Kolhoosiin, kolhoosiin!

Virolainen kolhoosijuliste. Vilja heilimöi, aurinko paistaa ja katseissa siintää valoisa tulevaisuus.

Kolhoosien perustaminen Suomeen myös demarien haaveissa!!!

Kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli onnistunut syksyllä 1944 pakottamaan Suomen erillisrauhaan ja maamme poliittisen johdon päällystakkina oli valvontakomissio, myös sisäpolitiikassa alkoi tapahtua. Kommunistit ja heidän apujärjestönsä SKDL saivat merkittävän vaalivoiton ja sosialidemokraattisen puolueen sisällä vahvistui äärivasemmiston kannatus. Niinpä osa sosialidemokraateista ajoi kolhoosien perustamista Suomeen. Vuoden 1945 valtiopäivillä teki 20 sosialistien edustajaa Heikki Simosen johdolla tästä eduskunnassa aloitteen. Kyseiset kansanedustajat olivat:

Heikki Simonen, Yrjö Kilpeläinen, Walter Kuusela, Elli Nurminen, Alpo Lumme, Väinö Kivisalo, Otto Muikku, Edvard Pesonen, A. K. Paasivuori, Yrjö Kallinen, P. A. Karjalainen, Juho Karvonen, H. S. Pesonen, J. F. Tolonen, Kauko Andersson, T. Bryggari, Urho Kulovaara, Samuli Tervo, Sylvi Kyllikki Kilpi ja K. Hakala.

Koska hanke ei toteutunut, tekivät saman puolueen edustajat uuden aloitteen vuonna 1946. Nyt perusteluissa todettiin, että ”suurtiloja olisi otettava kokonaisena valtiolle viljeltäväksi samalla tapaa kuin kollektiivitaloudet Neuvostoliitossa, jossa saadut kokemukset tiettävästi ovat myönteisiä”. Tämä aloite sai jo 32 demariedustajan tuen. Sen ensimmäinen allekirjoittaja oli Eino Raunio. Muut nimensä sen alle kirjailleet olivat:
Valfrid Eskola, P. A. Karjalainen, Otto Muikku, Valto Käkelä, Jere Juutilainen, J. F. Tolonen, Kaisa Hiilelä, Uuno Raatikainen, Aino Malkamäki, Alpo Lumme, Jussi Raatikainen, Samuli Tervo, Yrjö Kallinen, Väinö Kivisalo, Urho Kulovaara, Kalle Jokinen, Aino Lehtokoski, Penna Tervo, T. Bryggari, Sylvi Kyllikki Kilpi, Juho Kuittinen, Varma Kosto Turunen, H. S. Pesonen, Juho Karvonen, K. Hakala, Martta Salmela-Järvinen, Juho Pyy, Väinö Leskinen, Edvard Pesonen, Yrjö Kilpeläinen ja A. K. Paasivuori.

Minulle yllätysnimi listassa oli Väinö Leskinen, jota olin pitänyt oikeistodemarina. Silloisista eteläkarjalaisista demariedustajista ovat aloitteen näköjään allekirjoittaneet Valto Käkelä, Jere Juutilainen ja Juho Kuittinen. SKDL:n kansanedustajien tuki kolhoosien perustamiselle oli itsestään selvää. Asiassa ei päästy lopulta aloitteita pidemmälle huolimatta laajasta parlamentaarisesta tuesta. Oliko se on vai ei, sitä voi mietiskellä vaikka ajellessaan Venäjällä entisten kolhoosien raunioituvien kolhoosirakennusten ohi.

Varma Kosto, Aito Varis ja Mato-Alli

Mato-Alli
Kuva PKM

Lapsuudessani kuulin tarinoita kolmesta pohjoiskarjalaisesta hahmosta, jotka ovat jääneet ikuisesti mieleeni. Ensimmäisenä tutustuin jo alle kouluikäisenä Aito Varikseen. Tämä Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgian ylilääkäri leikkasi minulta kaulasta lähes kananmunan kokoisen paiseen pois. Pienen pojan mieleen jäi tämä lääkäri nimenomaan erikoisen nimensä, ei kivuliaan leikkauksen takia. Myöhemmin kuulin tästä huumorintajuisesta lääkäristä lukemattomia tarinoita, joista yksikään ei ikävä kyllä ole jäänyt muistini sopukoihin.  Aito Variksen tarinakerrontalahjasta on onneksi näyte Soakkunoita-lehdessä 1/2003, sivu 13.

