Kyläniemen retkipolku

Kyläniemen retkipolku kulkee pääsian harjulla kuivassa kangasmetsässä

Eilen (25.9.2018) vallitsi Etelä-Karjalassa kolea, tuulinen mutta aurikoinen syyssää. Niinpä suuntasin pitkästä aikaa vaellukselle. Tällä kertaa valitsin kohteeksi Taipalsaaren Kyläniemen, alueen, jossa en ollut aikaisemmin vieraillut. Retkelle sain mukaan myös matkaseuraa, joten minun ei tarvinnut keskustella pelkästään korppien, kuukkelien ja tiaisten kanssa. Polkupyöräretkeni olivat aikaisemmin ulottuneet Utulaan asti, mutta Kyläniemen saarelle saakka en ollut vielä ”päässyt”. Paluumatkalla jututin Utulan kyläkaupalla paikallisia asukkaita. He olettivat saarella asuvan runsaat kymmenen ympärivuotista asukasta. Toimivia maatiloja he sanoivat sieltä löytyvän kolme kappaletta. Suuri sääli, että tämä upea seutu ei pysty tarjoamaan elinmahdollisuuksia suuremmalle joukolle.

Retkeilyreitin opasteet ovat paikoin kaatuneet ja maalimerkinät kuluneet. Tässä
kohdassa ne olivat kuitenkin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa.

Kyläniemi kuuluu Taipalsaaren kuntaan, vaikka maayhteys sinne muusta kunnasta kulkee Lappeenrannan, Imatran ja Ruokolahden kautta. Mikäli Kyläniemen länsipäästä Hentulasta aikoo kulkea maanteitse Taipalsaaren kuntakeskukseen, saa varautua mittarilukemaan 115 kilometriä. Kyläniemi, kuten nimi kertoo, ei ole ollut aikoinaan saari. Saari siitä tuli vasta 1790-luvulla. Silloin venäläinen kenraali Suvorov kaivautti Kyläniemen itäpäästä Kutveleen kanavan niemen poikki. Kanavan yli kulkee nykyään lossiyhteys.

Saaren etelärinne on paikoin erittän jyrkkä.

Kyläniemi on osa toista Salpausselkää. Se muodostui viimeisen jääkauden lopulla. Kyläniemi kohoaa paikoin kymmeniä metrejä Saimaan aalloista ja halkaisee Saimaan suuret selkävedet. Kyläniemi on geologisesti, biologisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä harjualue, ja se kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Saaressa riittää upeita hiekkarantoja kilometrikaupalla. Kyläniemen hiekkakankaat ovat mäntyvaltaista kangasmetsää ja sen rantahietikoilla kukkii heinäkuussa tiuhaan mätästävä valkeakukkainen hietaneilikka. Hietaneilikka on kangasvuokon tapaan alkuperältään arokasvi ja yksi harvinaisimmista harjukasveista.

Sotavuosina Kyläniemi nähtiin strategisesti merkittävänä alueena ja sinne rakennettiin puolustuslaitteita. Saaressa on nähtävissä juoksuhautoja, korsujen pohjia ja tykkipatterien jalustoja. Kyläniemestä on tullut  varjoliitäjien suosikkikohde. Siellä on Suomen oloissa ainutlaatuiset tuuliolosuhteet. Lajin harrastajat ovatkin nimenneet Kyläniemen Pienois-Tanskaksi. Tanskan länsirannikolta löytyy vastaavia tuuliolosuhteita.

Maastosta löytyy tykkipatterin asema.

