Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Metsäkaartilaisten toimintaa ja heidän "metsästystään" Etelä-Karjalassa kesällä 1944, osa 4

Kartta Puumalan ja Ruokolahden rajaseudulta, josta kesällä 1944 etsittiin käpykaartilaisia. Karttaan merkittyy mm. Heinlahti, Pimiälahti ja Vuorlammen luola.

Pitkän tauon jälkeen jatkan postaustani, jossa kerron jatkosodan kesän 1944 rintamakarkureista ja metsäkaartilaisista Etelä-Karjalassa. Sarjan ensimmäinen kirjoitus löytyy ensin täältä. Tämän jälkeen olen julkaissut ensimmäisen osan Erillisen sotapoliisiosaston Virasojan Asemakomennuskunnan raportista toiminnastaan 7. - 14.8.1944. Sen tavoitteena oli metsäkaartilaisten kiinniottaminen Ruokolahden - Puumalan saloseuduilta. Raportin toinen osa on luettavissa täällä. Nyt seuraa kertomuksen kolmas eli viimeinen osa.

------
Illalla (11.8.1944) klo 22.00 pidätettiin karkuri Savinotko Hulkkosen päästessä karkuun.
12.8. päivällä kävi partiosta yksi mies noutamassa maitoa Heinlahdessa, jolloin poistumisen talosta täytyi tapahtua ikkunan kautta syystä, että taloon oli tulossa naapurin palvelija, joka ei isännän mielestä saanut nähdä partiomiestä.
Siirryttiin nelimiehisen partiona Pimiälahteen, jossa oli kotona eräs 70 vuotias ukko.  Tiedusteltiin Vuorlammen luolaa ja pyydettiin saada keittää perunoita. Ukko ei kuitenkaan voinut antaa lupaa tähän, koska talonväkeä ei ollut kotona.
Jatkettiin matkaa Vuorlammelle, ruokailtiin ja palattiin illaksi Heinlahteen. Yksi partiomies kävi tiedustelemassa saunaa ja venettä. Saatiin myönteiset vastaukset, muttta saunaa saatiin mennä vasta,sitten, kun naapurin- ja talonväki olivat ensin käyneet.
Kaksi miestä lähti Pimiälahdesta noutamaan maitoa. Saatiin haluttu puolikkaan pullo täyteen ja lisäksi vielä hyvät voileivät. Isäntä Toivo Pitkonen varoitteli kovasti tulemasta päivällä, mutta kehotti sitävastoin tulemaan illalla. Kertoi vanhan ukon olevan sellaisen, että höpöttää kaikki asiat, joten sen aikana ei pitäisi näyttäytyä, eikä puhua juuri mitään.
Illalla kylvettiin Heinlahdessa, juotiin maitoa ja käytiin heinävajaan nukkumaan.
13.8. klo 5.00 lähdettiin veneellä pidättämään karkuri Hulkkosta, joka saatiin pidätetykis klo 8.00 haavoittuneena konepistoolisuihkusta.
klo 13.00 tavattiin Heinlahteen tulossa olevia sotilaskarkureita kaksi, joista toisella oli kädessä 9 mm ukko-mauseri. Karkureita ei saatu pidätetyksi heillä olevan etumatkan vuoksi.
Raportti päättyy
------

Lainaamani raportti paljastaa, miten yllättävän myönteisesti metsäkartilaisiin suhtauduttiin Ruokolahden ja Puumalan rajaseudulla. Jotakin kautta tieto paikallisen väestön myönteisestä asenteesta ja seudun sopivuudesta kätkeytymiseen oli kiirinyt laajalle. Mielenkiintoni heräsi nyt penkomaan lisää kesän 1944 karkuri-ilmiöstä täällä Etelä-Karjalssa. Monia tarinoita olen kuullut, mutta mikä niistä on totta, ja mikä Huhtiniemi-kohun tapaista hevosmiesten tietotomistoon perustuvaa, olisi selvittämisen arvoista. Etelä-Saimaassa oli muuten 22.6.2019 artikkeli seudun luolista ja muista luonnonnähtävyyksistä. Artikkelissa on myös kuva raportissa mainitusta Vuorlammen luolasta.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Metsäkaartilaisten toimintaa ja heidän "metsästystään" Etelä-Karjalassa kesällä 1944, osa 3


