Perimätietoa pitäjien ja kylien nimistä

Luumäen kirkko kesällä 2015

Parin viime vuoden aikana on allekirjoittanut välillä hyvinkin intensiivisesti, välillä pitkiä taukoja pitäen, penkonut vanhoja paikallisia sanomalehtiä. Lehdistä löytyi etsimieni uutisten lisäksi lukuisa joukko mielenkiintoisia elämänkohtaloita ja paikallishistoriallista perimätietoa. Minkä verran ne pitävät sitten faktojen kanssa paikkansa, jää usein arvoitukseksi. Poimin esimerkiksi paikallisesta perämätiedosta otteita artikkelista, joka ilmestyi Etelä-Saimaa-lehdessä 19.3.1954. Kyseessä on  nimimerkki V. T:n artikkeli Nimien vaiheita vuosisatojen takaa.

V. T:n kertoman tarinan mukaan Vehkalahden Saaramaan kylä sai aikoinaan nimensä Saarainen-nimisestä henkilöstä, joka muutti Lapveden Parikkalasta 1500-luvun alussa kyseiselle seudulle. Kannusjärven kylä Vehkalahdella taas sai nimensä Lapvedeltä muuttaneesta suvusta.  Tämä kylälle nimensä antanut Kannuksinen-suku on sittemmin kokonaan jo seudulta hävinnyt. Muuttovirtaa suuntautui Lapvedeltä enemmäkin Vehkalahdelle. Lapeveden Hyttilästä saapui Hyypiä-suku Kannusjärvelle. Muita Lapvedeltä saapuneita sukuja olivat Töröt, Turkiat, Jääskeläiset, Hiiroset, Parkot ja Porkat.

Vielä 1500-luvulla ei ollut olemassa mitään Luumäen kirkonkylää. Kyseisellä paikalla sijaitsi Lappeeseen kuulunut Pyhitty eli Hautakylä. Kun pitäjä sitten irtautui Lappeesta, se sai nimekseen Luumäki sen takia, että jyrkältä Hautamäeltä olivat pojanviikarit laskeneet sukupolvesta toiseen mäkeä käyttämällä kelkkanaan mm. hirven lapaluita. (Kommentti: Paikalla on ilmeisesti jo pakanuuden aikana ollut uhripaikka ja hautausmaana tätä Saksalanmäeksi kutsuttua paikkaa käytettiin kristinuskoon kääntymisen jälkeen. Näin ollen mäellä oli runsaasti vainajien luita) Perimätiedossa on myös kertomus Säkkijärven pitäjän nimen synnystä. Selitys on hyvinkin uskottava. Jollakin isännällä olisi kuulemma myllykuorma säkkeineen hukkunut kyseiseen järveen sitä ylittäessä.

Nuijamaan Sormuskivi

Nuijamaan Sormuskivi

Tämänpäiväiseksi (17.5.2015) pyöräilyreittini ääripisteeksi valitsin Nuijamaan. Pyöräilin sinne vanhaa Viipurintietä Rapattilan kautta. Viimeksimainitussa kylässä kuvasin edesmenneen kyläkoulun. Saavuttuani Nuijamaalle pysähdyin ensiksi Sormuskivelle. Se sijaitsee Kirkolle vievän Tassiantien varressa. Sormuskiven takana sijaistevat vanhan kansakoulun rakennekset ja tien vastakkaisella puolella lähempänä kirkkoa entinen pitäjäntupa, joka on nykyisin yksityisasuntona.

Keskeisellä paikalla kirkonmäellä sijaitsevasta Sormuskivestä on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan olisi ratsastaja aikoinaan kiivennyt vedonlyönnin takia hevosineen kiven päälle Tämä tapahtui kapeita kierreportaita pitkin. Ylösmeno onnistui, mutta paluussa ilmeni ongelmia. Hevonen ei nimittäin päässyt laskeutumaan kierreportaita alas. Ongelma ratkaistiin asettamalla pitkiä riukuja kiven viereen. Alle asetettiin vielä heiniä pehmikkeiksi ja loimiin kääritty hevonen laskettiin kyljellään alas. Tarinan mukaan kiven päälle johtaneet raput poistettiin tämän jälkeen.

Sormuskiven infotaulu

Toisen tarinan mukaan kiven päältä olisi löytynyt ihmiskäsi. Kun nälkävuosien aikana ihmisiä kuoli paljon nälkään, olisi perimätiedon mukaan lintu tarrannut kuolleen käteen, koska siinä kimalsi sormus. Käsi irtosi jo mädänneestä ruumiista, mutta jäi kiven päälle, kun lintu ei saanutkaan sitä irti sormesta. Tämä tarina on antanut nimen Sormuskivelle.

Rakkaalla kivellä on siis monta tarinaa. Yhden mukaan kiven päällä olisi ollut Saimaan kanavan rakentamisen aikaan jonkinlainen paviljonki tai huvimaja. Siellä pidettiin työmaan herroille kahvi- ja punssikestejä. Kivi on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista ja nykyisin se on suojelukohde. Kun Nuijamaan miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin talvisodan kynnyksellä 13.10.1939, kokoontumispaikkana oli Sormuskivi.

Nuijamaan miesten talvisotaanlähdön muistolaatta