pidetyssä huutokaupassa. Myyntipöytien pienuus askarrutti lisäksi varsinkin vihannesten myyjiä.

 

Torivalvoja Artturi Kola risti ahtaan hallikäytävän "purnausten kujaksi".
Kuva: Lappeenrannan museot/Kuvapaja

Sen sijaan kalakauppiaat olivat tyytyväisiä. Entisessä hallissa heille ei ollut varattu lainkaan tiloja. Lihakauppa kävi hallissa kuin siimaa avajaispäivänä ja toimittaja arveli kauppahallin muodostuvan pahaksi kilpailijaksi lihakaupoille hyvän sijaintinsa ansiosta. Lihakauppiaita varten oli hallissa kylmävarastot, joten lihatuotteiden säilyminen ei ollut enää ongelma.

Lehti kyseli kiireisen avajaispäivän tunnelmia myös torivalvoja Artturi Kolalta. Hän oli jo ristinyt hallin käytävän ”purnausten kujaksi” kuunneltuaan koko aamun kaupunkilaisten valituksia.

Omana arvionaan ”Ratte” toteaa lopuksi:

Uusi tuntuu ainakin aluksi jollakin tavoin kylmemmältä, liikemiesmäisemmältä, mutta elämänmeno on sellaista, että menneitten asioitten muistelussa on ruusunhohtoinen väri – ne huonot puolet unohtuvat pian.