Kartta soatilaskarkureiden etsintäalueesta Ruokolahden ja Puumalan rajaseudulla. Raportissa mainitut Pimiälahti, Heinlahti ja Katossaari ympyröity
Olen aikaisemmissa postauksissani kertonut jatkosodan kesän 1944 rintamakarkureista ja metsäkaartilaisista Etelä-Karjalassa ensin yleisella tasolla täällä. Tämän jälkeen olen julkaissut ensimmäisen osan Erillisen sotapoliisiosaston Virasojan Asemakomennuskunnan raportista toiminnastaan 7. - 14.8.1944. Sen tavoitteena oli metsäkaartilaisten kiinniottaminen Ruokolahden - Puumalan saloseuduilta. Nyt seuraa kertomuksen toinen osa.


---------

Puolenpäivän aikana (9.8.) partio nousi Keässaareen, jossa sotilaskarkurina olevan Hulkkosen vaimo ja kolme poikaa tekivät heinää. Vaimolta tiedusteltiin ruokaa ja oisikin tämä antanut eväänsä, joita ei kuitenkaan suostuttu ottamaan. Sitä vastoin sovittiin Hulkkosen vaimon ehdotuksesta, että partio käy seuraavana yönä n. klo 4.00 aikana noutamassa hänen yöllä leipomaansa leipää. Leivän vaimo lupautui tuomaan rantaan, nimenomaan kieltäen tulemasta taloon. Paikalle saapunut Is. mies Luukkonen häiritsi tilanteen, joten partio lähti soutamaan pois, päästen turvallisesti Katossaareen. Luukkosen saapuessa varoitti vaimo partiota näyttäytymästä tälle, koska tämä oli sellainen ”kyttäri”, jota hekin vihaavat.
                9.8. illalla kävi partiosta Pouttu ja Pekonen Pimiälahdessa, josta ostettiin maitoa puolitoista litraa ja maksettiin viisi markkaa. Täällä sovittiin jatkuvasta maidon saannista. Saatiin kuulla, että sotilaskarkurina oleva S. Arponen oli 29.7. – 30.7.1944 ollut saunakiukaan teossa ja kylpemässä talossa sekä kerrottiin Arposen käyneen Heinlahdessa 6.8. vastaisena yönä ja yöpyneen tällöin saunassa.  Heinlahdessa olisi, saadun ilmoituksen mukaan, pitänyt olla myös paremman maidon saannin, koska siellä oli useampia lehmiä. Isäntä kehottikin ottamaan juuri tässä mielessä Heinlahteen.
                Partion ollessa ruuankeitossa rannassa tuli paikalle Heinlahden Kostiainen, joka tarjosi partiolle pontikkaa. Kertoi sitä olevan, mutta olevan kallista. Ei suostunut ottamaan partiosta ketään mukaan pontikan hakuun. Partio lähti yhdessä Kostiaisen kanssa Heinlahteen, jossa isäntä ja tytär keittivät korvikkeet ja antoivat pari litraa kirnupiimää ilmaiseksi.
                10.8 klo 3.00 lähti partio Heinlahdesta noutamaan Hulkkosen vaimon lupaamaa leipää sovittuaan tätä ennen Heinlahdessa maidon saannista, joksi ajaksi oli sovittu klo 20 – 21 välinen aika. Hulkkosen vaimo ei nukkumisen takia tullutkaan sovittuun paikkaa, joten partio meni noutamaan limput talosta. Kahden leivän lisäksi saatiin jauhoja ja kalaa, joista maksettiin 20 markkaa. Samalla kertoi emäntä, että hänenkin miehensä on karkurina ja oli juuri lähtenyt kotoa salolle, jossa on toisiakin miehiä. Emäntä oli ohjannut partionkin menemään  sinne sanoen siellä ruuan ja juoman riittävän. Kovan tuulen takia ei partio lähtenyt vielä sotilaskarkurien luo, vaan sousi erääseen pikku saareen, jossa viettivät yön.
                11.8. klo 7 – 8 tienoissa löydettiin karkurien Hulkkosen ja Savinotkon maan päälle rakentama korsu Hulkkosen vaimon neuvomalta salolta. Täällä järjestettiin tuliaisiksi kohta korvikkeet. Karkurit neuvoivat myös seutuja, missä liikuksi toisia karkureita, kertoivat pontikan keitosta ynnä muista touhuistaan. Ilmoittivat Heinlahden ja Pimiälahden talojen olevan sellaisia, joihin voi luottaa. Kertoivat Kostiaisen olleen heidän lähettämänään silloin, kun Kostiainen oli tarjonnut partiolle pontikkaa, ja tehtävänä oli saada selville olivatko ne ”kyttäreitä” vai ei. Olivat myyneet Kostiaiselle valmistamiaan pärekoreja kolme kappaletta 30 markan hinnasta.