Kyläniemen keskiosassa kiertelee noin kymmenen kilometrin retkipolku. Sille pääsee kätevästi esimerkiksi Kyläniementien ja Vaiviontien risteyksestä ja ajamalla Vaiviontietä etelään, kunnes saapuu kolmen tien risteykseen. Siinä on sopivasti tilaa vaikka useammalle autolle.  Retkipolku on merkitty punaisella, paikoin erittäin kuluneilla ja haalistuneilla punaisilla maalimerkeillä. Paikoin polku on erittäin vaikea hahmottaa, sillä sen varrella on suoritettu pääte- ja harvennushakkuita. Toisaalta metsä on suurelta osin jo tukkipuumetsää ja kuivassa kangas- ja harjumaastossa liikkuminen on helppoa. Reitti on mielestäni erittäin helppo.  Ajoittain harjulta avautuu upeita näkymiä sekä Saimaan eteläisille että pohjoisille. Retken kohokohta oli pysähtyminen Heponiemeen leirintäalueelle, jossa joimme auringon helliessä kahvit ja paistoimme makkarat (ja retkitoverini myös matkalta poimimiaan sieniä). Läheltä lähtöpistettämme löytyi metsän keskeltä ja hieman polun reitiltä syrjässä oleva, ilmeisesti Salpalinjan rakenteisiin kuulunut tykkiasema yhdyshautoineen ja tykin jalustarakenteineen. Jälleen kerran voi onnitella itseään hienosta päivästä eteläkarjalaisessa luonnossa.

Heponiemessä tauolla

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Ruokolahden Laamalan koulun vaiheet, osa 2.

Laamalan entiselle koululle siintää nykyisin näin idyllinen näkymä.

Tässä jatkoa kirjoitukseeni Laamalan koulun alkuvaiheista:

Laamalan kansakoulun vihkiäiset pidettiin
12.10.1930. Etelä-Saimaa 16.10.1930

Koulurakennuksen valmistuttua vuonna 1930 alkoi sen tonttimaan muokkaaminen viljelyskuntoon. Opettajan palkkaukseenhan kuului tuolloin luontaisetuna kasvimaa ja laidunmaa lehmälle. Yläkoulun opettajalle piti raivata kolme aaria kasvimaatta, alakoulunopettajalle kaksi. Tellanmäen kiviselle ja kallioiselle mäelle sen aikaansaaminen oli haasteellista. Lähes mikä muu paikka tahansa olisi ollut parempi. Seuraavana kesänä äestettiin ja kivettiin nämä pellot. Tähän palkattiin mies hevosineen viiden markan tuntipalkalla valvojanaan Tuomas Tella 2 ½ markan tuntipalkalla ja työhön osallistumisvelvollisuudella. Tammikuussa 1933 pidettiin talkoot viljelysmaan kunnostamiseksi. Talkoissa tarjottiin pullakahvit talkoolaisille ja heinät hevosille. Kasvimaille vedettiin mutaa ja keväällä kynnettiin ja harattiin maa sekä suoritettiin peruslannoitus. Opettaja Hilja Mononen saikin koulun puutarhan kukoistamaan sitkeällä työllä ja uupumattomalla veden kantamisella – sankoilla – Tellanmäen alta Kivisillanjoesta. Koulupaikka aiheutti ongelmia myös kunnollisen kaivon löytymiselle ja niinpä koulun kaivosta saattoi vedentulo loppua kuivina vuosina kuukausiksi.

Syyskuussa vuonna 1932 päätettiin aloittaa koulukeittolan toiminta Laamalassa lokakuun alussa viitenä päivänä viikossa. Tuolloin koulua käytiin lauantaisinkin. Kouluruoan saivat varattomat oppilaat ilmaiseksi ja varakkaampien perheiden lapsilta perittiin 75 penniä täysannoksesta ja 40 penniä puoliannoksesta. Tämä keittolatoiminta jatkui vain yhden lukuvuoden, sillä seuraavana vuonna päätettiin, ettei sitä jatketa. Lukuvuonna 1934 – 1935 varattomien perheiden lapsille jaettiin maitoa ja voileipä. Lukuvuonna 1935 – 1936 koulukeittolan toiminta käynnistettiin uudelleen. Ruokaa valmistettiin neljänä päivänä viikossa. Varakkaiden perheiden lapsilta perittiin nyt markka annokselta tai 50 penniä puoliannokselta. Vanhemmat saattoivat maksaa lapsiensa kouluruokailun erilaisilla kasvattamillaan tuotteilla.

