Ruumisjunalla Malmille

Malmin hautausmaan asemarakennus on vuodelta 1897.

Oleskelin viikon Helsingissä ja olen ottanut tavakseni perehtyä jokaisella pääkaupunkireissullani johonkin uuteen kohteeseen. Tällä kertaa valitsin määränpääkseni Suomen suurimman hautausmaan. Tämä Malmin hautausmaa kätkee uumeniinsa noin 200 000 vainajaa. Sinne on haudattu runsaasti suomalaisen yhteiskunnan merkkihenkilöitä. Tarkoitukseni oli tutustua tähän hyvin hoidettuun ja kauniiseen hautausmaakokonaisuuteen sekä sen muistomerkkeihin. Aikomukseni oli samalla katsella, keitä tunnettuja kansalaisiamme on sinne haudattu. Kaikissa näissä oli suurena apuna hautausmaan toimistosta ystävällisen henkilökunnan minulle antama kartta, johon oli merkitty muistomerkit ja merkittävien kansalaisten hautapaikat.

Vuonna 1928 liikennöitiin Malmin hautausmaalle tälläisella
aikataululla. HS 26.6.1928.

Kävin hautausmaalla kahtena päivänä, joiden aikana minulle paljastui yllättäviä asioita sen historiasta. Yksi niistä oli se, että hautausmaalle on suuntautunut oma rautatieliikenne. Kun Malmin hautausmaa perustettiin vuonna 1894, se sijaitsi kaukana, kaukana maalla. Helsingin keskustasta oli sinne matkaa 10 kilometriä. Ruumiiden ja saattoväen kuljettaminen kymmenen kilometrin päähän olisi ollut hevoskärryillä vaivalloista. Asia ratkaistiin rakentamalla hautausmaalle oma pistoraide Malmin asemalta. Säännöllinen liikenne alkoi helmikuussa 1895. Oman asemarakennuksen hautausmaa sai vuonna 1897. Vainajat, saattoväki ja papit kuljetettiin Malmille Aleksis Kiven kadulla sijainneelta Harjun ruumishuoneelta. Ruumiiden ja saattoväen kuljettaminen samoissa vaunuissa aiheutti paljon keskustelua. Kesäkuussa 1916 tehtiin

Malmin hautausmaan asemarakennuksessa on nykyisin
hautausmaan toimisto.

päätös, jonka mukaan ruumiit ja henkilöt kuljetettaisiin eri junilla. Raitiotieliikenteen ulottaminen Malmin hautausmaalle korvaamaan junaliikennettä oli esillä jo 1910-luvulla. Huolimatta useista myöhemmistäkin ehdotuksista se ei koskaan toteutunut. Rautatieliikenne hautausmaalle päättyi keväällä 1956. Vaikka kiskot on purettu, rautatieliikenteestä muistona seisoo hautausmaalla kuitenkin entinen asemarakennus, johon on sijoitettu hautausmaan toimisto.


Ps. Pienenä anekdoottina mainittakoon, että köyhille oli varattu vuonna 1894 oma, erillinen alueensa. Hautapaikka siellä ei maksanut mitään, mutta omaisten oli luotava se itse. 1910-luvulla junalippu hautausmaalle maksoi 50 penniä. Tarina ei kerro sitä, mikä oli ruumiista peritty taksa. Vai vietiinkö se junalla ilmaiseksi?

Lappeenrannan Keisarinasema

Lappeenrannan vanhan rautatieaseman eli Keisarinaseman piirustukset

Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 2010 ajatukseni olivat jo seuraavana päivänä alkavassa yli kuukauden matkassa Pohjois-Amerikan suomalaisseuduille. Huomasin kuitenkin aamulla paikallisessa lehdessä Etelä-Saimaassa uutisen avoimista ovista juuri kunnostetulla entisellä Lappeenrannan rautatieasemalla.  Niinpä suuntasin, huolimatta kovasta ”matkakuumeesta”, heti työpäivän päätyttyä paikalle ihailemaan historiallista rakennusta. En ollut paikalla suinkaan yksin, vaan rakennuksen sisälle ja pihalle oli ahtautunut satoja lappeenrantalaisia ihailemaan historiallista rakennusta. Väenpaljous teki valokuvaamisesta hieman haasteellista. Me kaikki paikalle tulleet nostimme korkealle hattuamme niille tahoille, jotka olivat päättäneet entisöidä tämän vanhan arvokiinteistön. Sen verran upea rakennus oli, sekä ulkoa että sisältä. 