Tarina jatkuu…

maanantai 4. helmikuuta 2019

Metsäkaartilaisten toimintaa ja heidän "metsästystään" Etelä-Karjalassa kesällä 1944, osa 2

Kartta alueesta Ruokolahden ja Puumalan syrjäsimmillä seuduilla, josta metsäkaartilaisia jäljitettiin elokuussa 1944. Alla olevassa raportissa mainitut kylät ja muut paikat ympyröitu karttaan.

Yksi alue, jossa metsäkaartilaisia piileskeli Etelä-Karjalassa jatkosodan lopulla, oli Ruokolahden ja Puumalan kuntien rajaseutu, joka oli erittäin harvaan asuttua, vaikeakulkuista ja runsaiden vesistöjen pilkkomaa aluetta. Kesällä 1944 huhut siitä, että seudulle oli siirtynyt runsaasti metsäkaartilaisia, levisivät Imatralle. Siellä ryhdyttiinkin toimiin metsakaartilaisten kiinnisaamiseksi. Tässä tapahtumista laadittu raportti, jonka olen jakanut kolmeen osaan:

-------------------------------


Erillinen sotapoliisiosasto

Virasojan Asemakomennuskunta                                              16.8.1944

Selostus partiotoiminnasta 7. – 14.8.1944.

Kun Virasojan asemakomennuskunnan tietoon oli tullut, että Ruokolahden ja Puumalan pitäjäin rajaseudulla liikkuu ja majailee sotilaskarkureita, jotka saavat paikalliselta väestöltä apua ja suojelusta, asetettiin tilanteen selville saamiseksi asemakomennuskunnan toimesta partio, jonka lähimpänä tehtävänä oli karkurien pesimispaikkoihin kiinni pääseminen. Tehtävän onnistumisen takia oli partio määrätty liikkumaan sotilaskarkurien ominaisuudessa ja tekemään havaintonsa siitä, miten paikallinen väestö suhtautuu karkureihin.
                Partion kuuluvat olivat kaikki vailla arvomerkkejä, selkäreput selässä, pistoolit taskussa lukuun ottamatta yhtä, jolla oli mukana konepistooli. Mukana miehillä oli kuiva muona, mutta oli heillä oikeus hankkia lisämuonaa taloista sikäli, kuin sitä tuntuisi olevan saatavissa.
                Partio, johon alussa kuuluivat alikersantti Matti Ahde, korpraali Toivo Pouttu ja sotamies Jooseppi Pekonen, lähti liikkeelle 7.8.1944 klo 22.00 Ruokolahden pitäjän Kemppilän kylästä. Yöpyminen tapahtui Pellisen kylän laidassa eräässä suoniittyladossa.
                8.8.1944 klo 6.30 lähti partio liikkeelle suuntana Pellisen kylässä olevat talot. Täällä eräässä talossa ruokailtiin ja ostettiin emännältä kilo voita.  Saatiin neuvoja turvallisesta kulkusuunnasta Valkosen kylän (ilmeisesti Valkeamäen kylä) kautta Peukalolammelle (kyseessä ilm. Peukalojärvi). Josta edelleen metsäpolkuja Karhunkoskelle, jonne väitettiin karkurien viime aikoina suunnistaneen. Valkosen kylä kehotettiin sivuuttamaan varoen.
                 Klo 17 tienoilla saapui partio Aleks Sinkkosen taloon, jossa isäntä tuntui erittäin suopealta. Pyysi partion oma-aloitteisesti korvikkeelle sekä neuvoi jatkamaan matkaa eräälle turvalliselle tukkikämpälle. Kehotti partiota pitämään kiirettä pakoon, koska kertoi huomanneensa pikkupoikien lähteneen viemään sanaa pidättäjille.
                Klo 20 tienoissa tuli partio pidätetyksi Sinkkosen neuvomalla tukkikämpällä ja kuljetettiin Lieviskän kylän Airakselaan. Täällä asiat selvitettiin ja partio pääsi seuraavana eli 9.8. klo 9.00 jatkamaan matkaansa veneellä saaden oppaaksensa työnjohtaja Ruotsalaisen.

