Ilomantsi, Lauritsala ja Katri Vala

Mitä yhteistä on Ilomantsilla ja Lappeenrannalla muuta kuin pitkä raja Venäjän kanssa ja kuuluminen itäiseen Suomeen? Tämäkin kysymys nousi mieleen liikkuessani syyskuun alussa Ilomantsissa. Ainakin joitakin Ilomantsissa juuret omaavia on muuttoliikkeen tuomana saapunut eteläisen Saimaan rannalle. Tähän joukkoon kuulun myös minä. Oma ensikosketukseni willimiehen kaupunkiin juontuu kouluvuosiin. Luokkaretki 1960-luvulla, jonka aikana vierailtiin vesitornissa ja Chymoksella sekä aterioitiin Adriano Barissa (elämäni ensimmäinen pizza), jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että pakkohan tänne oli aikuiseksi kasvettuani muuttaa...

Katri Vala (1901 – 1944)

Löysin yllätyksekseni yhteyden myös erään kirjailijan elämänvaiheiden kautta. Ilomantsin pogostalla kulkiessani huomasin, että siellä sijaitsee entisellä kansakoululla Katri Vala-kulttuurikeskus, jonne johtaa Katri Valan tie. Entisen ja kaiholla muistamani työpaikkani (Lauritsalan koulukeskus) vieressä sijaitsee puolestaan Katri Valan puisto. Se oli myös ajoittain erittäin suosittu oppilaiden kokoontumispaikka välituntisin. Sinne kerääntyivät usein ”raskaiden oppituntien uuvuttamat” yläkoulujen oppilaat - ei suinkaan keskustelemaan kirjallisuudesta - vaan vetelemään ”hermosavuja”. Valvovan opettajan saapuessa kierroksellaan pihaa rajaavan muurin takaa, Luukkaanrinne pölisi, kun oppilasjoukko treenasi pikajuoksua. Harjoittelipa osa heistä rinteen pusikoissa ja notkelmissa myös maastoutumisen ja kätkeytymisen jaloa taidetta.

Se, mikä yhdistää sekä runoilija Katri Valan (Karin Alice Wadenström ) että Lappeenrannan (tai oikeammin Lauritsalan) ja Ilomantsin, on runoilijan toimiminen opettajana molemmissa kunnissa.   Katri Vala syntyi 11.9.1910 Muoniossa porvoolaissyntyisen metsänhoitaja Robert Waldemar Wadenströmin (s. 26.8.1873) ja Alexandra Fredrika (o.s. Mäki) Wadenströmin perheeseen. Perheen esikoinen Katri syntyi äitinsä kotipaikkakunnalla Muoniossa ja perhe muutti seuraavana vuonna Porvooseen. Vuonna 1905 perhe muutti Ilomantsiin. Katrin isä  kuoli vuonna 1911 ja äiti ja lapset muuttivat samana vuonna takaisin Porvooseen. Katri Vala kirjoitti ylioppilaaksi 1919 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista 1922. Tämän jälkeen hän työskenteli kansakoulunopettajana Kuopion maalaiskunnassa, Valkealassa ja Askolassa, mutta muutti vuonna 1925 äitinsä ja veljensä kanssa lapsuutensa maisemiin Ilomantsiin.

Ilomantsin vuodet 1925 - 1929

Katri Vala asui tämän talon yläkerrassa Ilomantsin vuosinaan. Talo on osa
Katri Vala-kulttuurikeskusta. Huomaa siniset ovet!

Historioitsija Ismo Björn on kirjassaan Ilomantsin historia kuvannut puolentoista sivun verran Katri Valan vaiheita Ilomantsissa. Kuntalaiset suhtautuivat Björnin mukaan  häneen kaksijakoisesti. Häntä pidettiin ilomantsilaisena, muttei paikkakuntalaisena. Katri Valan ensimmäinen runokokoelma Kaukainen puutarha oli saanut valtionpalkinnon vuonna 1924. Näin ollen hän oli jo kuuluisuus muuttaessaan Ilomantsiin kirkonkylän kansakoulun opettajaksi. Hänelle järjestettiin asunto opettaja Siiri Mekrin kamarista, jossa hän ei kuitenkaan pitkään viihtynyt, vaan muutti kevättalvella 1926 kirkkoherra Simo Okulovin vuokralaiseksi. Okulov oli tuttu mies, sillä hän oli ollut Valan isän hyvä ystävä perheen asuessa Ilomantsissa.  Vala sisusti huoneensa mustin huonekaluin ja kiinalaisin valaisimin.

