Kyläniemen retkipolku

Kyläniemen retkipolku kulkee pääsian harjulla kuivassa kangasmetsässä

Eilen (25.9.2018) vallitsi Etelä-Karjalassa kolea, tuulinen mutta aurikoinen syyssää. Niinpä suuntasin pitkästä aikaa vaellukselle. Tällä kertaa valitsin kohteeksi Taipalsaaren Kyläniemen, alueen, jossa en ollut aikaisemmin vieraillut. Retkelle sain mukaan myös matkaseuraa, joten minun ei tarvinnut keskustella pelkästään korppien, kuukkelien ja tiaisten kanssa. Polkupyöräretkeni olivat aikaisemmin ulottuneet Utulaan asti, mutta Kyläniemen saarelle saakka en ollut vielä ”päässyt”. Paluumatkalla jututin Utulan kyläkaupalla paikallisia asukkaita. He olettivat saarella asuvan runsaat kymmenen ympärivuotista asukasta. Toimivia maatiloja he sanoivat sieltä löytyvän kolme kappaletta. Suuri sääli, että tämä upea seutu ei pysty tarjoamaan elinmahdollisuuksia suuremmalle joukolle.

Retkeilyreitin opasteet ovat paikoin kaatuneet ja maalimerkinät kuluneet. Tässä
kohdassa ne olivat kuitenkin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa.

Kyläniemi kuuluu Taipalsaaren kuntaan, vaikka maayhteys sinne muusta kunnasta kulkee Lappeenrannan, Imatran ja Ruokolahden kautta. Mikäli Kyläniemen länsipäästä Hentulasta aikoo kulkea maanteitse Taipalsaaren kuntakeskukseen, saa varautua mittarilukemaan 115 kilometriä. Kyläniemi, kuten nimi kertoo, ei ole ollut aikoinaan saari. Saari siitä tuli vasta 1790-luvulla. Silloin venäläinen kenraali Suvorov kaivautti Kyläniemen itäpäästä Kutveleen kanavan niemen poikki. Kanavan yli kulkee nykyään lossiyhteys.

Saaren etelärinne on paikoin erittän jyrkkä.

Kyläniemi on osa toista Salpausselkää. Se muodostui viimeisen jääkauden lopulla. Kyläniemi kohoaa paikoin kymmeniä metrejä Saimaan aalloista ja halkaisee Saimaan suuret selkävedet. Kyläniemi on geologisesti, biologisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä harjualue, ja se kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Saaressa riittää upeita hiekkarantoja kilometrikaupalla. Kyläniemen hiekkakankaat ovat mäntyvaltaista kangasmetsää ja sen rantahietikoilla kukkii heinäkuussa tiuhaan mätästävä valkeakukkainen hietaneilikka. Hietaneilikka on kangasvuokon tapaan alkuperältään arokasvi ja yksi harvinaisimmista harjukasveista.

Sotavuosina Kyläniemi nähtiin strategisesti merkittävänä alueena ja sinne rakennettiin puolustuslaitteita. Saaressa on nähtävissä juoksuhautoja, korsujen pohjia ja tykkipatterien jalustoja. Kyläniemestä on tullut  varjoliitäjien suosikkikohde. Siellä on Suomen oloissa ainutlaatuiset tuuliolosuhteet. Lajin harrastajat ovatkin nimenneet Kyläniemen Pienois-Tanskaksi. Tanskan länsirannikolta löytyy vastaavia tuuliolosuhteita.

Maastosta löytyy tykkipatterin asema.

Kyläniemen keskiosassa kiertelee noin kymmenen kilometrin retkipolku. Sille pääsee kätevästi esimerkiksi Kyläniementien ja Vaiviontien risteyksestä ja ajamalla Vaiviontietä etelään, kunnes saapuu kolmen tien risteykseen. Siinä on sopivasti tilaa vaikka useammalle autolle.  Retkipolku on merkitty punaisella, paikoin erittäin kuluneilla ja haalistuneilla punaisilla maalimerkeillä. Paikoin polku on erittäin vaikea hahmottaa, sillä sen varrella on suoritettu pääte- ja harvennushakkuita. Toisaalta metsä on suurelta osin jo tukkipuumetsää ja kuivassa kangas- ja harjumaastossa liikkuminen on helppoa. Reitti on mielestäni erittäin helppo.  Ajoittain harjulta avautuu upeita näkymiä sekä Saimaan eteläisille että pohjoisille. Retken kohokohta oli pysähtyminen Heponiemeen leirintäalueelle, jossa joimme auringon helliessä kahvit ja paistoimme makkarat (ja retkitoverini myös matkalta poimimiaan sieniä). Läheltä lähtöpistettämme löytyi metsän keskeltä ja hieman polun reitiltä syrjässä oleva, ilmeisesti Salpalinjan rakenteisiin kuulunut tykkiasema yhdyshautoineen ja tykin jalustarakenteineen. Jälleen kerran voi onnitella itseään hienosta päivästä eteläkarjalaisessa luonnossa.