Kertomus jatkuu

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Metsäkaartilaisten toimintaa ja heidän "metsästystään" Etelä-Karjalassa kesällä 1944, osa 1

Karkuri 15. prikaatin kenttäoikeuden edessä. Nietjärvi 9.7.1944. SA-kuva.
Kesällä 1944, kun suomalaisten rintama petti NL:n suurhyökkäyksen paineen alla Kannaksella ja joukot perääntyivät Viipurin tasalle varsin kaoottisissa olosuhteissa, osa sotilaistamme karkasi yksiköistään ja hakeutui joko kotiseudulleen tai muualle piileskelemään metsiin. Näistä rintamakarkureista käytettiin nimitystä metsäkaartilaiset tai käpykaartilaiset. Etelä-Karjalassa, jossa esimerkiksi Lappeenrannan kaupunki ja alueet siitä itään, oli evakuoitu siviiliväestöstä, oli runsaasti mahdollisuuksia ainakin lyhytaikaiseen kätkeytymiseen. Olivathan talot tyhjinä, mutta kasvimaat jo satoa tuottavassa kunnossa. Kun Panssaridivisioonan komentaja, kenraalimajuri  Ruben Lagus kävi kaksi päivää Viipurin menettämisen jälkeen Lappeenrannassa, ”siellä vallitsi täydellinen svaboda”. Kaupunki oli täynnä karkureita, ja konepistooleja lojui kahviloissa. Saimaan saaristossa huhuttiin piileskelevän satoja, jopa tuhansia rintamakarkureita. Joitakin sotilaskarkureita teloitettiin. Sekavat tapahtumat ja teloitukset saivat aikaa vuosikymmeniä vellonneen huhumyllyn, jonka mukaan Lappeenrannan Huhtiniemen alueelle olisi teloitettu ja haudattu satoja sotilaskarkureita. Huhut saivat lopulta, ainakin toistaiseksi,  päätepisteensä vuonna 2015.

Kuinka moni näistä edellä kerrotuista rintamakarkureista oli Etelä-Karjalasta? Kun jatkosota alkoi, jäi noin 1 500 miestä koko maassa saapumatta asepalvelukseen. Etelä-Karjalassa ei ilmiö ollut mitenkään yleinen. Käpykaartilaisten suuria ryhmiä tiedetään olleen sen sijaan esimerkiksi Hämeenkyrössä, Jurvassa, Kittilässä, Kolarissa, Korpilahdella, Maskussa, Multialla, Rautavaaralla, Ruovedellä ja Valtimolla. Metsäkaarti-ilmiö liittyi täällä nimenomaan kesän 1944 sekaviin vaiheisiin ja ilmeisesti suurin osa maakunnan kylissä, metsissä ja saarissa liikkuneista karkureista oli kotoisin muualta. Jatkosodan ja ja Lapin sodan aikana sotilastuomioistuimissa käsiteltiin  yhteensä runsaat 32 000 karkuruustapausta. Kävin läpi sukututkimusseuran sivuilla olevan, 29-sivuisen luettelon rintamakarkureista, joka löytyy täältä. Luettelo  on siis varsin suppea verrattuna tapausten kokonaismäärään, mutta antanee osviittaa ilmiön laajuudesta Etelä-Karjalassa. Kotipaikan mukaan heitä oli kotimaakunnastani seuraavasti:

Joutseno 0
Jääski 9
Lappeenranta 1
Lappee 1
Lauritsala 0
Lemi 0
Luumäki 2
Nuijamaa 0
Parikkala 11
Rautjärvi 1
Ruokolahti 2
Saari 0
Savitaipale 2
Taipalsaari 0
Uukuniemi 1

perjantai 16. marraskuuta 2018

Uukuniemen laivaonnettomuuden seuraukset

Laivaonnettomuuden uhrien nimitaulu


Kirjoitin aiemmin syksyllä blogiini Uukuniemen Pyhäjärvellä vuoden 1903 elokuussa tapahtuneesta traagisesta höyryvene "Ainon" laivaonnettomuudesta. Lupasin palata myöhemmin asiaan kertoen, mitä tuo onnettomuus merkitsi sen uhreille, heidän omaisilleen ja onnettomuudesta vastuussa olleille. Lehtiuutisista kokoamani teksti ei varmasti pysty kunnolla kuvaamaan sitä surua, tuskaa, epätoivoa, vihaa ja - syyllisyyttä, jota tapahtumassa mukana olleet ja menehtyneiden omaiset tunsivat. Ehkä tämä kuitenkin antanee edes kalpean aavistuksen siitä, mitä he olivat läpikäyneet. Lehtiartikkeleissa selviää myös ne syyt, jotka tutkimuksen mukaan johtivat onnettomuuteen. Oikeuskäsittelyssä tapahtuma oli tammikuussa 1904.

Uhrien nostaminen järvestä


Vajaa kolme tuntia onnettomuuden tapahtumisen jälkeen, noin kello viiden maissa, saapui tapahtumapaikalle nimismies Raassina ja aloitti uhrien naaraustyön. Hänellä oli vaikeuksia saada siihen kuitenkaan apua, sillä monella paikalla olleella oli taikauskoisia pelkoja kuolleita kohtaan.  Monet miehet ilmoittivat, etteivät he uskalla koskea kuolleeseen.  Vasta uhkauksilla hän sai joitakin miehiä tarttumaan naarausköyteen. Lehtiuutisen mukaan ”osattiin kyllä vaikeroida ja valittaa, mutta ei ryhdytty vetämään kuolleita omaisia ylös vedestä”. Erään artikkelin mukaan, jotkut omaiset osoittivat jopa välinpitämättömyyttä omaisiaan kohtaan. Kun nimismies pyysi erästä talollista, jolta hukkui kaksi lasta, mukaan naaraustyöhön, tämä vastasi: ”Ei jouda, kun on ainoa mies talossa, pitää mennä pellolle.” Sunnuntai-iltana saatiin ylös jo kolme uhria. Sitten naaraustyö oli pakko lopettaa pimenemisen vuoksi. Maanantaina oli loputkin uhrit saatu nostetuksi ylös ”päivälliseen mennessä”. Kaikki olivat hukkuneet samaan paikkaan. Seppä Taneli Loposella oli vielä vedestä nostettaessa veitsi kädessään. Hän oli ollut ilmeisesti onnettomuushetkellä syömässä eväitään.

Hukkuneet


Seppä Taneli Laapotti ja hänen vaimonsa Katri Uukuniemen Mensuvaaran kylästä. Onnettomuus iski pahiten Laapotin perheeseen, sillä heiltä jäi orvoksi seitsemän lasta. Vanhin oli 11-vuotias ja nuori vuoden vanha. Lisäksi seppä Laapotin vanha, sokea ja hoitoapua tarvitse äiti jäi nyt ilman poikansa tuomaa turvaa.
Talollinen Antti Saharinen Uukuniemen Latvasyrjän kylästä.
Talollisen tytär Maijastina Kirmanen Latvasyrjän kylästä.
Talollisen tytär Maria Raassina Latvasyrjän kylästä.
Renki Antti Ryynänen Latvasyrjän kylästä. Häneltä oli kuollut äiti kaksi vuotta aikaisemmin, isä vuotta aikaisemmin, helmikuussa perheen turvaksi jäänyt vanhin veli. Perheeseen jäin Antin kuoleman jälkeen hänen 18-vuotias sisarensa huolehtimaan kolmesta alaikäisestä sisaruksestaan.
Nuorukainen Olli Fabritius Latvasyrjän kylästä.
Nuorukainen Adolf Pakarinen Latvasyrjän kylästä.
Talollisen tytär Maria Hämäläinen Latvasyrjän kylästä.
Leski Maria Toivonen (os. Pölönen) Uukuniemen Ännikänniemen kylästä.
Talollisen poika Antti Pölönen ja hänen sisarensa Hilja Pölönen Ännikänniemen kylästä.
Räätäli Herman Pesonen Ännikänniemen kylästä.
Talollinen Juhana Härkänen Ristlahden kylästä.
Talollisen poika Herman Rautiainen Uukuniemen Markkinasaaren kylästä.
Loismies Antti Koho Sortavalan Kuokkaniemen kylästä
(muistomerkissä sukunimi on muodossa Kohonen jaa kotikylä Otsoinen).
Räätäli Juho Tolkki Jaakkiman Reuskulan kylästä (muistomerkissä etunimenä on Antti).
Renki August Hirvonen Kiteen Närsäkkälän kylästä. (Tätä nimeä ei ole muistomerkissä).
Muistomerkissä on lisäksi 20.6.1898 syntynyt Ida Maria Repo Sortavalan Rautalahdesta