Runokokoelma Sininen ovi ilmestyi vuonna 1926

Vala epäonnistui osittain opettajana. Hän ei tullut toimeen työtovereidensa, ei varsinkaan poikaoppilaiden eikä lasten vanhempien kanssa. Kerran Vala iski jälki-istunnossa ollutta oppilastaan karttakepillä niin kovaa, että oppilas oli vietävä lääkäriin. Mutta tytöt pitivät hänestä. Hänellä oli kauniita vaatteita, erilaisia kuin muilla. Vala oli kaunis, huoliteltu, hänellä oli juuri muotiin tullut leikattu ja piipattu tukka, muisteli entinen oppilas. Muistelut kertovat, miten Katri Vala kulki valkoisessa takissa kiinalaista päivänvarjoa kantaen. Porvoolainen ystävätär teetti hänelle uusinta muotia olevia leninkejä, ystävättäret Helsingistä ja Turusta postittivat silkkisukkia ja kosmetiikkaa. Kauniit hatut ja punaiset huulet jäivät monelle mieleen, mutta alasti aurinkoa ottava Vala oli monelle ilomantsilaiselle jo liikaa. Eikä hänen runoistakaan Ilomansissa silloin pidetty. Niinpä Björnin mukaan joku ilomantsilainen oli päivittäin rukoillut, että pakanallinen auringon ja maan palvelija lähtisi Ilomantsista.  Katri Valan mielestä Pogostalla ei ollut kuin neljä varteenotettavaa nuorta miestä. Pari ihastusta hänellä oli. Pogostalla huhuttiin suojeluskunnan aluepäällikön Edvin Stoltin ja Valan suhteesta, mutta se ei lopulta johtanut mihinkään.

Vala sairastui tuberkuloosiin ja oppilaat pelkäsivät sairauden tarttuvan myös heidän lapsiinsa. Kunta lakkautti Valan viran vuonna 1929. Hänet haluttiin pois paikkakunnalta. Hylkimisen taustalla oli vähäinen erilaisuuden sietokyky. Katri Vala kävi Ilomantsissa asuessaan taistelua myös kunnallisten toimielinten kanssa. Hän yritti saada kunnalta opettajan virkaan kuuluvien luontaisetujen korvauksia. Vaikka Valan vaatimus oli oikeutettu, mutta lauantaisin koontuvan rahatoimikunnan puheenjohtaja ei niitä maksanut, vaan kiusasi Valaa todeten: Saa nähdä, vieläkö tyttö seuraavana lauantaina tulee. Kun Vala neljäntenä lauantaina joutui lähtemään tyhjin käsin rahatoimikunnan luota, hän suuttui ja huusi: Tämä on jonninjoutavaa saivartelua! Haistakaaa hyvät herrat ….! Löi oven kiinni ja lähti. Lopulta hän sai korvauksen kirjallisen anomuksen perusteella. Vaikka Vala koki vaikeuksia Ilomantsissa asuessaan, hänen kerrotaan ikävöineen sinne vielä ennen kuolemaansa. Valan asuessa Ilomantsissa ilmestyi hänen runokokelmistaan yksi,  Sininen Laulu vuonna 1926.

Muutettuaan pois Ilomantsista ja toivuttuaan sairaudestaan riittävästi Vala teki matkan Rivieralle ja Pariisiin. Palattuaan kotimaahan hän asettui asumaan Helsinkiin. Vuonna 1930 Katri Vala solmi avioliiton vasemmistoradikaali Armas Heikelin kanssa. Heikel oli koulutukseltaan kemisti. Vuonna 1931 perheeseen syntyi  tyttölapsi, joka eli kuitenkin vain pari tuntia. Menetyksestä seurasi syvä masennus, joka näkyi myös hänen tuotannossaan. Perheen toinen lapsi  Mauri Henrik Heikel syntyi vuonna 1934.

Lauritsalan vuodet 1935 - 1937

Lauritsalan kansakoulurakennukset kesällä 2015. Kummassa
rakennuksessa Katri Vala asui?