Aseman edustalla oli uteliasta kuhinaa

Keisarinaseman edustalla parveili 31.5.2010 runsas väkijoukko

Tämä Lappeenrannan vanha rautatieasema sai lempinimensä Keisarinasema, siitä että keisarillinen vierailu nopeutti niin Lappeenrantaan vievän rautatien kuin asemahallinkin rakentamista. Kun rautatietä Pietarista Helsinkiin suunniteltiin, pyrki Lappeenranta vaikuttamaan siihen, että rautatie kulkisi Lappeenrannan kautta. Rautatie linjattiin kulkemaan kuitenkin noin kahdenkymmenen kilometrin päästä Simolan ja Pulsan kautta. Tämän jälkeen oli useita epäonnistuneita yrityksiä pistoradan rakentamiseksi Lappeenrantaan. Mutta vasta kun tsaari Aleksanteri III ja hänen virkakoneistonsa olivat rakentamisen takana, se onnistui. Merkittävämpi syy radanrakentamiseen -  kuin keisarivierailu - oli  kuitenkin Venäjän armeijan joukkojen liikuttelu muualta Lappeenrantaan. Lappeenrantahan oli valittu sotilaiden leirien eli niin sanottujen leirikokousten pitopaikaksi. Vuoden 1884 keväällä senaatti päätti rahoittaa pistoradan Simolasta Lappeenrantaan ja rakentaminen aloitettiin saman tien. Parhaimmillaan rataa oli rakentamassa noin 1200 miestä ja 200 hevosta. Tyyliltään uusrenesanssia olevan rakennuksen suunnittelijana oli valtionrautateiden pääsuunnittelija arkkitehti Knut Nylander. Työ jäi hänen viimeisekseen, sillä pian Lappeenrannan aseman suunnittelutyön jälkeen hän menehtyi.

Myös sisällä oli ahdasta, kun vierailijat halusivat tutustua esillä
olleeseen kuvamateriaaliin.

Keisarinasema koostui kolmesta osasta. Rakennuksen keskiosassa sijaitsi III luokan odotussali, vasemmassa päädyssä I luokan ja II luokan odotustilat ja loisteliaat keisarilliset tilat. Rakennuksen oikea pääty koostui asemapäällikön tiloista asuntoineen ja toimistoineen. Keisarillisiin tiloihin kuului kaksi Sali, joiden sisutuksessa oli upeita yksityiskohtia. Ensimmäisen salin kasettikatossa oli karjalaiseen koristeperinteeseen viittaava maalattu kuviointi ja upeita puisia rosetteja. Toisen salin seinäverhoiluna oli käytetty hienostunutta moiré-kuvioitua puuvillasilkkikangasta. Täältä löytyy Elina Maijasen vuonna 2010 tekemä opinnäytetyö Keisarinasemasta.

Näkymää asemalle radan puolelta etelästä

Näkymää asemalle radan puolelta pohjoisesta

Ensimmäinen juna saapui jo toukokuussa 1885 Lappeenrantaan. Radan viralliset avajaiset pidettiin 1.8.1885, joten se valmistui juuri ennen tärkeää keisarillista vierailupäivää. Nimittäin tsaarin seurue saapui Lappeenrantaan 4. elokuuta 1885 klo 17 suomalaisten rakennuttamalla keisarillisella junalla Viipurista, joka oli ollut heidän ensimmäinen vierailukohteensa Suomessa.

Keisarillisen junan pysähdyttyä asemalle ensimmäisenä kuultiin ”Keisarihymni”. Korkeita sotilasviranomaisia ja kaupungin virkamiehet ottivat keisarillisen seurueen vastaan. Tienvarret olivat täynnä hurraavia ihmisiä keisarin ajaessa asemalta kaupunkiin. Keisarille varta vasten tehdyn kunniaportin edessä seisoi parikymmentä kansallispukuista naista, jotka heittelivät keisarillisten vaunujen eteen kukkia. Illalla keisarillinen seurue vieraili linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Lisäksi keisari tarkasti leirikentälle kokoontuneet sotajoukot.