Lehtiuutiset nimeävät kaksi pahiten loukkaantunutta. Vaikeimmin loukkaantui 21-vuotias talollisen tytär Augusta Pölönen Uukuniemen Latvasyrjän kylästä. Hän jäi putoavan katon ja laidan väliin. Hänen päänsä ruhjoutui pahasti ohimoiden kohdalta ja toinen silmä pullistui ulos. Uukuniemeläiselle Alina Lemiselle tuli vammoja rintakehään ja kylkiluita meni poikki.

Merenkulun tarkastajan onnettomuusraportti


Onnettomuutta saapui tukimaan merenkulun tarkastaja Th. Hjelt. Hän löysi aluksen lukuisia virheitä aluksen lastaamisessa. Tutkimuksissa kävi ilmi, että sekä itse alus että sen vetämä lotja olivat reilussa ylilastissa.  Laivaan sai ottaa vain 56 matkustajaa, mutta heitä oli siinä onnettomuushetkellä 75. Lotjaan, jonka tarkastaja totesi vankkarakenteiseksi ja hyväkuntoiseksi sallittiin 100 matkustajaa. Kohtalokkaalla matkalla siinä oli kuitenkin 208 matkustajaa. Lisäksi aluksen päällikkö oli sallinut 100 matkustajan nousemisen hentojen rautatankojen varaan rakennetun katoksen päälle.

Tarkastajan kritiikkiä sai myös laivamiehistön toiminta heti onnettomuuden tapahduttua.  He menettivät Hjeltin käsityksen mukaan mielenmalttinsa. Laivan koneet pysäytettiin, mutta sen annettiin kulkea kymmenisen minuuttia eteenpäin. Laivan päällikkö selitti syyksi sen, ettei hän uskaltanut ottaa alukseen enää lisälastia, koska laiva oli jo valmiiksi ylilastissa.   Edes pelastusrenkaita, joita aluksessa oli riittävä määrä, ei heitetty veteen joutuneille. Laivan päällikköä Hjelt arvosteli siitä, että tämä oli antanut lotjan ohjaustehtävän siihen tottumattomalle miehelle. Tarkastajan mukaan onnettomuuden perussyy oli sen päällikön kokemattomuus. Lopuksi hän kielsi maanviljelijä Pöllästä toimimasta enää höyryvene Ainon päällikkönä. Aino olikin ollut vilkkaasti liikenteessä pian onnettomuuden jälkeen mm.  hautajaisvieraita Ännikänniemestä kirkolle 23.8.1903 järjestettyihin onnettomuuden uhrien hautajaisiin.

Oikeudenkäynti


Onnettomuutta käsiteltiin Uukuniemen kihlakunnanoikeudessa 18.1.1904 koko päivä. Oikeus tuomitsi laivan päällikön talollinen H. Pölläsen 200 markan sakkoon, koska hän oli ottanut laivaan liikaa matkustajia ja käyttänyt matkustajien kuljettamiseen siihen sopimatonta proomua. Samasta syystä tuomittiin laivan omistajat, sortavalalaiset Nikolai ja Konstantin Siitoin, koska he olivat hyväksyneet Pölläsen toiminnan.  Sen sijaan oikeus katsoi, etteivät edellä mainitut olleet aiheuttaneet itse onnettomuutta. Sen mielestä onnettomuuteen syyllisiä olivat ”etupäässä” matkustajat. Lisäksi kyse oli oikeuden mielestä pikemminkin tapaturmasta, kuin että se olisi syntynyt jonkun tuottamana. Oikeutta eivät siis uhrit ja heidän omaisensa ainakaan alimmasta oikeusasteesta saaneet.