 Lauritsalaan Katri Vala muutti vuonna 1935. Hän tuli Luukkaan kansakoululle alakansakoulun opettajaksi elokuussa. Valan artikkelit Tulenkantajat-lehdessä olivat herättäneet kauppalanjohtaja Santeri Jacobssonin kiinnostuksen ja sai hänet suosittelijakseen opettajan paikkaa hakiessaan. Uusi kauppalan jatkokoulu oli juuri avannut ovensa ja Katri Valaa kirjoitti koulun 22.9.1935 pidettyä vihkiäisjuhlaa varten runon. Olisiko kellään tietoa, mistä tuon runon vielä löytäisi? Luukkaan koulun opettajilla oli pula asunnoista ja tämä aiheutti pienen episodin: Kanavansuulla sijainneen Lauritsalan kansakoululla oli opettajan asunto tyhjänä. Kauppalajohtaja Santeri Jacobsson ehdotti Katri Valalle, että hän muuttaisi sinne, koska asunnon tilavuuden vuoksi se sopi perheelliselle Valalle paremmin. Lauritsalan kansakoulun johtokunta kuitenkin vastusti sitä ja ehdotti kirjeessään kauppalanhallitukselle asunnon luovuttamista opettaja Kaarina Aaprolle. Jacobssonin selvityksen mukaan kauppalan kouluvaliokunnan puheenjohtaja Levi From oli pyytänyt opettaja Aaproa asumaan Lauritsalan koululle, mutta Aapro ole aikeissa vuokrata asunnon Hakalista. Kauppalanjohtajan mielestä taustalla oli jotakin muuta kuin asuntoasia.  Eihän ollut mitään järkeä tyrkyttää asuntoa henkilölle, joka ei sitä halunnut ja estää sen saaminen perheeltä, jolle se oli ollut mitä sopivin. Jacobssonin kanta voitti kauppalanhallituksessa äänin 4 -2. Katri Vala muutti takaisin Helsinkiin lokakuussa 1937. Hän sairastui uudestaan tuberkuloosiin vuonna 1936 ja joutui olemaan paljon poissa töistä Lauritsalassa olonsa loppuaikoina: Mikä tämän asuntoasian taustalla sitten oli? Kauppalanjohtaja Santeri Jacobsson oli puoluekannaltaan sosialidemokraatti ja hankki vasemmistolaisessa Tulenkantajat-ryhmässä aktiivisesti toimineen runoilijaopettajan kauppalaan. Tätä ei ilmeisesti kokoomuslainen kouluvaliokunnan puheenjohtaja/jatkokoulun johtaja Levi From katsonut hyvällä ja käytti asuntoasiaa jonkinasteisena mielenosoituksena valintaa kohtaan.

Vakava sairastuminen uudestaan tuberkuloosiin ja taloudellisten ongelmien kasautuminen ajoivat lopulta Katri Valan vuonna 1940 päätökseen muuttaa Ruotsiin. Ruotsiin muuton taustalla oli hänen veljensä Erkin asuminen siellä. Ruotsalainenkaan terveydenhoito ei pystynyt Katri Valaa pelastamaan, vaan hän kuoli 28. toukokuuta 1944 Eksjön parantolassa.

Lähteet:

Ismo Björn 2006. Ilomantsin historia.

LKA. Luukkaan koulun arkisto.

Leena Riska 1996. Lauritsalan kauppalan historia:

Ison kiven takana kuohuu I. Harju ja virsi - kulttuuriskandaali Lemillä?

Väinö Putkosen Lemistä ja lemiläisistä kertova kirja ilmestyi vuonna 1980

Lappeenrannassa aikoinaan ilmestyneessä sosialidemokraattisessa Saimaan Sanomat-lehdessä oli huhtikuussa 1980 artikkeli otsikolla Kulttuuriskandaaliko Lemin tapaan. Siinä kerrottiin kunnanhallituksen pistäneen jäihin tekeillä olleen kunnan historiaa ja nykypäivää esittelevän kotiseutukirjan. Artikkeli herätti tietysti mielenkiintoni varsinkin, kun allekirjoittaneella oli kaksikin kappaletta kyseistä kirjaa hyllyssä. Olin selaillut joskus tuota kirjaa, mutta täytyy myöntää sen jääneen lukematta. Nyt tartuinkin kirjaan uudella innolla ja huomasin teoksen olevankin harvinaisen helmen kotiseutu- ja pitäjäkirjojen laajassa tarjonnassa.

Lemin kunnan kotiseutu- ja kulttuurilautakunta oli ehdottanut pari vuotta aikaisemmin kunnanhallitukselle, että pitäjästä koottaisiin sen historiaa ja nykypäivää kuvaava teos. Hanke sai kunnallisten päättäjien siunauksen. Kirjan kokoajaksi valittiin lemiläinen peruskoulunopettaja ja runoilija Väinö Putkonen, joka oli itsekin kunnan kulttuuri- ja kotiseutulautakunnan jäsen. Putkonen teki haastatteluja, perehtyi kunnan historiaan, kokosi materiaalia ja kirjoitti kaiken tuon pohjalta pyydetyn teoksen. Mutta siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli valmis, nousi seinä vastaan. Kunnan päättäjät eivät suostuneet tätä Harju ja virsi-nimistä kirjaa kustantamaan. Lemin kunnanvaltuuston ja myös kunnanhallituksen hylkäävä päätös oli yksimielinen. Sen sijaan Lemin kulttuuri- ja kotiseutulautakunta antoi kirjan tekijälle kaiken tukensa ja puolsi sen julkaisemista.

Saimaa Sanomien otsikointia 26.4.1980

Saimaan Sanomien haastattelema kunnansihteeri Markku Peutere perusteli kielteistä päätöstä mm. sillä että kirjassa luotu kuva Lemin kunnan entisestä kunnanjohtajasta Markku Nurmisesta ei ollut hyväksyttävä. Peutere kylläkin myös kehui kirjaa: ”Kyllä Harjun ja virren tekstiä pidetään hyvänä, kunnan taholta ei aseteta kyseenalaiseksi teoksen kirjallisia arvoja.” Kunnansihteeri totesi lisäksi, että kunta oli pidättänyt alusta alkaen itselleen oikeuden tarkistaa teoksen tekstin.  Väinö Putkonen oli valmis muuttamaan jonkin verran tekstiään, mutta niin laajoihin muutoksiin kuin kunnan taholta vaadittiin, hän ei ollut valmis.  Kun kirjan julkaisemisesta ei päästy sovintoon, päätti Putkonen julkaista kirjan itse.  Kunnansihteeri Peutereen mukaan tekijälle kuitenkin maksettiin kirjoituspalkkio alkuperäisen kustannusarvion mukaan. Se painettiin Etelä-Saimaan Kustannus Oy:n kirjapainossa. Kirja julkaiseminen sai tukea Kymen läänin taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta sekä joiltakin yksityishenkilöiltä. Lemin kuntakin suostui ostamaan kirjaa kymmenen kappaletta ja lisäksi niitä hankittiin muutama kappale Lemin kirjastoon.

Opettaja Väinö Putkonen oli juuriltaan kannakselainen, Lemille kotiutunut runoilija. Itse hän luonnehti kokoamaansa kirjaa näin:

Kirja pyrkii olemaan kuntaesitettä rikkaampi, mutta ei pitäydy myöskään kotiseutuhistorian tapaan pelkkiin tutkimustuloksiin. Siinä on annettu tilaa vaikutelmille, haastattelutuloksille, jopa puhtaasti inhimillisille mielipiteille. Jää riippumaan lukijan valppaudesta ja avoimesta mielestä, minkä painon hän näille mielipiteille ja vaikutelmille antaa.

Saimaan Sanomien toimittaja Pauli Stavén arvioi myrskyn ”ison kiven takana” aiheuttanutta kirjaa mm. näin:

Lemin kunnan historiaa hän kirjoittaa niin kuin runoilija. Hän poimii tosiasioita, ei tiedemiesmäisen järjestelmällisesti vaan impulsiivisesti, paljolti omia, usein lennokkaitakin oivalluksiaan seuraillen ja yhdistelee niitä huikein kaarin. Hänen kielensä on värikästä ja virittävää, rönsyilevää, maalailevaa.

Stavén toteaa lisäksi kirjassa näkyvän myös Putkosen opettajataustan:

Hän kirjoittaa myös opettajan tapaan. Hän selittää, johdattelee kärsivällisesti ymmärtämään tapahtumien ja ilmiöiden olemusta, niiden lainalaisuuksia. Hänen näkemyksensä ovat usein avoimen subjektiivisia, mutta juuri sellaisina epäsovinnaisuudellaan inspiroivia, hänen opetuksensa on luovaa, kaikkea kuivaa tilastoivaa numerotietoa karttavaa.

Saimaan Sanomien toimittajan mielestä kirja on parhaimmillaan poimiessaan tarkasteluun jonkin historiallisen ilmiön tai lähestyessään tavallista lemiläistä tämän päivän ihmistä ja lemiläisen lähintä elinpiiriä. Lisäksi kehuja saa Putkosen kyky lähestyä inhimillisellä tasolla toista ihmistä. Tällöin teksti on Stavénin mielestä elävää ja helposti avautuvaa. Moitetta kirjoittaja saa silloin, kun hän luisuu varsinaisesta aiheestaan subjektiivisiin näkemyksiinsä yleisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Putkosen purkauksen televisiota vastaan.

Tarina jatkuu lähitulevaisuudessa allekirjoittaneen arviolla.....