Sotavuodet heijastuivat myös Laamalan koulun toimintaa. Koulun johtokunta päätti 12.10.1939, että opettajat saavat harkintansa mukaan keskeyttää koulutyön. Opettaja Väinö Soveri kuuli Ruotsin radiosta talvisodan syttyneen. Saman tien lapset lähetettiin kotiin, opettaja pakkasi tavaransa vesikelkkaan ja suuntasi Virmujoelle ja edelleen turvallisemmiksi kokemilleen seuduille. Rauhan tultua maaliskuussa 1940 koulutyötä ei aloitettu Laamalassa kevään aikana, sillä koulua käytettiin majoitustilana. Syksyllä 1940 koulutyö käynnistyi ja oppilaina oli muutamia evakkoperheiden lapsia.

Laamalan komea ja korkea koulutalo nykysasussaan

Ilmajärveläisten hanke oman koulupiirin saamiseksi eteni kesällä 1939. Silloin Ilmajärven koulupiiri muodostettiin erottamalla siihen alueita Laamalan ja Pohja-Lankilan piireistä. Sotavuodet pysäyttivät koulun rakentamishankkeen, joka toteutui vuonna 1945.

Laamalan alakansakoulu toimi pitkään 18-viikkoisena. Opettaja, joka asui Laamalassa oli yhteinen Utulan koulupiirin kanssa. Tilanne muuttui vuonna 1953. Ruokolahden kunnanvaltuusto päätti 21.3.1953 muuttaa piirin alakansakoulun 36-viikkoiseksi. Laamalan koulu oppilasmäärä oli 1930-luvulla noin 50 - 60. Enimmillään heitä oli 64.  Ilmajärven koulupiirin muodostuminen ja Poitsilanmaan siirtäminen Sutelan koulupiiriin tiputti oppilasmääriä ja esimerkiksi vuonna 1948 Laamalan koulussa opiskeli enää 37 lasta.

Peruskouluun siirryttiin Laamalassa, kuten muuallakin Ruokolahdella jo 1.8.1972.  Koulun oppilasmäärän väheneminen alkoi huolestuttaa 1970-luvun puolivälissä. Oppilasmäärä laski alle valtionapuedellytysten. Koulun lakkauttamista oli mahdollisuus viivyttää kolmella ns. armovuodella ja ne myös käytettiin. Kouluneuvosto esitti 4.1.1985 koulun lakkauttamista ja Laamalan piirin jakamista Pohja-Lankilan ja Virmutjoen piirien kesken huoltajien tekemien esitysten pohjalta.  Koulun toiminta lakkasi 1.8.1985. Viimeisenä kouluvuonna Laamalassa opiskeli 11 lasta. Koulun viimeiset opettajat Terttu Ruuskanen (Puusniekka) ja Risto Nevalainen siirtyivät opettajiksi Puntalan kouluun. Terttu Ruuskasen (17 vuotta) ohella pitkäaikaisina opettajina Laamalassa toimivat ensimmäinen opettaja Linda Katri Gummerus (Tella) 27 vuotta, Hilja Mononen 16 vuotta,  Väinö Soveri yhdeksän vuotta, Lauri Sarasmaa n. 10 vuotta, Risto Nevalainen kahdeksan vuotta ja Tyyne Vento noin viisi vuotta.

