Niin hiljainen on kylätie... osa 3. Polkupyöräretki 7.5.2017 välillä Jurvala - Suoanttila - Kirppu - Hermunen - Heikkilä - Luumäen kirkonkylä - Jurvala

Kirpun miehistöluolan suuaukko

Tämänkertaisen kirjoituksen aiheena on jälleen polkupyöräretki Ylämaan ja Luumäen maaseutukylien sorateillä.  Lähtöpisteenä illansuussa 7.5.2017 tehdylle reissulle oli Jurvala, josta suuntasin Suoanttilan kautta kohti Kirpun kylää. Olin kaksi päivää aikaisemmin tekemälläni retkellä epähuomiossa ajanut ohi Salpalinjan linnoitusrakenteisiin kuuluneen Kirpun majoitusluolan sivuitse. Retkeni tavoitteena oli vierailla tuossa luolassa ja kiertää Hermusen, Heikkilän ja Hirvikallion kylien kautta aina Luumäen kirkolle, ja edelleen takaisin Jurvalaan. Matkaa tälle reitille tuli viitisenkymmentä kilometriä.

Multialan kartano

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli monella tavalla kuuluisaksi tullut Multialan kartano. Ensinnäkin kartano oli aikoinaan paikka, jossa pidettiin Luumäen käräjiä. Tämän johdosta rakennuksen lähistöllä oli pystyssä vielä 1950-luvulla piiskuupuita, joihin sidottiin ruumiillisen rangaistuksen saaneet rikolliset ja heille annettu tuomio pantiin käytäntöön. Myöhemmin talo on kokenut värikkäitä vaiheita ja se on noussut jopa valtakunnallisen politiikan polttopisteeseen. Saavuttuani kartanon luokse katselin innokkaasti ympärilleni löytääkseni noita ruumiillisen kurituksen muistopuita, mutta ne on ilmeisesti jo hakattu pois. Itse kartanorakennus, joka oli saanut uuden peltikaton, näytti nukkuvan tyytyväisenä hiljaisuudessa kylpien ilta-auringossa.

Kirpun miehistöluolan opastaulu Ihaksintien
varressa

Ajettuani toistakymmentä kilometriä mutkikasta ja mäkistä soratietä saavuin vihdoin Kirpun majoitusluolalle.  Salpalinjaan rakennettiin aikoinaan 25 kallioon louhittua luolaa. Suurin osa niistä jäi keskeneräiseksi. Pääosa näistä luolista sijaitsee Salpalinjan eteläisimmässä osassa. Lappeenrannassa luolia on neljä. Näistä kaksi rakennettiin Ylämaan alueelle. Tunnelit/luolat olivat majoitustiloja ja niiden yhteyteen saatettiin rakentaa asekammioita konekivääreille tai panssarintorjuntatykeille sekä tulenjohtopaikkoja. Luolaan oli tarkoitus rakentaa lautarakenteinen parakki majoittumista varten. Tunnelien majoituistilat oli suunniteltu 20 - 80 hengen majoitukseen.


Tämä keskeneräiseksi jäänyt majoitustunneli B304/107 sijaitsee Kirpuntien ja Ihaksintien lounaispuolella, jyrkän kallion rinteillä. Mäelle oli tarkoitus sijoittaa kaksi konekivääripesäkettä ja kaksi panssarintorjuntatykin pesäkettä, jotka olisi yhdistetty toisiinsa tunneleilla. Pesäkkeet jäivät kuitenkin rakentamatta ja ainoastaan kalliotunneli on osittain valmistunut. Tunneliin on kaksi sisäänkäyntiä, toinen kallion luoteisrinteen juurella ja toinen viiston kuilun päässä yhdyshaudassa kallion rinteellä. Tunnelissa on 8,5 metriä korkea pystykuilu kallion laelle, jonne oli tarkoitus johtaa tulenjohtopaikka. Kirpun majoitustunneli on suunniteltu 80 hengelle. Sen pituus on 85 metriä, leveimmillään tunneli on 6,8 metriä ja sen korkeus on 3,8 metriä.  Tunneli pohja oli nyt melko paksun jään peitossa, joten en uskaltanut mennä tunneliin kovin syvälle, sillä pelkäsin jään koko ajan murtuvan allani ja putovani polvia tai jopa vytötäröä myöten jääkylmään veteen. Koska luolan tutkiminen ei tällä kertaa kunnolla onnistunut, täytynee tulla käymään paikalla kesällä uudestaan.

