Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitus 1.7.1944. Seitsenvuotiaan muistikuvia

Lappeenrannan kartta vuodelta 1958. Karttaan on sijoitettu kertojan kotitalo sekä hänen muistamanaan suojakorsujen sijaintipaikat. Kartan painovuonna molemmille paikoille oli jo rakennettu uudet talot.

Tässä hieman jälkikirjoitusta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommitukseen 1.7.1944.

Reijolankadun ja Ratakadun kulmassa sijaitsi ns. kivikorsu, josta
seitsenvuotias kertoja haki pommitukselta suojaa.

Edessä näkyvän Annakadun ja Reijolankadun risteyksessä olevan
talon takana sijaitsi ns. hiekkakorsu, joka sai pommituksesssa
täysosuman. Talo rakennettin paikalle sotavuosien jälkeen.

Olin eilen sukujuhlissa, jossa oli mukana myös 80-vuotias vieras, joka halusi kertoa omia muistojaan 1.7.1944 tapahtuneesta Lappeenrannan aseman ja ratapihan pommituksesta. Ehdotin hänelle, että kävisimme tapahtumapaikalla, jolloin muistot palaisivat ehkä vielä paremmin mieleen. Samalla minäkin saisin konkreettisen käsityksen siitä, missä kohtalokas sirpalesuoja/suojakorsu sijaitsi. Niinpä ajoimme Tykkiin Ratakadun/Reijolankadun/Annankadun tienoille. Kuulin nyt ensimmäisen kerran, että suojakorsuja olikin ollut tienoolla kaksi. Nykyisen Ratakadun ja Reijolankadun kulmauksessa oli kivenlohkareista koottu kivikorsu ja parisenkymmentä metriä siitä Armilakadun ja hautausmaan suuntaan toinen suojakorsu, jota kutsuttiin hiekkakorsuksi. Kertojani, silloin seitsenvuotinen poika, meni pommitukselta suojaan kivikorsuun. Hän muisteli korsun olleen varsin pieni, vain muutamia metrejä kanttiinsa. Suojassa oli useita henkilöitä, mutta niiden lukumäärää hän ei enää muista. Yksi suojassa ollut mies, jota muistelija arveli rautatieläiseksi, sai reiteensä osuman sirpaleesta ja putosi sitten viereiseen juoksuhautaan. Tienoolle oli kaivettu juoksuhautojen ja pesäkkeiden ketju. Pommituksen loputtua kertoja oli joidenkin muiden poikien kanssa lähtenyt palaamaan Reijolankatu 23:ssa (nyk. no 25) sijainneeseen kotiinsa. Ammusjunassa olleet kranaatit räjähtelivät edelleen ja niinpä yksi lensi poikien yli iskeytyen Annankandun ja Reijolankadun risteykseen. Pojat sukelsivat kiireesti vieressä olleen kuorma-auton alle.

Kertoja äiti oli hakenut suojaa kotia lähempänä olevasta hiekkakorsusta. Se sai täysosuman ja osa sieltä ja sen ympäristössä risteilevistä juoksuhaudoista turvaa hakeneista sai surmansa tai haavoittui. Kertojan äiti oli poistunut korsusta kuitenkin ennen pommin osumaa ja säilyi vahingoittumattomana. Paikalla on nyt kaksi asuinrakennusta, toinen on rakennettu heti sodan jälkeen, toinen myöhemmin. Sodan jälkeen rakennetussa talossa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt asukas tuli mukaan keskusteluumme seisoessamme Annankadun ja Reijolankadun risteyksessä. Hän muisteli, että Ratakatua korjattaessa 1960-luvulla Reijolankadun ja Ratakadun risteyksestä löytyi räjähtämätön lentopommi. Ammusjunasta lentäneitä kranaatteja ja niiden sirpaleita lensi tienoolle suunnattomat määrät. Hänen tontiltaan myöhemmin sahatusta petäjästä  ei löytynyt kohtaa, jossa ei olisi ollut sirpaleita, kun se sahattiin poikki ja pilkottiin.

Tuokiokuvia Viipurista 15.6.1944

"Ilo pintaa, vaik syvän märkänis". Kannaksen evakoita Viipurin tienoilla. SA-kuva

Omaisuus on pakattu. SA-kuva

Evakuoitua karjaa Viipurin lähellä. SA-kuva.

Kuorma-autot kuljettivat loppumattomana virtana ammuksia
joukoillerintamalle. Paluumatkalla lastina oli Kannaksen
evakoiden omaisuutta.

