Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla, osa 1.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden hautamuistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuusjärven hautausmaalta Outokummussa löytyy vuoden 1918 sisällissodan valkoisen osapuolen sankarivainajien joukkohauta ja muistomerkki. Outokumpu, joka silloin oli vielä Kuusjärven kunta, oli alueella, joka jäi heti sodan alussa selkeästä valkoisten hallitsemalle vyöhykkeelle. Kuusjärven kunnan alueella ei käyty minkäänlaisia taisteluja sodan aikana punaisten ja valkoisten välillä.  Niinpä ihmetykseni olikin suuri, kun hautausmaalta löytyi myös punaisten muistomerkki, johon on hakattu 42 vakaumuksensa puolesta kuolleen nimet. Punaisten haudassa lepäävien vainajien määrä on siis kymmenkertainen valkoisten vastaavaan määrään - neljä kuollutta - verrattuna. Mistä löytyisi selitys tälle omituisuudelle?

¨Kuusjärvellä poliittinen herääminen tapahtui varsin myöhään Vuoden 1905 suurlakkokin sivuutettiin pitäjässä vähin äänin. Ensimmäinen työväenyhdistys  kuntaan perustettiin vuonna 1907. Sosialdemokraattien kannatus oli kunnassa kuitenkin vielä vähäistä. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa puolue sai 11 % pitäjäläisten äänistä, kun esimerkiksi vanhasuomalaisten ääniosuus oli 31 % ja nuorsuomalaisten 58 %. Maalaisliiton paikallisosasto perustettiin Kuusjärvelle vuonna 1909.  Kaivostoiminnan käynnistyminen vuonna 1911 Outokummussa mullisti uneliaan maalaispitäjän hereille myös poliittisesti.  Outokumpuun ilmaantui pitkälahtelaisia työmiehiä, jotka toimillaan saivat työväenliikkeen voimistumaan. Syntyi Puhujaseura, josta tuli vuonna 1918 perustetun Outokummun Työväenyhdistyksen edeltäjä. Räätäli Kaasisen kodissa pidettiin lukutupaa, jossa luettiin ahkerasti työväenlehtiä: Työmiestä, Työtä, Rajavahtia ja Kurikkaa, sekä tutkittiin Ingersollin teoksia. Sosialidemokraattien ääniosuus nousi dramaattisesti. Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa se oli jo 41 %. Ennen itsenäitsymistä pidetyissä eduskuntavaaleissa se oli korkeimmillään vuonna 1916, jolloin sosialidemokraattinen puoleue sai lähes puolet annetuista äänistä (49 %). Kuusjärvi oli siis muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa vahvaksi työväenliikkeen ja sosialidemokraattisen puoleen tukialueeksi.

Kiihkeä liikehdintä alkoi Kuusjärvellä toden teolla vuoden 1917 syksyllä. Porvarillisella puolella olisi erään kertomuksen mukaan ollut tosin jo keväällä keskusteluja Turvalliskunnan perustamisesta ja perimätieto kertoo, että työväen järjestyskaarti olisi ollut toiminnassa jo kesällä 1917. Näille väitteille ei kuitenkaan löydy kuitenkaan vahvistusta asiakirjoista. Siitä, miten kunnassa toimittiin sosialidemokraattien julistaman lakon aikana mrraskuussa, ei myöskään ole juurikaan asiakirja-aineistoa. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi on pitänyt turvautua haastatteluihin ja suojeluskunnan arkistosta löytyvään materiaaliin. Se, mitä Outokummussa tapahtui, näyttää olleen vahvasti sidoksissa siihen, mitä liikehdintä Joensuussa eteni. Keväällä 1917 Joensuuhun oli saapunut Yhdysvalloista juuri palannut työväenliikkeen johtohahmo August Wesley, joka piti pitkin syksyä Joensuussa kursseja maakunnasta saapuneille työväenliikkeen johtomiehille. Kyseessä oli jonkinasteiset päällikkökurssit. Kuusjärveltä kursseille osallistuivat ainakin Noak Huttunen Outokummusta ja Pekka Kinnunen Varislahdesta.  Wesley kierteli lisäksi  piiripäällikön ominaisuudessa perustamassa punakaarteja maakuntaan. Siitä, kävikö hän punakaartin perustamistarkoituksessa myös Kuusjärvellä, ei ole tietoa.

