Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhoitettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauhoitettu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lemin kiikkuva eli heiluva kivi

 
Lemin kiikkuva kivi

Lemin vuonna 2009 ilmestyneen historian nimeksi on annettu osuvasti Pitäjä ison kiven takana. Jokaiselle, joka Lemin alueella liikkuu, tulevat tutuiksi lukemattomat  isot siirtolohkareet, joita riittää peltoaukeille, teiden varsille, järvien rannoille ja metsien keskelle. Lemi oli aikoinaan valtaväylistä syrjässä elelevä, omalaatuisen paikallismurteen omaava ja pientilavaltainen pitäjä. Kunta on tullut tunnetuksi myös perunanviljelystä, särästä, neliäänisestä kirkkolaulusta ja konservatiivisuudesta. Muun maailman murheista erillään elävää lemiläistä kuvaa hyvin tuttu sanonta  "Lemi etäelt, iso kive takoa" .
Kiven alle väkipyöräksi asennetun tukin päällä istuu epävirallinen avustajani

"Kotiseutumatkallani" 16.8.2015 kävin  kuvaamassa yhtä kuuluisinta lemiläistä kulkukiveä eli tonnien painoista siirtolohkaretta, jonka tällainen "huru-ukkokin" sai keikkumaan. Noista siirtolohkarekivistä kerrottiin aikoinaa lukuisia tarinoita. Niiden mukaan jättiläiset tai hiidet olivat heitelleet niitä milloin missäkin tarkoituksessa tai esimerkiksi kirkkoja tuhotakseen. Tutkimus on kuitenkin osoittautunut ne jääkauden kuljettamiksi siirtolohkareiksi. Osa kivistä on kulunut pyöreähköksi ja ovat usein eri kivilajia, kuin ympäristön kalliot. Nämä ovat saattaneet kulkeutua kaukaakin nykyisille paikoilleen. Osa taas on selvästi samaa kivilajia kuin ympäristön kalliot. Tällaiset ovat yleensä lohenneet suuremmasta lohkareesta tai vain muutaman kilometrin päässä olevasta kalliosta. Lemin Ahtialassa Mansikkamäentien varrella on tällainen suurehko, kulmiltaan pyöristynyt siirtolohkare, joka on pysähtynyt kallion päälle siten, että sitä on helppo melko  vähäisinkin voimin liikuttaa ja  kiikuttaa. Paikalle on tuotu ystävällisesti sopivankokoinen tukki, jota vipuvartena käyttäen kiikuttaminen onnistuu hyvin. Heiluva kivi on rauhoitettu.
Paikalla on myös "opastaulu"

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lemin koulumänty

Lemin "koulumänty"
Sunnuntaiaamuna 26.7.2015 pilkisteli pilvien välistä ajoittain aurinko, mutta melko pian taivaankannen kattoi yhtenäinen pilvimatto. Allekirjoittaneen mieli paloi kuitenkin kovasti polkupyöräretkelle eteläläkarjalaisille kyläteille, vaikka sääennuste lupaili kunnon sateita. Tällä kertaa olin valinnut lähtöpisteekseni Lemin kirkonkylän. Samalla oli tarkoitus katsella ja kuvata Lemin itsenäisyydenpolun kohteita ja poiketa metsiin katsomaan, mistä löytyisi hyviä mustikkamaita. Se minulle selvisi kiertelyni aikana, että Lemin keskustaajaman alueelta löytyy vaikka minkä verran historiallisesti mielenkiintoisia pysähtymipaikkoja. Kiersin tällä kertaa niistä vain osan. Yhtenä ensimmäisistä, samalla kun sade alkoi hiljalleen kastella varusteitani,  oli Lemin kunnantalojen väliin jäävä "koulumänty".

Lemin kunnantalon pihassa seisova "koulumänty" on  noin 4 metriä korkea, "heikossa hapessa" oleva männyn kanto. Harvoin on lahonnut kanto seisomassa kunnanviraston pihalla estämässä kunnanvaltuutettujen mersujen pysäköimista. Kanto on vieläpä rauhoitettu. Kyseinen kanto oli vielä komea mänty vuoteen 1943 saakka, mutta myrsky syksyllä 1943 kaatoi sen. Paikalle jäi muistoksi kuitenkin tämä
"Koulumänty" on seissyt Lemin kunnantalon pihalla
kantona (kaskessa?) vuodesta 1943 saakka
nelimetrinen kanto. Uutinen tapahtumasta pääsi jopa Suomen Kuvalehden sivuille. Lemillä, kuten muissakin maaseutupitäjissä, oli tapana vielä vuosisadan alkupuolellakin säilyttää vainajat kotona siunauspäivään saakka. Vainajia säilytettiin useimmiten riihissä ja aitoissa. Hautajaispäivän aamuna tuotiin vainajat, talvella reellä ja kesällä veneellä tai kärryillä, kirkolle siunausta varten. Korkea mänty oli selvä maamerkki, jonka luona pysähdyttiin ja valmistauduttiin vainajan saattamiseen kirkkomaahan. Siunaus tapahtui haudan äärellä. Kirkonkellojen kutsuessa lähdettiin arkkua kantamaan "koulumännyn" luota saattoväen seuratessa. Tätä on sanottu Lemillä - kuten paikoin muuallakin Itä-Suomessa  "koulunkäynniksi" ja tästä tulee myös nimitys "koulumänty". Kyseessä lienee arkaainen hautajaismenojen kiertoilmaisu. Koulu-sana esiintyy kuoleman yhteydessa kansanrunoudessakin.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Haukkavuori Rautjärven ja Ruokolahden rajalla