Värikäs henkilö oli myös kokoomuksen kansanedustaja Alli Vaittinen-Kuikka.

Kun 1960- ja 1970-luvuilla avasi maakuntalehti Karjalaisen, sivuilla loisti usein Mato-Allin tomera hahmo. Hän sai lempinimen Mato-Alli lapamatotaudin häviämiseen johtaneesta uraauurtavasta työstä 1950-luvulla.Kätilöopistosta vuonna 1942 ja Helsingin sairaanhoitajaopistosta 1947 valmistunut Vaittinen- työskenteli Kätilöopiston opettajana sekä valmistavan koulun opettajana ja johtajana 1947–49.Tämän jälkeen hän toimi Kärkölässä terveyssisarena ja kätilönä 1vuosina950–51, Valkeakosken sairaalan ylihoitajana 1951–53 ja SPR:n Karjalan piirin terveyssisarena 1953–60. Kansanterveystyön parissa Vaittinen-Kuikka muistetaan erityisesti lapamadon nitistäjänä. Hän liikkui koko 1960-luvun lääketehdas Medican tieteellisenä assistenttina valistamassa kansaa matolääkkeet kassissaan. Vaittinen-Kuikka tuli tunnetuksi myös suorapuheisena poliitikkona. Kokoomuslainen Vaittinen-Kuikka valittiin Pohjois-Karjalasta eduskuntaan 1966 ja hänen edustajakautensa kesti vuoteen 1979 saakka. 1960-luvulla Vaittinen-Kuikka vastusti puoluetukea ja varoitti valtiota jakamasta kulkutaudin tavoin leviävää "epideemistä" rahaa. Nyt 50 vuotta myöhemmin voimme kai todeta Mato-Allin olleen harvinaisen oikeassa. Suurimman huomion Vaittinen-Kuikka sai kuitenkin ristiretkestään pornografisina pitämiään julkaisuja vastaan. Hän toimitti 60 kansanedustajan allekirjoittaman kirjelmän ja nipun alan lehtiä oikeusministeriöön 1971. Vaaditut syytteet jätettiin nostamatta.

Kolmas alussa mainitsemani hahmo oli sosialidemokraattinen kansanedustaja Varma Kosto Turunen.

Kuulin monet kerrat tarinan, että Varma Koston isä olisi kuollut keväällä 1918 sisällissodassa. Tämän takia äiti olisi antanut isän kuoleman jälkeen syntyneelle pojalle nimet VARMA KOSTO. Tämä urbaani legenda ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Varma Kosto oli keväällä 1918 jo viisivuotias. Hänhän oli syntynyt nimittäin jo 17.3.1913. Urbaanin legenda muutkaan faktat eivät pidä paikkansa. Varma Koston isä Otto Aleksander kuoli kyllä sisällissodan seurauksena, mutta vasta 19.1.1920 Tammisaaren vankileirillä. Hän ilmeisesti menehtyi vankileireillä riehuviin tautiepidemioihin. Kyllähän Otto Aleksanderin pojalla aivan varmasti jäi jotakin hampaankoloon isänsä kuoleman välillisesti aiheuttaneita valkoisia kohtaan. Eikä työväenluokan ääni kalastellessa tuolla urbaanilla legendalla ollut ainakaan kannatusta vievää vaikutusta. Vain 26-vuotiaana eduskuntaan valitun Varma Koston valtiopäivämiesura oli pitkä, vuodesta 1939 vuoteen 1962. Liekö kannatusta tuonut ura Esa Pakarisen Keskiyö-yhtyessä, joka kierteli esiintymässä 1930-luvulla Pohjois-Karjalan työväentaloilla. Varma Kosto aloitti yhtyeessä aluksi rumpalina ja jatkoi myöhemmin laulajana ja trumpetistina.