Heponiemessä tauolla

Lappeenrantaan uusi kauppatori ja -halli syksyllä 1956

Tällaiseksi kaavailtiin Lappeenrannan uutta kauppatoria syksyllä 1955.
Savo-Karjala 7.9.1955.

Syksyllä 1956 tapahtui Lappeenrannan keskustassa näkyvä mullistus. Kaupungin vilkas torielämä koki "ylösnousemuksen" ja siirtyi Saimaan rannalta satamasta Salpausselän hiekkaharjulle. Silloin valmistuivat kaupunkiin uusi kauppatori ja kauppahalli Oksasenkadun, Toikankadun ja Snellmaninkadun rajaamalle tontille. Entinen satamassa ollut kauppatori ja kauppahalli olivat tulleet tiensä päähän. Näin tarpeettomaksi jäänyt vanha kauppahalli myytiin purettavaksi yhdessä ns. Jaakkolan kirkon ja vaakahuoneen kanssa toukokuussa 1957. Kaupunki sai vanhasta kauppahallista huutokaupassa 24 000 markkaa.

Kauppahallin harjannostajaiset 1956. Kuva: Lappeenrannan museot / Kuvapaja

Paikallislehdet kertoivat kiitettävän ahkeasti uuden kauppatorin ja -hallin rakentamisen etenemisestä. Syyskuun puolivälissä 1956 olivat sekä kauppahalli että sen edustalle rakennettu tori valmiita. Kauppahallin rakentajana oli toiminut Rakennusliike Rainer Sainio. Luovutus- ja vastaanottotilaisuus pidettiin 18.9.1956. Vaastaanottotilaisuudessa olivat mukana kauppahallin rakennustoimikunnan jäsenet, jotka olivat; puheenjohtaja, dipl. insinööri Lasse Massala sekä jäsenet, kirjaltaja Lauri Huttunen, kirvesmies Otto Hämäläinen, johtaja Mikko Ojanen, sähkömies Kalle Torvinen, urheiluohjaaja Väinö Ripatti, rakennusmestari Huomolin sekä kaupungininsinööri Pentti Salla. Rakennus todettiin tehdyn urakkasopimuksen mukaisesti.

Valmistunut kauppahalli sisälsi 10 lihamyymälää, kuusi kalamyymälää sekä kuusi vihannes- ja sekatavaramyymälää. Jokaiseen myymälään sisältyi jäähdytyskomero. Näiden lisäksi kauppahallissa oli kahvila, yleinen käymälä, vakaajan huone, toripöytävarasto, vaakahuone autovaakoineen, talonmiehen asunto, pannuhuone ja jäähdytyshuone. Kun tänä päivänä tarkastelee yhä käytössä olevaa kauppahllia, voi vain ihmetellä, miten nuo kaikki mahtuivat pienehköön hallirakennukseen.

Etelä-Saimaa uutisoi kauppahallin valmistumisesta 19.9.1956.

Kauppahallin edustan tori oli tässä vaiheessa vielä osittain päällystämättä. Kauppatori oli tarkoitus saada kokonaan kuntoon seuraavaksi kesäksi. Torilla oli Oksasenkadun reunaan merkitty paikat niille torimyyjille, jotka myivät tuotteensa autosta. Samat paikat toimivat toriajan päätytyttyä pysäköintipaikkoina. Myös hevosrattaista myyjille oli torilla omat paikkansa. Hevospuomit oli kuitenkin sijoitettu sähkölaitoksen takana sijainneelle rakentamattomalle tontille. Näin ollen hevosia ei uudelle kauppatorille enää ollut tarkoitus laskea. Myyntipaikat oli jaoteltu erikseen tekstiili-, vihannes-, tilapäis- ja maalaismyyntipaikoiksi. Tori oli varustettu täydellisillä (sic!) valaistuslaitteilla ja sinne oli varattu telineet 120 polkupyörälle.

Vanha tori satamassa jäi uuden torin valmistuttua nukkumaan "ruususen untaan". Kirjoitukseni lähtötunnelmista löytyy täältä. Suunnitelmissa oli toteuttaa arkkitehtikilpailu Linnoituksen vallien ja keskussairaalan välisen ranta-alueen käytöstä "asianmukaisella ja kaupunkia kaunistavalla tavalla".  Kilpailun toteutumisesta ei ainakaan allekirjoittaneella ole mitään tietoa.

Lappeenrannan kauppahalli helmikuisena pakkaspäivänä 2017

Lähteet: Etelä-Saimaa 7.9.1955 ja 19.9.1956, Savo-Karjala 7.9.1955.