Haukkavuoren laelta avautuvat komeat maisemat
Kesäloman alkamisen kunniaksi 30.5.2015 tekemäni, Rautjärvelle ja  Simpeleelle suuntautunut kotiseutumatka, alkoi Haukkavuorelle kiipeämisellä. Päivä ei ollut erityisen lämmin, mutta aika ajoin aurinko palkitsi säteineen vuorelle kavunneen kulkijan. Jyrkkiä rinteitä noustessa pukkasi ajoittain hikeä pintaan, mutta vuorelta avautuvat upeat maisemat, käen kukunta ja lukuisten lintujen iloinen sirkutus metsässä kertoivat, että kiipeäminen kannatti. Satakielen laulua jäin kyllä kaipaamaan.

Informaatiotaulu Haukkavuoresta

Haukkavuoren luontopolku on 4,4 kilometriä pitkä. Reitin alussa on laavu, taukokatos ja infotaulu reitistä. Luontopolku on suhteellisen hyvin viitoitettu ja merkitty puihin oransseilla ja sinisillä merkinnöillä. Noin kahden kilometrin jälkeen on polulla epäselvä risteys. Syynä on ilmeisesti paikalla tehty metsänhakkuu, joka on poistanut osan merkinnöistä. Risteyksessä valitaan kahdesta polusta taaempi. Polku soveltuu hyväkuntoisille ja haastavaa reittiä hakeville. Kapea polku mutkittelee metsässä, sateella liukkaiden kallioiden päällä ja polulle kaatuneiden puiden välissä. Reitin varrella on jyrkkiä nousuja ja runsaasti korkeusvaihteluja. Monissa jyrkissä paikoissa on aikoinaan tehdyt portaat. Nyt niistä merkittävä osa on jo heikossa kunnossa ja paikoin ne ovat myös luhistuneet. Polku vaatii kulkijalta sekä kuntoa että ketteryyttä.
Polun lähtöpisteessä on informaatiotaulun lisäksi vessat ja kota

Polku kulkee Haukkavuoren ympäristössä hyvin vaihtelevassa ja ajoittain lehtomaisessa metsässä. Reitin alkupisteeltä noustaan vajaat 80 metriä Sarajärven pinnasta kohoavalle Haukkavuorelle. Sen laelta avautuvat huikaisevat näkymät kauas horisonttiin. Jylhät maisemat, syvänsinisenä siintävät järvet, vihreät metsät ja käkkäräiset männyt kalliolla kruunaavat supisuomalaisen maiseman. 

Haukkavuori on Etelä-Karjalan maakunnan korkein piste. Sieltä on äkkijyrkkää pudotusta alhaalla kimmeltävälle Sarajärvelle lähes 80 metriä. Ympäristössä olevat järvet ja lammet ovat myös huomattavasti merenpinnan yläpuolella, mm. Sarajärvi 93 metriä ja Saarlampi 105 metriä. Haukkavuoren laki on kaiken kaikkiaan 172 metriä merenpinnan yläpuolella.

Tästä se taivallus alkaa

Sarajärven rannasta jyrkänteisenä pystyseinänä kohoava Haukkavuori hallitsee järvimaisemaa. Eteläreunan osittain hioutuneet jyrkänteet ovat sekä morfologisesti että maisemallisesti upeita. Alueen, jonka pinta-ala on yhteensä 119 hehtaaria, metsäosa on lehtipuuvaltainen, osittain kosteapohjainen sekametsä. Valtapuina ovat järeät koivut ja haavat. Suuria mäntyjä ja kuusia esiintyy alueella harvakseltaan. Lahopuita on alueella paikoitellen hyvinkin runsaasti. Lisäksi aluekokonaisuuteen kuuluu muutamia pieniä soistumia, purolaakso ja lähde. Haukkavuori on luokiteltu Etelä-Karjalan arvokkaimpiin kallioalueisiin. Alueen metsät ovat vaihtelevasti käsiteltyjä. Vuoren jyrkänteen alla on vaahteralehto. Maa-aineslain nojalla on alueesta suojeltu noin 85 %. Siitä on 26 hehtaaria  (22 % alueesta) on hankittu valtiolle luonnonsuojelualueeksi.