Outokummun työväentalo, kiihkeän toiminnan keskipiste marraskuussa 1917.

Outokummun työväentalolla pidettiin heti yleislakon alettua 13.11.1917 suurlakkokokous. Kokouksesta ajettiin kaikki työväenyhdistykseen kuulumattomat. Kokous päätti, että työt oli kunnan alueella lopetettava ja kaupat, myllyt ja koulut suljettava. Seuraavana päivänä perustettiin järjestyskaarti, johon kuului 30 miestä. Järjestyskaartin jäsenten tehtäviin kuului  toimia lakkovahteina eri puolilla pitäjää. Kaartin vahvuutta lisättiin seuraavina päivinä niin, että siihen kuului 19.11. jo 58 miestä. Kaarti, jonka johtajana toimi Konsta Halme, suoritti vartiopalvelusta  15.11. lähtien Outokummun kaivoksella ja myllyillä. Lisäksi se takavarikoi aseita ja elintarvikkeita. Työväenyhdistyksen sisällä ilmeni tässä vaiheessa erimielisyyksiä. Kuusjärveläiset johtajat Antti Koistinen ja Simson Kokko eivät kannattaneet vallan siirtämistä Järjestyskaartille, mutta ei-paikalliset työväenliikkeen johtohahmot olivat toista mieltä. Perimätieto mainitsee heistä kolme nimeltä: Kallio, Koskenkorva ja Aatu Soininen.

Lakkoa johtamaan valittiin suurlakkokomitea, joka harkitsi "lahtarien" vangitsemista, mutta toimenpidettä pidettiin liian varhaisena Marraskuun 17. pävä lakkokomitean miehet kiersivät ympäri pitäjää takavarikoimassa aseita. Piirikomiteasta tulleiden ohjeiden mukaan lähetettiin 10 miestä ottamaan haltuunsa myös poliisilaitos, mutta tehtävä epäonnistui, sillä Kuusjärveltä ei sellaista löytynyt. Kuten aikaisemmin totesin jäi Kuusjärvi selkeästi valkoisten hallussa olleelle alueelle. Niinpä Kuusjärven  punaisten oli haudattava vallankumoushaavensa.

Valkoisten saatua seudulla yliotteen kutsuttiin kaikki punaiseksi epäillyt kuulusteluihin. Heiltä takavarikoitiin kaikki aseet. Kuulusteluja johti kaivosyhtiön palveluksessa ollut piiripäällikko Armas Pohja. Pohjan kantana oli, ettei punaisia tule vangita, elleivät he ole syyllistyneet rikoksiin. Kaikki epäillyt pääsivät kuulusteluiden jälkeen vapaiksi. Perimätieto selittää Pohjan toiminnan humaaniksi, mutta taustalla saattoi olla myös kaivosyhtiön halu välttää levottomuuksia ja säilyttää kallisarvoinen työvoima työkykyisenä ja - haluisena.

Sodan sytytyä järjestivät valkoiset Kuusjärvellä kutsunnat. Muistitiedon mukaan vain puolisenkymmentä punaista vältteli kutsuntoja ja osa heistä pakeni punaisten hallussa olleille alueille. Jotkut heistä osallistuivat punakaartin riveissä taisteluihin. Kirkkoherra Vilho Laineen sodan jälkeen laatiman kertomuksen mukaan kolme kuusjärveläistä kuoli Tammisaaren vankileirillä, kolme punaista katosi ja kahdeksan päätyi vankilaan. Sotasurmat-sivuston mukaan Kuusjärvellä kirjoilla olleista punaisista menehtyivät Vilhelm Henrik Hyttinen, Antti  Eelis Sivonen ja Matti Soininen Tammisaaren vankileirillä. Lisäksi Riihimäen vankileirillä menehtynyt Kalle Reinhold kuului oletettavasti punaisiin. Kuusjärveläisiin kadonneisiin punaisiin kuuluivat Mikko Jumppainen, Armas Kauppinen, Paavo Heikki Kinnunen. Lisäksi kahden kadonneen kuusjärveläisen, Paavali Räsäsen ja Antti Juho Koistisen kuolinaika ja - paikka on tuntematon, eikä heidän kuulumisesta punaisiin ole täyttä varmuutta. Yksikään heistä ei ole haudattuna Kuusjärven hautausmaahan. Mistä nuo 42  vakaumuksensa puolesta kaatunutta sitten ovat kotoisin? Vastaus siihen löytyy seuraavasta kirjoituksestani ...

