Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuparikaivospaikkakunta Outokumpu oli pitkään Pohjois-Karjalan vasemmistolaisin kunta. Siellä sosialidemokraatit saivat kunnallisvaaleissa 1920-luvulta lähtien vuosi toisensa jälkeen reilusti suurimman ääniosuuden. Kun Kuusjärven Outokummusta löytyi rikas kuparimalmio vuonna 1910, uneliaaseen maaseutupitäjään alkoi muuttaaa väestöä lähikunnista ja kauempaakin. Kaivostoiminta käynnistyi 1913 ja tuotanto sekä työväestön määrä kasvoi varsinkin 1920-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1953 kaivoksilla oli töissä yli 1100 työntekijää. Nämä lähtökohdat tiedostaen olettaisi vuoden 1918 tapahtumien olleen silloisessa Kuusjärven pitäjässä hyvinkin drmaattisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Nimittäin vuosina 1917 - 1918 Outokummun kaivosyhteisö oli vielä varsin pieni eikä työväenliike ollut riittävän vahva haastaakseen kunnan porvarilliset tahot. Vai olisiko syynä ollut myösl se, etteivät paikalliset työväestön nokkamiehet olleet sotakiihkoilijoiden vietävissä?

Tässä koostetta Kuusjärven valkoisten osallistumisesta sisällissotaan

Valkoisten joukkohautaan on siunattu neljä
sodassa kaatunutta.

Valkoisen osapuolen sotilaallinen järjestäytyminen käynnistyi Kuusjärvellä 19.11.1917. Tällöin perustettiin kuntaan Turvallisuuskomitea kuntakokouksen yhteydessä. Outokummun Työväenyhdistyksen edustajat olivat uhkaillen koettaneet estää sen perustamisen ja paikallinen lakkokomitea oli jyrkästi kieltänyt suojeluskunta-asian käsittelemisen kokouksessa. Niinpä kokous oli ollut varsin rauhaton.

Turvallisuuskomitean/Suojeluskunnan päällikkönä toimi piiripäällikkö Armas Pohja ja varapäällikkönä konttoristi Toivo Kosunen ja helmikuusta 1918 lähtien opettaja Mikko Mustonen. Suojeluskunnan esikunnassa toimivat Pohja, Mustonen ja insinööri Toivo Kuokkanen.  Lakkoaikana ei sattunut mitään suurempia kahnauksia, vaikka tunnelmat olivatkin kireät. Sekä lakkokomitean alainen punakaarti että järjestyskomitea pyrkivät takavarikoimaan kaikki aseet, joita ei kuitenkaan paljoakaan löytynyt. Suojeluskunta yritti ostaa aseita, mutta se osoittautui vaikeaksi.

Kuusjärven poliittisesta tilanteesta maaliskuussa
1918 kertoo oheinen lyhyt uutinen Karjalaisessa
28.3.1918.

Kun punakaarti antoi 26.1.1918 valtakunnallisen  liikekannallepanon ja Helsinkiin asetettiin 28.1. väliaikainen vallankumoushallitus, Kuusjärvi sijoittui maantieteellisen sijaintinsa ansiosta valkoisten haltuun jääneelle alueelle.  Pitäjän kohtalon ratkaisivat tapahtumat muualla Pohjois-Karjalassa. Kuusjärvellä punaisten kannattajamäärä oli liian vähäinen, jotta se olisi voinut toimia yksin. Levoton tilanne johti Joensuun ja sen ympäristön suojeluskuntalaisten kokoontumiseen 20.1. Samaan aikaan Joensuussa oli menossa sosialistiagitaattori August Wesleyn pitämä kurssi. Kurssilaiset vaativat August Wesleyn johdolla kaupunginvaltuustoa poistamaan suojeluskuntalaiset kaupungista. Etelämpänä Karjalassa olivat suojeluskuntalaiset riisuneet Sortavalassa paikallisen venäläisen varusväen aseista. Tämän jälkeen Sortavalaan kokoontuneet suojeluskuntalaiset ryhtyivät puhdistamaan muuta Pohjois-Karjalaa venäläisestä varusväestä. Kun Joensuuhun kokoontuneet valkoiset kuulivat tästä, he ryhtyivät vastaaviin toimiin muualla Pohjois-Karjalassa.  Tässä vaiheessa agitaattori Wesley poistui kaupungista. Punaisten jäätyä ilman johtohahmoa, he näkivät viisaimmaksi pidättäytyä aktiivitoiminnasta. He luovuttivat myös aikaisemmin haltuunsa saamansa aseet suojeluskunnille. Joissakin kirjoissa todetaan, että koko tapahtumasarja vietiin läpi Pohjois-Karjalassa ilman verenvuodatusta. Asia ei suinkaan ollut niin. Helmikuussa valkoiset teloittivat viisi Venäjän armeijan sotilasta.  Huhtikuun 14. päivä surmattiin lisäksi kaksi lättiläistä, 11 puolalaista, yksi tataari, 82 venäläistä ja kolme virolaista Venäjän armeijan sotilasta. Lisää aiheesta tämän linkin takaa. Lisäksi maakunnan kaakkoisosassa, Värtsilässä, käytiin kiivaat taistelut paikallisen punakaartin kanssa.