Suomalaiset joukot perääntyivät Kannaksella, osa hallitusti, osa paniikin vallassa. Kaupungin läpi kulki tasainen virta pakenevia evakoita. Järkyttävin näky oli ensimmäinen kuorma.  Kannakselainen talous hevoskärryillä; heteka, viljasäkkejä ja pari vaatenyyttiä. Tämän kaiken yllä vanha isäntä, vaimo ja lapsia. Perässä kulki pari lehmää ja koira. Tuntui kostealta silmanurkassa ja täytyi katsoa muualle. Sittemmin meni monta, monta kuormaa. Autoja, hevosia, lehmiä, loppumattomasti lehmiä. Silmä sieppaa muutamia näkymiä. Äidin, joka kuorman päällä suojelee peltilevyllä pientä lastansa sateessa... Vanhan miehen hevosen kanssa, joka ei suostu lähtemaan pommisuojaan, koska hevosen on jäätävä kadulle. "Kuollaan yhdessä, jos niin on sallittu"... Mummon, joka sauvaansa nojaten tekee evakkotaivaltaan, mutta jonka katse on luja kuin teräs.

Ei kuulunut itkun tyrskettä ja valitusta, päinvastoin. Nauru helähtää silloin tällöin, puhutaan leikkiä. Viipurilainen, joka seisoo tien vieressä katselmassa, saa rohkaisevan sanan. Optimistinen suurpiirteisyys on kannakselainen "salainen ase" , jolla he ovat ohittanee jo kärsimykset, jotka ovat ylittäneet miltei inhimillisyyden rajat. Sillä aseellaan he tulevat edelleen selviämään, sen uskomme, muodostukoonpa heidän kohtalonsa millaiseksi tahansa.

Oli käynyt selväksi, että käsittämätön vääryys oli jälleen kohdannut Kannasta ja sen asukkaita. Viipurilainen kauppamies pisti liikkeensä kiinni ja alkoi sääliä kokoon tavaroitaan. Virastot lopettivat toimintansa hyvässä järjestyksessä ja yksityiset pakkasivat tärkeimmän omaisuutensa. Ei hätäilty, sillä ei oltu ensimmäistä kertaa näissä puuhissa. Otettiin omaisuus alas hyllyiltä ja seiniltä, pengottiin varastot ja punnittiin tavarain arvo. Käytiin katsoomassa mitä naapuriin kuului ja kuulosteltiin tilannetta yleensä. Naiset unohtivat olevansa heikkoja, sillä nyt ei ollut aikaa eikä tilaisuutta turvautua miehiseen tukeen. Raskaat kantamukset kohosivat olkapäille ja ihme - ne eivät painaneet.

Kansan Työ 16.5.1944

Käärittiin ja nyöritettiin, kärrättiin ja kannettiin. Pantiin nimilaput pakkauksiin, ja kun käsky kävi , jätettiin kaikki Herran huomaan. Jos osuu kohdalle auto, joka korjaa, niin kiitetään hyvää onnea. Jos ei, niin sittenkään ei surra. Viipurilainen, jos kuka, ymmärtää, että nyt on kysymyksessä suuremmat asiat kuin joku maallinen omaisuus, jonka saattavat varkaatkin varastaa ja ruoste raiskata ellei sota tuhoa. Eivätkä huonekalutkaan ole tärkeitä. Katsotaan, että ensin tulevat viljat, liha ja rasva turvaan. Sillä elämän täytyy jatkua yhtäkaikki.

Edellisenä yönä vihollinen oli pommittanut rajusti kaupunkia. Hyökkäviä koneita oli ollut peräti 150. Ammusjuna oli saanut osuman ja palavasta ja räjähtelevästä junasta lentäviltä sirpaleilta piti hakea suojaa pommi- ja sirpalesuojista. Tappiota tuli myös siviiliväestölle. Myöhemmästä käytännöstä poiketen (ks. esimerkiksi Simolan pommitukset) sanomalehdet uutisoivat vielä lyhyesti tästä tuhoisasta hykkäyksestä.

Ammusjuna räjähtää, Viipuri 15.6.1944. SA-kuva

Ammusjuna räjähdyspilvi toisesta kuvakulmasta, Viipuri 15.6.1944. SA-kuva

Kapteeni Harle ja palavat rautatievaunut, Viipuri 15.6.1944.. SA-kuva