Palanen sukuhistoriaa

Isoisän isäni Carl/Kalle Tahvanainen Liperin Tutjunniemestä ja hänen vaimonsa Helena Maria, os. Lempinen sekä perheen lapsia, miniöitä jne.

Tässä tarinaa isosisäni isästä Kalle Tahvanaisesta, "Tutjun Kallesta". Kalle oli syntynyt Kontiolahden Noljakassa Tahvanaisen perheen noin sata vuotta omistamalla tilalla (Noljakka n:o 18). Tuo tila muodostaa nykyisin Joensuun Noljakan kaupunginosan. Kallen isoisä Johan oli saapunut Kontiolahdelle 1770-luvulla Ilomantsin Megrijärveltä. [Ilmankos viihdyin niin hyvin syyskuun alussa Megrijärven maisemissa :)]. Kallella oli kahdeksan sisarusta, joista Heikki-niminen jäi jatkamaan kotitilaa. Se siirtyi pois Tahvanaisen suvun omistuksesta vuonna 1919, kun tilan osti 160 000 markalla konemestari Tolvanen.

Kalle, joka oli sisaruksista ikäjärjestyksessä kuudes,  tuli kotivävyksi Liperin Tutjunniemen Keinälän tilalle vuonna 1882. Tuolloin jo 30 vuotta täyttänyt poikamies oli kierrellyt pitäjällä tekemässä suutarin töitä ja tälläisellä matkalla hän iski silmänsä Keinälän talon tyttäreen Helena Maria Lempiseen. Kalle oli taitava käsistään, teki maanviljelyksen ohella suutarin ja puusepän töitä sekä valmisti ruumisarkkuja. Helena Marialle ja Kallelle syntyi yhteensä 13 lasta, jotka KAIKKI saavuttivat aikuisiän. On suuri ihme, että 1800-luvun oloissa kaikki näin ison perheen lapset säilyivät hengissä. Lieneekö kiitos tästä langennut Helena Marialle, joka omasi kansanparantajan taitoja. Hän käytti luonnontuotteita ja luonnosta kokoamiin yrttejä mm. lastensa sairauksien hoitoon. Suuperheen elättäminen ei ollut 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmenillä helppoa. Lehmien, lampaiden, kanojen  ja sikojen pitämisen ohella kalastettiin ahkerasti Tutjunniemen molemminpuolisilla vesillä.  Perheen elättämiseksi hakattiin vuosien kuluessa tilan metsät niin tarkkaan, että metsät joutuivat myyntikieltoon. Tila oli lisäksi ainaisessa vekselikierteessä. Tarina kertoo, että koko ajan tilan oli päällä kolme vekseliä. Kun vanhin erääntyi maksettavaksi, otettiin sen maksua varten uusi. Vekselikierteen katkaisi perimätiedon mukaan vasta sotavuodet, jolloin kukoistanut mustanpörssin kauppa ja rahan arvon romahtaminen toivat mahdollisuuden vekselien poismaksuun.