Uutinen taisteluissa kaatuneiden Hannes Lihavaisen ja Matti
Mustosen sankarihautajaisista Kuusjärven kirkkomaalla
28.3.1918

Edellä kuvatut Joensuun tapahtumat ratkaisivat myös Kuusjärven kohtalon. Yhteenottoja punaisten ja valkoisten välillä ei kunnan alueella tapahtunut. Molemmat osapuolet harjoittelivat ahkerasti. Joensuun tapahtumien jälkeen kaikki punaisiksi epäillyt kutsuttiin kuulusteluihin ja heiltä otettiin aseet pois. Kaikki epäillyt pääsivät kuulustelujen jälkeen vapaiksi. Sodan syttymisen jälkeen valkoiset järjestivät Kuusjärvellä kutsunnat. Kunnasta lähti valkoisten rintamalle vapaaehtoisesti 69 miestä. Kutsuntojen kautta lähetettyjä oli 61. Heistä kaatui taisteluissa viisi, yksi katosi ja haavoittuneita oli viisi. Ne suojeluskuntalaiset, jotka eivät lähteneet rintamalle, suorittivat vartiopalvelusta kuudessa eri kohteessa pitäjällä. Näitä olivat Outokumpu, Sysmä, Varislahti, kirkonkylä, Maljasalmi ja Viuruniemi. Vartiopalveluksessa oli maaliskuuhun asti 25 miestä ja maaliskuun lopusta 15.

Sotasurmat 1914 – 1922-sivuston tiedot menehtyneistä valkoisista poikkevat yllä kerrotusta.  Sivuston mukaan  sisällissodan taisteluissa, vankileireillä ja katoamisten seurauksena menehtyi 11 Kuusjärvellä kirjoilla ollut henkilöä.  Valkoisten puolella saivat surmansa Jääskessä 8.3.1918 kaatunut  Matti Mustonen ja sotatapahtumien yhteydessä kadonnut Antti Kuronen.  Kuusjärven hautamuistomerkki kertoo, että sinne on haudattu myös 8.2.1918 kaatunut Liperissä kirjoilla ollut Kusti Naumanen, Viipurissa kirjoilla ollut Johannes Lihavainen ja Kuusjärvellä syntynyt, mutta Isokyrössä kirjoilla ollut Ludvig Tiilikainen.  Lehtiuutiset kertovat Kusti Naumasen kaatuneen Värtsilän valtauksen yhteydessä ja hänen asuneen Kuusjärven Sysmän kylässä. Ludvig Tiilikainen kaatui Lempäälän taistelujen yhteydessä. Räätäli Johannes Lihavainen menehtyi Imatralla sotasairaalassa Joutsenon rintamalla tiedusteluretkellä saamiinsa vammoihin.

Punaisten hautamuistomerkki Lappeenrannan Linnoituksessa (Päivitetty 15.8.2016)

Vuosina 1918 - 1919 teloitettujen ja vankileirillä menehtyneiden punaisten muistokivi Lappeenrannan Linnoituksen pohjoispäässä

Kun kävin tapaninpäivänä kuvaamassa Lappeenrannan Vanhalla hautausmaalla punaisten sankarivainajien, sillä vakaumuksensa puolesta kaatuneina sankareina heitä työväestö kunnioitti, muistokiven, mieleeni tuli heti myös Linnoituksen pohjoispäässä oleva toinen punaisten muistomerkki. Niinpä suunnistin sinne 28.12.2014 erittäin raikkaassa ja upeassa pakkassäässä. Muistomerkki sijaitsee Etelä-Karjalan museon edustalla, sen sataman puoleisella sivulla.

Tässä hieman kokoamaani muistomerkin tarinaa:

Näin sosialidemokraattinen paikallislehti Saimaan Sanomat uutisoi
3.6.1980 Linnoituksen punavankimuistomerkin paljastustilaisuutta

Linnoituksen muistokivi on Lappeenrannan sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön ja SKDL:n Kunnallisjärjestön sekä Lappeenrannan Ammatillisen paikallisjärjestön perustaman muistomerkkitoimikunnan pystyttämä. Se paljastettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1980.  Muhkuraisessa punagraniittipaadessa on luotien iskemiä kuvaavia naarmuja. Muistokiveen on kiinnitetty kuvanveistäjä Erkki Kannoston pienoisreliefi. Se on sama kuin hänen aikaisemmin Lahteen, Fellmanin pellolle suunittelemansa. Reliefi esittää leiriltä vapautuvia punavankeja. Reliefin alla lukee teksti

Lappeenrannassa 1918 - 1919 vangittujen ja teloitettujen punaisten muistoksi



Monumentin kustannukset olivat 17 000 markkaa, joista kaupungin antama avustus kattoi 12 000. Lisäksi Lahden Punavankimuistomerkkirahasto avusti pystyttämistä 5000 markalla. Paljastusjuhla alkoi klo 13.00 kulkueella, joka lähti Kauppatorilta ja kulki kaupungin läpi Linnoitukseen. Siellä varsinainen paljastujuhla alkoi kello 14.00. Kulkueesta muodostui merkittävä maakunnallinen työväestön voimannäyttö.