Miehistöluolan pohja oli pinnalta jäätyneen
vesikerroksen peitossa

Kirpun miehistöluolan jälkeen jatkoin Ihaksintietä suuntana länsi. Näitä kyläteitä (Ihaksintie - Ihakselantie - Heikkiläntie) polkiessani ei liiallinen liikenne haitannut. Kirpun kylän ja Luumäen kirkonkylän välillä (matkaa noin 30 kilometriä) vastaani ei tullut kuin yksi auto, toinen ohiti minut ja vastaani polki yksi pyörälija. Illan edetessä lämpötila laski lähes nollaan ja niinpä sormeni olivatkin jo umpijäässä. Heikkilän kylällä yritin katseellani hakea entistä kyläkoulua, mutta silmiini ei sattunut yhtään sopivaa rakennusta. Jälleen kerran ei missään näkynyt ketään, jolta olisin sitä kysellyt. Reitin varrelta löytyi kuitenkin vielä yksi kiinostukseni herättänyt rakennus. Hirvikalliontien varressa, muutama sata metriä ennen kirkonmäkeä seisoo korkea entinen Luumäen kirkonkylän koulurakennus. Hyväkuntoisen näköisen koulun toiminta päättyi keväällä 2015. Luumäen kunnanvaltuusto oli tehnyt lakkauttamispäätöksen maaliskuun alussa 2015 äänin 17 - 10. Katsellessani ilta-auringon kajossa seisovaa komeaa koulurakennusta päivittelin jälleen sitä valtavaa virheinvestointien summaa, joka mätänee hiljallee pois

Luumäen vuonna 2015 lakkautettu kirkonkylän koulu

suomalaisissa koulurakennuksissa.

Entinen Luumäen kirkonkylän koulu

Luumäen piiskuupuut

Multialan kartano 1986 - 1987
Kuva: Lappeenrannan museot/Arto Hämäläinen

Kokosin runsas vuosi sitten artikkelin Lappeenrannan piiskauspaalusta, joka sijaitsi aikoinaan nykyisen Kino-Aulan paikalla. Samalla kirjoitin lyhyen yleiskatsauksen ruumiillisen rangaistuksen historiasta maassamme. Kyseisiä julkisia ruumiillisen rangaistuksen toimeenpanopaikkoja oli aikoinaan jokaisessa pitäjässä. Ne sijaitsivat usein kirkonmäellä, pitäjäntuvan tai käräjätuvan välittömässä läheisyydessä.

Etelä-Saimaa-lehdessä oli toukokuun alussa vuonna 1957 mielenkiintoinen artikkeli Luumäen piiskuupuista, jotka sijaitsivat muutaman kilometrin päässä kirkonmäeltä, käräjätalon läheisyydessä. Kokosin artikkelin keskeiset osat tähän blogikirjoitukseen.

Etelä-Saimaa 3.5.1957

Luumäen kunnan Multialan kylässä oli ainakin vielä vuonna 1957 kaksi mahtavaa kuusta Multialan tilanportin vieressä. Puut olivat ympärysmitaltaan 280 senttiä. Nämä kuuset olivat aikoinaan olleet monien kuntalaisten kärsimysten todistajina noin puolitoistasataa vuotta aikaisemmin.