Vuosi 1918 sisällissota heijastui vahvasti perheen elämään. Poliittinen jakolinja meni isoisäni perheen keskeltä. Pojista Pekka taisteli punaisten riveissä ja hänen kaksi nuorempaa veljeänsä valkoisten joukoissa. Nämä veljekset Antti (18 vuotta, seisoo kuvassa Kallen takana) ja Heikki (16 vuotta) osallistuivat myös Viron sotaretkeen. Sen sijaan Pekka Kallenpoika Tahvanainen menehtyi Tammisaaren vankileirillä 30.8.1918 keuhkokuumeeseen. Pekka oli lähtenyt kotilaltaan Viipuriin töihin vuonna 1916. Punakaartiin hän oli kuitenkin liittynyt perimätiedon mukaan Joensuussa. Perhe oli saanut tiedon sodan päättymisen jälkeen, että Pekka-poika pitäisi hakea pois vankileiriltä Lapista, Tervolasta. Silloisissa oloissa hänen hakemisensa oli ollut kuitenkin mahdotonta. Miten Pekka oli joutunut vankileirille Lappiin ja sieltä myöhemmin Tammisaareen, ei ole jälkipolvien tiedossa. Pekka haudattiin Tammisaaressa 2.9.1918.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten muistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten hautamuistomerkki Miehikkälän hautausmaalla

Punaisten muistomerkkissa on teksti:
Levätkää rauhassa, kunnon toverit,
muistonne elää.

Miehikkälän hautausmaalla on kaksi hautamuistomerkkiä, jotka kertovat meille itsenäisen Suomen traagisista alkuhetkistä. Ne viestivät koruttomasti siitä, ettei poliittisten ja maailmankatsomuksellisten erimielisyyksien ratkominen väkivallalla johda muuhun kuin suunnattomiin kärsimyksiin. On sanottu, että kaikkien raaimpia sotia ovat sisällissodat. Siitä klassiseksi esimerkiksi käy varsin lyhyt kansalaissotamme tammi-toukokuun välisenä aina 1918. Sodan osapuolien muistomerkkien sijoittelu hautausmaalla kertoo siitä, kumpi osapuoli vei sodassa voiton. Valkoisten uhrien muistomerkki on lähellä kirkkoa, punaisten sen sijaan selvästi taaempana, hautausmaan takaosassa. Valkoisten joukkohautaan siunatuista yksi kaatui taisteluissa, muut kuolivat järjettömien väkivallantekojen seurauksena. Punaisten joukkohaudassa olevat teloitettiin - kostoksi - sodan loppuselvittelyissä. Tässä koostetta Miehikkälän punakaartista:

Miehikkälän punakaarti

Kotkalainen Eteenpäin kertoi kunnallisen vallan
siirtymisestä Miehikkkälässä työväestölle.
Eteenpäin 16.2.1918.

Työväen järjestyskaartin perustamisessa Miehikkälään aloitteellisia olivat Pitkäkosken tehtaan työläiset. Aloitteen teki 4.11.1917 paikallinen sekatyöläisten ammattiosasto ja sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö hyväksyi sen 18.11.1917. Kansalaissodan alussa Miehikkälä oli pitkään kaukana rintamalinjoilta. Sosialistit kokoontuivat 10.2.1918 Saivikkalan työväentalolle, jossa he pitivät kokouksia kolmen päivän ajan. Näissä kokouksissa valiottiin uusi kunnanvaltuusto, kunnallislautakunta, vallankumoustuomioistuin, järjestyksenvalvojat, miliisit ja muut virkamiehet. Kunnallisen päätösvallan työväestö otti "virallisesti" käsiinsä 11.2,1918 ilman porvarillisten tahojen vastarintaa. Kunnanvaltuusto ei tiettävästi kuitenkaan pitänyt yhtään kokousta, tai ainakaan se ei jättänyt jälkeensä yhtään pöytäkirjaa. Sen sijaan työväestön nimeämä kunnallislautakunta oli aloitteellinen. Se otti esimiehensä W. Kydön johdolla haltuunsa kunnan kassan ja arkiston 1.3.1918.

Vallankumoustuomioistuimen puheenjohtajana oli Eevert Ruoppa. Se piti joitakin istuntoja, joissa sakotettiin muutamia kuntalaisia ja tutkittiin "vastavallankumouksellisia". Sen sijaan vankiloissa olleet paikalliset rikolliset vapautettiin. Nämä liittyivät pääosin punakaartiin tuoden mukanaan niihin kaikkein kelvottominta ainesta. Järjestyksenvalvojaksi valittu maanviljelijä Emil Joenpolvi varasti yhdessä virolahtelaisen virkaveljensä, valokuvaaja Ferdinand Siimeksen kanssa nimimiehen arkiston ja he kuljettivat sen Virolahdelle.