Uuni

Esimerkki kattojen koristemaalauksista

Seuraavan kerran keisarillinen seurue saapui Lappeenrannan asemalle kuusi vuotta myöhemmin.
Tsaaria ja hänen seuruettaan kuljettanut juna pysähtyi komeasti koristellulle Lappeenrannan asemalle 5. elokuuta 1891. Viipurista Lappeenrantaan kulkeneen matkan varrella rautatietä vartioi eri reservikomppanioista yhteensä 10 000 miestä. Heidät oli asetettu vartioon radan kummallekin puolin. Keisariparin mukana olivat lapset Georgi, Ksenia ja Mihail. Seurueeseen kuului myös muita sen ajan korkea-arvoisia henkilöitä, kuten sotaministeri Vanovski, hovimarsalkka Obolenski ja henkivartioston päällikkö, kenraali Tsherevin, jotka olivat olleet Lappeenrannassa myös kuusi vuotta aikaisemmin.

Vanha asemarakennus palveli Lappeenrannan päärautatieasemana aina vuoteen 1934 saakka, jolloin valmistui ratayhteys Lappeenrannasta itään Imatralle. Vuonna 1885 rakennettu asema sijaitsi pohjois–eteläsuunnassa kaupungin länsilaidalla. Uutta rataa voitu linjata sen kautta, joten kaupungin eteläpuolelle rakennettiin uusi, edelleen käytössä oleva rautatieasema. Keisarinasema toimi tämän jälkeen lähinnä tavara-asemana. Vuonna 1936 suojeluskunta oli kiinnostunut rakennuksesta, mutta hinnasta ei päästy sopuun. Muutamaa vuotta myöhemmin suunniteltiin jopa rakennuksen purkamista, mutta sotavuosien levottomat ajat pelastivat aseman. Vanha asema muokattiin asuinkäyttöön vuonna 1947, jolloin julkisivun korkeat puuleikatut keskirisaliitit purettiin. Samalla rakennuksen sisäkatto madallettiin. Asuntokäytössä rakennus oli vuoteen 2002 saakka. Matkustajaliikenne asemalle lopetettiin jo vuonna 1960.

Räystäs

Keisarinaseman restaurointi aloitettiin Etelä-Karjalan museon valvonnassa 13.11.2008 purkamalla asuintilat. Näin saatiin alkuperäiset rakenteet esiin. Purkutyöt kestivät puoli vuotta ja entisöinti toiset puoli vuotta. Tasan vuoden päästä entisöinnin aloittamisesta voitiin tiloissa järjestää käyttöönottotarkastus. Entisöinnin yhteydessä paljastuivat paneeleista rakennetun sisäkaton alta alkuperäiset katto-ornamentit, jotka oli suunnitellut Viipurin lääninarkkitehti Jac Ahrenberg. Ahrenberg oli muuten arkkitehdin työnsä lisäksi myös kirjailija. Myös III luokan odotussalista löytyi kaunis ja hyvin säilynyt kasettikatto. Keisarinasemalla ehti entisöinnin jälkeen olla muun muassa kahvilatoimintaa sekä taidenäyttelyitä. Kerrosalaa rakennuksessa oli 437 neliömetriä.

Vielä yksi näkymä innokkaaseen vierailijajoukkoon

Tammikuun 19. päivä anno domini 2013 oli kohtalokas päivä Keisarinasemalle. Silloin asema tuhoutui yöllä alkaneessa tulipalossa. Palokunta oli saanut hälytyksen klo 00.41. Sen saapuessa ei juuri mitään ollut tehtävissä. Samalla tuhoutui merkittävä osa eteläkarjalaista historiaa. Vierailin heinäkuussa 2015 katsomassa, mitä kuuluu Keisarinaseman tontille nykyään. Rakennuksen kivijalat ja portaat ovat edelleen paikoillaan. Voisiko niille siis nostaa uudelleen asemarakennuksen. Piirokset ja valokuvat sen toki mahdollistaisivat? Vanhan aseman tontteineen omistaa / omisti? Asunto Oy Lappeenrannan Villa Aleksanteri. Kaksi kolmasosaa Villa Aleksanterin osakkeista omistaa Kirsi Kiinteistöt Oy, Jari Koskimies ja kolmasosan Lappeenrannan kaupunki.

Alla kuvia tontista nykytilassaan: