Huhut Pyhäjärven laivaonnettomuudesta saavuttavat Sortavalan

Sanomalehti Laatokan toimittaja kertoi artikkelissaan 19.8.1903, miten hän hankki tietoa Pyhäjärvellä tapahtuneesta laivaonnettomuudesta. Artikkeli on oiva aikalaiskuvaus siitä, millaista toimittajan työ oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Tieto onnettomuudesta lähimpään kaupunkiiin, Sortavalaan, ei saapunut kännykkäviesteinä, uutislähetyksinä tai viranomaistiedotteina, vaan se kiiri epämääräisenä huhuna. Huhun selvittämiseksi toimittajan oli lähdettävä itse paikalle, ensin junalla ja loppumatka, parisenkymmentä kilometriä, polkupyörällä. Kirjoitin toimittajan uutisartikkelin alkuosan, eli kuvauksen matkasta onnettomuuspaikalle, pääosin puhtaaksi. Ollos hyvä:

Viime maanantaina alkoi tänne saapua surullisia tietoja Uukuniemeltä. Siellä kerrottiin viime sunnuntaina tapahtuneen laivaonnettomuuden, jossa olisi muka 17 henkeä vajonnut Ahtolan syliin ja monen monta sen lisäksi loukkaantunut. Ja kohta sen perästä tuotiin täkäläiselle sairashuoneelle loukkaantuneita, jotka vakuuttivat onnettomuuden pettämättömän todeksi. Samalla tiesi huhu kertoa, että ainakin 26 henkeä olisi varmasti saanut surmansa. En mitenkään saattanut olla lähtemättä paikalle asiasta tarkempaa selkoa ottamaan. Polkupyörä oli kunnossa, juna lähti klo 4 aikaan, ja niin olin matkalla onnettomuuspaikalle.

Huhu tapahtumasta oli jo kaikkien tiedossa. Matkustaessani junalla Jaakkimaan kuulin siitä jokaisessa piirissä keskusteltavan. Uhrien luku nousi täällä jo 30:ksi ja Jaakkiman asemalla tiedettiin niitä olleen kokonaista 40. Jaakkimasta nousin pyörälle ja aloin polkea Uukunientä kohti. Yhdeksän kilometrin päässä olevassa Merilän kylässä tapasin ensimmäisen henkilön, nuorenlaisen pojan, joka itse oli ollut tapahtumassa mukana. Oli. Tämä oli ollut lähtiessä proomun katolla, mutta vähän ennen luhistumista oli lähtenyt kokkaan eväitään syömään. ”Sanoin kertomaton oli ollut se surkeus, mitä siellä sai nähdä. Ei toki meidän pitäjästä hukkunut kuin 40 henkeä, mutta miten paljon lieneekään hukkunut muualta, Jaakkimasta, Sortavalasta y.m.” Näin hän kertoi totuudessaan, ja näytti siltä, että hän varmasti uskoi onnettomuuden niin suureksi. Ja niin uskoin minäkin ja painasin pyöräni yhä kiivaampaan vauhtiin. En enää malttanut puhutella vastaantulijoitakaan.  Pääsin vihdoin illanhämyssä Uukuniemen kirkolle ja oli siis tilaisuudessa ottamaan lähemmin selkoa siiitä.