Miehikkälän vallankumoustuomioistuimeen valittiin Evert
Ruoppa puheenjohtajaksi, Väinö Kytö sihteeriksi ja jäseninä
olivat Juho Törönen, Otto Makkonen sekä Eljas Kivelä.
Yleisenä syyttäjänä oli punakaartin päällikkö Jaakko Peltola.
Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja 7.3.1918.

Ensimmäiset punakaartilaiset olivat Miehikkälässä haminalaisia, mutta ennen pitkää heitä ruvettiin värväämään myös omasta kunnasta. Punakaarti perustettiin Saivikkalassa ensimmäisen kerran 14.2.1918, mutta ilmeisesti sen toiminnan käynnistäminen takkuili pahasti. Miehikkälän punaiset näyttävät aluksi arvelleen, että he valtaamalla kunnalliset laitokset olisivat omalta osaltaan tehneet kaiken tarvittavan vallankumouksen hyväksi. Työväen lehdistön uutiset "loistavista voitoista", 15 markan päiväpalkka, agitaattorien palopuheet ja kunnan hätäaputöistä saadut lopputilit alkoivat vähitellen vaikuttaa.  Lopulta maaliskuun 12. päivä perustettiin Miehikkälään paikallinen punakaarti esikuntineen ja sen jälkeen useimmat seudun sosialisteista liittyivät siihen.

Miehikkälän punakaartin toimintaa ei aluksi saatu
käyntiin. Korpi-Jaakko 12.3.1918.

Punakaartin toiminnan käynnistyminen merkitsi rauhattomuuksien lisääntymistä Miehikkälässä. Helmi- ja maalikuun aikana oli raakuuksilta ja ryöstöiltä vältytty. Aikaisemmin oli vallankumoustuomioistuimessa ollut mukana myös miehiä, joiden inhimillisyyteen saattoi vedota. Nyt vallankumoustuomioistuin menetti merkityksensä ja ihmisten henki ja omaisuus siirtyivät punakaartin päälliköiden Jaakko Peltolan ja Eevert Sutisen mielivallan alle. Molemmilla oli aikaisemmin saatu rikostuomioita, mm. luvattomasta viinankeitosta ja jopa murhaan osallisuudesta.

Ensimmäisen verityön punakaartilaiset tekivät huhtikuun alkupuolella. Miehikkälän kirkkoherran pojat Kaarlo ja Olli Snellman haettiin punakaartin esikuntaan huhtikuun kymmenes päivä. Sen jälkeen heistä ei kuultu enää mitään. Valkoiset ilmeisesti onnistuivat sieppaamaan kaartin päällikön Peltolan puhelun Virojoelle, jossa ohjeet olivat hyytävät: Vie ne perkeleet jäälle katsomaan ruumiita ja anna sitten yhdeksänkymmentä vuotta. Peltolan suvun perimätieto (ks. alla olevat kommentit) kertoo puolestaan, että Haminan punakaartilaiset olisivat sodan jälkiselvittelyissä pyrkineet sälyttämään vastuun veriteosta aiheettomasti miehikkäläläisten ja näin ollen myös Jaakko Peltolan vastuulle. Snellmanien ruumiit löydettiin myöhemmin Virojoelta. Seuraavana päivänä haettiin maanviljelijä Taneli Hauhia, joka kuljetettiin Harjun kartanolle ja murhattiin siellä. Seuraavana päivän tapahtui jälleen murha, tällä kertaa uhrina oli talollisenpoika Einar Harju. Huhtikuun 17. päivänä vangittiin maanviljelijä Elias Kimmo ja murhattiin Virojoella. Samaan aikaan vangittiin talollisenpoika Oskar Kotonen, joka murhattiin Iitissä toukokuun 1. päivänä. Huhtikuun 23. päivänä murhasivat punaiset vielä Miehikkälässä Valkealasta kotoisin olleen kulkukauppiaan Ville Aukean. Murhatyöt eivät tähän päättyneet, vaan 29.4 surmattiin maanviljelijä Anton Eklöf Hurttalan kylän läheisyydessä. Murhien ohella kauhua paikkakunnalla herättivät lukuisat takavarikoinnit ja suoranaiset ryöstöt, joita tehtiin punakaartin nimissä. Alkuvaiheessa "takavarikoinneista" annettiin kuitteja, mutta tämä käytäntö loppui vähitellen. Osa näistä "luovutuksista" oli pelkkiä ryöstöjä, joissa ihmisiltä kiristettiin pistimillä uhaten rahaa, tavaroita ja muuta omaisuutta.

Punaisen vallan alla olevilla alueilla oli työv.
yhdistyksen jäsenkirja tae paremmasta kohtelusta.
Oheisen Pitkänkosken Työv.yhdistyksen ilm.
perusteella näyttää siltä, että näitä hankkivat
omistukseensa myös muut kuin työväenaatteen
kannattajat. Eteenpäin 14.3.1918

Huhtikuun 17. - 19. päivinä järjestettiin Miehikkälässä sotaväen pakko-otto punakaartiin. Sitä toimitti haminalainen miliisipäällikkö, entinen poliisi Helle August Bly apunaan kaksi santarmia ja paikalliset punakaartiaktiivit Emil Joenpolvi ja Matti Tylli. Pakko-ottotilaisuudessa kävi noin 550 miestä, mutta kun näiden uusien punakaartilaisten piti lähteä 20.4. kuljetettavaksi rintamalle, rivit olivatkin harventuneet runsaaseen sataan mieheen. Yksi pakko-ottoa vastustanut miehikkäläläinen palstatilallinen näki rintamalle lähdön niin toivottomaksi, että hän  hirttäytyi 19.4. Suurin osa lähtöpaikalle ilmestyneistä oli niitä sosialisteja, jotka eivät olleet aikaisemmin liittyneet punakaartiin. Monet muut siirtyivät "käpykaartiin" takametsiin nuotiotulien äärelle, havumajoihin ja luoliin.

Huhtikuun viimeisellä viikolla alkoi punaisille selvitä tilanteen toivottomuus. Toukokuun 1. päivän vastaisena yönä ilmoitti punakaartin päällikkä Jaakko Peltola Taavettiin: "Katsomme tilanteen vaaralliseksi, että olemme päättäneet poistua Miehikkälästä". Päätös pantiin toimeen kaikessa hiljaisuudessa. Toukokuun 2. päivänä pyyhkäisi Miehikkälän läpi vielä sisällissodan viimeinen mainkin, kun noinn 400-miehinen porilaisjoukko vaelsi pitäjän läpi. He tunkeutuivat Saivikkalassa asuntoihin, ryöstivät hevosia ja kaikkea mitä tarvitsivat. Kauppa Oy Vesan liike ryöstettiin ja sen kassakaappi tyhjennettiin. Jo saman päivän iltana saapuivat ensimmäiset valkoisten joukkojenVirolahdelta ja Säkkijärveltä Miehikkälään. Punainen valta pitäjässä oli päättynyt.

Miehikkälän kirkkoherran poikien, Olli ja Kaarlo Snellmanin
järjetön ja raaka murha raivostutti valkoisia ja oli varmasti
osaltaan nostamassa kostomenttaliteettia paikkakunnalla.
Uusi Päivä 11.5.1918.

Sisällissodan julmuudesta kertoo korutonta kieltään kirkkoherra
Tauben murhaan osallistuneen tunnustus. Wiipuri 3.7.1918.

Punaisen vallan kukistuttua alkoi tilinteon hetki. Miehikkälässäkään ei punakapinallisia kohdeltu silkkihansikkain. Yhteensä 87 punaisten puolella taistellutta, toiminutta tai sen valtaa kannattunutta Miehikkälässä asunutta menetti henkensä. Heistä yksi oli kirjoilla Johanneksessa, Kymissä, Valkealassa ja Taipalsaarella sekä kaksi Vehkalahdella. Tämän lisäksi kuoli kolmetoista sellaista punaista, jotka olivat Miehikkälässä, mutta joiden asuinpaikasta keväällä 1918 ei ole varmuutta. Suurin osa punaisista menehtyi muualla kuin kotikuntansa alueella. Kolmentoista Miehikkälässä kuolleen punaisen kohdalla on yhtä lukuunottamata merkintä "mestattu", joka yleensä tarkoitti ampumalla teloittamista. Teloittamiset tapahtuivat heti sodan päättymisen jälkeen toukokuun kuudennen ja yhdeksännen päivän välisenä aikana. Punakaartin päällikkö Jaakko Peltola tapasi kohtalonsa 11.5.1918 Haminassa. Punakaartiin pakko-ottoa organisoinut Matti Tylli ammuttiin toukokuussa Viipurissa vankileirillä. Punahallinnon järjestyksenvalvojaksi valitsema maanviljelijä Emil Joenpolvi ammuttiin heti sodan loputtua Viipurissa vankileirillä 7.5.1918.  Yllä mainitusta 87:stä punaisesta murhatuksi tai teloitetuksi tuli lopulta runsas neljäsosa (24).

Suurimman osan kohdalla kuolinsyyksi on merkitty kuollut vankileirillä tai  kuollut sairauteen vankileirillä.  Niinpä Miehikkälän punaisia menehtyi huomattavasti enemmän Tammisaaren vankileirillä kuin sodan jälkiselvittelyissä kotipitäjässä. Moni punakaartiin kuulunut (24) kohtasi matkansa pään lisäksi Viipurissa joko sodan loppuvaiheissa tai myöhemmin vankileirillä. Vain kolme punaista kaatui taisteluissa.

Sodan julmista seurauksista joutuivat kärsimään orvoiksi tai
puoliorvoiksi jääneet lukuisat viattomat lapset. Karjala 17.6.1918

Keitä tässä punaisten joukkohaudassa sitten lepää? Luultavasti nuo kolmetoista Miehikkälässä teloitettua paikkakuntalaista ja mahdollisesti vehkalahtelainen Matti Ala-Turkia, joka myöskin ammuttiin Miehikkälässä heti sodan loputtua.

Alla epävirallinen lista heistä (lähde: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input )


Lähteet:
Yrjö Varpio: Vanhaa Miehikkälää (1987)

Eteenpäin 1918

Haminan Lehti 1918

Miehikkälässä toukokuussa 1918 teloitetut punaiset

sukunimi	Etunimi	Ammatti	Syntymäaika	Kuolinaika	Kirjoillaolokunta
Aapro	Wiktor Eliaksenpoika	Suutari	25.12.1883	9.5.1918	Miehikkälä
Ala-Turkia	Matti Juhonpoika	Sekatyömies	14.10.1890	9.5.1918	Vehkalahti
Hiiri	Antti Juhonpoika	Lasityöntekijä	8.8.1885	6.5.1918	Miehikkälä
Kivelä	Elias Antoninpoika	Sekatyömies	8.7.1882	6.5.1918	Miehikkälä
Koskela	Manu Eerikinpoika	Työmies	18.9.1852	6.5.1918	Miehikkälä
Mäkelä	Taneli Juhananpoika	Maanviljelijä	4.8.1885	7.5.1918	Miehikkälä
Nurmela	Taneli Tahvonpoika	Pienviljelijä	11.3.1877	7.5.1918	Miehikkälä
Paavola	Mikko Joelinpoika	Maanviljelijä	19.11.1857	7.5.1918	Miehikkälä
Pennanen	Juho Heikinpoika	Työnjohtaja	1.6.1884	6.5.1918	Miehikkälä
Rongas	Aleksanteri Matinpoika	Sekatyömies	30.10.1872	7.5.1918	Miehikkälä
Taari	Matti Antinpoika	Työmies	11.3.1890	9.5.1918	Miehikkälä
Tohmo	Taito Antoninpoika	Työmies	12.12.1894	9.5.1918	Miehikkälä
Tuhkiainen	Otto Antoninpoika	Maatyöntekijä	12.12.1896	6.5.1918	Miehikkälä
Wapalahti	Matti Mikonpoika		28.9.1891	7.5.1918	Valkeala