Muistokiven reliefi ja teksti

Muistokivi sijaitsee lähellä paikkaa, jossa suuri osa Linnoituksesta surmansa saaneista vangeista teloitettiin. Lappeenrannan Linnoitukseen perustettiin vankileiri virallisesti 13.5.1918. Tätä ennen olivat valkoiset suorittaneet vihan vimmassa melkoisen määrä  summittaisia teloituksia Yksittäiset kiihkoilijat saivat tehdä mitä halusivat. Raakalaismaisimmin ja mielivaltaisimmin  toimivat ravintoloitsija, sotilaskomendantin apulainen Uno Serenius ja vahtikomppania päällikkö Rafael Ekholm.

Teloitukset painottuvat kahteen jaksoon. Ensimmäinen puhdistusaalto oli 25-4 - 28.4.1918. Paikallisia punaisia haettiin silloin kodeistaan ammuttaviksi. Toukokuun viidentenä tapahtui yöllä koko kaupungin punaisen johdon teloittaminen. Kolmen ensimmäisen sodan jälkeisen viikon aikana surmattiin 437 punaista. Myöhemminen kesän kuluessa määrä kasvoi vielä 130 hengellä.

Uutinen punaisten hautojen kunnosta.
Etelä-Saimaa 5.10.1920

Lisää kuolemaa niittivät taudit. Uhrien tilastointi aloitettiin vasta 27.5. Siitä lähtien aina syyskuun puoliväliin mennessä menehtyi 588 vankia. Lappeelaisia heistä oli 206 (sotasurmat-sivuston mukaan 213 Lappeeta asunpaikkanaan pitävää menehtyi sisällissodassa, jos taas Lappee otetaan kirjoillaolokunnaksi saadaan luvuksi 426) . Sotasurmat-sivuston mukaan Lappeenrannan vankileirissä menehtyi 692 punavankia.


Teloitettujen ruumiit haudattiin yhteishautaan teloituspaikan alapuolelle linnoituksen pohjoisrinteeseen. Tämän lisäksi punaisten ruumiita kuopattiin ympäröiviin metsiin. Punaisten joukkohautojen hautarauhan kunnioittamisessa oli sisällissodan jälkeen vielä pitkään toivomisen varaa. Haudat olivat eläinten tallattavina. Lisäksi hautoja ei oltu kaivettu tarpeeksi syvälle, joten niistä aiheutui myös riskiä yleiselle terveydelle. Hauta-asia oli Lappeen kunnanvaltuuston käsittelyssä lokakuussa 1920.  Valtuusto siirsi asian terveyslautakunnalle, joka velvoitettiin ryhtymään asiassa tarpeellisiin toimenpiteisiin. Siitä kertoo oheinen Etelä-Saimaa uutinen lokakuulta 1920. Linnoituksen kärjen joukkohauta varustettiin jonkin ajan kuluttua aidalla ja teloitettujen omaiset yrittivät hoitaa sitä parhaansa mukaan. Kuitenkin jo syyskuussa 1918 oli Viipurin läänin maaherra antanut ohjeet siitä, millä ehdoilla sinne ja tänne haudatut punakaartilaiset voitiin siirtää yleiselle hautausmaalle.

Etelä-Saimaa 20.9.1921

Ensimmäisenä siirrettiin korkkitehtaan läheisyyteen  haudatut noin parikymmentä teloitettua punaista. Työväenliikkeen paikalliset johtohenkilöt olivat anoneet siirtolupaa maaherranvirastolta ja saaneet sen. Ruumiiden ylöskaivaminen ja siirto hautausmaalle tapahtuivat syyskuun 17. päivä 1921. Silloin on kaupungin läpi kulkenut varmaan yksi aikakauden merkillisimmistä kulkueista.  Hautausmaalla ruumiiden siunaamisen toimitti sotarovasti Alfons Lönnroth (1859 - 1930). Hautaustilaisuudesta muodostui jonkinasteinen mielenosoitus. Tilaisuudessa puhui mm. liikeapulainen Anton Vento. Tämä ei puheenvuorossaan pysynyt paikalla olleen apulaisnimismiehen mielestä asiallisena huomautuksista huolimatta. Niinpä apulaisnimismies keskeytti puheen, jonka jälkeen läsanäolleet poituisvat hautausmaalta.


Puistattavaa on ollut se viha ja väkivallan käyttö, joka näkyy liian helposti ryöpsähtäneen aatteiden palossa.