Haukkavuori on ollut myös historiallinen rajapyykki.  Valtakunnan raja on kautta vuosisatojen kulkenut näiden seutujen halki, ainakin neljä kertaa. Vanhan Ruotsin ja Novgorodin ensimmäinen virallinen raja määriteltiin Pähkinäsaaressa vuonna 1323 ja sen linja noudatti kaakosta alkaen maastoa Pajarin Pitkäjärvi - Ylimmäinen - Laikkolammet - Torsansalon tienvarren rajamerkki - Pallaitniemi - Torsanvuori - Haukkavuori. Samaa linjaa ovat Rautjärven kohdalla noudattaneet myös Täyssinän (1595) ja Uudenkaupungin (1721) rauhan rajat. Torsanvuoressa (jonka tarkastaminen jäi seuraavaan kertaan) ja Haukkavuoressa nähtävissä olevat vuosiluvut sekä rajan suuntaa osoittavat merkit ja valtakunnan tunnukset ovat Uudenkaupungin rauhan perua rajankäynti vuodelta 1722. 
 
Rajamerkintä vuodelta 1722
Haukkavuori on ollut pitkään  myös kuntien rajapyykkinä. Aikaisemmin siellä yhtyi kolmen kunnan, Ruokolahden, Rautjärven ja Simpeleen rajat. Nykyisin se on kahden kunnan eli Rautjärven ja Ruokolahden rajana. Haukkavuoren luoteis-pohjoisosa kuuluu Ruokolahden kuntaan, mutta muilta osin se kuuluu Rautjärven kuntaan.

Informaatiota vuoren laella usealla kielellä

Haukkavuoren ydinalueen lahjoitti Etelä-Karjalan maakuntaliitolle vuonna 1962 Pohjoismaiden Yhdyspankki (PYP). Etelä-Karjalan maakuntaliitolta se siirtyi niin ikään lahjoituksena Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle vuonna 1989.

Käkkärämänty vuoren päällä
Ajo-ohje:
Haukkavuorelle on Simpeleeltä matkaa n. 14 km. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Ennen Sarajärven kylää on vasemmalle viitta "Haukkavuori".

Haukkavuoren parkkipaikka löytyy osoitteesta Haukkavuorentie 235 56800 Rautjärvi 

 
Jyrkimpiin polun kohtiin on rakennettu portaita

Mutta paikoin portaat ovat jo luhistuneet
Upeita näkymiä riittää polun varrella
Kyllä tämäkin kansallismaisemasta käy
 
Ja vielä lisää
Ja tässä yksi näkökulma
 
Viitoitusta



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hämmäauteensuo

 
Hämmäauteensuon informaatiotaulu

Sekä syksyn 2013 että syksyn 2014 aikana olen useita kertoja pyöräillyt Hämmäauteensuolle. Tämä suo sijaitsee noin 8 kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta Vainikkalaan vievän tien länsipuolella. Suon pinta-ala on 49 hehtaaria ja se on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla ja kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan.

Olen ajanut kotoani pyörällä noin 9 kilometrin matka polun alussa olevalle parkkipaikalle ja jatkanut kuusikon katveessa olevaa polkua pitkin usvaiselle suolle ja sen jäisille pitkospuille. Etelä-Karjalan maakuntaportaalin informaatiota suosta löytyy täältä.

Suon nimen etymologia on mysteeri. Toimittaja Antti Munnukka pohdiskelee sitä blogissaan Etelä-Saimaassa  lokakuussa 2013 ja veikkaa suon alkuperäiseksi nimeksi Ämmänhauteensuota. Polun pituus on 1.5 kilometriä ja sen päätepisteessä on laavu. Polun pitkospuut on uusittu syksyllä 2014.

Alla loka-marraskuussa 2013 ja 2014 sekä toukokuusssa 2015 polun varrelta otettuja kuvia.
Polun alkupää kulkee kuusikossa
Kuusikossa kulkevaa polkua

Kuusikkopolkua

Suonäkymää
Polun päätepisteessä on laavu
Hämmäauteensuo marraskuisessa räntäsateessa
Pitkospuuta
Pitkospuut marraskussa 2014

Pitkospuut marraskuussa 2014
Pitkospuut toukokuussa 2015

Polttopuita tarjolla!
Syksyllä 2014 uusitut pitkospuut toukokuun auringossa

Alue on luonnonsuojelualuetta. Eli puu maatuu, mihin se kaatuu.