Luumäkeläisten vanha polvi tunsi kyseiset puut piiskuupuina, joiden välissä toteutettiin puiden välittömässä läheisyydessä sijainneessa käräjätuvassa annetut tuomiot. Koska piiskuutuomioiden toteuttamisesta oli jo kulunut runsaasti aikaa (ruumiillinen rangaistu poistui laista vuonna 1889), ei 1950-luvulla ollut pitäjässä enää ketään, joka olisi omin silmin nähnyt rangaistusten täytäntöönpanoja. Mutta vanhojen asukkaiden muistilokeroista löytyi vielä hajanaisia tietoja, jotka perustuivat heitä edeltäneiden sukupolvien kertomiin muistoihin.

Yksi tällainen henkilö oli Multialan tilan vanhaemäntä Eeva Lensu, jota nimimerkki Korkki oli käynyt haastattelemassa. Hän oli kuullut piiskuupuihin liittyviä tarinoita siltavoutina toimineelta isältään ja jahtivoutina toimineelta isoisältään. Vaikka tarinoiden kuulemista oli kulunut lukuisia vuosia, jotkut niistä olivat jääneet lähtemättömästi mieleen. Yksi näistä oli tarina Längelmäen Jussista, vieraalta paikkakunnalta kotoisin olleesta miehestä, joka oli raipparangaistuksen lisäksi tuomittu karkotettavaksi Siperiaan. Hänen selkänsä oli ruoskimisen jälkeen pahasti verillä, ja hän turvautui raipomisen jälkeen erääseen lähimökin emäntään. Tämä oli kovasti päivitellyt raipan jälkiä voideltuaan selkään syntyneet haavat.

Ruoskiminen oli aina julkinen tilaisuus ja suuri häpeä. Niinpä Eeva Lensu muisti vielä erään oman pitäjän emännän, joka oli tuomittu varkaudesta piiskattavaksi.  Kun tämä tuomittu liikkui tiellä, häntä osoiteltiin ja hänen saamansa tuomio kerrottiin yhä uusille kuulijoille.

Eeva Lensu kertoi lisäksi muistavansa hyvin viimeisen ruoskijan tehtävää hoitaneen miehen, joka oli ollut noin 70-vuotias hänen ollessaan lapsi. Tämä oli poikennut kerjuumatkoillaan usein Eeva Lensun kotitaloon ja puhellut hyvin vapaasti vanhoista ”virka-asioistaan”. Eeva Lensun mieleen oli jäänyt vitsan asento ruoskittaessa. Niitä hän kertoi olleen kaksi, joissa ote piiskasta ratkaisi lyönnin aiheuttaman kivun. Eeva Lensu muutti vuonna 1911 piiskuukuusten juurelle heidän ostaessaan Multialan tilan agronomi Appelbergilta. Tämä oli sijoittanut omaisuutensa maatilaan ja muuttanut sen soita pelloiksi hehtaari hehtaarilta. Heidän ostaessaan tilan talossa pidettiin edelleen käräjiä ja tämä käytäntö jatkui jonkin aikaa. Käräjät siirtyivät pois kuitenkin melko pian, sillä niitä ei haluttu pitää enää talossa. Käräjien pito haittasi liikaa normaaleja talon päivittäisiä töitä.

Haastateltava totesi piiskuupuista, että hän antaa niiden seistä niiden paikallaan niin kauan, kun pysyvät pystyssä. Toimittaja esitti artikkelin yhteydessä toiveen, että kyseiset puut merkittäisiin jollakin tavalla ja paikalle hankittaisiin laatta kertomaan puiden historiallisesta roolista.  Tämän tehtävän toimittaja sälytti Luumäen kotiseutulautakunnalle. Se, miten tuolle toiveelle sitten kävi, on minulle ainakin vielä mysteeri.

Multialan Jugend-tyylinen kartano on rakennettu vuonna 1907. Siitä löytyy hieman tietoa täältä. Kartano on päässyt valtakunnalliseen julkisuuden valokeilaan 2010-luvulla.