Talon nykyinen omistaja kertoi, että rakennus oli koulutoiminnan päätyttyä joitakin vuosia kyläläisten kokoontumispaikkana. Sen jälkeen se myytiin yksityisomistukseen. Ostajalla oli tarkoituksena avata koulukiinteistössä majoituspalveluja tarjoava yritys. Hanke kuitenkin kaatui ja rakennus ja sitä ympäröivä tontti muuttui kiinteistökaupan jälkeen hevostilaksi. Hevostilan pitäjä möi kiinteistön sen nykyisille omistajille, jotka ovat kunnostaneet rakennuksen erinomaiseen kuntoon.  Sisustuksessa on käytetty mielenkiintoisella tavalla hyödyksi koulukiinteistön viimeistä edellistä vaihetta. Sisäseinien pintamateriaalina ovat nimittäin pinkopahvien alta kaivettujen seinähirsien lisäksi hevosten laitumilla kaluamat aitapuut ja tolpat. Remonttia tehdessä on omistajaille paljastunut, että koulun rakentajat ovat olleet aikoinaan todellisia ammattimiehiä.

Lopuksi poiminta kouluarjesta 1930-luvulta:

Opettaja oli jättänyt koululle poikaoppilaan tekemään laiskanläksyjä. Poika karkasi ulos, kiipesi korkean koulun katolle ja edelleen savupiipun päälle. Tyttöoppilaat riensivät kertomaan pojan tempauksesta opettajalle. Opettaja säikähti, ryntäsi ulos ja vannotti poikaa laskeutumaan heti alas. Poika huusi piipun päältä opettajalle tulevansa alas, "jos lupaat, ettei enää laiskalle".  Opettaja ei luvannut. Silloin poika nousi piipun päältä, kulki pitkin peltikaton harjaa rakennuksen päätyyn, pysähtyi siihen, levitti kätensä kuin lentoon lähtevä ja huikkasi alhaalla sydän kylmänä kauhusta katseleville: "Tästä ois hyvä hypätä!" Nyt oli opettajankin taivuttava ja huimapäinen poika sai laiskanläksynsä anteeksi.
Lähteet:
Lauri Sarasmaa. Koulunkäyntiä Tellanmäellä. Kuusi vuosikymmentä kansanopetusta Ruokolahden Laamalassa 1925 - 1985. 1997.
Lainajyvästöstä euroaikaan. Ruokolahden kylät ja koulupiirit. 2009.

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Härskiänsaaren kansakoulu Ruokolahdella

Härskiänsaaren kartanon päärakennus vuonna 1980. Rakennuksen yläkerrassa toimi kansakoulu paikymmentä vuotta 1900-luvun alussa. Kuva: Lappeenrannan museot/Leena Kurronen 1980.

Nykyisin lähes kokonaan ympärivuotisia asukkaita vailla olevassa Ruokolahden Härskiänsaaressa on toiminut aikoinaan kansakoulu jopa kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäinen kansakoulu oli vahvasti sidoksissa Härskiänsaaren kartanon ja sahan vaiheisiin.

Östra Finlandin uutinen 31.12.1878 kertoi Emil Hanénin saaneen
toimiluvan sahalleen.

Härskiänsaaren kartanon päärakennus purettiin vuonna 1980. Tilalle
rakennettiin uusi päärakennus osittain vanhan rakennuksen materiaaleista.
Kaukas Oy:n edustustilana toiminut kartano myytiin vuonna 2007 venäläiselle
oligarkille. Kuva: Lappeenrannan museot/Leena Kurronen 1980.

Ruokolahden Härskiänsaaren kartanon osti A. F. ja J. V. Savanderin konkurssipesästä kuvernementin sihteeri Emil Hanén 16.3.1869 26 000 markalla. Hanén anoi lokakuun lopulla 1877 lupaa perustaa höyrysaha omistamilleen maille Härskiänsaaressa. Hanénin toimenpiteen taustalla oli aikomus myydä Härskiänsaaren tilansa ja sahan toimilupa nosti tilasta saatavissa ollutta hintaa. Lupa-asia käsiteltiin metsähallituksessa 27.11.1878 ja se alistettiin vielä senaatin vahvistettavaksi. Vahvistus saatiin 5.12.1878 ja Hanén möi kartanonsa maineen ja muine rakennuksineen  pietarilaiselle kauppiaalle Franz William Kochille 8.2.1879. Ostohinta oli noussut nyt 90 000 markkaan.

Uusi omistaja aloitti sahayhdyskunnan rakentamisen. Saharakennus valmistui vielä vuoden 1879 aikana. Työtä se tarjosi 30 miehelle ja naiselle sekä 12 lapselle. Sahalla toimi yksi kaksoisraami ja sirkkelisaha. Vuosittain siinä sahattiin 38 000 – 45 000 tukkia.  Tämä jälkeen kartano sahoineen ja maineen vaihtoi omistajaa  vuosina 1881 ja 1884.  Vuonna 1887 saha lopetti yllättäen toimintansa ja sen silloiset omistajat, venäläinen aatelisperhe Elisabeth ja Alexander Jolschine, keskittyivät kartanoelämän vaalimiseen.

Sahaustoiminta Härskiänsaarella sai uuden alun, kun kartano maineen, rakennuksineen ja sahoineen siirtyi toiminimi T. & J. Salvesenille. Heti kaupanteon jälkeen Härskiänsaaren saha uudistettiin ja toiminta käynnistettiin uudelleen. Tämän jälkeen saha tarjosi työtä 40 – 60 ihmiselle ja sen tuotanto oli vajaat 2000 standarttia vuodessa. Vanhentuneeksi käynyt saha rakennettiin uudellen vuonna 1911 ja seuraavina vuosina saavutettiin tuotantoennätykseksi 2 800 standarttia vuodessa.

Salvesenit halusivat huolehtia myös työntekijöiden tarpeista. Niinpä saareen perustettiin pian kauppa, koulu ja kirjasto. Koulu alkamisajankohdaksi mainitaan Ruokolahden kotiseutulukemiston ensimmäisessä niteessä (1980) vuosi 1904. Härskiänsaaren koulu toimi kartanon päärakennuksen yläkerrassa, jossa kaksi huonetta yhdistettiin luokkahuoneeksi ja vuorattiin. Rakennuksessa oli lisäksi opettajattaren asunto. Kansakoulun toiminta päättyi Härskiänsaarella vuonna 1921. Koulu toimi Pirjo Kölhin mukaan (Härskiänsaaren kartano 1641 – 1991, sivu 55) parikymmentä vuotta, eli se olisikin alkanut edellä mainittua aikaisemmin eli jo vuosisadan vaihteessa. Luokkakuvan perusteella koulussa olisi koulussa ollut vielä vuonna 1920 yhteensä 22 oppilasta. Lakkauttamisen jälkeen Härskiänsaaren lapset kävivät koulua vesistön takana Utulan koululla. Syynä lakkauttamiseen oli Härskiänsaaren sahan palo marraskuun 22. päivä 1917. Härskiänsaari sahoineen oli siirtynyt vuotta aikaisemmin eli 4.12.1916 Aktiebolaget Kaukas Fabrikille. Sahaa ei rakennettu enää uudelleen ja vähitellen sen työväestö siirtyi saarelta etsimään työmahdollisuuksia muualta.

Asukkaiden ja lasten määrä kasvoi sotien jälkeen lisääntyneen syntyvyyden Ja evakoiden asuttamisen seurauksena. Useita lapsiperheitä asui nyt Härskiänsaarella ja niinpä sinne perustettiin uudelleen kansakoulu vuonna 1953. Koulu toimi kaksi- ja vähän aikaa jopa kolmeluokkaisena. Oppilasmäärän huippu saavutettiin vuonna 1962, jolloin Härskiänsaaren kansakoulussa oli 23 oppilasta. Koulun koulun toiminta päättyi vuonna 1964 ja oppilaat siirtyivät Utulan kansakouluun.

Lähteet:
Sulo Siitonen. Ruokolahti. Kotiseutulukemisto (I). 1980
Pirjo Kölhi; Härskiänsaaren kartano 1641 – 1991. 1991.
Lainajyvästöstä euroaikaan. Ruokolahden kylät ja koulupiirit.  2009

Östra Finland 1879
Wiipurin Sanomat 1917